Ihmisiä teurastetaan kaduille ympäri maailmaa.

Maassamme on viety oikeus itsensä puolustamiseen. Jopa tehokkaat pippurisumutteet ovat kiellettyjä.
Poiliisi ei meitä voi suojella. Se tulee paikalle, kirjaa tapahtuneen ja kutsuu palokunnan korjaamaan verijäljet.

Teksasissa on sallittua kantaa käsiasetta vyöllä. Osavaltiossa ei juurikaan tapahdu ryöstöjä eikä murhia.
Tässä näette kuinka terroristi lannistetaan urhean naisen toimesta:
https://mvlehti.net/2018/07/23/nainen-vie-asemiesta-6-0-katso-video/

Ilman tämän sankarin puuttumista tilanteeseen olisimme saaneet laskea ties kuinka monta ruumista kadulta, myös lapsia....
7102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Massamurhaveitsi- iskut on todettu mielenvikaisten nuorukaisten tekemiksi.

Ainoastaan mielenvikaiset rasistit väittävät niitä terrori- iskuiksi.
Meidän on taisteltava tällaisten harhakuvien levittämisen estämiseksi.
Allahu Akhbar- huudot ovat ainoastaan taistelumoraalin kannustamiseksi, se ei ole terroristin tunnusmerkki.

Äänestä

YouTubessa on väärys levinyt, oikeistolainen virus, joka todistaa, että väärin on oikein.

niin kuin karma on kiinni siitä, miten paljon youtube videoita on julkaistu kuten Instant Karma.

videot yrittävä ostaa oman synninsä katsojen avulla, vaikka sellaisia markkinoita ei luonnossa ole

paska imperialisteja nää

Äänestä

Paavo Väyrynen pitää suomen aseistettuna

Äänestä

Ensin suomalaisilta vietiin aseet ja sitten aukaistiin rajat. Missähän maassa tämä suunniteltiin tuskin täällä sentään.

Äänestä

Tuon mielenvikaisuuden voi tavallaan ymmärtää - islam aiheuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KiitosLuojanJaSankarin kirjoitti:

Maassamme on viety oikeus itsensä puolustamiseen. Jopa tehokkaat pippurisumutteet ovat kiellettyjä.
Poiliisi ei meitä voi suojella. Se tulee paikalle, kirjaa tapahtuneen ja kutsuu palokunnan korjaamaan verijäljet.

Teksasissa on sallittua kantaa käsiasetta vyöllä. Osavaltiossa ei juurikaan tapahdu ryöstöjä eikä murhia.
Tässä näette kuinka terroristi lannistetaan urhean naisen toimesta:
https://mvlehti.net/2018/07/23/nainen-vie-asemiesta-6-0-katso-video/

Ilman tämän sankarin puuttumista tilanteeseen olisimme saaneet laskea ties kuinka monta ruumista kadulta, myös lapsia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu