Metsäpaloista

Trohens

Ilkka-lehdessä oli juttua metsäpaloista, ja siinä verrattiin Suomen ja Ruotsin toiminnallisia valmiuksia metsäpalojen sammuttamiseen. Ruotsissa homma perustuu päätoimisiin palokuntiin, kun taas Suomessa vapaapalokuntiin. Suomessa varsinkin laaja maaseutu on hyvin pitkälti vpk:n varassa.

Mietin lähinnä asiaa Etelä-Pohjanmaan kannalta, joka on vpk mielessä täysin erilainen mitä muu Suomi. Etelä-Pohjanmaallahan on todella vähän varsinaisia vpk:ta, sen sijaan täällä on sopimuspalokuntalaisia, jotka toimivat ns aliurakoitsijoina päätoimisissa palokunnissa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että varsinainen kalusto on aina päätoimisessa palokunnassa, ja sitä käyttää niin päätoimiset kuin sopimuspalomiehet. Kun taas muualla Suomessa kalustoa on päätoimisten lisäksi myös vpk:ssa.

Tarkoittaa sitä, että jos verrataan vaikka asukasmäärältään suunnilleen samankokoiseen maakuntaan, esim Satakuntaan. Niin kalustoa on vpk:t mukaanluettuna huomattavasti enemmän, mitä Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi kalusto on Satakunnassa paljon hajautuneemmin, koska vpk:ta on lähes jokaisessa pienimmässäkin kylässä. Etelä-Pohjanmaalla kalusto ja miehistö sijaitsee paljon keskittyneemmin tiettyihin pisteisiin, näihin päätoimisiin palokuntiin, joita on lähinnä kuntakeskuksissa.

Tällä vaan haen sitä, että kuinkahan Etelä-Pohjanmaalla kävisi, jos tulisi suuri metsäpalo. Niin mistä sitä kalustoa yhtäkkiä riittäisi, kun vpk-toimintaa on niin vähän, ja kalusto/miehistö sijaitsee kaupunkien keskustoissa? Vrt esim vaikka Satakunta, jossa vpk-toimintaa ja kalustoa on tiheästi joka puolella maakuntaa pienissä kylissä.

Tuntuisi yhtäkkiä, että pinta-alaa kohden Etelä-Pohjanmaalla on huomattavasti vähemmän palomiehistöä ja kalustoa, vrt esim Satakunnassa.

1

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trohens

      Tarkistin vielä tarkemmin asiat...

      Etelä-Pohjanmaalla on 30 paloasemaa, joista suurin osa on pieniä paloasemia. Suurempia paloasemia on muutama.

      Satakunnassa on 65 paloasemaa, joista suurin osa samaan tapaan pieniä paloasemia. Suurempia paloasemia on myös jonkin verran enemmän, verrattuna Etelä-Pohjanmaahan.

      Jos paloasemia suhteutetaan asukaslukuun, niin...
      Etelä-Pohjanmaalla on 194 000 asukasta, joten suhdeluvuksi tulee 6466 asukasta per asema
      Satakunnassa taas on 225 000 asukasta, joten suhdeluvuksi tulee 3461 asukasta per asema

      Jos paloasemia suhteutetaan pinta-alaan, niin...
      Etelä-Pohjanmaan pinta-ala on 14 000 km2, joten suhdeluvuksi tulee 466 km2 per asema
      Satakunnan pinat-ala on taasen 8 400 km2, joten suhdeluvuksi tulee 129 km2 per asema

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      33
      11272
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1747
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe