Jeesuksen velipuoli Juuda kirjoitti meille näin:

Juuda 1:24-25->Mutta hänelle,
joka voi varjella teidät lankeamasta
ja asettaa teidät nuhteettomina,
riemuitsevina,
kirkkautensa eteen,
hänelle,
ainoalle Jumalalle
ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
hänelle kunnia,
majesteetti,
voima
ja valta ennen kaikkia aikoja
ja nyt
ja iankaikkisesti!
Amen.
5183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hebr 2:14-> Koska siis lapsilla [siis meillä] on veri ja liha,
tuli hänkin [Jeesuskin] niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi,
että hän kuoleman kautta kukistaisi sen,
jolla oli kuolema vallassaan,
se on:
perkeleen,
ja vapauttaisi kaikki ne,
jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä,
vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi,
että hänestä tulisi laupias
ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä,
sovittaakseen kansan synnit.

Sillä sentähden,
että hän [Jeesus] itse on kärsinyt
ja
ollut
kiusattu,
voi hän kiusattuja auttaa.

Äänestä

Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal,olennon....... Ps.8:6 Biblia (1776) Sinä teit hänen vähää vähemmäksi enkeleitä...... Siis Jeesus ei ole Herra. Sananl.8:22

Äänestä
  • Apt 2:36->Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, (ja myös lestadiolaiset)
    että Jumala on hänet Herraksi
    ja Kristukseksi tehnyt,
    tämän Jeesuksen,
    jonka te ristiinnaulitsitte."
    Kun he tämän kuulivat,
    saivat he piston sydämeensä
    ja sanoivat Pietarille
    ja muille apostoleille:
    "Miehet,
    veljet,
    mitä meidän pitää tekemän?"

    Niin Pietari sanoi heille:
    "Tehkää parannus
    ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Sillä teille
    ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu
    ja kaikille,
    jotka kaukana ovat,
    ketkä
    ikinä
    Herra,
    meidän Jumalamme,
    kutsuu."

    Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti;
    ja hän kehoitti heitä sanoen:
    "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."

    Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan,
    ne kastettiin,
    ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

    Ja he pysyivät apostolien opetuksessa
    ja keskinäisessä yhteydessä
    ja leivän murtamisessa
    ja rukouksissa.
    Ja jokaiselle sielulle tuli pelko;
    ja monta ihmettä
    ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

    Äänestä

1 Joh 1:1->Mikä on alusta ollut,
minkä olemme kuulleet,
minkä omin silmin nähneet,
mitä katselimme
ja käsin kosketimme,
siitä me puhumme:
elämän Sanasta -

ja elämä ilmestyi,
ja me olemme nähneet sen
ja todistamme siitä
ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän,
joka oli Isän tykönä
ja ilmestyi meille -

minkä olemme nähneet
ja kuulleet,
sen me myös teille julistamme,
että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme;
ja meillä on yhteys Isän
ja hänen Poikansa,
Jeesuksen Kristuksen,
kanssa.

Ja tämän me kirjoitamme,
että meidän ilomme olisi täydellinen.

Ja tämä on se sanoma,
jonka olemme häneltä kuulleet
ja jonka me teille julistamme:
että Jumala on valkeus
ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.

Jos sanomme,
että meillä on yhteys hänen kanssaan,
mutta
vaellamme
pimeydessä,
niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.

Mutta jos me valkeudessa vaellamme,
niinkuin hän on valkeudessa,
niin meillä on yhteys keskenämme,
ja Jeesuksen Kristuksen,
hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Jos sanomme,
ettei meillä ole syntiä,
niin me eksytämme itsemme,
ja totuus ei ole meissä.

Jos
me
tunnustamme
syntimme,
on hän uskollinen
ja vanhurskas,
niin että hän antaa meille synnit anteeksi
ja
puhdistaa
meidät
kaikesta
vääryydestä.

Jos sanomme,
ettemme ole syntiä tehneet,
niin me
teemme
hänet
valhettelijaksi,
ja hänen sanansa ei ole meissä.

Äänestä

ilm 7:9-> Tämän jälkeen minä näin,
ja katso,
oli suuri joukko,
jota ei kukaan voinut lukea,
kaikista kansanheimoista
ja sukukunnista
ja kansoista
ja kielistä,
ja ne seisoivat valtaistuimen edessä
ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin,
ja heillä oli palmut käsissään,

ja he huusivat suurella äänellä sanoen:
"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme,
joka valtaistuimella istuu,
ja Karitsalta."

Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen
ja vanhinten
ja neljän olennon ympärillä
ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen
ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,

sanoen:
"Amen!
Ylistys
ja kirkkaus
ja viisaus
ja kiitos
ja kunnia
ja voima
ja väkevyys meidän Jumalallemme aina
ja iankaikkisesti,
amen!"

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi:
"Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut,
ja mistä he ovat tulleet?"

Ja minä sanoin hänelle:
"Herrani,
sinä tiedät sen."
Ja hän sanoi minulle:
"Nämä ovat ne,
jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat,
ja he ovat
pesseet
vaatteensa
ja valkaisseet ne
Karitsan
veressä.

Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä
ja palvelevat häntä päivät
ja yöt hänen temppelissään,
ja hän,
joka valtaistuimella istuu,
on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.

Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano,
eikä aurinko ole sattuva heihin,
eikä mikään helle,

sillä Karitsa,
joka on valtaistuimen keskellä,
on kaitseva heitä
ja johdattava heidät elämän vetten lähteille,
ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksen-veren-voima kirjoitti:

Juuda 1:24-25->Mutta hänelle,
joka voi varjella teidät lankeamasta
ja asettaa teidät nuhteettomina,
riemuitsevina,
kirkkautensa eteen,
hänelle,
ainoalle Jumalalle
ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
hänelle kunnia,
majesteetti,
voima
ja valta ennen kaikkia aikoja
ja nyt
ja iankaikkisesti!
Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu