Ei täsmää jutut jos asiansa hoitanut.

Ei täsmää joidenkin kirjoitukset ettei rahaa ruokaan jos asiansa hoitaa niin varmaan löytyy rahoja ostaa.
Sössintä voi olla se että kieltäytyy työkkärin ehdottamista toimista ja karenssi ja tai alennettu toimeentulotuki.
Ni tuollaisetko sitten rääkyy täällä palstalla. Yksikin kannabis jauhopää hokee yhtä ja samaa makaronia heh hoh ni ei tuollaisen päänupilla ole töitä tehty 15 vuoteen.
461050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Suomessa ei todellakaan ole kenelläkään nälkä, vaikka ei olisi hoitanut asioitaankaan edes kunnolla! EU-ruoka-apua jaetaan jokaisella paikkakunnalla, lisäksi monet vapaaehtoisjärjestöt jakaa kauppojen lahjoittamia päiväystuotteita.
Siis rahaa ja ruokaa jaetaan jokaiselle, joka vain sitä viitsii hakea. Asumis- ja toimeentulotuet on mitoitettu, että niillä pärjää taatusti.

Tietty, jos hävittää kaiken rahan pelaamiseen, päihteisiin tai tupakkaan, minkä yhteiskunta jakaa, eikä mutenkaan välitetä mistään, niin kait sitten tulee ongelmat. Mielenterveysongelmat on yksi syy, että ei osata lähteä hakemaan edes apua.

Työttömyyskortistossa on oletettavasti todella paljon porukkaa, jotka ei ole mitenkään työelämän käytettävissä, vaikka työpaikkoja onkin tarjolla. Ei ole todellista, että jotkut tälläkin palstalla ovat väittäneet olleensa vuosikymmeniä työttöminä ja valittavat, ettei muka töitä ole. Kyllä siinä töitä kierretään, eikä ole yritystäkään työllistyä. Työttömyys on siten valinta!

Äänestä
  • Valitettavasti asia ei mene ihan noin. Olen itsekin nähnyt nälkää, joutuessani kelan mielivaltaisen päätösten kohteeksi. Pieni ihminen joutuu byrokratian hampaisiin herkästija laitosten kanssa taistelu henkensä pitimiksi vie hyvin voimat.
    Työpaikkoja on avoinna kymmenen kertaa vähempi määrä kuin työttömiä, joten fakta on se ettei töitä kaikille riitä. joka muuta väittää sulkee silmänsä faktoilta.
    Ei työttömänä mitään herkkua ole, turha sitä on kadehtia. Toki voi aina hypätä pois oravanpyörästä työttömäksi jos siltä tuntuu. Kannattaa sitten ymmärtää, että takaisin työelämään ei kolmen kuukauden jälkeen enää pääsekään vaikka haluaisi. Pitkäaikaistyöttömiä ei halua palkata enäää kukaan. Sitten saa tehdä ja töitä vain ilman palkkaa. Tai oikeastaan joutuu. Ellei halua karenssia ja elää pelkällä makaroonilla kuukausikaupalla.
    hyvällä tuurilla pääset vielä tekemään vanhoja töitäsi entiselle työpaikallasi ihan yhdeksän euron päiväkorvauksella työvoimapoliittisessa toimenpiteenä ja aktivointina, sillä ymmärräthän että sillä hetkellä kun statuksesi on ”työtön” sinusta tulee yhteiskunnan silmissä alkoholisoitunut, laiska luuseri, joka ei enää kykene palkkatöihin.

    Äänestä

  • chippie kirjoitti:

    Valitettavasti asia ei mene ihan noin. Olen itsekin nähnyt nälkää, joutuessani kelan mielivaltaisen päätösten kohteeksi. Pieni ihminen joutuu byrokratian hampaisiin herkästija laitosten kanssa taistelu henkensä pitimiksi vie hyvin voimat.
    Työpaikkoja on avoinna kymmenen kertaa vähempi määrä kuin työttömiä, joten fakta on se ettei töitä kaikille riitä. joka muuta väittää sulkee silmänsä faktoilta.
    Ei työttömänä mitään herkkua ole, turha sitä on kadehtia. Toki voi aina hypätä pois oravanpyörästä työttömäksi jos siltä tuntuu. Kannattaa sitten ymmärtää, että takaisin työelämään ei kolmen kuukauden jälkeen enää pääsekään vaikka haluaisi. Pitkäaikaistyöttömiä ei halua palkata enäää kukaan. Sitten saa tehdä ja töitä vain ilman palkkaa. Tai oikeastaan joutuu. Ellei halua karenssia ja elää pelkällä makaroonilla kuukausikaupalla.
    hyvällä tuurilla pääset vielä tekemään vanhoja töitäsi entiselle työpaikallasi ihan yhdeksän euron päiväkorvauksella työvoimapoliittisessa toimenpiteenä ja aktivointina, sillä ymmärräthän että sillä hetkellä kun statuksesi on ”työtön” sinusta tulee yhteiskunnan silmissä alkoholisoitunut, laiska luuseri, joka ei enää kykene palkkatöihin.

    "Olen itsekin nähnyt nälkää..."

    Niin varmaan. Miksi et hakenut ilmaisruokaa, miksi et hakenut sosiaalitoimistosta harkinnanvaraista toimeentulotukea, miksi et lainannut ystäviltä, miksi sinulla ei ollut muutamaa kymppiä jemmassa pahan päivän varalle? Pakkaseen ruokaa, säilykkeitä, ei tarvitse nälkää nähdä. Pitää olla harvinaisen tyhmä ja saamaton jos Suomessa näkee nälkää.

    Äänestä

Tälläkin palstalla usein kirjoitus ettei ole kuin sen ja sen verran rahaa mutta mihin ihmeeseen rahat sitten menee, joku sepitys että tuli lasku juupa juu ja varmaan pikavippiyhtiöltä.
Jos raitis on eikä pelaile niin varmaan löytyy työttömistä sellaisiakin joilla piirongin laatikossa rahoja ja jopa tuhansia euroja.
Tarkka rahoistaan ja valmistaa itse ruokia ja pakastaa niitä, sitten lisätuloina voi olla pullojen,tölkkien kerääminen.
Muistan 80 luvulta juttua yhdestä ukosta joka oli pullon kerääjä ni iso parta ja pyörällä kierteli ni asui vanhassa mökissä niin sillon jo oli ostanut uudet vhs laitteet ja telkkarin pullonkeräys rahoilla.
Nykyään asenteena se ettei mikään huvita ja ollaan rapakunnossa 30 vuotiaana.

Äänestä
  • Mullakin on yks tuttu, toimeentulotuella työmarkkina asumistuella elelevä. Käy 2x viikossa työtoiminnassa 4,h/pv. Pärjäilee varsin mukavasti. Auto on, silloin tällöin hoitelee kavereidensa asioita, käy kaupassa, Alkossa, kuljettaa asioilla, joista saa hieman bensarahaa. Itse lopettanut tupakoinnin ja alkoholinkäytön vuosia sitten, eikä hussaa turhuuksiin.. Uskoisin, että tällä kaverilla on säästössä muutama tonttu "kotivarana" .

    Äänestä

Olen ollut joskus työttömänä peruspäivärahalla ja ihan hyvin pärjäsi. Välillä oli rahat loppu, mutta siitä ei voinut syyttää kuin itseään. Sen jälkeen työttömyyspäivärahoihin tuli kerralla satasen korotus kuukaudessa, eli nykyään luulisi jäävän työttömiltä jotain säästöönkin.

Äänestä
  • Kauanko olit työttömänä peruspäivärahalla ja mitä muita tukia sait?

    Päivärahasta/tm-tuesta pitääkin jäädä jotain säästöön, jotta voi välillä ostaa harvemmin hankittavia tuotteita/palveluja.

    Kun nykyinen työministeri on kaljupää, niin hän ei ymmärrä parturi-/kampaamokulujen päälle. Jollain toisella ei ole edes ajokorttia, niin hän ei ymmärrä auton ylläpitokustannuksista. Kolmas on täysin terve, niin hän ei ymmärrä lääke- tai ruokavaliomenoista.
    Ymmärtämättömyyteen on helppo juuttua: Kun minä sitä tai tätä, niin sitten kaikki muutkin...

    Äänestä

  • Pitkäaikatyötön kirjoitti:

    Kauanko olit työttömänä peruspäivärahalla ja mitä muita tukia sait?

    Päivärahasta/tm-tuesta pitääkin jäädä jotain säästöön, jotta voi välillä ostaa harvemmin hankittavia tuotteita/palveluja.

    Kun nykyinen työministeri on kaljupää, niin hän ei ymmärrä parturi-/kampaamokulujen päälle. Jollain toisella ei ole edes ajokorttia, niin hän ei ymmärrä auton ylläpitokustannuksista. Kolmas on täysin terve, niin hän ei ymmärrä lääke- tai ruokavaliomenoista.
    Ymmärtämättömyyteen on helppo juuttua: Kun minä sitä tai tätä, niin sitten kaikki muutkin...

    Työttömänä olin ihan liian pitkään - useampia vuosia. Asumistukea sain vajaa pari sataa kuussa, kun ei vuokrakaan kovin hirveä ollut. Ei muita tukia.

    Äänestä

  • gfhfghgh kirjoitti:

    Työttömänä olin ihan liian pitkään - useampia vuosia. Asumistukea sain vajaa pari sataa kuussa, kun ei vuokrakaan kovin hirveä ollut. Ei muita tukia.

    Minullakin+oli+työttömänä+aluksi+taloudellisesti+helppoa,+kun+ensimmäiset+kaksi+vuotta+tuli+ansiosidonnainen.+En+viitsinyt+edes+asumistukea+hakea,+sillä+sitä+olisi+saanut+osakeasunnon+vastikkeisiin+vain+jonkin+kympin.Sen+jälkeen+tulikin+ongelmia,+kun+päivittäinen+peruspäiväraha/työmarkkinatuki+oli+25+euron+tienoilla+brutto.+Keskusta+++Kokoomus+eli+Kiviniemen+ja+Vanhasen+II-hallitus+salli+vain+0,4+%:n+indeksikorotuksia+miinus+verot.+Asumistuen+kanssakin+työssä+&+anssilla+säästetyt+rahat+hupenivat+kohti+toimeentulotukihakemusta,+sillä+auton+ylläpitäminen+söi+ne.Onneksi+Sdp:n,+Vasemmistoliiton+ja+Vihreiden+enemmistö+Kataisen+hallituksessa+sai+aikaan+korotuksen+työttömyysturvan+minimitasoon.+Pystyin+jatkamaan+sinnittelyä+ilman+toimeentulotukea,+mutta+raskaita+sopeuttamistoimia+se+silti+vaati.

    1Äänestä

Joillakin sellainen taito että pärjää pienelläkin rahalla ja jää jopa säästöönkin. Jos ei mene rahoja kaljaan,tupakkiin,peleihin niin pärjäilee ihan hyvin. Kebabit,pizzat,sipsit,karkit tietenkin maistuu kaikille mutta menee noihinkin rahaa.

Äänestä

Miks suurin osa töistä on sitten vuorotöitä joita autottoman on aika turha yrittääkään mikäli liikenne yhteys on paska, kysympähän vaan. Kummalliseks menny.

Äänestä

VOU ÄÄILIÖ MITÄ IDIOOTTEJA TÄÄLLÄ TEKEE ALOITUKSIA!!! Ei se nyt vaikeeta ole tajuta suomen tilannetta. Paitsi jos on tuommonen ääliö kun aloittaja. Noh suotakoon hänelle anteeksi, työttömälle narisijalle, joka heittää huulta ja provosointi tarkoituksessa kirjoittelee. Jos ei ole järkeä annettu niin eihän sitä voi kauhallkaan kenellekkään antaa.

On niin surkuhupaisa aloitus ettei kehtaa edes kirjoittaa muuta kun sääli kirjoituksen. Eihän kukaan voi olla noin tyhmä, eihän?

Äänestä

  • Mitäs ääliömäistä tossa aloituksessa oli?

    Äänestä

  • Taitaa henkilöllä olla karenssi ku sössinyt asiansa.

    Äänestä

Sitten tulee näitä Kela maksaa muuton niin vitut maksaa. Heh heh heh, onko hauskaa heh heh.

Äänestä

Eihän siis töitä tarvise edes vältellä meinaan kukaan ei palkkaa kauan työttömänä ollutta yhtään mihinkään, noin se vaan on. Edes haastattelu kutsuja ei sitten enää tipahtele vaikka kuin hakemuksia laittelisit.

1Äänestä
  • Miksi sitten on kauan työttömänä? Töitähän on vaikka kuinka, sen kun vain menee töihin. Pitää olla itse myös aktiivinen ja osata "myydä" itsensä. Työhakemuksen pitää erottua massasta.
    Aina on ollut töitä meikäläisellä ja perheessä muillakin.
    Ja aina löytyy puhelinmyyntiä, sillä voi katkaista pitkänkin työttömyyden ja sillä työtodistuksella menee toiseen paikkaan että heilahtaa, jos on ollut hieman pidempään puhelinmyyntityössä.

    Äänestä

  • etedesyritä kirjoitti:

    Miksi sitten on kauan työttömänä? Töitähän on vaikka kuinka, sen kun vain menee töihin. Pitää olla itse myös aktiivinen ja osata "myydä" itsensä. Työhakemuksen pitää erottua massasta.

    Puhelinmyynti ei ole työtä, eikä ryssä ole ihminen.

    Äänestä

  • etedesyritä kirjoitti:

    Miksi sitten on kauan työttömänä? Töitähän on vaikka kuinka, sen kun vain menee töihin. Pitää olla itse myös aktiivinen ja osata "myydä" itsensä. Työhakemuksen pitää erottua massasta.
    Aina on ollut töitä meikäläisellä ja perheessä muillakin.
    Ja aina löytyy puhelinmyyntiä, sillä voi katkaista pitkänkin työttömyyden ja sillä työtodistuksella menee toiseen paikkaan että heilahtaa, jos on ollut hieman pidempään puhelinmyyntityössä.

    Ei normaali ihminen itseänsä ala myymään! Hyvänen aika sentään! Ne on eri ihmisiä ne. Jos ei muuta työtä kuin itsensä myyminen niin normaali on ennemmin työtön.

    Äänestä

  • häpeesinä kirjoitti:

    Ei normaali ihminen itseänsä ala myymään! Hyvänen aika sentään! Ne on eri ihmisiä ne. Jos ei muuta työtä kuin itsensä myyminen niin normaali on ennemmin työtön.

    Kyllä myyntineuvottelija on ihan rehellinen ammatti, kun myydään esim. lehtiä ja sähköä puhelimen välityksellä. Pohjapalkka ja provikat, tienaa ihan hyvin!
    Osa telemarkkinointiyrityksistä toimii vielä ulkomailla, joten sekin etu, että saa asua esim. Espanjassa työn puolesta.

    Äänestä

  • etedesyritä kirjoitti:

    Miksi sitten on kauan työttömänä? Töitähän on vaikka kuinka, sen kun vain menee töihin. Pitää olla itse myös aktiivinen ja osata "myydä" itsensä. Työhakemuksen pitää erottua massasta.
    Aina on ollut töitä meikäläisellä ja perheessä muillakin.
    Ja aina löytyy puhelinmyyntiä, sillä voi katkaista pitkänkin työttömyyden ja sillä työtodistuksella menee toiseen paikkaan että heilahtaa, jos on ollut hieman pidempään puhelinmyyntityössä.

    Puhelinmyynti pitäisi kieltää lailla. Se on niin soittajien kuin kohteidenkin kiusaamista.

    Äänestä

  • etedesyritä kirjoitti:

    Kyllä myyntineuvottelija on ihan rehellinen ammatti, kun myydään esim. lehtiä ja sähköä puhelimen välityksellä. Pohjapalkka ja provikat, tienaa ihan hyvin!
    Osa telemarkkinointiyrityksistä toimii vielä ulkomailla, joten sekin etu, että saa asua esim. Espanjassa työn puolesta.

    Kaikki eivät vain edes luonteeltaan sovi puhelinmyyjäksi. Aikoinaan tosissani yritin lehtimyyntiä useita kuukausia (melkein vuoden) laihoin tuloksin. Vaikka tein sitä kokopäiväisesti, olin silti tukien varassa. Koin työn myös ahdistavana, koska olen enemmänkin hiljaisenpuoleinen, en mikään "moottoriturpa" kuten tuolla kutsuttiin hyviä myyjiä. Se jäi mieleen, että harvat pärjäsivät tuossa työssä, mutta kyllä joistakin kehkeytyi aika nopeastikin ihan huipputason myyjiä. Puhelinmyyjien vaihtuvuus oli melkoista eli ovet kävi jatkuvasti, uusia tuli ja entisiä meni päivittäin. Lopetin työn kannattamattomana. Sittemmin sain ihan tavallista toimistotyötä, mutta minusta ei tosiaan ollut puhelinmyyjäksi. Tokihan sitäkin kannattaa kokeilla, jos ei ole aiemmin sitä tehnyt, varsinkin jos on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut eikä aristele kontaktia vieraisiin ihmisiin.

    Äänestä

  • etedesyritä kirjoitti:

    Miksi sitten on kauan työttömänä? Töitähän on vaikka kuinka, sen kun vain menee töihin. Pitää olla itse myös aktiivinen ja osata "myydä" itsensä. Työhakemuksen pitää erottua massasta.
    Aina on ollut töitä meikäläisellä ja perheessä muillakin.
    Ja aina löytyy puhelinmyyntiä, sillä voi katkaista pitkänkin työttömyyden ja sillä työtodistuksella menee toiseen paikkaan että heilahtaa, jos on ollut hieman pidempään puhelinmyyntityössä.

    Töitä on on vaikka kuinka?! Missä? Fakta on tilastojen valossa se, että avoimia työpaikkoja on tälläkin hetkellä 20 606 koko maassa ja työttömiä työnhakijoita yli 200 000!
    Niin millä matematiikalla ne kaikki sadattuhannet työttömät tungetaan noihin muutamiin työpaikkoihin?
    Töitä ei kaikille tällä hetkellä ole, se nyt vaan on matemaattinen fakta. Siitä on turha työttömiä syyttää. On mahdotonta mennä töihin joita ei ole.

    On paikkakuntia jossa ei ole yhtään avointa paikkaa. On ihmisiä joille kaikki työt ei sovellu, ei ole osaamista ja kiinnostusta. Kaikista ei ole kaikkiin.

    Jännä miten jotkut ihmiset luulee että kun on töitä avoinna niin ne kaikki on sellaisia johon kaikki voi hakea ja kaikki saa sen paikan?????? En ymmärrä.
    Jos se olisi noin helppoa, ei suomessa olisi työttömiä eikä avoimia työpaikkoja enää.

    Meidän kylän te toimistossa on kaksi paikkaa jotka soveltuisivat minulle, mutta toiseen on ikäraja alle 30 v ja toiseen tarvii taloushallinnon ja palkanlaskennan osaamista ja kirjanpitoa. Siis ei kumpikaan ole minun saatavissani. Voisin toki mennä,mutta ole tavallinen toimistovirkailija jolla ei ole taloushallinto osaamista eikä kirjanpito taitoa. On siis turha hakea kun tietää ettei ole pätevä. Siis minulle tarjonta on 0.

    JOten miettikääpä mitä kirjoitatte, 20 606 avointa työpaikkaa ei todellakaan palvele kaikkia ihmisiä, vaikka niitä olisi miljoona, niin se ei tarkoita että voit hakea niitä kaikkia.

    Äänestä

  • xncfhgfdjro kirjoitti:

    Ei niitä töitä mistää työkkäristä jaeta, se on vain työttömiä varten (niitä varten, jotak haluaa olla työttöminä). Työpaikat löytyy ITSE aktiivisesti etsimällä. Ja mikä pakko on olla juuri töissä tietyllä paikkakunnalla?? Moni omistaa asunnon ja silti käy hyvinkin kaukana töissä. Vaimoni lähti juuri töihin 70km päähän ja tulee illalla kotiin. Minulla oli lähes 10 vuotta työmatka 180km suuntaansa kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Meillä molemmilla itse etsitty työpaikka ja takaan, että aina meille löytyy työpaikka! Itse jään eläkkeelle 72 vuotiaana ja vaimoni 68 vuotiaana.
    Maailmassa on miljoonia työpaikkoja avoinna, niihin sopii heittämällä muutama satatuhatta suomalaista työtöntä, jos vaan haluja on työllistyä. On hyväpalkkaisia hommia ja ihan hanttihommia tarjon, eli jokaiselle löytyy kyllä töitä. Jokaiselta mantereelta löytyy kyllä suomalaiselle töitä!
    Lisäksi aina on mahdollista alkaa yrittäjäksi. On monta alaa, mihin ei vaadita suuria pääomia ja on mahdollista kouluttautua erilaisilla kursseilla.

    Äänestä

Yks tuttu ollut lehtimyynnissä jo varmaan 15 vuotta ja on esimiesasemassa. Se että edes yrittää niin kyllä työpaikkoja on vaikka kuinka paljon.
Joku kuukausi sitten kun kävin kaupassa ni yks ukkeli myi silmälasien puhdistusnesteitä hitto supliikki henkilölle hyvä homma.

Äänestä

No vuokranantaja ei kauaa rahojaan odotteli, teki mitä teki tai ei tee. Turha siinä on ketään urpoa alkaa kuuntelee kun urpo ei asialle mitään mahda. Mitää pikavippejä en perkele ota.

Äänestä

Aina ihmiset eivät ole "asiansa hoitaneita". Minulla on useampi tuttu, jotka sinnittelevät aktiivileikatun työmarkkinatuen ja asumistuen varassa. Toimeentulotukinormista he jäävät sadoilla euroilla, mutta kesämökki estää tuen saamisen. Olen suosittu vieras tähän aikaan vuodesta, sillä vien vihanneksia ja perunoita tuliaisiksi kun menen kylään. Näyttävät tulevan tarpeeseen.

Äänestä

Ei muuta kuin mökki lihoiksi.

Äänestä
  • Kun se mökki on henkireikä näille ikääntyville työttömille, suorastaan elämän tarkoitus.

    Äänestä

  • Jaa että yhteiskunnan pitäisi vielä kustantaa vielä mökkeilykin, voi prkl kun ei saa jotain kelasossurahaa niin ovatko jotain kädettömiä-jalattomia.
    Kyllä ihmisillä sitten on ongelmia ja monesti siihen löytyy syy omasta päänupista.

    Äänestä

Miksi suomalaine narise ku ei tieda kovaa ku teke kebab ja pizza, pitka tyopaiva ja tule tilaus.

Äänestä

meida koko perhe tykka makaroni.paljon ketchup ja salami.
minu kotimaa on raha.lahetan sinne makaroni ja raha posti kuljetustella.
suomi makaron mailma paaras.

Äänestä

Et ole selvästikään ollut toimeentulotuki asiakas,..
Toimeentulossa ei lasketa ihmisen todellisia menoja useinkaan. Esimerkiksi hyväksyttävät. asumisen menot monissa kaupungeissa (ja kyllä ne ovat kaupunkikohtaisia) ovat niin pienet, ettei sellaisia asuntoja ole juuri saatavilla. Asumistukea maksetaan kuitenkin vain siltä osuudelta, mikä on hyväksyttäväksi katsottu, loput asumismenoista napataan siitä toimeentulotuen perusosasta pois.
Eli harvalle jää käteen sitä 490 euroa, mikä muka lain mukaan kuuluisi jäädä elämisen kuussa.
Ja siitä jäljelle jäävästä osuudesta olisi sitten maksettava ruokien lisäksi kaikki muukin. Pelkkä kuukauden bussikortti Tampereen alueella maksaa jo minimissään aikuiselle 51 euroa, jos haluaa päästä liikkumaan. Ja pakkohan se on liikkua jollakin, kun autoa ei ole varaa pitää, eikä keskustassa varaa asua.
Jos ihmisellä on lainoja, joita on työssäkäydessä ottanut ja jääkin työttömäksi huonoa tuuriaan, niitä lainoja ei lasketa myöskään toimeentulotuessa huomioon, vaan ne ovat kaikki pois siitä perusosasta. Samoin opintotuen takaisinmaksua ei kela huomioi lainkaan menona.
Eli jos opintotuki erääntyy jollekin kuukaudelle, siinä kuussa ei paljoa syödäkään..
Tämänkin tilanteen olen itse nähnyt.
Monet ihmisille pakolliset lääkkeet eivät enää nykyään ole kelakorvattavia, tämä muuttui juuri tämän hallituksen aikana. Montasataa euroa maksavat diabeteslääkkeet ja jotkin syöpälääkkeet ovat nyt omakustanteisesia vaikka monelle pakollisia. Kun. Toimeentulotuen perusosasta lääkkeisiin menee joka kuussa montasataa euroa, siinä on ihminen aika vaikeassa tilanteessa..

Ja jokainen yllättävä meno pitää jotenkin paikattava josta muusta tai lainattava rahaa että saa edes sen euron ruokaan jota täytyy sitten maksaa korkoineen pois seuraavassa kuussa ja sitä seuraavassakin... ja siinä ollaankin kierteessä kun yhteiskunta on sysännyt köyhän oman onnensa nojaan..

Byrokratia on myös täynnä kaikenlaisia loukkuja joihin köyhä voi pudota, ilman omaa syytään. Kela todistettavasti on antanut ihmisille karensseja jopa siitä hyvästä että ovat löytäneet itse töitä ! Yritä siinä sitten toimia oikein ja juosta kaikkien lippulappusten kanssa toiveena vain se, että raha riittäisi laskujen jälkeen edes pariksi viikoksi makarooniin ja ketsuppiin ja kuunnella samalla sitä kuinka paska ihminen olet kun olet työtön vaikket sille mitään itse voi..

Äänestä
  • "Jos ihmisellä on lainoja, joita on työssäkäydessä ottanut"

    Tossa se jutun jippo piileekin kun ei työtön niitä saa. Tälläset ne sitten muita haukkuvat joilla sitä velkaa on tehty yli äyräiden.

    Äänestä

Sitten ei olisi nälkä kun jokaiselle työttömälle teurastettaisiin 1 härkä 2:ssa viikossa, kun eläinproteiinin puutehan se on, mikä poistaa työllistymisen, ei niinkään nälkä.

Tsekeiltä voi saada kai tynnyreittäin eläinproteiinia mitä bodaritkin käyttävät, jotta pystyy säilyttämään toimintakyvyn.

Äänestä

Ei saa työtön lainaa eikä kukaan mene tuosta vain mihinkään, sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Mistä+ihmeestä+tuollanen+väite+on+peräisin,+ettei+työtön+saa+lainaa?+++Minä+rakensin+työttömänä+olessani+omakotitalon+ja+sain+siihen+rakentamiseen+pankista+lainan,+rakennettava+talo+riitti+vakuudeksi+tontteineen.++++Mitään+vakuudetonta+"ellos"+lainaa+minulle+ei+vieläkään+myönnetä+mistään+sika+kalliilla+korolla,+mutta+pankista+saan+lainaa++vakuuksia+vastaan+1,6%+korolla.

    Äänestä

  • Serkku sai kanssa lainan kun oli työttömänä ni ja osti sitten rivitalohuoneiston, 2 henkilö takaajaa vaadittiin.
    Sillon sitten vielä lähti kursseille ja liitonrahasta lyhensi velkaa mutta on hänellä kyllä puolisokin.
    Itse myi myöhemmin rivitalohuoneiston ilman välittäjää ja tien toiselta puolelta osti omakotitalon, nettos jonkin verran kaupoilla ja nykyään on töissä mutta ei mikään erikoinen palkka.
    Voi voi mitä tarinoita 90 luvulta kun ihmiset menettivät talojaan ja osa terveytensä.

    Äänestä

  • 59+vuotisena,+3+vuotta+täystyöttömänä+ja+sitä+ennen+useita+vuosia+pätkätyöläisenä+olleena+sain+mukisematta+asuntolainan+70%:n+arvosta+oston+kohteesta.Samposta+minut+heitettiin+huutaen+ulos+mutta+Nordea+antoi+rahat.Eukkoni+oli+ollut+tuossa+vaiheessa+pari+vuotta+pienellä+sairaseläkkeellä.

    Äänestä

On se helkkari kun nykypäivän vetelyksille tarjotaan rahaa n, 500eur tarjottimella ja ihme kitinää ettei pärjää.
Ruokajakeluita on vaikka kuinka paljon ja töitäkin löytyy tekijöille eikä sellaisille jotka maleksii vaan.

Äänestä
  • No mitä ihmettä sä sitten siinä teet? Men töihin tai hakemaan niitä heti!!!!! Laiskamatona siinä vedät kinttua ja syöt pakastepitsaa ja juot kaljaa, oot niin loihava ette jaksa edes ylös nousta. TÖITÄ HAKEMAAN HETI!!!

    Äänestä

Kuules tyttö kaikkien ei tarvi tehdä töitä mutta pankkitilille tulee rahaa, eikä ole se teidän kelasossuraha.

Äänestä
  • Näin on. Jotkut työttömät käyvät vain hyvin vuoksi ja aikansa kuluksi noissa toimenpiteissä parina päivänä viikossa muutaman tunnin, saa siinä samalla hieman suolarahaa, ei tarvi pankkitalletuksia käyttää laskujen maksuun.

    Äänestä

Vitut tuommosella 500 minnekää kukaan mee . Lisäks kun joutuu hakeen toimeentulotukea voi arvailla mennäänkö tommosilla rahoilla minne asti. Kyllä ne velat on työssä ollessa aina tehtyjä se on ihan varma ettei tukia vastaan myönnetä yhtään mitään. Kannattaako sellasiin töihin jäädä jos joutuu paikkaamaan menojaan jollain hikisillä pikavipeillä niin kysypä itseltäsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hoitasiaaat kirjoitti:

Ei täsmää joidenkin kirjoitukset ettei rahaa ruokaan jos asiansa hoitaa niin varmaan löytyy rahoja ostaa.
Sössintä voi olla se että kieltäytyy työkkärin ehdottamista toimista ja karenssi ja tai alennettu toimeentulotuki.
Ni tuollaisetko sitten rääkyy täällä palstalla. Yksikin kannabis jauhopää hokee yhtä ja samaa makaronia heh hoh ni ei tuollaisen päänupilla ole töitä tehty 15 vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu