Puolustusvoimat antoivat huijata itseään.

mikä_mättöi

3

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinpä_niin

      "Vuonna 2017 laaditussa pro gradu-tutkielmassa on tutkittu kuljetushelikoptereiden hankintaprosessia. Tutkielma on karua luettavaa. Siinä haastatellut puolustusvoimien asiantuntijat myöntävät suoraan, että suomalaisia huijattiin helikopterikaupassa. Suomalaiset olivat kuvitelleet hankkineensa pitkälti valmiina olevan niin sanotun avaimet käteen -toimituksen, mutta todellisuudessa tuotekehitys oli vielä pahasti kesken."

      Miksi tästä on vaiettu vuosikausia!
      Sotavälineiden osto on aina poissa sosiaaliturvasta tai muista yhteiskunnalle tärkeistä toiminnoista.
      Silti on kummastuttavaa, että suomalaista osapuolta suorastaan huijattin keskeneräisen suunnittelun alla olevilla helikoptereilla. Vai sumensiko sotakalustokiima todellisuuden.

      • Sotilaskalustot ovat puolustustarkoitukseen hankittuja. Vaikka niissä olisikin ongelmia niin ei niitä pidä levitellä muille, mahdollisesti vaikka tuleville vastustajille, tiedoksi vaan löytynyt virhe on pyrittävä korjaamaan.

        Luulisi komuloisenkin asian ymmäretävän!


    • Hallaahon.äänestäjä44

      Puolustusvoimat on tärkeä pitää kuosissa putinistien vaaran takia

      Trump soitti Netanyahulle ja pyysi tätä kuljettamaan valkokypäräavustajat nopeasti turvaan, osa on vielä hoitamatta

      jotta putinistit eivät tapa niitä koska VALKOKYPÄRÄT ovat nähneet valtavasti putinistien IHMISOIKEUSsotaRIKOKSIA ja he ovat nyt vaarallisia todistajia

      https://www.timesofisrael.com/netanyahu-says-trump-asked-him-to-help-rescue-white-helmets-from-syria/ Prime Minister Benjamin Netanyahu on Sunday said Israel assisted in the evacuation of hundreds of Syrian rescue workers from southwest Syria at the request of US President Donald Trump and other Western leaders.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe