Kertokaapas uskikset miten uskovaisuutta voi mitata tai tutkia tieteellisesti? Se on mahdollista jos myöntää, että satuolentoihin uskominen on sairaus.
Esimerkki:
Henkilö sanoo uskovansa jumalaan ja rukoilevansa päivittäin pelastusta ja armoa. Samalla hän kertoo uskovansa, että joku "jeesus"- niminen tyyppi on teloitettu joskus ammoisina aikoina kaikkien siihen asti eläneiden ja sen jälkeen syntyvien ihmisten syntien sovittamiseksi, ja että kyseinen hiippari oli jumalan poika. Alkunsa hän sai "pyhä henki"- nimisen henkiolennon siitettyä neitsytnaisen (joka tosin oli naimisissa, mutta ei ilmeisesti ollut koskaan harrastanut seksiä?) Sittemmin tämä jumalan poika on palannut taivaaseen, jossa jumalakin majailee ja suunnittelee lähettävänsä poikansa takaisin maan päälle taas joskus.
Jos joku keksisi ja esittäisi tällaisen tarinan nykyaikana, niin sellaiseen höpötykseen uskova passitettaisiin samantien suljetulle osastolle.
Voidaan ajatella, että kaksi erilaista mielisairauden muotoa voivat aiheuttaa uskonnollisia kokemuksia.
Toinen on skitsofrenia, jossa henkilöä kuulee ja näkee harhoja, usein käskeviä ja vihaisia. Hänellä on voimakkaita harha-aistimuksia ja erilaisten olentojen läsnäolon, tai tarkkailun alaisuudessa olemisen tuntua.
Toinen on erilaiset persoonallisuuden häiriöt, jossa henkilö kadottaa oman identiteetintajun. Monet insestin tai pedofilian uhrit sairastuvat tähän tautiin. Siinä henkilö rakentaa eräänlaisen suojamuurin todellisuutensa ympärille. Se ilmenee erilaisina sivupersoonina ja henkilö saattaa keskustella näiden persoonien kanssa. Joillakin on vain yksi persoona, joka on "jäänyt päälle" sivuuttaen oman persoonan. Erityisesti erilaiset uskonnolliset ja auktoriteettiset persoonat ovat mahdollisia. Esimerkiksi jos saa ankaran ja piinallisen uskonnollisen kasvatuksen, saattaa sairastuttuaan kuvitella olevansa jeesus tai jumala (tai Elvis tai Napoleon). Joillakin saattaa olla lukuisia erilaisia persoonia sisällään, esimerkiksi herkkä pieni lapsi, kovapintainen ja rääväsuinen nuori ja empaattinen ja auttava mummo.
Skitsofreniaa on tutkittu tieteellisesti jo vuosikymmeniä. On havaittu, että skitsofrenia muistuttaa hyvin läheisesti uskonnollisia kokemuksia. Erilaiset aivosähkökäyrillä tehdyt kokeet osoittavat asian yksiselitteisen selkeästi. Tämän vuoksi olisikin mielenkiintoista tutkia fundamentalistisen uskiksen aivokäyriä uskonnollisen hurmoksen aikana. Todennäköisesti tällöin ilmenisi voimakkaita skitsofreenisen psykoosin piirteitä.
On havaittu, että mielisairaudet periytyvät. Olisi mielenkiintoista tutkia tätäkin puolta psykologiselta kannalta. Voihan olla, että mitään mielisairausgeeniä ei ole, on vain painostava uskonnollinen kasvatus, jossa lapsi pakotetaan epäluonnolliseen, harhaiseen maailmankuvaan. Uskonnollinen kasvatus on yhtä paha asia kuin pedofilia. Molemmilla on taipumus toistua sukupolvesta toiseen.
Kunnioitan niitä rohkeita uskonnollisen kasvatuksen saaneita, jotka uskaltavat repäistä itsensä pois tästä tuhoisasta kierteestä ja luottavat omiin aivoihinsa.
Ja toivon runsaasti voimia pedofilian uhreille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
pedofilian uhri? jokin on satuttanut sinua pahasti?
kerro mistä tuo kumma vastemielisyys kumpuaa kristinuskoa kohtaan,mitä omia kokemuksia sinulla on? ,siis ei mitän toisenkäden tietoa
Joku siinä piilee ;) Luonnostaan kyseenalaistava kun ihmisluonto on. Uskotko sinä pitkään johonkin asiaan jos et saa siitä omakohtaisia todisteita? Toisaalta jos saat, et paljon välitä siitä mitä muut siitä ajattelee, et välitä tietävätkö muut siitä vai eivät, eivätkä heidän negatiiviset mielipiteensä siis häiritse sinua, tai no ei pitäisi häiritä, kunhan vain itse tiedät sen, muulla ei ole niin väliä. Johonkin korkeampaan voimaanhan
ihmisistä uskoo 85-90%. Eri tavoin ihmiset Jumalaa palvovat, eri uskonnoissa eri tavat. Olen minäkin melkoinen jääräpää ja ateistipuuskia tullut aina sillon tällöin ja menetän liian helposti uskon asioihin jos en saa jotain kokemuksia. Toisille tuo asia nykypäivänäkin voisi olla ihan järjellinen, ei kaikille tosin. Nyt liikkuu jo muutenkin niin paljon valheita että sinunkaltaisia ihmisiä viedään kuusnolla. Rupeaisi siinä epäuskoisetkin uskomaan kun näkee omin silmin. Yhtä kovaa se hämmennys oli siihenkin aikaan. Olet koko elämäsi uskonut johonkin ja kas, elämänkatsomukseltasi putoaa pohja, on siinä vähän tyhjän päällä.. Uskominen on hankalaa, se todella on. Itseäni eniten häiritsee se että olen nähnyt liikaa, olisi niin helppoa kun ei tarvitsisi kantaa vastuuta mistään ja voisin vakuutella että "Ei ole mitään korkeampia voimia, ne on vain satuhahmoja." Ennen tuo meni vielä läpi mutta.. :)
Nojoo kukin tavallaan, kuoleman jälkeen saat selvyyden, ehkä aiemminkin. Jos olet varma ateisti, miksi et käytä ihmisiä hyväksesi ja ole oikein paha? Miksi et tapa ja varasta ja elä oikein himojentyydyttämisen täytteistä elämää? Koska eihän sinulla silloin ole ketään kuka tuomitsisi sinua? Kokeileppa olla oikein paha ja kiero ja ihmettele miksi et ole onnellinen ja miksi tuntuu kuin ikäviä "sattumia" sattuisi uudelleen ja uudelleen. Kokeile karmanlain toimivuutta. Valitan, uskoitpa tai et, Jumala on..
Kyllä minuakin vähän ärsyttää, tiedän että siellä se on, mutta en miksi se toimii niinkuin se toimii. Jopa kuuluisia ateisteja jotka ovat vielä joskus olleet niin vakuuttavia ovat kääntyneet uskoon. Etenkin tutkijat.. Kun huomaavat että kaiken takana ei voi olla kuin joku ihmistä viisaampi olento. Evoluutioteoriakin on osoittautunut väärennösten sarjaksi. Missään et näe oikeita apina ihmisiä. Museoista kyllä löydät kipsijäljennöksien kipsijäljennöksien kipsijäljennöksiä ;) Ei kyse ole pätevistä todisteista, lapsihan uskoo kaiken. Jos lapselle sanoo että evoluutio toimii näin ja näin ja lisää siihen vielä että "Tämä on tieteellisesti osoitettu" niin PAKKOHAN SEN ON OLLA TOTTA. Valitettavasti tämä kaava jää pahimmassa tapauksessa toistumaan vielä loppuelämäksi. Muisteleppas natsisaksa aikoja, samaan tapaan kouluissa opetettiin että juutalaiset on pahoja ja ne pitää tappaa. Useilla vanhoilla ihmisillä saksassa, niillä on vieläkin se kuva asioista, koska siihen rasismiin kasvatettiin niin vahvasti. En usko että olet niin tyhmä että oletat ettei olisi ollut pilvin pimein tutkijoita jotka ovat täysin erimieltä evoluutioteoriasta, vakuuttaviakin ;) Ei niitä tutkimuksia julkaista, valikoivaa. Totuudesta viis, pääasia että puolue saa oman kantansa läpi eikö vaan? Niin se näyttää nykypäivänä olevan, mutta etpä sinä sitä älyä, sinua viedään minkä keretään, sen jonka pinnallisesti ajatellen luulisit olevan valhetta, nimenomaan onkin se totuus, kun mennään pintaa syvemmälle päästään lähemmäs totuutta. Sehän siinä ärsyttääkin kun ylivoimaisesti suurin osa uskoo ja kun ihmisluonto on melko kyseenalaistavaa sorttia, miksi kysymyksiä riittää. Joku siinä ei oikein natsaa varsinkin kun puhuu satuhahmosta. Onhan minullakin lääkärin mittauttama äo 160 keskihajonnalla 24, ei se mikään este uskolle ole. Olen oppinut olla yhdistämättä asioita joita ei pidä yhdistää, päästäkseni lähemmäs totuutta. Tulet vielä huomaamaan, toivottavasti huomaat ennenkuin on liian myöhäistä. En jaksa lukea vastauksiasi koska tässä kaikki asia tuli esille.
>>Kyllä minuakin vähän ärsyttää, tiedän että siellä se on>Jopa kuuluisia ateisteja jotka ovat vielä joskus olleet niin vakuuttavia ovat kääntyneet uskoon.>Etenkin tutkijat.. Kun huomaavat että kaiken takana ei voi olla kuin joku ihmistä viisaampi olento.>Evoluutioteoriakin on osoittautunut väärennösten sarjaksi.