Maapallo tuhoutuu ihmisen toimien seurauksena.

Ajatelkaa

"Viheliäiset kriisit ovat täällä – tuhoisten maastopalojen ja hukkuvien pakolaisten taustalla on sama syy: planeetan rajat on ylitetty".

"Jahkailimme tilaisuutemme torjua suuret ympäristöuhat. Hintaa maksetaan nyt. Asiantuntija kehottaa tekemään kriisisuunnitelman, sillä kohta rytisee ".

Ja nytkö sitten herättiin ? Liian myöhään vain. Pentti Linkola ennusti tuon tulevaisuuden jo -60 luvulla. Ja ryhtyi itse omalla esimerkillään toteuttamaan oikeaksi katsomaansa elämäntapaa. Yksinkertainen asia, ihmisten yöykkärimäinen elintaso, ääretön ahneus ja... typeryys. Meitä on nyt vain yksinkertaisesti liikaa, ja länsimaisen elintason tavoittelu jokaiselle maapallon kansalaiselle, kaikkinen muine demokratian hössötyksineen lopettaa elämän maapallolta. Mutta missä ovat ne vihreät, jotja ajaisivat poliittista ratkaisua, ei missään. Tai on heitä, mutta he ovat kovapalkkaisissa viroissa edesauttaen omalla elintasollaan luonnonvarojen loppumista. Vapaaaikoinaan he ovat kolaamassa lunta Saimaan Norpan pelastamiseksi:) Se on hyötyliikuntaa, kivaa ja kliffaa, kunhan olutta ja makkaraa on riittävästi matkassa. Tähän pitäisi listata varmaan kaikki ne eliölajit, jotka ovat kuolleet tai joiden kannat ovat romahtaneet lähes totaalisesti ? Valittavasti palstatilaa on rajoitettu tälläkin areenalla, joten jääköön tekemättä.

38

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivoiauttaa

      Maailma tuhoutuu oli ihmistä taikka ei mutta toki Afrikan väestön Räjähdys hankaloittaa elämää jo aiemmin ne ei muuta tee kuin lisääntyy ja sitten alkaa vaellus parempien olojen perään ja miksi ei jos ilman annetaan.

      • JuuNiinpäsOnkin

        Kyllä vaan tuhoutuu ilman ihmistäkin, mutta siihen kuluisi aikaa. Ihmisten holtiton lisääntyminen ja luonnonvarojen rystöön perustuva talous tekee sen vain pian. Ihmisen kannalta hitaasti ja kivuliaasti. Maailman näkövinkkelistä äärimmäisen nopeasti.


      • Vaellusta parempiin pöytiin rahoitetaan ja vauhditetaan kansainväliseten suursijoittajien myötävaikutuksella kaikin keinoin ja poliitikot ovat tottakai mukana sijoitusbisenksessä vakuutuskuorineen ja panama-tileineen ja punaisen ristin vastaanottoineen.
        Siksi siihen ei tule koskaan minkäälaisia sopimuksellisia rajoituksia.
        Länsimaiden ihmisten ajan- ja ennenkaikkea järjenkäyttö sumennetaan, on jo tehty, kaikenlaisella mahdollisella hömppäviihteellä ja täysin toisarvoisilla asioilla sen lisäksi, että politiikka ajaa tarkoituksenmukaisesti ihmisryhmiä toinen toisiaan vastaan median suuremmoisella myötävaikutksella ja manipuloinnilla.
        Onko sitten ihme, että älykkyysosamaarä laskee?

        Ainoa toivo on lopulta luonnokatastrofeissa ja sodissa, jotka tekevät sen työn, mikä olisi ajattelukykyisten ihmisten pitänyt tehdä jo ajat sitten, mutta rahanahneus joka lisääntyyy jatkuvasti on ajanut tilanteen tällaiseksi, kaikki mitataan nousevina osakekursseina ja osinkoina ja laiminlyödään kaikki se, mikä tätä kehitystä vähänkään on hidastamassa.

        Meillä esimerkiksi tämä sote, joka jo alunperinkin on ollut nähtävissä pelkkänä sijoitusbisneksenä on hyävä esimerkki ahneudesta, jolla ei ole rajoja.
        Ns, kilpailutuksen nimissä myydään jo ihmisten terveyskin osakemarkkinoille ja tuolla kilpailutuksella ei o le mitään tekemistä varsinaisen asian, terveyden kanssa.
        Ainoa kilpailutus mikä suomessa on toiminut on, vähävaraisten vanhusten ja vammaisten hoito, ne on annettu halvimman tarjouksen tehneille ja voitto tuosta yritystoiminnasta voidaan maksimoida ainoastaan laatua heikentämällä eli hoitoa laiminlyömällä, siihen ei kukaan puutu eikä siitä kukaan joudu koskaan vastuuseen, mutta on kuitenkin alue, johon ei ole kansainvälisten suursijoittajien ryntäystä läänityksiä tekemään.
        Se tehdään kaikessa hiljaisuudessa taka-alalla maan tapaa noudattaen, konsensuksessa.
        Kilpaiutetun toiminnan tuloksia luetaan sitten ajoittain päivälehdistä.


    • Ihanonnetonta

      Onhan se aivan tavatonta, että joku on osannus ennustaa tuon paskaisen lopun. Ja nyt sitten herää tuo älymystö arvioimaan tilannetta:) Nuo, jotka ovat pahimmasta päästä luonnonvarojen kuluttajia.

    • pelastettaisiinkoihminen

      Tarkennetaanko vähän, ihminen tuhoutuu ihmisen toimien seurauksena maapallolta. Maapallo porskuttaa vielä iät ja ajat ihmisen itsetuhon jälkeenkin.

    • AntaaPalaa

      Laitetaan vero autoille, niin sitten ne eivät saastuta ja maailma pelastuu:) ... Eikö olisi parempi pudottaa palkkoja 50 prosentilla, niin hidastuisi tuo kuluttaminen. Mitä sanoo tähän vihreä, lentomatkailua harrastava Professori ?

      • Juu, jätetään kaikille vain sen toimeentulominimi käyttöön


    • Tuomio.tulee

      Kuinka monta tuttua sanaa löydätte Raamatussa olevasta lopunajan ennustuksesta?

      8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
      8:8 Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
      8:9 ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
      8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
      8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
      8:12 Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.
      8:13 Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla, sanovan suurella äänellä: "Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!"

      1. ruoho paloi
      2.metsä paloi
      3.meri muuttui vereksi kuten saasteista
      4.jokien vesi muuttui juomakelvottomaksi
      5.ilma saatui tokiossa niin että auringon valo on sumuinen
      6.verisiä rakeita näkyy ainakin ohjuspommituksissa

      -- koskaan aikaisempina sukupolvina tuhansien vuosien aikana ei ole ollut olemassa ihmisjoukkoa jolla on tekniikka tuhota koko maapallo
      --te jotka vielä haluatte pelastua, rukoilkaa Jeesusta pelastajaksi koska Hänen valtansa on suurempi

    • Rauhanpuolesta

      Uhkia ovat: Ydinvoima. tuloerojen kasvu, saastuminen, keskakulutus, narsimi on sisäinen olotila, ontologinen ongelma, se on korvien välissä, samalla akselilla petojen kanssa. Sitä piilotellaan kuin kipeetä "tavaraa".

      • Mutta kaikki nuo uhat voi hoitaa kätevästi kilpailuttamalla kaikki mahdollinen, maan ja sen talouden kannalta elintärkeä infra kansainvälisille suursijoittajille ja saa itsekin siitä mukavasti täytettä vakuutuskuoriin.
        Kaikki tuo kyllä pyyhkii mielestä vähäisenkin ajatuksen siitä, että mitään varsinaisia uhkia olisi edes olemassa, siis tälle pienelle eliitille, joka maapalloa nyt on rahastamassa kaikin keinoin omille tileilleen. Ne joilta rahastetaan, ovat asia erikseen ja miksipä se eliittiä koskisikaan.

        Tuo ontologinen ongelma, jos sitä nyt siksi voi yleensäkään sanoa, on pitkäaikaisen ja tehokkaan manipuloinnin tulosta ja on jo tutkimusten perusteella vaikuttanut liki 20 vuotta, älykkyysosamäärä laskee tasaisesti.
        Siksipä meilläkin koulutusjärjestelmä lienee niin kuuluisaa, että sitä tullaan ihastelemaan ympäri maailman, manipuloiti on hoidettu mallikelpoisesti.

        Ja toisaalta, eiväthän pedotkaan osaa lukea ja kirjoittaa eikä niiltä vaadita nimikirjoituksia sopimuspapereihin.


    • Planeetan.loistartunta

      Ihmiskunta on tämän planeetan 4,5 miljardin vuoden historian pahin loinen ja vitsaus. Kehittyneiden länsimaisten kulutusyhteiskuntien ihmiset ovat ylivoimaisesti kaikista pahimpia planeetan rajallisten luonnonvarojen tuhoajia.

      • Rikollista

        Jos koko maa-planeetan historia sen synnystä tähän asti kutistettaisiin yhden vuorokauden mittaiseksi niin teollistunut ja kehittynyt ikuiseen talouskasvuun uskomaan alkanut ihminen käytti kaikki planeetan luonnonvarat reilusti alle sadasosasekunnissa tuosta vuorokaudesta.


    • sitämitä

      Intia, Pakistan, Afganistan, Palestiina, jotkin Afrikan maat ovat Iso-Britannian takapihaa; entisiä siirtomaita. Pakolla alistettuja ja rajattuja. Kaikki äärimmäisen ongelmallisia paikkoja. Ihmismassaltaan suuria ja konfliktiherkkiä alueita. Jotkin lisäksi ydinasevaltoja.

    • sitävaan

      Liikaa ihmisiä kaikkialla. Valtioiden huonoa politiikkaa ja diplomatiaa. Ihmisiä tarvitaan kuluttamaan. Siksi niitä kaikki haluavat. Lisäksi perhe on hallinnan ja vallan keino.

    • Tiedemonni

      Maapallo tarvitsee ihmisten todellisen asennemuutoksen. Maapallolla on sellainen kuin parviäly, se toimii hyvin, kun sitä tunnetaan eikä sitä saa häiritä ahneudella. sen tunsi luonnonkansat, ei ne raiskanneet. Tämä on sitä Jumalan tuntematonta viisautta, jota tiede ei tunnusta, mutta havaitsee luonnossa, ja matkii sitä. Sellainen tieteenala on kuin biomimetiikka.
      Biomimetiikan idea perustuu siihen, että luonnossa vallitsevat rakenteet ja toimintoihin. Sieltä löytyy huippu suunnittelu, siihen ihmie ei pysty, se on niin ylivertaista.

      • Ihminen.on.syöpä

        Maapallo ei tarvitse ihmistä.


    • turhiamurehia

      Miksi teillä on tietokoneet, jos haluatte elää luonnonmukaisesti? Kaikki eläimet kuolevat aikanaan nälkään, myös ihminen. Kukin on täällä aikansa mahtamatta millekään mitään.

      • Kerropa aluksi miksi meillä täytyy olla tietokoneet.?
        Eikö se juuri kerro tuion ahneimman väestönosan jakuvasta nälästä saada yhä enemmän ja enemmän hallintaansa ja haltuunsa.
        Mutta yksi ainoa kunnollinen auringonpurkaus voi mitätöidä tämän kanavan ja siinä vaiheessa olisi todella mukava ja mielenkiintoista nähdä kuinka rahaeliitti pörssinsä hoitaa ja kuka kertoo kenellekin, että maksut ja suoritukset ovat rästissä ja uhkailee ulosotolla.
        Sitä ennen tätä kuitenkin on
        käytettävä, jos ei halua noita uhkailuja, sillä asiakaspalvelu on lakkautettu lähes joka alueella, se kuluttaa aivan liian paljon osakkeiden arvonnousua ja on muutenkin liian suuri kustannuserä.

        Eli sitä kaikkivoipaa auringonpurkausta tässä nyt odotellaan, sitten onkin kaikilla ainakin hetken oikein kivaa.


    • osmannituhkaa

      Maapallo vähät välittää ihmisistä. Se saa kyllä karisteltua pinnaltaan tämänkin syöpäläisen kuten dinosaurukset aikanaan. Meille selitetään, että ihmiset aiheuttavat sitä ja tätä, mutta homo sapiensia on yksinkertaisesti aivan liikaa ja mitään sopimuksia väestönkasvun rajoittamisesta ei ole tehty ja ei koskaan tehdä, kun uskonnolliset johtajat kuten Trump ja Paavi ja Mohammed käskevät lisääntymään. Täällä Vaasassakin noin sairaan ilmiön, Halal-lihakaupan. Mikä piru sellaisen on tänne Pohjanmaalle tuonut Kauppapuistikolle?

    • hyi

      Nykyihminen on älyllisesti taantunut. Kulutukseen perustuva elämyksellisyyshakuinen elämäntapa on naiivia ja naurettavaa. Kaikkien täytyy suhata lentokoneilla lomakohteisiin, joissa alkuperäiskansa on miltei orjatyössä turistien hyväksi. Hyi! Lisäksi huonolaatuiset hikipajoissa valmistetut vaatteet. Hyi!

      • Nykyihinen on manipuloitu markkinatalouden tarpesiin, viihdettä ja sirkushuveja.

        Sirkushuvit voi osaltaan toteuttaa aina toinen toisiaan haukkumalla ja panettelemalla poliitisen eliitin antaman esimerkin ja mallin mukaan.
        Ainoastaan tietysti tietyin rajoituksin, rajoituksin, jotka koskevat poliittisen eliitin erinäisiä yritysmuotoja, joilla voi loputtomasti rikastua entisestään, raaka-aineista ei ole pulaa.


    • luonnonvalinta

      Kaikkialla nousemassa oleva äärinationalismi tuo luultavasti lopulta mukanaan suuren maailmansodan. Niin se on aina ennenkin historiassa tuonut. Nykyasein ihmiskunta todennäköisesti tuhoaa siinä sodassa itsensä lähes kokonaan ja siten maapallo saisi tilaisuuden alkaa korjata ihmisen sille aiheuttamia tuhoja.

      • Ja miksi se nousee, siksi, ettei poliittisella eliitillä ole alunalkuaankaan halua kuunnella kansaa, joka sen on virantoimitukseensa äänestänyt eli tämä on juurikin eliitin ajama politiikka.


    • Liikaonliikaasyntyvyydes

      Niin,kaikki pitäisi sterilisoida kahden synnytetyn lapsen jälkeen niin miehet kuin naiset,loppuisi tämä liikapopulisointi. Ei siihen muuten tule tolkkua.

      • on.housuissa.jo

        Ei se mitään enää auta koska maailmassa on jo nyt viisi-kuusi miljardia ihmistä, joilla ei ole vielä mitään, mutta jotka haluavat ehdottomasti saman hyvän elintason kaikkine vempeleineen, kuin sinulla on nyt.


      • eivelkaa
        on.housuissa.jo kirjoitti:

        Ei se mitään enää auta koska maailmassa on jo nyt viisi-kuusi miljardia ihmistä, joilla ei ole vielä mitään, mutta jotka haluavat ehdottomasti saman hyvän elintason kaikkine vempeleineen, kuin sinulla on nyt.

        Sepä siinä. Kaikilla on oikeus inhimilliseen hyvään elämään. Siis: inhimilliseen hyvään elämään. Mitä siihen kuuluu. Ei ainakaan formula-ajot, jalkapallo-ottelut, härkätaistelut, kaksi autoa perheessä, neljä kertaa vuodesa matka ulkomaille, tiskikone,... Ei mullakaan oo mitään näistä. Hyvin kuitenkin elämä sujuu.


    • Julistettuvoitto

      Kaikki kasvaa, leviää ja laajenee, pahuus , saasta, ahneus, rikkaus kasaantuu, ahdistus kasvaa, mömmöjä syödään entistä enemmän, mömmö teollisuuden täytyy pakostakin kasvaa, valhe teollisuus kasvaa, roska ja kakka käy kaupaksi. Anaalivaihe on jäänyt päälle ja koteloitunut, ei anneta mitään itsestää, pidetään kaikki itse ja vielä otetaan toisilta. Maailmassa vallitsee siis kirous, havainnot todistaa. Raamatun ennustukset on käyneet toteen. Viimeisinä aikoina ihmiset on ahneita, riidanhaluisia, - litania on pitkä mutta tosi.

    • MediaSuoltaaRallia

      Koko media touhuaa Jyväskylän suurajojen kaltataisten hölmöilyitten uutisoinnin parissa - kaikilla riittää hauskaa kunnes se loppuu kuten rallikuskin ajaessa kalliseinää päin. Ja sitten sanotaan, että media on yhteiskunnan ja politiikan vahtikoira.

      • Kyllä media toimii tänä päivänä poliitikkojen ja politiikan maksamana lammaspaimenena vai yleistetäänkö karjapaimenena.


    • ei-ihan

      Ihmiset ovat elintason kehityksen myötä muuttuneet arkielämästä vieraantuneiksi ja uusavuttomiksi. Jos tulisi viheliäinen sähkö- , vesi-, lämmitys -katko koko maahan. Kuinka moni pärjäisi. Maaseudulla ehkä paremmin kuin kaupungissa, jossa ei ole mahdollista lämmittää ja laittaa ruokaa nuotio- tai takkatulella. Vai ryntäävätkö kaikki jonnekin paratiisisaarelle leikkimään robinsonia ja syömään kookospähkinöitä.

    • Yäk

      Ensitreffit alttarilla vaan ja sitten lastentekoon. Sellaista unelmahääelämää meille tyrkytetään TV:stä koko ajan. Sitten iskelmälovea ja jotain elämänyyhkyä lisäksi. Yäk! En oo telkkaria aikoihin katsonut. Ei oo oikeeta elämää kaikkine arkihaasteineen. Tai jos sellaista kuvataan on siinäkin hirveää itsetehostusta ja kirjoilua ja hässäkkää. Ei ihmiset sillä lailla toimi....? Vai opetetaanko ihmisiä toimimaan niin? Teatraalisesti? Lapsellisesti? Päsmäröimään ja öykkäröimään arkiasioissa??! Yäk½

      • notube

        Tasapainoinen arkinen elämä on hukassa. Sellaista ei enää missään opi tai opeteta. Ei kotona eikä koulussa. Avuttomat ihmiset soittelevat tavallisissa asioissa hätäkeskukseen. Arki on heille muuttunut vieraaksi ja pelottavaksi.


      • Viihdettä ja sirkushuveja eikö tämä ole tarkoitus ja tyhmä kansa on kuin Pavlovin koirat, menee halpaan tai ei oikeastaaa halpaan, eihän se edes tajua mihin sitä viedään.


    • surku

      Maapallo olisi hyvä ja kiva paikka. Oikea satujuttu.
      Aina joku Pahatar. Voldemort, Moriaty, (käärme ... sen sitten pilaa.

    • vastuutonta

      Kuinka paljon myrkkyjä on tahallisesti upotettu maastoon ja vesistöön aikoinaan. Nyt on tietoa ja taitoa, mutta silti paljon välinpitämättömyyttä. Tavallinen ihminen on tylsistynyt, tyhmistynyt ja lapsellistunut. Ei enää osaa opettaa lapsilleenkaan käytöstapoja. Odottaa, että joku muu sen tekee.

    • valinta.on.teidän

      Monta erilaista näkemystä maailman pahuuteen mutta yleisnimitys kaikelle on SYNTI.
      Ihmisen sisällä asuu pahuus joka naamioituu ajoittain ties miksi. Mutta monetkaan ratkaisuehdotuksenne eivät pelasta koska perussyy on SYNTI.

      Vain Kaikkivaltias voi pelastaa ihmiskunnan lopullisesta tuhosta johon tuo pahuutta rakastava ihmisuku syöksyy vauhdilla. Ja sen Jumala tulee tekemään kunhan antaa ensin ihmisten nauttia omien pahuuksiensa tuloksista, myrkyistä , saasteista, sodista , ilmakehän tuhoamisesta ja sen seurauksena äärisäistä, terrorista, murhista, raiskauksista. Sitten EHKÄ noille ihmisille kelpaa Jumalan tarjoama ratkaisu eli PELASTUS. Vain Jeesus pelastaa ja vain Hän voi tuoda tähän tuhoon ja kaaokseen pelastuksen. Rukoilkaa siis Häntä pelastajaksi, jos ette, niin saatte vain katsella kaiken tuhoutumista ja pahuuden lisääntymistä. ja kärsiä......

    • väärintoimittu

      Afikkalaiset lisääntyy muutaman Euroopan verran vuodessa eikä kukaan tee / voi asialle mitään sinne rahdataan laivoilla rahaa ruokaa lääkkeitä ja lopputuloksena vain pahempi väestönRäjähtys kirkot suuria syyllisiä myös sterisilisaation puolestapuhuja heidän pitäisi olla, tuolla saadaan vain enempi kärsimystä aikaan.

      • Infernoa

        Maapallon väki lisääntyy liki 100 miljoonan vuosivauhtia. Luonto ei kestä tätä. Maapalloja tarvittaisiin jo 3 tai 4 nykyistenkin ihmisten tarpeisiin ja elämiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe