Pari päivää sitten uutisoitiin Venäjän trollauksen tavoitteena olevan lisätä epäluottamusta kansalaisten ja päättäjien välillä Suomessa. Valitettavasti uutinen on totta. Sen näkee tälläkin palstalla. Suomen talous ja kansalaisten yleinen hyvinvointi on noussut radikaalisti viime vuosina. Sitä tosiasiaa yritetään mediassa koko ajan kieltää.
Suomen yhteiskuntarauhaa yritetään horjuttaa
Kypertollot
361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
He he, tämä vasta oli trollien trolli, että Suomessa hyvinvointi olisi parantanut. Vasta viime viikolla julkaistiin tutkimustulos, jossa mm. pienituloiset eläkeläiset ovat joutuneet ahtaalle ja taloudellisiin vaikeuksiin ja jopa velkaantuneet.
Kansa on jakautunut voimakkaimmin, sitten kansalaissodan, ja tuloerot kasvaneet huolestuttavasti. Pienituloisten asema on kestämätön, ja yhä useampi, lähes 500 000 henkilöä tekee työtä saamatta palkkaa ja on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, huolimatta siitä, että he käyvät työssä, työssä jossa toiset tekevät samaa työtä hyvällä palkalla. Tämä ei täytä sivistysvaltion kriteereitä ja on iso kansallinen häpeä, joka syrjäyttää meidän entisen hyvän maineen, jota ennen on käyty gloopaalisti ihailemassa ja ottamassa siitä oppia.
Ei sitä yhteiskuntarauhaa yritetä syyttä suotta murentaa. Ei se ole päätarkoitus, vaan tilanteet ja yhteiskunnan kehitys on johtanut siihen, että yhteiskuntarauha tulee järkkymään - vääjäämättä.
Ihmisillä on sietokynnyksensä. Toivotaan, että saadaan muutos talouskehitykseen sekä muutos ideologiseen pohjaan, johon se tällä hetkellä perustuu.
USA:ssa näette tuloksen talouskehityksen seurauksista. Maa on jakautunut kahtia.
Pääoma seisoo toisella puolella ja työvoima toisella puolella. Fasismi nousee. Maa joutuu ennenpitkää kaaokseen, kun vastapuolet alkavat sotia toisiaan vastaan.
JOHTAJAT OVAT SUORAAN RYÖVÄNNEET KANSA VAROJA
KELA EI MAKSANUT RAHOJA EIKÄ ZOZZU!
MISSÄ RAHAT?
MUIDEN TASKUISSA!!
DNA
SONERA
KELA
ELISA
SÄHKÖPALVELU
MINISTERISALKU