Internetin "parjauskampanja"?

Konventin puheenjohtaja kertoi eräästä vuoden 2006 konventtipuheesta näin:

"Vaikka Jumalan kansan työn pysäyttämiseksi on tehty monia ilkeitä yrityksiä, Jumalan henkeytetyssä Sanassa vakuutetaan: Mikään vastustava ase tai kieli ei menesty. Suomen haaratoimistossa palvellut veli Raimo Kuokkanen kertoo nyt, miksi tämä pitää paikkansa."

Tuossa konventissa pidettiin yksi kuuluisa puhe, joka on jäänyt historiaan. Puheen piti Raimo Kuokkanen, joka on monien Jehovan todistajien ja entisten Jehovan todistajien mielestä yksi Suomen parhaita konventtipuhujia. Hänen puhetapansa on miellyttävä. Hän puhuu rauhallisesti ja persoonallisesti. Sitä on helppo kuunnella. Kuokkasen puheen aikana ei mieli harhaile muissa asioissa, Kuokkanen osasi vangita kuulijoiden mielenkiinnon puheen ajaksi.

Tässä muutamia lyhyitä otteita puheesta:

Kerran veli Russellilta kysyttiin, miksi hän ei puolustaudu, kun siihen aikaan oli aina soimaajia. Aina yritettiin Russellia vastaan hyökätä. Hän sanoi: "Et voi koskaan päästä kovin pitkälle, jos pysähdyt potkimaan jokaista haukkuvaa koiraa."

- - -

Me emme halua lähteä kilpalaulantaan minkään pilkkaajan kanssa. Muistathan Kalevalasta, kun oli kilpalaulantaa, ja toinen lauloi toisen suohon. Nämä, jotka meidän kanssa yrittävät kilpalaulaa, ovat jo suossa kaulaansa myöten, eikä mitään tunnu jalkojen alla muuta kuin lettoa, suota. Miksi me laulaisimme heitä enää syvemmälle. He hukkuvat kyllä aikanaan."

- - -

Meilläkin on sellainen... olemus, että ei luopumus tartu meihin. Se on kuin vesi ei kaadettuna sorsan selkään kastele sorsaa. Siinä on semmonen pintakerros. Vesi valuu isoina pisaroina pois eikä vahingoita millään tavalla sorsaa. Samalla tavalla luopioiden väitteet ja sanomat, jos niitä kuulemme... annetaan ne valua pois. Ne menee viemäriin. Siitä ne valuu ja aikanaan ne sitten loppuvat kokonaan."

* * *

Sain tämän puheen äänitteen eräältä Jehovan todistaja -vanhimmalta.

Voit kuunnella koko puheen tämän sivun kautta:

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s967.html

8

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenellevero

      Kuokkanen on yksi Suomen tunnetuimpia jehovantodistajia joka kerää tyhjiä pulloja.
      Kannatti olla lähetystyöntekijä kun sai tyhjien pullojen kerääjän viran.
      Ihan itse hänen vaimonsa Veera sen kertoi. Ja nauroi vielä päälle.
      Vieläköhän keräilee?
      Ja onkohan muistanut maksaa niistä veron?
      "Kenelle vero sille vero."

      • suur_uut

        No voi voi, olipa suuri uutinen. Miksi jättäisi pulloja ja rahaa luontoon. Kaikenlaiset asiat mietityttävät ihmisiä.

      • meikämasa2.0

        Kolmannen osan lopussa gamalielin sanat.

        Sopisiko jehovan todistajille jatkossa se, että meihin luopioihin ei sekaannuttaisi, kuten rapakon takana on tehty.

        Eräs protestoija meni konventiin pelkkä juliste mukanaan ja hiljaisesti kantoi sitä yleisön edestä. Tämän naisen saattoi konventista ulos about 100 "järjestömiestä". toden näköisesti vanhimpia ja vähintään avustavia palvelijoita.

        Eikös sama koske luopioitakin? Jos se on ihmisistä, se kukistuu, mutta jos ei, sen vastustaminen kääntyy vastustajia vastaan.

      • kenellevero
        suur_uut kirjoitti:

        No voi voi, olipa suuri uutinen. Miksi jättäisi pulloja ja rahaa luontoon. Kaikenlaiset asiat mietityttävät ihmisiä.

        Aha. Oletko itsekin tyhjien pullojen kerääjä?
        Sitä se teettää kun kuuntelee seuran ohjeita koulutuksesta.
        Siihen olet itsekin päätynyt, eikö totta?
        Muista maksaa verot niistä tyhjistä pulloista tai sellin ovet heilahtaa.

      • suur_uut

        Enpä juuri pulloja keräile, eikä sitä nyt niinpaljon harrasteta, eiköhän ne keräilijäy kuulu muihin piireihin, voisithan kysyä keräilijän uskonnon, jos kohtaat sellaisen, jos asia noin kiinnostaa. Muituta heitä 'sellin heilahtamisesta'.
        Onkohan kokemusta itselläsi? Hohhoijaa!

      • ikh
        meikämasa2.0 kirjoitti:

        Kolmannen osan lopussa gamalielin sanat.

        Sopisiko jehovan todistajille jatkossa se, että meihin luopioihin ei sekaannuttaisi, kuten rapakon takana on tehty.

        Eräs protestoija meni konventiin pelkkä juliste mukanaan ja hiljaisesti kantoi sitä yleisön edestä. Tämän naisen saattoi konventista ulos about 100 "järjestömiestä". toden näköisesti vanhimpia ja vähintään avustavia palvelijoita.

        Eikös sama koske luopioitakin? Jos se on ihmisistä, se kukistuu, mutta jos ei, sen vastustaminen kääntyy vastustajia vastaan.

        Taidat ylpeillä uudella asemallasi luopiona. Eiköhän se kuulu hyviin tapoihin olla häiritsemättä toisten tilaisuuksia.
        Eipä sillä varmaan vaikutusta ole, päinvastoin itsensä nolaaminen.
        Jumalan vastustaminen on aina ilman hänen siunaustaan.

        Päinvastoin viimeisten päivien sanotaan olevan pahempia kuin ensimmäiset. On viisasta rauhoittua ja ottaa miettimislusikka kauniiseen käteen. Tuskin kukaan kiittää yli-innokkaasta meuhkaamisesta. Vahinkoa siinä tekee eniten itsellee.

        Jos kaatuu ennen maaliviivaa, ei pääse perille.

      • manaat
        ikh kirjoitti:

        Kaikki Jehovan todistajat uskontokuntaan kuuluvat kaatuvat ennen maaliviivaa.
        He eivät rakasta Jeesusta vaan järjestöä ja sen säädöksiä.

        Rakastatko sinä Jeesusta?
        Jos rakastat otat huomioon että vanhantestamentin JHVH (Jehova) on uudentestamentin Jeesus.
        Rakasta Jumalaasi yli kaiken tarkoittaa siis: rakasta Jeesusta yli kaiken.
        Siten saatat kunniaan Kaikkivaltiaan, Jeesuksen Isän (Abba).

        Joh.21:16. "Simon Johanneksen Poika; rakastatko sinä minua?"
        Ei Jeesus kysynyt: "Rakastatko sinä Jehovaa".

        Jehovan todistajille Jeesus on vain ex ylienkeli Mikael. Siksi heidät on jätetty kirjoittelemaan ja puhumaan satujaan, joista he joutuvat tuomiolle.
        Älkää eksykö uskomaan Jehovan todistajia. He ovat eksyttäjiä hienoinen vaatteineen ja korulauseineen.

        Matt. 24:4. " Varokaa ettei kukaan johdata teitä harhaan". (Harmagedon uhkailuillaan).

        Luuk.21:8. " Varokaa ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni."(esim. Jehova nimessä. Jeesuksen nimessähän löytyy nimi Jehova tai JHVH) He sanovat; minä se olen (tai meissä on totuus) ja AIKA ON TULLUT."

        Ketkä ovat ennustelleet eniten; AIKA ON TULLUT?
        Jehovan todistajat.
        Älkää siis menkö heidän perässään. He johdattavat teidät harhaan.

        Avatkaa Raamattunne ja tutkikaa sitä. Rukoilkaa, niin saatte Pyhän Hengen avuksi.
        Heittäkää eksyttävä järjestö pois elämästänne, sillä pian, aivan pian Jehova/Jeesus tekee tilin järjestön kanssa ja silloin kaikki jotka eivät ole lähteneet sieltä pois ovat osallisia sen synteihin. Onhan se osa Suurta Babylonia. Ilm.18:4.

      • meikämasa2.0
        ikh kirjoitti:

        Taidat ylpeillä uudella asemallasi luopiona. Eiköhän se kuulu hyviin tapoihin olla häiritsemättä toisten tilaisuuksia.
        Eipä sillä varmaan vaikutusta ole, päinvastoin itsensä nolaaminen.
        Jumalan vastustaminen on aina ilman hänen siunaustaan.

        Päinvastoin viimeisten päivien sanotaan olevan pahempia kuin ensimmäiset. On viisasta rauhoittua ja ottaa miettimislusikka kauniiseen käteen. Tuskin kukaan kiittää yli-innokkaasta meuhkaamisesta. Vahinkoa siinä tekee eniten itsellee.

        Jos kaatuu ennen maaliviivaa, ei pääse perille.

        Paitsi jos tekee ylösnousemuksen ja jatkaa ravaamista.

        Et sitten ole yhtään perillä uskontosi ongelmista. Toinen vaihtoehto on että tiedät, mutta et välitä, koska odottelet jehovaa.

        Tunnen kyllä sellaisiakin, jotka salaa nauttivat, kun joku joutuu ongelmiin, josta eivät pidä.

        Traktaattinne monivalinnan mukaan, mihin näistä sinä kuulut vai onko vielä muu vaihtoehto.

        Luopioleima mua ei haittaa. Mielummin rehellinen luopio, kuin uskonnostaan epärehellisesti parempaa k vaa maalaava jehovan todistaja.

        Rehellisyys on arvo vasta, jos se maksaa jotain...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      89
      5978
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3557
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      161
      2101
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      231
      2022
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      177
      1768
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      284
      1523
    7. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      1041
    8. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1041
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1020
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      113
      971
    Aihe