Aborttien määrä romahtanut

BlueDevil

Niin, toisin kuin palstan uskovaiset väittävät, ei abortin laittomuus suomessakaan hillinnyt, vaan suomessa tehtii kymmeniä tuhansia abortteja vuosittain. Nyt luku on piemenpi kuin missään muussa Pohjoismaassa ja 96 prosenttia lääkkeillä. Ja kaiken lisäksi luku on pienenemään päin.

Eli taas kretujen väite tuli kumottua.

26

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abortin kategorinen vastustaminen tuo, minun mielestäni, hyvin esille sen, mistä kreationismista on kyse: ihmisen henkisen kehityksen jymähtämisestä keski-ajalle.

      Abortin vastustamisessa ”raamatullisin” perustein lienee kyse misogynian lisäksi kostonhimosta. Kretut nauttivat siitä, että joku kärsii - toki he nauttivat myös vallasta.

      Eivät kretut sikiöistä välitä, he välittävät vallasta. Jos abortti kiellettäisiin, niin silloin kretut asettaisivat sekä sikiön että äidin hengenvaaraan: laittomissa aborteissa äitien kuolleisuus kasvaa. Mutta sehän olisi ideaalitilanne valtaa janoaville kretuille: näin he voisivat syyllistää naisen, joka oikeasti olisi kretujen epäonnistuneen politiikan uhri. Kretuthan eivät myönnä virheitään, kuten olemme palstalta saaneet huomata.

      • Evotonluusereita

        Heh, eikö abortoitu lapsi muka kärsi? Hänethän murhataan harkitusti.

        Kaikki evot pitäisi jälkiabortoida kovasydämisyytensä vuoksi.

        Ihmiselämä on arvokas muille paitsi evokeille.

        Ilmankos nuo sössivät parisuhteitaan ihan piloille niin että täytyy abortoida porsastelun seuraukset pois haittaamasta moraalitonta elämäntapaa.

      • Evotonluusereita kirjoitti:

        Lasta ei voi abortoida ja lapsenmurhasta saa varmasti tuomion.

        Ottaisit joskus asioista selvää, ennen kuin tuolleen tunnustat tyhmyytesi.

      • Evotonluusereita kirjoitti:

        Heh, eikö abortoitu lapsi muka kärsi? Hänethän murhataan harkitusti.

        Kaikki evot pitäisi jälkiabortoida kovasydämisyytensä vuoksi.

        Ihmiselämä on arvokas muille paitsi evokeille.

        Ilmankos nuo sössivät parisuhteitaan ihan piloille niin että täytyy abortoida porsastelun seuraukset pois haittaamasta moraalitonta elämäntapaa.

        Ole rehellinen itsellesi: ei ihmiselämällä ole merkitystä sinulle. Jos olisi, niin suhtautuisit rehellisemmin aborttiin.

      • Evouskonihmisuhreja
        marathustra kirjoitti:

        Ole rehellinen itsellesi: ei ihmiselämällä ole merkitystä sinulle. Jos olisi, niin suhtautuisit rehellisemmin aborttiin.

        Murhaajaksi en rupea. Tuhansia vuosia abortointi on ollut laiton rikos. Ja nyt vastako kun abortti hyväksyttiin muutama vuosikymmen kun kansan , moraali oli rappeutunut sikailuksi, sitten ne olemme oikeassa???? Heheheh!!!

        Siis mietihän vähän. Vielä ennen, siis noin 60 v. sitten mies saattoi saadaa puolisokseen koskemattoman naisen. Tänään evomaailmassa tuo tuskin onnistuisi.
        Eihän evoilla edes kuulu olla mitään moraalia.

      • Evouskonihmisuhreja kirjoitti:

        Sinulle maailmassa ei ole vielä tarpeeksi kuolemaa, haluat sekä sikiöiden että äitien kuolevan laittomiin abortteihin.

      • SoininTimppa
        Evouskonihmisuhreja kirjoitti:

        Murhaajaksi en rupea. Tuhansia vuosia abortointi on ollut laiton rikos. Ja nyt vastako kun abortti hyväksyttiin muutama vuosikymmen kun kansan , moraali oli rappeutunut sikailuksi, sitten ne olemme oikeassa???? Heheheh!!!

        Siis mietihän vähän. Vielä ennen, siis noin 60 v. sitten mies saattoi saadaa puolisokseen koskemattoman naisen. Tänään evomaailmassa tuo tuskin onnistuisi.
        Eihän evoilla edes kuulu olla mitään moraalia.

        Niin, evot ovat ihmiskunnan historian pohjasakkaa kaikkien tilastojen valossa.

        Mietihän sitä että miten evouskonto eroaa muka edukseen Kanaanin maan lapsiuuhriuskonnoista joissa oli kunniakasta tappaa lapset syntymän jälkeen jotta ei-toivotuista moraalittomuuden hedelmistä päästiin näennäisesti kunnialla eroon. Ei naurata. Vaan ei naurata evokkien nykymenokaan.

        Mikä kumma siinä on niin vaikeata, siis moraalisen oivallisuuden vaalimisessa????

        Itse en ikinä olisi ottanut nykyevokkiämmää lasteni äidiksi. Mutta evomiehille kelpaa kaikki roska. No, kas kun muuta ei ole tarjolla noissa porukoissa.
        Siis todellista ihmiskunnan pohjassakkaahan nuo aborttimurhaajat ovat.

      • BlueDevil
        Evotonluusereita kirjoitti:

        Heh, eikö abortoitu lapsi muka kärsi? Hänethän murhataan harkitusti.

        Kaikki evot pitäisi jälkiabortoida kovasydämisyytensä vuoksi.

        Ihmiselämä on arvokas muille paitsi evokeille.

        Ilmankos nuo sössivät parisuhteitaan ihan piloille niin että täytyy abortoida porsastelun seuraukset pois haittaamasta moraalitonta elämäntapaa.

        Ja raamattusi jumalalle, joka vaatii rattoisia kansanmurhia... Sylilapset mukaanluettuna.

        "Mietihän sitä että miten evouskonto eroaa muka edukseen Kanaanin maan lapsiuuhriuskonnoista joissa oli kunniakasta tappaa lapset syntymän jälkeen jotta ei-toivotuista moraalittomuuden hedelmistä päästiin näennäisesti kunnialla eroon. Ei naurata. Vaan ei naurata evokkien nykymenokaan."

        Entä miten se eroaa siitä että jumalasi vaatii tappamaan pikkulapsia?

        Jännä jttu muuten, että aborttien määrä sen kun vähenee, kun "evomoraali" leviää...

      • Järkisyitä
        Evouskonihmisuhreja kirjoitti:

        Murhaajaksi en rupea. Tuhansia vuosia abortointi on ollut laiton rikos. Ja nyt vastako kun abortti hyväksyttiin muutama vuosikymmen kun kansan , moraali oli rappeutunut sikailuksi, sitten ne olemme oikeassa???? Heheheh!!!

        Siis mietihän vähän. Vielä ennen, siis noin 60 v. sitten mies saattoi saadaa puolisokseen koskemattoman naisen. Tänään evomaailmassa tuo tuskin onnistuisi.
        Eihän evoilla edes kuulu olla mitään moraalia.

        ”Vielä ennen, siis noin 60 v. sitten mies saattoi saadaa puolisokseen koskemattoman naisen. Tänään evomaailmassa tuo tuskin onnistuisi. ”

        Tiedätkö, mikä keksintö tuli suomeen noin 55 vuotta sitten?

        Vinkki: evoluutioteoria on vanhempi...

    • UskontoRulaa

      Hei Haloo,eihän Karitsan Morsian saata tehdä virheitä!

    • kielletään.keskenmenot

      Miksi koko ajan puhutaan aborteista?

      Abortit Suomessa koskevat vain alle 12 viikkoisia sikiöitä. Sikiöt eivät ole ihmisiä. Se sijaan keskenmenot koskevat kaiken ikäisiä vielä syntymättömiä lapsia aina 9 kuukauden ikäisiin saakka. Heillä on täysin kehittyneet kädet, jalat ja pää. He ovat tuntevia ja ajattelevia ihmisen alkuja. Miksi ulkoministeri Soini ole kiinnostunut heistä eikä vastusta keskenmenoja?

      Elämä ensin!!! Kielletään keskenmenot!

      • Teurastajiameolemme

        Heheh, kuka mahtoikaan keksiä sen että sikiö muuttuu mystisesti ihmiseksi kun sillä on ikää 12 viikkoa klo 24:00 yöllä? Hehehe!

        Siis ihan silkkkaa pelleilyä on väittää että hédelmöitynyt munasolu ei muka olisi ihan yhtä ihminen kuin 13 viikkoinen!
        Suomalaiset luulevat olevansa fiksuja mutta kyllä me olemme lapsemurhaajakansaa, siis me luterilaiset rakastamme ihmisuhreja.

        Tosiasiassa me olemme varsinaisia lapsenmurhaajia sillä mehän teemme lääkkeillä abortteja enemmän kuin Hitler surmasi koko sodan aikana keskitysleireillä.

        Kuinka kukaan voi olla niin todella naiivi että uskoo niin että poliittisella päätöksellä vasta 12 viikkoinen sikiö on muka ihminen jota ei saa abortoida????

      • Teurastajiameolemme kirjoitti:

        Onneksi sinunlaisesi ihmishirviöt eivät pääse koskaan päättämään asioista, ainakaan suomessa.

      • Löysätkää.pipoa

        Ruumis on sielun kuljetusväline. Missä vaiheessa ruumis on niin kehittynyt, että se pystyy kuljettamaan sielua?

        Oikeasti sielu ei tule ruumiiseen, vaan sielu ympäröi ruumista auran muodossa.

        Abortti on käänteinen toimenpide sille, että lapsettomuudesta kärsivät parit saavat monen turhan yrityksen jälkeen keinotekoisin menetelmin aikaiseksi uuden sielunkuljetusvälineen, johon jonkun sieluparan pitää tulla hengen maailmasta kiinnittymään, vaikkei millään viitsisi eikä jaksaisi.

        Kuten tästä linkistä voi päätellä, niin sielun ilmenemiseen ruumiissa vaaditaan myös ruumiin kehittyminen. Luterilaisuus ei ole ainoa tapa yrittää ymmärtää elämää. Luterilaisuudessa on ihmisen keksimää tuomitsemista ja ankaruutta, jota ei hengen maailmassa ole. Pelkkää rakkautta vaan.

        https://www.kuudesaisti.net/artikkelit/henkinen-polku/aura-kertoo-mielentilasi

      • viides_käsky
        Teurastajiameolemme kirjoitti:

        Heheh, kuka mahtoikaan keksiä sen että sikiö muuttuu mystisesti ihmiseksi kun sillä on ikää 12 viikkoa klo 24:00 yöllä? Hehehe!

        Siis ihan silkkkaa pelleilyä on väittää että hédelmöitynyt munasolu ei muka olisi ihan yhtä ihminen kuin 13 viikkoinen!
        Suomalaiset luulevat olevansa fiksuja mutta kyllä me olemme lapsemurhaajakansaa, siis me luterilaiset rakastamme ihmisuhreja.

        Tosiasiassa me olemme varsinaisia lapsenmurhaajia sillä mehän teemme lääkkeillä abortteja enemmän kuin Hitler surmasi koko sodan aikana keskitysleireillä.

        Kuinka kukaan voi olla niin todella naiivi että uskoo niin että poliittisella päätöksellä vasta 12 viikkoinen sikiö on muka ihminen jota ei saa abortoida????

        Miksi asetat rajan munasolun hedelmöittymiseen? Jokaisesta munasolusta voi tulla täysikasvuinen ja uskova ihminen. Entä sitten ihmisen siittiöt? Niissäkin on sisällä ihmisen alku. Ei niitäkään saa tappaa ilman hyvää syytä. Jumala näkee sen eikä katso hyvällä uskovan siittiöiden tappamista. Musta viides käsky; Älä tapa!

      • eetvarttimääkin
        Ei.luotu kirjoitti:

        Onneksi sinunlaisesi ihmishirviöt eivät pääse koskaan päättämään asioista, ainakaan suomessa.

        Heh, kumpi se on hirviö? Sekö joka murhaa syntymättämän lapsen vaiko se joka säästäisi sen????

        Vitsi että evot ovat kakkiaiaisia. En parmmin sano.

      • BlueDevil
        eetvarttimääkin kirjoitti:

        Niin, vai se jehis joka raiskaa lapsia liukuhihnalta... Mikset tuomitse jumalasi vaadetta lapsenmurhaan?

      • Ei.luotu.eikirj
        eetvarttimääkin kirjoitti:

        Heh, kumpi se on hirviö? Sekö joka murhaa syntymättämän lapsen vaiko se joka säästäisi sen????

        Vitsi että evot ovat kakkiaiaisia. En parmmin sano.

        Edellenkiin lapsen murhasta saa tuomion. Ja abortti ei ole murha. Ottaisit nyt edes selvää asioista mitä vastustat.

        Ja tämä sinun väittämäsi "evomoraalihan" on vähentänyt aborttien määrää. Joten eikös tämä ole hyvä asia?

      • Järkisyitä
        Teurastajiameolemme kirjoitti:

        Heheh, kuka mahtoikaan keksiä sen että sikiö muuttuu mystisesti ihmiseksi kun sillä on ikää 12 viikkoa klo 24:00 yöllä? Hehehe!

        Siis ihan silkkkaa pelleilyä on väittää että hédelmöitynyt munasolu ei muka olisi ihan yhtä ihminen kuin 13 viikkoinen!
        Suomalaiset luulevat olevansa fiksuja mutta kyllä me olemme lapsemurhaajakansaa, siis me luterilaiset rakastamme ihmisuhreja.

        Tosiasiassa me olemme varsinaisia lapsenmurhaajia sillä mehän teemme lääkkeillä abortteja enemmän kuin Hitler surmasi koko sodan aikana keskitysleireillä.

        Kuinka kukaan voi olla niin todella naiivi että uskoo niin että poliittisella päätöksellä vasta 12 viikkoinen sikiö on muka ihminen jota ei saa abortoida????

        ”Siis ihan silkkkaa pelleilyä on väittää että hédelmöitynyt munasolu ei muka olisi ihan yhtä ihminen kuin 13 viikkoinen!”

        Et ihan oikeasti voi pitää yhtä solua ihmisenä...

        Suomen aborttilainsäädännön aikarajat ovat hyvin linjassa hermostonkehityksen kanssa. Eli tässä aikaraja vedetään siihen, missä vaiheessa sikiö voi alkaa tuntemaan jotakin.

    • Mooseskehiinjapian

      Mikähän tässä on romahtanut?? On vain keksitty uusi myrkky joka tappaa hedelmöittyneet munasolut, siis ihmisen, jo alkuvaiheessa.

      Vitsi mitä sydämettömiä moraalittomia raakalaisia nuo evokit ovat.

      • BlueDevil

        No, me jotka osaamme laskea, tiedämme että 9000 on vähemmän kuin 40000...

      • Murhaonmurha
        BlueDevil kirjoitti:

        No, me jotka osaamme laskea, tiedämme että 9000 on vähemmän kuin 40000...

        Nyt taisit unohtaa minipileriabortit kokonaan. Raskauden keskeytys lääkkeillä on monille jokakuukautinen homma. Murha mmikä murha. Puolet evoakoista joutaisi linnaan.

        Mikä siinä on että evokkien on taas ihaan pakko aivopieraista hedelmöitynyt munasolu ihan joksikin muuksi kuin ihmisen aluksi?
        Kait se rauhoittaa soimaavaa omaatuntoa noilla jotka murhaavat urakalla omia lapsiaan. Vai meinaatko ettei noista hedelmöittyneistä munasolouista muka syntyisi lapsia jollei niitä tappettaisi? Ihan varmasti syntyisi!

      • BlueDevil
        Murhaonmurha kirjoitti:

        Kokonaisuus on se 9000, siinä on ne pilleriabortit mukana. Eli 1950-luvusta abortit ovat vähentyneet sen 330 prosenttia... Ja, ei välttämättä, koska jumalasi saattaa abortoida lapsen keskenmenossa...

    • Luucifer

      Sen päivän kun näkiso, että jyrpä tuomitsisi pedofilian yhtä kärkkäästi kuin abortit.
      Mutta sitä saamme vartoa.
      Ei korppi toisen korpin silmää noki.

    • IlkimyksenUutispalvelu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1749
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1101
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1066
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      962
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      819
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      151
      798
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      51
      710
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe