http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4048029/Paraisilla ryosto kultasepanliikkeessa ryostajia ajettiin takaa aamuliikenteen seassa
Paraisilla ryöstö kultasepänliikkeessä – ryöstäjiä ajettiin takaa aamuliikenteen seassa
Paraisilla murtauduttiin perjantaiaamuna viiden jälkeen kultasepänliikkeeseen. Tiloihin oli päästy ikkuna ja ovi rikkomalla.
Tekijät olivat rikkoneet liikkeen vitriinit ja vieneet niistä kelloja ja koruja. Tutkinnanjohtajana toimivan ylikomisario Jan Storingin mukaan saalis oli huomattava.
Tekijät ehtivät paeta liikkeestä ennen poliisin saapumista paikalle. Heitä epäillään olleen kaksi.
Poliisi havaitsi epäiltyjen auton myöhemmin aamulla, mutta tekijät lähtivät pakoon.
Takaa-ajon aikana kuljettaja teki useita rikkomuksia muun muassa ajaessaan merkittävää ylinopeutta ja ajamalla jalkakäytävillä sekä väärään suuntaan liikenneympyrässä. Turun Sanomiin otti yhteyttä vanhempi, joka oli 8-vuotiaan lapsensa kanssa onnistunut aivan viime hetkellä väistämään jalkakäytävällä ajanutta autoa.
Takaa-ajo päättyi aamuyhdeksän kieppeillä epäiltyjen ajettua sivullisen kanssa nokkakolarin Kalkkitiellä.
Epäiltyjen hallusta löytyi pieni määrä rikospaikalta varastettua tavaraa. Poliisi on löytänyt saalista myös toisaalta. Vielä ei ole tiedossa, onko kaikki saalis onnistuttu löytämään, sillä myymälässä ei ole saatu täysin kartoitettua varastettua omaisuutta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ryöstöreissu loppui äkkiä, kiitokset poliisille hyvästä työstä.
Täällä ollaan sitojen takana, kyllä ne äkkiä kiinne joutuvat...
Ja minä kun luulin että poliisit tuli pillit päällä sisäpiiriporukkaa pidättämään. No ensi kerralla sitten.
Ei taida Paraisilla kultasepänliikettä olla enää vuoden, parin kuluttua. Murtautuminen ja varkaus (ei siis ryöstö) ovat hyvä tekosyy lopettaa jo valmiiksi kuihtunut yritystoiminta. Kuihtunut, niin kuin moni muukin omahyväisessä Saariston pääkaupungissa, jossa kuntalaisia kaupunginjohtajasta alkaen vaaditaan kotiseuturakkaudesta ostamaan Paraisilta vaikka saaristolisä-hintaan.
Näin on , Aamen ja Blottis, kuollut ja kuopattu....
On se vaan niin että Paraisten nämä ns. viisaat päättäjät saavat kiittää itseään että pian ei ole muuta jäljellä kuin vanhukset jotka pian poistuvat normaalissa järjestylsessä ja nämä kaupungin virkamiehet jotka työllistävät itseään jos jonkilaislla aputoimenpiteillä silmänlumeeksi.
Täällä kunnioitetaan kaikenlaisia hömppäjuttuja ja jo etukäteen tuhoon tuomittuja ideoita maksoi mitä maksoi. Ilmeisesti ei sopivuus työsuhteissa takaa menestyviä ideoita ja puurtaminen sekä työtoiminta on tuntematon toiminta-ala tällä sektorilla.
Tääl paraisil varastetaan tosi usein kaupast paljon ei kaikkii myyjii ees kiinnosta jo pöllit ja ilkivaltaa usein poliisei tääl ei näy
*tiiän ite vähä paremmi ku saatana kukka hattu tädit bitch*