Pitääkö uskoa Whiteen?

Ei tarvitse. Pelastuakseen tarvitsee uskoa vain Raamattuun. Tämä ON adventtikirkon virallinen kanta.
11161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
Aloittaja
  • Mistä lähtien Waltteri on ollut adventtikirkon korkein taho? Mieshän on kirkon piirissäkin ristiriitaisuuksia herättänyt mies. Ei ehkä aivan oikea mies vahvistamaan kirkon virallista kantaa vaikka aloittaja Whitestä onkin oikeassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Advis kirjoitti:

    Mistä lähtien Waltteri on ollut adventtikirkon korkein taho? Mieshän on kirkon piirissäkin ristiriitaisuuksia herättänyt mies. Ei ehkä aivan oikea mies vahvistamaan kirkon virallista kantaa vaikka aloittaja Whitestä onkin oikeassa.

    Merkittävä adventisti joka tapauksessa. Mutta vaikka Whitellä olikin profetian lahja, niin Raamattu on korkein auktoriteetti. Näinhän White itsekin on kirjoittanut. Tämä ei tarkoita sitä, että Whiteä ei voisi lukea. Luetaanhan muidenkin hengellisten kirjailijoiden teoksia. Raamattu on kuitenkin ylitse kaiken muun.

    Äänestä

Jeesus ei ollut adventisti ja eikä EGW totuuden valo ja eikä sapatti sinetti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kukaan ei väitäkään, että Jeesus olisi ollut adventisti, jos adventistilla tarkoitetaan kirkkokuntaa. Sen sijaan Jeesus itse sanoi tulevansa pian, joten kaikki, jotka odottavat Jeesusta, ovat siinä mielessä adventisteja. "Adventisti tarkoittaa henkilöä, joka odottaa Kristuksen (Jeesuksen) pikaista toista tulemista (lat. adventus)." (lainaus alla olevasta Wikipedian linkistä.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Adventismi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mitä EGW:hen tulee, niin hän oli saanut profetian lahjan. Monissa muissakin seurakunnissa on henkilöitä, joilla on profetian lahja (ainakin ovat minulle näin sanoneet). Tämän vuoksi se ei ole mitenkään harvinaista.

    Mitä taas sapatti-sinettiin tulee, niin tästä ollaan kahta mieltä. Adventistit eivät ole ainoita, jotka pitävät sapattia sinettinä. Tosin kaikki adventistit eivät pidä sapattia sinettinä. Asiasta ollaan kanta mieltä.

    Äänestä

No mutta pitääkö uskoa adventistien raamatun tulkintaan ja 28 opinkohtaan Flinkin tyyliin on sitten jo eri juttu.

Äänestä
  • Jehovan todistajat uskottavampia ja raamatullisempia kuin adventismiin ja sapatiin hurahtaneet sinisilmäiset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    7.pv.kirkko kirjoitti:

    Jehovan todistajat uskottavampia ja raamatullisempia kuin adventismiin ja sapatiin hurahtaneet sinisilmäiset.

    Jehovan todistajat eivät usko siihen, että Jeesus - Jeshua on JHWH. Aika suuri asia Raamatun totuuden kannalta.

    Äänestä

Jeesukseen Adventtikirkon usko perustuu uskon pelastuksen asioissa. Tietenkin Raamattu on käsikirja uskossa Jeesukseen ja Jumalan sanan auktoriteetti.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Niin. Tietenkin Jeesukseen. Mutta Raamatussa juuri Jeesus eli JHWH puhuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksi_usko kirjoitti:

Ei tarvitse. Pelastuakseen tarvitsee uskoa vain Raamattuun. Tämä ON adventtikirkon virallinen kanta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu