Zuckerberg: holokaustikieltämiset ei poistoon

Zion-

Hän oli sanonut, ettei holokaustin kieltämismateriaalia tarvitsisi poistaa Facebookista, koska se voi olla tahatonta. Ou jee. Kaikki muu kyllä menee poistoon. Ihme natsi. Ei voi nykymaailmassa olla tietämätön holokaustista, kyllä se on hyvinkin tarkoituksellista, jos kieltää holokaustin. Vain muslimi voi olla tietämätön tästä.

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanna29

      Tuosta on paljon kirjallisuutta ja asiatietoa annettu, että tuo ns. holokaustia ei tapahtunut. Samoin on kyseenalainen esim. m/s Estonian uppoamissyykin.

      Miksi tämän täysin järjellisen tiedon antaminen on kielletty monessa Euroopan maassa. Siis miksi ei saisi asettaa vastakkain asettelua, kun ns. voittajavaltiot aina kirjoittavat historian ja moni uskoo siihen kyseenalaistamatta aivan mahdottomiakin väitteitä.

      Onneksi Suomessa saa puhua vapaammin eikä pistetä heti häkkiin jos ei niele purematta kaikenkarvaisia tarinoita. Uskoa voi mitä huvittaa, mutta tieto on toista ja todisteet. Monia todisteita vain halutaan piilottaa, jotta oma versio olisi vallalla eikä tulisi tosi hävettävä tilanne.

    • Siis vaikka holokaustin kieltäminen on samaa tasoa älykkyydeltään kuin maapallon väittäminen litteäksi, se ei välttämättä aina ole pahantahtoista.
      Eli tavallaan ymmärrän pointin Facebookilta.

      • anonyymi_Yxv

        Ei sitä kielletä vaan on eri arvioita uhrien määristä voittaja valtiot vähän liiottelivat tietenkin asioita kuten voittajat aina tekee ei proganda ole ihan uusi keksintö sentään.

      • anonyymi_Yxv kirjoitti:

        Ei sitä kielletä vaan on eri arvioita uhrien määristä voittaja valtiot vähän liiottelivat tietenkin asioita kuten voittajat aina tekee ei proganda ole ihan uusi keksintö sentään.

        Se arvio tulee siitä että tiedetään melko tarkasti miten monta juutalaista on ollut ennen ja miten paljon sen jälkeen.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Se arvio tulee siitä että tiedetään melko tarkasti miten monta juutalaista on ollut ennen ja miten paljon sen jälkeen.

        no montako niitä sitten oli?

      • Anonyymi
        anonyymi_Yxv kirjoitti:

        Ei sitä kielletä vaan on eri arvioita uhrien määristä voittaja valtiot vähän liiottelivat tietenkin asioita kuten voittajat aina tekee ei proganda ole ihan uusi keksintö sentään.

        Joukkotuhonnasta ei ole todisteita eikä myöskään todisteita suunnitelmista moiseen. Sen sijaan on todisteita juutalaisten siirrosta leirien kautta Palestiinaan ja Madakaskarille.

    • Ohhoijaa

      Aloittajalla lääkkeet hukassa? Zuckerberg on juutalainen... :)

      • Anonyymi

        Moni Juutalainen onkin holokaustirevisionisti ja näköjään asiasta tuossa yllä mainitaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni Juutalainen onkin holokaustirevisionisti ja näköjään asiasta tuossa yllä mainitaankin.

        Tuota ylempänä olevaa tekstiä josta mainitset ei saa kirjoittaa poistuu aina.
        Mutta tässä muutama tunnettu Juutalais holokaustin kiistäjä. Ja juttua löytyy lähdetietoineen esim magneettimedian sivuilta. https://www.magneettimedia.com/tietopaketti-holokaustin-kiistamisesta-aloittelijoille/
        Linkin jutun alta löytyy linkkejä moniin muihin aihetta käsitteleviin asioihin.
        Ilmeisesti tiedon jakamisestakin ollaan tekemässä vihapuhetta.

    • anonyymi_Rb9

      Taitaa olla kyse enemminkin niistä voittajamaiden kertomista määristä kuin asian kieltämisesstä vähän kuin ilmastohurmos nykyään osan mielestä se on pelkästään ihmisten auheuttamaa ja sen epäliät leimataan ilmston muutoksen kieltäjiksi vaikka muutosta eivät kiellä vaan ovat eri miltä mistä se aiheutuu ja miten se tulee vaikuttamaan.

    • Anonyymi

      ”Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui 4 milj. juutalaista, joista 6 milj. murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää 5 milj.” -Nicholas Kollerstrom

      =I

      • Anonyymi

        Kuolonuhrimäärää on rankasti liioiteltu. Oikea luku lienee noin miljoona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolonuhrimäärää on rankasti liioiteltu. Oikea luku lienee noin miljoona.

        Oikea luku on noin kuusikymmentätuhatta. Osa kuoli kulkutauteihin ja heikkoon hygieeniaan työ ja sotavankileireillä ja valtaosa liittoutuneiden pommituksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea luku on noin kuusikymmentätuhatta. Osa kuoli kulkutauteihin ja heikkoon hygieeniaan työ ja sotavankileireillä ja valtaosa liittoutuneiden pommituksiin.

        Eikä mistään suunnitelmallisesta joukkotuhonnasta ole todisteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä mistään suunnitelmallisesta joukkotuhonnasta ole todisteita.

        Olisipa edes valokuvia toimivasta kaasukammioista, mutta kun ei ole. Jos niitä olisi ollut niin aivan varmasti olisi ollut valokuvia. Mutta nämä nykyään olevat ovat tekemällä tehtyjä .....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisipa edes valokuvia toimivasta kaasukammioista, mutta kun ei ole. Jos niitä olisi ollut niin aivan varmasti olisi ollut valokuvia. Mutta nämä nykyään olevat ovat tekemällä tehtyjä .....

        Olen käynyt Auswitchissa ja suurin osahan siellä on rakennettu ns muistomerkiksi jälkeenpäin.
        Uskon et joitakin ns kaasukammioita tai huoneita on käytetty vaatteiden desinfiointiin tuholaisia ym vastaan. Mihinkään järjestettyyn joukkotuhontaan en usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt Auswitchissa ja suurin osahan siellä on rakennettu ns muistomerkiksi jälkeenpäin.
        Uskon et joitakin ns kaasukammioita tai huoneita on käytetty vaatteiden desinfiointiin tuholaisia ym vastaan. Mihinkään järjestettyyn joukkotuhontaan en usko.

        Stalin rakennutti lavasteet esim Auswitchiin.

        Miten kukaan voi kiistää kaasukammiot ja polttouunit? Niitähän voi käydä katsomassa esimerkiksi Auschwitzissa!
        Kukaan ei kiistä kaasukammioiden ja krematorioiden olemassaoloa. Sen sijaan ei ole todisteita siitä, että Saksan hallinnoimilla keskitysleireillä oltaisiin käytetty ihmisten murhaamiseen teknisesti soveltuvia kaasukammioita (1, 2).
        Sekä kaasukammioita että polttohautaustekniikkaa käytettiin kulkutautien torjumiseksi. Holokaustin kriittiset tutkijat puhuvatkin erikseen tuholaistorjuntaan käytetyistä desinfiointikaasukammioista (joita todella oli) sekä ”murhakaasukammioista” (jotka ovat valhe).
        Saksan hallitusta inhonneiden juutalaisten ”silminnäkijöiden” sekä liittoutuneiden kiduttamien saksalaisvirkailijoiden mukaan kaasukammioita oli jopa sellaisilla leireillä, joissa niitä ei valtavirtaisen historiankirjoituksen mukaan ollut (kuten Ravensbrück ja Mauthausen).
        Mustalla merkityt "tuhoamisleirit" jäivät kaikki Stalinin valtaamille alueille.
        Mustalla merkityt ”tuhoamisleirit” jäivät kaikki Stalinin valtaamille alueille.
        Heti sodan jälkeen valtavirtahistoria väitti, että murhakaasukammioita oli käytetty sekä Länsi- että Itä-Euroopassa Saksan hallinnoimilla alueilla. Sittemmin kertomus on muuttunut radikaalisti.
        Länsimaiset tutkijat eivät päässeet tutustumaan esimerkiksi Auschwitziin, koska se sijaitsi Stalinin valtaamassa Itä-Euroopassa. Nykyään valtavirtahistoria kuitenkin väittää, että murhakaasukammioita oli nimenomaan vain idässä – siis niillä alueilla, jonne Stalin ei vuosikymmeniin päästänyt länsimaisia tutkijoita!
        Koska tutkijoita ei päästetty idän leireille, saattoi Stalin alkaa levittää mitä mielikuvituksellisimpia valheita uhriluvuista ja saksalaisesta sadismista. Näin hän lakaisi oman hirmuhallintonsa rikokset maton alle.
        Kymmenetmiljoonat turistit ovat vierailleet esimerkiksi Auschwitzin Krema I –rakennuksessa, joka ei kuitenkaan ole autenttinen vaan Stalinin uudelleenrakennuttama propagandamonumentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea luku on noin kuusikymmentätuhatta. Osa kuoli kulkutauteihin ja heikkoon hygieeniaan työ ja sotavankileireillä ja valtaosa liittoutuneiden pommituksiin.

        Miten holokaustin kiistäjät selittävät sen, että 6 000 000 juutalaista katosi toisessa maailmansodassa?
        Ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että ”6 000 000 juutalaista katosi toisessa maailmansodassa”. Luku on täysin propagistinen ja sen juuret yltävät paljon toista maailmansotaa kauemmas.
        Lähes vuosi ennen toisen maailmansodan päättymistä slovakialainen rabbi ja juutalaisaktivisti Dov Weissmandl tiesi jo kertoa, että saksalaiset olivat järjestelmällisesti murhanneet noin 6 000 000 juutalaista. Väite esiintyy 31.5.1944 kirjoitetussa kirjeessä, eli se tehtiin aikana, jolloin liittoutuneet eivät olleet vallanneet vielä ensimmäistäkään saksalaisleiriä.
        Samana vuonna Neuvostoliiton pahamaineinen juutalaistaustainen propagisti Ilja Ehrenburg syytti saksalaisia 6 000 000 juutalaisen murhaamisesta. Ehrenburg muistetaan saksalaisvastaisesta vihapropagandastaan, jossa neuvostosotilaita kiihotettiin murhaamaan saksalaisia siviileitä.
        Don Heddesheimerin teos The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One todistaa, että juutalaiset toistivat 6 000 000 uhrin mantraansa kymmeniä kertoja jo kauan ennen Hitlerin nousua valtaan. Jo vuonna 1900 rabbi Stephen S. Wise puhui ”6 000 000 elävästä, verta vuotavasta ja kärsivästä argumentista sionismin puolesta”.
        "Kuuden miljoonan juutalaisen murhasta" on puhuttu jo kauan ennen toista maailmansotaa. Klikkaa suuremmaksi!
        ”Kuuden miljoonan juutalaisen murhasta” on puhuttu jo kauan ennen toista maailmansotaa. Klikkaa suuremmaksi!
        Sodan jälkeen Euroopassa oli vielä elossa miljoonia juutalaisia. Satojatuhansia oli kuollut eri syistä sodan aikana. Toiset olivat muuttaneet Palestiinaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Vielä lisää juutalaisia lähti Euroopasta sodan jälkeen.
        On todennäköistä, että huomattava osa esimerkiksi Puolasta karkotetuista, sodan aikana kadonneista juutalaisista päätyi Neuvostoliittoon, josta heitä ei päästetty enää poistumaan.
        On mahdollista, että Stalin vangitsi ja pakkosiirsi neuvostoalueille kuljetetut puolanjuutalaiset Venäjän pohjoisosiin ja Siperiaan. Hypoteesia tukevat lukuisat vuosina 1944–1952 julkaistut raportit juutalaisten väestönsiirroista Neuvostoliitossa. Raportteja julkaistiin muun muassa American Jewish Yearbookissa, Athens News Agencyssa, Jewish Telegraphic Agencyssa sekä saksanjuutalaisten pakolaisten Aufbau-lehdessä.
        Raporttien mukaan neuvostojoukot aloittivat juutalaisten kuljetuksia itään pois alueilta, jotka venäläiset olivat vallanneet saksalaisilta. Etenkin Länsi-Euroopasta saapuneita juutalaisia kuljetettiin itään esimerkiksi Ukrainan, Valko-Venäjän, Bukovinan, Bessarabian ja Itä-Galitsian alueilta.
        Piilottamalla juutalaiset Stalin pystyi varjelemaan sodan loputtuakin myyttiä vihollisvaltion ”murhaleireistä”. Neuvostoliitto esitti itsensä ”fasismin” vihollisena ja Euroopan ”vapauttajana”. Hitlerin ”kaasukammiot” olivat propaganda-ase, jolla neuvostodiktatuuri pystyi peittämään omat rikoksensa sodissa ja sisäpolitiikassa.

    • Anonyymi

      Ei ole laitonta olla hölmö. Joten ei voi olla laitonta julistaa sitä maailmalle. Kuten tuo yllä oleva "ei todisteita" kirjoittaja tekee

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Asioiden kyseenalaistaminen ja tutkiminen ei ole hölmöä. Hölmöä on uskoa kaikki mitä yleisesti väitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asioiden kyseenalaistaminen ja tutkiminen ei ole hölmöä. Hölmöä on uskoa kaikki mitä yleisesti väitetään.

        Minä taas en usko, että 60 luvun höyryjuna aikakautena olisi ihminen osannut kuussa käydä. Tämän päivän tekniikallahan se pitäisi sujua jo hyvinkin, mutta ei vaan suju.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas en usko, että 60 luvun höyryjuna aikakautena olisi ihminen osannut kuussa käydä. Tämän päivän tekniikallahan se pitäisi sujua jo hyvinkin, mutta ei vaan suju.

        Höyryjunien aika oli noin 100 vuotta aiemmin. 60-luvulla oli jo (isompia ja hitaampia) tietokoneita eikä siitä ajasta rakettiteknologia ole merkittävästi kehittynyt.

        Rakettimoottori on yksi yksinkertaisimmista moottorityypeistä ja siinä on vähemmän liikkuvia osia kuin polttomoottorissa. Päärajoitteena vielä ihan vain että miten paljon polttoainetta tarvitaan.

        Ainakin Suomessa höyryveturit oli vakinaisessa käytössä vuoteen 1975.

    • Anonyymi

      En usko mihinkään sellaiseen jonka tutkimisesta ja kieltämisestä rankaistaan.

      • Anonyymi

        . Mikäli kukaan ei voi todistaa teknisesti, että juutalaisia murhattiin kaasulla, mitä ”todisteita” holokaustista jää jäljelle?
        Valtavirtainen holokaustihistoriankirjoitus perustuu ennen kaikkea keskenään ristiriitaisiin ”silminnäkijälausuntoihin” sekä asiayhteydestä irroitettuihin papereihin ja kansallissosialistijohtajien puheisiin.
        Revisionistit ovat kumonneet puheet ja asiakirjat, jotka valtavirtahistorioitsijoiden mukaan ”todistavat” holokaustin. Esimerkiksi Wannseen kokouksen pöytäkirjassa ei puhuta juutalaisten joukkotuhonnasta, vaikka näin yleensä väitetään.
        Wannseen pöytäkirjan ohella holokaustilobby viittaa usein Heinrich Himmlerin ”salaiseen Posen-puheeseen” 4.10.1943. Puhe on kuitenkin tökerö väärennös. Siinä esimerkiksi väitetään, että NSDAP:n puolueohjelmaan olisi kirjattu juutalaisten hävittäminen, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
        Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä ei tietenkään kerrottu, kuka oli alun perin löytänyt ”puheen” ja mistä. Ei myöskään selvinnyt, ketkä kaikki olivat olleet yleisön joukossa ja miten he olivat reagoineet.

    • Osa holokaustin kieltäjistähän OVAT vain sellaisia viattomia salaliittoteoriahöppänöitä, joiden raapustuksiin pitää suhtautua lempeän ymmärtäväisesti. Eivät ne ole vaarallisia siellä peräkammarissa foliohattu päässään yrittäessään ymmärtää maailmaa siltä pohjalta, että aivan kaikki on kusetusta ja he itse ainoat älykkäät, jotka tietävät asioista.

      Kyllähän Zuckerberg tämän ymmärtää.

      Uusnatsien vihakirjoitukset pois. Ne ovat aivan eri tavalla hullujen tekosia.

      • Anonyymi

        Mikäli kukaan ei voi todistaa teknisesti, että juutalaisia murhattiin kaasulla, mitä ”todisteita” holokaustista jää jäljelle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli kukaan ei voi todistaa teknisesti, että juutalaisia murhattiin kaasulla, mitä ”todisteita” holokaustista jää jäljelle?

        Määritä "teknisesti".

        Ei ole mitään epäselvää, etteikö juutalaisia oltaisi murhattu kaasulla, joten sikäli kysymyksesi ei ole validi. Asiain kulku on todettu ja todistettu juridisesti pätevästi tuhansia kertoja.

        Et kuitenkaan voi jäädä sanakikkailun taakse suojaan: Mikä on "teknisesti" ?

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Teknisesti on todistettu ettei kammioita ole voitu käyttää ihmisten kaasutukseen. Eli todisteita ei ole muuta kuin se ettei kaasutuksia ole tapahtunut. On vain kertomuksia. Toki haluaisin todisteita tapahtuneesta, tai ei tapahtuneesta. Kansainvälinen tutkimus olisi aiheesta paikallaan, mutta asiaa ei saa tutkia.

        Nürnbergin näytösoikeudenkäynti oli poliittista teatteria, jossa ei yritetykään todistaa teknisesti esimerkiksi sitä, että juutalaisia olisi murhattu kaasukammioissa.
        Sotarikostuomioistuimen perustamiskirjan artiklassa 19 jopa todetaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse teknisiä todisteita tuomioidensa perusteiksi.” Artiklassa 21 puolestaan sanotaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse todisteita asioista, jotka ovat yleisesti tiedossa langettaakseen näiden perusteella tuomioita.” Tällaisen tuomioistuimen päätöksiä ei voida pitää objektiivisina todisteina mistään historian tapahtumasta.
        On mielenkiintoista, että syyttäjänä toimineen Thomas J. Doddin mukaan peräti 75 % Nürnbergin henkilöstöstä oli juutalaisia, minkä hän pelkäsi syövän uskottavuutta tuomioilta.

      • Anonyymi

        Onko niitä todisteita tapahtuneesta, vai ei? Ja missä niistä voi lukea?
        Väärennöksiksi osoittautuneita valokuvia ruumisröykkiöistä olen nähnyt. Nekin paljastui kuviksi liittoutuneiden pommittamasta Dresdenin kylästä. Miksi siis käyttää valheellisia todisteita, jos oikeita olisi saatavilla. Ja varmasti todisteet olisi julki jos niitä olisi. Onhan tämä niin iso myytti. Jos juttu on tarpeeksi iso ja sitä syötetään joka tuutista, niin osa ihmisistä kyllä uskoo siihen.

        Salkkari pitää toteennäytettynä, että sen vuoksi, että tuhottujen ja jäällenrakennettujen kaasukammioiden rakenteista ei ole löytynyt kaasun ja syanidin jäänteitä riittäväksi tekniseksi todisteeksi kumoamaan kymmenien tuhansien sekä murhaajien että murhattavaksi tulevien valaehtoisia todistuksia tapahtuneesta.

        O.K. Se kanta hyväksyttäneen, oli oikea tai väärä.

        Omaa kantaansa epäilevien kannattaa tarkistaa tieteen sana teknisestä evidenssistä esimerkiksi tästä:

        https://urly.fi/1gk7

        Salkkarit ja uusnatsit älkööt vaivautuko. Eiväthän todisteet päitänne kääntymään saa, joten dokumentoinnin lukeminen olisi ajanhukkaa. ; )

        "Jos juttu on tarpeeksi iso ja sitä syötetään joka tuutista, niin osa ihmisistä kyllä uskoo siihen".
        Ja monikaan ei joissain asioissa halua edes kuunnella muita vaihtoehtoja jostain asiasta saatika itse kaivella asioita.
        Jopekin lauloi jotenkin näin: Aatteleppa ite ettei muut sun juttui säädä.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Salkkari pitää toteennäytettynä, että sen vuoksi, että tuhottujen ja jäällenrakennettujen kaasukammioiden rakenteista ei ole löytynyt kaasun ja syanidin jäänteitä riittäväksi tekniseksi todisteeksi kumoamaan kymmenien tuhansien sekä murhaajien että murhattavaksi tulevien valaehtoisia todistuksia tapahtuneesta.

        O.K. Se kanta hyväksyttäneen, oli oikea tai väärä.

        Omaa kantaansa epäilevien kannattaa tarkistaa tieteen sana teknisestä evidenssistä esimerkiksi tästä:

        https://urly.fi/1gk7

        Salkkarit ja uusnatsit älkööt vaivautuko. Eiväthän todisteet päitänne kääntymään saa, joten dokumentoinnin lukeminen olisi ajanhukkaa. ; )

        Muutama pikku monttu lötynyt ja luunpaloja. Se ei todista mitään suunniteltua joukkotuhontaa. Eihän tutkimus ilkeäkkään väittää miljoonien tuhonnasta. linkin kertomuksessakin puhutaan tuhansista. Oikeastihan juutalaisia kuoli toisen maailmansodan aikaan tauteihin ja tyypillisiin sotaolosuhteisiin noin 300 000. Siis kaikenkaikkiaan eikä pelkästään leireillä.
        Tämäkin asia on niin, että jos olisin holokaustiuskovainen, niin toki saisin tehdä ja julkistaa tutkimukseni. Jos taas olen holokaustin epäilijä tutkimukseni olisi kielletty ja minut olisi vangittu tietyissä maissa ainakin.

      • Anonyymi

        "Osa holokaustin kieltäjistähän OVAT vain sellaisia viattomia salaliittoteoriahöppänöitä, joiden raapustuksiin pitää suhtautua lempeän ymmärtäväisesti"
        Nii, mutta vakavasti otettavat holokaustin kieltäjät vangitaan.

        Holokaustin kieltäminen on muutamissa maissa lain mukaan rangaistava teko.

        Siellä ei taida oikeuden päätöksiin ainakaan paljoa vaikuttaa, onko syytteessä höppänä salkkari vai ihkaoikea uusnatsi.

        Niissä maissa oikeiden salkkareiden ehkä kannattaisi harrastaa joitain muita salaliittoteorioita, niitähän riittää.

        "Yleisen petoksen aikoina tulee totuuden kertomisesta vallankumouksellinen" teko.
        George Orvell
        "Valtio joka ei anna kansalaistensa punnita totuutta ja valhetta avoimilla markkinoilla pelkää kansalaisiaan."
        John F Kennedy

        Kannattaisi ehkä myös miettiä, mitä mieltä Orwell ja JFK noin yleisesti olivat natseista.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Kannattaisi ehkä myös miettiä, mitä mieltä Orwell ja JFK noin yleisesti olivat natseista.

        JFK tapettiin kun vastusti juutalaista pankkimafiaa, niinkuin Hitler. JFK kirjoitti hieman ennen salamurhaansa lain joka salli kansallisen rahanluonnin ilman sionistien keskuspankkia. Sen jälkeen kukaan presidentti ei ole uskaltanut astua Juutalaisen pankkimafian varpaille.
        Hitler myös kansallisti rahanluonnin ja siitäpä sitten Juutalainen pankkimafia julisti sodan Saksaa vastaan.
        Keskuspankkiraha kaataa kaikki kansallisvaltiot velanannolla ja koron kiskonnalla.
        Orwell oli viisas kirjailia ja tiesi tulevan ihmisten mielipiteen muokkauksen ja tiettyyn yleiseen mielipiteeseen pakottamisen jo ennen toista maailmansotaa.
        Kannattaa lukea Orvelin kirja 1984 (kirjoitettu vuonna 45-49). Huomaatte miten mies tiesi miten tulee käymään. Siksi puhutaan Orwelilaisesta yhteiskunnasta jossa ihmisiä valvotaan "kaukovarjostimilla" eli älypuhelimilla ja netin kautta. väärin ajatteliat sensuroidaan ja tulevaisuudessa ehkä jotain pahempaa.

        Tuo onkin turvallisempi salaliittohörhöily kuin holokaustin kieltäminen.

        Kannustan siirtymään kokonaan tuohon. ; )

        https://bit.tube/play?hash=Qmese3c8fc4yne4Y6XpvWpjrjLmus6ep85NLF7QcqVpXy1&channel=70324
        Tuossa youtubesta poistettu suomennettu video keskuspankkirahasta ja siinä myös käy ilmi Kenedyn kohtalo ym...

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tuo onkin turvallisempi salaliittohörhöily kuin holokaustin kieltäminen.

        Kannustan siirtymään kokonaan tuohon. ; )

        Kumpaakin asiaa kannattaa tutkia eikä olla median luomassa kuplassa.
        Se ei tosiaankaan pelaa joka pelkää. Moni asia on vaarallista. Tietty onhan holokaustin tutkiminen ja kyseenalaistaminen vaarallista, mutta entäs sitten?

    • Anonyymi

      facebookin yhteisönormit ovat mielivaltaan perustuvia kuten vihapuhe termikin,polpon touhuista poiketen facebook rankaisee takautuvasti yhteisönormiensa perusteella ymmärtämättä miten maailma on muuttunut vaikka viisi vuotta sitten kirjoitetun kommentin jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2823
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2170
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1972
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1816
    6. 160
      1804
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1777
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe