jos perustuslaki hyväksytään, ei EU:ssa enää MILLOINKAAN järjestetä KANSANÄÄNESTYSTÄ mistään asiasta.
http://www.kansanaanestys.fi/
EU:n perustuslaista kansanäänestys, koska
4
187
Vastaukset 4
Kansanäänestykset eivät kuulu suomalaiseen demokratiaan.
Suomalaiset valitsevat joka neljäs vuosi eduskuntaan kansanedustajat edustamaan kansan ääntä.
Perustuslakikin sanoo: "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta".
Kansanedustajilla on mahdollisuus ja velvollisuus perehtyä hyvin tällaisiin monimutkaisiin asioihin kuin esimerkiksi EU:n perustuslaki. Yksittäiset mattilehtoset eivät edes tiedä mitä tuo laki sisältää.
Kansanäänestyksissä on kyse tunteesta eikä järjestä ja asiantuntemuksesta.
Onneksi Suomessa ei tunneta kuin nk. neuvoa antavat kansanäänestykset.- MattiLehtonen
otsikossa kaikki
- MattiLehtonen
Suomessa ei saada äänestää
Suomi kuuluu niihin maihin, joissa lopputulos ei ole varma KYLLÄ - ja siksi Suomessa ei kansa saa äänestää. Sama koskee eräitä muita maita, kuten Ruotsia ja Itävaltaa. Itävallassa ollaan erittäin kriittisiä Turkin EU-jäsenyyteen, ja kansan pelätään ottavan kansanäänestyksessä kantaa myös siihen kysymykseen. - rautalehti
MattiLehtonen kirjoitti:
Suomessa ei saada äänestää
Suomi kuuluu niihin maihin, joissa lopputulos ei ole varma KYLLÄ - ja siksi Suomessa ei kansa saa äänestää. Sama koskee eräitä muita maita, kuten Ruotsia ja Itävaltaa. Itävallassa ollaan erittäin kriittisiä Turkin EU-jäsenyyteen, ja kansan pelätään ottavan kansanäänestyksessä kantaa myös siihen kysymykseen."Suomi kuuluu niihin maihin, joissa lopputulos ei ole varma KYLLÄ - ja siksi Suomessa ei kansa saa äänestää."
Töihin saa mennä... sitä ei estä mikään muu kuin haluttomuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557