USA-kiimainen YLE pitää kansaa vähä-älyisenä

YLEn uutisotsikko valehteli jälleen törkeästi, "USA tukee Ukrainaa 200 miljoonalla dollarilla."

Vasta jutun sisältö kertoi omia aivoja käyttäville, että otsikko olikin totuuden vastakohta. "200 miljoonaa dollaria puolustustukea. Rahat menisivät harjoitteluun ja varusteisiin..."

Eli, USA sijoittaa taas kerran satoja miljoonia valtansa säilyttämiseen, ei Ukrainan kansan auttamiseen, vaan sen riistämiseen. Kun valtiolta ja kansalta on jo varastettu kaikki mahdollinen viljelysmaita myöten, rahoitetaan tilanteen säilyttämistä ja vallan pysymistä valehtelemalla maailmalle, että kansaa autetaan suurilla rahoilla.

YLE:SSÄ KYLLÄ TIEDETÄÄN TARKOIN, mikä on TOTUUS tässäkin rahoituksessa.
Jos YLE uutisoisi muitakin asioita yhtä kierosti, voisi otsikko olla; "Romaani lahjoitti arvokkaan puukkonsa valkolaiselle", kun valkolainen olisi puukotettu hengiltä ja tappoväline jätetty törröttämään uhrin kehoon.
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toivottavasti jenkit on jo lähettäneet luvatut panssarintorjuntaohjukset Ukrainaan.

Äänestä
  • Ukrainan pikku desantit eivät voi mitään Putinin joukoille!

    Suomalaisetkin lahtasivat joukolla Ukrainalaisia viime sodassa, vajaaälyistä kansaa, jenkit vetää niitä perseeseen mennen tullen!

    Äänestä

  • Varmasti ovat. Vallankkaappauksella Ukrainan kansalta ryöstetyt omaisuudet tuottavat USA:lle ja monikansallisille yhtiöille kymmeniä miljardeja dollareita joka vuosi. Tuollaista ryöstösaalista pidetään hallussa, vaikka se vaatiikin vuosittain satojen miljoonien panostuksen. Sijoituksethan tuottavat moninkymmenkertaisesti jo vuodessa.

    Äänestä

  • Ukrainalaiset joutuivat Stalinin pakottamina taistelemaan puna-armeijassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEonihmisyydensyöpä kirjoitti:

YLEn uutisotsikko valehteli jälleen törkeästi, "USA tukee Ukrainaa 200 miljoonalla dollarilla."

Vasta jutun sisältö kertoi omia aivoja käyttäville, että otsikko olikin totuuden vastakohta. "200 miljoonaa dollaria puolustustukea. Rahat menisivät harjoitteluun ja varusteisiin..."

Eli, USA sijoittaa taas kerran satoja miljoonia valtansa säilyttämiseen, ei Ukrainan kansan auttamiseen, vaan sen riistämiseen. Kun valtiolta ja kansalta on jo varastettu kaikki mahdollinen viljelysmaita myöten, rahoitetaan tilanteen säilyttämistä ja vallan pysymistä valehtelemalla maailmalle, että kansaa autetaan suurilla rahoilla.

YLE:SSÄ KYLLÄ TIEDETÄÄN TARKOIN, mikä on TOTUUS tässäkin rahoituksessa.
Jos YLE uutisoisi muitakin asioita yhtä kierosti, voisi otsikko olla; "Romaani lahjoitti arvokkaan puukkonsa valkolaiselle", kun valkolainen olisi puukotettu hengiltä ja tappoväline jätetty törröttämään uhrin kehoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu