Venäjä on käyttänyt huomattavasti aikaa ja vaivaa Suomen ja Ruotsin Nato-keskusteluihin vaikuttamiseksi, kertoi Yhdysvaltojen ulkoministeriö useille diplomaateilleen salaisessa sähkeessä kaksi vuotta sitten.
Yhdysvaltalainen Buzzfeed-sivusto sai tietopyynnön avulla sähkeen osittain nähtäväkseen. Suuria osia sähkeestä on yhä salattu.
Sähkeen mukaan Suomeen kohdistettujen tiettävästi Venäjä-johtoisten "mediahyökkäysten" tarkoitus oli herättää epäilyksiä sotilasliitto Natoon liittymisestä ja lisätä epäluottamusta kansalaisten ja päättäjien välillä.
Sähkeessä ei avata tarkemmin, mitä mediahyökkäyksillä tarkoitetaan. Luultavasti niillä viitataan vääristeltyjen ja keksittyjen tietojen levittämiseen mediassa ja sosiaalisessa mediassa, sillä samassa yhteydessä mainittiin Venäjän käyttäneen näitä keinoja Ruotsissa.
Yhdysvaltalainen Buzzfeed-sivusto sai tietopyynnön avulla sähkeen osittain nähtäväkseen. Suuria osia sähkeestä on yhä salattu.
Sähkeen mukaan Suomeen kohdistettujen tiettävästi Venäjä-johtoisten "mediahyökkäysten" tarkoitus oli herättää epäilyksiä sotilasliitto Natoon liittymisestä ja lisätä epäluottamusta kansalaisten ja päättäjien välillä.
Sähkeessä ei avata tarkemmin, mitä mediahyökkäyksillä tarkoitetaan. Luultavasti niillä viitataan vääristeltyjen ja keksittyjen tietojen levittämiseen mediassa ja sosiaalisessa mediassa, sillä samassa yhteydessä mainittiin Venäjän käyttäneen näitä keinoja Ruotsissa.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ruotsista puhutaan sähkeessä muutenkin yksityiskohtaisemmin. Sähkeen mukaan Venäjän epäillään yrittäneen hämärtää ruotsalaisten Nato-käsityksiä varsinkin vuonna 2016, kun Ruotsissa keskusteltiin Naton isäntämaasopimuksen allekirjoittamisesta. Venäjää kerrotaan epäiltävän lisäksi ruotsalaisia uutissivustoja vastaan maaliskuussa 2016 tehdyistä palvelunestohyökkäyksistä.
Sähkeen mukaan oli myös poikkeuksellista, että Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo ilmoitti huhtikuussa 2016 Venäjän tiedustelupalvelujen yrittäneen suoraan vaikuttaa Nato-yhteistyöstä käytävään keskusteluun.
Esimerkiksi asiasta silloin uutisoineen Aftonbladet-lehden mukaan tiedustelupalvelun edustaja oli osallistunut ainakin yhteen turvallisuuspolitiikkaa käsittelevään konferenssiin ja puhunut aktiivisesti turvallisuusyhteistyötä vastaan.
Yhdysvaltojen sähke lähetettiin useisiin sen suurlähetystöihin ja konsulaatteihin muun muassa Saksaan, Britanniaan, Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Sähkeen vastaanottajalistassa ei ole Suomea tai Ruotsia.
On huomattu mm. täällä S24:ssä. Tiltujen mekkaloinnilta ei voi välttyä, tässä esimerkkihakuja:
https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=tiltu
https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=tiltu valehtelee
https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=tiltut trollit
Kai nuo trollit ja juoksupojat saavat jotain pientä korvausta vaivannäöstään.
''Kai nuo trollit ja juoksupojat saavat jotain pientä korvausta vaivannäöstään''
Valitettavasti, meidän verovaroista ryssä kun on paskasakin ruokkimisen ulkoistanut Suomalaiselle sosiaalihuollolle.
keskustelussa vain on niin heikko, ettei ne taida uskoa kaikkia valeitaan edes itse.
Ja osa taitaa uskoa ajavansa Suomen etua. Niin tyhmiä' ovat.
puhumaan Venäjän pussiin. Ei ne sitä itse ymmärrä, raukat.
Trumppi kävi Suomessa vähän vitsailemassa, ja heti natottajat ovat kiihkoissaan. Itku pitkästä ilosta, sillä Trumppi ei Suomea natoon huoli. Puuttinin fanit ovat Suomessa vähissä, mutta heitäkin kihelmöi, kun Puuttini kehuu Niinistöä ja kutsuu kylään. Kyllä siinä natotollojen ja puuttinistien alhainen älykkyys taas paljastuu. Onneksi meitä "tolkun ihmisiä", jotka eivät kumarra eivätkä pyllistä kumpaankaan suuntaan, on Suomessa enemmistö. Tollot!
