Miten puiston saisi vartiointiin niin ettei väki pääse linnottautumaan sinne pimeällä juomaan alkoholia ja käyttämään huumeita? Nytkin pilkkopimeä puisto oli täynnä sekavaa porukkaa. Soitin poliisit paikalle. Koiran ulkoilutus reissulla voi saada vaikka turpiinsa jos ei ole varovainen!
Snellmanin puistosta tullut huumeluola
puiston_väärinkäyttöä
8237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pitääkö jokaisesta koirankusetusreissusta tehdä oma aloitus?
Se on poliisien hyväksymä paikka , parempi kuulemma antaa olla jossain missä saa vetää ja myydä kamaa ,siitä on hyvä kikkailla kaupungin talon kiveyksille örisemään
On ihme ettei Kuopion kokoiseen ja näin pahasta huume/alkoholiongelmasta kärsivään kaupunkiin saada jotakin kerhotilaa jossa olisi ohjattua ja valvottua toimintaa tälle porukalle.
Hienoa että oli lehteenkin saatu juttu tästä maleksimisongelmasta. Olen tällä palstalla useaan otteeseen todennut, että Kuopion suurin ongelma ovat häiriökäyttäytyjät yleisillä paikoilla, joissa ihmiset haluaisivat rauhassa lenkkeillä koirien tai lasten kanssa. Kuopion pahimmat ''räkälät'' sijaitsevat Sokoksen taustalla ja edustalla, Sankaripuistossa ja Amarillon nurkilla, näissä on ympärivuotista häiriköintiä havaittavissa. Kesäisin ongelmana ovat erityisesti Valkeisenlammen itäranta, Kuopionlahden aallonmurtaja, Snellmanin puisto ja Satamassa Albatrossin ympäristö. Viime vuosina myös Maljalahden pelipuiston ovat kaljoittelijat sankoin joukoin vallanneet käyttöönsä. Yhden häirikköryhmän muodostavat nykyään valitettavasti myös korkeakoulujen opiskelijat, jotka eivät tunnu opiskelusta välittävän vaan riehuvat jatkuvasti haalarit päällä lumihangessa ja mutavellissä, sotkien ja rikkoen paikkoja, mm. Snellamanin puiston suihkulähteen vuosi pari taaksepäin. Kannatan kovan kurin saattamista yleiseen käyttöön siten, että huonosta julkisesta käytöksestä annettaisiin kova sakkorangaistus ja jos toiminta jatkuu niin henkilö voitaisiin toimittaa tapauksesta riippuen joko mielenterveyshoitolaan, vankilaan tai työleirille.
Taitaa remontti jatkua koko kesän, en usko että tuosta äkkiseltään saavat puistoa kuntoon. Toivottavasti siitä tulee kaunis sitten kun on valmis. Yksi asia mitä erityisesti näin valistuneena kaupunkilaisena toivon on, että puistoon hankitaan penkit, joita ei voi raahata ympäriinsä. Jokakesäinen riesa on esim. sunnuntai-ilta-auringossa istuskelijalle se, kun penkit on raahattu, rikottu, poltettu, paskottu ja roskattu viikonloppuiltaisin. Tämä on nuorisoraggareiden syytä. Toivottavasti kaupungin puistotoimistossa on herätty asiaan ja hommataan uudistuneeseen puistoon myös asianmukaisesti valvontakamerat sekä tietysti kiertävä vartija, joka häätää asiattomasti käyttäytyvät ihmiset pois kaupungin virkistysalueilta. Olen puhunut.
Harmittavan aikaisin tänä vuonna. Vänärillä, Valkeisen rannalla, toripöydillä ja Satamassa on ollut tällä viikolla päivittäin kaljanjuojia. Sentään Snellmanin puisto säästyy nyt järjettömältä käytökseltä.
Ärsyttää jo valmiiksi. Kohta on jokapaikka täynnä juopottelevaa ja metelöivää nuorisoa. Alkoholisoituneet teinit kun eivät mitenkään voi pysyä erossa aineistaan ja vaikka juuri on vietetty kuukauden vaput ja koulunpäättäjäiset, niin meno sen kun jatkuu. Tämä sakki tietenkin toivoo näitä kuumia seksihelteitä, jotta voidaan tavallisille ihmisille oikein esitellä omaa ''varallisuuttaan'' joka nykyisen nuorison keskuudessa tarkoittaa lähinnä sitä kenellä on isoin lasti kaljaa puiston nurmikolla.
Ainiin, nythän täällä on olut- ja rokkijuhlia lähes joka viikonloppu aina syyskuulle asti... Eikö mitään muuta keksitä?
Ughhh, olen puhunut.
Mistä räkäsakki saa lisää kaljaa kapakasta tultuaan??? Tuo pitäisi ehdottomasti kieltää, ja porukka välittömästi kotiin kaupungilta. Puisto menee pilalle juuri kun se saatiin kuntoon.