Blogi: Henna Kajava, la 28.07.2018 06:20
Irakilaismies runkkasi ja kopeloi naisia yleisessä saunassa
Tänä punaisen kuun yönä törmäsin Helsingin kuulussa Sompasaunassa ensimmäistä kertaa irakilaisiin. Heti jouduttiinkin kutsumaan poliisit paikalle. Yksi irakilaismiehistä oli ollut "tatti pystyssä" saunassa ja alkanut tyydyttää itseään, sekä kopeloimaan naisia saunassa. Itse istuin saunan ulkopuolella tapahtumahetkellä. Kun pari suomalaista meni sanallisesti ojentamaan tätä irakilaista perverssiä, niin tämän irakilaiskaveri alkoi puolustaa aggressiivisesti kaveriaan ja sanoi, että hänen kaverinsa oli vaan tullut pitämään hauskaa Sompasaunaan.
Onneksi saunalla käy myös miehiä, jotka tarttuvat heti tilanteeseen, eivätkä pokkaa tällaista kulttuurista rikastusta. Naisia ahdistellutta irakilaista meni puhuttelemaan mies, joka oli ristitty paikan talkkariksi. Talkkarin selustaa puolestaan ryhtyi turvaamaan itähelsinkiläinen kadun kasvatti, joka oli eräänkin kerran suojannut kaveriaan väkivallalta ja saanut puukon mahaansa. Hän oli juuri viihdyttänyt meitä tositarinoilla Itä-Helsingin alamaailmasta, jossa on myös omat hyvät ja pahat tyyppinsä - tai vähintään pahat ja toisaalta sellaiset kunniallisemmat tyypit, jotka noudattavat jonkinlaisia moraalisääntöjä.
Olin itse taas sen verran naivi, että aistiessani orastavaa tappelunujakkaa ja huomatessani, että aggressiot kohdistuivat irakilaisiin luulin, että kyse oli jostain humalaisten "rasismista". Menin siksi väliin ihmettelemään, että mistä on kysymys. Ei tullut mieleenkään, että niin kiltin ja länsimaisen oloiset irakilaiset olisivat rötöstelemässä alakulturellilla saunalla, syrjäisessä paikassa. Valitettavasti näin kuitenkin tapahtui. Poliisiauto kiisi pian paikalle ja ahdistelija talutettiin bodattujen poliisien välissä maijaan. Sieltä takaovien välistä kuulin, kuinka irakilaiselle tolkutettiin, ettei Suomessa käyttäydytä ikinä noin. En tiedä, päästettiinkö tämä suomalaisten rahalla monin eri tavoin Suomessa hauskaa pitävä irakilaismies tämän jälkeen takaisin nauttimaan suomalaisten vieraanvaraisuudesta. Todennäköisesti, koska miksi muuten miestä olisi ripitetty heti paikanpäällä poliisiauton sisällä, eikä vasta poliisiasemalla.
Tässä vain yksi tapaus, kuinka Suomeen voi tulla pitämään hauskaa suomalaisten kustantamana vaikka koko loppuelämän ajan. Irakiin näiden hauskanpitäjien ei toki tarvitse palata nyt, eikä koskaan, vaikka terroristijärjestö on sieltä jo kukistettu. Samalla suomalaisilta lapsilta evätään toisinaan jopa näiden tarvitsemia kuntoutustukia. On selvää, että sosiaalituilla muualta maailmasta hauskaa pitämään muuttavien määrän kasvaessa suomalaisille apua tarvitseville myönnetään yhä kitsaammin tukea.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Toisaalta ymmärtää noita muslimeja? jos heidän omassa maassa hunnutetaan naisia ja seksi on kiellettyä ja täällä on naisia ihan alasti saunassa. Kai siinä nyt villiintyy.
Irakilainen pystytatti on muuten pelonsekaista kunnioitusta herättävä ja massiivinen.
mutta aika matonen näin sienestäjän kannalta. jätän aina keräämättä.
Matoinen tatti kannattaa aina leikata poikki.
No ei ne sen kummempia ole kuin naapurin erkillä tai isälläskään.
On siinä katsomista kun ensimmäisen kerran näkee aidon irakilaisen vuohennussijan tattinsa kanssa ihmissaunassa.