Mormonin persoona

ATM kirjoitti:

Luonnehäiriöllä tarkoitetaan psykiatriassa erityisesti viiden persoonallisuudenhäiriön yhteistä ryhmää. Luonnehäiriöinen voi olla hyvin korostuneesti 1) muista riippuvainen tai 2) passiivinen mutta samalla vihamielinen suhteessaan muihin. Tai hän saattaa kokea muut vihollisikseen, jotka uhkaavat hänen olemassaoloaan. Tämä tarkoittaa vainoharhaisuutta. Hän saattaa olla 3) narsistinen eli korostuneen itsekeskeinen tai 4) asosiaalinen eli sosiopaattinen, kuten aikaisemmin sanottiin. Luonnehäiriön korostunein piirre voi olla myös 5) epävakaisuus.

Erityisesti narsistisen luonnehäiriöisyyden suurimpia ongelmia on, ettei sitä oikeastaan voida tunnistaa ollenkaan. Se ei ilmene ihmisestä päällepäin niin kuin psykoosi ja jossain määrin myös neuroosit. Monet eivät koskaan suostu uskomaan jotakuta tuntemaansa henkilöä luonnehäiriöiseksi, vaikka tämä sellainen kiistatta onkin, koska he eivät ole joutuneet kohtaamaan hänen persoonallisuudestaan sitä pimeää puolta toisin kuin jotkut muut. Sille, joka tämän joutuu kokemaan, se on tyrmistyttävää ja vastoin hänen aikaisempaa vahvaa myönteistä mielikuvaansa ja käsitystään.

Seuraavassa esitetään muutamia luonnehäiriöisen tuntomerkkiä. Ne eivät siis kaikki yksityiskohtaisesti ilmene yhdessä ja samassa henkilössä.

Hän vaikuttaa fyysisesti ja psyykkisesti normaalilta.
Hän on usein hauskannäköinen, puoleensavetävä, jopa hurmaava. Hän ei ole suinkaan omituinen eikä "hurahtanut". Hän ei poikkea muista ainakaan kielteisesti, pikemminkin päinvastoin. Hän ei lainkaan muistuta "psykopaattia".

Hän pukeutuu hyvin, joissakin tapauksissa huomiota herättävästi. Ulkoasun lisäksi hänelle ovat erityisen tärkeitä muutkin statussymbolit ja muodin seuraaminen - asumisessa, autossa, aterioissa, alkoholinkäytössä, lomanvietossa, harrastuksissa, sosiaalisessa ympäristössä, seurassa, jossa hän esiintyy, "ystävissä".

Hän suuntautuu ulospäin ja toimii päämäärään pyrkien.
Hän näyttää myös saavan paljon aikaan. Hän ei ole itseensä käpertynyt eikä estynyt, ei pelokas eikä ahdistunut, ei syyllisyydentuntoinen eikä masentunut. Hän ei pyydä anteeksi olemassaoloaan. Hänen ympäristönsä ei hallitse häntä vaan on suvereenisti hänen otteessaan. Hänessä ei siis ole neuroottisia oireita.

Hänen todellisuudentajunsa ("realiteetintestauksensa") on normaali ja häiriintymätön.
Hän ei ole sekava eikä harhojen vallassa. Hänessä ei ole psykoottisia piirteitä.

Hän on älykäs, pikemmin normaalitason ylä- kuin alapuolella
Hänellä ei ole häiriöitä ajattelussaan eikä suhteessaan ympäristöönsä. Hän ajattelee kirkkaasti, johdonmukaisesti, perustellusti. Hän kykenee argumentoimaan asiansa vakuuttavasti. Hänen päättelyistään ja todisteluistaan ei ole helppo löytää aukkoja.

Hän on monipuolisesti kyvykäs ja hyvin voimakas.
Hän on usein koulutuksellisesti, ammatillisesti ja taloudellisesti menestyvä ihminen.

Hän on kontaktikykyinen ja -hakuinen sekä ystävällinen.
Hän on puhelias ja viljelee huumoria. Hän on sosiaalinen, tutustuu ihmisiin helposti ja tuntuu olevan kotonaan ihmisten keskellä liikkuessaan. Ilmeisesti ihmisten enemmistö pitää hänestä, monet paljonkin. Suhteellisen monet ihailevat häntä, jotkut jopa jumaloivat ja palvovat häntä. Moni nainen rakastuu luonnehäiriöiseen mieheen etäältä tai läheltä, jopa tunnettuun rikolliseen.

Hän on erinomainen esiintyjä ja loistava sanankäyttäjä.
Hän on hyvä näyttelijä, laulaja, puhuja, saarnaaja, juontaja, keskustelija, väittelijä, myyjä. Hän hallitsee asiansa ja ottaa yleisönsä. Hän puhuu ihmiset ympäri. Hän ei jää vastausta velkaa. Hän saattaa jopa puhua niin, ettei toisille jää suunvuoroa. Puhuessaan itse hän ei ehkä kuuntele muita. Hän saattaa katkaista toisen puheen(vuoron) aika häikäilemättömästi vaikkakin joskus (huonon) huumorin varjolla. Hänellä on vaikutusvaltaa joukkoihin, ja hän saattaa kyetä ohjailemaankin niitä. Hän on paljon esillä ja pyrkii yhä enemmän esille. Toisten mielipiteiden kuunteleminen ja kunnioittaminen on hänelle vastenmielistä ja vaikeata. Omasta mielestään vain hän on aina oikeassa.

Hän vaikuttaa jämerältä johtajalta.
Hän on määrätietoinen, urhoollisen peloton ja varma. Hän onkin usein johtavassa asemassa tai ainakin pyrkii sellaiseen, yhä ylemmäksi ja yhä suurempaan valtaan, mikäli se on mahdollista. Korkeinkaan asema, johon hän pääsee, ei kuitenkaan näytä riittävän hänelle. Hän ei koskaan vaikuta täysin tyytyväiseltä. Hän on usein kiittämätön.

Hänellä on mahtava käsitys itsestään.
Hän on omasta mielestään hyvä kaikessa, mitä hän tekee, suoranainen yli-ihminen ja teräsmies ("superman"), myös hengellisesti. Hän pitää kykyjään, moraalista moitteettomuuttaan ja hengellistä paremmuuttaan kiistattomina. Tämä asenne tulee esiin ennemmin tai myöhemmin, viimeistään silloin, kun joku uskaltaa epäillä hänen hyvyyttään. Hänen mielikuviensa maailmaa hallitsee oman itsen, omien kykyjen ja omien saavutusten ihaileminen.

Vanhassa testamentissa Sananlaskujen kirjassa 16 kertaa esiintyvä heprean sana leez/laazoon sisältää monia ulottuvuuksia, jotka kaikki sopivat hyvin kuvaamaan luonnehäiriöistä ihmistä. Kirkkoraamattu 1933/1938 suomentaa sen - monien muunkielisten vanhojen käännösten tapaan - johdonmukaisesti vain sanalla pilkkaaja, joka onkin sen vanha perusmerkitys: kaikille auktoriteeteille naurava "vapaa-ajattelija", jolle mikään ei ole pyhää. Kirkkoraamattu 1992 käyttää sen sijaan perustellusti useita vastineita, mm. kerskuja, omahyväinen ja itserakas (1:22b; 9:7a, 8a; 13:1; 15:12). Näin menettelee jo Vanhan testamentin kreikannos Septuaginta.

On kuitenkin kysymys ominaisuuksista, jotka kuuluvat samaan persoonallisuuteen. Leez on Sananlaskuissa yksi 'viisaan' vastakohta mutta ei älyllisesti vaan asenteellisesti. Leez on myös 'nöyrän' vastakohta (1:22; 3:34). Sananlaskujen ulkopuolella se esiintyy vain kolmesti ja on yhä suomennettu kahdesti 'pilkkaajaksi' (Ps 1:1; Jes 29:20). Kreikankielisessä käännöksessä on muutaman kerran (19:25; 21:24; 22:10; 24:9; 29:8) vastineena loimos, joka tarkoittaa 'ruttoa, kulkutautia', mutta jota käytetään myös turmiota tuottavasta ihmisestä (Apt 24:5: "tuhoisa kuin rutto" - syytös, joka apostoli Paavalista esitettiin maaherra Felixille). Uuden testamentin heprealaisessa käännöksessä leez esiintyy jonkin kerran 'pilkkaajan' merkityksessä. Nykyhepreassa sana tarkoittaa 'pelleä, vitsiniekkaa, konnaa'.

Hän esiintyy auktoriteettina ja on autoritaarinen.
Demokratia on hänellä korkeintaan keppihevonen ja omien pyrkimysten verho mutta ei itseisarvo. Hän käyttää sitä vain omaksi hyväkseen, jos voi.

Hengellisessä yhteisössä hänellä on mielestään erityinen hengellinen näkemys tai erityiset hengelliset tai muut, varsinkin johtajan ja esiintyjän lahjat. Siksi hän edellyttää, että häntä rakastetaan, arvostetaan, kunnioitetaan ja kuunnellaan sen mukaisesti eli enemmän kuin muita ulkonaisesti samassa asemassa olevia. Hän odottaa, että hänet nostetaan jalustalle.

Saarnaajana hän asettuu toisten, sekä kuulijoidensa että muiden julistajien, yläpuolelle ja sieltä käsin moukaroi heitä. Hänen julistukseensa sisältyy aina jokin hengellinen syytös tai vaatimus kuulijaa kohtaan.

Jotkut kuulijat, usein heikot ja epävarmat, kokevat hänet auktoriteetiksi, johon he ihastuvat, koska he tarvitsevat jonkun, joka sanoo heille, kuinka asiat oikein ovat. Sen sijaan jotkut toiset, häntä todellisesti vahvemmat, ärsyyntyvät hänen autoritaarisuudestaan ja torjuvat hänet henkilönä ja hänen sanomansa, joka sinänsä voi olla oikea ja hyvä.

Saksalaisella säveltäjällä Richard Wagnerilla (k. 1883) oli narsistinen persoonallisuuden häiriö, joka heijastuu myös hänen musiikkiinsa ja musiikistaan. Psykiatri Jari Sinkkonen kuvasi eräässä lehtikirjoituksessa kokemustaan siitä:

"Koin Bayreuthin Festspielhausissa rituaalinomaista palvontaa ja hartautta, jota en missään musiikkisalissa vielä koskaan ollut kokenut. Musiikin uskomattoman intensiivisessä imussa vaistosin vaaran: tämä sävelten hukuttava vuolaus on kuin huumausainetta, ja sen vangiksi voi joutua. Jokin sisäinen vastavoima, kiusallinen tunne liioittelusta ja naurettavuutta hipovasta mahtipontisuudesta pidätti kuitenkin vaipumasta kokonaan tähän sävelhurmioon. Ratkaisin silloin konfliktin päätymällä sellaiseen tulokseen, että musiikkiyleisön kahtiajakautuminen kuvaa Wagnerin sisäistä tilaa: hänen psyykensä yhteensovittamattomien ainesten välillä vallitsevaa taistelua. -- Tuskin kenenkään muun säveltäjän musiikki jakaa kuulijansa niin selvästi kahteen jyrkästi vastakkaiseen leiriin. Musiikin ammattilaistenkin luonnehdinnat Wagnerin teoksista vaihtelevat 'ihanasta' ja 'ainutlaatuisesta' 'yököttävään' ja 'vastenmieliseen'."

Samoin käy usein myös luonnehäiriöisen saarnaajan kuulijakunnassa. Hänen persoonansa saa tietyt kuulijat ihastumaan suorastaan silmittömästi - ne, jotka kaipaavat alistavaa auktoriteettia voidakseen heittäytyä tämän valtaan ja saada häneltä varmuutta omaan epävarmuuteensa. Toiset, terveemmät ja itsenäisemmät, taas torjuvat hänet täysin, vaikka voisivat vastaanottaa saman asiasanoman hyväksyen joltakulta toisenlaiselta julistajalta tai ehkä lukea sen hänenkin kirjoittamanaan. Persoona estää heillä sanoman perillemenemisen.

Narsistiselle julistajalle tärkeintä on lopulta hän itse: hänen tekemänsä vaikutus, hänen saamansa suosio, hänen voittamansa huomio.

Sen sijaan aidossa kristillisessä julistuksessa sanoma kulkee julistajan persoonallisuuden - hänen vakaumuksensa, tunteittensa ja käyttäytymisratkaisujensa - läpi mutta jättää hänet itsensä taka-alalle ja lopulta kokonaan sivuun. Sellaisia olivat Vanhan testamentin profeetat ja Uuden testamentin apostolit. Monet heistä saivat maksaa hengellään sanomansa. Monista ei tiedetä muuta kuin nimi. Lopulta itse Jeesuskin jättäytyi tehtävänsä varjoon ja uhrasi sille asemansa: "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. -- Hän alensi (= nöyryytti) itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti." (Fil 2:6-8.)
*****

Hän itse ei taivu kenenkään elävän, lähellä olevan ihmisen auktoriteettiin.
Hän ei todellisuudessa tunnusta itselleen esimiestä, vaikka hänellä sellainen muodollisesti olisikin. Ennemmin tai myöhemmin hän joutuu pysyvään ristiriitaan esimiehensä kanssa. Kun hän vaihtaa työpaikkaa, uuteen työyhteisöön syntyy suhteellisen nopeasti samanlainen tilanne.Hänellä on kyllä ihanteensa eli auktoriteettinsa, joihin hän samastuu ehkä hyvinkin voimakkaasti.

Hänen valitsemansa auktoriteetit eivät kuitenkaan pääse sitomaan häntä, vaan hän hyödyntää niitä halunsa mukaan.
Ihanteina voi olla menneisyyden suurhahmoja, joihin hän usein viittaa valikoivasti ja joiden hengenheimolaiseksi ja seuraajaksi hän ehkä julistautuu. Näin hän vetää heidät oman auktoriteettinsa takeeksi mutta saa olla itse heistä riippumaton. Hänhän voi tulkita heidän sanojaan ja tekojaan mielivaltaisesti pannen heidät palvelemaan omia tarkoituksiaan. Hekin ovat hänelle vain väline.

Hän ihailee muissa heidän kykyjään, valtaansa, voimaansa, auktoriteettiasemaansa ja palvottuna olemistaan, mitä häneltä itseltään todellisuudessa puuttuu ja mitä hän haluaisi itselleen. Hän ihailee toisissa myös heidän itseihailuaan, autoritaarisuuttaan, kovuuttaan ja häikäilemättömyyttään, jotka ovat hänen omia ominaisuuksiaan vaikkakin tiedostamattomia. Hänen ihanteenaan olevat ihmiset vastaavat hänen ihanteitaan mutta ehkä myös häntä itseään puutteineen ja heikkouksineen.

Hän haluaa olla huomion kohteena.
Hän elää toisten ihailun auringossa. Hän pyrkii täyttämään itsellään kaiken tilan. Hän löytää taitavasti keinot, joilla hän saa huomion puoleensa - pukeutumistaan, kampaustaan ja yleensä ulkoasuaan myöten. Monet eivät sitä kuitenkaan huomaa vaan luulevat ihailevansa häntä vapaaehtoisesti ja siitä syystä, että hän todella on ihailtava.

Ellei hän saa myönteistä huomiota, kielteinenkin huomio on hänestä parempaa kuin ei mitään. Hän menehtyy, jos hänet unohdetaan. Tarvittaessa hän käyttäytyy provosoivasti ja nauttii onnistuessaan ärsyttämään toisia, vaikka hän itsekin samalla joutuisi julkisesti huonoon valoon.

Hänellä on pohjaton tunnustuksen ja kiitoksen saamisen tarve.
Ellei hän saa niitä muilta, hän antaa niitä itse itselleen. "Nenäsä altahan sitä parraat kiitokset saap ja viel lämpimänä", tokaisee karjalaisukko Kyllikki Mäntylän näytelmässä.

Hän rakentaa tunnustuksen ja kiitoksen saamiseksi myös järjestelmiä ja kokoaa ympärilleen ihailevan "hovin", joka kuvittelee kiittävänsä häntä vapaasti ja oma-aloitteisesti. Todellisuudessa hän on mielistelemällä näitä ihmisiä taitavasti ja heidän huomaamattaan ohjelmoinut heidät toimimaan näin. Joiltakuilta tämä lumous ei haihdu koskaan. Jotkut osaavat käyttää tällaista asetelmaa omaksi hyödykseen eivätkä pyrikään esittämään kritiikkiä hänestä. Mielistelemällä "kuningasta" tai "kuningatarta" ja pönkittämällä tämän olematonta itsetuntoa he samalla vahvistavat omaa asemaansa. "Hovin" jäsenet eivät saa - eivätkä voisikaan - olla häntä lahjakkaampia. Sellaisia hän ei siedä, sillä Tuhkimon äitipuolen tavoin hänen on oltava "maassa kaunehin".

Hänen kiitoksen ja tunnustuksen saamisen tarpeensa ei kuitenkaan koskaan tyydyty, annetaanpa niitä hänelle kuinka paljon tahansa.

Hän ei kestä kuulla muita kiitettävän.
Hän tekee kaikkensa sen torjumiseksi. Hän ei siedä kilpailijoita, jotka voisivat voittaa hänet. Lahjakkaampia hän ei saattaisikaan manipuloida antamaan tunnustusta, sillä usein he näkevät tällaisten pyrkimysten läpi. He eivät voisi alistamiseen suostua, eivät varsinkaan nähtyään, mistä on kysymys, elleivät sitten laskelmoi siitä olevan itselleen hyötyä.

Ne, jotka eri syistä eivät anna hänelle kiitosta ja tunnustusta, hän kokee aktiivisiksi vastustajikseen ja ottaa vihansa kohteeksi. Näin käy myös niille "hovin" jäsenille, joiden silmät avautuvat tunnistamaan hänen luonnehäiriönsä ja jotka murtautuvat hänen vallastaan ulos. Ennen he olivat hänelle enkeleitä, nyt heistä tulee paholaisia.

Hän ei taivu mihinkään kritiikkiin, esittääpä sitä kuka tahansa.
Hänen mielestään se on aina väärää ja valheellista ja lähtee yksinomaan pahansuovuudesta ja kateudesta häntä kohtaan. Sananlaskut sanoo suoraan: "Omahyväinen (leez) ei nuhteita siedä" (13:1). "Itserakas (leez) ei moitetta siedä" (15:12). Hänestä tulee elinikäinen vihollinen sille, joka on uskaltautunut arvostelemaan häntä julkisesti tai kahden kesken.

Hän ei hyväksy yläpuolelleen esimiestä eikä johtajaa.
Hän ei kuitenkaan halua olla myöskään sellainen "yksityisyrittäjä", jolla ei ole alaisia. Päinvastoin hän tarvitsee näitä sekä tiettyjen tehtävien suorittamiseen että varsinkin palvelijoikseen ja palvojikseen. Hän etsii ympärilleen alistuvia ihmisiä. Hän alistaa jokaisen, joka suostuu siihen. Alaisten rekrytoinnissa hänelle painaa enemmän hakijoiden alttius manipuloimiselle kuin heidän asiallinen kyvykkyytensä. Alainen ei ainakaan saa olla häntä pätevämpi.

Hänen kanssaan keskustellessa syntyy tunne, ettei hänen kanssaan voi olla eri mieltä, vaan hän on ehdottomasti oikeassa jo lähtökohdassa.
Hän ikään kuin vyöryttää keskustelukumppaninsa päälle oman näkemyksensä, jota hän pitää ehdottoman oikeana ja ainoana oikeana. Hän pukee mielipiteensä älyllisen argumentoinnin muotoon, joka vaikuttaa aukottomalta mutta ei todellisuudessa ole sellainen.

Hän jakaa ihmiset mielessään kahtia sen mukaan, miten he suhtautuvat häneen.
Toiset ovat "ystäviä" eli liittolaisia tai ihailijoita, joiden rakkautta hän ostaa itselleen näyttämällä heille parhaat puolensa ja peittämällä heiltä huonot ominaisuutensa. Heitä hän varoo tarkoin loukkaamasta ja sen sijaan palkitsee heitä saamastaan huomiosta, vaikkei hän todellisuudessa arvosta heitä(kään). Toiset ovat vihollisia, jotka on raivattava tieltä millä keinolla tahansa ja joille pidäkkeettömästi esitetään omat vaatimukset ja tyytymättömyys.

Hän on kuitenkin epäluuloinen kaikkia kohtaan. Hän ei luota kehenkään, ei edes liittolaisiinsa eikä "ystäviinsä". Hän joutuu väistämättä ennemmin tai myöhemmin kokemaan, että osa hänen "hovistaan" näkee hänen lävitseen, kyllästyy häneen ja jättää hänet.

Julistajana hän ei palvele ihmisiä.
Hän ei asetu syntisenä heidän rinnalleen eikä alapuolelleen nostaakseen ja kantaakseen heitä. Sen sijaan hän asettuu muiden yläpuolelle, heidän nostettavakseen ja kannettavakseen, ihailtavakseen ja palveltavakseen.

Hän tuntee vetovoimaa kaltaistensa narsistien seuraan - mutta vain sellaisten, jotka eivät uhkaa hänen asemaansa.
Hän voi pitää heitä "ystävinään". He kokevat vastaavasti samalla tavalla. "Ystävyys" kuitenkin loppuu, jos jompikumpi koituu toiselle uhaksi eikä enää olekaan tälle hyödyksi.

Hän vaatii toisia luottamaan häneen ja syyttää heitä siitä, etteivät he luota.
Hän ei voi ymmärtää eikä hyväksyä epäluottamusta itseään kohtaan. Se on hänelle anteeksiantamaton loukkaus. Hänen ei mielestään tarvitse selvittää, mistä epäluottamus johtuu, eikä muuttaa itseään voittaakseen aidosti toisten luottamuksen.

Hän on kateellinen.
Hän kadehtii kaikkea hyvää, mitä toisilla on, ja pyrkii tuhoamaan sitä. Jos jollakulla on enemmän rikkautta, nautintoja, tietoa, kykyjä, kunniaa, valtaa, asemaa kuin hänellä itsellään, se uhkaa hänen kaikkivaltiuden tunnettaan. Hän ajaa ponnekkaasti taloudellisia etujaan muista välittämättä. Siihen hänellä on mielestään paljon vahvoja perusteita, tärkeimpänä oma ylivertainen pätevyytensä, josta on saatava tunnustus myös rahassa.

Hän kilpailee jatkuvasti niiden kanssa, jotka hän kokee uhakseen. Hehän ovat häntä pystyvämpiä tai suositumpia. Hän ei voi iloita heidän menestymisestään, ei antaa heille tunnustusta eikä auttaa heitä eteenpäin, ellei hän itse mitenkään hyödy siitä. Yhteisellä sanomalla, teologialla tms:lla ei tällöin ole merkitystä.

Vaikka hänen ajattelunsa voi vaikuttaa johdonmukaiselta, hänen perustelunsa eivät usein olekaan loogisesti pitäviä, kun niitä tutkitaan perusteellisesti.
Hänen mielipiteensä määräytyvät hänen intohimoistaan, eivät objektiivisista tosiasioista. Ennemmin tai myöhemmin ilmenee, ettei hänen argumentointinsa ole rehellistä vaan tarkoitushakuista. Hän ei halua ottaa huomioon eikä varsinkaan esittää kaikkia mahdollisia näkökohtia, jos osa niistä puhuisikin häntä vastaan.

Sananlaskuissa hän onkin viisaan vastakohta: "Omahyväistä (leez) älä nuhtele, hän vihastuu sinuun, nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua" (9:8). "Kiihottajat (laazoon) villitsevät kaupungin, mutta viisaat tyynnyttävät vihan" (29:8; ks. myös 13:1; 14:6; 15:12; 19:25).

Hän on aina sodassa jo(i)taku(i)ta tai kaikkia niitä vastaan, jotka eivät tottele häntä.
Hän riitelee ja räjähtelee, rähjää ja raivoaa työyhteisössä ja yleensä toisten seurassa sekä tietysti puolisolle, lapsille, vanhemmille ja sisaruksille. Se on hänestä luonnollista ja oikeutettua. Hän luo ympärilleen vaikean ilmapiirin. Sananlaskuissa luonnehäiriöistä sanotaan myös riitapukariksi ja (kaupungin villitseväksi) kiihottajaksi (leez, 22:10; 29:8). "Herjaajaa (leez) jokainen kammoksuu" (24:9).

Hän väittää toisille jopa vasten kasvoja näiden olevan, ajattelevan ja sanoneen sellaista, mitä he eivät ole, eivät ajattele eivätkä ole sanoneet.
Näin hän asettuu itse asiassa Jumalaksi heidän yläpuolelleen eli deifioi itsensä. Vain Jumalallahan on oikeus sanoa meille, mitä meidän tulee olla, ja vain Jumala voi tietää, mitä olemme ja ajattelemme.

Sananlaskut sanoo luonnehäiriöistä ylimieliseksi, röyhkeäksi ja rehentelijäksi (leez, 14:6a; 19:29a; 21:11, 24).

Toiset ihmiset hän välineellistää käyttöönsä näiden sitä useinkaan huomaamatta.
Hän siis reifioi eli esineellistää heidät.

Hän ei kadu eikä häpeä.
Hän ei ole syyllinen eikä pyydä anteeksi. Hänen tekonsa ovat hänen mielestään aina oikeat, hyvät ja tarkoituksenmukaiset. Hänen ei tarvitse muuttaa itseään eikä käyttäytymistään.

Sen sijaan hän muuttaa kantaansa, taktiikkaansa ja liittolaisiaan tilanteiden mukaan.
Hän saattaa vaihtaa usein "ystäviä", työyhteisöä, alaisia, seksikumppania ja puolisoa. Hän nimittäin kyllästyy nopeasti ihmisiin ja vaihtamalla heitä osoittaa itselleen omaa valtaansa ja tavoittelemaansa riippumattomuutta. Tiedostamattomasti hän myös pelkää heikkoutensa ja huonojen ominaisuuksiensa - joita hän ei tiedosta eikä tunnusta - kuitenkin tulevan jotenkin näkyviin.

Sukupuolisesti hän etsii kaikista kumppaneista samaa, ei aina uutta yhdestä ja samasta ihmisestä eli puolisostaan.
Tässä häntä kuvaa Don Juan, maailmankirjallisuuden viettelijätyyppi.

Don Juan perustuu vanhoihin kansantaruihin ja esiintyy ensimmäisen kerran selväpiirteisesti eräässä espanjalaisessa näytelmässä 1600-luvun alkupuolella. Don Juan on naisten pettäjä, ylimielinen ja rohkea nuori mies, joka viettelee erään tytön ja surmaa tämän isän ja häpäisee haudan kutsuessaan vainajan kiveen veistetyn hahmon haudalta pitoihin. "Kivivieras" saapuu ja vie sitten Don Juanin mukanaan helvettiin rangaistuksena tämän pahoista teoista ja pelotukseksi katsojille. Don Juania ovat myöhemmin kuvanneet monet kirjailijat (mm. Molière, George Byron, E.T.A. Hoffmann, Sören Kierkegaard, Carlo Goldoni, George Bernard Shaw ja Max Frisch) ja säveltäjät (mm. W.A. Mozart oopperassaan Don Giovanni ja Richard Strauss). Don Juanin suomalainen nimi on Auervaara.

