Menetetyt korkeakoulu opintopaikat!

SDP on voimakkaasti arvostellut hallitusta yliopistojen määrärahojen leikkauksista.
Demarit olivat hallituksessa, kun suomalaiset menettivät opiskelupaikat Ruotsin korkeakouluissa.
Ruotsi nosti suomalaisten vaatimustasoa, niin korkealle että hyvilläkään arvosanoilla sinne ei päässyt, kuin Ahvenanmaalta. Ahvenanmaalaiset pääsevät Ruotsiin lukion päättötodistuksella, kun muilta vaaditaan yo-tutkintotodistus. SDP siis hyväksyi, että perinteist korkeakolupaikat menetettiin.
Miksei Antti Rinne soittanut Lövenille, ettei menettely sovi? Eikö Löven ota Rinteen puheluita vastaan, vai eikö välitä niistä?

Vielä pahempi on, jos SDP oli mukana hyväksymässä ruotsinsuomalaisten lähdön Ruotsiin opiskelemaan. Helsingistä oli lähtenyt joukko Tukholmaan ja he viihtyivät siellä.
RKP oli huolissaan "hjärnflykt ilmiöstä" ja se haluttiin estää. Suomen hallitus lienee saaneen ehdotuksen ajatuspajalta, että lähettävät Ruotsiin pyynnön nostaa pääsyvaatimuksia.
Tuskinpa Ruotsi olisi halunnut estää suomalaisten tulon, kun samaan aikaan ottivat pakolaisia lähi-idästä. Hävettää SDP:n toiminta.

Sipilän hallitus on nyt palauttanut pääsyvaatimukset entiselle tasolle, eli on lisännyt suomalaisten korkeakoulupaikkoja sadoilla. Suomalisille avautuu opiskella ruotsiksi korkeatasoisissa oppilaitoksissa.
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Finlandssvenskar kirjoitti:

SDP on voimakkaasti arvostellut hallitusta yliopistojen määrärahojen leikkauksista.
Demarit olivat hallituksessa, kun suomalaiset menettivät opiskelupaikat Ruotsin korkeakouluissa.
Ruotsi nosti suomalaisten vaatimustasoa, niin korkealle että hyvilläkään arvosanoilla sinne ei päässyt, kuin Ahvenanmaalta. Ahvenanmaalaiset pääsevät Ruotsiin lukion päättötodistuksella, kun muilta vaaditaan yo-tutkintotodistus. SDP siis hyväksyi, että perinteist korkeakolupaikat menetettiin.
Miksei Antti Rinne soittanut Lövenille, ettei menettely sovi? Eikö Löven ota Rinteen puheluita vastaan, vai eikö välitä niistä?

Vielä pahempi on, jos SDP oli mukana hyväksymässä ruotsinsuomalaisten lähdön Ruotsiin opiskelemaan. Helsingistä oli lähtenyt joukko Tukholmaan ja he viihtyivät siellä.
RKP oli huolissaan "hjärnflykt ilmiöstä" ja se haluttiin estää. Suomen hallitus lienee saaneen ehdotuksen ajatuspajalta, että lähettävät Ruotsiin pyynnön nostaa pääsyvaatimuksia.
Tuskinpa Ruotsi olisi halunnut estää suomalaisten tulon, kun samaan aikaan ottivat pakolaisia lähi-idästä. Hävettää SDP:n toiminta.

Sipilän hallitus on nyt palauttanut pääsyvaatimukset entiselle tasolle, eli on lisännyt suomalaisten korkeakoulupaikkoja sadoilla. Suomalisille avautuu opiskella ruotsiksi korkeatasoisissa oppilaitoksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu