Maailman energiapihein market löytyy Suomesta

15

803

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se-vain-että

      ”Aurinkoisena päivänä koko matalaenergiakaupan sähköenergiasta puolet voidaan saada katolle sijoitetuista aurinkopaneeleista". Siis vain aurinkoisina päivivä. Ja Stuxnet kailottaa ikäänkuin kyse olisi kokonaiskulutuksesta.

    • Säätäjäkäyttäjä

      Energiapihein????? Taas näitä ihme medioita, eikä toimittajalla mitään tietämystä. Kyllä normaalisti kaikki kulutus lasketaan mukaan ainakin pelkässä energiaseurannassa, oli kyseessä kauppa tai mikä tahansa kiinteistö tai kohde. Lisäksi kuuluu mukaan laskea investointikulut ja niiden vuosittaiset vähennykset. Sitten vasta voidaan puhua todellisin luvuin, oli mukana omaa tuotantoa tai ei. Eikä silloin etsitä "sopivaa päivää" energialuvuille. Linkin uutislähdekin on sellainen ettei esim. omistajatietoja löytynyt. Ehkä joku kertoo enemmän tuostakin "mediasta".

      • maksajan-paikalla

        Koska kyse on pilottihankkeesta tuohonkin hankeeseen on pumpattu varonmaksajien rahoja energiatuki- nimikkeellä. Olisi ollut suotavaa kertoaa myös hankeen kokonaiskustanukset ja energiatuen määrä. Mutta näitä taivaanrannan maalareita ei tunnetusti sellaiset pikkuseikat kiinnosta.


    • haaveita.vain

      Aurinkovoimalan nimellisteholla ja todellisella tuotolla ei vaan ole mitään tekemistä keskenään. Helén Kivikonkin voimalan nimellisteho on 853kW mutta tänäkin kesänä aurinkoisista päivistä huolimatta vain muutaman tuntina on päästy yli 700 kW tuntikeskitehoon, yksittäisenä piikkinä 722 kWh/h. Tästä laskettu todellinen maksimiteho on siis noin 85% nimellistehosta. Vuositasollahan päästään vain 10% käyttökertoimiin.

      • Kirjoita muistiin itsellesi: "nimellisteholla ja todellisella tuotolla ei vaan ole mitään tekemistä keskenään" pätee kaikkeen energiantuotantoon, siis myös ydinvoimaloihin. Ydinvoimala saattaa joskus tuottaa sähköä melko isolla teholla, esimerkiksi Olkiluodossa:

        "– Molemmat reaktorit tuottavat sähköä jo melko isolla teholla."
        "Sähköntuotannossa päästään täyteen tehoon ensi viikon alkuun mennessä."
        https://yle.fi/uutiset/3-10314181

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807182201081074_u0.shtml


      • se-pieni-ero

        Olkiluodoossa päästään 95%:n käyttökertoimeen Kivikon käyttökertoimen jäädessä 10%:in.


      • se-pieni-ero kirjoitti:

        Olkiluodoossa päästään 95%:n käyttökertoimeen Kivikon käyttökertoimen jäädessä 10%:in.

        Ydinvoimaloissa tuotetaan miilu kuumana ydinpaskaa - maailman vaarallisinta jätettä - omien jälkeläistemme ongelmaksi. Kestävä kehitys täysin hukassa.


      • Lapsellista
        stuxnet kirjoitti:

        Ydinvoimaloissa tuotetaan miilu kuumana ydinpaskaa - maailman vaarallisinta jätettä - omien jälkeläistemme ongelmaksi. Kestävä kehitys täysin hukassa.

        Suhtaudutko asiaan tunne- vai asiapohjalta?


      • fakta1

        Minkälainen merkitys sanalla "paska" on sinulle? Viljelet sitä varsin usein. Esimerkiksi ydinvoimalat tuottavat mielestäsi ydinpaskaa ja muiden viestit ovat paskanjauhantaa. Se, jos joku kertoo tunnepohjaisesta suhtautumisesta näihin energia-asioihin. Ei kannattaisi kirjoitella sellaisista asioista, joista ei tiedä.

        Suomessa ei energiantuotannon seurauksena synny mitään ydinpaskaa. Jätettä syntyy hyvin pieniä määriä ja sen käsittely on erittäin vastuullista. Kaiken lisäksi sekin vähä kelpaisi uusien voimalatyyppien polttoaineeksi, mutta kaltaistesi vauhkojen takia se pitää kapseloida peruskallioon, jonka jälkeen hyödyntäminen on mahdotonta. Uudelleenkäytön jälkeen jäte käytännössä häviäisi olemasta, mutta näin käy kun asioihin suhtaudutaan tunnepohjaisesti.

        Kannattaisi ottaa asioista ensin selvää, kuin rupeaa julistamaan. Tuuli- ja aurinkoenergialla ei tule olemaan merkittävää roolia Suomen energiantuotannossa ennen kuin on keksitty toimiva ja kustannustehokas tapa varastoida sähköä. Vielä muutaman vuoden voi uusiutuvia hypettää, mutta jo viiden vuoden sisällä se on kaatunut omaan mahdottomuuteensa.


    • NoinhanSeOn

      "nimellisteholla ja todellisella tuotolla ei vaan ole mitään tekemistä keskenään". Kuitenkin kun hehkutetaan uusiutuvan energian lisääntymistä, puhutaan lähes aina nimellistehoista. Kerropa niille hehkuttajille, että tuolla ei ole mitään tekemistä todellisen tuotannon kanssa.

      • "NoinhanSeOn
        21.7.2018 7:11

        "nimellisteholla ja todellisella tuotolla ei vaan ole mitään tekemistä keskenään". Kuitenkin kun hehkutetaan uusiutuvan energian lisääntymistä, puhutaan lähes aina nimellistehoista. Kerropa niille hehkuttajille, että tuolla ei ole mitään tekemistä todellisen tuotannon kanssa. "
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15347115/maailman-energiapihein-market-loytyy-suomesta#comment-94418556

        Voi sua ressua. Nytkin luulet olevasi viisas. Olet kuitenkin kykenemätön vastaamaan jopa itse kirjoittamiesi viestien sisällöstä esitettyihin kysymyksiin, kuten alla olevaan:


        "stuxnet
        15.7.2018 14:17

        Keskustelussa "Vihertrollitehdasko ohjaa "ydinvoimakeskustelua""
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14658185/ viesti

        "NoinhanSeOn
        4.1.2017 14:35

        Ongelmana on että Stuxnet levittää mutanttipornoaan vähän jokaiseen ketjuun. Kuin lapsi joka on keksinyt kakka-sanan ja hokee sitä. "
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14658185/vihertrollitehdasko-ohjaa-quotydinvoimakeskusteluaquot#comment-88151704

        Voisitko kertoa kaikille lukijoille, mitä tarkoitat mainitsemallasi "mutanttipornolla"?

        Ja voisitko laittaa jonkin linkin muutamiin niihin viesteihini, joissa sitä näet, siis "vähän jokaisessa ketjussa"?

        Tiedoksi @Suomi24 @Aller


    • piipahda.ulkona

      Älä Stuxnet jauha itse paskaa, sinulle nauravat kaikki. Raikas ilma voisi tehdä sinulle hyvää.

      • faktatloppu

        Paskan jauhaja hei, eikö sinulla ole muuta kommentoitavaa??


      • faktatloppu kirjoitti:

        Paskan jauhaja hei, eikö sinulla ole muuta kommentoitavaa??

        Ei paskanjauhantavieteihin kannata kummemmin kommentoida.

        Ikävää, että tämäkin palsta on nyt Sääntömafian pilaama (vuoden 2017 loppupuolelta alkaen).

        Tiedoski @Aller


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      70
      1150
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      813
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      625
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      28
      604
    Aihe