eikä edes uhkailtu, nehän pitivät vaikeimpina aikoina Saksan soteollisuuden ja sodankäyntikyvyn pystyssä. Ruotsi rauamalmillaan koko sodan ajan.
Mistä näille kahdelle moinen armon ja ystävyyden osoitus ? Nehän olivat kumpikin de facto Saksan puolella sotaakäyviä maita.
Miksiköhän ei Sveitsiä ja Ruotsia pommitettu
58
748
Vastaukset
- Lykkäät-pötyä
Sveitsi ja Ruotsi olivat puolueeettomia maita. Niillä oli täysi oikeus käydä kauppaa sotivien maiden kanssa.
Molemmat välttivät sillä Saksan hyökkäyksen, jota kumpaankin suunniteltiin. - Mukavahingossa
Tukholmaa pommitettiin.
- OutoJuttu
Miksei Suomea pommitettu 1979-1989.
Neuvostoliitto soti kovasti tuona aikana Afganistanissa ja kävimme silti sen kanssa kauppaa!- Niin-kävivät
kymmenet muutkin maat. Eikä niitä pommitettu.
- AvausSilkkaaPötyä
Vastaus on yksinkertainen: missään ei ole kielletty kaupanteko sotaa käyvän maan kanssa.
Aloitus on jälkiviisauteen perustuva!
- R.R.Ryynänen
General Motors kävi oikeusprosessin USA:n valtiota vastaan sodan jälkeen kun USA pommitti GM:n tytäryhtiöä Saksassa. GM vielä voitti oikeudenkäynnin ja sai korvauksia.
- tarinan-toinen-puoli
Toinen versio legendasta kertoo että Ford/GM oli itse syytettyinä oikeudessa sodan jälkeen. Syytteenä oli orjatyövoiman käyttö Natsi-Saksan alueella sijainneissa tuotantolaitoksissaan, joissa rakennettiin mm. Opel Blitz-kuormureita Wehrmachtin käyttöön.
- MeAgaln
Kolmas versio tarinasta on, että liittoutuneiden pommitusvoimat olivat mukana salaliittossa ja Fordin tehdas Kölnissä oli sen takia jätetty pommittamatta. Todellisuudessa se oli kyllä saanut oman osansa pommeista, vaikka vauriot jäivät melko pieniksi.
- tarinan-neljäs-puoli
MeAgaln kirjoitti:
Kolmas versio tarinasta on, että liittoutuneiden pommitusvoimat olivat mukana salaliittossa ja Fordin tehdas Kölnissä oli sen takia jätetty pommittamatta. Todellisuudessa se oli kyllä saanut oman osansa pommeista, vaikka vauriot jäivät melko pieniksi.
Ja neljäs versio kertoo, että Fordin tehtaiden vahingot oli peräisin saksalaisten omasta tykistöstä vetäytymistaisteluiden aikana. Lisäksi siinä kerrotaan, että Fordin henkilökunta oli kieltäytynyt toteuttamasta Fuhrerin käskyä tuhota tehdas ennen liittoutuneiden saapumista.
- Opel.kapitän
Tällaista tietoa löytyy oikeusjutusta:
Ford and Opel did sue the US government for post war occupation issues. The US administered some of the assets of both in the US Zone of occupation. The lawsuits revolves around rent, wear and tear to equipment and other issues.
- MeAgaln
"Mistä näille kahdelle moinen armon ja ystävyyden osoitus ? Nehän olivat kumpikin de facto Saksan puolella sotaakäyviä maita."
No, mihin sotatoimiin ne osallistuivat Saksan puolella? Jos ne olivat de facto -akseliliiton kanssa sotaa käyviä, kuten Ranskan yhteistyöhallitus tai Irakin vallankumoushallitus, niin pitäisi olla helppo osoittaa yhteisiä sotilasoperaatiota.
Liittoutuneet muuten kyllä pommittivat, erehdyksessä tosin, Sveitsin puolta muutamaan kertaan sodan aikana. - Donnerwetter
Jokainen Korkeajännitystä lukenut muistaa urheiden brittisotilaiden ampuneen sakuja sveitsiläisillä Oerlikoneilla ja ruotsalaisilla Boforseilla...
- PommittihanNL
NL pommitti Talvisodan aikana Ruotsin Pajalaa pariinkin otteeseen, muka vahingossa. Samoin Jatkosodan aikana pommeja putoili Tukholman esikaupunkiin ja taisipa pommeja pudota Ruotsiin pohjoisessakin.
- typeryys-ei-auta
Kun Saksan kuulalaakeritehtaat olivat pa.skana niin Ruotsi ja Sveiti valtavilla laakeritoimituksillaan pelastivat Saksan tuholta. Puolueettomuutta se ei ole. Vai meinaako jengi, että Ruotsi voisi nyt alkaa toimittamaan it-kalustoa ja tykkejä Ukrainaan ja julistaa olevansa vain erittäin puolueeton ? Meteli siitä nousisi sillä yleensä ei puolueettomien maiden taholta sotaa käyvään maahan myydä sotakalustoa. Sitä myyvät vain ne, jotka ovat puolensa valinneet.
- HeikkoVertaus
Ei Ruotsi toimittanut it-tykkejä Ukrainaan vaan vain kuulalaakereita Saksaan. Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien!
- olet-huippu
HeikkoVertaus kirjoitti:
Ei Ruotsi toimittanut it-tykkejä Ukrainaan vaan vain kuulalaakereita Saksaan. Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien!
-----Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien! ----
Ja sota-aseissa niitä ei mielestäsi ole. Että Saksan lentokoneet, tankit, autot yms. kulkivatkin liukulaakereila ja vain polkupyörissä oli kuulalaakerit. Olet sinä mahtava tietäjä, varsinainen Väinämöinen. - olet_ketale
olet-huippu kirjoitti:
-----Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien! ----
Ja sota-aseissa niitä ei mielestäsi ole. Että Saksan lentokoneet, tankit, autot yms. kulkivatkin liukulaakereila ja vain polkupyörissä oli kuulalaakerit. Olet sinä mahtava tietäjä, varsinainen Väinämöinen.HAHAHAH! Taas Ketaleen pässi laittaa sanoja ja väittämiä toisen suuhun :) Uskomaton dorka
Muistellaanpa taas idiootin helmiä siltä saralta, ja muutakin "asiantuntemusta"
8.8.2016 10:03
-----Ja tätä varten siis ylläpidettiin työkenttää Tiiksjärvellä?----
Buaaaah, noita sinun uudissanojasi. Mitähän kenttiä ne muut kentät sitten olivat, jotain laiskottelu- ja lomanviettokenttiäkö."
jenkkien 50 cal kk:sta:
"Tiikeristä tuli tunnettu juuri laadun perusteella mutta jostain lännen ikivanhasta kk-sohlosta ei kukaan ole kuullutkaan."
Tässä hyvä otos kuinka vajakkistallarimme laittaa niitä sanoja toisen suuhun,
Puutuin idiootin kommenttiin:
"sturmovikit eivät olleet jenkin tekemiä kuten eivät neukkujen pommaritkaan."----
Kaikki, paitsi palstan molemmat stallarit toki tietää, että ei kaikki pommittajat olleet ryssän omia. No, sain vastaukseksi tämän:
"Todista nyt vaan valeesi todeksi, että neukun Sturmovikit ja pommarit ja T-34:t ja Klimit teki jenkki kuten väität ! Jenkin aseillahan juttusi mukaan neukku tänne -44 hyökkäsi."
Niin, sitähän minä just väitinkin.... - Sotaan_mukaan
Jos joku katsoo joutuneensa huonoon asemaan tuollaisen puolueettomuuden loukkauksen takia, voi tietysti julistaa sodan tälle syntiselle puolueettomalle. Sen jälkeen kaupankäynti vihollisen kanssa ainakin on moraalisesti oikeutettua.
- OletPölvästi
olet-huippu kirjoitti:
-----Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien! ----
Ja sota-aseissa niitä ei mielestäsi ole. Että Saksan lentokoneet, tankit, autot yms. kulkivatkin liukulaakereila ja vain polkupyörissä oli kuulalaakerit. Olet sinä mahtava tietäjä, varsinainen Väinämöinen.”-----Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien! ----
Ja sota-aseissa niitä ei mielestäsi ole. Että Saksan lentokoneet, tankit, autot yms. kulkivatkin liukulaakereilla”
Pointti oli se, että kuulalaakeri EI OLE MIKÄÄN VALMIS SOTAVÄLINE ja niitä voi toki myydä kaikille haluaville. Epäilemättä myytiin myös lännelle! Jos rajauksena on muka se, ettei saa myydä mitään sotaa käyvää maata hyödyttävää niin listalle päätyy kaikki ... kaurapuuroa myöten!
Ymmärsitkö nyt? - MeAgaln
"Kun Saksan kuulalaakeritehtaat olivat pa.skana niin Ruotsi ja Sveiti valtavilla laakeritoimituksillaan pelastivat Saksan tuholta. Puolueettomuutta se ei ole."
Miten olisi se, että Ruotsi toimitti liittoutuneille haltuunsa saamaa V-asemateriaalia?
