On perusteltua liittyä vapareihin

Vapaa-ajattelijallta

jos pitää vapaa-ajattelijain yhteiskunnallisia tavoitteita oikeina ja kannatettavina.

Liittymällä vapariyhdistyksen jäseneksi antaa siten symbolinen, poliittinen ja taloudellinen tukensa hyvien tavoitteiden edistämistyölle.

136

758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TälläTullaan

      Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö, joka myös edistää tiedepohjaista maailmankuvaa ja humanistista etiikkaa.

      Liitto edistää ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapautta, julkisen vallan katsomuksellista neutraalisuutta sekä ihmisten yhdenvertaista, syrjimätöntä kohtelua uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
      Liitto edistää sekulaaria yhteiskuntaa ja tapakulttuuria sekä siviiliseremoniapalveluja.
      Liitto edistää rationaalista ajattelua, tiedepohjaista todellisuuskäsitystä sekä sekulaaria humanistista etiikkaa ja elämänkatsomusta.
      Liitto toimii osana kansainvälistä liikettä uskonnottomien oikeuksien puolesta ja uskontojen vaikutuksen vähentämiseksi.

      http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/

      • JaaVisioko

        Visio? Miten se eroaa tavoitteista?


      • Anonyymi
        JaaVisioko kirjoitti:

        Visio? Miten se eroaa tavoitteista?

        Tavoitteissa on konkreettia osatavoitteita, joista monet voidaan toteuttaa ennen kuin visio toteutuu, Visio on tavoitekuva kokonaisuudesta.


    • Sanonp

      Vapaa-ajatte.lijoita mollataan tällä foorumilla systemaattisesti vuodesta ja kellonajata toiseen.. Se on yksi esimerkki liiton toiminnan merkityksellisyydestä. "Vaaratonta" yhdistystä vastaan tuskin jaksettaisiin jaanata jatkuvasti.

      • vifcjug

        Samalla logiikalla vaparit pitävät antivapareita vaarallisin, turhanpäiväisten kirjoittelijoiden viestejä ei ole tarve poistaa.


      • Kirj.huom
        vifcjug kirjoitti:

        Samalla logiikalla vaparit pitävät antivapareita vaarallisin, turhanpäiväisten kirjoittelijoiden viestejä ei ole tarve poistaa.

        Vapaa-ajattelijat eivät voi tälläkään palstalla poistaa mitään. Vapaa-ajattelijain viestejä ylläpito kyllä poistelee.


      • UpUp
        Kirj.huom kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijat eivät voi tälläkään palstalla poistaa mitään. Vapaa-ajattelijain viestejä ylläpito kyllä poistelee.

        Hyvää esillä.


      • Kirj.huom kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijat eivät voi tälläkään palstalla poistaa mitään. Vapaa-ajattelijain viestejä ylläpito kyllä poistelee.

        Aika sattumanvaraisesti noita poistoja tulee. Joskus näyttää menneen joku suhteellisen järkeväkin kritiikki. Tosin harvoinpa ehdin lukea viestiä ennenkuin luuta heiluu, joten enemmän kokemukset perustuvat omien viestieni poistoihin.


    • Lukuje.huom
      • Tervetuloa

        Yhdistykset lähettävät tarkempaa tietoa mm. jäsenmaksusta ja tulevista tapahtumista.


    • Liittymisiin

      Hyvin sanottu avauksessa.

    • keittiköyli

      Näyttää maaninen vaihe iskeneen vaparien ja uskonnottomuuden vastustajalla päälle. Liekö ajautunut liian monessa ketjussa umpikujaan valheineen ja harhaisine väitteineen vai mikä...

      • Mitä selainta käytät? Minusta Adblock Plus pelaa hyvin, eikä noista tarvitse enää välittää.


    • Sekulaarist

      Kotkan seudullakin on hyviä syitä liitttyä Kotkan vapaa-ajattelijoihin. Myös ison hautausmaan ylläpitäminen on kulttuuriteko.

      • TukiVapareille

        Samoin vaparien vastustajien aktivoituminen on peruste liittyä.


      • TukiVapareille kirjoitti:

        Samoin vaparien vastustajien aktivoituminen on peruste liittyä.

        Ei ole. Se että joku jauhaa täällä rikkinäistä levyään samaa uraa toistaen ei riitä perusteluksi.


      • Hautausfetissivaivaako

        Ei ole kulttuuriteko. Jos haluaisi auttaa kenenkään asiaa, hautuumaat tulisi yhdistää ja lopettaa kiukuttelu.


      • " Myös ison hautausmaan ylläpitäminen on kulttuuriteko. "

        Myös verojen maksu on kulttuuriteko.
        Kuten myös piispojen ryyppääminen.


    • Heräte

      Antivapari tekee omanlaistaan "jäsenhankintakampanjaa".

    • Sanaaa

      Sana viikonvaihteeksi :-)

    • Uskontovaikommunismi

      On perusteltua olla tukematta aatteellista liikettä joka ei suostu tuomitsemaan ilmiselviä rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Kommunismia.

      • Näinon

        Tämä on hyvä pointti. Olen yrittänyt saada tähän vastausta muutamalta vaparien ylipapeilta ja jotenkin tästä kiermurrellaan aina pois, vaikka kommunismi olikin yksiä ehdottomasti pahimpia ja pitkäkestoisimpia rikoksia ihmisyyttä kohtaan. Erikoista sikälikin, koska vaparit profiloituu mielellään vahvasti poliittisiin linjauksiin kantaaottavana ryhmänä. Ja ihmisoikeuksiin silloin kun se sopii paremmin omaan katsomukseen. Asiahan on aika selvä.


      • Sekulaaristi
        Näinon kirjoitti:

        Tämä on hyvä pointti. Olen yrittänyt saada tähän vastausta muutamalta vaparien ylipapeilta ja jotenkin tästä kiermurrellaan aina pois, vaikka kommunismi olikin yksiä ehdottomasti pahimpia ja pitkäkestoisimpia rikoksia ihmisyyttä kohtaan. Erikoista sikälikin, koska vaparit profiloituu mielellään vahvasti poliittisiin linjauksiin kantaaottavana ryhmänä. Ja ihmisoikeuksiin silloin kun se sopii paremmin omaan katsomukseen. Asiahan on aika selvä.

        Vapaa-ajattelijat on puoluepolittisesti sitoutumaton uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö, joka diggaa myös tiedpohjaista maailmankuvaa, kriittistä ja rationaalista ajattelua sekä humanistista etiikkaa.


      • Et-opelta
        Sekulaaristi kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijat on puoluepolittisesti sitoutumaton uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö, joka diggaa myös tiedpohjaista maailmankuvaa, kriittistä ja rationaalista ajattelua sekä humanistista etiikkaa.

        Tiedepohjainen eli tieteellinen maailmankuva.


    • Sekulaarist

      Kenenkään ei ole pakko osallistua koulun aamuhartauksiin eikä päivään ympättyihin jumalanpalveluksiin. Mitä useampi perhe ilmoittaa, että lapsi osallistuu vain ei-uskonnolliseen opetukseen ja muuhun toimintaan, sitä nopeammin tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen ymppääminen koulun toimintaan loppuu.

      Opetushalllituksen ohjeissa tammikuulta 2018 sanotaan selvästi, että koulu ja päiväkoti voivat päättää, että niiden toimintaan ei sisälly uskonnollisia tilaisuuksia. (Koulun uskonnonopetusta ei katsota uskonnolliseksi tilaisuudeksi.)

      Suomalaiseen kulttuuriin työpaikoilla eivät kuuku aamuhartaudet, ruokarukoukset pomon johdolla tai kirkkoon meno työaikana. Semmoisen ei pitä kuulua koulunkaan hommiin.

      • Kuulija.huom

        Kirkkohallituksessakaan ei kuulemma ole lounailla ruokarukoiluttamista.


      • Sompio737

        Koulu ei ole työpaikka.


      • opet.sun.muut
        Sompio737 kirjoitti:

        Koulu ei ole työpaikka.

        Onpas. En edes osaa veikkailla enkä viitsi etsiä mitään lukuja, montako ihmistä Suomessa on jossain koulussa töissä. Aikamoinen joukko kuitenkin.


      • Sanonp
        Sompio737 kirjoitti:

        Koulu ei ole työpaikka.

        Jösses


    • Lukuje.huom

      OKM on uhannnut laskea valtionavustusta ensi vuodelle 2019. Hyvä ennakkoreaktio on noussut esiin: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/

    • Hyvät tavoiteet eivät tuo pelastusa,kyllä se olisi suomalaisten teidettävä,meidän herramme Jeesus kristu vain tuo pelastuksen.

      • Sanonp

        Hyvillä tavoitteilla vapaa-ajattelu etenee.


      • Sanonp kirjoitti:

        Hyvillä tavoitteilla vapaa-ajattelu etenee.

        Vapaa-ajattelijankin on tehtävä parannus,ijankaikkinen elämään ei pääse ihmisen hyvillä tavoilla.


      • leppä15 kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijankin on tehtävä parannus,ijankaikkinen elämään ei pääse ihmisen hyvillä tavoilla.

        Saatat yllättyä tästä, mutta... Me vapaa-ajattelijat emme usko iankaikkiseen elämään.


      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Saatat yllättyä tästä, mutta... Me vapaa-ajattelijat emme usko iankaikkiseen elämään.

        Miksi pitäis yllättyä,siitä että vapaa-ajatatelijat ei vät usko ijankaikkiseen elämää,se kun on tarjolla kaikille,toiset sen hylkäävät omaksi turmiokseen.toiset suostusvat ottamaan armon vastaan,se on ihmisen päätettävissä.Jotka se hylkäävät niin kuin sana mainitsee Jumalan kirous pysyy heidän yllään.


      • EiMuuta
        leppä15 kirjoitti:

        Miksi pitäis yllättyä,siitä että vapaa-ajatatelijat ei vät usko ijankaikkiseen elämää,se kun on tarjolla kaikille,toiset sen hylkäävät omaksi turmiokseen.toiset suostusvat ottamaan armon vastaan,se on ihmisen päätettävissä.Jotka se hylkäävät niin kuin sana mainitsee Jumalan kirous pysyy heidän yllään.

        Niin, ei se ole yllätys.


    • Kuudes

      Positiivisesti uskonnottomien katsomusvapauden puolesta.

      • forb

        Positiivinen katsomusvapaus!


      • UpUp
        forb kirjoitti:

        Positiivinen katsomusvapaus!

        Perusteltu avaus.


    • Sanonp

      Vaparit ei ole mikään lahkolaisporukka.

    • Kiittäen

      Selkeä sanoma avauksessa

      • Sitoutumista

        Ei liikaa eikä liian vähän.


      • 987098698565

        Sen jälkeen linkki liiton tavoitteisiin.


    • 098695844

      Yksinkertaista mutta totta.

      • Edelleenn

        Yhdistystoiminta yhdistää.


    • Sekulaarist

      Niin totta. Perustotuuksia. Ei se synny synnyttämättä.

    • Luk.lis

      Antivaparin meuhkaus kannustaa liittymään - ja jäsenhankintaan.

      • Suositellen

        Jos tämä palsta kyllästyttää, voi katsoa vaikkapa Vapaa-ajattelijat fb-ryhmää.


      • Luk.lis

      • Pohtien

      • ToinenH
        Suositellen kirjoitti:

        Jos tämä palsta kyllästyttää, voi katsoa vaikkapa Vapaa-ajattelijat fb-ryhmää.

        Molempi parempi.


      • Japp3rvocki

        Aina kun antivaparilta jää levy päälle, on aika muistuttaa, mistä vapaa-ajattelussa oikeasti on kysymys.


    • MitäSanotte
      • TäyttäAsiaa

        Moni lukija tykkää lyhyestä ilmaisusta!


    • Lukija.huom
    • Lukuje.huom

      Vapaa-ajattellijain jäsenmääärää pidetään liian pienenä. Antivapari, kirkko ja vapaa-ajattelijat ovat samaa mieltä? Ainakin kaikki ovat kiinnittäneet jäsenmäärään huomiota.

      • UpUp

        Kaikkien suosiossa oleva kysymys.. Jatkoon.


      • Antivapari

        En minä tätä tarkoittanut.


    • ÄläRuokiTrollia

      Laaja yksimielisyys siitä, että tämä vapaa-ajattelijain jäsenyys on tärkeä asia.

      • Selväst

    • NäinSenNÄen
    • Luottamuksellisuus

      Liittymisen voi pitää omana tietonaan sikäli, että ei ole tarvis julistaa liittyneensä. Toki yhdistyksellä ei ole mtään sitä vastaan, että uusi jäsen kertoo kavereilleen liittyneensä. Mutta että jäsenyys on kuitenkin luottamuksellisa tietoa yhdistyksessä.

      • Testaamisiin

        Liittymistä harkiteseva voi osallistua toimintoihin ja tilaisuuskiin ilman jäsenyyttäkin. Testaten.


    • IhanRiemastuu

      Antivaparikin "ilahtuu", kun vapareihin liittyy uusia jäseniä.

      • 98695875

        Noon, voihan reaktiokin olla paikallaan.


      • Röyhkeätä

        Tänään antivapari on yhä aggressiivisempana.


    • Sinua

      Sekularismin edistyminen kaipaa vauhditusta ja vauhdittajia. Sinua.

      • Avartavaa

        Vaparit on maailman- ja Europan liittojen jäsenjärjestö.


    • KvSolid

      Kyllä, tämä www.iheu.org on merkittävä järjestö.

      • Jäsenenä

        Antivapari ei taida tykätä kun painaa alas. Ks myös Euroopan humanistifederaatio.


    • Lukija.huom

      Fb-ryhmästä napattua:
      "Kiinnitän huomiota oppilaitosten, valtion toimielinten ja työppaikkojen yhdenvertaisuussuunnitelmiin ja niiden kehittämiseen. On ilmennyt, että likikään kaikissa suunnitelmissa ei käsitellä erikseen, kohta kohdalta, miten kunkin laissa mainitun kielletyn syrjintäperusteen kohdalla edistettäisiin yhdenvertaisuutta ja poistettaisiin ja ehkäistäisiin syrjintää. Havaintojemme mukaan esim. Helsingin koulujen yhdenvertaisuussuunnitelmissa ei esteettömyyttä ja liikuntavammaisuutta juurikaan käsitellä ja sama väliinputoaminen koskee uskontoa tai vakaumusta.

      Tämmöinen "priorisointi" ei passaa, koska sehän on yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista. Suunnitelmiin saadaan konkretiaa siten, että kutakin kiellettyä syrjintäperutetta käsitellään erikseen. Mitään ei ole oikein suunnitelmissa ohittaa. Lisäksi voi olla vielä vaikka pohdintaa, mitä muita henkilöstä johtavia syitä voisi olla (esim. punatukkaisuus;-)."

    • KaksiTänään

      Liittyminen on konstailematon, selkeän yksinkertainen ratkaisu.

    • Sekulaarist

      Maallistumiskehitys ei etene itsestään. Tai jos maallistuminen eteneekin, lainsäädännölliset muutokset, viranomaiskäytännöt sekä koulujen ja päiväkotien käytännöt eivät muutu itsekseen. Tervetuloa Helsingin seudulla tilaisuuteen ma 19.11. klo 18.00 Kaisa-talo, Kirja&Kahvi.

      • Kuulija.huom

      • Luk.lis

    • Eivapari

      Liity vapareihin, et ole enää vapaa.

      • EiHuolta

        Vapaa-ajattelijana voi yhä ajatella vapaasti ja saa toimia yhteistyössä toisten vapaa-ajattelijain kanssa itselle tärkeiden asioiden puolesta.


    • Vapaa-ajattelijallta

      Alkuvuosi on erinomainen aika liittyä va-yhdistykseen. Ehtii saada kaikki lehdet, ehtii toimia ja vaikuttaa jo talvella ja kevätkaudella. Saa tietoa.

      • Seklaarist

        Heti vaav mukaan yhdistyksen tilaisuuksiin ja tiedottamiin tapahtumiin.
        Vapaa Ajattelija -lehteen voivat lähettää kirjoituksia sekä jäsenet että muut vapaa-ajattelun ystävät


    • Ilmoittelemisiin

      Liittymällä voi "ilahduttaa" tämän foorumin antivapareita!

      • Sanoop

        Öö, jotenkin tuntuu että ne ojo tänään ihan tarpeeksi "ilahtuneita".


      • MoninKertaista

        Jäsenmäärällä on kuulemma merkitystä.


      • LiianPieni
        MoninKertaista kirjoitti:

        Jäsenmäärällä on kuulemma merkitystä.

        Vapaa-ajattelijain jäsenmäärä kiinostaa Kirkkohallitustakin. On kuulemma liian pieni.


    • Vapaa-ajattelijallta

      Ensin tietenkin kannattaa tutustua myös liiton lausuntoihin ja VA-lehteen, jonka jutut löytyvät netistä joko erikseen tai ainakin pdf-versiossa: http://vapaa-ajattelijat.fi/

    • Maustei

      Vaparivasaisen kampanjoinnin tason heikkous voisi olla yksi isämauste päätökseen.

      • Anonyymi

        Olematon kohkauksensa hieman ärsyttää.


    • Pelastuksesta

      Vapaa Ajattelija -lehden julkaisu ei ole ilmaista. Lehden julkaiseminen on kulttuuriteko. Sen tukeminen on myös kulttuuriteko. Tilaa. Tai liity jäseneksi. Nimimerkkini syntyi, kun kommentoin VA-lehden saamaa tyhjänpäiväistä "kritiikiä" tooisessa ketjussa.

    • Luk.lis

      Tietenkin voi ensin myös tutustua Vapaa-ajaattelijain yhdistyksen toimintaa vaikka osalllistumalla tilaisuuksiin ja myös vapaaehtoisena joihin toimintoihin. Kysele mahdolisuuksia?

    • Anonyymi

      Netissä se nopeasti kuin kissan aivastus. Tervetuloa joukkoon, jossa jokainen on yksilö.

    • Anonyymi

      Perusasiat ja perusarvot puntariin. Niin yksinkertaista se on?

    • Anonyymi

      Vaikuttaako liittymiseen tai jäsenyyteen se, ilmestyykö Vapaa Ajattelija -lehti neljä vai kolme numeroa vuodessa?

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain tavoitteita voi tukea myös liittymättä jäseneksi, jos vaikka itse kjuitenkin uskoo jonkun uskonnon sanoamaan, eli on kristitty, mutta siis kannattaa valtiokirkkojärjestleömän lopettamista. Vapaa-ajattelijat on, kuitenkin uskontokuntiin kuulumattomien järjestö, ja se editää myös nimenomaan uskonnotonta tapakulttuuria.
      Olisi toivottavaa, että esim. kristityt kannattaivat julkisuudessa evl kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lakkauttamista.

    • Anonyymi

      Ei todellakaan kannata liittyä tämän eläköityvän vanhustenkerhon jäseneksi, jonka kerhon jäsenmäärä laskettelee kovaa vauhtia vuosi toisensa jälkeen.
      Tämä kerho ei piittaa kovinkaan paljon jäsenistään: tärkeintä on että jäsen maksaa jäsenmaksunsa ajallaan ja auttaa näin omalta osaltaan tämän kerhon sisäpiirin samoja asioita jauhavaa toimintaa.

      Vapaa-ajattelijoita närästää se jos jotkut muutkin ajattelevat asioista vapaasti, mutta ovat erimieltä kuin he.

    • Anonyymi

      Avauksessa on yksinkertainen perusasia lyhyesti. Jos haluaa edistyää uskonnottomien oikeuksia, kannattaa liittyä ja tukea uskonnottomien etujärjestön toimintaa. Kansanedutaja, ministerit ja virkamiehet ovat tottuneita, että juuri järjestöt ajavat väestöryhmien etuja. Jos Vapaa-ajattelijoita ei olisi, järjestö pitäisi keksiä uudestaan.

    • Anonyymi

      Enemmän järkeä on täyttää vapaa-ajattelijoiden jäsenmaksuista säästyneillä varoilla lottokuponkeja. Siinä voi voittaa.......vaparijäsenmaksuissa häviää - aina!

    • Anonyymi

      Suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluu kiiinteästi erilaiset eturyhmät ja se, että niitä edustavat etujärjestöt. Uskonnottomien suurin ja vaikuttavin järjstö on Vapaa-ajattelijat. Sitä kannattaa tukea. Siihen kannattaa liittyä.

    • Anonyymi

      Asialla on merkitystä, koska eräät ihmiset kampanjoivat vapa-ajatteljoita vastaan vuosikausia kuukaudesta, viikosta ja päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Sataprosenttisesti näin! Laitoin siksi 100. viestin tähän ketjuun. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että jonkun ryhmän tai mielipidesuunnan asioita ajetaan edunvalvontajärjestön kautta. Ilman etujärjestöä asiat eivät edisty.

    • Anonyymi

      Varmaan näinkin: "...antaa siten symbolinen, poliittinen ja taloudellinen tukensa hyvien tavoitteiden edistämistyölle." Toisaalta liittymällä saa option osallistua toimintaan sekä toiminnan suunnasta päättämiseen.

    • Anonyymi

      Suomi on järjestöjen luvattu maa, jossa kansalaisjäärjestjen rooli ja asema on tärkeä. Näin myös Vapaa-ajattelijain rooli ja asema on tärkeä uskonnottomien edunvallvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa!
        Vapaa-ajattelu on uskonnollista hömpänhömpänhömppää ET-opetuksineen,
        Protu-seremonioineen ja jumalattomien hautausmaineen.
        Kannattaa erota tästä jumalattomien, eläköityvien vanhusten kerhosta vielä tämän vuoden aikana, niin eivät lähettele enää jäsenmaksulappujaan.


      • Anonyymi

        Elämänkatsomsutieto on hyvä aine, johon kannattaa laittaa lapsi myös kesken lukuvutta. NYT. Tarvittaessa ensi lapsi eroon kirkosta paperi-ilmoituksella maistraattiin. Sitten ilmoitus koululle katsomusaineen vaihdosta.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Elämänkatsomustieto on taitoaine, jossa nuoria opastetaan rakentamaan OMAA elämänkatsomustaan. Uskontoa ei opeteta, vaikka uskontojakin käsitellään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämänkatsomustieto on taitoaine, jossa nuoria opastetaan rakentamaan OMAA elämänkatsomustaan. Uskontoa ei opeteta, vaikka uskontojakin käsitellään.

        Minusta tuo olis videossa hienosti sanottu. Ei ollut paljkon esillä, mutta erittäin tärkeä nökökohta, vaikka toki tietosisältöjä on myös. Poimittavaksi.


    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijat on huomionarvoinen muidenkin kuin vapaa-ajattelijain vastustajien mielissä. Vastustajat noteeraavat pelättäväksi?

      • Anonyymi

        Ainakin ahertavat aamukierrolla ja kiltapäkiväkierrolla... Pululussissa..


      • Anonyymi

        Kyllä, vapaa-ajattelijat arvioidaan niin merkittäväksi tekijäksi, että sitä vastaan pitää kampanjoida vuodesta toisseen, Jopa "pyhätöitä" tehden. Mutta vaparit on vielä liian heikko, se tarvitsee lisää tukea ja jäseniä. Tule mukaan!


    • Anonyymi

      Toki liittymällä ja kuulumalla lisää merkitystä ja sisältöä omaan elämäänsä. Liittyy johonkin "itseä suurempaan", jos vähän leikkimielisesti käyttää juhlallista ilmaisua muista yhteyksistä.

    • Anonyymi

      Kannattaa kasvaa henkisesti niin, että silmät aukeavat ja alkaa tiedostaa, että "jotain tarttis tehdä".

    • Anonyymi

      Aikoinani kun olin hiljattain tunnustautunut ateistiksi, minulle oli itsestäänselvää liittyä muiden ateistien yhdistykseen. Onkohan liioitellun individualismin merkki se, että moni muu ateisti ei ajattele samoin?

    • Anonyymi

      Yksi hyvä syys on liiton ajamat poliittist tavoitteet, lainsääädännölliset muutokset.

      Liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta ei epäpoliittinen. Puoluepoliittinen sitoutumattomuus hyväksyttiin yksimielisesti vuoden 2017 liittokokouksen hyväksymässä Tavoitteet ja strategia -asiakirjassa. Samoin se on hyväksytty yksimielisesti sääntöesityksessä, jonka liittohalllitus on hyväksynyt sääntötyöryhmän esityksestä liittokokoukselle.

      Puoluepoliittineen sitoutumattomuus on täsmentävä ilmaus, koska liiton tavoitteista suuri on on poliittisia, jotka vaativat eduskunnassa tehtäviä lakimuutoksia, samoin joissakin tapauksessa kunnissa tehtäviä päätöksiä.

    • Anonyymi

      Mutta kun se politiikka?

      • Anonyymi

        Epäpoliittisiksi itseään kuvailevat ihmiset huomaavat ennen pitkää, että heitä koskevia päätöksiä tehdään heiltä kysymättä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäpoliittisiksi itseään kuvailevat ihmiset huomaavat ennen pitkää, että heitä koskevia päätöksiä tehdään heiltä kysymättä.

        Perusfakta: Lakeja muutetan eduskunnassa. Tssä kolmen lain muutostarve: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006423730.html


    • Anonyymi

      Tässä kolme asiaa, jotka vaativat lakimuutoksia.

    • Anonyymi

      Minusta jäseneksi ryhtyvän ei tarvitse hyväksyä 100-prosenttisesti kaikkia liiton tavoiteohjelman vaatimuksia, mutta olisi tietysti toivottavaa, että ohjelman kohdat eivät vaatisi aktiivisesti vastrustamaankaan.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain vastustajat pitävät tätä jäsenasiaa hyvin merkittävänä, koska kiinnittävät siihen jatkuvasti (kriittistä) huomiotaan ja käyttävät valtavasti aikaansa liiton ja sen jäsenyyksien vastustamiseen. Toki osa on palkkatöissä ja halveksii vaaehtoistyötä vapaa-ajattelijoissa tekeviä pitäen heitä orjina.

      • Anonyymi

        Tyypillistä on, että ainakin kymmenen kertaa nostetaan "eroa vapareista!!" -tyypisiä ketjuja.


    • Anonyymi

      Avauksessa on asiallinen sana pääsiäiseen! Eteenpääin koronasta huolimatta.

      • Anonyymi

        Eteenpäin raivoavasta antivaparista huolimatta.


    • Anonyymi

      Mitä mieltä olet tästä avoitteesta? Kirkko ja valtio erotetaan

      Asetetaan kirkko ja valtio -komitea valmistelemaan kirkon ja valtion erottamista. Evankelis-luterilaisen ja Ortodoksisen kirkon julkisoikeudellisen erityisasema puretaan; kirkkolain ja Perustuslain 76 §:n erityisratkaisut lopetetaan. Kirkot päättävät omista säännöistään muiden yhteisöjen tapaan. Kirkollisverojärjestelmä ja kirkon monopoliasema hautaustoimessa lopetetaan. Uskontoa tai sen puuttumista koskeva merkintä väestörekisterissä lopetetaan.

      Valtio ja kunta kunnioittavat julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta, ihmisten yhdenvertaista kohtelua uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Mitään uskonnollista tai katsomuksellista yhteisöä ei syrjitä eikä suosita.

      Julkinen valta varmistaa ihmisten ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapauden. Ihmisillä on oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa, oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan, oikeus tuoda tai olla tuomatta julki uskontoaan tai katsomustaan. Ihmisillä on oikeus pitää katsomuksensa yksityisasianaan, ja katsomusten yksityisyys on julkisen vallan lähtökohta.

    • Anonyymi

      Liiton toiminnan luonne ilmenee nettisivuilla, VA-lehdessä sekä Tavoitteet ja strategia -asiakirjasssa. Toki myös yhdistysten sivut ja toiminta kertovat, mistä on kysymys.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijat toivovat jäsenikseen ihmisä, jotka arvostavat loogista ja rationaalista päättelyä sekä humanistista elämänasennetta.

      • Anonyymi

        Todella vapaa ihminen ei liity mihinkään ideologiseen yhdistykseen, järjestöön tai puolueeseen. Ne sitovat aina yksilön vapautta.
        Voi olla todella vapaa-ajattelija, kun ei ole sidottu muihin ihmisiin.


    • Anonyymi

      Tästä liittymisen merkityksestä olen havainnut muutamia eri ketjuna, millooin milläkin perusteella, mutta mieletäni tässä on yksinkertaisesti selkein, paras perustelu. Tarvitaanko vielä muuta?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijat ajavat maallistumista myös vaihtoehtona maahanmuuttajille. Ajatuksen vapaus ja oikeus erota uskontokunnasa on tärkeällä sijalla.

    • Anonyymi

      Antivaparin anaalimolllauksesta huolimatta liitto ajaa uskonnottomien asiaa.

      • Anonyymi

        Myös hetkellinen tarmonpuuska jäsenhankemuksen tekemiseen voi riittää...


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      51
      2357
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      95
      2075
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      96
      2044
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1917
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1781
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      524
      1667
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      7
      1580
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      50
      1397
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1343
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      75
      1319
    Aihe