https://www.verkkouutiset.fi/palautettu-syyttaa-poliisia-he-toimivat-kuin-rikollisjengi/
Kaveri on kuin H.C Andersen
Kaveri on kuin H.C Andersen
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 137
Vanhimmat
Eipä jutussa kerrottu sitä, mitä rikoksia laittomasti maassa oleskellut Ahmed oli tehnyt saadessaan potkun persauksille ja ilmaisen kuljetuksen.
Poliiseille täydet pisteet!
Kyllä , poliisia tuetaan täysin.
Jokainen palautettu palautetaan hyvästä syystä ja toisaalta meillä ei ole mitään velvoitetta yhtäkään mamua tai matua kohtaan.
Kyllä sieltä on tullut turhaa porukkaa ja oikeat pakolaiset eivät ole koskaan päässeet Suomeen asti.
Siitä on pitänyt huolta vihervassarit, jotka ovat lähinnä yhteiskunnan oksennus olemukseltaan.
Kaikki jäte kerääntyy sinne.
Tuo kuvakin, kasvonsa peittävistä mitättömyyksistä, ovat anarkisteja eli pelkkiä rikollisia koko sakki.
Hyvä että ovat poliisin tiedoissa jo jokainen.
Palautukset voisi tehdä kyllä junalla ja laivoilla - häkeissä.
Olisi halvempaa ja kunnon kansalaiset saisivat olla rauhassa.
"Ahmed piileskelee verkoston mukaan nyt autiomaassa. Hän kertoo, että kun hän tuli Basraan, aseistautuneet militian miehet sanoivat hänelle, että jos he näkevät hänen osallistuvan mielenosoituksiin, joissa vaaditaan sähköä ja vettä, he tappavat hänet saman tien."
Mehmetillä ei siis ole mitään hätää, kunhan ei mene mielenosoituksiin.
Minä+luotan+100%+suomen+poliisiin.
Minä en luota pätkääkään kehitysmaamuslimien 1001 yön satuihin! Kaikki Muhamedit, Ahmedit ja Mehmetit pois maasta ja nopsaan!
Ja Aino Pennanen mukaan saattamaan kädestä pitäen.
No joo ja saa mennä homonläpsijä Toukopoukokin.
Basrassa ei ole kivoja klubeja.
Kyllä ne hämmästyvät, kun Aino aloittaa kentällä "Ei Ahmettia Irakkiin, ei Ahmettia minnekään" ja Touko läpsyttää rummusta homohienot pärinät.
ON+TODELLAKIN+hienoja+ihmisiä+!++Nostan+kättä+lippaan+ja+olen+teistä+100%+ylpeä+!
Täysin keksitty juttu, senhän tajuaa siitä että sen on tehnyt joku Stop Deportatins järjestö.
Nämä aatteelliset järjestöt valehtelevat häikäilemättä oman propagandansa levittämiseksi.
Sama käsitys minullakin. Pelkkää sontaa noiden jutut. Ihme että joku tyhjäpää niitä julkaisee.
Lastentarhan sadutkin olisivat parempia kun noiden höpinät.
Aikamoinen satusetä kyseessä.
Oliko tämä se seksuaalirikollinen...
Tämähän oli se Rauman vastaanottokeskuksessa raiskannut.
että maahantunkeutujan mielestä poliisi on rikollisjärjestö. Uhoavathan maahantunkeutujat itse, etteivät suomen lait koske heitä. Ainoa laki mitä he tottelisivat, on ääri-islamin pedofiilinen ja murhanhimoinen oikkujen kudelma.
Poliisi kysyi: Miksi haluat sitten ongelmia?Miehellä on siis ollut Suomessa ongelmia, rikollista elämäntyyliä ja kahnauksia? Kiltti poika, aivan varmasti!
Suvakkeja ei kiinnosta pätkääkään suomalaisten vähäosaisten hyvinvointi kehtaavat vielä julkaista tällaisia valheita Irak ei ota vastaan vastentahtoisia takaisin tulijoita elleivät nämä ole syyllistyneet rikoksiin?
https://yle.fi/uutiset/3-10291174
"Käytännössä se on mahdotonta. Oli kyseessä Irak tai Nigeria, suvereeni valtio päättää, kenet he sinne hyväksyy ja millä ehdoilla. Jos ehdot eivät täyty, niin palautuksia ei voi tehdä, sanoo ylikomisario Marko Heikkilä poliisihallituksesta"
Eli Suomellakin on nyt oikeus ja velvollisuus katsoa hieman tarkemmin mistä maasta olevia tänne edes päästetään? Jos ovet ovat kiinni lähtömaahan niin heidät ohjataan hallitusti vaikka Ruotsiin. Nyt se meni juuri toisinpäin, Ruotsi ohjasi virtoja Suomeen!!!!
Herätään nyt hieman!
Ruotsi ohjasi kaikkein pahimmat, vaikeimmat pakolaisensa Suomeen,
ja se ahne politiikan keltanokka Sipilä, KEPU, otti koko pasxxx vastaan - Ja pyysi hullu vielä lisääkin taloonsa asumaan !?
Miksi???
Pääministeri saisi valtiolta todella maittavat korvaukset, mikäli majoittaa pakolaisia taloonsa. Siinä lauseessa ei ollut vaikuttimena mikään muu kuin ahneus!
Sen voi myös tulkita Suomen kaikkien aikojen tuhoisimmaksi lauseeksi! Sana lähti etenemään kulovalkean tavoin.
Suomi on lisäksi kulttuurillisesti ihannealuetta noille p**kaa puhuville ja häikäilemättömille kehitysmaalaisille, koska täällä ihmiset ovat rehellisiä, opetetaan rehellisyyteen ja sinisilmäisyytensä vuoksi uskovat oletusarvoisesti kaikkea roskaa, mitä nuo sepittävät.
Nyt kannattaisi jo asenteet muuttua!
Jos jotkin suvereenit valtiot eivät suostu päästämään maahan edes omia kansalaisiaan, niin miksi ihmeessä Suomi päästää tänne ketä tahansa? Eikö Suomi olekaan suvereeni valtio?
https://www.verkkouutiset.fi/ville-niinisto-poliisin-ei-pida-kovistella-pakkopalautuksilla/
Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) arvostelee poliisia kovakouraisesta toiminnasta.
– Luottamus oikeusvaltion toimintaan kohenisi, jos poliisi korostaisi, ettei sen tehtävä ole markkinoida julmuutta vaan hoitaa tehtävänsä asiallisesti, ihmisoikeuksia kunnioittaen, Niinistö kirjoittaa Twitterissä.
Poliisi ei tee palautuksia omasta halustaan, vaan se komennetaan tekemään niitä.
Poliisi käyttää voimaa ("julmuutta") juuri sen verran, kuin tarvitaan. Jos palautettava lähtee mukaan sovinnolla, ei tarvita mitään kovakouraisuutta.
Arvata sopii, että natseja pitää Villen mielestä kuitenkin kohdalla tylysti. Tarvittaessa Ville kyllä kertoo poliisille, ketkä ovat natseja.
Vihreät tekevät hirvittävän virheen antamalla kuvan, että rikollisetkin saisivat jäädä maahan. Vastuuntunnoton vihreä lentoterroristi luo turhia toiveita turhille ihmisille.
Kuutamolla oleva Touko Aaalto säestää.
Ja suurin ongelma vihreillä on suomalaisten väärät asenteet:
Pennanen:
".Koen että tämä vihapuheen määrä meidän yhteiskunnassa, niille ihmisille jotka erityisesti puolustavat turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia, on hätkähdyttävä ja pelottava, Pennanen kertoo.
- Olen ollut järkyttynyt siitä, millaista se viha voikaan olla, ja miten tässä meidän yhteiskunnassa ei ole onnistuttu siihen paremmin puuttumaan."
Selvähän se, vihreät haluavat kieltää "vihapuheen".
Kaverilla on mukavat oltavat Irakissa, kunhan ei toista suomessa tekemiään kammottavia rikoksia. Irakissa niistä lähtee henki.
Niin, Irakin ulkoministeri kertoi etteivät ota vastaan kuin rikollisia eli tämä tapaus oli rikollista ainesta? Hän voi syyttää VAIN ITSEÄÄN!
Ymmärsitkö tahallisesti väärin tuon sanomisen?
suvakit ja vihervasurit vaativat, että ählyn onnettomuudesta syytetään Suomen kansan mandaatilla maata johtavaa hallitusta.
Sosialistiseen näkökulmaan ei istu edelleenkään käsitys siitä, että ihminen olisi edes jollain tavoin vastuussa omasta onnestaan. Onni vastaanotetaan jos sen joku lautasella eteen tuo, muulloin vika on muualla kuin peilikuvassa.
Voisitko sitten selittää, että miten se pitää tulkita?
Taisi suvakki ymmärtää pelkästään lauseen "Irakissa niistä lähtee henki."
Kerrankin Suomen Poliisilta kunnon toimintaa. Ei sinne ketään palauteta jos ei ole kunnon syytä.
Jotenkin tuo Ahmed on tosi vakuuttava.
https://www.youtube.com/watch?v=GBvfiCdk-jc
Noi on oikeasti niin tyhmiä, että luulevat että suomalaiset uskoo niiden satuja. Tai siis vihreät uskoo, eli pienen pieni joukko vain ooneksi.
"Ahmedin kuvaamalla videolla näkyy oksista kyhätty rakennelma hiekassa. Taustalla kuuluu koirien haukuntaa. ”Täällä on vain villikoiria ja minä. En uskalla nukkua”, Ahmed sanoo".
Olisipa mukava nähdä tuo video.
Ahmedilla on siis onneksi kädessään vielä kunnollinen älypuhelin, toimiva sim-kortti ja 1000 euroa jolla hän elelee mukavasti Irakissa 3 kuukautta tekemättä yhtään mitään.
iPhone X oli koneessa otetussa kuvassa.
Koiria?
Vieläkö niitä on elossa siellä, eikös ne tapa kaikki saastaiset koirat?
Ei niillä nälkä ole jos koirat vielä elossa.
Vihreiden Sonderkommandoryhmä kuvaa sitä parhaillaan Tuusulassa hiekkamontulla. Taustamusiikin esittävät Kela, Vilkkumaa ja Pallinaama.
Ahmedia esittää Mohammad Kontulasta.
Kyllä. Mahtoiko olla hietsun hikkarannalle kyhätty maja?
No sillähän on varmasti kokemusta siitä, kuinka rikollis jengi toimii.
Nyt kyllä itku tuli aivan silmään tämän jutun lukiessa.....poliisien puolesta!
Kaikki tuki poliiseille!!!
Kaikkea tekin joudutte työnne (kansalaisten turvallisuuden, auttamisen..) vuoksi kestämään!
Kuka tervejärkinen edes viitsii kirjoittaa noin uskomattoman, epäloogisen tarinan...ja toinen samanlainen kehtaa vielä laittaa mediaan.....suoraan sanoen; lentoliikenteen estäjän ja matkustajien häiriköijän puolustukseksi?!
Kuvitteleeko joku kuplapää, että palautettava onnesta luritellen istuisi palautettaessa? Poistetaan paratiisista sinne "autiomaahan", mistä tulikin. Kyllä ne tunnistaa hyödylliset idiootit, joita voi käyttää hyväksi.
Nämä kuplapäät on kyllä meikäläiseltä ainakin hyvin tehokkaasti tappanut myötätunnon pakolaisia kohtaan. Tässäkin stoorissa on vain kaksi pahista, syyllistä, rikollista; palautettava sekä palautuksen ja lennon estämisen yrittäjä, joka yritti vielä kiihottaa muita rikkomaan lakia! Kolmanneksi pahiksiksi voisi laittaa nämä rikoksen selittelijät.....jotka yrittää sysätä rikollisen toimintansa muiden syiksi, virkavallan! Jotakin unohtui vielä tuosta "stop refugeesin" tarinasta, ne puolustajien käytetyimmät, alhaisimmat arkumentit; syyllistetyt poliisit oli tietenkin KANTASUOMALAISIA, jopa SUOMEN KANSALLISUUDEN omaavia.
Ihan oikeesti, mulla alkaa palata usko suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään. Nukun molemmat silmät kiinni, kun viimeinenkin matu on palautettu.
Ahmedin äly ei riittäisi edes hiekkalinnan tekoon. "täällä on vain villi-ihminen ja koiria" Ahmed korjasi.
Luulisi tyhjiä taloja olevan jonkin verran, kun siellä on niin kamalan paljon tapettu ihmisiä.
Jos ei olekaan, voi reipas Urheilija-Ahmed kärrätä tiiliä raunioista ja rakentaa itselleen risumajaa pätevämmän asumuksen. Laastia ja muita tarvikkeita saa myymällä kännykän.
Onneksi julma militia ei varastanut Ahmedin kännyä.
Ahmedille pitää nopeasti toimittaa lisää kavereitä Suomesta. Yhdessä kaikki sujuu sitten paremmin.
just ja täysosuma ! Mitä änkyttää vihreät, kun se ratkaisu olisi kaikkien etu ?
Suvaitsevaiset jäävät aina kiinni valheistaan eikä heitä edes nolota suomessa kuolee ihmisiä säästöjen takia se ei kiinnosta näitä pätkääkään?
Ne ovat oppineet virraan vallann tavoille.
"Kun yhteys Ahmediin palaa taas, hän kertoo olleensa kerjäämässä"
Ihmettelen kyllä samaa, palautettavalle annetaan rahaa jolla kyllä pitäisi pärjätä ko. maassa aika pitkään. Miksi hän kertoo kerjänneensä, se kun on logiikkaa vastaan kun rahaa taskussa on.
Joo, ja ainakin älykännykkä on viimeisen päälle hyvä. Sehän oli voinut valita mieleisensä Suomen valtion kassasta.
Muslimit ovat aina olleet kovia valehtilijoita. Herkkähipiäisille spermanaamoille menee kaikki kusetus läpi. Katsokaa filmi ja todetkaa itse.
https://www.youtube.com/watch?v=tPaq_TNEYwY
Allah vai Jeesus herätteli niitä kuolleista?
Kyllä leikkasi kurkkuja poikki allahinsa käskystä, jos joku ei uskonu riivatun juttuja.
Hehän saavat valehdella vääräuskoisille.
Kyllä!
Olisi tärkeää, että jokainen suomalainen ymmärtäisi tämän!
https://monikulturismi.wordpress.com/taqiyya/
kansa tajuaa uskonhullujen ja mamujen temput,herrat ei mitään. he vain mamuttaa,vaikka kaikki menisi ihan vituiksi....ja niin on jo pitkään mennyt...jatkossa vain pahenee jos ei heti tehdä pikamuutosta pakkomaksu mamutukseen.
rajat kiinni ja heti. hullut uikoot vaikka jäämerelle tai ameriikkaan yli atlannin.
EIVÄT OLE KANSAMME EDUSTAJIA !
Se on sama kuin että suomalaiset opetettu olemaan rehellinen ainakin silloin ennen, niin nämä ahmedit opetetaan valehtelemaan ja vääristelemään. Tästä tulee sitten sitä uuden ja oudon monikulttuurisuuden pelkoa josta suvakit haukkuu rasisteiksi.
Rasistit he vasta vääristelevät totuutta, Halla-aho ei ole kunniallista työtä tehnyt ikinä, sivari ja huoripukki.
Migri tarttee tällaisen koneen...
https://www.youtube.com/watch?v=9SK1I0V6U5c
Halla-aho on kuitenkin kertonut ihan terveeseen järkeen perustuvia argumentteja, niitä, jotka ylläpitävät yhteiskuntaa. Teillä se kaikki menee taas päinvastoin.
Wiki:
"Halla-aho on työskennellyt myös tarjoilijana, muinaiskirkkoslaavin tuntiopettajana Helsingin yliopistossa ja viisumivirkailijana Suomen Kiovan-suurlähetystössä."
Kyllä meidän Touko edisti suvaitsevaisuutta Kingkongissa. Halla-ahoa ei olisi edes pyydetty mukaan.
"Sotilaat nauroivat ja sanoivat vaikka raiskaavansa minut, jos heitä huvittaa.”
Sitä saa, mitä tilaa.
Mut sehän oli myös Ahmedin asenne Suomessa?
Heh! Ahmedin oma käyttäytyminen Suomessa suomineitojen edessä!
Tämä on vakava asia ja tästä lähtien pitää palautettaville antaa mukaan tuubi vaseliinia.
Valitettavasti hyväuskoisia hölmöjä kusetetaan aina?
Kuvitteellinen Ahmed asuu risuista kyhätyssä majassa autiomaassa, kulkukoirat seuranaan. Hänet palautettiin Irakin Basraan, jossa ei ole sähköä. Siitä huolimatta Ahmedin kännykän akku on kestänyt viikon. Jokainen tietää, että niukalla käytöllä akku voi kestää pari päivää jos puhelimen sulkee käytön jälkeen. Miten Ahmed on siis ladannut puhelimen akkua sähköttömässä kaupungissa ja autiomaassa?
Kummallista on myös se, että autiomaassa on parempi kenttä kuin Tukholman Kistassa. Videozättäilyyn tarvitaan vähintään 3G-verkko. Joku alkeellinen EDGE-verkko ei jaksa pyörittää mitään dataa vaativaa videopuhelua tai lähettää tiedostoja. Jokainen joka on matkustanut laivoilla, tietää, että kenttä häipyy nopeasti ja ulkomerellä ei netti vaan yksinkertaisesti toimi.
Mutta ennenkaikkea – miten ihmeessä Ahmed tosiaankin pääsee verkkoon? Onko autiomaassa ilmainen wifi, kuten vaikkapa kirjastoissa vai onko Ahmedilla sim-kortti mobiilidatapaketilla? Onko datapaketti suomalaisen prepaid-liittymän vai onko hän hankkinut Irakista laskuliittymän?
Onko jutussa perää? Ei tietenkään ole vaan se on Outi Poppin kyhäämä kertomus pakkopalautetusta, jota poliisit pitivät pää polvissa nippusiteissä lentokoneessa. Tällekään tarinalle ei ole mitään vahvistusta muuta kuin Aino Pennasen väite. Tähän tuhannen ja yhden yön satuun ovat lähteneet mukaan ainakin Aamulehti.
Mutta ennenkaikkea, he eivät edes tiedä kuka palautettu oli. Ja se mikä on kaikista tärkeintä: Irak ei ota tällä hetkellä vastaan kuin vapaaehtoisesti palaavia tai rikollisia.
Pitää varmaankin lähettää perään muutama somalialainen kone- ja sähköinsinööri.
No sitten Ahmed ja Suomi Ensin- aktiivit ovat samaa mieltä jostain.
Ainahan on mahdollista että kyseinen ahmed ei ollut edes koneessa?
Orpo ilmoitti tänään että valtio ottaa vaan lisää velkaa, vaikka talous käytäysillä.
Mamuihin uppoaa niin paljon, että kovinkaan talouskehitys ei riitä kuluerien kattamiseen.
Ahmedin sanat oli joku lapsenmielinen Vihreä kakara keksinyt, täysipäinen aikuinen ei kirjoita tuolla tavalla, tekstin asusta näkyy selvästi että kirjoittaja on täysi pentu tai pennun asteella.
Vihreä aikuinen tai ala-aste ikäinen samalla tasolla henkisesti.
Älä loukkaa ala-astelaisia.
.
Vihreät ei yllä älyltään lähellekään ala-astelaisia.
Ahmetilla akkua riittää autiomaassa
Kyllähän autiomaassa aurinkolaturi toimii,sen on voinut ostaa 20e Suomessa ollessaan ja nettiyhteys jonkun wifin kautta ilmaiseksi.
https://mvlehti.net/2018/08/06/finnairin-lennolla-pakkopalautettu-ahmed-piileskelee-autiomaassa-ja-asuu-risukasassa/
Tarina on varmasti tosi kuin vesi.
"SILMÄT SEISOO HUUTAA SUU"
Se on Pennanen eikä mikään muu.
Ahmedin Kelalta saama iPhone X latautuu aurinkovoimalla. Kelan rajaton SIM kortti toimii ilman tukiasemia aavikon keskeltä. Pedofiiliraiskaaja voi olla tyytyväinen.
https://www.suomenuutiset.fi/kiinnostaako-lentohairikointi-varaa-lompakkoon-tuhdisti-kateista-silla-touhu-voi-tulla-erittain-kalliiksi/
Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen Finnairin koneessa järjestämä häiriköintiperformanssi on herättänyt melkoisesti keskustelua. Suomen Uutiset julkaisee koosteen aikaisemmista lentohäiriköinteihin liittyvistä uutistapahtumista. Ne kertovat karua tarinaa siitä, että lentohäiriköinti voi tulla erittäin kalliiksi, johtui se sitten alkoholista, huumeista tai jostain muista syistä.
Maailmalla lentoliikenteen häirintä on rikos, johon suhtaudutaan vakavasti ja josta voi napsahtaa todella kovat rangaistukset ja korvausvaatimukset.
Vaan suvakkimedia koettaa epätoivon vimmalla kääntää rahvaan mielenkiinnon toiseen, suvakimediaseksikkääseen aiheeseen, Hakkaraisen sauna-asumiseen! Keissit Toukopouko ja Pennaska koetetaan sivuuttaa hiljaisesti.
SEHÄN ON HIRVITTÄVÄ RIKOS, kun Hakkarainen pystyy yöpymään saunassa. JA KUN HÄN ON AINOA, joka on vaatinut Kaikkia poliitikkoja luopumaan saamistaan asumiskorvauksista, niin heti alkoi loisien RÄNKYTYS !
Kyllä naurattaa toi vihreitten johtoryhmän touhu,ne on vielä enemmän "pihalla", kuin Herra Hakkarainen kulutositteidensa kanssa.
Kuinka joku kehtaa julkaista tälläistä skeidaa?
Jos Ahmedin mukaan suomen poliisi rikollisia täynnä, luulisi hänen ymmärtävän itsekkin rikollisena tämän.
Ahmedin videolla voi puhua kuka vaan. Tuollaista valehtelua on sietämätön hyväksyä. Toivon että kuolee aavikolleen.
Ahmed Ahne haluaa vain suomalaiseksi suomalaisen tilalle.
Video kuvattu samassa Jakomäen hiekkakuopassa kuin Speden legendaarinen Armottomat
Jokohan Matti Rönkä näyttää uutisissa Ahmedin kusetusvideon ja kommentoi sitä painavin äänenpainoin.
Mikä sen Ahmedvideon tarkoitus oikein on?
Pitäisikö ko. Ahmed hakea sieltä roskapöntöstä taas tänne tekemään rikoksia vai mitä tuolla ajetaan takaa?
يا الله العراق يصير بي خير نشوف اخوكم من العراق
Basra is the economic capital of Iraq, with 90 percent of Iraq's budget. Basra is the oldest city in Iraq and has many names such as the Gulf bride and the Garden of Eden and the land of poets and Vinswila Arabs.
No ei tuo Basra kovin vaaralliselta näytä.
https://www.youtube.com/watch?v=eY0_2-D6Des
Tuon perusteella Basra näyttää turvalliselta paikalta tavalliselle irakilaiselle, mutta rikolliselle irakilaiselle tai rikollisesta elämäntavasta nauttivalle se voi olla tukala paikka. Rikollisen on helpompi elää länsimaissa muiden kustannuksella. Rikollisesta elämäntavasta on vaikea päästä eroon vain maanosaa vaihtamalla.
Mitä, lomailevatko irakilaiset siellä ihan vapaaehtoisesti, tuon videon tyyppi asuu Norjassa?
On vaarallinen paikka ja uskaltaa vapaaehtoisesti mennä.
Kuvissa ei vilahtanut Ahmedia risumajoineen, muutama i-phone kylläkin.
Popit ja muut suvakit. oli muuten videota myöten melko naurettava yritys. Hankkikaa oma elämä. On olemassa video jossa tämä Outi Popp katsoo vierestä mitenkään estämättä kun matu hakkaa suomalaista.
Olisitte edes oikeasti panostanut siihen videoon, jopa vuoden typerys palkinon saaja Aino Pennanen ymmärsi vaikka itsensä ja perheensä nolasikin että jotain oikeaa pitää nähdä. Kuullun mukaan Pennasen aviomies oli sanonut joko tämä taas alkaa.
Yhyy, Irakin valtio ei lahjoita rahaa, yhyy, suomen valtiokaan ei anatanut. Kuitenkin tuostakin turhakkeessta tuli satojen tuhansien kulut suomessa loisiessaan.
Hehehehehehehehehhehehehehehe risu-ukko heheheheheheheh
Harvinaisen tökerö video
Väittääkö joku ettei Ahmed olisi voinut hengailla tuossa storessa halutessaan?
Outoa jos poistetaan viestejä jotka ovat todenmukaisia, Basra on hyvin kehittynyt kaupunki.
Eikös ne muslimit kertoneet olevansa yhteisöllisiä ja toisistaan huolta pitäviä rauhanlähettejä. Kyllä tuolla näkee paljon rikkautta, upeampia ostoskeskuksia mitä Suomessa. Jospa heidän tulisi nyt auttaa omia kansalaisiaan eikä vain diivailla.
https://www.youtube.com/watch?v=NjBxzICm_NY
Varmaan suomalainenkin turvapaikanhakija joutuisi Irakissa aavikolle oman onnensa ojaan. Ei yltälkylläistä ruokatarjontaa kylpylässä, ei käyttörahaa sen päälle.
Kaikki nauraa Ahmedille, Irakilaisetkin.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/harvinainen-video-kohulennolla-pakkopalautettu-ahmed-vaittaa-asuvansa-roskakatoksessa-aavikolla-migri-tilanne-ei-usein-ole-sellainen-kuin-annetaan-ymmartaa/7020738#gs.ufix0ac
entäpä moniko kantasuomalaisista ei saa kelalta edes toimeentulotukea riittävästi, että saisivat jokapäiväisen ruuan, vuokran maksettua. suomen valtio hyysää näitä ahmedeja aivan liikaa. pitäs porukat laittaa tiilenpäitä lukemaan näitten ahmedien kanssa.ja suomen poliisi ei ole tehnyt mitää väärää.
https://travel.thaivisa.com/wp-content/uploads/2018/02/Movenpick-moves-into-bustling-Basra-Iraq-01.jpg
Basra on ihana kaupunki, siellä on hyvää ruokaa ja rento meininki.
Miksi suomalaiset naiset uskovat satusetiin? Toiset rakastuvat netissä ja lähettävät satojatuhansia rahaa. Toiset häiritsevät poliisia työssään. Poliisi, jos pitää henkilöä sidottuna siihen on syy. Tässä tapauksessa poliisien oma turvallisuus. Poliisi ei määrää 4 poliisia saattamaan, ellei kyseessä ole vaarallinen henkilö.
Vihreät asettavat suomalaiset hengenvaaraan. Toivottavasti Turun torilta lähetetään terveisiä Toko Aallolle. Oikein videoituna!!!!!!
Miksi täysin turhasta ihmisesta media on kirjoittanut riviäkään?
Hämmentävää ajatella ahmadin ahdistus, kun meille on tulossa vetypommi Suomeen Venäjältä ensiviikolla... ahmadin pitäisi kiittää allahia että pääsi vetypommin alta pois
Niin tälle 'ahmadille' kävi. Kotiin tultiin. Ja kaikki isotoopit oli. Myös kaikki sähkömagneettiset tajuudet 0-THz ... nukuin m hetken sen vitun malmin päällä. Että GRU osaa.Ja me ollaan ihan amatöörejä. Meiltä puuttuu psykopatia noissa hommissa.
Aikaa on vähän.Ja sikäli, sen osalta ne GRU:n tyypit haluais mutnuohoon tota itäsuomee, mä näytän niille vaan keskarii ja ne on pirun vittuuntuneita siitä. Hähä... ne vain ei tajuu, et kohti ydinsotaa ollaan menossa, niin niiden eforteilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä. Putin on pitäny ne pimennossa.
Helsinki-Vantaalla tulee räjähtämään venäläinen vetypommi vuoden sisään.
Valmistautukaa sotaan.
Odotan innoissani videota, missä Ahmed on teloitettu.
Se olisikin kuukauden paras video.
Taas olisi pari "ahmettia" halukkaana palautuslennolle mutta onneksi joku voi aina nousta seisomaan sanoen että palautus olisi väärin. Seisoja voisi käydä kertomassa perustelunsa myös uhrille.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808102201128790_u0.shtml
Poliisi ei saa kyllä nyt pisteitä.
"Nuori nainen raiskattiin Hyvinkäällä Riihimäenkatu 20 kohdalla läheisessä metsikössä perjantaina 27. heinäkuuta aamuyöllä"
Hei, nyt on jo 10. Elokuuta. Tiedottaminen voisi olla hieman nopeampaa, auttaisi kiinnisaamisessa!
Jokainen raiskaus on Sipilän , Orpon ja Risikon vastuulla näitä raiskauksia on jo lähes 5000-10000
näistä jokaisesta erillinen syyte näille jotka ovat vastuussa Sipilälle ,Orpolle ja Risikkol
Ei kai Ahmed ole enää elossa?
Tämä lainsäätäjä-Aino nousi liian myöhään ylös seisomaan.
Missä viipyy mestaus video tuosta?
Ahmedin puhelin on mykistynyt autiomaan pölyyn ja kylmyyteen.
Vesi on loppu ja liskot joita ahmed on syönyt ovat paenneet muualle.
Raiskattavia teinityttöjäkään ei ole mailla eikä halmeilla.
Kuka hakisi ahmedin takaisin suomeen...
Ahmed joutuu tumputtamaan omaan käteen.
Eikös sillä ole vuohi puutteen hoitamiseen???
Varmaan villikoirakin käy.
Vihreä lehmä ei saanut estettyä apinan palautusta
Hyvinkään poliisin julkaisema kuva epäilyistä raiskaajista on todella huono.Tulee väkisinkin mieleen,ettei tekijöitä ole tarkoituskaan saada kiinni.
Pian tulee sade ja kaikki ruskea/keltainen/musta saasta häipyy Euroopasta. Sitten häipyy kipapäät l. esinahan imijät. Sen jälkeen katoavat femakot, SeTa-porukka, bolšut, vassarit, antifat, "vihreät" ym. kuorma.
Vihreiden ja vasureiden rakastamia "Ahmed:ja" jää vielä runsaasti Eurooppaan.
Tässäkin pari heistä ystävällisesti auttaa naista laskeutumaan portaat nopeammin.
https://www.youtube.com/watch?v=KsD-obw061Q
Tuo tulee niiltä luonnostaan
Kysykää miksi Suomen poliisi / supo, eivät tutki isoja talousrikoksia, korruptiota ja veroparatiisivuotoja. - Se todistaa ovatko rikollisjengi, vai eivät, että tuleeko tulosta ISOJEN TALOUSRIKOSTEN tutkinnoista.
Supon toimiston kiinteistön omistajat, löytyvät Floridasta ja ovat Usa:n kansalaisia.
Mitä kitisee kun pikkutytöt? Olisi hyvillään kun pääsi pois Suomesta, rikollisjengimäisen poliisin käsistä. Saiko matkamuistoksi palan Kelan taikaseinää?
Ahmed oli vaarallinen toisen terveydelle, siksi tarvittiin 4 saattajaa koneeseenkin.
Jos yleistetää et kaikki noi on paska kansaa ni niin on kyl suomalaisetki paska kansaa aika laajalti :D