"Vai meinaako jengi, että Ruotsi voisi nyt alkaa toimittamaan it-kalustoa ja tykkejä Ukrainaan ja julistaa olevansa vain erittäin puolueeton ?"
Tarkoitatko samanlaista diiliä kuin talvisodassa, jolloin Ruotsi toimitti pst-tykistöä Suomeen ja pysyi puolueettomana? - ketale_se_pohtii
OletPölvästi kirjoitti:
”-----Kuulalaakereita on lukemattomissa paikoissa polkupyörästä lähtien! ----
Ja sota-aseissa niitä ei mielestäsi ole. Että Saksan lentokoneet, tankit, autot yms. kulkivatkin liukulaakereilla”
Pointti oli se, että kuulalaakeri EI OLE MIKÄÄN VALMIS SOTAVÄLINE ja niitä voi toki myydä kaikille haluaville. Epäilemättä myytiin myös lännelle! Jos rajauksena on muka se, ettei saa myydä mitään sotaa käyvää maata hyödyttävää niin listalle päätyy kaikki ... kaurapuuroa myöten!
Ymmärsitkö nyt?"Ymmärsitkö nyt?" :)
Hyvin sanottu, mutta pahoin pelkään, että ei ole maailmassa riittävästi rautalankaa, että Ketaleella syttyisi lamppu :)
- tämä.sen.kertoo
Ruotsi ja Sveitsi maksoivat riittävät provisiot jenkkeihin kaikesta kamasta minkä Saksaan toimittivat. Sen takia ne saivat sitä harjoittaa.
- Lykkäät-pötyä
Tuollaista ei tapahtunut. Ruotsi ja Sveitsi olivat lännelle hyödyllisempiä puoleettomina kuin Saksan haltuun joutuneina.
Ne kävivät kauppaa hyökkäyksen välttääkseen. - TodellinenPölvästi
”Ruotsi ja Sveitsi maksoivat riittävät provisiot jenkkeihin kaikesta kamasta minkä Saksaan toimittivat”
Täysin hatusta tempaistu väite! Eihän USA ollut EDES mukana sodassa ennen joulukuuta 1941, - kaikki-tässä
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Tuollaista ei tapahtunut. Ruotsi ja Sveitsi olivat lännelle hyödyllisempiä puoleettomina kuin Saksan haltuun joutuneina.
Ne kävivät kauppaa hyökkäyksen välttääkseen.----Ruotsi ja Sveitsi olivat lännelle hyödyllisempiä puoleettomina kuin Saksan haltuun joutuneina.--
Pupellusta joka sana. Miehitetty maa tuottaa vähemmän kuin miehittämätön ja sekä Ruotsin että Sveitsin valtaus ja miehitys olisivat sitoneet kosolti Saksan joukkoja.
---Ne kävivät kauppaa hyökkäyksen välttääkseen. ---
Mikään ei pakottanut länsivaltoja tuota syytä hyväksymään. - MeAgaln
"Pupellusta joka sana. Miehitetty maa tuottaa vähemmän kuin miehittämätön...."
Ja Saksan valloittaman Ruotsin kuulalaakerituonti Britanniaan olisi myös saattanut ottaa pienen iskun ;)
- sota-on-tätä
Pikkupojat sössöttää miten kuka tahansa voi käydä kauppaa sotaa käyvän maan kanssa. Mutta toinen osapuoli voi ja saa julistaa vastustajansa saartoon jolloin puolueettomankin maan kauppalaivat yms. kuljetusvälineet ovat vapaata riistaa. Saarron rikkojamaata voi ja saa rangaista.
- Lykkäät-pötyä
Puolueeton maa voi käydä kauppaa, jos sotaakäyvät sen sallivat. Joskus se on tarkoituksen mukaista, ettei puolueeton mene vastapuolen leiriin tai joudu miehitetyksi.
- Todellisuudessa..Näin
Ei kyse ole kenenkään ”sallimisista”! Geneven sopimuksessa on tarkat säännöt siitä, että millaisita tavaroista voi puolueeton maa käydä kauppaa sotaa käyvän maan kanssa!
- paha-paha-juttu
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Puolueeton maa voi käydä kauppaa, jos sotaakäyvät sen sallivat. Joskus se on tarkoituksen mukaista, ettei puolueeton mene vastapuolen leiriin tai joudu miehitetyksi.
----, jos sotaakäyvät sen sallivat. ---
Kysymys kuulukin, että miksi länsimaat sallivat selvästi sotaa hyödyttävän materiaalin toimitukset Saksaan. Pidensi sotaa aika lailla ja lisäsi siten myös länsivaltojen tappioita ja kuluja. - MeAgaln
"Mutta toinen osapuoli voi ja saa julistaa vastustajansa saartoon jolloin puolueettomankin maan kauppalaivat yms. kuljetusvälineet ovat vapaata riistaa."
Se vitsi vain toimii kahteen suuntaan. Mikäli molemmat puolet kaupankäynnissään ovat kiinni mainitun puolueettoman valtion tississä, niiden on molempien oltava hyvin varovaisia toimiensa suhteen ;)
- RoistomaistaToimintaa
Ruotsi sai Saksalta palveluksistaan pelkästään kultaa vuosien 39-45 aikana yhteensä n. 32,5 tonnia (Suomen kultavaranto samaan aikaan oli 22,5 tn).
Ruotsi (Wallenbergit) avusti Saksan sotaponnisteluja sotamaterialla - aluksi siihen liittoutuneiden suostumus, koska Ruotsi pelkäsi Saksan käyvän sen kimppuun ja liittoutuneet hyväksyvät esim. kuulalaakeritoimitukset - mutta lopussa Ruotsi vastoin sopimusta toimitti materiaalia Saksaan samalla volumilla kuin alunperin vaikka sopimus oli, että Ruotsi vähentää toimituksia, kun Saksan uhka pienenee.
Lisäksi ruotsalaisilla oli tehtaita esim. SKF Saksan miehittämillä Unkarissa ja Hollannissa, jotka jatkoivat normaalisti toimintaansa ja tahkosivat rahaa Ruotsille (Wallenberg:lle).
Samalla toimitettiin tosin materiaalia myös Englantiin ja Neuvostoliittoon, USA ei tarvinnut niitä, koska sillä oli kaikkea omasta takaa.
Kaikkein hävyttömin oli Wallenbergin poikien salainen sopimus Saksan ulkomaisten tytäryhtiöiden esim. Bosch, IG Farben jne. kaikkien osakkeiden ostaminen kovalla länsivaluutoilla. Näin niitä ei voitu ottaa liittoutuneiden hallintaan. Samalla Saksa sai haluttua kovaa länsivaluuttaa sodankäyntiin. Sopimuksen mukaan tilanteen rauhoituttua Saksa ostaisi yhtiöiden osakkeet samalla hinnalla taksiin ja mahdolliset voitot jaettaisiin tasan. Lisäksi Wallenbergit saivat hyvän palkkion toimistaan Saksan hyväksi.
Kun asia sodan loputtua paljastui liittoutuneille Wallenbergejä vaadittiin oikeuteen mutta sopivasti alkanut kylmä sota pelasti heidän ja he maksoivat sakot, jonka jälkeen asia haudattiin hiljaisuudessa. - Opel.kapitän
Ford divisioona Saksassa oli amerikkalaisen emoyhtiön ja brittiläisen kumppanin omistksessa vuoteen 1950 asti.
Saksan Ford ja GM maksoivat USA:han Sveitsin kautta "osinkoa" siihen asti kunnes USA liittyi sotaan Saksaa vastaan.
On siis mahdollista, että myös britit saivat Saksasta tuloja sodan aikana. - Mein.Gott
Minulla on hyväkuntoinen Crescent-polkupyörä, Made in Sweden. Takapyörän navan kohdalla lukee Torpedo Schweinfurt. Ilmeisesti fillarissani on saksalaiset kuulalaakerit? Ihmeellistä.
- ToisetVaanOsaa
Muun muassa siinä näkyy selitys sille miksi Ruotsi ja Sveitsi ovat euroopan rikkaimpia maita. Kuten aikanaan suurissa kultaryntäyksissä loppuviimeksi parhaat tilit tekivät kaivajille varusteita myyneet kauppiaat, viisaat ruotsalaiset ja sveitsiläiset antoivat muiden verissä päin tehdä suur-sitä ja tätä, käärivät voitot liiveihinsä myymällä suolaisilla hinnoilla tarvikkeita epätoivoisille sotapukareille ja vielä sodan jälkeen tarvikkeet paskaksi sodittujen alueiden jälleenrakennukseen.
- Fidzi-SaariParas
"ToisetVaanOsaa"
Sveitsin ja Ruotsin sijainnilla pn helpompi "osata"! - sveitsin-vaikea-sijainti
Fidzi-SaariParas kirjoitti:
"ToisetVaanOsaa"
Sveitsin ja Ruotsin sijainnilla pn helpompi "osata"!Niin, eihän Sveitsin ympärillä ole käyty pelkästään viimeisen parin sadan vuoden aikana kuin 2 maailmansotaa ja Napoleonin johdolla Euroopanmestaruusturnaus. Siihen päälle vielä Ranskan ja Preussin mittelöt.
On todella helppo sijainti, todella...
- Britit-upottivat
Narvikista lähteviä malmilaivoja siihen tahtiin, että liikenne oli hoidettava Luulajan kautta sulan veden aikana.
Sotaa käyvillä oli oikeus tarkastaa puolueettoman maan alukset ja takavarikoida ne, mikäli kuljettivat sotakieltotavaraa. - Liukulaakeri
"Että Saksan lentokoneet, tankit, autot yms. kulkivatkin liukulaakereilla”
Hupaisaa kylläkin, että Me 109 hävittäjissä käytetty DB 605 moottori muutettiin laakeripulan takia liukulaakerein toimivaksi ainakin kampiakselin runkolaakerien osalta. Tämä lyhensi moottorin toimintaikää ja aiheutti melkoisesti ongelmia ja moottoreiden / koneiden tuhoutumisia. - MadeInSweden
"Miten olisi se, että Ruotsi toimitti liittoutuneille haltuunsa saamaa V-asemateriaalia?"
Miten olisi, että Ruotsi toimitti suoraan osia V2 raketteihin. Tämä on todistettu jo aikaa sitten. Ruotsi valmisti mm. 200 barin korkeapainesäiliöt V2-ohjuksiin. - voi.sitä.suhmurointia
Ruotsissa on viisas maan johto. Hyötyy sodista eikä mennyt euroonkaan. "Rikas" Suomi makselee Kreikan tukiaisia ja "köyhä" Ruotsi naureskelee vieressä.
- aina-paranee
Saksa oli kaupankäynnillä ulkoistanut merkittävän osan sotateollisuuttaan näihin kahteen maahan. Niissä se sai toimia aivan rauhassa pelkäämättä vastatoimia ! Lienee asia, jonka taustoja ei ole kansoille kerrottu ja tuskin kerrotaankaan.
- räkänokat-hiljaa
Vaikka Ruotsilla ja Sveitsillä olisikin ollut "lupa" myydä sotamateriaalia Saksaan niin liittoutuneilla olisi ollut yhtälailla lupa estää se elikkä pommittaa noiden maiden tehtaita./satamia yms. infraa. Muu on turhaa räkänokkien viserrystä.
- ketale_se_pohtii
"liittoutuneilla olisi ollut yhtälailla lupa estää se elikkä pommittaa noiden maiden tehtaita./satamia yms. infraa. Muu on turhaa räkänokkien viserrystä."
Hitsi kun et ollut lupia jakelemassa aikanaan. Olisi säästynyt paljon ihmishenkiä. Kyllä liittoutuneita varmasti ottaa pattiin, kun saavat tietää tästä näin myöhään :) - TarkkisOnRäkänokka
Tarkkispoika on taas täysin ulalla! Suomi kävi kaiken aikaa Neivostolliton kanssa kauppaa kun maa munasi tåydelleen itsensä Afganistanissa 1979-1989. Kyllä kauppaa saa käydä vaikkei Tarkkispoika ole moisesta kuullut!
- Natsikullat
Ruotsilla on Kiirunassa valtava monttu, juutalaisten hammaskullalla louhittu ja Saksaan völjätty. Saksa taas kylvi sen kuolemana NL:oon ja saipa Suomikin osansa 1944-45.
Ruotsi tiesi natsikullan alkuperän?
ULKOMAAT JULKAISTU 18.04.1997 20:01
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsi-tiesi-natsikullan-alkuperan/5433352
Tänään Tukholmassa julkistetut asiakirjat osoittavat, että Ruotsin hallitus ja valtionpankki tiesivät, että natsi-Saksan maksuvälineenä käyttämä kulta oli ryövätty juutalaisilta.
ULKOMAAT JULKAISTU 18.04.1997 20:01
Tänään Tukholmassa julkistetut asiakirjat osoittavat, että Ruotsin hallitus ja valtionpankki tiesivät, että natsi-Saksan maksuvälineenä käyttämä kulta oli ryövätty juutalaisilta.
Ruotsi suostui vaihtamaan malmia kultaan, koska se oli hyvä kauppa. Natsi-Saksa tarvitsi toisen maailmansodan loppuvaiheissa kaiken liikenevän rautamalmin asetuotantoonsa.
Sodan ulkopuolella pysytellyt Ruotsi oli puolestaan valmis myymään malmia Saksalle hyvällä voitolla, ja maksuvälineenä Saksa käytti kultaa.
Liittoutuneet varoittivat useaan otteeseen Saksan kanssa kauppaa käyviä maita siitä, että kulta oli anastettu juutalaisilta, mutta näitä varoituksia Ruotsissa ei kuunneltu.
Ruotsin valtion omistukseen siirtyi ainakin 34 tonnia kultaa Saksalta, ja uudet, tänään julkisuuteen päästetyt asiakirjat vahvistavat, että sekä valtionpankki että maan poliittinen johto olivat tietoisia kullan alkuperästä: se oli ryövätty juutalaisilta heidän omaisuutensa takavarikon yhteydessä.
Osa oli jopa sulatettu teloitettujen juutalaisten hampaista. Nämä häpeälliset todisteet on esittänyt hiljattain kuollut, 50-luvulla Ruotsin valtionpankkia johtanut Mats Lemne.
Lemne antoi ymmärtää, että Saksa oli uhannut Ruotsia miehityksellä, ellei tämä suostuisi kultakauppoihin. Tätä tietoa eivät kuitenkaan tämänpäiväiset asiakirjat vahvista, kertoo natsikultavyyhtiä penkonut journalisti.
(MTV3/Kari Lumikero) Yksi esimerkki on se kuuluisa kuulalaakerikauppa. Liittoutuneet menettivät paljon lentäjiä ja koneita nissä pommituksissa ja nämä kaksi maata mitätöivät koko jutun. Niiden toimittamilla laakereilla varustetut sotakoneet surmasivat ja haavoittivat arvaamattoman määrän lännen ja neukun sotilaita. Kyllä ihan jo tällä perusteella voi Ruotsia ja Sveitsiä pitää Saksan kanssasotijoina.
- Lisävaikeuksia
Kaikkia ovia ja ikkunoita ei ole syytä lyödä kiinni sodan aikana. Sveitsi, Ruotsi ja Espanja olivat liittoutuneille tärkeitä tiedustelukeskuksia vihollisen alueen sisäpuolella ja olihan aina toivoa saada kauppareititkin avatuksi, vaikka näiden suhteen se onnistuikin vasta sodan loputtua. Samantapaisista syistähän Saksa ei hyökännyt ensimmäisessä maailmansodassa Hollantiin vaan piti sen mieluummin puolueettomana.
Käytännön tuloksetkaan pommittamisesta eivät välttämättä olisi olleet kovin hyödylliset. Pohjois-Ruotsi oli Skotlannista katsoen äärimatkan päässä, joten sitä ei olisi voitu kovin tehokkaasti pommittaa. Sitten tietysti vihollisen vastatoimet. Saksan puolelle ajettu Ruotsi olisi vapauttanut saksalaisia joukkoja Norjasta ja saattanut esimerkiksi tarjota muutaman divisioonan hyökkäämään Muurmannin rataa vastaan.
Ja Espanjahan toimitti Britanniaan rautamalmia... - Jhy
Ruotsihan oli sodan alussa saksalaismyönteinen, mutta taas loppuvaiheissa antoi myönnytyksiä liittoutuneille, mm. antoi luvan rakentaa lennonjohdon Malmööhön, ja Tanskan juutalaiset evakuoitiin Ruotsiin.
- Poistuuko
Vanha hyvä aihe: SKF Ruotsi ja kuulalaakerit ja natsikulta palkkioina "urheille ruotsalaisille"!
http://www.kristitynfoorumi.fi/hitlerintuki.htm - Poistuukohan
Uutinen muutaman vuoden takaa kertoo osansa Ruotsin "puolueettomuudesta":
Ruotsi rahoitti natsi-Saksaa
15.2.2009 14:50
Toisen maailmansodan aikainen Ruotsin finanssiministeri Ernst Wigforss myönsi vuonna 1941 Hitlerin Saksalle suuren pankkilainan, Dagens Nyheter kertoo.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902159092331_ul.shtml
Ruotsi myönsi Hitlerin Saksalle pankkilainan. (REICHSPROPAGANDA- LEITUNG NSDAP / ZUMA)
Asia paljastui salaisesta dokumentista, joka löytyi Ruotsin finanssiministeriön kassakaapista.
Kyseinen dokumentti on saksalaisen pankinjohtajan lähettämä kirje, jossa käsitellään pankkilainaa.
Asiasta kirjoittavat tänään historioitsija ja diplomaatti Krister Wahlbäck sekä valtioneuvoston kanslian arkistonhoitaja Bo Hammarlund ruotsalaisessa Dagens Nyheter -lehdessä.
Wigforss oli vastuussa Wahlbäckin ja Hammarlundin mukaan nimenomaan tuolloinen finanssiministeri Ernst Wigforss on vastuussa lainasta, jonka hän päätti antaa saksalaisille.
Kysymyksessä oli heidän mukaansa avustus, joka oli tarkoitettu tukemaan Saksaa sodankäynnin vuoksi.
Asiasta ei kuitenkaan koskaan tehty virallisia merkintöjä.
Ernst Wigforss oli Ruotsissa ministerinvirassa 17 vuoden ajan, kunnes hän jätti tehtävät vuonna 1949. Hän kuoli vuonna 1979.
Asiasta kertoi Dagens Nyheter.- Jhy
Totta, että Ruotsi käänti kelkkaansa, sodan lopputuloksen selvittyä, mutta toisaalta kansallinen ja taloudellinen etu vaati sitä.
Ruotsalaiset harjoittivat reaalipolitiikka. - ryssäviha-sokeuttaa
Jhy kirjoitti:
Totta, että Ruotsi käänti kelkkaansa, sodan lopputuloksen selvittyä, mutta toisaalta kansallinen ja taloudellinen etu vaati sitä.
Ruotsalaiset harjoittivat reaalipolitiikka.----Ruotsalaiset harjoittivat reaalipolitiikka. ----
Juttu mihin Suomen löysäpäiset poliitikot eivät ole ryssävihassaan vielä koskaan kyenneet. Painutaan tukka putkella mukaan kaikkiin porukoihin jotka ovat edes vähäsen "ryssää" vastaan. Viha sokeuttaa ja siitä on maksettu kova hinta, niin ihmisten hengellä kuin terveydellä ja rahassa. Mutta nestepäät eivät vaan ota opikseen. - ketaleen_ikiliikkuja
ryssäviha-sokeuttaa kirjoitti:
----Ruotsalaiset harjoittivat reaalipolitiikka. ----
Juttu mihin Suomen löysäpäiset poliitikot eivät ole ryssävihassaan vielä koskaan kyenneet. Painutaan tukka putkella mukaan kaikkiin porukoihin jotka ovat edes vähäsen "ryssää" vastaan. Viha sokeuttaa ja siitä on maksettu kova hinta, niin ihmisten hengellä kuin terveydellä ja rahassa. Mutta nestepäät eivät vaan ota opikseen.Niinku vaikka talvisota. Olihan yksinäisen vajakkistallarin mielestä ryssä syytön siihen, kuten kaikkeen muuhunkin...
- StallarinTuska
”Juttu mihin Suomen löysäpäiset poliitikot eivät ole ryssävihassaan vielä koskaan kyenneet. ”
Suomi liittyi jäseneksi EU:hun kaupan takia eikä missään ”ryssävihassa”!
”Painutaan tukka putkella mukaan kaikkiin porukoihin jotka ovat edes vähäsen "ryssää" vastaan. Viha sokeuttaa ja siitä on maksettu kova hinta, niin ihmisten hengellä kuin terveydellä ja rahassa. Mutta nestepäät eivät vaan ota opikseen.”
Ilmaeisesti stallaria itseään ”viha sokeuttaa”! Pakotteet määräsi EU ja Suomi on niissä jäsenmaana tietenkin mukana!
Venäjällä on helppo keino päästä eroon pakotteista palauttamalla Krimin ja lopettamalla ylläpitämästä sotaa Ukrainassa!
Stallarit vihaavat EU:ta koska sn myötä Suomi käyttäytyy kuin tavallinen länsimaa! - NäinhänSeMeni
ketaleen_ikiliikkuja kirjoitti:
Niinku vaikka talvisota. Olihan yksinäisen vajakkistallarin mielestä ryssä syytön siihen, kuten kaikkeen muuhunkin...
Talvisota, eli tunnetummalta nimeltään Erkkosota, oli yksinomaan sanomalehden omistajan vika tämän lähdettyä ryssävihassaan Mein Kampf tanassa päin inhaa itää, ja kuuluu kerenneen jo Uralin kylkeen asti ennen kuin voittamaton puna-armeija proletaarisella urheudellaan ja Suomen todellisen hallituksen otto-pojan tuella kykeni lyömään hyökkääjän takaisin.
Tämmöttistä mää olen raveissa useasti kuullut, ja etteikö muka pirä paikkaansa, häh! - miksei-muitakin
StallarinTuska kirjoitti:
”Juttu mihin Suomen löysäpäiset poliitikot eivät ole ryssävihassaan vielä koskaan kyenneet. ”
Suomi liittyi jäseneksi EU:hun kaupan takia eikä missään ”ryssävihassa”!
”Painutaan tukka putkella mukaan kaikkiin porukoihin jotka ovat edes vähäsen "ryssää" vastaan. Viha sokeuttaa ja siitä on maksettu kova hinta, niin ihmisten hengellä kuin terveydellä ja rahassa. Mutta nestepäät eivät vaan ota opikseen.”
Ilmaeisesti stallaria itseään ”viha sokeuttaa”! Pakotteet määräsi EU ja Suomi on niissä jäsenmaana tietenkin mukana!
Venäjällä on helppo keino päästä eroon pakotteista palauttamalla Krimin ja lopettamalla ylläpitämästä sotaa Ukrainassa!
Stallarit vihaavat EU:ta koska sn myötä Suomi käyttäytyy kuin tavallinen länsimaa!# Pakotteet määräsi EU ja Suomi on niissä jäsenmaana tietenkin mukana!#
Niin juurikin kun Suomella ei ole lupaa ajatella omaa etuaan vaan vain erinimisten suurvaltojen etua ja olla käsikassarana niiden kiukutellassa Venäjälle. Mitä me siitä saamme tai olemme saanet kun olemme olleet mukana raivoamassa ?
#Venäjällä on helppo keino päästä eroon pakotteista palauttamalla Krimin ja lopettamalla ylläpitämästä sotaa Ukrainassa!#
Miksi Venäjän pitäisi palauttaa omaa maataan vai voisiko USA palauttaa myös intiaanien maat ja Australia omien abojensa maat ? Miksi vain Venäjän tulisi palautella mutta ei muiden, oletko pikkasen puolueellinen.
Mitään Krimin tai Itä-Ukrainan ongelmaahan ei olisi ellei vaaleilla valittua pressaa olisi lännen organisoimalla kapinalla kaadettu ja poltettu sen päälle elävältä 40 venäläistä Odessassa huutojen "kuolema moskoviiteille" säestyksellä.
Miksi muuten Krimistä vaahdotaan ainakin 100 kertaa enemmän kuin USAn ja Englannin hyökkäyksestä Irakiin 2003 tai siitä kun Kiina on käytännössä jo kaapannut koko Etelä-Kiinan meren naapurivaltioiden rannikkosaaret mukaan lukien itselleen julistaen sen omaksi alueekseen.
Onko niin, että kaikenlainen vääryys on vääryyttä vain ja ainoastaan Venäjän tekemänä, muille se on sallittua ? - Lisää-tuskaa-stallarille
Stallari: "Niin juurikin kun Suomella ei ole lupaa ajatella omaa etuaan vaan vain erinimisten suurvaltojen etua ja olla käsikassarana niiden kiukutellassa Venäjälle. Mitä me siitä saamme tai olemme saanet kun olemme olleet mukana raivoamassa ?"
Olemme mukana EU:n pakotteissa, joista on päätetty yhdessä., ei suurvaltojen saneluna.
Olemme mukana vaatimassa kansainvälisten sopimusten kunnioittamista ja hyvien naapurisuhteiden vaalimista.
Venäjä on määrännyt vastapakotteet. Muistakaa stallarit hurrata.
"Miksi Venäjän pitäisi palauttaa omaa maataan vai voisiko USA palauttaa myös intiaanien maat ja Australia omien abojensa maat ? Miksi vain Venäjän tulisi palautella mutta ei muiden, oletko pikkasen puolueellinen."
Krim oli Venäjänkin allekirjoittaman sopimuksen mukaan osa Ukrainaa.
Mitä kansainvälistä valtiosopimusta USA ja Australia ovat rikkoneet?
Siirrät taas tolppia, kun jäät valeista kiinni.
"Mitään Krimin tai Itä-Ukrainan ongelmaahan ei olisi ellei vaaleilla valittua pressaa olisi lännen organisoimalla kapinalla kaadettu ja poltettu sen päälle elävältä 40 venäläistä Odessassa huutojen "kuolema moskoviiteille" säestyksellä."
Venäjään nojautuvan korruptoituneen pressan kaatoi Ukrainan kansa. Odessassa ei palokunta uskaltanut lähetä sammutustöihin, kun Venäjän tukemat rähinöitsijät olivat käyneet kimppuun.
" Miksi muuten Krimistä vaahdotaan ainakin 100 kertaa enemmän kuin USAn ja Englannin hyökkäyksestä Irakiin 2003 tai siitä kun Kiina on käytännössä jo kaapannut koko Etelä-Kiinan meren naapurivaltioiden rannikkosaaret mukaan lukien itselleen julistaen sen omaksi alueekseen."
Kaikki laittomuudet tuomitaan samalla tavalla.
"Onko niin, että kaikenlainen vääryys on vääryyttä vain ja ainoastaan Venäjän tekemänä, muille se on sallittua ?"
Puolustavathan ainakin stallarit Venäjän rikoksia. Toivottavasti saatte palkkion, jos ei tässä elämässä, niin ainakin tuonpuoleisessa.
Se on ansaittu. Ikuinen kunnia stallarivalehtelijoille!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 233203
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos1982893Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa
Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢1711911Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista
Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah2581534- 1111305
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs481201Olet ollut aika törkeä minua kohtaan
Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta461057- 1551031
Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin
maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises33960- 43834