Mut kerran herra kostaa työt Jumalattomat, rankaisee ansiosta ryöstäjät viekkaat, ne jotka täällä veivät orvolta oikeuden, ja leskenleivän söivät, vaivaisen osuuden.
Toiset punaiset samaistuvat Jeesukseen, joka joutui syyttömäksi ristiinnaulituksi, ja joka oli puolustanut heikompia ja oli ollut ammatiltaan puuseppä.
Toiset Diakonissat olivat tyrmistyneitä, kun Hämeenlinnassa olleet punaiset pahoin haavoittuneet oli viety vankileireille ja Saksalaisia haavoittuneita oli tuotu heidän tilalleen, jonka vuoksi jotkut heistä yritti vedota punaisten haavoittuneiden puolesta, mutta turhaan. Joutui joku jopa vaikeuksiin auttaessaan jotain punaista haavoittunutta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Samoin virsi 440 (v. 1938 virsikirjassa) on ajankohtainen.
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
1. Jo vääryys vallan saapi, Se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, Vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta Nyt täällä julistaa, Ja ken vanhurskautta Nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä On noussut kunniaan, On valhe vallan päällä Ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä Ja köyhää sorretaan, Ja lainkin rikkaat vääntää Vääryyttä puoltamaan.
3. Kas, köyhän leivän syövät Nuo jumalattomat. He viatonta lyövät Ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi Kuin käärme kiukussa, Korvansa tukkeaapi Tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna veivät Osuudet orpojen, He söivät lesken leivät, On Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa Vääryydentekijät, Rankaisee ansiosta Nuo viekkaat ryöstäjät.
5. Vaan voitonpäivän kerran Vaivaiset näkevät. Vanhurskaus kun Herran Lyö väärät, väkevät. Oi Herra, voimas näytä, Kansaasi armahda Ja hurskaan pyynnöt täytä Ja päästä vaivasta.
Jeesus auttoi köyhiä ja sairaita, jota ei katsottu hyvällä varisiusten ja kirjanoppineiden keskuudessa, ja hän joutui syyttömänä kärsimään kuolemanrankaistuksen.
Kirkossa kävi paljon punaisia ja monet heistä uskoivat Jumalan johdatukseen, ja vielä punaisten hävittyä sodan he uskoivat pahojen saavan palkkansa tekojensa mukaan.
Sisällissota kirkkohistorian tutkimusten mukaan on mielenkiintoista luettavaa, huolimatta siitä onko itse uskossa vai ei, mutta se antaa toisenlaista näkemystä asiaan.
Eikös Sipilä ja Soini oli uskon miehiä, ja silti leikkaavat köyhemmillä, kun toisella kädellä antavat rikkaille verohelpotuksia.
Nyky hallituksen uskonto,