Että sinä autat tänäkin päivänä ihmistä, joka sinuun turvautuu.
"Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle."
2 Aik. 16:9a
"Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle."
2 Aik. 16:9a
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jaa mutta mulla oli ennen täysin ehyt sydän, mutta en silti paljoa apua saanut paitsi pyhää henkeä vähän. Sitten kun aloin viisasteleen eli soutamaan ja huopaamaan objektiivisesti puolelta toiselle alkoi mielestäni tulla viisautta ja apuakin enemmän.
Suomessa ei juurikaan ole menestystä kaikilla tuon raamatun sanan toteutumisen suhteen. Vain jos loikkaa toiselle puolelle ja vaihtaa leiriä niin on pieni apu mahdollinen. On vain nykyisin niin, että raamatun sana osuu vähän harhaan ja menee sillä tavalla kieroon, että kun on PÄINVASTAISTA MITÄ SANA PYYTÄÄ NIIN ONNISTUU, MUTTA JOS NOUDATTAA SANAA NIIN EPÄONNISTUU. Ehkä on se sana voimassa jonka Jeesus sanoi: JOKA TAHTOO PELASTAA ELÄMÄNSÄ KADOTTAA SEN, MUTTA JOKA KADOTTAA ELÄMÄNSÄ LÖYTÄÄ SEN.
Tuollainen kierous on siis ollut jo pitkään voimassa. Kaikki yritykset pelastaa elämänsä katsottiin sen arvoiseksi, että loppujen lopuksi kadottikin elämänsä.
Kuinka monelle amputoidulle on jeesus taikonut raajan takaisin?
Niinpä, ei edes sotainvaliideille, jotka sentään taistelivat "kodin uskonnon ja isänmaan puolesta"
Ainutkaan sotainvalidi ei ole saanut koskaan eikä millään rukoilulla takaisin ainuttakaan menettämäänsä ruumiinosaa. Ja tämä pätee maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen jokaiseen sotainvaan.
Kiitos jeesus. Pysy poissa tieltä vaan tänäkin päivänä, kun et kuitenkaan saa mitään hyvää aikaiseksi tänäänkään. Käsipari olisi kyllä avuksi tarpeen.
Pari tuhatta vuotta olet vain katsoa möllöttänyt laittamatta tikkua ristiin ihmisten kärsimysten helpottamiseksi. Nytkin varmaan nautit sadistisesti näkemästäsi esimerkiksi Syyriassa ja lasten syöpäosastolla.
Eivät kaikki halua Jeesuksen apua, vaikka mikä olisi. Silloinhan joutuisi pilkkaajien herjattavaksi.
Pilkkaajat muuten pelkäävät ihmisten mielipidettä. He mieluummin jatkavat pilkkaamista kuin altistavat itsensä pilkattavaksi.
"Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu."
Sananlaskut 29:25
Ole hyvä!
Aamen! Kiitos Jeesus!
Avun määrästä päätellen jeesus on kaikkien alojen tumpelo.
Jeesus on arkipäivän auttaja.
Jeesus on nimenomaan varsinkin uskovien vapahtaja! Hallelujaa!
Vapauttaa uskovaiset järjen käytöstä?
Pelleilyää!
Ei toki! 😄
Rukoile sinä joka osaat ja jolla on linjat paremmin auki ylöspäin. Minulla ne pätkii ja on hätä. Tarvitsen apua.
Koitan muistaa sinua. Kuitenkin kehotan sinua laittamaan asiasi kuntoon Jumslan kanssa. Jeesus on kuollut sinunkin syntiesi takia. Silloin saat yhteyden Jumalaan.
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
2 Kor 5:20
Kirjoitusvirhe. Piti olla "Jumalan kanssa".
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."