123 Jesajaa

Vähän omituista kun liberaaliteologia löytää Jesajalle 3 eri kirjoittajaa ja vain lukuun 29 asti aitona Jesajana.
Jeesus ja Johannes kastaja lainaa kuitenkin Jesajaa luvusta 40 "huutavan ääni erämaassa". Myös Paavali lainaa loppupään Jesajaa juuri niin että kirjoittaja olisi ollut aito Jesaja.
Eikö tuohon aikaan tiedetty omia kirjoituksia mutta nykyisin tiedetään?
28276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tuohon aikaan elettiin perimätiedossa, aivan kuten katoliset isätkin nimesivät kaksi kolmasosaa UT:n kirjoittajista väärin perimätiedon perusteella.

Ei mitään uutta auringon alla.

Äänestä

Otetaan nyt ihan vertailun vuoksi sekin, ettei historia tunne Daniel -nimistä merkkihenkilöä oletetulta kirjoituksen ajalta ja valtakunnasta.

Danielin kirjahan kirjoitettiin about 200-164eKr.

"Mooseksen kirjat" (1-5) on tunnetusti kirjoitettu ajalla 800-400eKr.

Yhdenkään kirjan kirjoitusajankohtaa ei ole helppo osoittaa kauemmas kuin tuonne 600-800eKr. Joten se sitten siitä todistusarvosta.

Joten... todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Äänestä

Matt 24:15 kohdassa Jeesus kuitenkin siteeraa profeetta Danielia.

Äänestä
  • Ahhh. Niin siteeraakin, alat päästä jyvälle.

    No, mieti kysymystä: opettiko Jeesus siis apokalyptista juutalaisuutta ?

    Äänestä

Jeesus taas taisi siteerata Jesajaa 29 lukuun asti.

Äänestä
  • Jesajan kirja oli kyllä tunnettu ihan nykyisessä muodossaan tuona aikana.

    Äänestä

Apokalyptinen juutalaisuus. Mitä ajat takaa? Jeesus ennusti temppelin hävityksen Danielin mukaisesti.
Johannes ei puhu temppelin hävityksestä ehkä syystä että se oli jo tapahtunut 70jkr
Silloin kuitenkin päivittäinen uhri lakkautettiin. Eihän sitä enää tarvittu kun oli jo Jeesus syntien sovittajana

Äänestä
  • Tästä Dan 9:26/11:31

    Äänestä

  • "Jeesus ennusti temppelin hävityksen Danielin mukaisesti."

    Niin, mutta valitettavasti Jeesus ei tainnut tietää, että Danielin kirja on kirjoitettu n. 200-164 eKr. alkuosa on pitkälti legendojen pohjalta, ja sen luvut 7-12 kuvaavat pääosin kirjoitusajan historiaa.

    Luepa
    https://en.wikipedia.org/wiki/Book_of_Daniel

    ja sieltä erityisesti hyvä tarkata kappale "Composition".

    Äänestä

  • Exap kirjoitti:

    "Jeesus ennusti temppelin hävityksen Danielin mukaisesti."

    Niin, mutta valitettavasti Jeesus ei tainnut tietää, että Danielin kirja on kirjoitettu n. 200-164 eKr. alkuosa on pitkälti legendojen pohjalta, ja sen luvut 7-12 kuvaavat pääosin kirjoitusajan historiaa.

    Luepa
    https://en.wikipedia.org/wiki/Book_of_Daniel

    ja sieltä erityisesti hyvä tarkata kappale "Composition".

    "Niin, mutta valitettavasti Jeesus ei tainnut tietää, että Danielin kirja on kirjoitettu n. 200-164 eKr. alkuosa on pitkälti legendojen pohjalta, ja sen luvut 7-12 kuvaavat pääosin kirjoitusajan historiaa. "

    Tuo on valhe. Puhdas valhe. Olet yhä selvemmin ja selvemmin ATEISTI ja Jumalan vihollinen. Iljetys siis.

    Äänestä

  • pyhpyh238472983 kirjoitti:

    Valitettavasti asia käy ilmeisen selväksi kun tutkitaan historiaa, eikä se siitä muutu vaikka kuinka toivoisit.

    Äänestä

Liberaaliteologia on perseestä revittyä potaskaa. Älä usko niitä ollenkaan.

Äänestä

Liberaaliteologia on vähä-älyisten teologia!

Heidän mukaansa tuomioiden julistajan olisi pitänyt jatkaa tuomoioiden julistamista senkin jälkeen kun ne olivat jo tulleet. Kaiken järjen mukaan lyötyä vei enää lyödä, vaan aletaan puhumaan rohkaisevasti. Tekstin sävy muuttyy vaikka on sama kirjoittaja.

Mitenkähän on: Olenkohan minäkin useita henkilöitä, kun olen kirjoittanut paljon lauluja yhteen kirjaan, toiseen vihkoon runoja, kolmanteen raamatuntulkintoja, sitten lisäksi olen kirjoitellut maailman synnystä, evoluution järjettömyyksistä, Einsteinin teorioista, yhteiskunnallisista kysymyksistä, sekä laskeskellut aika paljon todennäköisyyksiä.
Liberaaliteologi sanoisi: "Tämä teksti eroaa tyyliltään ja sisällöltään niin paljon, ettei se voi olla saman kirjoittajan käsialaa. "
Sitäpaitsi, jos kopioisin jotain uudelle paperille myöhemmin, he sanoisivat: " On selvää että tässä on kysymys myöhemmästä kirjoituksesta, sillä tällaista kirjoituspaperia alettiin valmistaa paljon myöhemmin."
Jos minä olisin ainut jolla on Agricolan aapinen ja minä kirjoittaisin sen nykykielellä, liberaaliteologit epäilisivät Agricolan olemassaoloa, koska teksti olisi monta sataa vuotta myöhempää tyyliä!

Kuten voi huomata, liberaaliteologia pyrkii kumoamaan kaikki, sen sijaan että miettisi, voisiko jokin olla mahdollista niinkuin sanotaan. Siksi meidän tulee käyttää samaa periaatetta: Epäile kaikkea mitä liberaaliteologit sanovat! Oikeudessakin on periaatteena uskoa syytettyä ellei voi pitävästi todistaa että valehtelee.

1Äänestä
  • Jos ihminen ei usko johonkin niin sen pitää etsiä todisteita tai muka tiedon nimellä kulkevia olettamuksia sitä vastaan kaikin tavoin. Yksinkertainen totuus nenän edessäkään ei riitä.
    Heidän aikansa kuluu savua säkittäessä ja muuhun ei heistä olekaan.

    Äänestä

  • Gglhlhlglhh kirjoitti:

    Jos ihminen ei usko johonkin niin sen pitää etsiä todisteita tai muka tiedon nimellä kulkevia olettamuksia sitä vastaan kaikin tavoin. Yksinkertainen totuus nenän edessäkään ei riitä.
    Heidän aikansa kuluu savua säkittäessä ja muuhun ei heistä olekaan.

    " Yksinkertainen totuus nenän edessäkään ei riitä."

    Mikä muka on se "totuus", jota tässä tarjoat ?

    On tervettä, että sen sijaan että sokeasti uskoo johonkin jolle ei sitten mitään todisteita ole, pyrkii löytämään asiasta tietoa siinä määrin kuin se on löydettävissä.

    Koska kerran evankeliumit ovat todistetusti sekä ristiriitaisia että historiallisesti virheellisiä (joo, siis: todistetusti), niin niitä ei tule olettaa totuudenmukaisiksi. Se on aivan terveen logiikan mukainen asia. Silloin on pohdiskeltava lähteiden ja niiden osien luotettavuutta tieteen parhaaksi todettujen pelisääntöjen mukaisesti.

    Ja siinä kohden nykyisin vallalla oleva kristinuskon muoto vetää pahan kerran vesiperän, eikä vähiten siksi, että Raamatun tekstit ovat eri henkilöiden kirjoittamia kuin mitä väitetään, sisältävät selkeitä lisäyksiä, korjailuja ja väärennöksiä "opin mukaisiksi", yms.

    Äänestä

  • Epäilen suuresti sitä mitä Exap sanoo. Ei ole olemassa mitään historiallisia todisteita että henkilöä nimeltä Exap on koskaan ollutkaan. Luultavasti joku muu on kirjoitellut hänen nimimerkillään. Näkeehän sen että on paljon asiavirheitä.

    Ellei tule mitään todisteita exapin olemassaolosta, älkää välittäkö hänestä!

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    Epäilen suuresti sitä mitä Exap sanoo. Ei ole olemassa mitään historiallisia todisteita että henkilöä nimeltä Exap on koskaan ollutkaan. Luultavasti joku muu on kirjoitellut hänen nimimerkillään. Näkeehän sen että on paljon asiavirheitä.

    Ellei tule mitään todisteita exapin olemassaolosta, älkää välittäkö hänestä!

    Epäillä voit, ja se varmaan jatkuu, kunnes alistat mielesi kuuntelemaan järkeäsi, eli ottamaan asioista selvää. Ei minun asioistani, vaan Jeesuksen ajan ja sen jälkeisen ajan tapahtumista.

    Esim. Luuk evankeliumissa esitetty Herodeksen ja Syyrian maaherra Kyreniuksen samanaikaisuus on järkyttävän surkea historiallinen moka. Verollepanoakaan ei voida pitää tosikertomuksena. Hautakertomuksista ei voida löytää mahdollista tapaa, jolla ne kaikki voisivat olla totta, aivan samoin matkasta Golgatalle, oliko Jairuksen lapsi elossa vai kuollut ennen kuin asiasta Jeesukselle kerrottiin, avionrikkojanaista ei ole koskaan ollutkaan vaan sekin on puhtaasti keksitty, yms. yms.

    Toki aina voi uskoa sen mukaan, mitä toivotaan, mutta kun se toive on täysin mahdoton, niin kyllä se uskokin on aika hataralla pohjalla. Tai siis oikeammin: aivopesun tulos. Seura tekee kaltaisekseen.

    Äänestä

  • Parempi rehellinen ateisti kuin epärehellinen uskovainen

    Sinä itse olet liberaaliteologisten artikkelien aivopesemä. Mutta usko ei olekaan joka miehen.

    Äänestä

  • Diapoloshajottaa kirjoitti:

    Sinä itse olet liberaaliteologisten artikkelien aivopesemä. Mutta usko ei olekaan joka miehen.

    Joo, jätän uskon satojen vuosien aikana kehittyneisiin valheisiin ihan muille. Pidän mieluummin totuudesta.

    Äänestä

  • Exap kirjoitti:

    Epäillä voit, ja se varmaan jatkuu, kunnes alistat mielesi kuuntelemaan järkeäsi, eli ottamaan asioista selvää. Ei minun asioistani, vaan Jeesuksen ajan ja sen jälkeisen ajan tapahtumista.

    Esim. Luuk evankeliumissa esitetty Herodeksen ja Syyrian maaherra Kyreniuksen samanaikaisuus on järkyttävän surkea historiallinen moka. Verollepanoakaan ei voida pitää tosikertomuksena. Hautakertomuksista ei voida löytää mahdollista tapaa, jolla ne kaikki voisivat olla totta, aivan samoin matkasta Golgatalle, oliko Jairuksen lapsi elossa vai kuollut ennen kuin asiasta Jeesukselle kerrottiin, avionrikkojanaista ei ole koskaan ollutkaan vaan sekin on puhtaasti keksitty, yms. yms.

    Toki aina voi uskoa sen mukaan, mitä toivotaan, mutta kun se toive on täysin mahdoton, niin kyllä se uskokin on aika hataralla pohjalla. Tai siis oikeammin: aivopesun tulos. Seura tekee kaltaisekseen.

    Toivottavasti Jumala armahtaa minut sinunkaltaisten seurasta.

    Äänestä

  • Exap luulee olevansa parempi todistaja kuin silminnäkijät. Tietysti voi joku pikku yksityiskohta erota kahden henkilön kertomuksessa, sellaista tapahtuu joka oikeudenkäynnissä, mutta se ei paljoa merkitse asiayhteydessä.
    Esimerkiksi joku evankelista mainitsee että kaksi sokeaa parani Jerikossa. Toinen mainitsee vain Bartimeuksen, kenties siksi että tästä myöhemmin tuli paikallisen seurakunnan jäsen ja monien nimeltä tuntema. Ei mikään ongelma. vain kaksi eri ihmisten kertomusta.

    Exap ei itse huomaa että on nykyteologien luulottelun uhri.

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    Exap luulee olevansa parempi todistaja kuin silminnäkijät. Tietysti voi joku pikku yksityiskohta erota kahden henkilön kertomuksessa, sellaista tapahtuu joka oikeudenkäynnissä, mutta se ei paljoa merkitse asiayhteydessä.
    Esimerkiksi joku evankelista mainitsee että kaksi sokeaa parani Jerikossa. Toinen mainitsee vain Bartimeuksen, kenties siksi että tästä myöhemmin tuli paikallisen seurakunnan jäsen ja monien nimeltä tuntema. Ei mikään ongelma. vain kaksi eri ihmisten kertomusta.

    Exap ei itse huomaa että on nykyteologien luulottelun uhri.

    "Exap luulee olevansa parempi todistaja kuin silminnäkijät."

    Silminnäkijöitä ei evankeliumin kirjoittajista löydy. Sorry.

    Äänestä

  • Evankeliumien eroavaisuudet tekevät raamatusta aidon. Ei siis "hyvin sommiteltuja taruja".
    Yhtenäisyys ei olisi aitoa. Paitsi korkeintaan liberaalien mielestä kunnes muuttaisivat sitten mieltään senkin suhteen kun ovat "riitakysymysten tarpeessa" ( 1 Tim 6':4)

    Äänestä

  • On valtavaa että meillä on sellainen ekspertti että hän on voinut kontrolloida näkikö Matteus tietyt tapahtumat vai oliko se Johannes joka oli paikalla. Minun mielestäni Exapin ei kannata kuluttaa talenttiaan täällä, vaan mennä rikospoliisiin töihin niin rötökset selviävät hetkessä eikä tarvitse turvautua silminnäkijöiden kertomuksiin!

    Käytä tilaisuutta hyväksesi, tulet kuuluisaksi!

    Minä puolestani luotan enemmän apostolien ja silminnäkijöiden kertomuksiin kuin johonkin itseviisaaseen tyyppiin joka elää pari vuosituhatta myöhemmin.

    Äänestä

  • nähtyon kirjoitti:

    On valtavaa että meillä on sellainen ekspertti että hän on voinut kontrolloida näkikö Matteus tietyt tapahtumat vai oliko se Johannes joka oli paikalla. Minun mielestäni Exapin ei kannata kuluttaa talenttiaan täällä, vaan mennä rikospoliisiin töihin niin rötökset selviävät hetkessä eikä tarvitse turvautua silminnäkijöiden kertomuksiin!

    Käytä tilaisuutta hyväksesi, tulet kuuluisaksi!

    Minä puolestani luotan enemmän apostolien ja silminnäkijöiden kertomuksiin kuin johonkin itseviisaaseen tyyppiin joka elää pari vuosituhatta myöhemmin.

    " näkikö Matteus tietyt tapahtumat vai oliko se Johannes joka oli paikalla. "

    Varmaan molemmat näkivät paljon samaa, mutta valitettavasti kumpikaan opetuslapsista ei ole nimellään kulkevia evankeliumeja kirjoittanut.

    Äänestä

  • Exap on sen todistaja. Uskokaa häntä, hän oli paikalla katsomassa! Hän tietää kuka kirjoitti.

    Äänestä

  • nähtyon kirjoitti:

    Exap on sen todistaja. Uskokaa häntä, hän oli paikalla katsomassa! Hän tietää kuka kirjoitti.

    Juu, en sattunut olemaan paikalla, yhtään sen enempää tai vähempää kuin tuntemamme Raamatun evankeliumien kirjoittajat, tai edes Paavalikaan.

    YKSIKÄÄN UT:n kirjoittajista ei ole itse nähnyt Jeesusta. Eikä tietenkään sellaista voi kukaan väittääkään. Eikä väitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gglhlhlglhh kirjoitti:

Vähän omituista kun liberaaliteologia löytää Jesajalle 3 eri kirjoittajaa ja vain lukuun 29 asti aitona Jesajana.
Jeesus ja Johannes kastaja lainaa kuitenkin Jesajaa luvusta 40 "huutavan ääni erämaassa". Myös Paavali lainaa loppupään Jesajaa juuri niin että kirjoittaja olisi ollut aito Jesaja.
Eikö tuohon aikaan tiedetty omia kirjoituksia mutta nykyisin tiedetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu