Sijoittajat ainoat asuntojen ostajat ?

Onko kyseessä pankkien pelastusoperaatio ? Kenen rahoilla ?

Eli miten selitätte sen, että tässä suuressa romahduksessa pankkien "tulokset" muka paranevat. Oikeisto-yle - joka aiemmin riekkui innokkaasti asiasta - on nyt visusti hiljaa. Mädännäisyyden meininkiä, eikö totta. Oikeisto-ylen jallittajat on nyt pankkien "ennätystuloksista" hiljaa koska se herättäisi sopuleissa ja kuspiässä kysymyksiä, miten on mahdollista. No, koska ne tulokset ei tottavie ole terveellä pohjalla !

Haisee todella pahalta. Yhtä pahalta kuin palstan "välittäjien" väite jonka mukaan rommia ei tule eikä voi tullakaan. No palstan natsitkin tietävät että ei, jos torjutaan "yhteisvaroin" sinun ja sopulin piikkiin !!!

MUTTA EI KAIKKIEN VAAN PANKKIEN ETUJA TÄSSÄ VAIN AJETAAN
7284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Totta kai rommi tulee. Sitten kun on sen aika. Sen aiheuttaa joko sisäinen markkinaepätasapaino, kansanomaisemmin kupla, jota ei tällä hetkellä ole havaittavissa; tai sitten sen aiheuttaa ulkoinen paine, esimerkiksi sota. Jälkimmäinen on varsin mahdollinen.

Asuntojen arvo voi kyllä laskea maailmantalouden suhdanteiden mukana, mutta tällöin on kyse pitkästä prosessista,e ikä mistään rommista.

Tällä hetkellä rommia ei ole näkyvissä. Olet huudellut sitä palstalla varmaankin 20 vuotta (olitkos nimimerkki lukihäiriöinen aiemmin?), mutta ei vaan tule.

Äänestä
  • Onhan ROMMI tosiasia, landella saa rivareitakin kymppitonnilla, hesassa niistä saa maksaa 15 x enemmän, koska sopulit LUULEE, että ovat niin arvokkaita. Arvot kuitenkin katoavat, kun rahat loppuu, ja vain suurissa kaupungeissa epäilenkin, että EKP-pelastusoperaatio yrittää vedättää hintoja. Eli ne kuuluisat mystiset "sijoittajat" yrittävät nyt vedättää hintoja, koska muuten romahtaisi suurissa kaupungeissakin, kun ei ole ostajia.
    Ja kuspiäden velkapiikit on täynnä !s.v.t

    Maaseudulle EKP-kusettajat eivät tietenkään lähde, koska näiden globalistien idea on "metropolisoittaminen", kynittävien sopulien kokoaminen yhteen, ikään kuin "teurastusta" varten, jos tällainen korni vertaus sallitaan !

    Sopulin rahathan vain on kusettajien tähtäimessä. Ei henki tietenkään, mitään jaksaa "maksaa", kusiaisille, huippuhintaa ja tuottoa !
    the rat on palstan viimeinen mohikaani, propagandisti, joka yrittää valaa uskoa ja torpata rommia.

    Äänestä

  • s.v.t kirjoitti:

    Onhan ROMMI tosiasia, landella saa rivareitakin kymppitonnilla, hesassa niistä saa maksaa 15 x enemmän, koska sopulit LUULEE, että ovat niin arvokkaita. Arvot kuitenkin katoavat, kun rahat loppuu, ja vain suurissa kaupungeissa epäilenkin, että EKP-pelastusoperaatio yrittää vedättää hintoja. Eli ne kuuluisat mystiset "sijoittajat" yrittävät nyt vedättää hintoja, koska muuten romahtaisi suurissa kaupungeissakin, kun ei ole ostajia.
    Ja kuspiäden velkapiikit on täynnä !s.v.t

    Maaseudulle EKP-kusettajat eivät tietenkään lähde, koska näiden globalistien idea on "metropolisoittaminen", kynittävien sopulien kokoaminen yhteen, ikään kuin "teurastusta" varten, jos tällainen korni vertaus sallitaan !

    Sopulin rahathan vain on kusettajien tähtäimessä. Ei henki tietenkään, mitään jaksaa "maksaa", kusiaisille, huippuhintaa ja tuottoa !
    the rat on palstan viimeinen mohikaani, propagandisti, joka yrittää valaa uskoa ja torpata rommia.

    Opettele edes talousteorian alkeet, niin tajuat itsekin millaista roskaa olet vuosikausia tänne suoltanut.

    Ei raha lopu. Sitä saa lisää napin painalluksella. Toki se johtaa inflaatioon, eli suomeksi hintojen *nousuun*.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    >> Ei raha lopu. Sitä saa lisää napin painalluksella.

    Nähtävästi näin, sopuli ei vain sitä tajua:
    https://www.salkunrakentaja.fi/2018/07/maksuhairiot-ennatys/

    MUTTA SE JUJU ON VASTA SEURAAVASSA:

    Napinpainalluksella luotu "raha" on sitä tyhjää, joka tuputetaan sopulille ja kuspiälle. Se realisoituu vasta, kun nimi on VELKA-paperissa ja kas, sopulin velka-ansa on lauennut. Täst eteenpäin raha kulkeekin pelureille ja kuspiä raataa, saadakseen summat maksettua. Raataa, kun suomen vanhin "välittäjä" puuttuu asiaa !!!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14411344/puttos-vesa-asuntoluotot-riskittomia-pankeille---

    Ja se tarkoittamasi "inflaatio", sehän oli vain se asunto-KUPRU, palkkojen laskiessa valtaenemmistöllä koko ajan. Toki kusettajat osaavat itselleen imuttaa mutta se on pieni joukko se.
    Ja tänään, sopulin peli on pelattu. Kupru puhkeaa väkisin, koska kupru ei enää ole "käypä" hinta, jollaisen vedätysmekanismin kusettajat myös ovat itse keksineet. Tällaista "käypää" hintaa ei kapitalismissa tunneta muualla kuin suomessa.

    Äänestä

  • Haans.seA kirjoitti:

    >+Napinpainalluksella+luotu+"raha"+on+sitä+tyhjää,+joka+tuputetaan+sopulille+ja+kuspiälleSe+on+ihan+sitä+samaa+rahaa+kuin+kaikki+muukin+raha.+Meilläpäin+yleensä+Euroja.>+Ja+se+tarkoittamasi+"inflaatio",+sehän+oli+vain+se+asunto-KUPRU,+>+palkkojen+laskiessa+valtaenemmistöllä+koko+ajan.Mitä+sieniä+sinä+syöt+ja+mistä+niitä+saa?+Palkat+kylläkin+nousevat+valtaenemmistöllä+koko+ajan.+Poikkeuksena+lähinnä+ne,+jotka+poistuvat+työelämästä.Ennustat+siis,+että+asuntokupla+puhkeaa+tänään+24.7.2018.+Hyvä.+Katsotaan+vuoden+kuluttua+miten+hinnat+ovat+romahtaneet+sen...+Mitäs+se+nyt+on?+-70%?Eiku+hetkinen.+Olet+ennustanut+samaa+jo+vuositolkulla.+Miksi+olisit+nyt+oikeassa?

    Äänestä

Asuntojen hinnat olisi pitänyt olla aina normaalit.
Nykyään ne ovat täysin järjettömiä.

On mielettömän sairasta, että työssä käyvät rehelliset suomalaiset joutuvat asumisesta pulittamaan mielettömiä summia kusettajakeinottelijoille.
Keinottelijoille ei pitäisi joutua maksamaan YHTÄÄN MITÄÄN.

Jos hinnat perustuisivat pelkästään rakentamiskustannuksiin ja rakentajan saamiin palkkioihin, niin hinnat olisivat reilusti yli puolet halvempia, kuin nykyään.

Kusettajat yrittävät kaikintavoin nostattaa kokoajan asuntojen hintoja ja siten pilata toisten elämän.
Normaalit rehelliset kansalaiset pyrkisivät saamaan asumiset suomalaisille mahdollisimman halvoiksi ja elämän sekä tulevaisuuden mukavaksi.

MIKSI KUSETTAMINEN ON YLEENSÄ HYVÄKSYTTYÄ ??????????????

SE ON JÄRJETÖNTÄ !!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Hinnat määrääntyvätkin kysynnän ja tarjonnan perusteella. Kuvaamasi kaltaista mallia kokeiltiin neuvostoliitossa. Ei toiminut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

S.v.t kirjoitti:

Onko kyseessä pankkien pelastusoperaatio ? Kenen rahoilla ?

Eli miten selitätte sen, että tässä suuressa romahduksessa pankkien "tulokset" muka paranevat. Oikeisto-yle - joka aiemmin riekkui innokkaasti asiasta - on nyt visusti hiljaa. Mädännäisyyden meininkiä, eikö totta. Oikeisto-ylen jallittajat on nyt pankkien "ennätystuloksista" hiljaa koska se herättäisi sopuleissa ja kuspiässä kysymyksiä, miten on mahdollista. No, koska ne tulokset ei tottavie ole terveellä pohjalla !

Haisee todella pahalta. Yhtä pahalta kuin palstan "välittäjien" väite jonka mukaan rommia ei tule eikä voi tullakaan. No palstan natsitkin tietävät että ei, jos torjutaan "yhteisvaroin" sinun ja sopulin piikkiin !!!

MUTTA EI KAIKKIEN VAAN PANKKIEN ETUJA TÄSSÄ VAIN AJETAAN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu