"Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon - hänen ruumiinsa - kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.
Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan." Hepr. 10:19-25
Edellä on viime sunnuntai uuden testamentin lukukappale. Tarkastelen joitakin kohtia siitä, jotka minulle messussa nousi esiin siitä.
Tekstihän puhuu ehtoollisesta. Aiemmin en ole tajunnut, että tuo kaikkeinpyhimpään meneminen tarkoittaa juuri Jeesuksen veressä olevaa syntienanteeksiantoa, joka ehtoollisessa meille lahjoitetaan. Ja sitten tuo väliverho, ehtoollisessa näyttäytyy meille ehtoollisleivässä, siis jeesuksen ruumissa. Ajatella, tuossa tekstissähän se on suoraan sanottu. mutta on kestänyt näin kauan tajuta, että esim. juuri tämän vuoksi leipä on tarjoituna ehtoollisessa ensin.
Jo pitkään on tuo jatko ollut minulle ilmeistä, eli se, että kaste on ehtoolliselle menon edellytys ja myös se, että kastetta tulee käyttää sydämen vihmomiseen pahasta omasta tunnosta (vrt. "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. 1.Piet 4:21). Messussa syntejään saa tunnustaa yhteisessä synnintunnustuksessa, sekä vielä juuri ennen ehtoollista lausuttavassa Isä meidän rukouksessa.
Tuo kohta astukaamme varmoina uskossamme. Ajattelen, että uskossa voi olla joskus epävarmuutta ja epäilyksiä, mutta siinä kun mennään alttarille tulee kuitenkin omistaa se raamatun sana, että Jeesus itse sinne käskee, eikä hän käännytä yhtäkään luoksensa tulevaa pois, joten voit varmasti ja luottavaisesti astua häneltä armoa vastaanottamaan. On hyvä myös muistaa, että ehtoollinen on juuri uskoamme vahvistavaa ruokaa, syntien anteeksiantamuksen ateria.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Vai että vain veljet.
Myös siskot ja kaikki kastetut kristityt. "keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
"Ajattelen, että uskossa voi olla joskus epävarmuutta ja epäilyksiä, mutta siinä kun mennään alttarille tulee kuitenkin omistaa se raamatun sana, että Jeesus itse sinne käskee, eikä hän käännytä yhtäkään luoksensa tulevaa pois, joten voit varmasti ja luottavaisesti astua häneltä armoa vastaanottamaan. On hyvä myös muistaa, että ehtoollinen on juuri uskoamme vahvistavaa ruokaa, syntien anteeksiantamuksen ateria."
Kirjoitat, että Jeesus ei käännytä ehtoolliselta pois ketään...jos ymmärsin ajatuksesi oikein. Kuitenkin kirjoitit myös , että " että kaste on ehtoolliselle menon edellytys ". Mitä siis tarkoitit...ehtoolliselle voivat mennä kastetut?
Itse ymmärrän niin, että ehtoolliselle voivat mennä uskovat.
Tai siis kyllähän ehtoollista viettävät myös he, jotka eivät usko, mutta ymmärrän, että se on silloin enemmän rituaali, koska jos ei usko Jumalaan, ei ehtoollisellakaan ole sitä merkitystä, joka sillä on Raamatussa.
Niin ehtoollisella Jeesuksen ruumiin ja veren saavat myös uskottomina sinne tulleet, mutta siitä tuleva hyöty on vain uskoville, Jeesusta tarvitseville. Ehtoollisvirretkin antavat tästä hyvää opetusta.
Tuossa on se kohta, jossa kaste asetetaan ehtoolliselle menon edellytykseksi.
"Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. "
On hyvä, että ymmärretään tässäki, ettei ole kysymys mistään perinnäissäännöstä, vaan raamatun mukaisesta asetuksesta.
Kun itse ymmärrän niin, että myös kastamaton ihminen voi olla uskova, ymmärrän myös siis, että ehtoollisen edellytys ei ole kaste, vaan juuri se usko.
Raamatussa puhutaan myös siitä , että voi nauttia ehtoollista kelvottomasti. Olen ajatellut sen tarkoittavan sitä, että tietää, että jokin asia pitäisi ensin pistää kuntoon ja kuitenkin tietoisesta ja tahtoen jättää tekemättä.
En myöskään osaa ajatella niin, että seurakunnan jäsenyys olisi ehto ehtoollisen viettoon.
En nyt jaksa ajautua tässä syvempiin kastekeskusteluihin, mutta muistat varmaan, että Jeesuskin kehottaa opetuslapseuttamaan kaikki kansat kasteen ja opetuksen kautta, joten ei ole kannattavaa haluta koetella uskon kestävyyttä ilman kastetta, jonka jeesus on käskenyt ottaa.
Mainitsemastasi kelvottomuudesta ajattelen, että siihen liittyy myös tuo heprealaiskirjeen opetus vilpittömästä sydämestä ehtoolliselle mentäessä.
Vilpitön sydänhän onkin juuri sitä, ettei sydämellä ole mitään mikä syyttää.
Kastekeskustelu onkin siinä mielessä "ajan haaskausta" , että sinä ymmärrät sen tavallasi ja minä ymmärrän tavallani.
Et päästä nyt näköjään helpolla. Nähdäkseni vilpitön sydän tässä Jumalan edessä on sitäkin, että tarvitsee häntä, eikä pyri jotenkin maallisin motiivein hyötymään hänestä, kuten vaikkapa samarialainen noita Simon (apostolien teot luku 8.). Muutakin se voi olla ei sillä.
Haluatko sinä päästä helpolla?
En oikein osaa ajatella miten haluaisin hyötyä Jumalasta. Kyllä minä tarvitsen Häntä aika kipeästi ja kaiken aikaa.
"...Jeesuksen veressä olevaa syntienanteeksiantoa, joka ehtoollisessa meille lahjoitetaan."
Siis ymmärsinkö oikein, että ihminen saa synnit anteeksi joko uskomalla Jeesukseen tai sitten sinun mukaan käymällä ehtoollisella. Siis kaksi eri tietä. Ja jotkut esittävät vielä kolmanneksi tieksi lapsikasteen, että siinä lahjoitetaan syntien anteeksisaaminen.
Niin siis ei ole mitään kadotustuomiota niillä, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Sanoo raamattu.
Mietippä hetki nyt mitä ehtoollisella otat vastaan.
- Kyllä Jeesuksen Kristuksen, eli nyt kun uskot ottaneesi hänen ruumiinsa ja verensä vastaan, silloin.... olet Jeesuksessa Kristuksessa.
Ei ole mitään kahta tai kolmea tietä, kyse on uskosta jota ehtoollinen on asetettu vahvistamaan.
Kun Paavali kirjoitti ehtoollisesta Korintin seurakuntalaisille, niin en löydä sieltä tekstistä mitään joka viittaisi siihen, että ehtoollista nauttimalla saa syntejä anteeksi. Paavalin mukaan ehtoollisella julistetaan Herran kuolemaa ja myös lainaa Jeesuksen omia sanoja ja sanoo, että "tehkää tämä minun muistokseni"
Mistä tekstistä sinä löydät sen, että ehtoollista nauttimalla saa synnit anteeksi?
Matt. 26:27-28 "Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. "
Joiko ne Jeesuksen eka opetuslapset oikeasti Jeesuksen veren? Eikös se juoma ollut viiniä, eikä verta?
Ristillähän Jeesus vuodatti verensä syntien anteeksisaamiseksi kaikille jotka suotuvat häneen uskomaan. Joka ei usko sille Jeesuksen verestä ei ole mitään hyötyä.
Ehtoollisella meitä kehotetaan muistelemaan Jeesuksen kuolemaa, joka meidän sijaisenamme kärsi synnin palkan, kuoleman, että meidän ei tarvis enää tuota synnistä aiheutuvaan iankaikkista eroa Jumalasta, eli toista kuolemaa.
" Jeesus ei käännytä ketään pois "
Tässä on kuitenkin hyvä muistaa se tosiasia, että kukaan ei tiedä hänen mielipidettään tässä ajassa, kun jo muinoin muut ovat päättäneet sen mitä mieltä hänen pitää olla.
"Tässä on kuitenkin hyvä muistaa se tosiasia, että kukaan ei tiedä hänen mielipidettään tässä ajassa,"
Kyllä Jeesuksen mielipide tiedetään, kirjoittihan Johannes sen muistiin, Joh 6:37 "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. "
" Syntien anteeksiantamiseksi "
Tässäkin on hyvä muistaa se tosiasia, että kerrotun mukaan, mies ei tiennyt synnistä mitään.
Veren nauttiminen oli kielletty.
Perustuu ehkä ajatukseen, että synti voitetaan synnillä, kuolema kuolemalla.
Tietysti sekin, että syntiä ei voi antaa anteeksi ellei sitä ensin tee, kuten juo verta.
Kiitos Jipk hyvästä kirjoituksestasi, ja Jumalan sanan totuuden puolustamisesta. Kirjoitit tapasi mukaan hyvin eikä tuollaista kukaan voi muuten puhua paitsi Pyhässä Hengessä!
Vastaan väitteilijöitä ei puutu...