Rotumme

On se hyvä, että maahamme sadaan lisää väriä kun kauniit tummapintaiset miehet ja naiset tulovat maahamme ja lisääntyvät aneemisten kalkkinaamojemme kanssa, toivottavasti jo 10-20 vuoden sisällä on rotumme muuttunut edeullisempaan suuntaan.
6446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Totta puhut uskonveliseni.

Mikään ei voi parantaa näin vanhan kansakunnan geeniperimää paremmin kuin lukutaidottomat, kirjoitustaidottomat ja aids sairaat kamelinpaskankerääjät.

Meillä on HUUTAVA pula keppitanssin asiantuntijoista, pikkutyttöjen klitoriksen silpojista, pommiin kävelleistä rammoista, nälkiintyneistä ja orvoista kakaroista, kiihkomuslimeista, terroristisoluista, lepratautisista, puolisokeista malariapotilaista ja eritoten Marokon rannan kikoloista.

Kyllä niistä Suomen suku lähtee uuteen kukoistukseen.

Väeiä ainakin tulee ja värivammaisia kiusattavaksi.

Kerrko

Äänestä

kaksi sanaa:

KÄY SALILLA!

Äänestä

Nimimerkin kaltaisten seksuaalisesti frustroituneiden henkilöiden keskustelupalsta on osiossa "seksi".

Äänestä
  • Eikö saa sanoa suoraan, mitä ns pikku tyttöjen ympärileikkaus on.
    Siinähän tuhotaa eliniäksi naisen sukupuolielimet ja elämä.

    Tästä kannattaa kertoa kaikille ja jo koulussa.

    Varokaa muslimeja, ne ovat kaikki vääräuskoisia ja perkeleen lähettämää sakkia.

    Äänestä

  • Kilitorikset pois tytöiltäkö kirjoitti:

    Eikö saa sanoa suoraan, mitä ns pikku tyttöjen ympärileikkaus on.
    Siinähän tuhotaa eliniäksi naisen sukupuolielimet ja elämä.

    Tästä kannattaa kertoa kaikille ja jo koulussa.

    Varokaa muslimeja, ne ovat kaikki vääräuskoisia ja perkeleen lähettämää sakkia.

    ...naisten silpominen on barbaarista. Tuolla tavalla miehet kontrolloivat naisten seksuaalisuuden täysin. Tasa-arvon nimessä pitäisi tehdä näille miehille samoin...

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...naisten silpominen on barbaarista. Tuolla tavalla miehet kontrolloivat naisten seksuaalisuuden täysin. Tasa-arvon nimessä pitäisi tehdä näille miehille samoin...

    /aye

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi eye-serene.

    Muslimit ja muut murjaanit vihaavat naisia, amerikkalaisia ja juutalaisia silmittömästi.

    Kyllä niiltä miehiltä pitäisi munat leikata ja antaa sioille aamupalaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneksi muuntautumassa kirjoitti:

On se hyvä, että maahamme sadaan lisää väriä kun kauniit tummapintaiset miehet ja naiset tulovat maahamme ja lisääntyvät aneemisten kalkkinaamojemme kanssa, toivottavasti jo 10-20 vuoden sisällä on rotumme muuttunut edeullisempaan suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu