Kieli ja uskonto

Aloin käsitellä uskonnon syntyä ja kehitystä toisessa ketjussa, jossa tuli esille hyvin pian ajatus siitä, että uskonto tarvitsee uskovilta kehittynyttä kieltä ja abstraktioiden ymmärtämistä sekä sellaisten asioiden kuvittelemista, joita ei ole olemassa (jumalat). Ihminen eroaa hyvin jyrkästi eläimistä tältä osin, mutta siitä huolimatta evoluutioteoriassa ajatellaan ihmisen olevan kehityksen tulosta ja samaa kehityslinjaa edustavat kanssamme ihmisapinat. Ne ovat vain jääneet radikaalisti jälkeen kehityksessä verrattuna meihin ihmisiin, vaikka meillä on ollut sama kantaisä. Evoluutio on siten edennyt eri nopeuksilla eri kehityslinjoja pitkin ja ihmisen kehityslinja on kuin kiihdytysautojen kehittynein versio verrattuna T-Fordiin autojen historian alussa. Apinat ovat T-Fordeja, mutta ihmiset kiihdytysautoja yms. hienosti teknistä sälää...

Ihmisten kieli ja kielet poikkeavat kaikkien muiden eläinten kielistä ja viestintäjärjestelmistä merkittävällä tavalla. Ihmisillä on lukuisia kieliä ja kielimurteita, niin että me emme voi ymmärtää toisiamme kovinkaan hyvin, ellemme me puhu samaa kieltä. Me olemme silti samaa lajia ja meillä on mahdollisuus olla yhteydessä toisiimme riippumatta siitä, missä me asumme. Vaikka tätä yhteyttä ei ole ollut kuin muutaman sadan vuoden ajan, niin ihmisten kieli poikkeaa merkittävästi eläinten kyvystä viestiä keskenään ja tämän kyvyn variaatioista maantieteellisen isolaation seurauksena. Ihminen vaikuttaa siten ainutlaatuiselta olennolta maapallolla, mutta ateistien mielestä me olemme vain yksi haara ihmisten ja ihmisapinoiden yhteisen kantamuodon kehityslinjasta. On mielenkiintoista, miten eri vauhtia evoluutio on kädellisten kohdalla edennyt... mutta tottahan sen täytyy olla, koska luonnontieteen yleinen linja niin sanoo...

15

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikaistaanpa_hieman

      Evoluutiobiologisessa ajattelussa tosiasiassa vierastetaan sitä käsitystä, että elämä ilmiönä olisi mitään rallikilpailun tapaista.

      • Toisin sanoen ihminen, simpanssi, oranki, gorilla ja gibboni ovat kehittyneet samaa vauhtia samasta kantamuodosta? Lopputuloksena näemme yhtä pitkälle kehittyneet apinaihmiset, joiden kesken ei voida tehdä eroa kehittyneemmän ja vähemmän kehittyneen apinaihmisen välillä. Joo. Uskotko itse tuohon?

    • Ewokki

      ”Ihminen vaikuttaa siten ainutlaatuiselta olennolta maapallolla, mutta ateistien mielestä me olemme vain yksi haara ihmisten ja ihmisapinoiden yhteisen kantamuodon kehityslinjasta.”

      Ihminen on ainutlaatuinen ajattelukyvyssään. Simpanssit ovat myös kohtalaisen älykkäitä, mutteivat pääse lähellekään aikuisen ihmisen tasoa.

      Esität virheellisen oletuksen, että evoluutio veisi jotenkin aina kohti älykkäämpää tai parempaa. Huomautettakoon silti, että jos kehityksen mittariksi otetaan raaka voima, niin ihminen jää gorillan kehityksestä pahasti jälkeen. Urosgorilla on ilmeisesti noin 4-9 kertaa keskiverto ihmistä vahvempi.

      https://www.animalwised.com/how-strong-are-gorillas-43.html

      • En ole väittänyt sitä, että evoluutio johtaisi aina kohti älykkäämpää muotoa. Eihän älykkyyttä voida edes mitata muilta kuin eläimiltä! Ja sekin on aina tulkinnallista...

        Mitä voiman ja älyn vertaamiseen keskenään tulee, niin gorillaan ammuttu luoti voittaa gorillan voiman mennen tullen, joten älykkyys voittaa raa'an voiman tässä tapauksessa.

      • Mitä mieltä olet siitä, että ihmisapinat ovat kehittyneet eri vauhtia keskenään? Ihminen on kehittynyt huimasti nopeammin kuin simpanssi, gorilla, oranki ja gibboni, vaikka kaikilla on sama kantaisä. Evoluution nopeus vaihtelee siis samassa kehityslinjassa melkein tähtitieteellistä nopeutta...

      • tarkennatko
        poleemikko kirjoitti:

        Mitä mieltä olet siitä, että ihmisapinat ovat kehittyneet eri vauhtia keskenään? Ihminen on kehittynyt huimasti nopeammin kuin simpanssi, gorilla, oranki ja gibboni, vaikka kaikilla on sama kantaisä. Evoluution nopeus vaihtelee siis samassa kehityslinjassa melkein tähtitieteellistä nopeutta...

        Miten niin "eri vauhtia"? Mitä se edes tarkoittaa? Jos evoluutiolla olisi jokin selkeä päämäärä, voitaisiin arvioida, kuinka pitkällä mikäkin laji on matkalla tätä päämäärää kohti ja kuinka nopeasti tätä evoluution taivalta on taitettu. Näin ei kuitenkaan ole, joten mitä tarkoitat puhuessasi "evoluution nopeudesta"?

      • ufhgfhfg
        poleemikko kirjoitti:

        En ole väittänyt sitä, että evoluutio johtaisi aina kohti älykkäämpää muotoa. Eihän älykkyyttä voida edes mitata muilta kuin eläimiltä! Ja sekin on aina tulkinnallista...

        Mitä voiman ja älyn vertaamiseen keskenään tulee, niin gorillaan ammuttu luoti voittaa gorillan voiman mennen tullen, joten älykkyys voittaa raa'an voiman tässä tapauksessa.

        Äly on evoluttiivisesti erittäin kallis ratkaisu. Ihmissukukin oli lähellä sukupuuttoa ja muut isoaivoiset ovat kuolleet sukupuuttoon. fyysisiltä ominaisuuksiltaan ihminen on monessa suhteessa heikommin kehittynyt kuin muut isot ihmisapinat. Pelkkään älyn kehittymiseen on turha tuijottaa liikaa.

      • tarkennatko kirjoitti:

        Miten niin "eri vauhtia"? Mitä se edes tarkoittaa? Jos evoluutiolla olisi jokin selkeä päämäärä, voitaisiin arvioida, kuinka pitkällä mikäkin laji on matkalla tätä päämäärää kohti ja kuinka nopeasti tätä evoluution taivalta on taitettu. Näin ei kuitenkaan ole, joten mitä tarkoitat puhuessasi "evoluution nopeudesta"?

        Ihmisillä ja ihmisapinoilla on evoluutioteorian mukaan yhteinen kantamuoto, josta ne kaikki ovat kehittyneet. Vain ihminen on kehittynyt samassa ajassa sellaiseksi kuin nyt näemme. Me osaamme puhua ja rakentaa teknisesti korkeatasoisia sivilisaatioita, mutta ihmispainat eivät osaa edes puhua samalla tavalla ja yhtä monimutkaisesti kuin me ihmiset. Meillä on silti ollut sama aika kehittyä yhteisestä kantamuodosta, joten mistä johtuu ihmisen valonnopeudella tapahtunut kehitys suhteessa serkkuihimme ihmisapinoihin?

        https://kukaonjumala.wordpress.com/2018/07/27/suurten-ihmisapinoiden-sukupuu/

        " Vain ihminen on kehittynyt samassa ajassa sellaiseksi kuin nyt näemme."

        Niin, ja samassa ajassa simpanssit ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Mikä on pointtisi?

        "Me osaamme puhua ja rakentaa teknisesti korkeatasoisia sivilisaatioita, mutta ihmispainat eivät osaa edes puhua samalla tavalla ja yhtä monimutkaisesti kuin me ihmiset. Meillä on silti ollut sama aika kehittyä yhteisestä kantamuodosta, joten mistä johtuu ihmisen valonnopeudella tapahtunut kehitys suhteessa serkkuihimme ihmisapinoihin? "

        Mutta kun evoluutiolla ei edelleenkään ole tavoitetta. Ei älykkyys eikä korkeatasoinen sivilisaatio ole evoluution päämäärä. Eri lajit ovat sopeutuneet eri tavoin eri ympäristöihin ja eri ekologisiin lokeroihin. Mihin perustat tämän huomioiden näkemyksesi evoluution nopeudesta?

        Oletko sitä mieltä, että ihminen ei ole kehittynyt yhtään pidemmälle kuin ihmisapinat? Tai että ihminen ja ihmisapinat eivät ole kehittyneet yhtään pidemmälle kuin mikrobit?

      • tarkennatko
        poleemikko kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä, että ihminen ei ole kehittynyt yhtään pidemmälle kuin ihmisapinat? Tai että ihminen ja ihmisapinat eivät ole kehittyneet yhtään pidemmälle kuin mikrobit?

        Eihän pidemmälle kehittyminen ole edes mielekäs käsite ellei oleteta, että evoluutio on tiettyyn päämäärään tähtäävä matka jolla voidaan olla pidemmällä tai vähemmän pitkällä. Se ei yksinkertaisesti vain tarkoita mitään käsittteenä.

    • Aloittaja on älykkäämpi kuin suurin osa ihmisapinoista. Vaan miten pärjäisi aloittaja viidakossa? Se on taito, jota tarvitsevat simpanssit ja gorillat, ja evoluution tuloksena ne ovat sopeutuneet sinne varsin hyvin.
      Totta kai ihminen voisi nykyään tappaa helposti kaikki, mutta kun ihminen (mihin se raja halutaankin vetää) nousi kauan sitten pikku hiljaa jaloilleen, tilanne oli eri.
      Toki aloittaja voi tässä kertoa, miten Jumala loi maan. Hiljaista onkin ollut sillä rintamalla kautta aikojen.

      • Tämän ketjun aihe on "kieli ja uskonto". Tarvitaanko kehittynyttä kieltä, jotta voidaan "uskoa" jumaliin tai yliluonnollisiin henkiin, jotka ovat "olemattomia" (niitä ei ole olemassa)?

        Uskonnot ovat kehittyneet, minkä uskontotieteisiin perehtyneet tietävät tutkimuksen perusteella, mutta sitä ei kukaan vielä tiedä varmuudella, miten uskonnot saivat alkunsa ja milloin uskonnollinen ihminen ilmestyi maapallolle ateisti-ihmisen jälkeen.

    • totuususkonnoista

      Uskonnot ovat syntyneet jo silloin kun ihmisapinat asuivat vielä puissa. Niitä uskovaisimpien mielestä oli jumalatonta ja jumalan tahdon vastaista laskeutua alas maan kamaralle. Ja niistä ajoista saakka meno on pysynyt samana.

    • KazuKa

      "Ihminen vaikuttaa siten ainutlaatuiselta olennolta maapallolla, mutta ateistien mielestä me olemme vain yksi haara ihmisten ja ihmisapinoiden yhteisen kantamuodon kehityslinjasta."

      Samalla tavalla gorilla on vahvin kädellinen, gepardi on nopein maanisäkäs ja sinivalas on suurin eläin.

      Sukulaisuutta ei määritellä ainutlaatuisilla ominaisuuksilla vaan yhteisillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      302
      4893
    2. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      95
      3202
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      138
      3119
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      34
      1601
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      236
      1309
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      22
      1296
    7. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1229
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      80
      1118
    9. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      326
      1080
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      64
      1067
    Aihe