Venäläisten kurmoottamana ihmisenä hieman ihmettelen presidenttimme linjaa ... itse hänen tilallaan passailisin vierailukutsujen osalta. Esittäisin vastakutsun johonkin vedoten.
On meinaan 300GHz tason kokemusta idänmaalta. Tykittivät minut käytännössä kuoliaaksi.
Että, jos pressalle voisin heittää neuvon: älä mene.
Tai sitten pitää olla saman tason suojajoukot mukana.
Trumpilla on. Meillä ei.
Jenkit ovat jatkuvasti sekaantumneet Suomen sisäisiin asioihin ja täysin aiheettomasti esittäneet asiattomia väittämiä.
Venäjä tappaa nytkin Euroopassa.
Venäjä on maailman ainoa valtio, joka tappaa eurooppalaisia ja varastelee Euroopan valtipiden alueita.
Valehtelet.
Ymmärsinkö nyt oikein, vai eikö suomalaisella vapaalla keskustelupalstalla saa kertoa vapaasti mielipidettään, ellei ole itse suomalainen tai ainakin vihaa ryssää?
Ilmeisesti on mielipiteitä, jotka ovat vapaampia kuin toiset.
Miten niin? Kyllä Tiltulauma on palstalla ansiokkaasti esillä ja sen vapaa länsimaa kestää mennen tullen!
No kun sinä ymmärrät asiat aina väärin, olkoon sitten mikä asia vaan.
Vapaastihan tiltut saa esittää valheitaan, se vaan on turhaa täällä kun ne ei mene läpi.
Jatkakaa vaan, olisi yksi naurunaihe vaan vähemmän jos teitä ei olisi.
"Ymmärsinkö nyt oikein, vai eikö suomalaisella vapaalla keskustelupalstalla saa kertoa vapaasti mielipidettään, ellei ole itse suomalainen tai ainakin vihaa ryssää?"
Kuka täällä on kieltänyt ketään, sinuakaan, kirjoittamasta?
Se on eri asia elleivät keskustelut pysy Suomen lain rajoissa, jolloin ylläpidon ja viimekädessä oikeuslaitoksen tehtävänä on huolehtia, että alkavat pysymään.
Ylläpidolla on tietysti aina viimeinen sana ja se voi poistaa minkä tahansa kirjoituksen.
Samalla tavalla täällä on myös sallittua sinun kirjoitustesi kritikointi, mikäli palstan ylläpito sen sallii.
Sen sijaan esimerkiksi naapurimaassamme Venäjällä hallinnon kanssa eri mieltä olevien asema ei ole kehuttava.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3178996-venajalla-on-yha-vaikeampi-olla-eri-mielta
Ei taida EU:ssa olla yhtään vapaata maata ja nk. "länsi" tulee vastaan vasta Rapakon toisella puolella, joten tässä kirjoituksessa puhutaan pelkkää roskaa.
Suomen presidenttiin ainakin on vaikutettu , hänhän nykyään vastustaa liittymistä vaikka hänen puolueensa kai kannattaa liittymist . Venäjän pyrkimys aivan selvästi on häiritä euroopan yhtenäisyyttä hajottaa sitä ja luoda oppositioryhmiä , siinä on kyllä samallaiset pyrkimykset trumpillakin . Kaikenkaikkiaan venäjän etu ei ole meidän etu .
Presidentti on muotoillut turvallisuuspoliittisen linjan, johon kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet.
Presidenti erosi kokoomuksesta kautensa alussa. Se on Nato-myönteinen, mikä vapaassa maassa on sallittua.
Niinistö toi selvästi esille, että suomalaiset ovat natoa vastaan ja hän on suomalainen.
Joten lopettakaa hyvän sään aikana tyhjä jankkaus.
Katohan ite kotiryssä onko jotain sanottavaakin
Jenkkien yritys puuttua Suomen asioihin, on yhtä röyhkeää kuin myrkkysyytökset Venäjää vastaan.
Selkeä yritys vaikuttaa maidemme väleihin, mennee ykkösluokkaan häikäilemättömyydessä.
TiltuToisen yritys valehdella päivästä seuraavaan ei vakuuta lainkaan, mutta sen sijaan se on tehnyt tiltusta ja hänen diktatuurinkannatusaatteestaan yleisen naurunaiheen ; P
"Mihin katosi ukrainalaishävittäjä? – Näin Venäjä kumosi omat selityksensä Ukrainan lentoturmasta"
- - -
"Venäläisten selitys on vähintäänkin mielenkiintoinen. Venäjän puolustusministeriö järjesti heinäkuussa 2014 vastaavan tiedotustilaisuuden, jossa se esitteli samaan tapaan tutkadataansa turmahetkeltä. Tuolloin Venäjä näytti todisteina materiaalia, jonka se kertoi osoittavan, että MH17-koneen pudotti ukrainalainen Su-25-rynnäkkökone, joka oli vain 3-5 kilometrin päässä siitä.
Ukrainalaishävittäjä loistaa kuitenkin nyt poissaolollaan. Uudet tutkatiedot kumoavat Venäjän omat aiemmat väitteet ja saattavat samalla venäläisten vuonna 2014 esittämien tutkatietojen oikeellisuuden varsin kyseenalaiseksi."
https://www.verkkouutiset.fi/mihin-katosi-ukrainalaishavittaja-nain-venaja-kumosi-omat-selityksensa-ukrainan-lentoturmasta-55717/
Kauampa meni kun tämän palstan päätrolli uskalsi esittää valheitaan tässä ketjussa mutta tulihan se kuitenkin kolostaan.
Kyllä ne venäjän sikailut on todistettu jo useaan kertaan, lähtien Georgiaan hyökkäyksestä ainakin.
Tiltut käykää katsomassa yle areenassa putin ja mafia se on hyvä dokkari https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://areena.yle.fi/1-4377326&ved=2ahUKEwjTlYT-7ubcAhUJCZoKHXFbBVgQjjgwAHoECAEQAQ&usg=AOvVaw1wPW4I1ofvCbf4wrHtNFx2
Tiltuilta viedään kaalisopasta kaali, mikäli heidän nähdään katselevan koneeltaan noinkin Venäjä-vastaista propagandaa.
Aito tiltu katselee vain tosidokumentteja Toppless Messiaasta, joka ratsastaa tiikerillä ja ohjaa kurkia - tai jotain siihen suuntaan olevia siivekkäitä - ja on niin lutuinen notta.
"Sähkeen mukaan Suomeen kohdistettujen tiettävästi Venäjä-johtoisten "mediahyökkäysten" tarkoitus oli herättää epäilyksiä sotilasliitto Natoon liittymisestä ja lisätä epäluottamusta kansalaisten ja päättäjien välillä.
Sähkeessä ei avata tarkemmin, mitä mediahyökkäyksillä tarkoitetaan"
Eipä tietysti, eli kysymyksessä on mediassa vaikuttaminen ilman kohdennettua esimerkkiä.
Väitetään jotain, ei kerrota mitä missä milloin millaisia juttuja?
Tämä tapa itsessään on sitä mitä otsikossa väitetään.
Niitä ei kerrota kansalaisille , koko totuus harvojen käsissä . Kansa elää uskontojen , harhojen , mielikuvien ja toivon varassa . Voisi olla mielenkiintoista joskus kuulla koko totuus .
Kylläpä natotajilla vetää hermot kireelle.Suomi ei liity koskaan natoon,siis ei koskaan.Koittakaa kestää.Kirjoitelkaa täällä vain nato ihanuuksista ja Venäjä uhasta ja pahuudesta se helpottaa nato kiimaanne,meihin tavan Suomalaisiin sillä ei ole mitään vaikutusta mitä houraatte.Siis vielä kerran me Suomen enemmistö emme halua natoon.Asia loppuunkäsitelty.
On ne "ansianneet" vähän muutakin .......... ;-)
IMHO.
Tietenkin Venäjällä on omat intressinsä koskien ydinase-kapasiteetin omaavan liittouman saapumisesta rajoilleen.
Varsinkin kun tuon liittouman johtava toimija on julistanut omivansa vuosisadan omien intressiensä ajamiseen.
"Yes we can"="Because we can".
Jenkkeinmaalle on vaikeaa myöntää,että valtapoliittisella tasolla voi olla tasavertaisia toimijoita.
Totuttuaan Hollywoodin ja liitännäisten dominoimaan maailmankuvaan lienee paluu arkeen hankalaa.
Sinatra ja Elvis eivät enää elä.
Venäjän hyökkäyksellis-aggressiivinen armeija on rauhanomaisten maiden rajoilla uhoamassa.
Venäjä on maailman ainoa valtio, joka tappaa eurooppalaisia ja varastelee Euroopan maiden alueita.
Kehitysmaa Venäjä mitättömine talouksineen ei TODELLAKAAN ole mikään tasa-arvoinen USA:n tai ylipäätään LÄNNEN kanssa.
Venäjää ei tarvita mihinkään eikä siitä ole muuta kuin riesaa.
Venäjän talous on pienempi kuin Italian se pääsi tiltulta nyt unohtumaan joten voimme tästä päätellä että venäjä ei ole tasavertainen toimija vaan 2 luokan kehitysmaa ,kohta ei edes sitä kun uidet pakoitteet sstuvat voimaan
Hienoa, mihin ihmeeseen siis tarvitsemme Natoa?
Yksinkertainen vastaus: huoltovarmuus.
Paskaa. Oma puolustus ja oma elintarviketuotanto takaa huoltovarmuuden. NATOon ei tule mennä, koska se on Suomen tuho.
Sodassa 2-luokan kehitysmaata vastaan tuskin tarvitsee olla huolissaan hultovarmuudesta. Sen kun vedellään sisäfilettä naamaan ja katsotaan kun kehitysmaassa kuollaan nälkään sodan syttyessä.
tapahtuu koko ajan.
Toisaalta lienee niin, että tiltut ovat niin innokkaita Suomen ja länsimaiden vihollisia, etteivät Moskovan yllytystä tarvitse,
eivät kiistä Venäjän ohjausta.
Vaikka turhaahan se olisi.
Aika heikosti näitä salaisia papereita tunnutaan suojelevan kun vuotavat ympäri mediaa :)
No ei muuta kuin idän trolleja bongailemaan niin eivät vahingossakaan saa natottajia vaatimaan liittymistä Varsovan liittoon onnistuneen hybridihyökkäyksen jälkeen.
Trump tekee myös kaikkensa, ettei NATO kiinnostaisi enää ketään.
Buzzfeed News on saanut kaksi vuotta vanhan sähkeen valikoidusti julkaistavaksi. 10. elokuuta 2018 julkaistu diplomaattisähke on amerikkalaisittain tarpeellinen kaikkien muiden vastaavien operaatioiden osana jännitteiden rakentamisessa Venäjää vastaan, jotta presidentti Donald Trumpin ulkopoliittiset mahdolliset pyrkimykset rakentaa suhteita presidentti Vladimir Putinin ja Venäjän kanssa vähintäänkin häiriintyisivät.
Kertokaapa tiltut miksi rauhaa rakastava itänaapurimme harjoitteli hyökkäyssotaa eurooppaa ja pohjoismaita vastaan zapad harjoituksessa?
Kiimakko vireessä: "Venäjä ohjaa tiltuja Nato-keskustelussa". Osoittaa suurta älykkyyttä.
Muuten Venäjä mielestäni ihan asialinjalla.
siis USA:n tiedustelun antama.
Jokainen tätä palstaa seuraava tietää sen todeksi.
Tuntuu , että koko otsikko puhuu itsensä pussiin , suhteessa Trumpiin ja Usa:n vaaleihin . Voiko meillä Niinistöä syyttää , mitä Ryssätrollit kirjoitti Suomen pressavaaleissa vapaisiin keskustelupalstoille . Voiko Niinistöä syyttää , että lehdistö hyväksyy kommentoihinsa Ryssätrollit ? Kun Suomen mediat haukkuu päivittäin Trumpia , täytyy muistaa , että esim. Usa:n pres.vaalit ovat aina muodostuneet lokakampanjoiksi , joissa vastustajasta yritetään jopa rahalla löytää skandaaleja . Suomessakin Keskustan Jäätteenmäki harrasti Mannisen avustuksella lokakampanjaa . Voisiko Niinistöä syyttää , että Ryssätrollit manipuloi kansalaisia tälläkin palstalla ? Mediakonsernit ovat ainoita syyllisiä manipulointiin , koska he mahdollistavat Venäjänpropagandan välineissään . Tämä ei ole Presidenttien vika .
Terve järki ja realismi voittaa. Suomalaisista ei tule NATOn miinanpolkijoita koskaan.
Ei meistä Suomalaisista patriooteista tulekkaan sellaisia, mutta ryssän percettä nuolevat MIELIKUVITUSMAJURIT laitetaan tarpeen tullen "avaamaan latua". Sillä tavoin vähennetään TODELLISTEN MAANPUOLUSTAJIEN tappioita kriisin kohdalle sattuessa. ;-)
TIRSK.
Ps. Joko pyylevälle pikku taatelispojulle on selvinnyt, mitkä perustutkinnot vaaditaan Majuriksi ylentämisellle ...?.
Suomi on tätänykyä sotilasliittoon kuulumaton maa, mutta ei sotilaallisesti liittoutumaton.
Kun ei kuuluta sotilasliittoon, ollaan sotilaallisesti liittoutumaton.
Se ei estä rauhanajan yhteistoimintaa esimerkiksi rauhankumppanuuden puitteissa.
Venäjän asevoimien Punatähti-lehden mukaan Suomi ja Ruotsi ovat niin läheisessä yhteistyössä puolustusliitto Naton kanssa, että niiden virallista puolueettomuutta ei voi juuri erottaa täydestä Nato-jäsenyydestä.
Lehden mukaan Nato on pitkään pyrkinyt saamaan maat jäsenikseen, sillä Suomesta ja Ruotsista on helppo sekä tiedustella että iskeä Venäjää vastaan.Eli venäjä pitää jo Suomea Naton täysjäsenenä ,joten Nato hakemus sisään ei ole mitään hävittävää