Edellyttää, että myös seuraava hallitus jatkaa nykyisen uralla.
Siinä onkin suuret saappaat heti alkajaiseksi.
Luottoluokittaja Fitch on nostanut Suomen luottoluokitusnäkymät positiivisiksi. Luottoluokitus on edelleen ”AA ”.
–Suomen keskipitkän aikavälin kasvumahdollisuudet ovat parantuneet, ja vuonna 2017 tehty kilpailukykysopimus saattaa parantaa niitä edelleen, luottoluokittaja sanoo raportissaan.
Suomi on nyt askeleen lähempänä paluuta kolmen A:n kerhoon Fitchin positiivisten näkymien myötä.
–Positiivinen ura edellyttää, että myös seuraava hallitus jatkaa nykyisen finanssipolitiikan uralla eikä esimerkiksi sorru merkittäviin menojen lisäyksiin, kuten jotkut ovat esittäneet. Nykyisen opposition puheet viittaavat täysin muunlaiseen politiikkaan, joten hallituspohjan muuttuminen siihen suuntaan kyllä kaataa ne edellytykset ja saadaan taas kantaa huolta, että luottoluokitus säilyy edes nykyisellä tasolla.
Rinne, Aalto ja Andersson lunastavat lupauksensa, niin yksi A poistuu luokituksesta.
Fitch sanoo, että finanssipolitiikan suunta ensi vuoden vaalien jälkeen on epävarma.
–Vaikka joissakin skenaarioissa finanssipolitiikka olisi (vaalien jälkeen) löysempää, hallitusta muodostettaessa riippuvaisuus perinteisiin keskustalaisiin puolueisiin luultavasti pitää kiinni nykyisen finanssipolitiikan suunnan jatkumisesta, luottoluokittaja toteaa.
–Talouden hyvä tila näkyy myös julkisen talouden tilassa ja saa tunnustusta. Korot pysyvät alhaalla, Fitch odottaa seuraavan hallituksen jatkavan velkasuhteen laskua.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei edellytä, vaan että muun maailman talouskasvu pysyisi nousussa, joka ei taida olla realistista.
Tämän hallituksen ansiota ei ole Suomen talouden nousu, edelleenkään eikä se idiootin keputrollin toistoista parane.
Vaan edellinen hallitus sen teki ja Rinne.
Onko pankkomajurilla kilju tehnyt tehtävänsä, menee sekoiluksi taas kerran.
Sipilän hallituksen jälkeen alkaa uusi aika jolloin yritetään epätoivoisesti päästä eroon Sipilän veloista ja Kepun väestä. Alkaa uusjako jossa jaetaan maa uudelleen niille jotka pystyvät toimimaan ja selviytymään oman työn avulla ilman muilta rosvoamista johon koko Sipilän toiminta on perustunut. Nousua tietysti on Sipilän aikana ollut mutta se on kohdistunut sille prosentille joka on rosvonnut muilta rahat ja työt.Tämä on sitä samaa haudankaivamista kuin muissakin diktatuureissa .Ostavat Kiinasta kaivurit ja parkkeeraavat ne tien varsille tai keskelle tietä ja lähtevät itse Taimaaseen kaljalle. Vaikeeta on enää liikkua tämän vuksi.
Fitch sanoo, että finanssipolitiikan suunta ensi vuoden vaalien jälkeen on epävarma.
–Vaikka joissakin skenaarioissa finanssipolitiikka olisi (vaalien jälkeen) löysempää, hallitusta muodostettaessa riippuvaisuus perinteisiin keskustalaisiin puolueisiin luultavasti pitää kiinni nykyisen finanssipolitiikan suunnan jatkumisesta, luottoluokittaja toteaa.
–Talouden hyvä tila näkyy myös julkisen talouden tilassa ja saa tunnustusta. Korot pysyvät alhaalla, Fitch odottaa seuraavan hallituksen jatkavan velkasuhteen laskua.
Punapersehullu on taas oksentanut saitille tajuntansa virtaa...
Sillä on paskaa pää täynnä. Hallitus ei elätä sitä kotiin. On sevittumaista.
Millaisen kuvan kuvittelet antavasi ihannoimasta keskustan politiikasta, jossa valehdellaan ja kusetetaan, aivan kuin sitä tarinoissasi.
Aiemman keskusta-kokoomus -vetoisen hallituksen takia luottoluokitus putosi. Samalla Suomen sijoitus vähiten korruptoituneiden maiden listalla putosi monta sijaa alaspäin.
Hyvä kun Antti Rinne sen korjasi
Palstan 24/7-Pankkolestatrolli ei halua tuollaisia muisteltaman...
Kyllä+nyt+passaa,+heikompisaattoisetkin+saa+korotuksia,+kun+voi++kohta+sanoa:+"+ON+MILLÄ+MÄLLÄTÄ".+Kun+hallitus+saanut+lyhyessä+ajassa+maan+paljon+parempaan+kuntoon,+mitä+edellinen+yritti.+Yritti+niin+että+työttömiä+tuli+roppakaupalla+Ihalaisen+puulaakissa,+ja+demari+valtionvarainministereitten+puulaakissa+30+miljardia+lisää+velkaa.+Jutta+ja+Antti+ei+oikein+osanneet+roolejaan.ilmeisesti+kuvitellen,+että+kyllä+se+öljysuoni+vielä+meilläkin+löytyy,+rauatakangella+reikä+maahan+ja+demareille+öljy+alkaa+virrata.
Toiset+osaa,+taas+toiset+ei+!
Tämä+jhallitus+osaa,+ja+jäljet+näkyy+taloudessa+ja+työllisyydessä,+utopialta+tuntunut+72+%+työllisyys+saavutettu.+Vasemmistosta+tuntuu+jo+ihan+hurjalta+että+vaatineet+jopa+hallituksen+lopettamista.
Vasemmisto+huutaa+ei+saa..ei+saa..+"+väärin+sammutettu".+KUIN+PALOPÄÄLLIKKÖ+TULI+PALOPAIKALLE+JA+OLI+PALO+JO+SAMMUTETTU.++
Nyt+tulevaksi+pääministeriksi+jo+tituuleerattu+Tuoko+kokeili+miltä+se+kakkonen+tuntui+ruottin+maalla.+Varmaan+samalta+kuin+kotimaassakin.+hehe..
Mikä vilppi? Eläkerahastot lasketaan tähän.. Eläkkeet leikataan?