Oiva tilaisuus pakkoruotsin vastustajille!

Macronin vierailu on kaksipäiväinen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolisoineen vierailee Suomessa elokuussa, kertoo Tasavallan presidentin kanslia.

Vierailua isännöi presidentti Sauli Niinistö puolisoineen.

Vierailunsa aikana Macron tapaa myös pääministeri Juha Sipilän. Macronin vierailu on kaksipäiväinen ja tapahtuu 29.–30. elokuuta.

Ranskan Suomen suurlähettiläs Sergei Tomasi kertoi 15. heinäkuuta Ranskan kansallispäivän vastaanotolla vierailun olevan suunnitteilla.

Macron on sanonut tekevänsä kaikkensa, jotta ranskan opiskelu Euroopassa lisääntyy brexitin myötä.
Nyt koululaisilla on oiva tilaisuus kertoa Ranskan Presidentille, etteivät he halustaan huolimatta voi ranskaa opiskella. Kerrotaan Macronille, että meillä on pakkoruotsia ja voisiko hän jotenkin auttamaan koululaisia pääsemään siitä eroon?
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siinä on taas valtiovierailu kun Soini väkisin tunkee mukaan ruoka pöytään.

Äänestä
  • Sen sian ei tarvitsisi enempää syödä, mutta kun on perseenlipaisu tärkeää niin se vie sian mennessään. No ensi vaaleissa kansanedustajan ja ministerin ura loppuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukiolaislikka kirjoitti:

Macronin vierailu on kaksipäiväinen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolisoineen vierailee Suomessa elokuussa, kertoo Tasavallan presidentin kanslia.

Vierailua isännöi presidentti Sauli Niinistö puolisoineen.

Vierailunsa aikana Macron tapaa myös pääministeri Juha Sipilän. Macronin vierailu on kaksipäiväinen ja tapahtuu 29.–30. elokuuta.

Ranskan Suomen suurlähettiläs Sergei Tomasi kertoi 15. heinäkuuta Ranskan kansallispäivän vastaanotolla vierailun olevan suunnitteilla.

Macron on sanonut tekevänsä kaikkensa, jotta ranskan opiskelu Euroopassa lisääntyy brexitin myötä.
Nyt koululaisilla on oiva tilaisuus kertoa Ranskan Presidentille, etteivät he halustaan huolimatta voi ranskaa opiskella. Kerrotaan Macronille, että meillä on pakkoruotsia ja voisiko hän jotenkin auttamaan koululaisia pääsemään siitä eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu