Jos Te kuvittelette etsivänne apua aatteista tai valtiosta omaan elämään,
niin sanon suoraan, että se on aivan turhaa. Silloin Teillä pitää olla
liki 75 % kannatus ja järjestelmän muuttaminen toisi vain lakkoja ja
paljon populisitien mellakoita eri aiheilla.
Ainut Tie on Euroopan unioni ja Miksi ?
Onko minulta jäänyt tämä teille kertomatta, että jokainen asia minkä
valtio joutuu myöntymään integraatiossa on myönnytys ihmisten vapaudelle.
Jokaisen valtion rahoitus pohjautuu yrityksiin ja liiketoimiin.
Vapaakauppa-alue on siis se pohja mille koko EU on rakennettu ja siinä on
myös taattu tasapuolinen kilpailu ihmisoikeuksin ja ihmisarvoin.
Mitä enemmän ihmiset päättävät missä he asuvat, niin luonnollisesti
valtiot joutuvat kilpailemaan ihmisistä ja yrityksistä. EU määrittelee
myös vähimmäissosiaaliturvan ja työntekijöiden oikeudet ja turvat.
Teitä vain huijataan sanoilla suomalainen ja suomi ja kaikki kansa ja kulttuuri
ja kaikki tällainen huu haa. Teidän pitää ajatella lapsianne ja vanhempianne
ja omaa elämäänne ja omia mahdollisuuksia ja vaimojenne ja isienne
ja äitienne elämää ja se missä he työskentelevät ja ja sitä mistä he saavat
rahaa ja ruokaa ja mitä he saavat ja mitä he eivät saa. Ei sillä ole merkitystä
mikä sinä ole, vaan sillä on merkitys mitä sinä saat ja mitä oikeuksia sinulla
on. Yksilönvapaudet ja yksilönoikeudet on aina numero 1 ja sitten valtio aate
uskonto ja kaikki huuhaa kulttuuri ja sitten vasta muut !!!!
Kommunisti-persu on jo nyt tyhmä ja köyhä, niin kuvitteletteko, että
niistä tulee tähtitieteilijöitä ja rikkaita sitten myöhemmin vai ?
Vaatikaa EU:n kautta edes ne oikeudet ja vapaudet mitä EU oikeuttaa !!
EU oikeuttaa minimisosiaaliturvan ja vapaan kaupan ja liikkumisen ja
vapaat yritykset ja palvelut myös hammaslääkäreineen Euroopasta ...
VAATIKAAA NÄITÄ ja >NÄIHIN TEILLÄ ON OIKEUS !
NE JOUTUU NE TEILLE ANTAMAAN, MUUTEN NE EI SAA RAHAA !
KAIKKI NE JOUTUU POLVISTUMAAN RAHASTA !
EUROOPAN UNIONI ON HYVÄ KONE JA SITÄ PITÄÄ OSATA VAIN
KÄYTTÄÄÄ !!!
Niin jos Te etsitte apua aatteista ja valtiosta...
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643305Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432498
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1082376- 311923
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821159