Eivätkä ole edes agnostikkoja. Isolla tietomäärällä pitäisi olla
vaikutusta myös ehdottomuuteen ja joustavampaan katsomukseen.
Miksi kosmologeissa on ateisteja?
12
523
Vastaukset 12
- Hehhah
<< Isolla tietomäärällä pitäisi olla vaikutusta myös ehdottomuuteen ja joustavampaan katsomukseen. >>
Mutta eikös heillä nimenomaan ole avarakatseinen näkemys: jos joku esittää todisteet vaikka mistä joulupukista, se on silloin olemassa. Mutta mikäli mitään todisteita ei ole vaikkapa yksisarvisista, niitä ei ole mitään rationaalista syytä olettaa.
Iso tietomäärä näyttäisi korreloivan ateismin kanssa. Mitä voisimme oppia tästä ? > Miksi kosmologeissa on ateisteja?
Koska he ovat pääsääntöisesti suhteellisen älykkäitä ja kouluttautuneita ihmisiä.
> Eivätkä ole edes agnostikkoja.
Aika kova väite. Olisi kiva nähdä perustelut tuollaiselle. Oletko tutustunut johonkin tutkimukseen? Meissä ateisteissa on aika paljon agnostikkoja, joten tuntuisi oudolta ettei yhtään olisi osunut kosmologiateistien joukkoon.Valtaoja ei tosin ole kosmologi, mutta jossain haastattelussa Esko totesi, että agnostikko on hänelle liian hieno sana. Hän kertoi olevansa pakana.
Mielenkiintoista. Pakana kuitenkin sanana tarkoittaa teistiä, ja Valtaoja on useasti sanonut olevansa agnostinen ateisti.
- Persstietoa
Materiaalista ja energiasta yhteenssä on hukassa 96% ja kosmologit ei edes tiedä mitä se sisältää, niiden on pakko kertoa satujaan titeen nimissä jootta ihmisille saa tehdä niitä rahamaailma käskee.,- illumanaatit.
Moraalia ei löydy materiasta, se on pyllyn ominaisuus, joka on sen ominaisuus., se voidaa henkisellä matematiikalla valaista, tilastotieteellä ja todennäköyisyys matematiikalla, tämä tarvitaan se jotta kusetus pysyy koossa.
Talvivaaran vedet on puhtaita, se on vain median luoma harha, kun sitä katsotaa ilman informaatiosta ja miten se asettuu ja kertoo maailman tilasta miljardien valovuosien tasolta.
Kosmologit elävät siinä toisessa todellisuudessa, missä harhaiset on mediat pimeyden valtakunnassa.: Mustassa aukossa, siis luonnottomassa homo reiässä. Miksi on kosmologeja kun on Jumala? Jumala antaa vastauksen kaikeen eikä
mokomia satusetiä tarvita.- hkjhkjhkh
Jumalasi mukaan Maa on kaikkeuden keskus, jota ympäröi taivaankansi, johon Aurinko, Kuu ja tähdet ovat kiinnittyneinä.
Kumpi on satua, paimentolaisten uskonnolliset nuotiotarinat vai tieteellinen tutkimus?
Jos kallistut ensimmäisen puoleen, veistä puusta kännykkäsi, muuta turvemajaan asuman ja lähettele hiilellä tuohenkäppyrälle kirjoitettuja viestejä.
Pitääkö olla ämpärityhmä, jos on oikea uskovainen?
Miksi uskovaiset ovat vaatimassa joustavuutta toisilta?
Eivätkö he voisi vaatia sitä itseltään?- aivopesukone
sekoaako suoli24 taas test test test
- siunakkoon
Tietenkin Jumala näkyy kosmologisella kaukoputkella, koska hän itsekin tiirailee aivan homona kaiket päivät kaukoputkellaan homojen prrrsreikiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427