... Naisten kisassa. Hän voitti vielä loppukirikamppailussa rinnan mitalla yhden kurvikkaan kilpakumppaninsa. Jarkko kannettiin ensiaputelttaan, kilpakumppani jäi tanssahtelemaan riemuisasti maalialueelle.
Jarkko Kinnunen kympin sakkiin 50 km kävelyssä!
sisulla-ja-sydämellä
3113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ojala ja Partanen kertoivat YLE:n haastattelussa, että neste ei imeytynyt ja sitten se tuli kaikki äkillisesti yläkautta ulos. Tuo toistuva ongelma saattaa johtua kansallisesta geenivirheestämme. Sama vaiva lienee vähintäänkin tuhansilla siviileillä maassamme. Sen havaitsee helpoimmin kesäaamuisin kaupunkiemme keskustoissa, joiden jalkakäytävät on kuorrutettu ylä- ja alapään poistumilla. Kävelevät urhomme oli jäähdytetty ennen starttia ja kansahan jäähdytetään pitkän talven aikana ennen kesän starttaamista Huomaatteko yhtäläisyyden. Taas tuli urheilulaboratorioihimme uutta tutkittavaa!
Jarkkohan ylitti itsensä. Yleensähän ukko on kannettu tajuttomana paareilla pois. Nyt sentään omin jaloin maaliin.
Suomipojat tuovat kohta mitalin. Kemppaiselle ei kelpaa alle 3 mitalia.