Tänään on tuomiopäivä

Verikuu

2

189

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuinka monta maailman loppua te hihhulit olette jo ennustaneet, eikä niistä yksikään ole koskaan toteutunut? Verinen kuu, toivon mukaan tarkoitti että teidät hihhulit tapettiin ja pääsitte pois täältä maan päältä sinne taivaaseen, jossa te olisitte vaan onnellisempia kuin nyt eläessänne maan päällä.
      Naurettavaa, kuinka joku kuunpimennykseenkin ottaa vielä kohta 2020-luvulla otteita jostakin raamatusta ja muodostaa siitä käsityksen maailmanlopusta. Kysymyshän on täysin astronominen. Siis moni asia todistaa kuinka vaarallinen kirja raamattu on joillekin. Minulle sellainen raamattu on lähinnä kaunokirjallisuutta muiden joukossa, mutta on ainoa kirja johon minä en haaskaa aikaa elämässäni.
      Luen tieteisromaaneja, elämän kertoja tai dekkareita. Ovat myöskin paljon ajanmukaisempia kuin jonkun aikansa rooman keisarin kirjoittama raamattu, joka kirjoitti pääasiassa vain kansan hallitsemiseksi eli toisin sanoen kuvasi ihmistä orjana, josta myöskin Hitler otti inspiraatiota kirjoittaessaan teoksensa "Mein Kampf" ja Hitlerhän oli fasisti ja natsi. Suomalaiset ovat yhä myöskin hyvin fasistisia luonteeltaan kun yhtään seuraa miten kohdellaan maahanmuuttajia. Jotkut heistä ovat fundiksia!
      Se on hauskaa kuinka fundikset luulevat pääsevänsä ikuiseksi ajaksi taivaaseen kuoltuaan orjaksi tai orjattareksi. Se ikuisuus kalskahtaa hyvin orjuuttavan kuuloiselta: "Kun elät kunnollisesti ja raamatun ohjeiden mukaan niin kuoltuasi sinua odottaa jokin parempi paikka, josta ei ole mitään muuta tietoa kuin että se on jokin parempi paikka". Kysymys kuuluu kuinka moni fundis lopulta elää elämänsä raamatun ohjeiden mukaan (täälläkin kirjoittelee netissä)?! Tuo lainaukseni nyt kyseenalaistaa sen käsityksen että kuoleman jälkeen olisi jotakin elämää kun elämä päättyy kuolemaan. Hyvin ristiriitaisesti rooman keisari piti kansaansa kurissa ja nuhteessa kun jotkut viitsivät vieläkin sitä fanaattisesti fanittavan.

    • Ei ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1013
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      950
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      748
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      491
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      417
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      401
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe