jatkuva parjaus, parasta Tamperetta aivan kaikissa suhteissaan. Missä on niin paljon ja niin erilaista ajanviettomahdollisuutta ja palvelua kuin täällä ? Sen näkee siitäkin kun työmaasta huolimatta Hämppi on jatkuvasti täynnä väkeä. Kateelliset luuserit, joilla ei ole varaa tulla bussilla keskustaan siellä lähiön kaljakuppilassaan keksivät yhtä sun toista keskustan parjaamiseksi, kateellisia ja katkeria kun ovat.
Ollaan ylpeitä keskustasta eikä kuunnella juoppojen mölinöitä. Nyt tilapäisesti viihtyisyydessä pieni notkahdus mutta kohta taas entisensä.
Ollaan ylpeitä keskustasta eikä kuunnella juoppojen mölinöitä. Nyt tilapäisesti viihtyisyydessä pieni notkahdus mutta kohta taas entisensä.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Keskustan alennustila säälittää
Säälittävä yritys vihreiden trollitehtaalta.
Säälittävä hätävale
Keskusta on pilattu. Liikkeitä lopetettu. Ym. Kerjäläisiä istuu muutenkin kapeilla poluilla ettei ohi pääse. Joskus on pakko käydä asioilla sekasorron keskellä. Onneksi tuli Ratinan kauppakeskus missä voi rauhassa asioida. Ihan oikein että ihmiset arvostelevat pilattua kaupunkia. Aloittaja puhuu ihan höpöjä........!
...miksi puhut asiasta, kuin se olisi pysyvää...? Korjaus rakentaminen on tälläistä. Ensin puretaan vanhaa ja sitten rakennetaan uutta... Kyllä Tampereen kaupungin keskusta suunnittelu on ihan järkevällä pohjalla. Vaikka kaupunki kasvaa, niin silti kaikille on paikkansa. Jalkakäytävät levenevät ja hiljaisempi, tehokkaampi ja ympäristö ystävällisempi joukkoliikenne ottaa paikkansa kaupungin sydämessä ja myös omalla autolla on entistä helpompi tulla keskustaan asioimaan. Käytännölliset ja helppokäyttöiset parkkihallit lisääntyvät koko ajan...
Ihan tyhmää kun asiat muuttuu!
Kun joskus näkisi muutoksen parempaan päin
Keskusta on järkyttävä paikka. Kaikkialla on syrjäytyneitä,, juoppoja, narkkareita ja avohoitopotilaita. Kauhea autorallia ja työmaamelu, roskat pursuavat roskiksista. Puutkin kaadettu. Nuoriso temmeltää siellä joka yö eikä taloyhtiöissä ole rauhaa.
Haha, jos rajoittuisikin vain Tampereen keskustaan. Koko maa on samassa jamassa.
-----Kaikkialla on syrjäytyneitä,, juoppoja, narkkareita ja avohoitopotilaita.-----
Roskapuhetta, mitään tuollaista ei ole yhtään sen enempää kuin lähiöissäkään. Tosiasiassa vähemmän.
------Kauhea autorallia ja työmaamelu,-----
Mitään autorallia ei ole koska Hämpillä ei ajele muita kuin nysset ja taxit eli aika vähän.
------ roskat pursuavat roskiksista. Nuoriso temmeltää siellä joka yö eikä taloyhtiöissä ole rauhaa.----
Tuttua lähiöelämää, miten osasitkin noin hyvin kertoa. Lähiöissä tosin ei ole yleisiä roskiksia "pursuamassa" joten siellä kaikki on nurmikoilla ja pajupuskissa viskeltyinä. Nauti siitä sitten.
Hahaha, sinnehän ne kaskustaan ajaa Hervannakin juopot Bussilla möliseen ja orveltään bussipysäkkejä vallaten dokauspaikoikseen jopa keskustorilla.
Ennen ne pysyivät siellä Viinikanlahden rannassa, mutta kun sinne rakennettiin ja niiden asuntola oli jostain syystä epäkelpo siihen entiseen paikkaan, ja heidät sitten siirrettiin Hervantaan josta tulevat sitten busseilla ja kohta ratikalla keskustaan deekuilemaan.
Mitä keskustassa on? Kerjälaisiä yllättävän paljon, rasittavia feissareita, jalkakäytävillä pyöräileviä aikuisia, kapakoita ja räkälöitä.
No kauppahalli on (sekin aikonanan meinattiin purkaa) joskin sekin on muuttunut jo liikaa jonkinlaiseksi syöttöläksi kauppapaikan sijaan. Itse syön enemmän kotona, joukkoruokinta ei isommin kiinnosta.
Muut ostokset, yleensä Pirkkalasta, keskustassa homma on muutenkin hankalaa monellakin tapaa.
nyt tuli faktaakin.
....kohta taas entisensä.,,,
Ei niin vaan entistäkin ehompi, todellinen viihtyvyysalue.
Spurgut viihtyy
Pysy siis pois viihtymästä, kiitos ! Yhden spurgun olen nähnyt eli se olet sinä.
Vainko yhden? Pidä varasi, jatkuva Sinolin ryyppääminen heikentää näköä
Noinko kävi sinulle, ikävää. Mutta kiitos kuitenkin kokemusasiantuntijan neuvosta. Vaihdankin konjakkiin kun on varaa, sinulla ei ole.
Keskusta on Treen häpeäpilkku. Ihan kuin jostain itäblokin maasta. Juopot makaavat kaduilla ja nistit käyvät kaupppaa Sokoksen edessä ja Pikku kakkosen puistossa ynnä Tullilla. Poliiseja ei näe missään. Kaikki ajelevat pyörillä jalkakäytäväillä ja autot parkkeerataan pyöräteille.
Julkisia vessoja ei ole vaankadulle kustaan.
----Juopot makaavat kaduilla ----
Asun keskustassa vaan enpä ole nähnyt. Helleaikana sen sijaan lähiöissä oli makailijoita missä sattui, sori vaan.
Eivätkä ne nistit keskustassa asu vaan lähiöissä. Keskustassa kun on niin kallista asua, että ei niillä riitä rahat siihen, asuvat lähiöissä kaupungin halvoissa vuokramurjuissa.
Tuo kirjoittaja on jotenkin sairaalloisen kateellinen keskustassa asuville ja sen takia se suoltaa paskaa.
No etpä tietenkään ole nähnyt. Kyllä minullakin olisi valikoiva näkö, jos olisin maksanut 300 000 euroa kiinteistöstä tuollaisella paikalla :D
Älä ole katkera.
Näino
Lähiöistä notkumaan tulleet puliukot ja akat ne pilaa keskustan muuten fiiniä ja sivistynyttä tunnelmaa
----Julkisia vessoja ei ole vaankadulle kustaan. ----
Lähiöissä kustaan pusikkoihin ja talojen pihoille sekä parkkipaikoille, että mikä ero. Tosin keskustassa en ole nähnyt kadulle kusijaa kuin kerran ja sekin oli känninen nainen.
Lähiöissä kuten Tesoma ja Hervanta tapetaan puukoilla ihmisiä eikä roistoa saada kiinni.
Puukkohipat on nykyään keskustassa. Lähiöt ovat rauhoittuneet, sanoo poliisi. Ruotsin lähiöissä temmelletään, syystä jonka tiedämme
Kannattaa käydä Kuninkaankadulla tai vaikka keskustorilla. Kyllä näkee elävää keskustaa. Ei sellaista menoa lähiöissä ole.
------. Ei sellaista menoa lähiöissä ole.----
Lähiöistä ne ovat kotoisin ja niihin lähiöihin ne yöksi palaavat. Ei sillä jengillä ole varaa asua keskustassa. Siellä kaupungin vuokra-asunnossaan ne sitten yön huutavat ja ryyppäävät ettei kukaan naapuri saa nukuttua.
Tampere ei ole koskaan aikaisemmin ollut niin ankea paikka mitä se tällä hetkellä on. Kiitos Tampereen vapaamuurarien ja lepsujen poliitikoiden.
Saamme palan vihreästä unelmasta.
Ne on nää Raevaarat sun muut hörhöt jotka parjaa, suurin osa on tyytyväinen keskustan mahdollisuuksiin.
Kaupungin reunamillahan ei ole muuta ajanviettomahdollisuutta ellei halua mennä kaljalle kuin metsäpolkuja pitkin käveleminen. Sekin kyllästyttää kun on kävellyt 5 tuntia mutta kun muutakaan ei ole. Paikalliset kirjastotkin lakkautetaan ja niihin päästäkseen pitää matkustaa. Monta on lakkautettu viime vuosina. Keskustassa sen sijaan on ihan kaikkea.
Lykkään veneen vesille jos helle ahdistaa. Venerantaan 200 m
Asun keskustassa mutta niin minäkin teen, kesämökin rannassa. Keskusta on ihmisen paras paikka asua paitsi kesällä.
Käyn katsomassa katiskat jäitten tuloon asti kahdesti viikossa. Keskustaan nyssellä 20min. En silti käy
Jos ei viihdy kaljalla eikä tykkää löhötä sohvalla telkkaa tuijottaen niin mitä voi lähiössä tehdä talvi-iltoina? Keskustaan on pakko lähteä tai istua murjussaan seinää tuijottamassa.
Mitä teet keskustassa talvi-iltana?
Hörppii 10 euron hintaista ekspressokuppia jossain kaffilassa? Eihän sitä kukaan -20 asteen pakkasessa pimeässä viihdy? Ja hintojen on oltavat kovat, kun huomioidaan keskustan vuokrat. Niitä ei ihan muutaman kupposen tai muutaman euron ruoka-annoksilla katetakkaan.
Keskustassa ei ole oikeastaan mitään sellaista, mitä voisi tehdä ilmatteeksi, lukuunottamatta kirjastoa. Kaikki maksaa viimeisen päälle. Kyseinen paikka on suunniteltu sitä silmällä pitäen, että sieltä kynitään vierailijalta kaikki setelit lompsasta ennen kuin ilta on kulunut loppuun.
Suurin osa juhlijoistakin juo kotonaan ennen kuin lähdetään viihteelle. Tämä näkyy tietenkin viihdepaikkojen tuloksessa. Helsingissä on havaittavissa niidenkin suhteen kato. Pitemmällä aikavälillä ainoastaan vuokraaminen on kannattavaa, ei liiketoiminta. Helsingissä onkin havaittu, että toiminnot ovat siirtymässä kiihtyvällä vauhdilla "radanvarteen". Ylihintainen keskusta on jäämässä lähinnä nukkumalähiön asemaan.
- elokuvia
- kahviloita
- tavarataloja
- ruokapaikkoja
- näyteikkunaostoksia
- ihan muuten vain
Kakaroitten huveja
Keksi parempia !
Lisätään vielä tuohon listaan:
- Työväenopisto
- Yliopistolla kaikkea opiskelumahdollisuuksia
- Metso
- kesäfestareita
- luentoja kaikista aiheista
- jumppa- ja kuntoilusaleja
Väliltä Lielahti-Pispala löytyy kaikki
Yli+90%+keskustan+asukkaista+viettää+illat+kotonaan.+Laskeppa,+mihin+muualle+se+määrä+väkeä+mahtuisi.+Teattereihin?+Kahviloihin?
Lähiöissä vain nukutaan ja juodaan kaljaa.
Monet Tampereen lähiöt ovat lähinnä slummeja ja sellaisiksi ne luettaisiinkin vauraissa länsimaissa. Keskusta on tilapäisesti hieman erilainen kuin ennen mutta muutaman vuoden kuluttua tätä työmaa-aikaa ei kukaan enää muista vaan ihailee keskustan kauneutta ja vetovoimaa.
Et ole rehveli koskaan päässyt maailmalle näkemään slummia
Työmaan seuraaminen on oikeastaan ihan mielenkiintoista. Kävinkin eilen Hämpillä eikä merkkiäkään mistään taaantumasta, niin täynnä iloisia ja tyytyväisen näköisiä ihmisiä että ei meinannut eteenpäin päästä. Ihan vastakohta lähiöiden monesti niin apaattisille katseille.
Epätoivo paistaa kilometrien päähän tästä trollauksesta...
Tarkoitatko "tällä trollauksella" tätä sinun omaa kirjoitustasi, kukaan muuhan tässä ei ole trollannutkaan.
Keskustassa ei ole puukkohippasia ihan joka päivä
Muualla ei ole kymmenissä vuosissahaan puukkojuhlia
Tampereen keskusta on ihan yhtä hyvässä jamassa kuin talouskin.
Rappio näkyy ja haisee
Nyt meillä on vihreiden keskusta.
Ja talous.
Taas keskustaa parjataan syyttä. Me vihreät emme tuosta tykkää. Yhyyyyy
"Nomun tiedotteen mukaan ”Tampereen kasvanut ravintolatarjonta on muuttanut alan toimintaympäristöä. Asiakaspotentiaali ei ole kasvanut tarjonnan suhteessa ja lisäksi raitiotietyömaat eri puolilla kaupunkia ovat hiljentäneet keskustaa."
Aamulehti 5.9.2018
Taas yrittäjät ovat väärässä kun tuollaista puhuvat. Ei noin saa kirjoittaa. Keskusta on paratiisi.
"–Keskusta on niin sekaisin, että ihmiset välttävät sitä. Se näkyy myynnissä, Palmroth kuvailee."
Aamulehti 5.9.2018
Joku muu aiheutti yritykseni luisumisen selvitystilaan.
Taas Aamulehti kirjoittaa pahaa keskustasta. Yhyyyyyy
https://www.aamulehti.fi/moro/huumeiden-kayttajat-ovat-siirtyneet-tullin-alueelta-ydinkeskustaan-ja-sorinaukiolle-kun-jonnekin-tulee-kamerat-paikat-vaihtuvat-uusiin-201181855/
Joo. Eihän se asiakkaiden puute aja yrityksia selvitystilaan vaan joku muu.
Päinvastoin, sehän sanoo että VALTAOSA käyttäjistä on kotonaan tai LÄHIÖISSÄ, siis ei keskustassa. Lue koko juttu äläkä ala omiasi viserrellä.
Kyllä, kummaa kun keskustan parissa puistossa silloin tällöin pyörivät käyttäjät ovat eräille suurikin ongelma mutta lähiöissä joka talossa ja metsikössä kokoontuvat piikittäjät eivät ole ongelma. Lähiöissä pihat ja lasten hiekkalaatikot sekä lähimetsät ovat täynnään piikkejä mutta sekään ei ole näille keskustaa parjaavile räkänokille ongelma.
Kyllä ne vaan uutisten mukaan kerääntyvät sinne keskustaan. Siellä on neulanjakoa, kaveriporukkaa, tavaran myyntiä, korvaushoitoa, nuorten hoitopiste, talvisin lämpimiä lepopaikkoja, kun on vasta ottanut annoksen jne.
On poliisin kertomaa, on sosiaalihenkilöstön kertomaa, on liikkeenpitäjien kertomaa, on tutkivaa journalismia, on jopa itse asunnonomistajien kertomaa. Lähiössä käydään enintään nukkumassa, jos nyt edes sitä vakituista kämppää edes punkattavaksi on. Kun maailma on sekaisin 24/7, siinä ei paljoa laskuja maksella eikä rahaa säästellä.
Älä viitsi suoltaa tänne tuota katkeraa potaskaasi, jota kukaan muu ei usko. Myönnä pois vaan, että se 300 000 euron sijoituskämppä keskustassa ei ollutkaan "sijoitus".
Ostokset tehdään nyt lempäälässä.
Niin mitkä ostokset, sekö piimäpurkki ja Sininen lenkki ?
Meneekö joku oikeasti keskustaan ostamaan piimäpurkkia ja lenkkiä? No, makunsa kullakin :D
Kaipa sen kantiksen SilverTitanUranus-cardin saadakseen pitää kaikki mahdolliset ostokset kohdistaa sinne keskustan kantakauppaan, vaikka kyseessä olisi halvin vessapaperi. Voi sitten vilautella niitä korttejaan vaikka Tinder-treffeillä.
Kyllä keskusta on parasta Tamperetta. Ja kunhan se on taas kunnossa niin voi sitä loistoa ja suosiota. Kansaa pyörii niin ettei meinaa sekaan mahtua.
RAiteet valmistuu ja loistukkuus alkaa jo näkyä. Keskustan suuri suosio näivettää lähiöiden kaupata ja kaljaräkälät kun ei niihin kukaan kehtaa mennä. Ratikalla kun kohta pääsee niin lujaa keskustaan.
Pysy lujana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä sitä!