Varkaat iskivät Strängnäsin kirkkoon

Ruotsalaisesta kirkosta vietiin mittaamattoman arvokkaita esineitä tiistaina.

Helluntailais-kansanedustaja Hakkaraista on turha yrittää liittää tuohon tapaukseen :).

Hakkaraisella menee nyt aika selvittäessään, miksi on väärillä papereilla hankkinut 30000 euroa veronmaksajien rahoja omaan taskuun vuokratessaan asunnon, joka ei ole asunto, eikä hän siellä asukaan.

Rukoilkaatte sen puolesta, että Hakkarainen joskus vielä päätyisi kaidalle tielle.

10

195

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • capiche

      Ihmeellinen on maailma.;)

      Hakkarainen vuokrasi valtion varoilla asunnoksi saunan, jota hän ei tajunnut saunaksi nurkassa olevasta kiukaasta ja lauteista huolimatta. Rahoja peritään takaisin, koska kyseessä ei ole asuntokäyttöön tarkoitettu tila. Isännöitsijä puolestaan sanoo, että Hakkaraisesta ei ole ollut kiinteistössä minkäänlaisia näköhavaintoja.

      Ruotsissa ei taas osata säilyttää kruununjalokiviä niiden rahallisen arvon vaatimalla tavalla. Säilyttivät kahta jalokivin koristeltua kruunua ja valtikkaa kirkon lasikaapissa. Ryöstö ei ollut vaikea homma, mutta saaliin myyminen voi osoittautua vaikeaksi. Ellei sitten ollut tilaustyö jollekin rikkaalle keräilijälle.

      • Pe.ku

        Hämmästyttää vain helluntailais-päättäjien taipumus rikoksien tekoon.
        Se on kai heillä verissä.


      • capiche
        Pe.ku kirjoitti:

        Hämmästyttää vain helluntailais-päättäjien taipumus rikoksien tekoon.
        Se on kai heillä verissä.

        Aika isolla pensselillä vedetty. Moniko helluntailainen päättäjä on oikeasti syyllistynyt rikoksiin? Enemmistö on niin hiljaista porukkaa, että heidän läsnäoloaan eduskunnassa tuskin huomaa.

        Tiedät itsekin, että Hakkarainen ei ole tyypillinen helluntailainen. Eikä kerran helluntailainen ole aina helluntailainen. Helluntailainenkin voi luopua uskostaan ja silloin hän todennäköisesti palaa vanhoihin puuhiinsa. Mitä ne nyt sitten ovatkin.

        Koska ihmetellään sitä, että luterilaiset syyllistyvät rikoksiin.:)


    • Samaatietä

      Tämäki alue minulle iha outua. Omassa elämässä iha tarpeeksi Hakkarointia.

    • Örf

      Onko tässä tarkoitus keskustella ruotsin varkaudesta vai Hakkaraisesta? Muuten aika kummallista että saunassa ei saa asua!?

    • Kirkoissahan on tunnetusti nykyisin sprinklerit, ukkosenjohdattimet ja hälytyslaitteistot tunkeutujien varalta.

      Olematonhan ei pysty palvontapaikkojaan suojaamaan, mutta ihmetyttää miksi seurakuntalaiset eivät osaa tehdä johtopäätöksiä.

    • KardemummanYössä

      No, näin sitten länsinaapurissa ja aasinsillan kautta näin taas täällä.

      Mutta huomasitteko uutisen itänaapurista? Mies jäi kiinni itseteossa, kun varasti 275 tonnia rautatiekiskoja ja muutakin niihin liittyvää rautatavaraa. Työkaluina mies käytti uutisen mukaan jakoavainta ja pihtejä.

      • Joku lahkolainen varmaan ?


      • RosvotHiipiiTyössä
        Pe.ku kirjoitti:

        Joku lahkolainen varmaan ?

        Tuohon en ota kantaa, eikä Savon sanomien 1.8. päivätty uutinenkaan sitä kerro.


    • ei.helluntalainen

      Ateistien valehtelu on runsasta, kuten pekun.
      Hakkarainen ei ole helluntalainen, vaikka niin väität. Hänet on erotettu helluntalaisuudesta, niin silloin henkilö ei edusta persoonana ko. kirkkokuntaa.
      Ja yleensä uskovaisuutta. Jos joku ei elä Jumalanlain ja päämärän mukaan, hän on kieltänyt uskonsakin, eli hän ei edes edusta mitään uskonsuuntaakaan, vaan itseään, niinkuin sinäkin.
      Eli saman raamatun kadotustuomion alaisia, kirjoitusten mukaan olette molemmat.
      Pitäisi tarkistaa faktat - kun alkaa viestiä, sillä ihmiset osaavat lukea aivan itse, ammut vain itseäsi jalkaan mokomalla tekstilläsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe