Sekulaarinen humanismi eksyttää ihmisiä

Sekulaarinen humanismi, joka on Vapaa-ajattelijoiden maailmankatsomus, ei ole persoona, jolla olisi älyä ja järkeä. Siksi ihminen ei voi olla sille vastuussa teoistaan ja siksi se ei kelpaa korvaamaan Jumalaa.

Sekulaarinen humanismi ei siksi myöskään kelpaa ihmisen tuomariksi eikä ihminen voi sen pohjalta laatia oikeudenmukaisia lakeja ja asetuksia.

Koska sekulaariselle humanismi ei ole tuomari, eikä ihminen voi olla sille vastuussa mistään, ihminen saa kekulaarisessa yhteisössä tehdä mitä vain haluaa. Näin ainakin siihen uskovat ihmiset kuvittelevat.

Koska sekulaarisessa yhteisössä ei tarvitse olla vastuussa kenellekään, se on houkutteleva maailmankatsomus vastuuta pakoilevalle ihmiselle. Sen on myös paholainen havainnut. Tästä syystä se on ottanut sekulaarisen humanismin yhdeksi aseekseen, jolla se pitää ihmiset pimennossa totuudelta.

Sekulaarisessa yhteiskunnassa ihminen säätää itse itselleen lakeja, koska hän katsoo olevansa itse kaiken tuomari ja olevansa itse vastuussa vain itselleen

Sekulaarisen yhteiskunnan lakikirjoista ei löydy oppia siitä, mikä on oikein ja mikä väärin tai mikä on syntiä ja kuinka siitä vapaudutaan. Tuskin Suomen laissa edes esiintyy sanaa "synti", vaikka se on koko yhteiskunnan suurin ongelma ja syynä kaikkeen pahuuteen ja vääryyteen, mitä maailmassa on.

Sekulaarinen lakikirja ei esim. sano, että murha on väärin, vaan ainoastaan kertoo, mikä on rangaistus, jos ihminen murhaa toisen.

Sekulaarinen maailmankatsomus on eloton, älytön ja ilman järkeä oleva maailmankatsomus ja siksi se ei voi auttaa ihmistä missään asiassa.
Sen tähden tarvitaan Jumalaa , jolla on oikea vastaus kaikkiin ihmisen ongelmiin.
Tästä syystä tarvitsemme kristillistä kasvatusta, uskonnonopetusta kouluissa ja päiväkodeissa ja armeijassa.

ET-opetus tai protuleirit eivät kerro totuutta, eivätkä voi korvata Jumalaa, puhumattakaan, että ne voisivat pelastaa ihmistä joutumasta iankaikkiseen kadotukseen, johon synti ihmistä vie. Vain uskomalla syntien sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, ihminen voi pelastua.
Et-opetuksen ja protuleirien tarkoituksena on vain pitää ihmiset tietämättöminä ja pimittää ihmiseltä totuus näistä asioista, jotka ovat ihmisen kaikkein tärkeimpiä ja ensisijaisempia asioita.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija.kommentt

      Yrittää ehksyttää kansanedustajiakin, nyt ja tulevaisuudessa. Elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavaksi esittivät/kannattivat lukiolain käsittelyn yhteydessä kesäkuussa 2018 SDP:n, Vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmät sekä kaksi RKP:n kansanedusajaa. Vastusstajina hallitusrintama, kristilliset ja perussuomalaiset.

      Eduskuntaan olisi hyvä saada uskonnottomien oikeuksia aktiivisesti edistäviä kansanedustajia lisää. Valitse hyvä ehdokas (itsesi?) ja osallistyu tukiryhmän toimintaan.

      Voi myös kilpailuttaa ehdokaskandidaatteja. Tästä vinkkejä testikysymyksiin: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/06/29/kesainen-tervehdys-suomen-puolueille/

    • "Eduskuntaan olisi hyvä saada uskonnottomien oikeuksia aktiivisesti edistäviä kansanedustajia lisää. Valitse hyvä ehdokas (itsesi?) ja osallistyu tukiryhmän toimintaan"

      Uskonnottomien oikeutta ja mahdollisuutta saada evankeliumin opetusta ja tietoa sekulaarisen humanismin eksytyksestä tulisikin pyrkiä lisäämään. Siksi eduskuntaan pitäisi saada enemmän kristillisiä arvoja kannattavia kansanedustajia. He voisivat auttaa uskonnottomia kansanedustajia ja päättäjiä löytämään Jeesuksen Kristuksen omaksi vapahtajakseen ja Herrakseen ja sen jälkeen vaikuttamaan eduskunnan päätöksiin niin ettei sekulaariset ajatukset pääse vahingoittamaan yhteiskuntaamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe