He elävät verotuloilla, puoluetuilla ja ovat semmoinen hissunkissun puolue.
Niitä taitaa kristityt äänestää pelkästään sen takia kun nimessä on sana ´Kristillis-´
Mitään eivät ole saanut muutakun vastustaneet kaikkie sivistystä ja edistystä.
No jaa.. ainoa saavutus oli kasvattaa suomen valtiovelka semmoiset 61miljardia euroa olemassaolonsa aikana.
Ja Päivihän tuhosi suomen liikkuvan poliisin ja vähensi poliiseja niin rankalla kädellä että poliisitoimistoja jouduttiin sulkemaan suomessa yli 70kpl mukaanlukien sen mikä oli Helsingin rautatieasemalla lisäen rikoksia monikertaisesti sillä alueella.
Mihinkä tarvitaan edes KD-puoluetta
12
260
Vastaukset 12
- hirmuisesti.hyötyä
Onhan Päivi ollut tukemassa päätöstä, jonka mukaan olutta ei saa myydä kaupoista ennen kello yhdeksää. Se on hyvä, ettei Päivi ole heti aamupäivästä kännissä.
- Colby.Jack
Kaikki alkoholin myyntiä rajoittavat tekijät ovat siunaus kansalle. Se on hyvä. Jo Päivin vuoksi on äänestettävä KD:ta, jotta Suomi pysyy raittiina ja kristillisenä maana, jossa on hyvä elää.
- uuu
Colby.Jack kirjoitti:
Kaikki alkoholin myyntiä rajoittavat tekijät ovat siunaus kansalle. Se on hyvä. Jo Päivin vuoksi on äänestettävä KD:ta, jotta Suomi pysyy raittiina ja kristillisenä maana, jossa on hyvä elää.
Niinpä niin.
Päivi olisi ottanut Jeesukseltakin viinit pois ja sitten kieltänyt Jeesuksen pitämästä puheita kun kansa olisi niistä nauttinut. - Colby.Jack
No minä EN puhunut mistään ev.lut hom0h kirkosta homo oot.
- hirmuisesti.hyötyä
Colby.Jack kirjoitti:
Kaikki alkoholin myyntiä rajoittavat tekijät ovat siunaus kansalle. Se on hyvä. Jo Päivin vuoksi on äänestettävä KD:ta, jotta Suomi pysyy raittiina ja kristillisenä maana, jossa on hyvä elää.
Jumala ei olsi luonut alkoholia, jos hän olisi katsonut sen haitalliseksi kansalle. Päivinkin pitää muistaa tämä ja ryhtyä aikaistamaan alkoholin myyntiä kello kuuteen aamulla. Sitten minäkin äänestän Päiviä. Mieluiten alkojen pitää olla auki 24/7. Jano ei tule kello kaulassa.
- Colby.Jack
hirmuisesti.hyötyä kirjoitti:
Jumala ei olsi luonut alkoholia, jos hän olisi katsonut sen haitalliseksi kansalle. Päivinkin pitää muistaa tämä ja ryhtyä aikaistamaan alkoholin myyntiä kello kuuteen aamulla. Sitten minäkin äänestän Päiviä. Mieluiten alkojen pitää olla auki 24/7. Jano ei tule kello kaulassa.
Jesaja 5:11:ssa varoitetaan miten käy jos alkaa juomaan aamusta.
11 Voi niitä, jotka jo ani varhain
lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa,
niitä, jotka viinistä hehkuvina
valvovat yömyöhään!
12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä.
13 Sen tähden minun kansani viedään pois
maastaan,
ennen kuin kukaan arvaakaan.
Sen ylhäiset kuolevat nälkään
ja köyhä kansa nääntyy janoon.
Joillakin ala-asteikäsillä on hauskaa hupia lainata tosen nimimerkkiä. - hirmuisesti.hyötyä
Colby.Jack kirjoitti:
Jesaja 5:11:ssa varoitetaan miten käy jos alkaa juomaan aamusta.
11 Voi niitä, jotka jo ani varhain
lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa,
niitä, jotka viinistä hehkuvina
valvovat yömyöhään!
12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä.
13 Sen tähden minun kansani viedään pois
maastaan,
ennen kuin kukaan arvaakaan.
Sen ylhäiset kuolevat nälkään
ja köyhä kansa nääntyy janoon.
Joillakin ala-asteikäsillä on hauskaa hupia lainata tosen nimimerkkiä.Ihmiset kirjoittelevat kaikennäköistä soopaa, ja jotkut vielä ottavat sen todesta. Ja sitten vielä lainaavat mokomaa sontaa toisten luettavaksi. Naurettavaa! Pitäisivät hihhulit vain omista asioistaan huolen. Niissäkin nimittäin on huolehtimista yllin kyllin heidän sekasorrostaan päätellen.
- AteistiVaan
Puolueet ovat eduskuntajärjestelmämme kulmakivi. Täytyyhän hihhuleillakin olla oma puolueensa, joka jakaa heidän maailmankäsityksensä.
- rokka.rokkaa
Siehän lesbo oot.
""No jaa.. ainoa saavutus oli kasvattaa suomen valtiovelka semmoiset 61miljardia euroa olemassaolonsa aikana.""
---
YouTubessa luennoitsija Malcom Maloney vastaa videossaan erinomaisen hyvin kysymykseen: Miksi valtiot velkaantuvat? En tosin ole Maloneyn kanssa samaa mieltä siitä, että maailmaa voidaan parantaa jotain sähköposteja klikkaamalla. Maailma menee menojaan.
Miksi valtiot velkaantuvat?
https://www.youtube.com/watch?v=13VIxhdVZGM- 12____13
Pitää olla vaihtoehto niille muille kommunistipuolueiden kulttuurimarxisteille.
- 14_15
No heil aatu sitten sullekin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1243055Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161081Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63893Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke52860- 52819
- 48699
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍80669- 53647
- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614