Luonnehäiriöisen miehen aistillisen lemmiskelyn kohteena ei ole yksi (nainen) vaan kaikki (naiset): hän tahtoo vietellä jokaisen. Hän ei voi pysähtyä, ennen kuin on alistanut ja leimannut itsellään kaikki naiset. Miehenä hänelle jokainen nainen on yleinen ja jokainen rakastelu ohimenevä arkipäiväinen pikkujuttu, jota hän ei sen jälkeen enää muista, vaan jonka hän voi kirjata yhdeksi numeroksi valloitustensa luetteloon - kirjaimellisestikin!

Valloittamisen halussaan ja naisten metsästämisessään luonnehäiriöinen mies voi vaikuttaa eroottisesti ja seksuaalisesti voimakkaalta, mutta sekin on harhamielle: hän ei ole sellainen. Avioliiton edellyttämään sitoutumiseen ja omasta määräysvallasta luopumiseen hän ei suostu. Hänellä ei miehenä ole suhdetta kehenkään naiseen yksilönä vaan naisen "aatteeseen", naisen aistillisuuteen. Näin on asian laita usein myös omaan sukupuoleen kohdistuvassa eroottisessa ja seksuaalisessa kiinnostuksessa ja käyttäytymisessä. Siksi hän ei myöskään seksuaalisesti koskaan tyydyty. Hän voi kuitenkin (kristillisellä) moraalillaan pakottaa itsensä hetero-/homoseksuaaliseen pidättyvyyteen - ja siten tyydyttymättömyyteen.

Valloittamisen välineenä ei tarvitse välttämättä olla (komean) ulkomuodon. Usein hän tässäkin pääsee päämääräänsä puheillaan riippumatta (kenties tavallisesta tai mitättömästä) ulkomuodostaan.

Hän saattaa kuitenkin olla avioliitossa, varsinkin jos hän elää kristillisissä yhteyksissä.

Hän valitsee puolisokseen ihmisen, joka ei ole häntä kauniimpi/komeampi, lahjakkaampi eikä rikkaampi ja joka ei siis saa ylittää häntä eikä edes yltää hänen tasolleen.
Hänen puolisonsa tärkein tehtävä on sama kuin hänen "hovinsa": hänen ihailemisensa ja hänen tahtoonsa alistuminen ja sen toteuttaminen. Hän on määräävä osapuoli. Tasavertaiseen aviosuhteeseen hän ei pysty.

Jos alistuva puoliso tervehtyy ja itsenäistyy sisäisesti omille jaloilleen, avioliitto hajoaa helposti. Jos puoliso sen sijaan antaa loppuun saakka häneltä odotettua ja vaadittua ihailua, liitto luultavasti säilyy. Alistettu puoliso joutunee kuitenkin aina suuriin kärsimyksiin tavalla tai toisella. Joillakuilla on itsellään sellaiseen tarve. Siksi he eivät helposti puhu asiasta kenellekään eivätkä etsi ulkopuolista apua.

Hän unohtaa lupauksensa, lausumansa, aiheuttamansa loukkaukset.
Hän voi "pyytää anteeksi" mutta ei mitään konkreettista väärää tekoa tai lausumaa. "Anteeksipyyntö" on vain vallankäytön väline, jolla toiset riisutaan aseista ja alistetaan: onhan se nöyryyden merkki, eikä anteeksi pyytävälle voida olla antamatta anteeksi. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan osoita todellista nöyrtymistä eikä johda muutokseen niin kuin ei siihen saatu anteeksiantamuskaan. Hetken kuluttua ollaan samoissa asetelmissa.

Hän syyllistää muita erityisesti siitä, mitä nämä ovat tai eivät ole tehneet hänelle.
Esimiestään hän syyllistää sillä, ettei tämä ole huomannut, arvostanut eikä kiittänyt häntä (ainakaan riittävästi ja hänen todellisten ansioidensa mukaisesti), tai sillä, että tämä puuttuu hänen väärinkäytöksiinsä. Alaisiaan hän syyttää siitä, että nämä ovat toimineet omavaltaisesti ja välittämättä hänestä, esimiehestään. Vertaisiaan hän syyllistää siitä, että nämä estävät häntä toteuttamasta omaa kutsumustaan ja pääsemästä sen mukaisesti riittävästi esille.

Syyllistämisensä välineeksi hän voi helposti ottaa myös Jumalan vetoamalla erityisesti viimeiseen tuomioon. Tälläkin tavoin hän deifioi itsensä.

Hän voi syyllistää toisen myös "antamalla tälle anteeksi" - sen väärän, minkä hän itse on tälle tehnyt, kun ehkä mitään tämän tekemää objektiivista pahaa ei olisi anteeksi annettavana lukuun ottamatta narsistista loukkausta, jota usein ei voi pitää minään vääryytenä eikä pahuutena. Hän on heijastanut toiseen oman vääryytensä, lukee sen sitten tämän syyksi ja "jalomielisyydessään" ja hengellisessä "armahtavuudessaan" antaa sen tälle "anteeksi". Siinäkin ilmenee hänen kuviteltu jumalallisuutensa.

Todellisuudessa hän ei koskaan anna anteeksi kokemaansa narsistista loukkausta, jonka mittapuuna on hän itse.
Hän pysyy vastustajikseen kokemiensa ihmisten vihollisena kuolemaansa asti ja tekee kaikkensa kostaakseen kokemansa loukkauksen eli moraalisen ja juridisen "vääryyden", jollaiseksi hän sen kokee.

Hänen arvostelukykyynsä ei voi luottaa.
"Hyvät" ja "pahat" määräytyvät hänelle yksinomaan siitä, miten he vastaavat hänen tunneyllykkeisiinsä ja hyödyntavoitteluunsa. Vain hän määrittelee oikean ja väärän. Hänen sympatiansa ja antipatiansa ovat voimakkaat. Lisäksi käsitys hyvästä ja pahasta voi muuttua hetkessä esim. koetun pettymyksen johdosta.

Hän piirtää huomaamattaan oman muotokuvansa epäoikeudenmukaisilla syytöksillään toisista ja ihastuksensa kohteilla.
"Sano minulle, mistä syytät muita ja mitä muissa ihailet, niin minä sanon sinulle, millainen sinä olet."

Hän paljastaa säälimättömästi vastustajansa heikot kohdat. Sellaisiahan tietysti aina on parhaimmissakin ihmisissä.

Hän esittää häikäilemättömiä lausumia toisesta julkisesti nolaten hänet.
"Rehentelijä saa herjaajan (leez) maineen, hänen röyhkeydellään ei ole mittaa eikä määrää" (Sananl 21:24). Hän saattaa perustella toisen nolaamista hengellisesti sanomalla, että näin nolattu pysyy nöyränä - jollainen hän itse ei missään tapauksessa ole eikä varsinkaan nolatessaan ja nöyryyttäessään itse tuon toisen. Tässäkin hän anastaa itselleen Jumalan aseman ja tehtävän.

Hän voi mennä toisen maineen tahraamisessa niin pitkälle, että objektiivisesti syntyy peruste kunnianloukkauskanteeseen. Hän ei kykene sitä kuitenkaan näkemään eikä ehkä myöskään pidättämään yllykkeitään, jotka ajavat häntä käyttäytymään näin.

Hän siivoaa hyvin jälkensä.
Hän ei useinkaan jätä kirjallisia todisteita vaarallisista kannanotoistaan ja toimistaan. Hän huolehtii siitä, ettei hänen puheillaan eikä toimenpiteillään ole todistajia. Hän usein heittää ehdotuksensa, vaatimuksensa ja käskynsä ohimennessään, kuin vasemmalla kädellä tai olan yli, "ehtimättä" esittää perusteluja tai vastata kysymyksiin. Silti hän pitää itsestään selvänä, että toinen on rekisteröinyt hänen kantansa, toimeksiantonsa tai käskynsä ja ryhtynyt sen perusteella vaadittuihin toimenpiteisiin. Hän "unohtaa", kieltää, kertoo osatotuuksia, muuntaa totuutta ja suoraan valehtelee omien tarkoitustensa mukaisesti.

Hän yrittää "totuuden" ja "oikeuden" nimissä saada "neutraalit" ihmiset puolelleen niitä vastaan, joita hän mielestään perustellusti ja oikeutetusti vihaa, mutta joita todellisuudessa hän itse on kohdellut väärin. Hänen puolitotuuksiensa ja valheidensa oikominen olisi päättymätön kierre, jota ei jaksa kukaan muu kuin hän. Hänellä sen sijaan on sellaiseen pohjattomasti energiaa ja loputtomasti aikaa.

Hän ei ole taiteellinen, herkkä, hellä, pehmeä, empaattinen, rakastava, sureva.
Jatkuvassa lähikontaktissa - esim. perheessä, työpaikalla, hengellisessä yhteisössä - hän ei ole hauska eikä hienotunteinen vaan ikävystyttävä ja arkinen, sen vastakohta, mitä hän on estradilla yleisön edessä. Hänessä on tunteiden tyhjiö ja pakastamo.

Hän elää vain nykyhetkessä.
Hänen on vaikea vastustaa tunneyllykkeitään. Hän on kärsimätön. Hän ei kykene keskittymään. Hänen menneisyytensä ei merkitse hänelle mitään tai ei ainakaan paljon.

Toisten menneisyydestä - erityisesti seksuaaliselta alueelta - hän sen sijaan on taitava kaivamaan näiden todellisia tai näille keksimiään virheitä, joita esiin tuomalla hän voi vahingoittaa heitä.

Tulevaisuus ei vaikuta häneen: hän ei osaa ottaa huomioon tekojensa seurauksia, koska hän ei koe vastuuta niistä. Tietyssä mielessä aikaa ei hänelle ole olemassa.

Hän voi olla kiivas, hillitön, inttäjä, oikuttelija, haihattelija. "Holtittomasta (leez) elämästä saat itse kärsiä" (9:12b).

Vaikeuksiin joutuessaan hän ajautuu helposti käyttämään alkoholia tai jopa huumeita.
Hänhän ei suostu etsimään vikaa itsestään eikä yrittämään käyttäytymisensä korjaamista. "Viinissä on rehentely (leez)" (Sananl 20:1a). Persoonallisuudenhäiriö ja alkoholismi ovatkin hyvin tavallinen yhdistelmä ja sellaisena suuren kärsimyksen aihe.

Mielettömässä pelottomuudessaan luonnehäiriöinen sotapäällikkö voi tuhota itsensä ja joukko-osastonsa ja hengellisen yhteisön johtaja yhteisönsä, jos hänen itsetuntoaan on loukattu.
Mikään uhraus ei ole hänelle liian suuri, kunhan hän vain pääsee tasapainoon viettiyllykkeidensä kanssa. Järkinäkökohdat eivät paina mitään intohimon rinnalla. "Ihmistä ei hallitse järki vaan passiot", totesi Lars Levi Laestadius. Juuri kyvyttömyys sisäisten yllykkeiden vastustamiseen usein johtaakin luonnehäiriöisen voittamattomiin vaikeuksiin ja paljastaa hänet.

Alkibiades, josta kertovat Thukydides kaksiosaisessa historiateoksessaan Peloponnesolaissota ja Plutarkhos kirjassaan Kuuluisien miesten elämäkertoja, oli Perikleen ja Sokrateen ajan ateenalainen. Ensin hän taisteli ylipäällikkönä menestyksellisesti kotikaupunkinsa puolesta sen ainaista kilpailijaa Spartaa vastaan. Hän joutui kuitenkin hankaluuksiin ateenalaisten kanssa ja pakeni - vihollisleiriin. Hän pääsi pian Spartassa johtamaan sotaa kotikaupunkiaan Ateenaa vastaan. Jälleen hän menestyi ja sai aikaan kauheaa tuhoa, mutta jälleen hän myös joutui epäsuosioon vieteltyään kuningattaren ja toimittuaan niin, että melkein kaikki menestys luettiin hänen ansiokseen. Sitten hän meni Persian kuninkaan satraapin luo ja alkoi kylmentää tämän ja spartalaisten suhteita. Silloin ateenalaiset unohtaen Alkibiadeen aikaisemmat vääryydet kutsuivat, tosin erimielisinä, tämän takaisin päällikökseen taistelemaan spartalaisia vastaan. Hän ottikin kutsun vastaan. Lopulta hän kuitenkin joutui pakenemaan Vähään-Aasiaan, jossa toinen Persian satraappi spartalaisten painostuksesta surmasi hänet.

Plutarkhos kuvaa Alkibiadeen komeaksi, rakastettavaksi, tarmokkaaksi, rohkeaksi ja sotilaana taitavaksi mutta ristiriitaiseksi ja ailahtelevaksi. "Hänellä oli voimakkaat intohimot, mutta voimakkain niistä oli maineen ja ensimmäisenä olemisen himo." Hän oli loistava puhuja, joka yhä uudestaan taivutti ihmiset ja koko kansan puolelleen tukemaan suurisuuntaisia hankkeitaan. Samalla hän "eli ylellisesti, järjesti juominkeja, harjoitti julkeasti haureutta ja tuhlasi mielettömästi". "Hän käytti lukemattomia keinoja pyydystääkseen kaikki pauloihinsa ja osasi vaihtaa väriä nopeammin kuin kameleontti. Koko hyveen ja paheen sarjassa ei ollut mitään, mitä hän ei olisi osannut mukailla ja mikä olisi ollut hänelle vierasta." "Vieläpä nekin, jotka pelkäsivät tai vihasivat häntä, tunsivat hänen seurassaan ollessaan ja hänet nähdessään mielensä keventyvän ja viihtyvänsä paremmin." "Hänellä piti olla suurten tekojen kunniakehä ympärillään." "Sotilaisiinsa hän oli juurruttanut käsityksen, että he hänen päällikkyydessään olivat vastustamattomia ja voittamattomia." "Jos jonkun on milloinkaan hänen oma maineensa syössyt maahan, niin näyttää todellakin tapahtuneen Alkibiadeelle."

Eino Leinoa Alkibiadeen ristiriitainen ja arvoituksellinen hahmo innoitti kirjoittamaan murhenäytelmän hänen kuolemastaan (Alkibiades, 1909). Siinä tämä lausuu viimeisinä sanoinaan ennen myrkkynuolen aiheuttamaa kuolemaansa: "Muistan Timon ihmisvihaajan sanat: 'Oikein Alkibiades, että tulet suureksi. Sillä sinun pitää kasvaman kaikkien heidän perikadokseen.'" Näytelmä päättyy "korkealle jumalattarelle Järjelle" suunnattuun rukoukseen.

Periaatteessa on mahdollista, että tiettyjen ääriuskonnollisten yhteisöjen päättyminen kaikkien jäsenten samanaikaiseen itsemurhaan pohjautuu johtajan tässä kuvatun kaltaiseen luonnehäiriöön.

Ammatiltaan tai asemaltaan hän on usein upseeri, poliitikko, näyttelijä, laulaja, soittaja, muu esiintyvä taiteilija, televisioesiintyjä, saarnaaja, profeetta, yksityisyrittäjä, liikkeenjohtaja, yhteisönjohtaja, puheenjohtaja, hallitsija.

Hän on tavallisemmin mies kuin nainen.
Suhdeluvuksi arvioidaan 5:1. Naisen uskominen luonnehäiriöiseksi on kuitenkin yleisesti vaikeampaa kuin miehen, vaikka tuntomerkit olisivat suhteellisen selvät.

Hänen käyttäytymisensä on henkistä väkivaltaa.
Hän voi tehdä myös ruumiillista väkivaltaa jopa hengellisessä yhteisössä ja työyhteisössään, vaikka se on melko harvinaista, mutta perheen piirissä, ulkopuolisilta näkymättömissä se on tavallisempaa. Luonnehäiriöinen nainen voi rusikoida miestään, usein erityisesti kynsimällä tämän kasvot. Ymmärrettävästi luonnehäiriöinen ihminen usein vaikuttaa lapsiinsakin tuhoisasti, ei kuitenkaan välttämättä aina.

Hän ei etsi eikä hyväksy psykiatrista apua.
Hän ei tunne itseään sairaaksi eikä varsinkaan luonnehäiriöiseksi. Kukaan ei pyydä lääkäriltä todistusta luonnehäiriöisyydestä päästäkseen sen perusteella sairaslomalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Hänessä ei mielestään ole mitään vialla, vaan vika on muissa, varsinkin niissä, jotka ovat puuttuneet hänen käyttäytymiseensä. He tarvitsevat hänen mielestään moraalista ojentamista, hengellistä rangaistusta, psykiatrista hoitoa, oikeusistuimen tuomiota tai kaikkia näitä - ehkä erityisesti siksi, että he ovat "luonnehäiriöisiä"!

Luonnehäiriöisen voisi parantaa totaalinen nöyrtyminen. Tämä on kuitenkin mahdotonta luonnehäiriöiselle, hänhän ei tunne mitään tarvetta nöyrtyä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä