Touko Aalto pyysi Pennasta puheidenkirjoittajaksi

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on huono pitämään puheita. Touko kirjoittaa puheensa itse, ja niistä tulee virkamiesmäisiä ja tukkoisia. Tämän vuoksi Touko on pyytänyt erästä nykyajan terävintä, ja vetoavinta Vihreää puhujaa ja puheenkirjoittajaa, Aino Pennasta, kirjoittamaan hänen puheensa jatkossa.

"Me Vihreät emme poistu tästä junasta/bussista/taksista/lentokoneesta
ennen kuin 1800 €/kk kansalaistuloa aletaan maksaa".

Tiettävästi Aino on vastannut myöntävästi Toukon tiedisteluun. Mikäli hänen saamansa linnatuomio lentoliikenteen höirinnästä ei ole kovin pitkä. Ja mikäli saa pitää nykyisen hommansa Eduskunnassa.
11194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
  • Eiköhän huventunut äänestäjäkunta ensi keväänä hiljennä ja upota uhoavan Touko Aallon jonnekin perämeren aaltojen alle.

    Ruotsissa Vihreät putoaa valtiopäiviltä ensi kuussa kokonaan. Touko on aivan väääränlaisten asioiden perässä nyt, syöksylasku jatkuu.

    Äänestä

  • Voihan se Touko julkisuuden tarvetta hoitaa naisjutuillaan . Sitähän se on ollut tähänkin asti. Toisetkin seurustelevat, mutta eivät siitä numeroa tee . On niin itseään täynnä ,että ei osaa kuin omasta elämästään puhua.

    Äänestä

  • Äänestäjät-upottaa kirjoitti:

    Eiköhän huventunut äänestäjäkunta ensi keväänä hiljennä ja upota uhoavan Touko Aallon jonnekin perämeren aaltojen alle.

    Ruotsissa Vihreät putoaa valtiopäiviltä ensi kuussa kokonaan. Touko on aivan väääränlaisten asioiden perässä nyt, syöksylasku jatkuu.

    Hyvä vaan että Touko paljastaa Vihreiden arvot. Jatkakoon hörhöilemistä edelleen.
    Niin vihreät hukkaa kannatuksensa.
    Kaikille Suomalaisille parempi niin.

    Äänestä

Touko Aalto on osoitus siitä, että ihminen voi lisääntyä onanoimalla.

Äänestä

Touko Aalto on osoitus siitä, että lisääntyminen onanoimalla on mahdollista.

Äänestä

Touko Aalto on aivan yhtä kömpelö puhumaan torilla oleville kansanjoukoille kuin on persujen Halla-ahokin. Pöpötystä luetaan paperista, kumpikin sanoo omat tutut teesinsä. Mutta kjukaan kuulijoista ei lämpene tunteen palolle yhtään. Tyyli on liian virkamiesmäinen.

Ehtiikö ja haluaako jompi kumpi näistä tunnetuista naistenmiehistä ja syrjähyppyjen tekijöistä harjaantua kiinnostavaksi puhujaksi telkkariin? Syksyllä edessä ensimmäiset vaalitentit, ja ensi alkuvuosi on silkkaa haastatteluputkea ja väittelyä.

Jos ei ossoo puhuu, niin kumpikaan ei saa hyviä äänisaaliita, ei persu eikä viherkasa.

Äänestä

Touko Aalto on samanlainen pelle kuin Antti Rinne. Lisäksi molemmat ovat uussuomettuneita maanpetosryssiä.

Äänestä

joka virtsaa kotona perheen muroihin, vihtoo ruotsalaisia håmppeleita perseelle ja antaa tukensa kansalaistottelemattomuudelle. Miten helvetissä tuollaista "luottopakkia" voi joku pitää niin uskottavana, että sille sen ainokaisen äänensä antaa,,, enemmän kuin ihme.
Pennasia ja Aaltoja lisää niin vihreitä ei enää ole. Huonolle perustalle ei ole ennenkään mitään mittavaa rakennettu.

Äänestä
  • Täytyy kilpailevien puolueiden pitää eläkeläiset äänestäjät hyvin informoituina Toukon homosaunan hommista ja siitä että on huorintekijä ja elää parisuhteessa perheen rikkojanaisen kanssa.

    Ei eläkelläiset ihan kaikkea vihreäöä moskaa kestä.

    Eikä ne tällaista pas-kaa syö, mitä Vihreä Liitto yurittää nyt suomalaisena *politiikkana* heille tarjoilla.

    Äänestä

  • Eläkeläiset-1-milj-ääntä kirjoitti:

    Täytyy kilpailevien puolueiden pitää eläkeläiset äänestäjät hyvin informoituina Toukon homosaunan hommista ja siitä että on huorintekijä ja elää parisuhteessa perheen rikkojanaisen kanssa.

    Ei eläkelläiset ihan kaikkea vihreäöä moskaa kestä.

    Eikä ne tällaista pas-kaa syö, mitä Vihreä Liitto yurittää nyt suomalaisena *politiikkana* heille tarjoilla.

    Tuo porukka on oikeasti sitä kansakunnan sairainta osaa. Joukkoon mahtuu myos vanhoja jo höperöitä joilta hahmotus oikeasta elämästä kadonnut. Omalla paikkakunnalla kaksi Vihreää aina äänessä. Toinen pillereillä itsenä sekaisin saanut, toinen vanha höppänä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pennasen-pänna-pyörii kirjoitti:

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on huono pitämään puheita. Touko kirjoittaa puheensa itse, ja niistä tulee virkamiesmäisiä ja tukkoisia. Tämän vuoksi Touko on pyytänyt erästä nykyajan terävintä, ja vetoavinta Vihreää puhujaa ja puheenkirjoittajaa, Aino Pennasta, kirjoittamaan hänen puheensa jatkossa.

"Me Vihreät emme poistu tästä junasta/bussista/taksista/lentokoneesta
ennen kuin 1800 €/kk kansalaistuloa aletaan maksaa".

Tiettävästi Aino on vastannut myöntävästi Toukon tiedisteluun. Mikäli hänen saamansa linnatuomio lentoliikenteen höirinnästä ei ole kovin pitkä. Ja mikäli saa pitää nykyisen hommansa Eduskunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu