"Oma syysi"

Karma mahdollistaa esimerkiksi vaikeavammaisten, äärimmäisten köyhien ja/tai sairaiden tai onnettomien ihmisten syyllistämisen: "Oma syysi, eli entisessä elämässäsi huonosti, tässä on rangaistus". Karmaan perustuva yhteiskunta kuulostaisi aika julmalta.

Karmaanhan perustuu myös viime kädessä kastijärjestelmäkin.
232052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Eräs myös antoi mielipiteen, että kerjäläisille ei saisi antaa rahaa, liittyen karmaan. Nämä ovat vain toinen puoli kolikosta, jos karmaa ajattelee. Ihmisen olisi hyvä pyrkiä tekemään hyvää, jos uskoo karmaan. Jos syrjii sairaita jne, saa huonoa karmaa, jos taas pyrkii auttamaan heikossa asemassa olevia, saa hyvää karmaa.

Äänestä
  • Karman lain mukaanhan se huono-osainen on kärsimässä rangaistustaan pahoista edellisen elämän teoistaan. Näin ollen on väärin paapoa sellaista; tulisi päinvastoin kohdella sellaista mitä ankarimmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karman lain mukaanhan se huono-osainen on kärsimässä rangaistustaan pahoista edellisen elämän teoistaan. Näin ollen on väärin paapoa sellaista; tulisi päinvastoin kohdella sellaista mitä ankarimmin.

    Edellistä elämää ei tiedä kukaan, kiusaajat ja pahoinpitelijät ei ole psyykkisesti terveitä ollenkaa.

    Äänestä

  • Tuo tuli minullekin mieleen ja sitä äänettömästi lauleskelin.

    Äänestä

  • Kristinuskossa on paljon erilaisia lahkoja, jotka taistelevat paremmuudesta keskenään.
    Mitä tarkoittaa lahko? Lahko sanoo, että kaikki muut ovat väärässä, vain me olemme oikeassa. Vain meidän kirkon kautta saat pelastuksen, kaikki muut menevät helvettiin. Myös erilaiset "kristittyjen" lahkot taistelevat keskenään, vihaavat toisiaan. Krishnaan uskovat eivät sanoo näin. Kristinusko voi olla vain yksi pieni aloitus-askel etsintöjen tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo tuli minullekin mieleen ja sitä äänettömästi lauleskelin.

    "Bhagavad Gitassa" puhutaan reinkarnaatiosta

    Reinkarnaatio kuului alunperin kristinuskoon. Se poistettiin sieltä Nikean ja muiden kirkolliskokousten toimesta poliittisista syistä. Raamatusta poistettiin paljon tekstiä. Jäljellä jäi se, mikä on nyt jäljellä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinuskossa on paljon erilaisia lahkoja, jotka taistelevat paremmuudesta keskenään.
    Mitä tarkoittaa lahko? Lahko sanoo, että kaikki muut ovat väärässä, vain me olemme oikeassa. Vain meidän kirkon kautta saat pelastuksen, kaikki muut menevät helvettiin. Myös erilaiset "kristittyjen" lahkot taistelevat keskenään, vihaavat toisiaan. Krishnaan uskovat eivät sanoo näin. Kristinusko voi olla vain yksi pieni aloitus-askel etsintöjen tiellä.

    Yksi etsii jokaisesta jotain inspiroivaa, jotain jumalallista, kun taas toinen etsii jotain pahaa kaikesta jumalallisesta. Pyhät kirjoitukset kutsuvat meitä seuraamaan oikeamielisyyden polkua.

    Koska emme ole onnistuneet muuttamaan ajatteluamme hengelliseksi, emme voi edistyä. Olemme varmasti kriittisiä nähdessämme kaikki puutteet.

    Jos otatte Picasson tai Malevichin maalauksen — tiedättekö, kuinka monta epätäydellisyyttä näette! Sanotte: ”Picasso on pelkkä epätäydellisyys!” Mutta japanilaiset taiteilijat sanovat teille tämän: ”Oppikaa näkemään täydellisyyttä epätäydellisyydessä, oppikaa näkemään inspiraatiota siellä, missä ensisilmäyksellä sitä ei ole.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Bhagavad Gitassa" puhutaan reinkarnaatiosta

    Reinkarnaatio kuului alunperin kristinuskoon. Se poistettiin sieltä Nikean ja muiden kirkolliskokousten toimesta poliittisista syistä. Raamatusta poistettiin paljon tekstiä. Jäljellä jäi se, mikä on nyt jäljellä!

    Vilpitön pystyy tunnistamaan vilpittömyyden muissa. Järkevä voi arvostaa järkeä toisessa ihmisessä. Eikö olekin? Lahjakas ihminen näkee kyvyn muissa ihmisissä. Vilpittömyyden avulla voit tunnistaa vilpittömyyden puutteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilpitön pystyy tunnistamaan vilpittömyyden muissa. Järkevä voi arvostaa järkeä toisessa ihmisessä. Eikö olekin? Lahjakas ihminen näkee kyvyn muissa ihmisissä. Vilpittömyyden avulla voit tunnistaa vilpittömyyden puutteen.

    Kaikki, mihin pyrimme tässä maailmassa, on löytää ystävyys, rakkaus. Sitä varten teemme kaiken - opimme, ansaitsemme rahaa, yritämme saada suosiota ja niin edelleen. Toivomme rakkautta, ystävyyttä ja läheisiä ihmissuhteita. Näemme, että kaikki, mihin pyrimme tässä maailmassa - rakkaus, ystävyys, läheiset suhteet - kaikki tämä ilmenee ylivoimaisesti hengellisessä maailmassa.
    Krishnan nimen laulaminen sisältää kaikki nämä potentiaaliset olemassaolon tasot. Krishnan nimi saa ihmisen tajuamaan hänen suhteensa Jumalaan ja asettaa hänet Todellisuuden korkeammalle tasolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellistä elämää ei tiedä kukaan, kiusaajat ja pahoinpitelijät ei ole psyykkisesti terveitä ollenkaa.

    Srila Bhakti Bimal Avadhut Maharaj
    Henkinen todellisuus ilmestyy äänen kautta
    (12. joulukuuta 2004)

    Maailma, jossa elämme, ja materialistiset näkökulmamme kuluttavat meitä liikaa. Elämässämme pitää aina valita yksi tai toinen tie. Mitä tapahtuu, jos valitset henkisen polun? Veda-tekstien mukaan korkein transsendenttinen todellisuus ilmestyy äänen kautta. Kun puhumme Jumalasta, puhumme Krishnasta. Emme sano ”Jumala”, sanomme ”Krishna”.
    Jumalalla on paljon erilaisia nimiä, ja jokaisella nimellä on tietty arvo, merkitys itsessään, aivan kuten meillä on nimiä, sukunimiä, lempinimiä, jotka heijastavat erityispiirteitämme. Kun puhumme alkuperäisestä Totuudesta, sanaa ”Krishna” käytetään, koska se tarkoittaa Kauneutta. Krishna — Hän, joka vetää puoleensa jokaista. Olemisen korkeimmalta tasolta Kauneus, Rakkaus ja Harmonia tulevat tähän maailmaan äänen muodossa. Juuri sen takia menemme kaupunkien kaduille, kuten Shri Chaitanya Mahaprabhu teki, ja laulamme Krishnan nimeä. Tämä ei ole teko, joka tehdään tunteiden vaikutuksen alaisena, tämä on mahdollisuuden tarjoaminen, niin että jokainen henkilö, joka kuulee tiettynä ajankohtana Krishnan nimen (Kṛṣṇa Nām), jopa epäsuorasti ottaa Häneen yhteyttä ja aloittaa paluumatkansa henkiseen maailmaan.
    y

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellistä elämää ei tiedä kukaan, kiusaajat ja pahoinpitelijät ei ole psyykkisesti terveitä ollenkaa.

    Srila Bhakti Sundar Govinda Dev-Goswami Maharaj
    ...
    Henkinen maailma on rajaton. Kukaan ei voi määrittää sen alkua ja loppua, se ulottuu todellisuuden läpi loputtomasti, ja on rajaton kooltaan. Myös muita maailman osia pidämme rajattomina, kuten aineellista maailmaa, joka myös on rajaton. Me pidämme aineellista maailmaa rajattomana, koska me, pikkuruiset sielut, olemme merkityksettömässä asemassa. Havaintokykymme on rajallinen, mutta Jumalallisella todellisuudella ei ole rajoja.
    Tällä hetkellä olemme tässä ehdollistetussa, rajoitetussa osassa aineellista maailmaa, mutta tämä ei ole todellinen kotimme. Henkinen maailma on todellinen asuinpaikkamme. Meillä on kyky tietoiseen olemassaoloon, henkiseen olemassaoloon tässä maailmassa.

    yut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi etsii jokaisesta jotain inspiroivaa, jotain jumalallista, kun taas toinen etsii jotain pahaa kaikesta jumalallisesta. Pyhät kirjoitukset kutsuvat meitä seuraamaan oikeamielisyyden polkua.

    Koska emme ole onnistuneet muuttamaan ajatteluamme hengelliseksi, emme voi edistyä. Olemme varmasti kriittisiä nähdessämme kaikki puutteet.

    Jos otatte Picasson tai Malevichin maalauksen — tiedättekö, kuinka monta epätäydellisyyttä näette! Sanotte: ”Picasso on pelkkä epätäydellisyys!” Mutta japanilaiset taiteilijat sanovat teille tämän: ”Oppikaa näkemään täydellisyyttä epätäydellisyydessä, oppikaa näkemään inspiraatiota siellä, missä ensisilmäyksellä sitä ei ole.”

    Jos esimerkiksi joku on tappanut sata koe-eläintä, hänen pitää syntyä sata kertaa koe-eläimeksi ja tunnettava samaa kipua kuin tappamansa eläimet.

    9

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilpitön pystyy tunnistamaan vilpittömyyden muissa. Järkevä voi arvostaa järkeä toisessa ihmisessä. Eikö olekin? Lahjakas ihminen näkee kyvyn muissa ihmisissä. Vilpittömyyden avulla voit tunnistaa vilpittömyyden puutteen.

    Jos esimerkiksi joku on tappanut sata koe-eläintä, hänen pitää syntyä sata kertaa koe-eläimeksi ja tunnettava samaa kipua kuin tappamansa eläimet.

    mjg

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellistä elämää ei tiedä kukaan, kiusaajat ja pahoinpitelijät ei ole psyykkisesti terveitä ollenkaa.

    Jos aiheutat kärsimystä muille eläville olennoille, koet samaa kärsimystä seuraavassa elämässäsi. Valtionpäämiehet ja muut sellaiset henkilöt, kuten presidentti jne. ottavat yhden kuudesosan alamaistensa karmasta itsensä kantaakseen. Siksi kenenkään ei pitäisi kadehtia maan hallitsijoita, sillä heidän tulevaisuutensa tulee olemaan hirvittävää.

    Mitä enemmän tuskaa tapettu eläin tuntee, sitä suuremman vastuun ihminen ottaa. Kasvi ei tunne kipua, ei ainakaan niin paljon.

    Ihmisruoan on tarkoitus olla se, joka ei juokse karkuun, kun yrität tappaa sen. Kasvit eivät juokse karkuun.

    "Ajan ja paikan tuolla puolen"
    Kirja
    A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda

    876r

    Äänestä

Karma on laki siinä missä muutkin lait. Välillä on vallalla yhteiskunnassa täysi laittomuus. Karman lakiin ei oikein voi laittaa luottamustaan. Se ei ole oikeudenmukaisuuden perusta tai oikeusjärjestykseen kuuluva juttu, vaan se on filosofinen järjestelmä, jossa on mukana aimo annos "luovaa hulluutta".

Mooseksen laki ei myöskään ollut oikeudenmukaisuuden perusta, vaan takasi rikkaat olot tietyn tyyppisille henkilöille. Sen sijaan Ranskan vallankumouksen tuomat oikeudet ovat tarkoitettu ikuisesti olemaan OIKEUDENMUKAISUUDEN PERUSTA.

Se, että jotakin kutsutaan laiksi ei merkitse että sillä olisi paljoa tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Oikeudenmukaisuus on aivan eri pesrustalta ponnistava filosofia kuin mitä on lakitiede.

Äänestä

Tarina kertoo:

Max Planckin suvussa oli lakimiehiä ja Max itse nuorempana oletti, että kaikki lait olivat ihmisten tekemiä. Jossain vaiheessa hän hämmästyi oppiessaan luonnonlaeista, siis että on olemassa perustavanlaatuisempia lakeja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Max_Planck

📝Planck syntyi älymystösukuun kuuluneeseen perheeseen Kielin kaupungissa Saksassa vuonna 1858. Hänen isänsä Julius Wilhelm von Planck oli Kielin ja myöhemmin Göttingenin yliopiston oikeusfilosofian professori,[3] erityisalueenaan perustuslaki.📝

Äänestä

Jos pystyisitte lukemaan englanniksi tämän erittäin vaikean filosofisen kirjan ”Subjective Evolution Of Consciousness”
Suomeksi sitä ei ole. Koko maailmanne muuttuisi sen jälkeen.
Kirjoittaja: Bhakti Rakshak Sridhar

https://en.wikipedia.org/wiki/Bhakti_Rakshak_Sridhar
Bhakti Rakshak Sridhar oli aito, todellinen, vilpitön guru. Nykyään todellisia guruja ei ole juuri lainkaan tai heitä on hyvin vähän.

Tiedän. Hän oli todellinen tiedemies. Hän tiesi sekä intian filosofiaa että länsimaista filosofiaa. Omissa luennoissaan, samoin kirjoissaan puhui (kirjoitti) sanskritiksi, sen jälkeen selitti ne englanniksi oppilailleen. Luennoissaan hän siteeraa myös länsimaisia filosofeja ja tekee vertailevaa analyysiä.

Olen kuunnellut hänen luentojaan mp3 tiedostoina. Syvällisiä. Yleensä suuri osa hänen luennoista nauhoitettiin, sen jälkeen hänen sanat kirjoitettiin ylös englanniksi. Englannista käännettiin muille kielille. Hän puhui englannin kieltä puhuville oppilailleen, jotka tulivat eri puolilta maailmaa häntä kuuntelemaan.

Olen myös kuunnellut hänen luentojaan. Todella vaatimaton ja nöyrä ihminen. Häneltä puuttui se ylpeys ja ylemmyydentunne, joka on ominaista nykyajan oppineille.

Äänestä
  • Lähes kaikki, mitä koet tässä elämässa, on seurausta edellisestä elämästa. Kaikki, mitä teet tai sanot jne. tässä elämässä, määrittelee tulevaisuutesi seuraavassa elämässäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähes kaikki, mitä koet tässä elämässa, on seurausta edellisestä elämästa. Kaikki, mitä teet tai sanot jne. tässä elämässä, määrittelee tulevaisuutesi seuraavassa elämässäsi.

    Jos aiheutat kärsimystä muille eläville olennoille, koet samaa kärsimystä seuraavassa elämässäsi. Valtionpäämiehet ja muut sellaiset henkilöt, kuten presidentti jne. ottavat yhden kuudesosan alamaisensa karmasta itsensä kantaakseen. Siksi kenenkään ei pitäisi kadehtia maan hallitsijoita, sillä heidän tulevaisuutensa tulee olemaan hirvittävä.

    g

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähes kaikki, mitä koet tässä elämässa, on seurausta edellisestä elämästa. Kaikki, mitä teet tai sanot jne. tässä elämässä, määrittelee tulevaisuutesi seuraavassa elämässäsi.

    Shrila Bhaktivinod Thakur

    Durlabha mānava-janma

    durlabha manava-janma labhiya samsare
    krsna na bhajinu duhkha kahiba kahare? [1]

    (1) Ihmiselämä on harvinaisin tilaisuus saavuttaa henkinen täydellisyys. Mutta minulle on jäänyt vain suru, koska minä, jolle tämä suuri mahdollisuus on annettu, menetin sen, koska en koskaan palvonut Jumalaa, Krishnaa! Voi, kenelle kertoisin tämän epäonnen tarinan?

    'samsara' 'samsara' kari' michhe gela kala
    labha na ha-ila kichhu, ghatila janjala [2]

    (2) Elämä toisensa jälkeen on kulunut tässä aineellisessa maailmassa, kaikki aikani on mennyt hukkaan (materialistisen perhe-elämän orjuudessa). En ole saanut yhtään mitään ja olen kokenut vain ongelmia ja huolia.

    kisera samsara ei chhayabaji praya
    ihate mamata kari vrtha dina yaya [3]

    (3) Millainen maailma tämä on? Se on kuin taikurin illuusio (kuin taikalyhdyn esitys, jossa silmieni edessä leikkii lukuisia varjoja ja optisia illuusioita). Koska olen itsekkäästi kiintynyt tällaiseen kangastukseen, pidän tämän maailman ohimeneviä illuusioita ”minulle” ja ”minun” kuuluvina. Näin päivä toisensa jälkeen kuluu turhaan.

    e deha patana ha'le ki rabe amara?
    keha sukha nahi dibe putra paribara [4]

    (4) Mitä minulle jää jäljelle, kun tämä ruumis kaatuu kuolleena maahan? Silloin eivät poikani eivätkä rakkaimmat läheiseni pysty antamaan minulle minkäänlaista onnea.

    gardabhera mata ami kari parisrama
    kara lagi' eta kari, na ghuchi la bhrama [5]

    (5) Teen joka päivä kovasti töitä kuin aasi, ja silti ihmettelen, kenen vuoksi yritän niin kovasti? Olen edelleen niin monien illuusioiden vallassa!

    dina yaya michha kaje, nisa nidra-vase
    nahi bhavi marana nikate achhe vase [6]

    (6) Tuhlaan jokaisen päiväni turhiin ja merkityksettömiin asioihin, ja yöni kuluvat unen vallassa. Enkä ajattele hetkeäkään koko vuorokauden aikana, että kuolema on aina läsnä.

    bhala manda khai, heri, pari, chinta-hina
    nahi bhavi, e deha chhadiba kona dina [7]

    (7) Elän huoletonta elämää: syön, ulkoilen, pukeudun haluamallani tavalla, mutta en ajattele sitä, että jonain päivänä minun on luovuttava tästä kehosta.

    deha-geha-kalatradi-chinta avirata
    jagichhe hrdaye mora buddhi kari hata [8]

    (8) Sydänparkaani piinaavat jatkuvat huolet toimeentulostani ja huolet, jotka johtuvat kehostani, kodistani, vaimostani, sukulaisistani ja julkisista velvollisuuksistani. Nämä huolet aiheuttavat minulle kärsimystä ja tuhoavat järkeni.

    haya, haya! nahi bhavi—anitya e saba
    jivana vigate kotha rahibe vaibhava? [9]

    (9) Voi, voi! Miten valitettavassa tilanteessa olenkaan! Olen uppoutunut näihin ongelmiin ajattelematta, että ne ovat lyhytaikaisia ja katoavat pian unholaan. Mitä aineelliselle omaisuudelleni tapahtuu kuolemani jälkeen?

    smasane sarira mama padiya rahibe
    vihanga-patanga taya vihara karibe [10]

    (10) Kun ruumiini heitetään polttohautausmaalla olevaan kuoppaan, se vain makaa siellä liikkumattomana. Varikset, korppikotkat, muurahaiset ja madot kerääntyvät paikalle ja herkuttelevat sillä!

    kukkura srgala saba anandita ha'ye
    mahotsava karibe amara deha la'ye [11]

    (11) Kulkukoirat ja shakaalit iloitsevat, juhlivat ja herkuttelevat ruumiillani.

    ye dehera ei gati, tara anugata
    samsara-vaibhava ara bandhu-jana yata [12]

    (12) Katsokaa, tämä on tämän aineellisen ruumiin lopullinen kohtalo! Ja hämmästyttävää on, että kaikki maalliset saavutukseni, kotini, perheeni ja ystäväni tulevat kokemaan saman kohtalon!

    ataeva maya-moha chhadi buddhimana
    nitya-tattva krsna-bhakti karuna sandhana [13]

    (13) Siksi rukoilen jokaista järkevää ihmistä: hylätkää kaikki nämä māyān luomat kangastukset ja etsikää puhdasta omistautumista Jumala Krishnalle, sillä se on ainoa ikuinen totuus!

    e

    Bhagavad Gītā A.C. Bhaktivedanta Swamin alkuperäistekstillä ja kommentaareilla varustettu Bhagavad-gītā kuten se on. Jälleensyntyminen ja paljon muuta.

    https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=3314507

    Toinen mahdollisuus, kertomus rajakokemuksesta:
    https://www.antikvariaatti.net/tuotteet/39730

    Tämä pehmeäkantinen kirja kertoo ikuisesta viisaudesta, jota suuret ajattelijat ovat opettaneet kautta aikojen.
    https://www.govindam.fi/tuote/ajaton-viisaus/

    987

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
    Mitä tarkoitetaan hienojakoisella keholla, Minulta on kysytty siitä täällä tällä palstalla. Tämä viestiketju on siis ikään kuin täydennys tähän viestiketjuun: ”Ihmisen metafyysinen rakenne”.
    Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
    Karman laki.
    Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

julma.karma kirjoitti:

Karma mahdollistaa esimerkiksi vaikeavammaisten, äärimmäisten köyhien ja/tai sairaiden tai onnettomien ihmisten syyllistämisen: "Oma syysi, eli entisessä elämässäsi huonosti, tässä on rangaistus". Karmaan perustuva yhteiskunta kuulostaisi aika julmalta.

Karmaanhan perustuu myös viime kädessä kastijärjestelmäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu