Äänestätkö itsellesi pelon ilmapiirin vihreistä

Äänestämällä vihreitä ja vasureita.
Monen lukon taakse asuntoon, varsinkin naiset, ei paikoin asiaa ulos iltaisin,
vain äänestää puolueita jotka pahimpia rikollisia poistaa tulomaihinsa.

Puukot jo heiluneet meilläkin matuilla, kuin raiskaukset heiltä arkipäivää.
Ei niin paha kuitenkaan vielä kuin Ruotsissa. Siellä jo henget muiltakin kuin matu jengiläisiltä, huumejengeiltä. Ruotsissa vihreät saattaa olla etteivät pääse lainkaan eduskuntaan 4 % äänikynnyksen takia. Saattaneet politiikallaan maan niin huonoon kuntoon. Ihmiset lukkojen takana, ei menoa jengien hallitsemaan iltaan ja yöhön.

Ihmiset valitsee äänestämällä. Jos keskiryhmiä, keskusta etunenässä äänestetään, he osaa hoitaa näitä asioita, että rikollis aines saataisiin palautettua. Ja maahantulo hallitumpaa.
Keskusta vetoinen hallitus saanut jo nyt maan hyvään talous kuntoon, sitä jatkaa, työttömyys alkaa olla hallituksen tavoitteessa 72 %:ssa, jossa edelleen nousua tulossa vielä tämän hallituksen aikana.

Turha sitetn valittaa huume jengeistä, jos heidän suosioitaan -vihreitä äänestää.
9110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suomeen rantautui poikkeuksellinen määrä asuntomurtoihin keskittyneitä rikollisporukoita.
Korkeaa määrää selittää poliisin mukaan osaltaan se, että tänä vuonna Suomessa on havaittu poikkeuksellisen paljon asuntomurtoihin keskittyneitä ulkomaalaisia rikollisporukoita. Myös ikkunoiden pitäminen auki kuumilla keleillä voi osaltaan selittää kasvua, mutta vain vähän.
– Siinä voi olla monenlaisia syitä, mutta esimerkiksi Helsinkiin on sattunut poikkeuksellisen paljon pieniä ulkomaalaisporukoita, jotka tekevät murtoja ammattimaisesti.

Vihreät ja vasurit on perinteisesti vaatineet näille lieviä tuomioita, tai kätännössä sakkoja, eli ei tuomioita lainkaan, jotka jättävät anarkisti tapaan maksamatta.

Äänestämällä vihreita ja vasureita nämä paisuu vain.

Äänestä
  • Näitä ei saa palauttaa.. Lennot estettevä..

    Äänestä

No persuja äänestämällä saatiin valtavan suuri virhe, maahanmuuttopolitiikan uudistus. Jossa vihervasemmiston tiukempi n3500 maahanmuuttajaa muutettiin nuoria poikia suosivaksi 35000 ja joka vuosi.

Äänestä
  • Miksi Sipilä ei korjaa asiaa,jos noin,tolloharha?

    Äänestä

  • EI VITTU MENE LAHOPÄÄLLE, ETTÄ DEMARIT JA PERSUT KAKSI ERI PUOLUETTA!!

    Äänestä

  • Ei se ymmärrä selkosuomea, kuvittelee että tuo anarkisti paska menee läpi.

    Äänestä

  • Persut sössi täydellisesti maahanmuuttopolitiikan.. Nyt niitä tulee, hyvä harhaaho..

    Äänestä

Persut estää rikollisten pakkopalautukset kyseenalaistamalla jopa tuomioistuinten päätösten oikeudellisuuden. Natsirasistipersut vaativat lisää muslimimiehiä ja perheidenyhdistämistä, alvariinsa myös hokevat fraasia ettei suomalaiset saa antaa pelolle valtaa, se oikeus kuuluu vain muslimeille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Väkivaltaa.äänestämällä kirjoitti:

Äänestämällä vihreitä ja vasureita.
Monen lukon taakse asuntoon, varsinkin naiset, ei paikoin asiaa ulos iltaisin,
vain äänestää puolueita jotka pahimpia rikollisia poistaa tulomaihinsa.

Puukot jo heiluneet meilläkin matuilla, kuin raiskaukset heiltä arkipäivää.
Ei niin paha kuitenkaan vielä kuin Ruotsissa. Siellä jo henget muiltakin kuin matu jengiläisiltä, huumejengeiltä. Ruotsissa vihreät saattaa olla etteivät pääse lainkaan eduskuntaan 4 % äänikynnyksen takia. Saattaneet politiikallaan maan niin huonoon kuntoon. Ihmiset lukkojen takana, ei menoa jengien hallitsemaan iltaan ja yöhön.

Ihmiset valitsee äänestämällä. Jos keskiryhmiä, keskusta etunenässä äänestetään, he osaa hoitaa näitä asioita, että rikollis aines saataisiin palautettua. Ja maahantulo hallitumpaa.
Keskusta vetoinen hallitus saanut jo nyt maan hyvään talous kuntoon, sitä jatkaa, työttömyys alkaa olla hallituksen tavoitteessa 72 %:ssa, jossa edelleen nousua tulossa vielä tämän hallituksen aikana.

Turha sitetn valittaa huume jengeistä, jos heidän suosioitaan -vihreitä äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu