Kannattaa viedä Touko piiloon, ettemme joudu suurempaan häpeään. Todella noloa, että tuollainen tyyppi on eduskunnassa.
Touko Aalto on kansallinen häpeäpaalu
IsoHäpeäKaikille
47562
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Touko on kansan idoli, hän jakaa rakkautta auliisti ja on suomen kansan ihannoinin kohde. Taidan laittaa hänelle löylykauhan postissa. <3
Ne ajat ovat kaukana takana, jolloin löylykauha tuntui joltakin.
Miksi aivan ihana vastaus poistettiin? Siinä kerrottiin, että toukon löylykauha onkin jo kulunut. Nyt tiedän, että en turhaan lähetä.
Tuleva koirien kusitolppa. Tyhmyyden huippu. Ei ihme että vihreiden päällkkö.
Lapsellinen mies pohjimmiltaan eli ei sovi puoluejohtajaksi.
Eiköhän se ole maallemme parasta, että Touko on jatkuvasti esillä ennen eduskuntavaaleja?
Kyllä kai me kaikki sentään ollaan senverran kansainvälisiä ettei Tukholman homoja ääntä antaessamme ensi kevään uurnilla unhoit.
Kukaan unhoita...
Onhan siellä Hakkarainenkin, rappioalkoholisti ja vilunkimies. Kaikenlaista paskaa siellä on pois kaavittavana.
Hakkarainen ei ole vegaanihinttari:)
Hakkarainen on jopa tehnyt ihan oikeita töitä.
Touko taas...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskunta-avustaja
Ennen valintaansa eduskuntaan Aalto työskenteli vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan eduskunta-avustajana.
Touko on hyvä aisapari Halla-aholle ideoimaan oppositiopolitiikkaa seuraavassa eduskunnassa.
Halla-aho ei ole vegaanihinttari, kuin touko.
Näyttää siltä, että vihreät vetävät tempauksillaan vertoja perussuomalaisten edustajille. Raskas työ, raskaat huvit...
Luulin ettei persuja voi voittaa kukaan, olin väärässä, vihreät voivat. Enkä tarkoita nyt kannatusta yms. Lisää Hakkaraista ja Toukoa julkisuuteen!
Toukoon kiteytyy nykyisin koko nykyinen vihreä-aate
Aivan, Touko pelastaa luontoa homoklubilla. lentokoneessa, teatterissa, kahvilassa, city-shoppailemalla. Ja luonto kiittää.
Onneksi Toukolla on hyvä liksa. Voi maksaa Iriksenkin luonnonsuojelun Tukholmassa. Siellä on kuitenkin enemmän valikoimaa kun Helsingissä.
Äänestän Toukoa jatkossakin ja sehän teitä vituttaa.
Minä en äänestä. Se olisi tosi naurettavaa. Hävettäisi niin paljon etten omalla nimelläsi moista tunnustaisi.
Toukolle menee minunkin ääneni. Syötävän söpö mies, kyllä hänessä on jo presidentin ainesta. Heissan vaan ja makeita löylyjä kaikille.
Kiitos, etkö sinä tule tänään saunomaan? Viimeksihän meillä oli niin mukavaa. Mieluummin seukkaan sinun kanssa kuin juovuksissa olevan Simon tai aina kiinni olevan Masan kanssa. No jos et tänään pääse niin nähdään huomenna.
Minä en häpeä paljastaa äänestäväni Toukoa. Teen sen ihan omalla nimelläni, jonka vanhempani minulle antoivat.
Enpä usko, että nimesi on todellakin "nautinvitutuksesta".
Se on helppo uskoa
Voiko kondomit pestä ja uusiokäyttää?
Peseminen on luontoystävällistä. Kertakäyttötuotteista tulee luopua.
Kortongit kyllä pitäis oikeesti lailla muuttaa vähintään 10x käytettäväksi. Järkyttävää haaskausta.
Touko viettelee nyt tovereikseen ruottissa kesälomia jotta jaksaa sitten syksymmällä laittaa taas Suomen vähäosaisten asioita kuntoon.
Touko haluaa tulla kaapista ulos ryminällä
Viisas valtiomies se on!
Antokohan entis aikojenkin kansanedustajamme venssoneille persettään? Vieraillessaan siellä kuningaskunnassa.
Ei olisi kyllä uskonut, että tälläisen päivän näkee, että eräs kansanedustaja tänään sortuu moisiin siveyttömyyksiin.
Persujen Hakkarainen on tunnettu kikkelikuvista, persujen Kankaanniemi huonosti nus*imatta nukkuvana tekstiviestittelijänä. Nämä tyypit kuuluvat jopa samaan uskonlahkoonkin.
On tuo teidän Touko niin sekaisin ettei Hakkarainen saati Kankaanniemi pääse lähellekään.
Normi vihervasemmisto touhua. Sitä saa mitä tilaa.
Sehän kuuluu Vihreiden puh.johtajan koulutukseen mennä homoklubille läpsimään homoja perseelle, se ei ole edes kunnon vihreä joka ei homoja perseelle läpsi!
Kivaa!
Kun ne on niin syrjittyjäkin...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808032201114369_pi.shtml
Ville "The Besserwisser" tuulettaa, paluu puheenjohtajaksi on varmistunut.
Kun ei hävetä minua, mikään tempaukseni koskaan, niin olenko narsisti?
Ihanaa heittäytyä Tukholmassa paidattomaksi ja villiksi. Varsinkin kun on suomalaisen poliittisen puolueen ryhdikäs ryhmän johtaja.
Toi on runo. Tajusitko sen kirjoittaja?
Suomen tuleva pääministeri voi nyt reilusti viedä ulkomaalaiset vieraansa homoklubille. Siellä vieraat voivat ottaa vaatteensa pois ja läpsytellä toisiansa takapuolelle.
Ja ajaltelkaa, mikä menestys on Suomelle, kun ulkomaiden mediat julkaisevat kuvia juhlivasta pääministeristämme ja hänen anteliaasta puolisostaan.
Tuohan on parempi tulevaisuuden toivo kuin nykyinen Sippemme jos Pääministerikisi hänet seuraavaksi saadan.
Kyllä kansanedustajan rooliin kuuluu liikkuessa ja etenkin ulkomailla tietty arvokkuus ja hienotunteisuus (käytöstavat) . Tuollaiset perseelle taputtelut jossakin homoluolassa ei ole maamme kunnian mukaista. Surulliseksi tulee ,kun seuraa noitten tyylittömien kulkijoiden touhuja.
Eu:n herrat ovat onnellisia, kun pääministeri touko läpsyttelee heitä kankuille. Toukosta tulee haluttu vieras eu:n kabinetteihin ja homoluoliin. Eu:n päättäjät voivat vaikka muodostaa junan, niin junckerkin saa apua iskiakseensa.
Miten tämä keskustelu sai näin suuret puitteet.mieshän on pelle.
Touko on niitä keppihesvoslaisia.