Eurovaalit ja eduskuntavaalit äänikelpoisuus ?

Miten on mahdollista, että kehitysvammaisilla ja monella dementikko vanhuksella
on äänikelpoisuus ? Kenen ääntä nämä henkilöt todellisuudessa käyttävät ?

Toinen asia on nämä yksinkertaiset ja tyhmät poijat suurimmaksi osaksi, joita ei
koulunpenkki ole kiinnostanut. Nyt varsinkin, kun puhutaan Eurovaaleista ja
kun monet yksinkertaiset eivät edes tiedä, mitkä maat kuuluvat euroon ja euroopan
unioniin. Puhumattakaan, että tietäisivät euroopan unionin rakenteesta tai talous ja
hallinnosta yhtään mitään. Huomaatte, miten he omaksuvat natsi saksan ja toisen
maailmansodan ja venäjän ja joku hyökkää ym ym. Todellisuudessa ihminen tarvii
aina motiivin tappaakseen muita ihmisiä ja mikäli ei motiivia, niin silloin hän ei saa
tukea.

Yleensä äänikelpoisuuden toteaminen voisi olla ensimmäisiä asioita mitä voidaan
yleensä tehdä tämän asian suhteen. Äänestys kelpoisuus pitäisi saavuttaa ja osoittaa,
että yleensä kykenee äänestämään. Euroopan unioni voisi jakaa kouluille oppiaineen
euroopan unionin rakenteesta ja toiminnasta. Eduskuntavaalit ja eduskunta voisi
tehdä oman ohjelmansa ja toimintansa tunnetuksi myös. Eli on suoritettava koe
taloushallinnosta ja hallitusten toiminnasta.

Eurovaaleissa on myös ymmärrettävä eri jäsenvaltioiden pääelinkeinon rakenteet.
Nykyään ja tulevaisuudessa emme enään voi luottaa edes valtakunnan mediaan,
koska esim. suomessa se johtoon valitaan poliittinen henkilö, joka kertoo mitä
kerrotaan ja mitä ei ja myös kommentit luokitellaan julkaistavaksi tai ei poliittisesti.

Toinen vaihtoehto on selvittää onko mahdollista valtuuttaa äänet eurovaaleissa ja
eduskuntavaaleissa, jollekin edustavalle taholle joka toimii sinun haluamallasi
tavalla kaikissa vaaleissa. Tällainen sopimus on luonnollisesti tehtävä valvotusti.
Tämä on ihan oikeasti totta, sillä monikaan ei edes tiedä mistä ne äänestää ja miten
se vaikuttaa.

8

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvätrump

      Onhan noita kehitysvammaiset, vanhukset ja euvostoliiton kannattajat. Demokratian nimessä heidänkin pitää saada ilmaista poliittisen tahtonsa.

    • älyäläjätä

      To: Hyvätrump.
      Ilmeisesti tyrmäys isku?
      Liittovaltio patjalla nukutte kymmeneen asti?

      • Aivan-varmaa-on

        että älyn-jättämää ei päästetä ääntenlaskun lähellekään.Jos hän nyt edes löytää äänestyspaikan. Sehän vaatii lukutaitoa.


    • Bulituurix

      Pitäisikö äänioikeus poistaa.
      Vanhuksilta,vammaisilta,työttömiltä,köyhiltä,ym..heikompiosaisilta.
      Aikoinaanhan eräs henkilö sanoi,että työttömiltä ja vanhuksilta pitää äänioikeus poistaa.
      No poistetaan.Äänestyskelpoisuus on sitten kaikilla,joilla pankkitilinsaldo on vähintäänkin 7 numeroinen.

    • Bulituurix

      Äänestyskoppiin mentäessä on esitettävä lääkärintodistus ja tiliote äänikelpoisuudesta.
      Myös vaalilautakunnan jäsenillä on oltava lääkärinlausunnot pätevyydestään.

    • Miksi yleensä sinun pitäisi äänestää eurosta tai euroopan unionista, koska
      et edes tiedä mitä se tarkoittaa... Siihen voisi olla sellainen valtuutus ja sinulta
      kysytään julkisesti yksinkertaisia asioita ja niiden pisteytys antaa sinulle
      sitten edustajan kaikissa vaaleissa. Näin voidaan varmistua siitä, että äänet
      on annettu, niin kuin on tahto ja halu.

      Siellä voi olla kysymys, että haluatko länsimaista terveyspalvelua länsimaisella
      laitteistolla. Haluatko, että ihmisistä pidetään huoli taloudellisesti, vai oletko
      valmis luopumaan elintasostasi ja valitsemaan vaikka heikomman tason vakaumuskesi
      tähden ja mitkä on ne vakaumukset.... Tyhmä ei kykene ymmärtämään tämän
      päivän teollisuutta ja palvelurakenteita...

      Tai toinen vaihtoehto on sitten koe siitä, että kykenetkö ymmärtämään mistä
      äänestetään... Aivan sama, kuin sinua ei varmasti päästetä äänestämään esim.
      Nokian yhtiökokouksessa, koska sinä et tiedä siitä mitään.

    • VaaliJaÄäni

      Äänioikeus eduskuntavaaleissa ja presidentinvaalissa
      Äänioikeutettu on asuinpaikastaan riippumatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.

      Äänioikeutta ei voi menettää muutoin kuin luopumalla Suomen kansalaisuudesta.

      Äänioikeus kuntavaaleissa
      Kuntavaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on

      a) Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin ja Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää; tai
      b) muun valtion kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää; tai
      c) EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka kyseisessä kunnassa 51. päivänä ennen vaalipäivää edellyttäen, että hänen tietonsa on tallennettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja että hän on kirjallisesti ilmoittanut maistraatille viimeistään 52. päivänä ennen vaalipäivää haluavansa käyttää äänioikeuttaan kuntavaaleissa.

      Äänioikeus kuntavaaleissa on sidottu asianomaisessa kunnassa asumiseen. Siten esimerkiksi pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset (ulkosuomalaiset) eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa, vaikka ovatkin Suomen kansalaisia.

      Kuntavaalien äänioikeutta ei voi menettää muutoin kuin muuttamalla pysyvästi ulkomaille.

      Äänioikeus europarlamenttivaaleissa
      Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt

      a) Suomen kansalainen asuinpaikkaan katsomatta, ja

      b) muun EU:n jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole menettänyt vaalikelpoisuuttaan kotivaltiossaan, joka on viimeistään 80. päivänä ennen vaalipäivää ilmoittautunut maistraatille otettavaksi Suomen äänioikeusrekisteriin ja
      b1) jolla on kotikunta Suomessa 51. päivänä ennen vaalipäivää tai
      b2) joka on EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa tai tällaisen henkilön perheenjäsen, joka asuu Suomessa.

      Ilmoittautuminen voidaan tehdä käyttäen Väestörekisterikeskuksen lomaketta .

      Suomen kansalainen, joka on säädetyssä määräajassa ilmoittautunut äänestäjäksi jonkun toisen EU:n jäsenvaltion europarlamenttivaaleissa, ei ole äänioikeutettu Suomen europarlamenttivaaleissa.

      Äänioikeutettu saa samoissa europarlamenttivaaleissa äänestää vain yhdessä EU:n jäsenvaltiossa: joko kotivaltiossaan tai siinä valtiossa, jossa asuu (asuinvaltiossaan).

      EU:n jäsenvaltioiden vaaliviranomaiset vaihtavat keskenään tietoja niistä EU-kansalaisista, jotka ovat ilmoittautuneet äänestäjiksi asuinvaltionsa europarlamenttivaaleihin.

    • Se sinun lakisi on vanhentunut ja aika on muuttunut. Talousasioita ei hoideta
      enään samalla tavalla... Nykyään on ymmärrettävä rahoitusmaailmaa ja pörssi
      ja kauppasopimuksien merkitystä. Puhumattakaan Euroopan unionista ja
      verkkokaupoista sun muista kansainvälisistä jutuista.

      Ei se riitä äänestämiseen, että osaa käydä ostamassa maitotölkin kaupasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2802
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      353
      2574
    3. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      56
      2265
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2194
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1733
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1629
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      47
      1504
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1449
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1213
    Aihe