Mihinkä se torni logo on hävinnyt valtakunnansalien seinästä.
Eikös se ole ollut Jehovan todistajien tunnus 1800-luvulta lähtien.
Vartiotorni logo
7
318
Vastaukset
- Määräyksenmukaan
Se määrättiin poistettavaksi.
Poistomääräys, Amerikan päämajasta, oli säästäväisyyslähtökohdista suunniteltu.
Aina tuli poistaa logo, kun oli sellaista remontoitavaa, että siinä samalla asia hoitui ilman erityisiä kuluja.
Jos poistamiseen olisi vaatinut rahanmenoja aiheuttavan toimen, sai logo jäädä vielä paikalleen, kunnes sen poisto saattoi tapahtua "oheistoimena".- ilmeisesti
Sinähän sen tiedät. Onko omassa logossasi valepukin kuva?
- tornitöröttää
Fallos-symboli lienee koettu vanhahtavaksi ja JW.ORG -logossa saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli logon uusiksi ja nettiosoitteen samaan.
Valtakunnan Palveluksemme huhtikuu 2009 sivu 4 Kysymyspalsta:
"Vastaisuudessa salia rakennettaessa tai remontoitaessa ei tulisi käyttää Vartiotorni-logoa tai sen jäljitelmiä, vaikka sali olisikin Vartiotornin lakimääräisen yhdistyksen omistuksessa. Seurakuntia, joiden salissa on jo tällainen logo, ei vaadita tekemään heti muutoksia nimikilpeen, sisustukseen tai muuhun arkkitehtuuriin, sillä ne voisivat vaatia paljon aikaa, rahaa ja työtä. Muutosta kannattaisi kuitenkin harkita, jos sen toteuttaminen olisi suhteellisen vaivatonta. Muussa tapauksessa muutokset voidaan tehdä tulevien korjaustöiden yhteydessä."
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s252.htmlSeura tarvitsee (yllätys, yllätys) rahaa. Läkkipeltisistä tornilogoista saa 5 snt/kilo.
- rumaon
Ruma on tuo nettiosoite logo, se torni oli perinteisempi ja parempi. Arvostan sitä että pidettäisiin perinteistä kiinni.
- sehänsopii
Uskonnolliselle rihkamalle rihkama-logo.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi1804324Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo734191Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks582318Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä582271- 582174
- 531836
- 281477
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101298Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151233- 601159