Syksyä en silti kiihkeästi odota, vaikka kyllä jo helteet ovat ottaneet koville. Ei tee mieli etelän lämpöön.
Tervetuloa ketjuun turisemaan niitä näitä.
Elämä CXII jatkuu vuonna 2018, syksyä odotellen
500
5957
Vastaukset
- Cee-Lila
Toivottavasti emme putoa sillalta. Meillekin tuleva silta on ollut korjauksen alla jo vuoden. Nyt korjataan toista puolta. Alla meri, ei sentään asuntoja, rautatietä tai alla kulkevaa tietä. Metrorata kyllä on vieressä, sitä ei ole korjauksen alle laitettu. Kauhea tuo Italian tapaus.
- aurora5
Kiitos aloituksesta, Cee-Lila! Täällä tapellaan joen yli kulkevan kauniin kaarisillan puolesta ja vastaan. Vanha silta on enää vain kevytliikenteen käytössä. Minusta ja muista "romantikoista" se on hieno maamerkki ja kaupungin tunnus, mutta monet haluisivat purkaa ja rakentaa tilalle autosillan, vaikka ennestään on vieressä iso maantiesilta ja rautatiesilta.
On se Italian sillan romahdus sieltä käsittämättömän korkealta mahtanut olla hirveä jopa nähdä ja kuulla. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kiitos aloituksesta, Cee-Lila! Täällä tapellaan joen yli kulkevan kauniin kaarisillan puolesta ja vastaan. Vanha silta on enää vain kevytliikenteen käytössä. Minusta ja muista "romantikoista" se on hieno maamerkki ja kaupungin tunnus, mutta monet haluisivat purkaa ja rakentaa tilalle autosillan, vaikka ennestään on vieressä iso maantiesilta ja rautatiesilta.
On se Italian sillan romahdus sieltä käsittämättömän korkealta mahtanut olla hirveä jopa nähdä ja kuulla.Kaarisillat ovat kauniita, varsinkin puiset, mutta ne ovat vain kävelysiltoja.
Kotikaupunkini Mikkelin maamerkki on edelleen mielestäni Naisvuoren näkötorni. Asuin lapsena sen juurella olevassa talossa. En tiedä onko se enää vesitorni, mikä se silloin oli.
Yksi upea silta mielestäni on Heinolan Ruotsalaisen yli menevä "pyloonisilta" ja kodikkaan näköinen on Vihantasalmen puusilta lähellä Mikkeliä, nämä sillat aina ylitämme Mikkelin reissuillamme.
- Alkuperäinen-Rapu
Kiitos Cee tästä uudesta aloituksesta. Nyt meillä on taas paljon "puhdasta paperia" mihin kirjoitella!
- Ali-Baba
Cee onkin ammattialoittaja. Jahka aamummu alkaa kirjoittamaan, niin kyllä rupee paperi mopeasti hupeneen. Aika paperinkuluttaja olen tietysti itsekin. Siksi käytän paperia monesta kaupasta
- amummu
Joo, minulta välillä tursuaa juttua liian kanssa. Älkää olko milläänkään, se on mulla korvain välissä.
Nyt ehkä vähän taukoa. Tulimme juuri äsken mökille. Piti tulemamme vasta ensi viikolla, mutta ystäviemme aikataulut muuttuivat ja päätimme siirtää heidän vierailynsa pienellä varoitusajalle tälle viikolle. Meillä kun ei muuta just nyt ole.
Eli nyt olen puhelimen varassa, koneen jätin kotiin, kun on kaikkea muuta ylenmäärin. Näin ketjun alussa kirjoittaminenkin kännyllä onnisituu. Kovin pitkään ketjuun en edes yritä. Lukeminenkin takkuaa pitkässä jonossa.
Istun terdellä, syö kaupan pitsaa, juon kaupan roseeta. Sataa, järvi on pläkä, ei yhden yhtäkään linnun ääntä kuulu. Mutta korvieni tinnitus sitäkin äänekkäämpänä.
Mutta voikaatten hyvin. Palaan taas kun tekemiset myötäävät.- Cee-Lila
Hyvä, että Amummu pääsee tänne jopa luurilla, jos ehtii, uskalsin laittaa otsikkoon syksyä odotellessa, sillä syksyhän jatkuu meillä marraskuun lopulle, kaipa tämä joulukuun alussa on täynnä..
- aurora5
Minä istun täällä ristikon varjossa kuin mikäkin haareminainen. Parvekkeeni on nimittäin avoin vastapäisen kerrostalon katseille, joten ostin korkean ristikon, jonka jo keväällä täytin tekomuraateilla ja tekotulppaaneilla. Nyt siinä roikkuu aitoja kesäruukkuja. Nyt kuitenkin syysaurinko tekee tepposet ja paistaa silmiini miten ei pitäisi, joten ristikon asetelma täytyy tuunata vähän väliä.
"Vaipunut nyt jo on krysanteemi kuolohon". Venäläisen romanssin ennustus on käymässä toteen. Valtavan ison ruukun kasvi muuttuu vaaleasta ruskeaksi kukka kerrallaan. Mutta kaunis se on tuossa partsin lattiallakin. Pois en heitä ennen kuin viimeinen lehti käpristyy.
On ihanaa koiralenkillä, kun sää on viilentynyt. Kuljen omakotialueilla bongaamassa syyshortensioita. Ne isot valkeat kukat ovat aina olleet merkkejä parhaan vuodenaikani alkamisesta.
- Dr.Whoo
Mie bongaan paskohanhia, niitä on noin 50
tossa meikän uimarannassa. Koosta päätellen taitaa olla jälkikasvua. Saiskohan niistä hanhenmaksapalleroita?
Ilma on loistava, suorastaan idyllinen maisema avautuu silmieni eteen rantakivellä istuessa. - amummu
Huomenta! Minäkin ostin tänne mökille krysanteen. Koko kesän ei muita kukkia täällä ole ollutkaan. Kun olemme täällä vain piipahtaneet silloin tällöin niin eivät hengissä olidi pysyneet, etenkn kun kesä oli kuuma ja kuiva. Lasten takia olemme enimmältään olleet kotinurkilla, saavutettavissa kun tarve tulee.
Tänään tulevat ystävämme. Sain eilen siivottua sotkut, joita syntyi viime kerralla maalausurakan sivutuotteena. Kohta vielä kauppaan ja sotten vain lataamaan kahvikeitin tervetulokahvia varten.
Hyvää päivää kaikille ja kiitos, Cee, uudesta ketjusta, johon Nokianikin reagoi. - Cee-Lila
Huomenta kaikille. Kaunis, aurinkoinen päivä taas. Partsilla 37, joten ikkunat auki sieltä.
Meilläkin noita paskohanhia välillä riittää. Eivät joka päivä kuitenkaan tuossa kadun puolen nurmikolla kaakata.
Tänään luin Hesarista, että koko Suomessa on enää 13 Nordean konttoria, joista saa käteistä rahaa nostettua. Niihin ei kuulu Espoo. Vedottiin siihen, että kun niin harvat nostavat tiskiltä rahaa, on se palvelu lopetettu. Itsehän aloittivat pankkien harvennuksen niin, että kuka nyt kauas viitsii matkustaa, mikäli otto-automaatteja on siellä täällä. Ja rahaa kuulemma saa K-kaupasta, ärrältä jne. Enpä ole tiennyt. Mutta maksan itse aina kortilla. - aurora5
Sepä sattui hyvin, että edellisen ketjun aloittaja sai myös viimeisen sanan.
Hölkyn kölkyn hölskytyskurkkuja;) Niitä taisi oma mummoni tehdä tuolla Pohjanmaalla. Kahden syvän lautasen välissä hölskytti kurkkuja etikka- ja sokeriliemessä.- Cee-Lila
Näitä hölskytyskurkkuja teki omakin äitini. Pidin niistä kovasti. Itse en ole tehnyt, koska U syö tuoreenkin kurkun ripottamalla suolaa päälle. Samoin tuoreelle tomaatille tekee. Itse en suolaa omiani.
- Ali-ja-Kipparit
Örjan ja Eikka olivat normaalivedossa. Eikka lähes hämmästytträvässä ottaen huomioon hänen kohta täydet 80 ja työtapaturma ja muut seuraysvammat mukaanlukien. Hänhän oli tuossa takavuosina vuoden Malmin kroonikkosairaalassa sen Quillaume-Barre syndrooman aiheuttaman melko täyshalvauksen vuoksi mutta oikean käden 100% liikkuvuutta lukuunottamatta toipui siitäkin.
Örjanin taudista ei ole mahdollista toipua vaan se vie. Koska vie on edelleenkin auki.
Minulla taas tämä ääni mistä annoin herroille näytteen on sen kielen tyven siirrännäisten vuoksi vaikeasti korvattavissa hyväksi puheeksi. Kyllä herrat ystävällisesti sanoivat "että tuohan kuulostaa kuin sika röhkis pahoissa ilmavaivoissa" (Kirjailija hiukan parantanut ilmauksia myyvempään muotoon.
No saan kuitenkin ilman vielä puheterapeutilla käymistä röhkittyä vaikka apuva. Sitäkään en kirjoittamatta saanut ennen eilistä. Käyn kyllä tottelevaisena miehenä kaikki terapeutit läpi mitä tarjotaan, mutta pitää kyllä ylläpitää kirjoitustaito.
Se mitä voisin tehdä on luettaa muusikolla nipun peruslausita jotka voisin tarvittaessa ajaa jonkinlaisen metelöijän avulla ulos kuultavaksi- Cee-Lila
Sinähän olisit sitten kuin Stephen Hawking, hän piti luentoja sen puhesyntetisaattorin avulla.
- Dr.Whoo
"Se mitä voisin tehdä on luettaa muusikolla nipun peruslausita jotka voisin tarvittaessa ajaa jonkinlaisen metelöijän avulla ulos kuultavaksi"
No yksi helppo konsti "puhua" keinotekoisesti on kirjoittaa sanottavansa älyluuriin ja antaa sen lukea ääneen. Nää puhelimenkin puhesyntetisoijat ovat yllättävän luonnollisia nykyään. Voi käyttää vaikka viehkoa naisen ääntä. Sopisi isolle karpaasille mainiosti.
Ah, tätä nykytekniikkaa! - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Onpas ollut viileä yö. Aamulla mittari näytti 12 astetta! Villatakki esiin, kun patterit ovat kylmät. Sää on muuten kyllä kaunis. Aurinko paistaa ja ehkä päivällä jo voi riisua sen villatakinkin jo pois.
Tänään täytyy jatkaa siivoushommia. Imuroinut olen, mutta lattiat on pyyhittävä vielä kostealla ja pölyt pyyhittävä. Sitten pyykkien kimppuun! Mistä noita työtehtäviä oikein tulee koko ajan lisää ja lisää? Justhan minä nuo jo tein?
Mukavaa viikonlopunaloitusta kuitenkin itsekullekin! - aurora5
Puhumattomuus on katoava luonnonvara, sanoo Kari Hotakainen kiitetyssä Räikkös-kirjassaan. Yllättävän puheliaaksi on mies(Hotakainen) yltynyt verrattuna aikoihin jolloin hänet tunsin ja istuimme usein samoissa kokouksissa. Ujo runoilijanuorukainen ei puhunut eikä pukahtanut suulaiden rouvashenkilöiden keskellä.
Ilmankos hän nyt isona miehenäkin ymmärtää niin hyvin toista puhumatonta, Kimi Räikköstä. Yhtään urheilukirjaa en ole ostanut, mutta nyt tuntuu että kahden puhumattoman yhteinen kirjahanke on niin kutkuttava, että teos täytyy hankkia. Näytti jo eilen, julkistamispäivänä, olevan meidänkin marketissa. - Alkuperäinen-Rapu
Minä mietin sitä, että mistä aineksista kirjoitetaan elämänkerta henkilöstä, joka ei puhu elämästään? Kuulopuheidenko, vai olettamusten pohjaltako?
Minä en kyllä kuulu noiden kummankaan herran faneihin, joten eipä tällä pohdinnallani ole mitään merkitystä. Olen kyllä lukenut jotain Hotakaisen tuotannosta, joten tiedän hänen kirjoitustyylinsä.
Vuosia, vuosia sitten, olin yhden ystävän juhlissa ja sinne tuli suoraan Räikkösen ensimmäisistä häistä yksi henkilö, joten saimme aivan tuoretta tietoa niistä häistä. - Cee-Lila
Nyt on Räikkönen niin tapetilla, että eilenkin oli lehdissä varmaan kymmenen artikkelia hänesta ja Hotakaisen kirjoittamasta kirjasta. Näiden lehtijuttujen perusteella paljastettiin jo paljon kirjan sisällöstä eli Räikkösen elämästä. On hän siis paljonkin puhunut kirjan kirjoittajalle. Tosin osan olemme lukeneet jo vuosien varrella juorulehdistä. Mutta nyt paljastui mm se, mikä vei Kimin ja Jennin avioeroon, eli Kimi oli uskoton. Jenni ei myöskään varikoilla juuri pyörinyt, toisin kuin Minttu.
Hotakainen esiintyy nykyään monissa tv-ohjelmissakin, missä halutaan sanavalmiita ja hauskoja lausumia eri asioista, rivissä istuu monta mielipiteensä laukojaa ja Hotakainen lukee monesti oman mielipiteensä paperilta. Se paljastaa mielestäni sen hänen "ujoutensa", ettei ole niin spontaani kuin ne muut osallistujat sanavalmiudessaan. - Cee-Lila
Silloin kun appi oli vielä voimissaan ja työelämässä mukana, hän kai oletti, että pidän politiikasta ja presidenteistä, sain häneltä jouluisin lahjaksi esim Paasikiven muistelmat, Kekkosesta kertovan Päämies-kirjan, Marsalkka Mannerheimista ja Axel Airosta kertovat kirjat ym. Enpä oikein jaksanut lukea niitä.
- Aurora5
Minä kyllä kuulun Hotakaisen ihailijoihin istuttuamme monta vuotta työtovereina viereisissä huoneissa. Hän oli jo silloin leipätyönsä ohella mainio kirjailija ja kun hän jotain lausahti osastomme palavereissa, kukaan ei voinut olla nauramatta, niin nasevasti hän osasi sanoa. Huumori sujui häneltä luonnostaan, toisin kuin Jenni Pääskysaaren "raadissa". Ihmettelen, miten noin fiksu mies yleensä moiseen räkätysohjelmaan suostui.
Kimistä olen myös tykännyt, kun taas formulakuskit yleensä eikä edes koko laji liiemmin kosketa minua. Joku siinä juopporentussa on niin kovin aitoa ja perisuomalaista.
Kyllähän, Rapu, Kimi kirjassa kertoo elämästään paljonkin, ellei kaiken, sehän tässä onkin niin kiinnostavaa. Hotakainen on saanut hänet avautumaan, koska on vanhempi eikä edes teeskentele tietävänsä autourheilusta jotain. Joltain urheilutoimittajalta Kimi olisi arvattavasti sulkenut suunsa kokonaan. - Cee-Lila
"Ihmettelen, miten noin fiksu mies yleensä moiseen räkätysohjelmaan suostui."
Tuota minäkin ihmettelen. En pidä J Pääskysaaren käkätyksestä yhtään. Vaihtaisivat juontajan siihen ohjelmaan. - Alkuperäinen-Rapu
Minä en kestä katsella edes noiden ohjelmien esittelypätkiä. Äkkiä kanavalta pois, tai ainakin pään kääntö ja korvien sulku. Kaikki ovat samanlaisia "käkättäjiä" ja päätä heitellään taakse päin, tai lysähdetään pöydälle makaamaan nauraa räkättäen, vaikka katsoja ei ymmärrä yhtään, missä se vitsi oli!
Ihmettelen minäkin, kuinka joskus aivan fiksuiksi luulemani ihmiset lähtevät mukaan moiseen itsensä häpäisyyn? - Ali-Baba
Minäkin vaihhdan välittömästi kanavaa kun se "pääskysaaren" ohjelma ilmestyy ruutuun
Minua edelleenkin kaikkein eniten kiinnostavat uutiset, ajankohtaisohjelmat ja maailman tapahtumat, maantiede ja miten geologia toimii ja tietysti energia ja talous
Urheilusta eniten kiinnostaa "naisten moukarinheitto" ;) - aurora5
Minä tykkään rikossarjoista. Mitä synkempiä sitä parempi. Yöllä kun on univaikeuksia, Frii-kanavan periamerikkalaiseen tyyliin tunteikkaat ja tapahtumia loputtomasti kertaavat (kai pitääkseen katsojat kartalla) "suomurhat"viihdyttävät meikäläisen uuden unen rajoille. Friillä myös mainoskatkot kestävät puolet ohjelma-ajasta, joten mikä on nukahtaessa vauvanvaippamainoksiin.
- Ali-Kali
Uskokaa tai älkää, niin juuri äsken piipahti itse Irma pesällään, vaikka hänenhän olisi pitänyt olla lähtenyt etelään jo ajat sitten U5, otin oikein print screenin muistoksi
- aurora5
Sain nyt kirjeen keskussairaalan lääkäriltä. Pohjukaissuolesta ei tähystyksessä löytynyt mitään, mutta mahalaukusta jonkinlaista "kuluneisuutta" helicobakteerin jäljiltä. Äsken hainkin apteekista kolmea eri lääkettä sisältävän viikon mittaisen häätökuurin. Farmaseutti piti luennon, mitä entisiä lääkkeitä minun täytyy laittaa sen ajaksi tauolle, ennen kaikkea statiini, samoin eräs mahalääke.
Kolmen kuukauden päästä pitää antaa uusi kakkanäyte. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on "korkeemman käres". Haluaisin päästä jo eroon tutkimuskierteestä, joka lähti vain hivenen hivenen verran matalasta hemoglobiinista.
Entinen naapurini Hgissä ihmetteli täkäläisen soten intoa tutkia minua. Hän oli pyytänyt päästä tiettyihin kokeisiin, mutta oli sanottu että hän on liian vanha. Ystäväni on minua 5 vuotta nuorempi. - aurora5
Näin aamun hiljaisuudessa, kun liikenne pääkadulta puuttuu - L ei tosiaan ole Nykki joka ei koskaan nuku - voi kuulla selvästi aamujunan kuulutukset. Hauskan haikealta tuntuu ajatus, että sinne se menee, entiseen kotikaupunkiin.
On ollut lämmin yö, 18 astetta. Ainakaan vielä säätilan muutos ei ole ehtinyt tänne itään.
Mukavaa viikonloppua kaikille!- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Hiljaista on täälläkin. Jonkun linnun sirkutus kuuluu tuolta ulkoa. Vaikka taloyhtiö on suuri, niin ketään ei näy liikkeellä. Kaikki nukkuvat raskaan viikon jäljiltä.
Sää on jo nyt lämmin ja aurinkoinen. 20 mittarissa oli jo kahdeksan aikoihin. Näyttää tuulevan jonkun verran, mutta ei ainakaan vielä kovin kovasti.
Aistin minäkin oikein hyvin tuon "haikeutesi" junien lähdöstä jonnekin kauas. Tunne on tuttu minullekin. Samoin tunnen kun istun löylyjen välillä jäähyllä viherhuoneessani ja katselen kun näkökenttäni edessä taivaalla lentää lentokoneita etelään päin. Ääni ei kuulu, mutta koneet näkyy. Toivotan mielessäni matkustavaisille hyvää ja turvallista matkaa - hieman haikeillen, että en ole mukana!
Voi siinä olla onneakin joskus, että ei ole "mukana." Kun minä olin tyttäreni kanssa Thaimaassa tsunamin aikoihin, emme enää sillä viikolla, vaan lähdimme pois edellisellä viikolla. Katselimme hotellin aulassa, kun odotimme kuljetusta lentokentälle, uusia hotelliin kirjautuvia lomalaisia ja minä sanoin haikeana tyttärelleni, että "noilla onnellisilla on ihana loma vasta alkamassa!"
Sen tiedämme, miten noille lomalaisille tuli kauhujen loma. Khao Lak, mistä mekin lähdimme, tuhoutui kokonaan viikon päästä. Joten, me olimme onnekkaita tuossa tapauksessa.
Nyt kuitenkin paistaa aurinko ja on vielä kesä, joten "naatitaan."
Sain juuri "muistutuksen" kännykkääni tekstiviestillä Meikun Kolmiosairaalasta, että enhän unohda ensi viikolla olevaa vo. aikaani siellä? En unohda!
Hyvää viikonloppua kaikille myöskin minulta!
- Dr.Whoo
Mie en oikein noista viihdeohjelmista ossaa sannoo mittään. Täällä ei liene muita entisen asiakanava Yle Puheen ystäviä, mutta esitän marinani kuitenkin.
Nimittäin Yle Puhe oli aikoinaan mainio radiokanava. Sitten sinne siirrettiin urheilu, sitten päätettiin että kyseessä onkin nuorille aikuisille suunnattu kanava ja suurin osa "juontajista" vaihdettiin puberteetti-ikäisiin (ainakin juttujensa perusteella), sitten viimeksi vielä ruvettiin soittamaan ns. musiikkia kanavalla muiden kanavien tapaan. Nyt kuuntelijatutkimuksien mukaan kanavan kuuntelijoiden määrä on pudonnut alle puoleen alkuperäisistä lukemista ja alaspäin on suunta. Nou hätä, sanovat ylen johtajat, hyvin menee, ohjelmastragediaa ei muuteta. Verovaroin rahoitetun toiminnan ei tarvitse kilpailla kuulijoista, heidän mielipiteillään ja määrällä ei ole merkitystä. Tätä jälkmimmäistä ylen johtajat tosin eivät sano.
No, onhan siellä edelleen joitakin hyviä yksittäisiä ohjelmia kuten politiikkaradio, Juuso Pekkisen ohjelmat, edesmenneen Perttu Häkkisen ohjelmat, ja onhan siellä nykyään Ruben Stillerkin.
Mut juu, ilmat näyttää hyvältä öisen sateen jäljiltä. Syksyn raikkautta ilmassa. Mie taidan olla syksyihmisiä, silloin herään eloon kesähorroksesta. - Cee-Lila
Lämmintä on meilläkin. Muuten hiljaista, mutta seinän takana remontoidaan edelleen. Taidetaan paneloida sauna uudelleen, koska heidän partsiltaan näkyy lautoja sojottamassa ulos. Ei tuollainen ääni minua häiritse, kun ei porata.
Ara kuvasi hyvin nuo amerikkalaisten tavat tehdä ohjelmia vaikka murhista, ollaan niin tunteikkaita, itkeä pirautellaan välillä, toistetaan ja toistetaan samaa asiaa moneen kertaan, sitten tulee pitkä mainoskatko, jonka jälkeen samat asiat taas toistetaan uudelleen, mitä ennen mainoksia ehdittiin sanoa ja sitten päästään jo seuraavaan lauseeseen, jota toistataan, kunnes tulee uusi mainoskatko. Ja mainoksetkin on koko ajan samat.
Yhdellä kanavalla toistetaan kymmenen minuutin välein, miten tilaat hotellin trivagon kautta. Miten ihmeessä sillä trivagolla riittää rahaa niin valtaviin mainoksiin joka ilta ja kymmenen minuutin välein. Luulisi niiden halvempien huoneiden hinnat menevän pelkkiin mainoskuluihin eikä edes riitä.- aurora5
Hotelleista puheen ollen, hesarissa oli esitelty pari kummajaista, jotka eivät lennä. Voisivat lisätä minutkin siihen harvinaisuuksien joukkoon. Lensin viimeksi 80-luvun lopulla. Minun ja tyttären yhteinen, harrastuspitoinen talvilomaperinne päättyi silloin siihen, että kohteissamme Pohjois-Afrikassa alkoi olla liian levotonta.
Viimeisestä "isommasta" laivaristeilystäkin taitaa olla toistakymmentä vuotta. Silloin kävin Latviassa kulttuurihenkilö Erkki Toivasen luotsaamalla matkalla.
Lentourani jäi muutenkin lyhyeksi. Lensin eka kerran reilusti aikuisena. Se oli se ikimuistoinen Oslon kongressi vuonna -72.
Minua eivät aurinkorannat kiinnosta. Joku paikka mikä kiehtoisi on Bretagne, jossa on kuulemma paljon alkuperäistä rakennuskantaa ja elämäntapaakin jäljellä.
En vain tiedä, kenet saisin sinne kaveriksi. Yksin pelottaa tässä iässä ja kunnossa lähteä seikkailemaan ulkomaille.
Täältä järjestetään paljon Venäjän matkoja, mutta sain siitä maasta tarpeekseni, kun Viipurin tullimies sotki lähtiessä passini isolla kysymysmerkillä. Mikä lie vakooja Mata Hari olin hänen mielestään. Laivallinen suomalaisia odotti Karelialla, että edelleen täysin käsittämätön sotku selviäisi ja pääsisimme nousemaan saimaan kanavaan.
Opas selitti, että joskus ne vain tekevät tuota satunnaiselle turistille. Vuosi oli -96. - Dr.Whoo
aurora5 kirjoitti:
Hotelleista puheen ollen, hesarissa oli esitelty pari kummajaista, jotka eivät lennä. Voisivat lisätä minutkin siihen harvinaisuuksien joukkoon. Lensin viimeksi 80-luvun lopulla. Minun ja tyttären yhteinen, harrastuspitoinen talvilomaperinne päättyi silloin siihen, että kohteissamme Pohjois-Afrikassa alkoi olla liian levotonta.
Viimeisestä "isommasta" laivaristeilystäkin taitaa olla toistakymmentä vuotta. Silloin kävin Latviassa kulttuurihenkilö Erkki Toivasen luotsaamalla matkalla.
Lentourani jäi muutenkin lyhyeksi. Lensin eka kerran reilusti aikuisena. Se oli se ikimuistoinen Oslon kongressi vuonna -72.
Minua eivät aurinkorannat kiinnosta. Joku paikka mikä kiehtoisi on Bretagne, jossa on kuulemma paljon alkuperäistä rakennuskantaa ja elämäntapaakin jäljellä.
En vain tiedä, kenet saisin sinne kaveriksi. Yksin pelottaa tässä iässä ja kunnossa lähteä seikkailemaan ulkomaille.
Täältä järjestetään paljon Venäjän matkoja, mutta sain siitä maasta tarpeekseni, kun Viipurin tullimies sotki lähtiessä passini isolla kysymysmerkillä. Mikä lie vakooja Mata Hari olin hänen mielestään. Laivallinen suomalaisia odotti Karelialla, että edelleen täysin käsittämätön sotku selviäisi ja pääsisimme nousemaan saimaan kanavaan.
Opas selitti, että joskus ne vain tekevät tuota satunnaiselle turistille. Vuosi oli -96.Ettei olis 80-90 luku ollu aikaa jolloin yritteliäät suomalaiset saattoivat harrastaa ikonien maahantuontia Venäjältä esim. hameen alla. Niitähän myytiin siellä antiikkikaupoissa kelle tahansa jolla rahaa oli, maastavienti ei vain ollut sallittua. Nykytilanteesta en tiedä.
- amummu
Nyt taas on rauhan hetki. Ystävät lähtivät ja siippa vielä jatkaa savusaunan sähköistystöitä, joita eilen ja toispäivänä kaksi ukkoa teki. Karkeat hommat saivat tehtyä ja nyt on hienosäätö työn alla. Minä siis vain just nyt istun mukvasti topatussa tuolissa hiukan hengähtämässä. Lähtötöihin kumminkin on kohta tartuttava.
Telkkaria ei katsottu yhtään. Jotain krimejä kyllä tuli, mutta tallennukseen menivät, joten illalla kotona saatan löhähtää telkan eteen. Jahka nyt sinne taas päästään.
Lähdöt ovat minullekin aina haikeita. Oma lähtö kotoa melkein minne tahansa - ei sentään kauppaan tai kampaajalle - on aina etukäteen jopa ahdistava, joka tunne muuttu lähdön hetkellä jo pieneksi ikäväksi. Ylimmillään haikeus on kun jälkikasvu lähtee matkaan, vaikkapa vain täältä mökiltä. Silloin kyllä kyynel, kaksikin tirahtaa, ei maha mittää.
On nuo Alin ja ystäviensä vaivat todella kurjan kuuloisia. Mutta sitkeitä ootte te kaverukset. Hienoa, että jaksatte pönkittää toinen toisianne. Tuli noista Alin nesteruuista mieleen eräs ystävämme, jolta alkuvuonna poistettiin koko mahalaukku ja joutuu nyt syömään parin tunnin välein, myöskin enimmäkseen liemiruokia. Hän on lähdössä vaimonsaa kanssa viikon ulkomaan matkalle ja jotta voi varmistaa ravinnon daannin niin joutuu täyttämään yhden matkalaukun apteekin ravintojuomilla. Itselläni jos olisi vaiva joka ei salli normaalia elämää, jäisin varmaan kotiin neljän seinän sisälle. Sen verran nynny olen.
Mutta nyt tiskaamaan ja pakkaamaan kotiin vietäviksi ruokien tähteet, joita en raaski viedä kompostiin. Sinne joutaa minulta yleensä hyvin vähän. En halua hukata ruokaa.
Pimeät Illat ja päivänvalon tulokulma enteilevät jo syksyä, josta minäkin pidän eniten kaikista vuodenajoista. Siis tältä istumalta toivotan leppeää loppukesän lauantai-iltaa!- Ali.Baba
Itse asiassa vain Örjanin maksavaiva tuli yllättäen ja pyytämättä. Hänen aina arvelimme koikkelehtivan täällä 130 vuotiaaksi.
Eikan kunto sensijaan on oikeastaan pieni ihme sillä hänellä oli jo Merikapteeniksi opiskellessaan Diabetes 1 ja sitten sattui laivassa se putoamistapaturma mikä halvaannutti hänet alaselästä alaspäin. Lisänä vielä se Barre-Quillaume syndrooman aiheuttama vuoden kestänyt melkein täyshalvaus. Äijä on kuitenkin noussut joka kerrasta ja on itse asiassa pyörätuolia ja hiukan cvaikeampaa oikean käden liikettä lukuunottamatta ihan hyväkuntoisen tuntuinen ja ainakin meidät tavatessaan täysin järjissään. Tosin olemme jo hyvin vanhoja tuttuja. Seilasimme Eikan kanssa vuonna 62-63 höyrylaivassa missä minä olin jungmanni ja Eikka yllättäen lämmittäjä. Vaihtoi sittemmin kansi puolelle..
Minun vaivoista voin vain katsoa itseäni silmiin paitsi siltä perinnölliseltä vatsa aortan aneyrysmalta mikä nyt korjattiin- Elin kurkun kannalta hyvin pitkään maksimaalisen vaarallista elämää. Aski kaupalla tubangia päivässä 42 vuotta ja päälle vielä mota kymmentä vuotta kemikaalien kyllästämillä työmailla. Monet kemikaaleista vähemmän terveellisiä. Eräät syöpävaroituslistattuja.
Kumma kuitenkin että se jäi kurkkuun eikä keuhkoista ole varsinaista sypä tai ahtaumavikaa havaittu.
Tein joskus sellaisen elintapa laskentamallin kuinka pitkään elät nykyisillä tavoillasi ja se oli 60 vuotiaaksi. No 60 vuotiaana tuli se ensimmäinen kurkunpään syöpäleikkaus, mutta siitä on jo 14 vuotta ja edelleenkin täällä notkutaan vaikka ei tällä kertaa mitenkään miellyttävässä olotilassa. Vaatii päältä kestävyyttä. No onhan sitä jonkin verran olemassa monet jerrat maailman kiertäneenä ja monissa olosuhteissa olleena.
Ja uskomattominta kaikessa on että kun liikuskelen näilläkin vaivoilla tuolla julkisuudessa niin usein tulee ihmisiä, ihan nuorempiakin ihmisiä nähdessään ajateltua että voi ihmisparkoja..
Ei sen puoleen, kyllä minäkin olen jo päättänyt että ei mitään suurempaa korjausleikkausta enää mihinkään. Jos se titaanilevy saadaan otettua pois ja sitä myös poikkileikattua alahuulta vähän paremmin harsittua yhteen niin sellaiseen vielä voin suostua.
Kyllä tässä pärjää niin kauan kuin kykenee kirjoittamaan ja ihmiset lukemaan
Minulla on jo valmiiksi ostettuna postikortin kokoista vähän jäykempää paperia joille voisin suunnitella korttitekstejä eri tilanteisiin valmiiksi sopiviksi ja printtailla ulos ja sitten vedellä taskusta kun tarvetta tulee.
Minulla tosin on tapaaminen HUS kommunikoinnin apuväline arviointiin 28.08. Mitä apuvälineet voisivat olla ei minulla ole harmainta aavistustakaan ellei jonkinlainen kirjoitettava ja sitten puhuva wekotin. Dr. Whohohan niistä on hyvemmin perillä, den nörtten! ;)
Voisi se olla jopa sellainen puhekone mitä on aikaisemmin käytetty tällaisissa tapauksissa ja se ottaa värinän jostain kurkusta ja muuttaa robottipuheeksi. Kun eka kerran sellaista kuulin Saksassa ajat sitten niin ihan säikährin!
No minuntapauksessani ei enää siihen ääneen säikähtäisi kun säikähtää jo minut nähdessään - edson
Ali.Baba kirjoitti:
Itse asiassa vain Örjanin maksavaiva tuli yllättäen ja pyytämättä. Hänen aina arvelimme koikkelehtivan täällä 130 vuotiaaksi.
Eikan kunto sensijaan on oikeastaan pieni ihme sillä hänellä oli jo Merikapteeniksi opiskellessaan Diabetes 1 ja sitten sattui laivassa se putoamistapaturma mikä halvaannutti hänet alaselästä alaspäin. Lisänä vielä se Barre-Quillaume syndrooman aiheuttama vuoden kestänyt melkein täyshalvaus. Äijä on kuitenkin noussut joka kerrasta ja on itse asiassa pyörätuolia ja hiukan cvaikeampaa oikean käden liikettä lukuunottamatta ihan hyväkuntoisen tuntuinen ja ainakin meidät tavatessaan täysin järjissään. Tosin olemme jo hyvin vanhoja tuttuja. Seilasimme Eikan kanssa vuonna 62-63 höyrylaivassa missä minä olin jungmanni ja Eikka yllättäen lämmittäjä. Vaihtoi sittemmin kansi puolelle..
Minun vaivoista voin vain katsoa itseäni silmiin paitsi siltä perinnölliseltä vatsa aortan aneyrysmalta mikä nyt korjattiin- Elin kurkun kannalta hyvin pitkään maksimaalisen vaarallista elämää. Aski kaupalla tubangia päivässä 42 vuotta ja päälle vielä mota kymmentä vuotta kemikaalien kyllästämillä työmailla. Monet kemikaaleista vähemmän terveellisiä. Eräät syöpävaroituslistattuja.
Kumma kuitenkin että se jäi kurkkuun eikä keuhkoista ole varsinaista sypä tai ahtaumavikaa havaittu.
Tein joskus sellaisen elintapa laskentamallin kuinka pitkään elät nykyisillä tavoillasi ja se oli 60 vuotiaaksi. No 60 vuotiaana tuli se ensimmäinen kurkunpään syöpäleikkaus, mutta siitä on jo 14 vuotta ja edelleenkin täällä notkutaan vaikka ei tällä kertaa mitenkään miellyttävässä olotilassa. Vaatii päältä kestävyyttä. No onhan sitä jonkin verran olemassa monet jerrat maailman kiertäneenä ja monissa olosuhteissa olleena.
Ja uskomattominta kaikessa on että kun liikuskelen näilläkin vaivoilla tuolla julkisuudessa niin usein tulee ihmisiä, ihan nuorempiakin ihmisiä nähdessään ajateltua että voi ihmisparkoja..
Ei sen puoleen, kyllä minäkin olen jo päättänyt että ei mitään suurempaa korjausleikkausta enää mihinkään. Jos se titaanilevy saadaan otettua pois ja sitä myös poikkileikattua alahuulta vähän paremmin harsittua yhteen niin sellaiseen vielä voin suostua.
Kyllä tässä pärjää niin kauan kuin kykenee kirjoittamaan ja ihmiset lukemaan
Minulla on jo valmiiksi ostettuna postikortin kokoista vähän jäykempää paperia joille voisin suunnitella korttitekstejä eri tilanteisiin valmiiksi sopiviksi ja printtailla ulos ja sitten vedellä taskusta kun tarvetta tulee.
Minulla tosin on tapaaminen HUS kommunikoinnin apuväline arviointiin 28.08. Mitä apuvälineet voisivat olla ei minulla ole harmainta aavistustakaan ellei jonkinlainen kirjoitettava ja sitten puhuva wekotin. Dr. Whohohan niistä on hyvemmin perillä, den nörtten! ;)
Voisi se olla jopa sellainen puhekone mitä on aikaisemmin käytetty tällaisissa tapauksissa ja se ottaa värinän jostain kurkusta ja muuttaa robottipuheeksi. Kun eka kerran sellaista kuulin Saksassa ajat sitten niin ihan säikährin!
No minuntapauksessani ei enää siihen ääneen säikähtäisi kun säikähtää jo minut nähdessäänTäytyypäs Alin kertomukseen kommentoida yksi juttu.
Mikä hitossa saa ihmiset säikähtämään esim. Alin nähdessään tai konemaista puhetta kuunnellessaan. No aika monelle on kait vaikeata myöntää olemassa olevan elämän kirjon kuvastoa. Näin pitkälle on ihminen kauneusvoideltu(ko?) - Ali-Baba
No sillä Alin nähdessään säikähdyksellä tarkoitin isoa kokoa. Kukaanhan ei ääntä kuule ellei sitä tuota. Tiedän vaan itse sähkätäneeni kun ensimmäisen kerran kuulin yllättävässä tilanteessa sitä koneellisesti tuotettua puhetta samoin leikatulta Saksassa ajalta jollin niuitä asennettiin kun ei vielä hallittu näitä puheventtiilejä jotkqa käyttävät ruokatorvea äänihuulten korvikkeena. Sekin tosin vaatii vahingoittumattoman kielen ja minulla ei nyt sellaista näiden viime leikkausten jäljiltä ole vaan kieli on lyhentynyt melkoisesti ja jäykistynyt siihen tehtyjen siirrosten vuoksi.
- Dr.Whoo
Toi on muuten hyvä huomio toi Edsonin ihmettely. Kyllä nykyisin varsinkin nuoremmalla väellä saattaa olla hiukan vinoutunut käsitys siitä miltä oikeat ihmiset näyttävät. Mainos - ja viihdeteollisuuden kiiltokuvamaailman kauniit ihmiset ovat harhaa. Ja pahimmillaan antavat lapsille ja nuorille täysin virheellisiä malleja miltä pitäisi näyttää jotta olisi hyväksyttävä ihminen.
- Ali-Babba
Lintukatsaus tai kesän summaus niin kuin mustahaikarat pitäisi tehdä. (Mustahaikra isukin siis)
/1 ja 72 lähtivät pitkän nälän jäkeen pesältä toissapäivänä klo 5. 30 ja 5.40. Sen jälkeen vain 71 piipahti pesällä. Näin toteutui mustahaikaraiden strategia missä pesälle jääneet ahneet isommat poikaset ajetaan pihalle nälällä. Huomasin jo muutama päivä sitten että isukki lenteli pesän yläpuolella ja pojat hyppivät innoissaan ilmaista ruokaa vaatien. Ei tullut. Eli nyt ovat kaikki niityillä itsekin ruokaa etsimässä.
Kalasääsken yllätys oli Irman vierailu pesällä eilen. Kakrut saivat vielä kalan, mutta kyllä heilläkin on lähdön hetket käsillä - Cee-Lila
Tältä kesältä lintujen katselu on lopuillaan. Pesät ovat lähes koko ajan tyhjillään, kun poikaset ovat itse opettelamassa ruuan hakua. Pakko oppia ennen etelään muuttoa.
Alilla on vielä opettelemista, kun pitää oppia uudestaan puhumaan jollakin konstilla. Se 2004 tehty "puhereikä" ei siis toimi nyt ollankaan koska on tehty uusia reikiä, jotka estävät sen. Kyllä ne jotain keksivät sinulle.- Ali-Baba
Ihmeellistä, mutta juuri äsken oli vielä yksi sääskistä tähystyspuun oksalla.
Kyllä se v. 2004 reikä edelleenkin toimii ja ilmeisesti se auki jäänyt ontelo on kasvanut umpeen.
Se on vaan se kieli, minkä juurta käytiin uudelleen rakentelemassa, mikä myt haittaa järjellisen puheen syntymistä. Kieli kun on aina avainasemassa puheen muodostumisessa - Cee-Lila
Ali-Baba kirjoitti:
Ihmeellistä, mutta juuri äsken oli vielä yksi sääskistä tähystyspuun oksalla.
Kyllä se v. 2004 reikä edelleenkin toimii ja ilmeisesti se auki jäänyt ontelo on kasvanut umpeen.
Se on vaan se kieli, minkä juurta käytiin uudelleen rakentelemassa, mikä myt haittaa järjellisen puheen syntymistä. Kieli kun on aina avainasemassa puheen muodostumisessaTotta, kieli on erittäin tärkeä puheen muodostamisessa. Jos vaikka kielen jänne on liian lyhyt tai kireä, se jo haittaa selkeän puheen aikaansaamista.
Tänään näin Paltamon pesällä kaksi poikasta, toinen söi kalaa. Ne ovat nuorempia kuin virolaiset Irman poikaset, asuvat niin pohjoisessa.
- Alkuperäinen-Rapu
Keskellä keskipäivää just nyt!
Tervehdys!
Lähden tästä silittelemään, mutta huikkaan vain tämän tervehdykseni ensin! - amummu
Pyhäpäivää!
Minulta meni mökkireissulla viikonpäivät vinksinvonksin. Yhtenä päivänä siellä elin maanantaita, eilen minulla oli sunnuntai ja tänään meinasin jo lähteä kettislenkille, kun omistajansa ovat töissä. Vaan ei, tulikin yksi ihan kaikilta menoilta rauhoitettu päivä. Tuntuu melkein siltä kuin olisi saanut lahjaksi yhden lisäpäivän. Paitsi, että kaamea pyykkikasa, jonka kone sai aikaan ennen mökille lähtöämme huutaa setivimistä ja silittämistä. No, ehkä ryhdyn tänään siihen tai sitten en.
Eilen illalla piipahdimme vielä kotiin tultuamme poikamme 45v-synttäreillä. Poika ei olisi juhlista oikein piitannut, mutta uusi naisystävä halusi pienet kemut pitää. Pojantyttäremme oli leiponut isänsä herkkuja gluteenittomana, naisystävä muuta. Molemmmilla pojillamme on käynyt säkä, kun naisensa kykenevät vaativiinkin keittiöhommiin. Eräällä tuttavapariskunnalla on miniä, joka ei vettä osaa keittää (osaa, tai halua osata). Niinpä perheen isä on joutunut opettelemaan keittiöhommatkin (muiden miesten hommien ohella;). Vaimo käy töissä ja harrastaa. Tosin välillä sentään hoitaa lapsia.
Mutta miten hirveällä vauhdilla vuodet ovatkaan vierineet! Monet 7-kymppiset vietetty, tai ainakin lähetetty onnittelukortteja. Ja vastahan juhlimme heidän kanssaan yo-lakkejamme, valmistujaisiamme, häitämme, lastemme syntymiä ja syntymäpäiviä, rippijuhlia ym. Ja tässä nyt sitten ollaan, vähintään jo takakaarteessa ellei jopa loppusuoralla, jotkut rollaattorin avustamina, erilaisiin sairauksiin rankkojakin hoitoja saavina, joillakin takanaan jo omien lastensakin hautajaisia. Mutta elämäähän tämä on.
Nyt lounaan laittoon. Alkaa nälkä kurnia vaikken ole muuta vielä tehnyt kuin noussut (myöhään, kun piti vielä yöllä katsoa Montalbano) punkasta, juonut aamukahveet ja lukenut paperi- ja nettilehdet.- Cee-Lila
Minä katsoin viime yönä sen hassunhauskan leffan, jota laatua leffoja uskallan yöllä katsoa. Se on samaa kreisiä huumoria kuin esim Mies ja alaston ase -leffat.
- amummu
Lounaan jälkeen istuskelin pitkään jälkkärikahvin kanssa (huom. ei Tullista kaverina vaan pala eilistä synttärikakkua,!!) terassillamme. Tiirailin elukoita, joita näkyvissä pari harakkaa, yksi kyyhky ja kaksi naapurin kissaa. Kissa-kämpän omistaja viestitti, että oli vuokralaistensa kanssa sopinut, että katteja eivät enää päästä ulos vapaana, vaan hoitavat niiden ulkoilut pannan ja remmin kanssa. Mutta niin vain ei ole tapahtunut. Sen verran pennuille on taottu järkeä päähän, että eivät tulleet terassillemme, vaikka minut siinä istuvan näkivät. Fiksuja katteja!!
Ensi viikkoa varten pitäisi jo huomenna ruveta erinäisiin toimiin. Eräs siipan englantilainen kollega tulee mökillemme kolmeksi päiväksi, back to nature- teemalla (vaikka onhan meillä siellä
sentään sähkö ja hieman riukua parempi hyyskä, joskin sen polulla vasemmalle kääntyminen voi tuottaa pientä pähkäilyä;)). Pitää suunnitella ohjelmaa ja sapuskoita, jotta mies tuntisi olonsa jollain viisiin kotoisaksi. Mäntän taide-elämykset ovat yksi numero. Kävimme perjantaina niitä jo katsastamassa ja hyväksi havaitsimme. Venekeikka järvellä, sähkömoottorin työntämänä on tietty yksi tapahtuma: eväät mukaan ja pikkusaarelle picnicille.
Savusaunakylpy on myös hänen "vaatimansa" koetus. Mm. siksi siippa teki sähköistystöitä männä viikolla. Itse saunaahan ei voi - eikä sovi henkeenkään - sähköistää. Sen sijaan pukuhuoneeseen, saunakammariin ja pihalle laitettiin valaistus. Myös ulkopuolella asennettiin saunan ikkunan eteen, saranoiden varassa siirrettävä valaisin, jotta sisällä saunassa näkee liikkua ja peseytyä syksyn pimeissäkin illoissa. Helpottaa kovasti vanhankin toimia saunassa; vieraammehan on "vasta" kuuskymppinen "nuori" mies, ja hän kyllä tulisi toimeen vaikka tulitikun valossa. Meille kuitenkin hyvä syy pistää sähkö töihin.
Tuli mieleen kun Aurora puhu parvekkeensa ritilästä, että mikä ihmeen into nykyään on tehdä lasiseinäiset parvekkeet. Ainakin täällä meidän nurkilla, uusissa taloissa niitä näkee paljon. Eihän niillä voi oleilla, kun kaikki näkyy ulos. Sen lisäksi on aivan karmean näköistä kun parvekkeille on kasattu kaikenlaista rompetta, jotka sitten paistavat ohikulkijoille. Lasiseiniä jotkut asukkaat kyllä yritettävät peitellä pressuilla ja muilla virityksilllä, mutta nekin usein aika kaameita. Siisteimpiä kuitenkin olisivat juuri ritilät ja aidakset, joilla kasvit, teko- tai oikeat, kiipelisivät. No, joo, makuja on monenlaisia.- Dr.Whoo
Kannatan katteja. Vapaanajuoksevia nimittäin. Täällä meilläpäin on muutamia tehokkaita myyräkissoja. Jos nyt pari tipua siinä sivussa menee lounaaksi, niin niitähän piisaa.
- amummu
Dr.Whoo kirjoitti:
Kannatan katteja. Vapaanajuoksevia nimittäin. Täällä meilläpäin on muutamia tehokkaita myyräkissoja. Jos nyt pari tipua siinä sivussa menee lounaaksi, niin niitähän piisaa.
Minäkin, po. myyrä- ja hiirioloissa. Hiiriä meilläkin oli aiemmin ja oltiin ihan ihastuneita, kun vähän väliä joku katti kulki ikkunan alla hiiri suussaan, joskus myös lintu, mikä kyllä heikensi kannatustani. Mutta kun ne tuppaavat jatkuvasti sisälle, ja kustailevat ja köntsäilevät kynnyksille, niin kannatukseni loppuu kokonaan.
Joku vuosi sitten meidän terassin alla asui kärppä, joka teki selvää niin hiiristä kuin muistakin talttahampaista. Naapurin kissoja ei silloin ollut. Olisi ollut jännä nähdä kissan ja kärpän kohtaaminen. - Dr.Whoo
amummu kirjoitti:
Minäkin, po. myyrä- ja hiirioloissa. Hiiriä meilläkin oli aiemmin ja oltiin ihan ihastuneita, kun vähän väliä joku katti kulki ikkunan alla hiiri suussaan, joskus myös lintu, mikä kyllä heikensi kannatustani. Mutta kun ne tuppaavat jatkuvasti sisälle, ja kustailevat ja köntsäilevät kynnyksille, niin kannatukseni loppuu kokonaan.
Joku vuosi sitten meidän terassin alla asui kärppä, joka teki selvää niin hiiristä kuin muistakin talttahampaista. Naapurin kissoja ei silloin ollut. Olisi ollut jännä nähdä kissan ja kärpän kohtaaminen.Miulla on tarpeentullen niin ilkeä ilme, että katit pysyvät vapaaehtoisesti talon ulkopuolella.
Toissaviikolla karkoitin samalla tekniikalla pari jehovan todistajaa. Juoksivat kirkuen pakoon.. - Ali-Baba
Eihän siellä länsirannikolla edes kärppiä ole. Tietääkseni siellä karkoitusta suorittavat "Näädät"
- Alkuperäinen-Rapu
Minä katselin juuri äsken kalakotkan pesää. Siellä on kaksi nälkäistä suuta huutamassa ruokaa ja yhden poikasen osana taitaa nyt olla nälkäkuolema. Sillä on vasemmanjalan merkkirengas pudonnut ja peittää nyt sen keskimmäiset varpaat. Ei se voi ilman varpaita ja kynsiä napata kaloja vedestä. Joku toi sinne jo aiemmin kalan, mutta tuli kolmas ja nappasi sen ja lensi pois. Tuo "lieriöjalkainen" ei ehtinyt kuin hieman kalan evää maistella. Pelkään, että nytkin se toinen nappaa jos sinne kalaa tulee.
Miten tuo rengas on voinut noin pudota. Tuo lintu seisoo yhdellä jalalla ja pitää sitä vasenta jalkaansa nostettuna mahan alle. Se on varmaan kipeä. Jos ei se rengas/lieriö, putoa pois, niin kuolema tuon linnun korjaa!- Ali-Baba
Minäkin huomasin sen päivällä jo. Silloin juuri tämä XJ kyllä söi kokonaisen kalan. Juuri nyt tapahtuneessa kalantuonnissa se kirjainrengas näytti valuneen entistäkin enemmän kahden kynnen päälle. Miten se on voinut siihen asemaan ajautua onkin aika mysteeri. Se ei ole mitenkään voinut pujottautua kaikkien kynsien ohi vaan itse laitteen on täytynyt jollain tavalla liitoksesta aueta ja siten valua jossain "rimpuilussa" noiden kahden kynnen päälle osin auenneena ja mahdollisesti vieterivaikutuksesta sitten sulkeutuneena tuohon kahden kynnen päälle.
Selvaa kyllä on että ellei sitä jokin vapauta niin se on aika lyhyt tarina sillä linnulla.
Ihme että taas ovat välillä kaikki kolme ja Isukki kalaa kantamassa, pesällä. Irma oli siellä eilen tai toissapäivänä ja tapansa mukaan näytti aika rähjäiseltä. Isukki sen sijaan näytti erinomaisen hyväkuntoiselta. Ilmeisesti kalaa on riittäny ja helpommin saatavilla kun vedet joissa ja puroissa ovat matalalla. Kalatkin ovat nyt olleet luonnonkaloja eikä viljelyaltaista napsittuja fileitä. - Alkuperäinen-Rapu
Ali-Baba kirjoitti:
Minäkin huomasin sen päivällä jo. Silloin juuri tämä XJ kyllä söi kokonaisen kalan. Juuri nyt tapahtuneessa kalantuonnissa se kirjainrengas näytti valuneen entistäkin enemmän kahden kynnen päälle. Miten se on voinut siihen asemaan ajautua onkin aika mysteeri. Se ei ole mitenkään voinut pujottautua kaikkien kynsien ohi vaan itse laitteen on täytynyt jollain tavalla liitoksesta aueta ja siten valua jossain "rimpuilussa" noiden kahden kynnen päälle osin auenneena ja mahdollisesti vieterivaikutuksesta sitten sulkeutuneena tuohon kahden kynnen päälle.
Selvaa kyllä on että ellei sitä jokin vapauta niin se on aika lyhyt tarina sillä linnulla.
Ihme että taas ovat välillä kaikki kolme ja Isukki kalaa kantamassa, pesällä. Irma oli siellä eilen tai toissapäivänä ja tapansa mukaan näytti aika rähjäiseltä. Isukki sen sijaan näytti erinomaisen hyväkuntoiselta. Ilmeisesti kalaa on riittäny ja helpommin saatavilla kun vedet joissa ja puroissa ovat matalalla. Kalatkin ovat nyt olleet luonnonkaloja eikä viljelyaltaista napsittuja fileitä.Ihmettelen minäkin tuota, että miten se rengas on pudonnut tuohon kohtaan jalkaa? Katsookohan ne rengastajat, tai joku joka vastaa noista pesistä, ja jos huomaa tuon renkaan putoamisen, niin voikohan sen saada vielä noin isolta linnulta pois?
Näin eilen pesällä sen U5 kotkan. Se oli yksin pesällä ja huusi suu auki koko ajan. Ajattelin, että se kutsuu lapsiaan, tai sitten "ukkoa" tuomaan ruokaa, jos itse ei ole onnistunut kalastamaan ja nälkä tuli. Seurasin sitä noin 20 minuuttia, mutta sitten en enää ehtinyt katsoa. Sinne se jäi huutamaan.
- Cee-Lila
Onpa tosiaan ihmeellistä tapahtunut tuolle Tartumaan kalasääkselle XJ:lle. Rengas on vielä kahden varpaan päällä, eli ei ole saanut irti sitä. Katsoin Ospreysin sivuilta, että keskustelupalstalaiset nimittävät sitä sääkseä nimellä Jaak.
- Cee-Lila
Maanantaipäivää. Aamupäivä tuli vietettyä labrassa. Tunnin kesti odottaa. Olin siis ollut 14 tuntia syömättä, hoitaja sanoi, että paljoa ei saisi sitä 12 tuntiakaan ylittää. Sanoin, että olin jo yhdeksältä täällä. Kun olin käytävällä painelemassa kyynärtaivettani tuli viereeni nuori poika ehkä 15 v, mummonsa kanssa, poika valahti valkoiseksi ja yritti ikäänkuin tavoitella tuolille istumaan pääsyä, mutta ei ehtinyt, vaan kaatua rojahti lattialle suoraan selälleen, ei onneksi lyönyt päätään lattiaan. Huohotti siinä jonkin aikaa kiihkeästi ja mummo pelästyi. Poika nousi sitten istumaan ja mummo pyysi minua katsomaan poikaa sen aikaa kun lähti hakemaan hoitajaa. Poika tointui ja alkoi kysymään minultakin, että yritikö hän päästä istumaan, sanoin, että kyllä, mutta huippauksesi oli niin voimakas ettet ehtinyt. Selvisi, että hänellä on joku suolistosairaus ja ei saa syödä mitään sokeripitoista, kun hoitaja ehdotti tuovansa hänelle jonkun sokerisen pastillin. Vettä pyysi. Hänellä on joku tiukka ruokavalio meneillään suolistonsa takia.
Ennen hoitajalle pääsyäni vieressäni istui nainen, joka sanoi, että hänelle tuli tekstiviestinä tieto, että häneltä on otettava vielä varmistuksen vuoksi pari kertaa kokeet oletetun taudin varmistamiseksi. Kukaan ei ollut allekirjoittanut sitä viestiä, epäilty sairaus oli haimasyöpä. Sitä siinä ihmeteltiin monen ihmisen voimin. Ainakin kun minulle tulee tekstiviesti, siinä on aina alimmaisena, kuka sen lähetti, esim lääkäri TL tai hoitaja HL, sukunimi kokonaan mainiten.
Äsken lähetin ta:lle viestin sähköisesti ja kysyin, mihin kaikki labratietoni ovat hävinneet omakannasta. Ikään kuin en olisi tänä vuonna käynyt kertaakaan labrassa. Tämän aamuinen hoitaja sanoi, että pitää ottaa yhteys omaan terveysasemaan. Sen äsken tein. - Cee-Lila
XJ-Jaakilla on vieläkin rengas varpaissaan kiinni. On yrittänyt saada irti nokallaankin. Onkohan siinä toisessa jumissa olevassa varpaassa edes kynttä? Näytti kuin kynsiä olisi vain yksi. Tai sitten varpaat ovat menneet renkaan sisällä päällekkäin.
- Cee-Lila
Tosi nopeaa toimintaa taas terkkarissa tänään, sain kymmeneltä otettujen verikokeiden jälkeen jo tulokset lääkäriltä tekstiviestillä viiden maissa, eli sokeri 6,3 (hieman koholla) ja LDL 2,6. Ihan samat kuin vuosi sitten.
- amummu
Minä en tänä vuonna ole yhtään seurannut lintujen pesiä. Viime vuonna katselin joitakin. Pahalta tuntuu tuo kuvailemanne linnun jalkarengas. Tuntuu kohtuuttomalta, että eläin jätetään kärsimään sellaisesta. En tosin yhtään ole selvillä, miten linnuista pidetään huolta rengastuksen jälkeen. Pidetäänkö ollenkaan, vain saavatko ne selvitä renkaidensa kanssa miten parhaiten kykenevät. Toivottavasti linnun ei tarvitse kärsiä enempää, että joku sen pelastaisi.
Eläinten(kin) kärsimykset ovat surullista katsottavaa. Siippa seuraa tiiviisti paria amerikkalaista ohjelmaa eläinpoliiseista ja eläinlääkäreistä. Itsekin silloin tällöin niitä olen vilkaissut, mutta niissä on usein niin karmeita juttuja, että mieluiten jätän koko ohjelmat sikseen.
Innostuin minäkin katsomaan labrajuttujani. Taannoinen käyntini Aavan labrassa ei ole vieläkään siirtynyt omakantaan. Soitinkin siitä jo kerran, mutta hoitsu sanoi, että kestää jonkin aikaan, että siirretään. Nyt siitä on jo muutama viikko, eikä vieläkään näy. Pitää varmaan taas soittaa ja hoputtaa asiaa. Mistä tietää vaikka huomenna joutuisin lasarettiin ja sairaushistoriani on vielä yksityisen rekistereissä.
Pitäisi osata avata suunsa ajoissa. Sisareni on melkoinen kokkenström ja säilöökin sitä varten kuin ennenvanhaset emännät. Perhe häneltä on ollut maailmalla jo melkoisen tovin eikä siippaakaan enää ole, joten ruokahommiin ei välttämättä hänen niin kovasti tarvitsisi enää puuttua., mutta siitä huolimatta hän vain tekee ruokaa ja leipoo komppanialle. Aioin yllättää hänet omenoilla, joita omasta "lähteestäni" hain tänään viisi ämpärillistä. Vaan eikös mitä. Hän oli eilen saanut niitä tuttavaltaan ihan silmittömän määrän. Ongelma on nyt sitten minulla. Mitä teen tuon hirveän omenamäärän kanssa? Olisinpa kertonut sisarelleni, että tänään niitä saa. Tarjosin omenoita naapuripariskunnalle, joka tekee itse siiderinsä, mutta vielä en ole saanut vastausta. Elän toivossa, että huolivat ne. Siihen saakka pitää yrittää itse niitä mutustella ja pilkkoa pakastukseen. Kaneliomenoita varmaan kyllä syön ähkyyn saakka; ne ovat herkkuani.
Nyt, mummu, hus omppujen kimppuun. Hyvää ilta teille muille!- aurora5
Marketissa kotimaiset omput maksavat liki neljä euroa kilo. On tässä jokin epäsuhta.
Täytyi taas tyytyä jonagoldiin kun halusin tehdä omenapannaria.
Aloitin tehokuurin helikon häätämiseksi. Kauhea kutina koko kropassa, vaikka kutinan piti olla harvinainen sivuoire niistä kolmesta lääkkeestä.
On julkisesta sairaanhoidosta hyötyäkin. Labratulokset tulevat omakantaan usein jo samana päivänä. - Ali-Baba
Nyt on a-mummu tullut niin kova omenasato koko maahan, että radiossa kerrottiin tänään omenasieppaus mahdollisuuksista ihan järjestettyinä, että omenia saataisiin vaikka mehutettavaksi.
Jos minulla olisi tuo omenaongelma niin puhdistaisin niitä ja keittäisin isossa padassa sokerin kanssa. Sanotaan viiden litran pataan kilo sokeria ja sitten kun sose olisi kiehunut niin joukkoon pari ruokalusikallista sellaista pullositruunatiivistettä ja hyvä sekoitus. Se sitruunahappo mmuuttaa sokerin hunbajaksi jolloin se säilöö pienemmälläkin pitoisuudella hyvin pitkään jos vielä on laitettu kuumana lasipurkkiin. Omenasosettahan voi sitten käyttää tarvittaessa. Jos on jättänyt palasia joukkoon niin siitä saa piirakan täytettäkin
Omenoita on siis ilmaiseksi traktorikaupalla haettavaksi.
Pitääkin ehdottaa Pehtoorille, että nyt Zetori käyntiin ja vaikka Porvooseen tai Sipooseen hakemaan viiden vuoden omenat ilimatteeks - amummu
Ali-Baba kirjoitti:
Nyt on a-mummu tullut niin kova omenasato koko maahan, että radiossa kerrottiin tänään omenasieppaus mahdollisuuksista ihan järjestettyinä, että omenia saataisiin vaikka mehutettavaksi.
Jos minulla olisi tuo omenaongelma niin puhdistaisin niitä ja keittäisin isossa padassa sokerin kanssa. Sanotaan viiden litran pataan kilo sokeria ja sitten kun sose olisi kiehunut niin joukkoon pari ruokalusikallista sellaista pullositruunatiivistettä ja hyvä sekoitus. Se sitruunahappo mmuuttaa sokerin hunbajaksi jolloin se säilöö pienemmälläkin pitoisuudella hyvin pitkään jos vielä on laitettu kuumana lasipurkkiin. Omenasosettahan voi sitten käyttää tarvittaessa. Jos on jättänyt palasia joukkoon niin siitä saa piirakan täytettäkin
Omenoita on siis ilmaiseksi traktorikaupalla haettavaksi.
Pitääkin ehdottaa Pehtoorille, että nyt Zetori käyntiin ja vaikka Porvooseen tai Sipooseen hakemaan viiden vuoden omenat ilimatteeksSose/hilloke yms. kuumana lasipurkkiin on hyvä konsti lähes kaikessa säilönnässä. Minulla vain ei ole tilaa, mihin niitä purkkeja tallentaisin, kun ei ole kellaria - klitsua, kuten stadilaiset sanovat.
Minä viipaloin omenat pakastimeen, valmiina esim. piirakkaan käytettäviksi. Kuivatusta kiertoilmauunissa olen myös suunnitellut. Kuivattujenkin säilyttäminen kuitenkin vaatii kaappitilaa, eivät mene niin pieneen tilaan kuin esim. kuivatut sienet.
- Alkuperäinen-Rapu
Täytyi tulla vielä kirjoittamaan tänne ennen kuin sinisten Torvinen saa tahtonsa läpi ja S24:n palstat suljetuiksi.
Torvinen sanoo tänään Hesarissa näin: ""Mutta tavallinen ihminen ei voi mitään Suomi 24 se on internetkirjoittamisen sontalaatikko"", Torvinen toteaa."
Mitäs lukee sellaisia sivustoja! Lukisi Elämää.
HS:t ei ollut tavoittanut tänään S24 sivujen ylläpitäjiä. Sinisten epätoivo kasvaa kun vaaleihin ei ole enää pitkä aika.
Nyt Hyvää yötä! Katotaan, avautuuko aamulla vielä sivut?- amummu
Olen itse muutaman kerran haksahtanut lukemaan, otsikon kiinnostaessa, jotain muutakin S24-ketjua kuin vain Elämää ja sen "rinnakkaisketjua", ja totta on, että lähes järkyttävän törkeitä kirjoituksia niistä tuli silmille. Enkä varmaan edes eksynyt pahimmille sivuille. Niiden kohtaamisten jälkeen en muualla ole käynyt kun vain näissä kahdessa tutussa.
Täälläkin on välillä nähty törkyä, mutta onneksi sentään hieman lievemmässä muodossa. Itse en jaksa ymmärtää ihmistä, joka nimmarin suojasta suoltaa törkeyksiä ja solvauksia, joita ei kehtaa/uskalla päästää suustaan, jos olisi kasvotusten "keskustelu"kumppaniensa kanssa. Siinä ehkä salaisuus piileekin: tulee tunne, että on "maailman vahvin nalle", kun nimettömänä voi uhmata kaikkia sopivaisuuden sääntöjä ja saada kicksejä omasta erinomaisuudestaan ja rohkeudestaan.
Tänään on minulla kaksi ohjelmanumeroa, eläkeläiselle melkein maksimi yhdelle päivälle. Ensin on vuorossa kettiksen työntö. Sen jälkeen lähden tarjoamaan synttärikahveet oopperaystävälleni ja samalla ostamaan Metropolitanin satelliittilähetysten kausilipun. On taas tiedossa monta, lähes elämää suurempaa elämystä, jotka mukavasti valaisevat syksyn ja talven pimeyttä. Konserttejakin on muutama tiedossa, kun sisareni sai houkuteltua minut HKO:n sarjaa kuuntelemaan. Teatteriakin olisi tarjolla, mutta enää ei se oikein kiinnosta. Sain muutaman vuoden takaisista kokemuksistani tarpeeksi ja ajattelin, että pitäkööt tunkkinsa;).
Mutta nyt rotsi niskaan ja koiraa taluttamaan.
- Cee-Lila
Minä olen keksinyt viettää aikaani tietsikkani ruudulla katsomalla matkaohjelmia. Olen kiertänyt Madeiraa taas ristiin rastiin, kävellyt Pico Ruivolle, käynyt heidän puutarhoissaan, ajanut sillä puukelkalla mäkeä alas, noussut näköalahissillä vuorille, kävellyt levadoja pitkin, ollut auton kyydissä, kauhistellut rotkojen syvyyttä, niin että vatsan pohjassa kääntää. Näköalatasenteilla olen seissyt, yhdessäkin oli lasinen lattia, joten näkyi hyvin kauan alas rotkon pohjalle. Hui. Olipa upeat kukkafestivaalitkin yhdessä videossa. Olin myös sen Santa Maria laivan kyydissä yksi päivä. Sen kyydissä olen oikeastikin ollut. Delfiinit pomppivat vierellä. Viimeisimmästä käynnistäni Madeiralla on jo kauan, vuosi oli 2005.
Yksi päivä olin Barcelonassa, onpa siellä upeita vanhoja rakennuksia paljon.
Töllöstä tulee sen verran vähän ohjelmia minun makuuni, että tämä nettivideomatkailu on ihan mukavaa vaihtelua. Minulla on niin suuri tämä kuvaruutukin, ettei tarvitse ihan pientä kuvaa tiirata, 23 ". - perttisainio
"Itse en jaksa ymmärtää ihmistä, joka nimmarin suojasta suoltaa törkeyksiä ja solvauksia, joita ei kehtaa/uskalla päästää suustaan, jos olisi kasvotusten "keskustelu"kumppaniensa kanssa."
Vai niin. Minä pystyn kyllä sanomaan päin naamaa kaikki ne mitä täällä olen kirjoittanutkin, jos tarvis. Ja taidan muuten olla ainut (aran lisäksi), jonka oikea nimikin tiedetään. Noin vain niiku tiedoksi.
Juu ja jos ollaan pikkutarkkoja, niin olen käyttänyt kieltäni eli ilmaisujani eli loukannut nimmareita. - amummu
Minäkin olen huomannut, että aina vain vähemmän tulee telkasta minulle sopivaa ohjelmaa. Ylen ykkönen ja Teema ovat minun kanaviani. Joitakin krimejä tulee silloin tällöin kolmoselta tai neloselta, ja ne yleensä katson tai ainakin tallennan. Muita kanavia en enää edes selaa. Niitä alkaa olla minulle jo liikaa jopa siihen tarkoitukseen. Sitä paitsi niissä kohta taitaa tulla enemmän mainoksia kuin itse ohjelmia. Ainakin sellaisen vaikutelman olen saanut, kun joskus vilkuilen, mitä siippa niiltä katselee. Mitään maksullisia kanavia meillä ei ole, ilmiaset riittävät. Oikeastaan pitäisi olla niin kuin vanhaan hyvää aikaan: yksi kanava, jota perhe sitten sohvalla rinnakkain istuen tuijottaa;)).
Olin iltapäivällä poissa vain kolmisen tuntia ja sinä aikana huushollimme on täyttynyt tavaralla. Toinen poika ja miniä pistivät kämppänsä myyntiin, ja välittäjä ilmoitti heti huomenna ottavansa asunnosta kuvia ja käski viedä pois kaiken ylimääräisen, että tulee siistejä kuvia - sitä stailausta! Koiran tavaroitakin pitää kuulemma ainakin kuvauksen ajaksi siirtää pois näkyviltä, etteivät edes vilahtele kuvissa. Niitä sentään ei meille tuotu, kun niiden käyttö on päivittäistä. Saas nähdä kuinka kauan kamat meillä ovat, kun ei niitä näyttöjenkään aikana saa asunnossa olla.
Poika ja miniä etsivät isompaa kämppää. En ole kysynyt, mutta uumoilen, että ovat ottamassa toisen kettiksen, kun tilan tarve on nyt yhtäkkiä kasvanut. Pihaakin haluavat enemmän kuin on nykyisessä paikassa. Heidän reilun vuoden vanhalla kettiksellähän on ne viisi aikaan saamaansa pentua, joten niistä ehkä joku on tulossa syksyllä isänsä kaveriksi. Noinkohan ensi talvena työnnän jo kahta koiraa. Pitää varmaan hankkia talviliukkaille kengät, missä tuplamäärä piikkejä estämässä liukastumista.
Nyt pitää jatkaa omenoiden pilkkomista pakastusta varten. Niitä on vielä paljon jäljellä, vaikka osan sain jo luovutettua siskolleni. Pitäisi vain muistaa niitä sitten talven mittaan kaivaa sieltä pakasteesta ja valmistaa syötäväksi. Se onnistuu minulta valitettavasti aika heikosti. Omppuja kuulemma tulee paljon, ja siksi on ihan älytöntä, että ne maksavat kaupassa maltaita. Tänään kerrottiin radiossa miten ylimääräisistä omenoista pääsee eroon. Keinona ei kuitenkaan mainittu niiden myyntiä kaupoissa halvemmalla kuin tuolla Aran mainitsemalla neljän euron hinnalla, joka on ihan sikahinta. - Cee-Lila
TV 1, 2 ja Teema ovat siitä hyviä kanavia, että niiltä ei tule mainoksia, korkeintaan omia ohjelmiaan mainostavat.
Kun myimme apen kaksiota, myyjä sanoi, että paras esittely on se ettei asunnossa ole mitään huonekaluja. Pelkästään tyhjä, hyvin siivottu asunto ja muutamat apen tekemät kolhut seinissä ja ovenkarmeissa pyörätuolillaan saatiin paikattua näkymättömiin, niin asunto meni kaupaksi ekalla näytöllä. Muutama näyttö oli senkin jälkeen mutta sen ekan näytön pariskunta sen osti. Se oli sikäli helppo myynti, että koska appi oli kuollut, niin hänen tavaransa vietiin mikä minnekin, osa Kivikkoon sorttiasemalle, osan ottivat naapurit, osan lähisukulaiset, osa vietiin Hesylle ja Fidaan. Olihan siinä tyhjennyksessä kyllä hommaa.
Luin kyllä tuosta asuntojen stailauksestakin, että turhaa hommaa. Jotkut teettävät ihan remontinkin ja tuodaan uudet huonekalut, jotka viedään myöhemmin pois. Ostaja haluaa monesti vain nähdä sen asunnon ja muodostaa oman mielikuvansa, miten heidän omat huonekalunsa sinne sopivat. Esim keittiön kaapistot lähtivät yhdestäkin tietämästäni asunnosta, jonka myyjät vaihdattivat, mutta ostaja revitti ne heti pois ja laitatti itselleen mieleiset. Sen ymmärrän että turha roina on siirrettävä pois näkyviltä häiritsemästä asunnon yleiskuvaa. Esim jääkaappimagneetit pyydettiin poistamaan yhdessä ohjeessa.- Ali.Baba
Aika rajoitetulla näkölalallahan sellisen ostajan pitää toimia joka ostaa stailauksen tai sisustuksen perusteella huoneiston. Yhtäkkiä se onkin ihan alaston ja siitäpitäisi saada omillä huonekaluillaan sen stailauksen vaikutelma. Paras tarkasteltava on todella hyvin siivottu täysin paljas asunto. Silloin näkyvät kaikki viatkin ellei niitä ole korjattu
ps. voi kun olis vaikka Calvadosta, mitä voisi kupittaa tuon mahaletkun kautta ja kas kaikki kivut katoaisivat ihan luonnollisella lääkkeellä! Eller hyr? - Cee-Lila
Ali.Baba kirjoitti:
Aika rajoitetulla näkölalallahan sellisen ostajan pitää toimia joka ostaa stailauksen tai sisustuksen perusteella huoneiston. Yhtäkkiä se onkin ihan alaston ja siitäpitäisi saada omillä huonekaluillaan sen stailauksen vaikutelma. Paras tarkasteltava on todella hyvin siivottu täysin paljas asunto. Silloin näkyvät kaikki viatkin ellei niitä ole korjattu
ps. voi kun olis vaikka Calvadosta, mitä voisi kupittaa tuon mahaletkun kautta ja kas kaikki kivut katoaisivat ihan luonnollisella lääkkeellä! Eller hyr?Lähetän sinulle kirjekyyhkyn avulla pienen tuikun calvadosta, meillä sitä on aina kaapissa. Yksi Hesarin aikuinen kirjoittajakin piti nimenomaan calvadoksesta, hän oli Jatta Malmilta. Itse pidän calvadoksesta enenmmän kuin konjakista.
- aurora5
http://but.fi/7pp
Onhan niitä hetelmiä muitakin kuin omppuja, ainakin meillä päin. - Dr.Whoo
Mehän ollaan ruvettu pensasmustikan viljelijöiksi. Eka sato oli mittava, minä sain yhden ja rva W ahnehti kaksi mustikkaa. Hyviä olivat.
Tänään tulisi Teemalta kotimainen klassikko elokuva meikänkin makuun, mutta piruako se pitää niin myöhään lähettää. Toivo Mäkelä on loistava kuten aina.- amummu
Jos teet anomuksen valtion vene- ja veturiveistämölle ja kerrot, että aina on tullut satoa kaksi marjaa kumpaankin pensaaseen, mutta nyt siis 25p sadosta jäi saamatta, niin saatat saada satokorvauksia. Yrittänyttähän ei laiteta.
- amummu
Joo-o, muistan kuinka nuorempana noita "muita hedelmiä" joka syksy poimittiin ämpärikaupalla. Enää ei minusta ole marjastajaksi. Puolukatkin olen jo monena syksynä poiminut suoraan torimyyjiltä. Aurinkoinen, kuulas syyspäivä puolukkametsässä on kuitenkin yksi parhaimmista luontokokemuksistani.
Asunnonvälittäjä sanoi pojalle ja miniälle, että henkilökohtiaset tavarat kannattaa pistää pois näkyvistä. MInkäälaista, pientäkään remppaa eivät aio tehdä. Asunto on hyvässä kunnossa, mutta asumisen jälkiä tietysti aina jää. Useimmitenhan uusi omistaja remontoi oman mielensä mukaan. Tyhmää olisi todella vaihtaa juuri vaikkapa keittiökalusteet, kun luultavasti ne eivät kuitenkaan uudelle omistajalle kelpaisi. Onneksi kettis järsimisinnossaan on järsinyt vain irtainta, kuten kenkiä, sohvan jalkoja, lehtikoria, jne, ei esim. jalkalistoja, mitä asunnon edellisen omistajan koira oli tehnyt ja jotka poika ja miniä sitten vaihdattivatkin sisään muuttaessaan, muun pienen pintaremontin lisäksi.
Calvados on oikein mainio vaihtoehto konjakille. Kurjaa kun ei sen(kään) nauttiminen onnistu nyt, mutta ajan kanssa tilanteesi, Ali, varmaan paranee ja voit siitäkin ainakin silloin tällöin nautiskella.- Ali.Baba
Onneksi kaikki maut ovat kuitenkin päässä tallellä, myös calvadoksen, vaikka sitä harvemmin tuli kokeiltua. Kaikkihan on tietysti testattu: Grappat, Slivovitsit, Rakit, Ouzot jme
Nyt vaan ei makua saa ensimmäisestäkään vaan tuojon letkuun voisi laittaa vaikka sitä kuuluisaa lasinpesunestettä mitenkään maistamatta
- Cee-Lila
Lämmintä päivää. Aamutee juotu, paperihesari luettu, tiskikone laitettu pesemään jne. Siinä sitä on aamupuhdetta tarpeeksi. Katsoin illalla Teemalta sen suomalaisen elokuvan, oli ihan mainio. Olen sen nähnyt aiemminkin. Toivo Mäkelä osaa sitten tosi aidosti esittää sitä juoppoa valokuvaajaa. Ilmeet olivat niin mainiot. Ja se sairas mies siellä sängyssä oli oikea piru vaimolleen söi niitä rahojaankin silputen niitä vesilasiin, etteivät vaan jää vaimolle hänen kuolemansa jälkeen!
- amummu
Minulla oli tänään hirmuaikainen herätys. Kettis tuotiin hoitoon ja vartin yli 7. Lehdet oli luettu ja aamukahvi juotu jo puoli yhdeksän aikoihin - normaalisti vasta 11:n aikoihin. Ekat päikkärit otin puoli yhdentoista molemmin puolin, kun koirakin kävi pitkäkseen, touhuttuaan sitä ennen koko aamun erinäisten aherruksien kimpussa. - Enkä vieläkään tykkää lukea toista sanomalehteämme netistä. Siitä puuttuu se jokin, mikä tekee lehden lukemisen lehden lukemiseksi.
Nyt sulattelen kettiksen kanssa tekemääni aika pitkää ja reipasvauhtista lenkkiä ja siipan sillä aikaa valmistamaa makkarakastiketta, pottua ja salaattia. Siis puolessa päivässä hoidettu koko normaalin päivän hommat. Mitäs minä loppupäivän teen! Ai, niin, omppukasaa on vielä kukistettava. Loput pistän nyt soseeksi, mutta se on hieman työläämpi juttu kuin viipaleiden teko: poraamisen lisäksi ne pitää vielä kuoria, jotta sose syntyy sujuvasti. Ajatuksissani olen tehnyt piirakankin niistä, mutta saas nähdä saanko sitä aikaan.
Minunkin piti illalla katsoa tuo po. elokuva, mutta jäi kuitenkin. En edes muistanut pistää tallennukseen. Pitää katsoa löytyykö Areenasta. Toivo Mäkelästä olen myös aina tykännyt. Hän on sitä "vanhaa, hyvää" näyttelijäkaartia! - Cee-Lila
Katsoin juuri omakannan tietojani, niin maanantaina tekemäni valituksen mukaan ovat labratietoni palautuneet näkyville. Eli näin siitä jo valmiiksi tehdyn pyynnön ensi vuoden heinäkuun lopulle, että sokeriarvojani seurataan. Näin myös ne 20.8. otetut paastoverentiedot, eli se tieto, jonka sain jo tekstiviestillä, eli verensokeri 6,3 (hiukan koholla) ja LDL 2,6. Sokeria siis seurataan ensi vuonnakin. Niiden kokeiden tulokset, mitä Meilahti minulle määräsi ensi maanantaita varten, niitä en nähnyt.
Kyllä se auttaa, kun löytää netistä ne lomakkeet, millä asioihinsa voi vaikuttaa jopa omakannassa. Sokeriarvoni on siis vain hiukan koholla, mutta sitä seurataan siksi, että kohdallani tämän jalkani operaatiot olisivat selitettävissä ehkä paremmin, jos minulla olisi diabetes, mutta kun ei ole vielä todettu. Joka kerta minulta kysytään, jos minua tuntematon hoitaja joutuu minua hoitamaan, ekaksi he kysyvät, onko minulla diabetes. No ei ole. Reuma kyllä on.
Reumanikin on nykyään siinä vaiheessa, että se on jo mielletty nimellä määrittelemätön reuma. Enhän saanut reumatekijöitäkään vereeni silloin alussa noin kymmeneen vuoteen. Puhdistusleikkauksia niveliin tehtiin, sormien pip-niveliin, , rystysniveliin, ranteeseen ja varpaisiin. Niistä jäykistetyistä varpaista minulla on nyt jäljellä vielä kolme, kaksi poistettiin nekroosien takia. Sama jalka, missä nyt on verisuonen ahtaumia taas kertaalleen, Oletan turvonneen polven syypääksi. Sitä on jatkunut nyt pari vuotta. Reumalääkärit siitä poistivat aikoinaan tulehdusnestettä isolla ruutalla taikka laittoivat kortisonia sisäisesti, Nyt sille ei tehdä mitään, koska on nämä muut operaatiot esteenä. Maalaisjärjellä ajattelen, että jos polvi on turvoksissa ei sen sisällä olevassa valtimossakaan veri kulje kunnolla. Mutta minä olen vain maallikko. Aion kyllä ensi maanantaina kysyä tästä asiasta siltä lääkäriltä. Toivottavasti ei pahastu, että tässä taas yksi potilas on lukenut liikaa netistä ja olettaa sitä sun tätä.- Ali-Medicineman
Kysy ihan sumeilematta lääkäriltä tuollaiset epäilyt. Se kysyminen vaan pitää osata tehdä niin ettei se vaikuta että neuvoisit lääkäriä, Pikemminkin siten että lääkäri saa ahaa elämyksen ja luukee itse keksineensä perussyyn.
Se on kyllä esittämisen ammattitaitoa vaativaa. mutta kyllä se onnistuu kun käyttää knditionaalia ja potentiaalia ja kysyy kainosti että voiskohan tuota polvesta mitenkään poistaa nestettä kun siellä on nyt niin paljon että kiristää pahasti.
Kyl sä varmaan osaat sillein kautta rantain. Varmaa on että lääkäritkin on ihmisiä eivätkä aina tule yhdistäneeksi asioita ellei joku anna impulssia - Cee-Lila
Ali-Medicineman kirjoitti:
Kysy ihan sumeilematta lääkäriltä tuollaiset epäilyt. Se kysyminen vaan pitää osata tehdä niin ettei se vaikuta että neuvoisit lääkäriä, Pikemminkin siten että lääkäri saa ahaa elämyksen ja luukee itse keksineensä perussyyn.
Se on kyllä esittämisen ammattitaitoa vaativaa. mutta kyllä se onnistuu kun käyttää knditionaalia ja potentiaalia ja kysyy kainosti että voiskohan tuota polvesta mitenkään poistaa nestettä kun siellä on nyt niin paljon että kiristää pahasti.
Kyl sä varmaan osaat sillein kautta rantain. Varmaa on että lääkäritkin on ihmisiä eivätkä aina tule yhdistäneeksi asioita ellei joku anna impulssiaTotta osaan tuon konditionaalin käytön. Kauppaopistossa aikoinaan suomenkielen opettaja opasti reklamaation teon, niin ettei syytetä ja suututeta vastaanottajaa. Eli ylisanoja pitää välttää. Mielen tuohtuneisuutta ei saa tulla esille. Toisaalta liika anelu ei ole hyväksi, esim tiettyjä vuoroja kuljetuksiin varatessa ei pidä sanoa, että varaisin vaan pitää varata se ja se päivä. Jos ei sovi, ilmoittakaa siitä.
Kerran annoin palautetta kauppiaalle ranskanleivän sisällä olevasta ruskeasta taikinasta. Palautin ranskiksen kauppaan kirjelmän kanssa, jonka kauppias välitti leipomolle. Kirjelmässä arvelin humoristisesti, että leipuri on tainnut olla viikonlopulla autoremontissa. Paluupostissa sain 10 hengen kermaluumukakun, en mitään kirjettä sen mukana. Totuushan oli tietenkn se, että ranskistaikinatiinuun oli jäänyt osa jotain ruisleipätaikinaa jne. Mutta mielipiteeni oli niin neutraali, syyttelemätön, , että en saanut takaisin vain uuden ranskanleivän vaan ison kermakakun. En käyttänyt ylisanoja, ette kuitenkaan, sanoinhan minä, en ikinä enää osta leipiänne jne. Se oli nimittäin kolmas ranskis, joka sisälsi ruskeata taikinaa melko pienen ajan sisällä.
Nykyään emme juuri ranskanleipää osta, mutta ihan eri syystä. Välttelemme vaaleata leipää, minä syön lähinnä ruispuikulaa, U kaura-, ohra- ym seka-tai täysjyväleipiä. Silloin tällöin sorrumme valkosipulipatonkeihin.
- Cee-Lila
Jaakin jalassa varpaiden ympärillä on se rengas edelleen, ei ole irronnut. Jaakin sisarukset ovat kuulemma molemmat tyttöjä, toinen on Heli ja toinen Kaja. Isä on Ivo ja äiti Irma. Irma on jo tainnut lähteä etelään. Ivo opastaa lapsiaan kalastamaan. Taitaa olla Jaakille hiukan hankalaa.
- Alkuperäinen-Rapu
Tervehdys!
Sääksenpesää ei enää näytetä. Ei näy ainakaan minulla. Olihan se säälittävää katseltavaa, kun se yksi "rengas kynsissä" huusi nälkäänsä.
Minä nukuin tänä aamuna kello kahdeksaan ja kun tulin alakertaan kahvinkeittoon, niin huomasin että kaivinkone on myllännyt jo pihani auki aivan makuuhuoneen ikkunan alta (tosin makuuhuone on toisessa kerroksessa), enkä minä tiennyt mitään. Melu ei sekoittunut edes uniini. Taisin olla todella unen tarpeessa! Nyt tuntuu, että päivä on jo melkein mennyt. Niin kyllä tuntui melkein menneen yhdeltä radion toimittajalta koko jäljellä oleva vuosi. Alakertaan tultuani avasin radion ja siellä miespuolinen toimittaja sanoi juuri, että tästä päivästä jouluun ei ole enää aikaa kuin 123 päivää (en ole varma, oliko jäljellä olevien päivien määrä juuri tuo, mutta vähän yli sata päivää se oli). Sopi hyvin tuohon minun tunnelmaani, että päivä on melkein jo mennyt!
Minulla oli tarkoitus mennä kauppaan, mutta kun eilinen päivä meni tuolla Meikussa, niin en tänään lähde minnekään (varsinkin kun tämä päiväkin meni pommiin nukkuessa). Meilahti lupasi pitää minut edelleen potilaanaan, vaikka pelkäsin, että jättävät jo ta:n armoille, mutta ei onneksi. Lääkäri lupasi, että annetaan lääkäri aika Meikkuun puolen vuoden päähän ja sitä ennen labrat. Kaikki on nyt kuitenkin aivan hyvin.
Männyn latvat heiluu kovasti tuulessa tuossa ikkunan alla. Toivottavasti puu pysyy pystyssä!
Hyvää torstain jatkoa kaikille!- Alkuperäinen-Rapu
Nyt se sääksen pesä taas näkyy. Tyhjä oli äsken, mutta siellä taustalla olevassa kelossa istuu joku noista linnuista.
- amummu
Apua, nukuit pommiin! Mihinkähän minä sitten nukuin, kun heräsin puoli kymmenen maissa:))Yleensä sentään JO yhdeksän aikoihin avaan silmäni, mutta eilinen "liikunta" vissiin lisäsi unen tarvetta.
- amummu
Tänään käveleminen on puujaloilla kävelyä. Syykin siihen on, mutta ihan hyvä syy. Eilisen pitkän kettislenkin lisäksi illalla innostuimme lähtemään pojantytön mukaan hänen mainosjakelulenkilleen. Olimme illan tytön kanssa, kun muuten olisi ollut ihan yksikseen ja aikamme kuluksi autoimme ensin mainospakettien kokoamisessa ja kärryyn pakkaamisessa, ja sen jälkeen lähdimme vielä hänen kanssaan kiertämään jakelualuetta. Se olikin melkoisen pitkä.
Lenkkiin kuului neljä nelikerroksista kerrostaloakin ja niiden 12 porraskäytävää, joissa tyttö kipitti, me vanhat köpitimme. Ylös sentään menimme hissillä. Postiluukusta mainospaketin työntäminen sekin vaati muutaman kerran harjoitusta ennen kuin paketit alkoivat losahtaa luukusta rypyttömänä. Aika halvalla firma tytön työpanoksen saa: kuukaudessa maksavat noin satasen mainosten lukumäärästä riippuen. Koululaiselle - eiku, anteeksi, opiskelijalle - se kuitenkin on ihan mukava taskuraha, pienen viikkorahan lisäksi. - Onneksi kettislenkille ei tänään tarvitse näillä pökkelöillä lähteä, kun ukko läksi toiseen hoitopaikkaansa, missä saa välillä laukata irrallaankin.
Hurjaa tuhlaamista on se mainosten määrä, mikä jaettavaksi tytölle tulee. Niistä jää hukkaan melkein saman verran kuin menee jakeluun. Menekkiä ei ilmeisesti ole laskettu - painotalohan siinä kyllä tienaa. Palautuksiin tietysti menevät ja sieltä kuulemma kierrätykseen, mutta kustannuksiahan liikaa painetuista joka tapauksessa syntyy. Ja tavaroiden hinnoissa ostajat nekin kulut sitten maksavat. Eli mitä välii hinnalla, kunhan kauppa käy.
Reklamaatioita minäkin teen hyvin herkästi, etenkin elintarvikkeista. Lähes joka kerta olen saanut paluupostissa vähintään ostokupongin, tai tuotteen myyneeltä kauppiaalta rahat takaisin. Kerran tein reklamaation potuista suoraan niiden viljelijälle. Ostin pottuja, joiden lapun mukaan piti oleman jauhoisia. Lajike oli minulle ennestään tuntematon. Muhennoksen sijaan niistä tulikin kovaa kittiä, joka ei kauhastakaan meinannut irrota. Pussin kyljessä oli tuottajan nimi ja eemeliosoite, johon sitten palautteen lähetin. Viljelijä vastasi viestiini samana päivänä. Kiitteli minua kovasti ja kertoi muuttavansa po. lajikkeen kasvatuksen toisenlaiseen maaperään, mistä lajikkeen virheominaisuudet kuulemma johtuivat - sanoi, että kaliumia ei saa olla liikaa, muuten tulee "sitkoa". Sain kiitokseksi kotiovelle tuotuna kolme kiloa ensiluokkaisen hyviä pottuja kilon kutakin tyyppiä (punainen, keltainen, vihreä), olin itse ostanut kilon pussin.
Nyt pesemään Annabellejä lounaaksi. Toivokasta torstaita! - Cee-Lila
Ei näy sääksenpesä minulla nyt. Eilen näkyi hyvin. Kaikki kolme poikasta pesällä, kun isä toi kaksi kalaa, Jaak oli juuri syönyt yhden kalan, joten tytöistä toinen nappasi heti toisen niistä. Kesti tovin, ennen kuin toinen tytöistä havaitsi sen toisen kalan. Kalat olivat aika pieniä ja jo kohta tytöt taas piipittivät, että lisää tarvitaan.
Onkohan Aran kutina lisääntynyt siitä lääkekuurista? Aika menee raapiessa? Minulle siitä kuurista tuli huono olo, ei kutissut. Kerran sain kauhean kutinan ja nokkosihottuman näköisen yhdestä sulfalääkkeestä. Sillekin siedätyin, niin että seuraava vastaava kuuri ei aiheuttanut enää mitään sivuoireita ihoon.- aurora5
Se kutina oli kai elimistön alkujärkytys kahdeksasta päivittäisestä kapselista. Aika kuluu, ei raapiessa siis enää, vaan miettiessä lähinnä "perhepiirin" asioita. Ei vielä paniikissa sentään eikä lähiomainenkaan ole vielä vaipunut epätoivoon. Jotain työtä takuulla löytyy ahkerasti etsivälle terveelle naiselle. Juttelimme juuri, että onneksi ei lukenut insinööriksi, koska sillekään ammattikunnalle ei tältä paikkakunnalta töitä löydy. Vain sairaanhoitajat ja erilaiset rakentajat ovat valuuttaa näillä pienen pienillä työmarkkinoilla.
Onhan minullakin ihottumia ollut, mitä tämä ei ole. Nokkosrokko on tuttu nuoruuden päiviltä. Myöhemmiltä vuosikymmeniltä muistan yhden tosi karmean taudin nimeltä punajäkälä. Naamaa lukuunottamatta koko kroppa oli punaisten näppyjen peitossa. Sitä kutinan määrää! Meilahdessa minusta otettiin oikein valokuvia jotain lääkärikirjaa varten. Se valokuvaaja oli erikoinen tapaus: kaunis vaalea nainen mutta otteissaan ronski, pyöritteli alastonta kroppaani eri asentoihin mitään puhumatta. Meikussa otettiin myös koepala, josko kyseessä olisi ollut jotain punajäkälää vaarallisempaa. Se koepalan arpi tuntuu selässäni vieläkin.
Ja onhan minulla sitten tämä kosmeettinen haitta, vitiligo, joka nuorena tuotti harmia. Ei esim. kehdannut mennä uimarannalle. Onneksi valkopälvet laajenivat sitten koko ihoon, joten olen joka paikasta valkoinen ja ruskettumaton. Eikä muutenkaan ole enää väliä, miltä näytän.
Kunhan ei haise pahalta;) - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Se kutina oli kai elimistön alkujärkytys kahdeksasta päivittäisestä kapselista. Aika kuluu, ei raapiessa siis enää, vaan miettiessä lähinnä "perhepiirin" asioita. Ei vielä paniikissa sentään eikä lähiomainenkaan ole vielä vaipunut epätoivoon. Jotain työtä takuulla löytyy ahkerasti etsivälle terveelle naiselle. Juttelimme juuri, että onneksi ei lukenut insinööriksi, koska sillekään ammattikunnalle ei tältä paikkakunnalta töitä löydy. Vain sairaanhoitajat ja erilaiset rakentajat ovat valuuttaa näillä pienen pienillä työmarkkinoilla.
Onhan minullakin ihottumia ollut, mitä tämä ei ole. Nokkosrokko on tuttu nuoruuden päiviltä. Myöhemmiltä vuosikymmeniltä muistan yhden tosi karmean taudin nimeltä punajäkälä. Naamaa lukuunottamatta koko kroppa oli punaisten näppyjen peitossa. Sitä kutinan määrää! Meilahdessa minusta otettiin oikein valokuvia jotain lääkärikirjaa varten. Se valokuvaaja oli erikoinen tapaus: kaunis vaalea nainen mutta otteissaan ronski, pyöritteli alastonta kroppaani eri asentoihin mitään puhumatta. Meikussa otettiin myös koepala, josko kyseessä olisi ollut jotain punajäkälää vaarallisempaa. Se koepalan arpi tuntuu selässäni vieläkin.
Ja onhan minulla sitten tämä kosmeettinen haitta, vitiligo, joka nuorena tuotti harmia. Ei esim. kehdannut mennä uimarannalle. Onneksi valkopälvet laajenivat sitten koko ihoon, joten olen joka paikasta valkoinen ja ruskettumaton. Eikä muutenkaan ole enää väliä, miltä näytän.
Kunhan ei haise pahalta;)Tervehdys!
Se on tosiaankin tärkeää ettei "haise pahalle", mutta kun tuntuu monella olevan se luulo, että kaikki "vanhat" haisee pahalle? Varsinkin vanhat naiset!
Muutama vuosi sitten, kun olin tanssimassa, niin yksi mies seurasi perässäni ja kun hän tavoitti minut, niin hän sanoi, että kun menit ohitse, niin hän tunnisti tuoksuni (parfyymin, ei siis hajun) ja lähti perääni. Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja tuskin tunsin häntä! Hyvä niin kauan, kuin kukaan ei poistu luotani "hajun" takia.
Minä "valitin" eilen Meikussa lääkärille kipeää etusormeani ja oikeaa polveani ja sanoin että pitäiskö hakea siihen/niihin kortisonipistos? Olen kerran saanut sellaisen tuohon etusormeen ja myös polveen, mutta se ei ole kovin houkuttavaa parannusta.
Lääkäri sanoi että kortisoni kuurin saa myös suunkautta otettavana "kuurina." Hän laittoi minulle sähköisen reseptin siitä. Se lääke on nimeltäänPrednison 5 mg. Se on viikon kuuri. Voi kuulemma aiheuttaa joillekin nukahtamis vaikeuksia, mutta parantaa kuulemma varsinkin kihdin aiheuttamat kivut ja parantaa myös ihottumat ja mitähän muutakin se vielä paransi. Kortisoniahan on ihmisessä jo itsessäänkin elimistössä, joten se sopii, kun ei käytä jatkuvasti. Menen huomenna apteekkiin sitä ostamaan.
Nyt on kyllä mentävä jo syömään jotakin. On nälkä. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Se on tosiaankin tärkeää ettei "haise pahalle", mutta kun tuntuu monella olevan se luulo, että kaikki "vanhat" haisee pahalle? Varsinkin vanhat naiset!
Muutama vuosi sitten, kun olin tanssimassa, niin yksi mies seurasi perässäni ja kun hän tavoitti minut, niin hän sanoi, että kun menit ohitse, niin hän tunnisti tuoksuni (parfyymin, ei siis hajun) ja lähti perääni. Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja tuskin tunsin häntä! Hyvä niin kauan, kuin kukaan ei poistu luotani "hajun" takia.
Minä "valitin" eilen Meikussa lääkärille kipeää etusormeani ja oikeaa polveani ja sanoin että pitäiskö hakea siihen/niihin kortisonipistos? Olen kerran saanut sellaisen tuohon etusormeen ja myös polveen, mutta se ei ole kovin houkuttavaa parannusta.
Lääkäri sanoi että kortisoni kuurin saa myös suunkautta otettavana "kuurina." Hän laittoi minulle sähköisen reseptin siitä. Se lääke on nimeltäänPrednison 5 mg. Se on viikon kuuri. Voi kuulemma aiheuttaa joillekin nukahtamis vaikeuksia, mutta parantaa kuulemma varsinkin kihdin aiheuttamat kivut ja parantaa myös ihottumat ja mitähän muutakin se vielä paransi. Kortisoniahan on ihmisessä jo itsessäänkin elimistössä, joten se sopii, kun ei käytä jatkuvasti. Menen huomenna apteekkiin sitä ostamaan.
Nyt on kyllä mentävä jo syömään jotakin. On nälkä.Nuorempana, kun minuun iski reuma, sain jatkuvasti kortisonipiikkejä sormieni pikkuniveliin. Jopa seitsemään niveleen kerrallaan. Myös polveen sain silloin tällöin. Myöhemmin alettiin antamaan kortisonia tabletteina, eka oli nimeltään Prednisolon, myöhemmin se muutettiin Medroliksi. Sitä olen nyt syönyt vuodesta 1983, joka päivä 2 mg, alussa tietenkin enemmän kerrallaan. Eli minulle ei viikon eikä kuukausienkaan kuurit riittäneet. Kortisonia muodostuu ihmisen elimistössä itsestäänkin munuaisen kuorikerroksessa, joten saattaa olla ettei se minulla enää toimi, koska olen nyt syönyt kortisonia niin kauan, siis 35 vuotta! Puhdistusleikkauksia seurasi siitä huolimatta, kun tulehdusreaktio söi ja paksunsi nivelkalvoja kipeyttäen ne niin, ettei voimaa käsissä juuri ollut.
Vuonna 1987 aloin saamaan sellaista lääkettä joka pelasti olotilani sen kortisonin lisäksi, olin yli 2 viikkoa sairaalassa, kun sitä kokeiltiin. Sitäkään lääkettä en voinut syödä sitä määrää, mikä olisi pitänyt, sain korvien soimisen ja huimauksen, jotka lakkasivat, kun vähensin annosta. Sitä syön nykyäänkin 2 x 500 mg joka päivä. Ei se näitä puhdistus-ym leikkauksia vähentänyt, paransi vain hyvin yleistä olotilaani, että pystyin hyvin käymään töissä. Työkaluni olivat kuulakynä ja tietokone. - aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Se on tosiaankin tärkeää ettei "haise pahalle", mutta kun tuntuu monella olevan se luulo, että kaikki "vanhat" haisee pahalle? Varsinkin vanhat naiset!
Muutama vuosi sitten, kun olin tanssimassa, niin yksi mies seurasi perässäni ja kun hän tavoitti minut, niin hän sanoi, että kun menit ohitse, niin hän tunnisti tuoksuni (parfyymin, ei siis hajun) ja lähti perääni. Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja tuskin tunsin häntä! Hyvä niin kauan, kuin kukaan ei poistu luotani "hajun" takia.
Minä "valitin" eilen Meikussa lääkärille kipeää etusormeani ja oikeaa polveani ja sanoin että pitäiskö hakea siihen/niihin kortisonipistos? Olen kerran saanut sellaisen tuohon etusormeen ja myös polveen, mutta se ei ole kovin houkuttavaa parannusta.
Lääkäri sanoi että kortisoni kuurin saa myös suunkautta otettavana "kuurina." Hän laittoi minulle sähköisen reseptin siitä. Se lääke on nimeltäänPrednison 5 mg. Se on viikon kuuri. Voi kuulemma aiheuttaa joillekin nukahtamis vaikeuksia, mutta parantaa kuulemma varsinkin kihdin aiheuttamat kivut ja parantaa myös ihottumat ja mitähän muutakin se vielä paransi. Kortisoniahan on ihmisessä jo itsessäänkin elimistössä, joten se sopii, kun ei käytä jatkuvasti. Menen huomenna apteekkiin sitä ostamaan.
Nyt on kyllä mentävä jo syömään jotakin. On nälkä.Minä olen vuosikaudet käyttänyt kortisonia astmani takia. Flunssan varalle on määrätty Prednisolon-kuureja auttamaan hengitystä. Ne ovat pitkään olleet kaapissa, koska en ole potenut flunssaa. Silloin kun olen ottanut sen viikon kuurin, se on mennyt sujuvasti ilman mitään sivuoireita. Lyhyessä käytössä kortisonista ei ole haittaa, mutta jos joutuu paljon käyttämään, voi pahimmillaan tulla ns. kuukasvo eli naama ja kaula levenevät. Ystävättärelleni tuli sellainen, kun oli käyttänyt kortisonia todella vaikeaan reumaansa isoja annoksia. Minullekin astman alussa 40 v sitten määrättiin aika iso annos, noin 30 tablettia laskevana sarjana: ekana päivänä seitsemän, seuraavana kuusi, sitten viisi jne. Nyt kortisonia käytetään 1 tabl päivässä viikon ajan eli on opittu varovaisemmaksi tehokkaan mutta sivuvaikutuksia omaavan lääkkeen annostuksissa.
- amummu
Noi ihojutut ainakin nuorelle naiselle, miksei miehellekin, ovat keljuja. Minullakin on ollut jo vuosikymmenet joku ihmeihottuma, jonka diagnoosikin oli (ehkä on vieläkin) suomeksi "nimetön rakkulaihottuma". Nuorena se rassasi, kun ihossa, tosin enimmäkseen vaatteiden peittämällä alueella, oli/on punoittavia nuppineulan nupin kokoisten laikkujen muodostamia renkaita, jotka laajenivat hissuksiin. Uimarantoja minäkin silloin välttelin. Nyt vanhemmiten ne ovat väriltään aika paljon tasoittuneet, enkä minäkään niistä enää piittaa. Koepaloja minultakin otettiin useampiakin, mutta mitään kummaa ei niistäkään keksitty, eikä aiheuttajaakaan. Onneksi ne eivät vaivanneet muuten kuin ulkonäöllään. Ja siis nyt eivät enää silläkään. Itse veikkaan, että nuorena monien vuosien lääkekuurit ne aiheuttivat.
Toivottavasti tyttäresi työasiat ratkeavat pian hyvin tuloksin. - Cee-Lila
Kaikilla aloilla on nykyään työttömyyttä, oli ala mikä tahansa ja koulutus mikä tahansa. Ja aktiivimalli rassaa ihmisiä. Jos olet liian ahkera, sekin kostautuu alennettuna päivärahana heti, mikäli ei osu tarkalleen tietylle ajanjaksolle tehtynä. Näistä on päivittäin mitä erilaisempia sattumuksia lehdissä. Käsittämättömiä ovat Kelan kiemuraiset polut.
- Cee-Lila
"Työttömyyttä alentava pelotevaikutus". Aktiivimallista kyse. Voi että kiehuttaa taas tuon Juhana Vartiaisen aivoitukset. Toivottavasti pojanpoikani saa nyt työpaikan suoritettuaan jo toisen tutkinnon ja ihan eri alalta kuin se ensimmäinen. Ikää 25 v. Kun ovat jatkuvasti koulutuksessa, saadaan työttömyysluvut näyttämään hyviltä. Ja opiskelijana ei saa työttömyyskorvausta, ei edes opintorahaa. Kehotettiin ottamaan opintolainaa.
- aurora5
"Kehotettiin ottamaan opintolainaa"
Niinpä. Ollaan yhtä huonossa jamassa kuin minun opiskellessani 60-luvulla. Mitään opintotukia ei tunnettu. Kotoa ei äiti neljän lapsen yksinhuoltajana kovin paljon voinut auttaa. Onneksi miehelläni oli työpaikka. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, että sain opiskella ilman pankin kalliita lainoja. Oli itsellänikin tosin pieniä "työkeikkoja" pitkin matkaa, mm. kirjastossa, mutta ei niillä yksin olisi vuokria maksettu. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
"Kehotettiin ottamaan opintolainaa"
Niinpä. Ollaan yhtä huonossa jamassa kuin minun opiskellessani 60-luvulla. Mitään opintotukia ei tunnettu. Kotoa ei äiti neljän lapsen yksinhuoltajana kovin paljon voinut auttaa. Onneksi miehelläni oli työpaikka. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, että sain opiskella ilman pankin kalliita lainoja. Oli itsellänikin tosin pieniä "työkeikkoja" pitkin matkaa, mm. kirjastossa, mutta ei niillä yksin olisi vuokria maksettu.Itse jatko-opiskelin 70-luvulla ja en saanut opintorahaa, koska minulla oli mies ja yksi lapsi. Miehen palkka ylitti juuri sen rajan, etten ollut oikeutettu opintorahaan. Kävin silloin esim illalla siivoamassa erästä pientä pankin konttoria, U oli auttamassa. U oli myös viikonlopuilla joko baarimikkona tai näyttämässä elokuvia. Oli sekin aikaa.
- Cee-Lila
Ei ole edelleenkään näkyvissä Tarton sääksikamera. Oletan että ylläpito on poistanut näkymisen, koska Jaakin jalassa oleva rengas on aiheuttanut niin suuren ryöpyn tuolla keskustelupalstalla, että Jaak pitäisi jotenkin pelastaa. Ihmetelty, miksi niitä yleensä pitää rengastaa jne. Miten sitä lentävää sääkseä kiinni saisi, ei pysyisi pesällään, vaikka kuinka vakuuttelisi että täällä tulee kiltti setä ja poistaa renkaan jalastasi varpaiden ympäriltä, Jotain verkko tai haavijuttuakin ovat ehdotelleet.
- Ali-Baba
Kyllä se jo pätkittäin näkyy ja Jaak oli juuri hotkimassa isohkoa särkikalaa parinkin sisaren nuoleskellessa nokkaansa vieressä.
Luultavasti kameran pätkimiseen on luonnollinen syy. Tosin itsellenikin tuli ensimmäisenä mieleen ajatus, että ovat kytkeneet kameran päältä pois ja yrittävät pyydystää Jaakin. Näitä "aikuisiakin" sääskiä on aina silloin tällöin pyydystetty. Miten sen tekevät taitaa olla ammattisalaisuus.
Hyvä olisi jos saisivat kiinni ja tuon nimirenkaan pois hänen kahden kyntensä toimintaa haittaamasta. Ihmisen aiheuttama. Ihmisen pitäisi nyt korjatakin. Eller hyr?
- Ali-Baba
Noista tämän ikäryhmän kokemuksista, sanotaan, alkaen 60 luvun taitteesta hyvin monilla on ollut aika samanlainen tilanne. Hyvä jos sai jonkunlaisen suojan itselleen hommattua ensimmäisiä askeleitaan itsenäisenä maailmalla ottaessaan. Raha piti tehdä itse. Joipa vekselit olivat osalla köytössä. Siitä vekselivetoiset ilmaus.
Mutta lähtökohdista tai mahdollisesti juuri niistä johtuen olemme kyenneet koko elämän kahlaamaan läpi. Ihan pienet vaikeudet eivät ole vieneet tajua kankaalle
Sossukin mihin nykynuoret ja aikuisetkin taitavat ensin turvautua ennekuin lähtevät itse ratkomaan omaa ongelmaansa oli täysin käyttämätön laitos. Ei silloinkaan kokonaan olematon
Ja jos ajatellaan ihmiskuntaa pidemmälle, niin aika hyvin se on sotia lukuunottamatta kehittynyt jo tuhansia vuosia ilmqan tietokoneita ja kännykkää.
Referoin tässä taas persialaiseen Omar Khayamiin jonka hengentuotteet matematiikassakin silloin islamin lyhyenä hienona hetkenä olivat nykytiedemiesten tasolla. Arkkitehditkin saisivat hänelle hävetä - amummu
Iloinen olo juuri nyt pojan ja miniän puolesta. Aika ihmeitä tapahtui asuntokaupassaan. Asunto myytiin ensinäytössä. Periaatteessa myynti tapahtui jo ennen näyttöä puhelimessa, kun yksi ostaja sanoi, että hän sen ostaa joka tapauksessa, näkemättäkin. Saivat vielä pyyntiään korkeamman hinnan, kun syntyi kilpailutilanne. Ja sillä puhelinostajalla oli lyödä heti käsiraha tiskiin. Joskus siis voi käydä näinkin. - Kaukana on muisto omista, yli kolmenkymmenen vuoden takaisista asuntokaupoista, jotka veivät meidät kahden asunnon loukkuun. Siitä selviäminen kesti vuosia.
Nyt sitten heidän täytyy löytää uusi kämppä ensi kuun loppuun mennessä. Saa nähdä, käykö samoin kuin edellisen asunnon kanssa: joutuivat muuttamaan meille kahdeksi kuukaudeksi odottamaan tilalle ostamansa asunnon tyhjentymistä. No, kyllä meille vielä hyvin kaksi aikuista ja koira mahtuu. Itsehän etupäässä ollaan keittiössä, makkarissa tai olkkarissa. Kaksi muuta huonetta on vain olemassa, tavaroineen.
Mutta nyt punkkaan lepuuttamaan. Olen melkein koko illan tutkinut asoy-lakia. Pää savuaa. Hyvää yötä!- aurora5
"Ihmeitä tapahtuu asuntokaupoissa"
Minäkin sain myytyä perikunnan asunnon Helsingissä jo ennen ensimmäistäkään näyttöä. Parikin kilpailijaa ilmestyi heti asunnon tultua verkkoon. Hinnasta ei tullut hääppöinen, koska halusimme vain päästä nopeasti kämpästä eroon. Olin nimittäin ostanut jo täältä uuden. Tarpeeksi kuitenkin, jotta tytär sai omalla puoliskollaan maksettua vähäisen talovelkansa ja ostettua tarpeellista kulkuvälineistöä. Minä taas maksoin heti tämän asunnon pikkuvelan ja rahaa jäi vielä kesämökkiinkin.
Nukuin pitkästä aikaa melko hyvin, tosin nukahtamispillerin avulla, joita minulla on vielä jokunen käyttämättä ja yksi pakkaus reseptissä. Sitten täytyykin mennä anelemaan lisää. Täällä nimittäin suhtaudutaan erittäin nihkeästi ns. bentsoihin. Aion kysyä lääkäriltä, ketä hyödyttää, jos näin vanhalta ihmiseltä otetaan se pieninkin annos pois mahdollisen koukkuun jäämisen takia ja pakotetaan valvomaan yöt. Minähän olen jo tavallaan koukussa käytettyäni Imovanea monta vuotta. Lieventävänä seikkana huomautan, etten ole ennenkään pyrkinyt suurentamaan annostusta, vaan se on aina ollut sama puolikas 5 mg tabusta. Laskin että pärjäisin 2 tabulla viikossa ottamalla lääkkeen vain joka toinen ilta. Loput yöt jaksaisin valvoakin = pärjätä parin kolmen tunnin aamuöisillä torkuilla. Päikkärit siinä kyllä vaaditaan, jotta pysyisin tolpillani ja jaksaisin ulkoiluttaa koiraa.
Melatoniinista sain oikein lääkärin reseptin mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa.
Katsoin Mielensäpahoittajan. On se Antti Litja hyvä. Mainio on myös roolin perinyt Heikki Kinnunen, joka esiintyy juuri ensi-iltaan tulleessa jatko-osassa Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja.
Vihdoin telkkariin tullut Louhimiehen Tuntematon sotilas jää taaskin näkemättä, koska se on vain C moren asiakkaille. Toivoa voi, että jonain itsenäisyyspäivänä se tulee ilmaisille kanaville. Eri asia, näenkö tai tajuanko silloin enää mistään mitään.
Ai niin, huomenta kaikille. Vai onko tämä puoli kuusi teille vasta yö?
- Cee-Lila
Huomenta, minä nousin vasta klo 9. Normaalia minulle.
Oli hauska Karlssonin piirros lääkärien merkinnöitä jopa ihmisen ulkonäöstä. Veriarvonne ovat aivan hyvät, mutta kampaus on hieman koholla ja meikki hiukan viitearvojen yläpuolella.
Minullakin on lukenut tuo asiallinen ja orientoitunut jne. Takavuosina eräs reumalääkäri kirjoitti epikriisiini, että 44-vuotias nuori nainen.
Tosi iloinen asia tuo A-mummun pojan ja miniän asunnonmyynti. Meni heti kaupaksi. Meilläkin apen asunto meni heti. Samoin Aran asunto. Toista on niillä kahden asunnon loukkuun jääneillä.- aurora5
Minustakin on sanottu Omakannassa, että olen virkeä, asiallinen ja hyväkuntoinen. Vähän säväytti ilmaisu 'hieman obeesi'. Sen kai lääkäri sekä näki että tunsi puristellessaan vatsaani, joka ei todella ole mikään pyykkilauta.
Noista asunnoista, hinta sen määrää pitkälti. Me myytiin täysin remontoimattomana ja pyysimme sen mukaisen hinnan. Sijoittaja joka sen pikaisesti osti, näki pienen rähjäisyyden alta hienon pohjapiirroksen. Lisäksi ostoon saattoi vaikuttaa ennen vähän epämääräisenä pidetyn lähiön nousu suorastaan keskuspaikaksi, koska sen sivu tulee kulkemaan paljon mainostettu ratikkajokeri. Ehkä myös uuden uljaan Pasilan läheisyys parin kolmen km päässä kiinnosti. Arvonnoususta kielii se, että lähiössä rakennetaan vimmatusti. Esim. meidän parhaat koirapolut ovat jääneet rivareiden alle ja koirien harjoituskentän paikalla on nyt tiheä rypäs omakotitaloja. Siksi en palaisi sinne, vaikka se olikin kotiseutuni neljäkymmentä vuotta.
- amummu
No, on, siis vasta yö, ainakin minulle. Puoli viiden aikaan katsoin kelloa, enkä siihen mennessä vielä ollut nukkunut yhtään. Luultavasti olen kuitenkin joskus sen jälkeen nukahtanut, joten viestisi ilmaantumisaika oli todella minulle yötä.
Asuntokaupat ovat kyllä tavalliselle pulliaiselle niin iso asia, että jos siinä joku tökkii, niin yöunet menee. Nimim. kokenut kaiken tietää, vaivainen kaiken kokee.
Minä olen sinnitellyt ilman pillereitä. Joskus nuorena, kun oli pahoja aikoja sain lääkereseptin nukkumiseen, mutta muutaman kerran jälkeen lopetin; seuraava päivä oli kamala. Varmaan kyllä lääkkeiden laatu on parantunut niiltä ajoilta, joten "krapulaa" aiheuttavat pillerit ovat ehkä jo historiaa. Melatoninia minullakin on lääkärin määräämänä, mutta ei siitä todellakaan ole mitään apua. Joskus on tuntunut, että olisi vaikuttanut, mutta luultavasti olisin niinä kertoina nukahtanut ilmankin. No, enpä varmasti osaa sanoa.
Tuttu tuoksu ulkona, missä taas melkein trooppinen ilmanala vallitsee. Tuoksu tuo mieleeni erään työreisun toiselle puolen maapalloa. Hotellia ympäröi laaja puistoalue. Aina aamuisin huoneen terassin oven avattuani tämä sama tuoksu tulvahti nenääni: kosteahko, lämmin, luonnon tuoksut. Jospa tämä paikalla oleva ilma onkin peräisin Australiasta.
Leppoisaa viikonlopun aloittelua! - Cee-Lila
Eukalyptuspuut ainakin hallitsevat Australian luontoa. Aikoinaan U:n sisar lähetti meille cd-levyn australialaisen metsän äänistä, siellä oli jos jonkinlaista lintua ja papukaijaa laulamassa, piipittämässä ja jotkut rääkyivät, hän laittoi myös sellaisen keramiikka-astian, jonka sisään laitettiin tuikku palamaan ja yläosan kuppiin laitettiin tilkka eukalyptuspuun öljyä. Siinä sitten istuimme kun aussimetsä alkoi tuoksua neniimme ja levyltä kuului ne luonnon äänet. Nykyäänhän tuon luonnon voi kuulla ja nähdä myös youtubesta, tuoksu vain puuttuu.
- Alkuperäinen-Rapu
Terveisiä Malmilta!
Olipahan taas reissu ja katsaus sähköisen palvelun maailmaan.
Apteekki on lähettänyt minulle muistutuksen melkein kaikista käytössäni olevista lääkkeistä, että ne "alkavat olla sinulla loppu, tervetuloa asioimaan Yliopiston Apteekkiin."
Tänään menin listoineni sinne ja uutena lääkkeenä piti ostaa myös se kortisoni kuuri. Ostamatta jäivät kaikki. Häiriö sähköisissä resepteissä, joten mitään lääkkeitä ei myyty kenellekään. Sanottiin, että vain paperireseptillä saa, mutta eihän niitä ole enää kenelläkään. Ei osattu edes arvioida, kuinka kauan kestää korjata häiriö.
Sitten menin Prismaan aikomuksenani tehdä viikonloppuna kesän ensimmäinen kesäkeitto, mutta eipä ollut kukkakaalia. Porkkanoita ei ollut kuin kilonpusseissa ja kun oli niin paljon muitakin ostoksia, niin olisin ostanut vain muutaman porkkanan siihen keittoon. Ennen oli niistäkin vaikka kuinka paljon valikoimaa. Irtoporkkanoista pestyistä, pesemättömiin ja puolenkilon pusseja myös. Nyt vain nuo isot yhdenlaiset pussit.
Muutenkin vihannekset olivat hyvin vähissä. Myyjä sanoi, että tämä kuiva kesä sen aiheuttaa. Ei saa kuulemma mistään esim. kukkakaalia. Ja nyt pitäisi olla paras käyttöaika kaikille kotimaisille vihanneksille! Viljelijät taitaa nyt taas "vedättää" hintaa ylös, vaikka tuokin on totta, että kesä on ollut kuiva.
Menin Prisman naapuriin Lidliin ja siellä oli kotimaista kukkakaalia, hinta hieman alle kolme euroa kilo.
Toivottavasti kukaan ei saa sydänkohtausta, kun lääkkeitä ei saa apteekista tämän ihanan sähköistetyn maailman takia!- Cee-Lila
Sanoppa muuta, tämä sähköistetty aikamme on juuri tuota, että kun koneet ovat jumissa, emme saa lääkkeitä apteekeista, emme saa asioitua pankeissa, emme saa välttämättä maksettua laskujamme netin kautta, emme näe omakannasta mitään tietojamme, kortilla ei voi maksaa kaupassa jne. On tämä haavoittuvainen yhteiskunta nykyään. Sähkö ja nettiyhteydet avainasemassa. Junat eivät kulje, kun puu kaatuu sähkölinjoille, tosin ei ennenkään kulkeneet jos rata oli tukossa, ei siinä Ukko-Pekat ja dieselveturitkaan menneet puiden yli noin vaan.
Eilen oli hauska VuMo-piirros Hesarissa: nainen makaa kuolleena maassa, ambulanssimies selittää lähellä oleville ihmisille, että kuolinsyy sydänkohtaus, kun huomasi, että puhelin oli jäänyt kotiin! - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Sanoppa muuta, tämä sähköistetty aikamme on juuri tuota, että kun koneet ovat jumissa, emme saa lääkkeitä apteekeista, emme saa asioitua pankeissa, emme saa välttämättä maksettua laskujamme netin kautta, emme näe omakannasta mitään tietojamme, kortilla ei voi maksaa kaupassa jne. On tämä haavoittuvainen yhteiskunta nykyään. Sähkö ja nettiyhteydet avainasemassa. Junat eivät kulje, kun puu kaatuu sähkölinjoille, tosin ei ennenkään kulkeneet jos rata oli tukossa, ei siinä Ukko-Pekat ja dieselveturitkaan menneet puiden yli noin vaan.
Eilen oli hauska VuMo-piirros Hesarissa: nainen makaa kuolleena maassa, ambulanssimies selittää lähellä oleville ihmisille, että kuolinsyy sydänkohtaus, kun huomasi, että puhelin oli jäänyt kotiin!Näin on karu totuus nykyisin. Ennen kaikki kuitenkin toimi, eikä kukaan jäänyt ilman lääkkeitään, tai ruokaostoksiaan, mutta nykyisin kaikki toiminnot pysähtyy kun sähköiset toiminnat häiriintyy. Sen häiriön saa aikaan helposti myös "vihamieliset tahot."
Tuo "sydänkohtaus" kännykän unohtamisen takia, oli "hauska", vaikka kuolema ei tietenkään ole hauska itsessään, olipa syy mikä tahansa.
- Cee-Lila
Tänään näin joltain palstalta, että nyt eka kerran näemme Aaron. Ihmettelin, kenet nyt on nähty? Menin sitten Iltiksen sivuille ja siellähän se Aaro istuu isänsä Saulin polvella ja Lennu-koira toisella. Eli 70-vuotiaan iskän sylissä on nyt tämä kansamme varjeltu uusi tulokas, virassa olevan presidentin vauva. Iltis vielä kysyy, kumman näköinen on enemmän, Jennin vai Saulin? Ei nyt noin pienestä pysty sanomaan, pääasia on, että näyttää terveeltä.
- Cee-Lila
Katsoin illalla HSTV:stä sen ihmisverkkoesityksen senaatintorilta, ihan hienolta näytti kun 42 ihmistä nostettiin jollain pekkaniskalla ylös taivaalle vaijerien ja metellilenkkien avulla valonheittäjien loisteessa tekemään niitä kuvioitaan musiikin tahdissa.
- amummu
Katsoin minäkin tuon Niinistön kuvan. Vauva on vauva, mutta isä on jo valmiiksi vaari. Minusta lapsella olisi oikeus kohtuullisen ikäisiin vanhempiin. Kun murkku-Aaro on 15v, niin isä 85v!! Ei hyvä. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.
Asunnon myynnissä ei todellakaan kannata ahnehtia. Se kostautuu helposti myynnin venymisen muodossa. Kyllä kansa tietää!
Minulle kävi köppäsesti omenoiden kanssa. Luulin, että olin saanut kasat kukistettua. Käydessäni alkuiltapäivästä viemässä paria tavaraa auton takakonttiin huomasin, että siellä on vielä yksi iso pussi omppuja. Olin unohtanut ne silloin, kun ekan kerran saalista autosta kotiin kannoin enkä saanut kaikkia kulkemaa yhdellä kertaa. Nyt olen nekin saanut perattua ja kohta keitettyäkin. Sitten ne pitää vain soseuttaa, pussittaa ja laittaa pakastimeen.
Omppushow'n jälkeen onkin sitten aika lähteä "vahtimaan" illaksi lapsia. Ostin kaikille neljälle, nuorille keski-ikäisillemme liput Huvilaan musatilaisuuteen. Alun perin musan genren piti oleman R and B, josta he tykkäävät, mutta pääesiintyjä peruutti kesällä ja tilalla on nyt joku muu, enkä tiedä onko vielä samaa tiedossa. No, pääsehän sieltä pois, jos ei miellytä. Saattaa olla, että kettiskin tulee iltahoitoon. Onneksi on kolme lenkittäjää, jos ukko alkaa kovasti riehua.
Onpa kamala tapahtuma Kuopiossa. Ihme, että kukaan selvisi hengissä. Äsken joku tiedotustilaisuudessa sanoi, että bussi oli lentänyt noin kymmenen metrin matkan. Voi vain toivoa voimia onnettomuudessa mukana olleille ja heidän läheisilleen. - Ali-Baba
Osin juuri tuon varasysteemin puuttumisen vuoksi minäkään en viihdy hyvin täydellisesti bititetyssä maailmassa vaan pitäisin perinteellisen ihmitoimintaversion ja myös käteisrahan olemassa.
Tuolla kuumassa maailmassa vielä 2014 siellä viimeisen talven oklleena voin kertoa että siellä nämä systeemit toimivat rinnakkain aivqn mainiosti ja tehokkaasti.
Ehkä se johtuu siitä että siellä on niin paljon eteläaasialaisia lukutaidottomia että kaduilla on edelleenkin paljon ihan Remingtonillakin toimivia kirjoitus ja käännöstoimistoja.
Sattuihan vielä eilen labrajonossa minunkin viereeni somalialaismummo joka ei edes numeroja tunnistanut vaan piti käsimerkein osoittaa hänelle että ei vielä tai nyt sisään tuosta ovesta
Muuten esimerkiksi netti, missä minäkin olisin nyt puhekyvyttömänä ilman nettiä?
Onneksi osaa kirjoittaa sekä käsin että koneella. (poisluettuna ne suuren sormen ja taittovihreet :) ) - Moon-Ali
Tässä ihan uutta funtrittavaa: Kuva Sampi kuusta.
http://but.fi/7py
MItä Sampi kuu voi olla selvinnee hakusanalla: Sturgeon moon jos sittenkään, mutta sellainen on american uutisten mukaan tulossa - Cee-Lila
Tuon kamalan Kuopion bussiturman huomasin vasta äsken, kuuden uutisista. Mitähän sille bussille tapahtui kun tuolla tavalla syöksyi sillalta alas junakiskojen päälle. Varmaan jarrut pettivät taikka jotain muuta teknistä vikaa, ellei sitten kuljettaja saanut sairauskohtausta.
- Cee-Lila
Nyt juuri oli Tarton pesällä kaikki kolme poikasta, Jaak söi isohkoa kalaa ja molemmat siskot seurasivat tarkkaan jääkö heille mitään ja piipittivät koko ajan. Jaak piti kalasta kiinni sillä "rengasjalallaan".
- Ali-Baba
Huhuu täältä mäeltä lähes keskiyöllä. Kaksi kertaa on jo illan kuluessa kuulunut sateen ropinaa kuten juuri nyt. Aikaisemmin en ole kuullut
Kaikki muut nukkuu, mutta yksi kukkuu
Kuten ennen - Ali-Baba
Olipa muuten siedettävän kesäinen ilima edelleenkin. Kiertelin vähän maisemia ja tarkistamassa parkkimahdollisuuden tiistain puheterapeutin visiittiä varten Invalidiliiton talossa
- Alkuperäinen-Rapu
Kesäistä iltapäivää!
Kesäkeitto on kiehumassa ja pian siitä pääsee nauttimaan. Tein kerralla ison annoksen, niin on ensiviikolla ruokaa valmiina, kun noita menemisiä on taas tiedossa. Ei tarvitse kuluttaa aikaa ruoan tekemisiin sen kummemmin, kuin vain lämmittää mikrossa annoksensa.
Mitään sen kummempaa kerrottavaa ei nyt ole, mutta hyvä niin. Ai niin, onhan sen verran vielä sanottavaa Nordean "pankkipalveluista", että Hakaniemen Nordea on nyt "potkinut" lopullisesti ulos konttorissaan asioineet käteisrahan "nostokerjäläiset!" Käteisennosto tauon piti kestää kesän ajan, mutta lähetin sähköpostia Nordeaan ja kysyin tuota asiaa, niin nyt Nordea vastasi kyllä jo melkein seuraavana päivänä, että ei onnistu enää käteisennosto Hakaniemen konttorista. Makkaratalon konttori ja Itäkeskuksen Nordea antavat enää käteistä - mutta kuinkahan kauan nekään enää?- Cee-Lila
No voihan hemmetti! Eikö enää se Aleksin pääkonttorikaan anna enää käteistä. Siellä joskus aikoinaan asioin, en omissa raha-asioissani, vaan työpaikkani.
Makkaratalo on on siinä rautatieaseman vastapäätä, se on varmaan helpompi paikka sinulle kuin Itis. Arkisinhan kai sieltä Pohjois-Malmilta tulee busseja keskustaan, koska sieltä ei ole metroyhteyttä. Vai kulkeeko bussi 560 teidän läheltä? Ainakin se kulkee Malmin sairaalan ohitse, sen bussin linja puikkelehtii Rastilasta Myyrmäkeen mm Malmin kautta, kai siihen Itis jää väliin, en ole varma.
Muistan kun nuorena asuin Malmilla, niin kuljin stadiin joko bussilla 70 taikka junalla. Silloin juna-asema oli vanha asema, nyt siellä on jo vuosikymmeniä ollut se uusi. Tämä vanha asemasilta levennettynä on nykyään bussien keräilypaikka kaiketi junillakin tulleille jatkokuljetuksiin. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
No voihan hemmetti! Eikö enää se Aleksin pääkonttorikaan anna enää käteistä. Siellä joskus aikoinaan asioin, en omissa raha-asioissani, vaan työpaikkani.
Makkaratalo on on siinä rautatieaseman vastapäätä, se on varmaan helpompi paikka sinulle kuin Itis. Arkisinhan kai sieltä Pohjois-Malmilta tulee busseja keskustaan, koska sieltä ei ole metroyhteyttä. Vai kulkeeko bussi 560 teidän läheltä? Ainakin se kulkee Malmin sairaalan ohitse, sen bussin linja puikkelehtii Rastilasta Myyrmäkeen mm Malmin kautta, kai siihen Itis jää väliin, en ole varma.
Muistan kun nuorena asuin Malmilla, niin kuljin stadiin joko bussilla 70 taikka junalla. Silloin juna-asema oli vanha asema, nyt siellä on jo vuosikymmeniä ollut se uusi. Tämä vanha asemasilta levennettynä on nykyään bussien keräilypaikka kaiketi junillakin tulleille jatkokuljetuksiin.Sanos muuta! Ei kait se Aleksin pääkonttori anna käteistä, koska minulle vastattiin, että käteistä saa siitä Kaivokatu 3 konttorista ja Itäkeskuksesta. Täältä kulkee arkisin bussi 611, mikä vie Rautatientorille, joten sinne minun on kätevämpää mennä, kuin Itikseen.
Bussi 70:n reitti oli hyvä, mutta nyt se ei kulje täällä enää. Se kulkee Malmilta Kamppiin ja sillä minä menen kun täytyy mennä esim. Meikkuun. Menen ensin bussilla 554 Malmille ja sitten vaihdan bussiin 70:tä ja Oopperalla vaihto 4:sen ratikkaan.
- aurora5
Terveisiä maakuntapäiviltä. Historiallisen työväentalon ravintolassa istuttiin pitkissä pöydissä, kuunneltiin erimaalaisia soittajia ja nautittiin hyvästä ruoasta jota oli kotoisista karjalanpiirakoista ukrainalaiseen keittoon ja irakilaisiin lihakääryleisiin. Entäs hinnat! Iso pala hyvää kurpitsapiirakkaa 50 centtiä, lämmin ruoka 2 euroa jne. Paikallinen sirkuskoulu pienine ja nuorine esiintyjineen löi meikäläisen ällikällä. Lienenkö elävää sirkusta nähnyt vuosikymmeniin. Yhteislauluna soivat kaikki mahdolliset karjalaislaulut ja muuta perinteistä musiikkia. Neljä tuntia istuimme siellä lähinaapurini kanssa. Minä lukutoukka ja puolierakko oikein nautin vilkkaasta menosta ja tunsin kuuluvani joukkoon.
Minä kyllä Rapuna hankkisin lopultakin sen pankkikortin. Otto-automaatteja on sentään aika tiheästi. Täälläkin ovat pankkikonttorit supistuneet vähiin. Osuuspankki hallitsee, Nordean asiakkaille lähin konttori löytyy 100 km päästä J:suusta. Viimeksi sulki ovensa pieni "koivunlehtipankki".- Alkuperäinen-Rapu
Kyllä minulla on pankkikorttikin, jopa kaksikin, mutta käyn joskus pankinkonttorissakin nostamassa rahaa. Minä olen sellainen käteisrahan käyttäjä, enkä tykkää nostaa automaateilta, enkä kaupan kassalta rahaa.
Nyt täytyy mennä vuoteeseen lukemaan Poldarkia - Neljä joutsenta. Kirjassa on 665 sivua, joten painava möhkäle on luettavaksi. Täytyy tukea tyynyllä ettei kädet väsy.
Kauniita unia kaikille!
- aurora5
https://youtu.be/SIuuU-FfKDQ
Vähän kaunista haikeutta syysiltaan.- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Nuoruuteen kuului myös tietty kuosi: BB-ruudut.
https://youtu.be/U7FuXrOgk4UMuistan hyvin nuo BB-ruutumekot, jonka alta piti näkyä hiukan pitsialushameen reunaa. Kyllä Brigitte Bardot oli sitten kaunis tuolloin.
- Ali-Baba
Näin miehen kannalta visuaalisesti arvioituna BB oli nuorempana suorastaan jumalallisen kaunis.
Varmasti yksi Universumin kauneimpia naisia
- Cee-Lila
Meidän rannalla oli kymmenen maissa ilotulitus, venetsialaiset eli kesäkauden päätösjuhlat kyseessä. Onneksi ei siirrytä suoraan talveen.
- Cee-Lila
Huomenta. Katsoin illalla netistä muutaman sikhi-häävideon. Siinä huomasin, että sulhasella ja muutamalla miesvieraalla oli turbaani päässä, muilla miesvierailla sellainen yksivärinen kolmioliina sidottu niskan puolella kiinni. Tietyssä vaiheessa, kun oltiin jo ruokailemassa ja tanssimassa, sulhasella ei ollut turbaania ja muut miehet riisuneet sen liinansa. Kolmioliinan käyttäjillä näkyi myös olevan tavalliset normaalit miestenpuvut, ei sitä perinteistä intialaista pitkää "takkimekkoa". En löytänyt tuolle liinalle mistään mitään nimeä tai tarkoitusta. Ei sikhitkään näköjään enää koko ajan sitä turbaania pidä, luin jostain, että ottavat vain yöksi tai pesulle mennessä pois. Taitavat olla jo niin länsimaistuneita.
- Alkuperäinen-Rapu
Helpotus! Sääksen rengas on poissa kynsien päältä. Ainoastaan toisessa nilkassa on rengas ja toisessa ei nyt mitään! Kaikki kolme olivat äsken pesällä syömässä suurta kalaa. Tämä "rengasvapaa" jäi nyt kyllä ilman, mitä nyt rippeitä yritti pesänpohjalta syödä, kun se, joka sai toiseksi syöntivuoron, lähti sen ison puolikkaan kanssa pois pesästä. Ahne oli, siitä olisi hyvin riittänyt kolmannellekin. Aamulla pesässä huuteli se U5 yksin, taisi kaivata poikasiaan, vai ukkoaanko kaipasi!
- Cee-Lila
Onpa ihana uutinen, että Jaak on vapautunut siitä renkaasta. Näin sen äsken yksin pesällä ja tosiaan varpaiden päällä ei ollut sitä XJ rengasta.
- amummu
Katsoin tuon Aran BB-videon ensin ilman musiikkia, kun siippa soitti samaan aikaan jotain levyään, ja kuuntelin sen. Tanssiminen on aika villiä vätkehtimistä kun ei musiikkia kuule, mutta tunnelma muuttuu kuin iskusta musiikin tullessa mukaan esitykseen. Kyllä BB on todella ollut kaunis. Ruutuhame, jollainen minullakin, oma tekemä tietenkin, vei nuoruuteen. Niin nostalgista.
BB:ta katsellessani sormeni sörkkäsi vahingossa sivuille, missä näytetään, miten 15:ä julkkua (etupäässä amerikkalaisia) on ikä kohdellut; aika karmean näköisiä olivat. He olivat kuitenkin (ilmeisesti) vanhentuneet "normaalisti", ja eletty elämä jättänyt heihin jälkensä. Toista olivat kuvat, missä näytettiin kymmenien julkkujen ulkonäön muutos lukuisien "kauneus"leikkausten jälkeen. Hirveää jälkeä, paljon pahempaa kuin iän aiheuttamana. Kauneusihanteet ovat näköjään hyvin vaihtelevia;).
Täällä mökillä tuntuu jotenkin jo syksyn henki. Tänään on ollut aika viileää ja satoikin välillä ihan simona. Toivottavasti kuitenkin vähän lämpenisi edes alkuviikoksi. Siipan kollega Englannista tulee huomenna ja ainakin suunnitellun veneretken ajan soisi olevan poutaa, miksei aurinkoistakin. Saa nähdä, mitä poika sanoo savusaunasta. Sinne hänet ajetaan joku ilta. Sen verran siippa helpottaa kaverin oloa, että laittoi saunan pukuhuoneeseen valon. Hän laittoi myös pihavalon ja lampun saunan ikkunan kohdalle, ulkopuolelle, että pimeässäkin näkee kauhoa vesiä ja pestä noet nahastaan.
Onhan noista uusista valoista tietysti itsellekin hyötyä. Vaikka näkökykyni on pysynyt hyvänä, niin tykkään valosta silloin kun jotain pitää tehdä; kyökkihommatkin sujuvat tuskailematta kun on kunnon valaistus. Tämän mökin ympärillä on liikaa puita ja siksi kesälläkin on sisällä hämärähköä muualla paitsi ihan ikkunoiden edessä. Siippa vain ei anna kaataa puita; vain hänen ruumiinsa yli. Hänellä kumminkin jo paljon vahvemmat lasit kuin minulla. Minä katselen 1,5:illa hän kolmosilla.
Kohta pitää ryhtyä saunan lämmitykseen, että kerkiää illalla vähän töllöttää telkkariakin. Tulee ainakin Beck neloselta. Siitä voi kyllä alkaa siipan kanssa otsaanlyöntikilpailu, kun hän haluaa katsoa Korpelaa. Saksalainenkin krimi on ohjelmassa. Ehkä tyydyn siihen ja pistän Beckin tallennukseen. Toisen telkkarin hankinta tännekin tulee aina vain ajankohtaisemmaksi. Minä olen tähän saakka aina joustanut omien ohjelmieni kanssa, mutta joku tolkku siihenkin pitää saada:) Vanhuus ei tule yksin - Pyhäillan rauhaa!- Ali-Baba
Minun lasini ovat 2 ja tykkään myös katsella Korpelaa ja säästää puut niin kauan kuin eivät ala ittestään pihoilla kaatumaan.
Puussa on jotain aitoa, jopa tarvemateriaalinakin.
Siksi harmittaa että tässä komento ja kommunikaatiokeskuksessani on Ikean jollain puujäljitelmä laminaatilla pinnoitettu lastulevytaso. Olisin halunnut sellaisen liimapuulevytason joita saa esim. Bauhauskasta. Sellaisen minkä sitten olisi voinut joko öljytä tai lakata. Se oli vaan puheettoman helpompi tilata Ikeasta kotiinkuljetuksena ne uudet mööpelit
Siis riimitettynä: Latviassa on kaupunki nimeltä Bauska. Siellä ei ole Bauhausta vaan se on muuten vaan Hauska.
- Ali-Baba
Siitä Jaakko sääskisestä puheenollen, siellä Tartu pesäl, niin oli kyllä helpottavaa nähdä, että se oli vapautunut siitä jäykästä muovisesta kirjainrenkaasta.
Ehkä se muistaa sitten joskus miten isänsä Ivo kantoi väsymättä sapuskaa koko kiljuvalle nelikolle Irma mukaanlukien ja toimii samoin. Kaipa niilläkin ne käyttäytymisgeenit ovat vahvasti periytyviä
On mainittava että kyllä nämä "sääsket" ja mustahaikarat ovat olleet ehdottomasti parhaimpien ajanvietekatseltavien joukossa. Harmi ettei Seilin tolppaan tullut mitään tänä kesänä
Aika köyhää on suomalainenkin ohjelmisto. Tuossa ykkösellä menee juuri joku ohjelma mitä en näe kun tv osoittaa peräänsä tähän komentokeskuksen suuntaan,. mutta lähes joka toinen sana on vittu. Aika köyhiä ovar sanastoltaan jopa ohjelma käsikirjoittajat, eller hyr? - Cee-Lila
Nyt meillä salamoi ja ukkostaa, satanutkin on jo moneen kertaan illan aikana.
Aamulla menen Meikkuun, toivottavasti pallolaajennus onnistuu hyvin ja pääsen kotiin iltapäivällä.
Onko sinulla Ali käsitystä tuosta intialaismiesten päähuivista joka ei ole turbaani, mitä noissa sikhihäissä oli miesten päässä. Sinullahan on intialaisia tuttujakin muistini mukaan.- Ali-Baba
Aivan, olin Keralassa suurissa hinduhäissä ja påostasinkin siitä takavuosina kuvia.
Sikhit ovat joukko joiden kanssa en ole koskaan joutunut sosiaalisesti tekemisiin eli tietoni ovat puhtaasti katunököhavaintoja ja sikhien uskonnon perusasioiden kuten turbaani"pakon" ymmärtämistä.
Onnekasta reissua sinne Meikun verisuonikirurgiaan. Laitahan postia kun olet kunnossa palannut sieltä.
Itselläni on huomenna myös matka kirurgiselle missä otetaan leuka ja kaula alueen varjoainekuvaus. Mahdollisesti sen vuoksi että onko leuka luutunut niin, että se titaanilevy voitaisiin poistaa kun se aiheuttaa harmillisen paljon sylkeä ja niin sitkeää limaa mitä saa poikki vain "Moottorisahalla". Voi sillä olla muukin syy kuvata se alue ja jos se on se muu syy mistä ei minulle kertonut niin se on automaattisesti huonoja uutisia. Onneksi niihin on jo tottunut niin että ainoa yllätys enää olisi yllättävät McCainit, eli poistumiset ilman omaa halua tästä maailmasta
Tälläkin puolella stadia vähän ropisi ja jyrinää kuului horisontisA.
- amummu
Loistava aamun avaus! Muistojen Bulevardissa soi parhaillaan Dave Brubeck Quartetin Brandenburg Gate. Varmaan yksi maailman parhaimmista jazz-kipaleista. Kuuntelin sitä jo koululikkana jazzia harrastavan serkkuni luona. Radiossa sitä en ole kuullut vuosikymmeniin. Onneksi kotona on se ikivanhalla kasetilla, johon on vielä soitinkin. Pitäisi kyllä ostaa CD tai muu vastaava, vielä kun niitä saa. Saisi siten kunnon äänentoistonkin kappaleeseen.
Muutenkin aika hyvä aamu, ei sada ja aurinkokin vilahtelee välillä pilvien lomasta. Siivousta ja ruoan laittoa pitää tänään harrastaa, että kehtaa vieraan majoittaa ja on mahdollisimman pitkälle valmistettu sapuskaa, ettei hellan edessä vietetty aika mene ihan hurjaksi.
Sain juuri äsken viestin eräältä ystävältäni, joka on parhaillaan "lomalla" toisella puolen maailmaa. Hän ja miehensä menivät tapaamaan siellä asuvia ja töitä tekeviä lapsiaan. Minä varmaan itkisin silmät päästäni ikävästä, jos omat lapseni ja lapsenlapseni eläisivät monen tunnin lentomatkan päässä minusta. Lentomatkaajakin kyllä onneksi sai telkassa pari päivää sitten lievää synninpäästöä suomalaiselta Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeriltä, joka torppasi käsityksen lentoliikenteen (eri liikennemuodoista) suurimman saastuttajan roolista ilmaston muutoksessa. Hänen mukaansa enemmän päästöjä aiheuttaa mm. laivaliikenne. Laivalla toiselle puolen maailmaa kestäisi niin kauan, että ei kerkiäisi edes perille, kun jo pitäisi lähteä paluumatkalle.
Mut nyt minä lähden kauppareissuun, jotta pääsen sen jälkeen rauhassa tekemään muita asioita. Toivottavasti eilinen sade ei kovasti pehmentänyt maantietä, joka on ollut harvinaisen hyvässä kunnossa muutamia, melkein hampaat irrottavia tärinäpätkiä lukuunottamatta.
Kaikille mukavaa alkanutta viikkoa sekä Ceelle ja Alille tsemppiä koettelemuksissanne! - amummu
Tapahtuipa siipalle eräänä päivänä, että vaihtoi uuteen sähköpostiin. Siinä on toimintoja, joihin hän ei vielä ole perehtynyt ja jotka ovat poikkeavia vanhaan systeeminsä verrattuna. Tapahtuipa siipalle tänään, että näkyviin puhelimessa ei automaattisesti tullutkaan viimeisimmät eemelit, vaan jäivät jonkun ihme toiminnon taakse. Niinpä sitten jäi siipalta näkemättä vieraaltamme eilen tullut viesti, jossa hän kertoi joutuneensa siirtämään tänne tulonsa huomiseen. Löysi tuon viestin vasta äsken kotona tietsikastaan.
Vaan eipä hätiä mitiä, kun koti on siinä nurkalla. Siippa voi nyt kastella kukat, lenkittää huomenna kettiksen ja hoidella as oy:n asioita, mitä täältäkin käsin jo teki. Sitten huomenna uusi rynnistys kentälle ja sieltä takaisin tänne. Aikoo tänään myös tutkia jotain toista sähköpostioperaattoria.
Sainkin siis nyt melkein vapaapäivän täällä mökillä. Voisin tietysti tehdä niitä hommia, joita täksi päiväksi suunnittelin, mutta kuten yleensä teen monet asiat vasta kun on viimeinen pakko. Eikä tänään ole pakko, huomenna on vielä aikaa:) Soitin kyllä joku aika sitten yhdelle mökillään mörköilevälle ystävälleni tuolla muutaman kymmenen kilometrin päässä, ja voipi olla että hän tulee illemmalla käymään.
Ruokia kyllä ostelin tänään aika paljon, kolmeksi päiväksi kolmelle. Piti tekemäni tänä iltana miehille iltapalaksi pitsa Berlusconi, mihin tulee mm. savuporoa ja kanttarelleja. Vesi vain valui suustani, kun kaupassa aineksia ostoskärryyn keräsin. No, huomenna sitten tuota pitsaa saavat ja ehkä minäkin siinä sivussa, jos herroilta jää;)) - Ali-Baba
a-mummu onkin tässä välillä kirjoittanut pari novellia. harmeittaa vaan lukea berlusconi pizzan kuvauksia kun itse ei suuhunsa laittaa voi mutta mielikuvitukseen liiankin hyvin.
Cee on vielä joko hospitaalissa tai toipumassa. Minun reissuni kanssa kävi niin että kun olin Kirurgisen pihalla puhelimeni soi mutta tietenkään en pystynyt vastaamaan. Puhelinnumerosta kyllä tunnistin että se on jostain Hus osastosta kotoisin. Alkavat aina 09 471......
No menin sisään ilmoittautumaan ja kerrottiin että juuri soittivat että tomograafi oli särki ja voit joko odottaa että se saataisiin korjattua tai uusi aika. No aikani sitten lueskelin tyypillisä sairaalavastaanottojen "naistenlehtiä" ja sitten tuli röntgen vastaanottaja ilmoittamaan että laitetta ei saada tänään korjattua että uusi aika torstaille. No miehä kuuliaisena miehenä teen mitä käsketään ja kokoan itseni uudelleen torstailla, Välissä jo huomisaamuna se puheväline-terapeuttikäynti.
No kun kerran olin liikenteessä niin en hukannut aikaa vaan läksin Hekalle kyselemään että missä viipyvät sähkö-ja vesilaskuni tai kenen kanssa niistä sovitaan kun Helen aikoinaan sähkökyselyllä ilmoitti ettei voi tehdä sopimusta kun on taloyhtiökohtainen sopimus. No siksi en kiirettä pitänyt sopimuksen selvittämiseen puhumattakaan että olisin silloin sairaala aikana melkoisissä liemissä tehtyä vuokrasopimusta lähtenyt lukemaan uudestaan suurennuslasilla.
No siinä kävi sitten niin että siihen hävyttömän halpaan vuokraan kuuluvatkin sekä sähköt että vedet, eli melkoinen kulualennus tuli minulle kun vuokra putosi Kallion koloon verrattuna noin puol3een ja sähköt ja vedet lisäksi pois kuluista! Kan man förstå sånt här halpuuttamista. Ainoa harmi on että näin hyvään koloon näin halvalla pääsi näin myöhään. Täällä olisi kunnon herkut maistuneet. Nyt vaan pilliruokaa- Per.........
No sitten vielä Eikalle ja Örjanille. Amiraalit entisellään. Örjan hausuutti kertomalla hänelle saatuneesta ripulivahingosta eräässä tilaisuudessa. Joutui tekemään pöksyjensä kenttätiskausta paikan toiletissa.. Sitä ei kannatakaan hirveesti kovassa ripulissa piereskellä julkisilla paikoilla, eller hyr?
Muusikkokin oli pihalla odottamassa kun palasin Eikka keikalta - amummu
Vieläkös täällä nukutaan! Kello on jo noin ja vain minä olen täällä.
Olen siivonnut verannan ja vieraskammarin, leiponut omenatortun, valmistellut illaksi aikomani Berlusconin niin pitkälle kuin tässä vaiheessa voin. Saunapuutkin hain; tänään lämmitetään "vain" yläsauna ja huomenna savusauna, minkä lämmittämisen kyllä siippa saa hoitaa.
Höristin joku aika sitten korviani oikein kunnolla. En ehkä ihan kokonaan radion ohjelmapätkää kuullut, kun tulin vain käymään sisällä tuon verantaprojektin välissä, mutta radiossa joku nuorimies kertoi kenkien lankkauksesta viskillä. Tulee kuulemma niin kiiltävät ettei millään muulla aineella. Ja kiillottamiseen pitää käyttää villa- tai sukkahousuja! Pitääköhän minunkin tästä lähtien laivareissulta tuoda kaksi Tullista; toinen kenkien kiillotusta varten. Olisi kyllä melkein pyhäinhäväistystä.
Nyt taas jatkamaan hommia. Verannan matot pitää hakea ulkoa, näyttää siltä, että kohta alkaa sataa.
Hyvää päivää! - Ali-Baba
Hiljaista on ollut. Joko se on sattumaa tai sitten kaikki odottavat Ceen kotiutumista, mikä on ennakkotiedosta nyt vähän viivästynyt. Toivottavasti operaatiot ovat menneet ongelmitta
- amummu
Alkaa pieni huoli jo iskeä: Rapunen ja Ara hävinneet ja Ceekin ollut hiljaa jo jonkun aikaa. Alin kanssa yritetään pitää ketjua elossa. Toivottavasti kaikilla kuitenkin kaikki kunnossa.
Minä sain pienen tauon ukkojen passaamisesta. Lähtivät veneajelulle sähkömoottorilla. Itse en luota, että toimisi kovin pitkää aikaa, prosyyrissä kai tunnin maksimiteholla, ja toisen mokoman pienemmällä, mutta onhan heillä airot mukana. Tavallinenkin perämoottori olisi, millä ajelisi pidempään, mutta sitä ääntä ei kestä erkkikään; siinä taitaa polttoaine muuttua vain meluksi, luulisi että on kovempikin menijä.
Melua ei tänne tosiaan kaipaa. Muuten olisi hiljaista, mutta vastarannalta kuuluu ajoittain tuttu ääni: kauhakuormaaja kauhoo kiviä, tjms. Samaa kuunnellaan kotona, kun jonkun matkan päässä rakennetaan uutta asuntoaluetta. Järvi on tuossa alapuolella ajoittain ihan pläkä. Pari kuikkaa meloo lähellä rantaa ja lähtevät välillä nousukiitoon veden pintaa pitkina ja vinha siipien läpsytys säestää tapahtumaa. Ilma on kuin morsian ja luonto kaunis, elokuu vetelee viimeisiään.
Mukavaa keskiviikkoa muillekin! - aurora5
Sain aamulla mökille puhelinsoiton, että auto, jolla minut piti haettaman sieltä saloilta kaupunkiin, oli kokenut rengasrikon ja minut tultaisiin noutamaan toisella kyydillä. Oli ollut puhe iltapäivästä, mutta nyt aikataulu oli muuttunut ja kyyti olisi puolen tunnin päästä pihallani. No ei kun keräilemään nyssyköitä. Juuri tänään oli tarkoitus tuoda jopa vuodevaatteita pesuun, ns. kalahousuista ja muusta romppeesta puhumattakaan. Mahtuivat ne siihen toiseen autoon, kun soviteltiin, lumputhan menevät pieneen kasaan. Minäkin koiran kanssa sovin mukaan.
Kotona - ei kun pyykille! Päätin kuitenkin ensin käväistä kaupassa. Tatit ja puolukat eivät kauaa nälkää pidä. Pyöräkellarissa tuli kuitenkin tenkkapoo: nelipyöräisen potkurin lukko ei auennut sitten millään. Hikisenä ja kiukkuisena lähdin laahustamaan puolen kilsan matkaa kipeän polveni kanssa. Reppu selässä sama matka himaan ja sitten pyykin kimppuun! Eipä onnistunut sekään. Pulverilaatikko oli täynnä tyhjyyttä. Itse pesen hyvin säästeliäästi pulveria käyttäen, mutta en muistanut, että tytär täällä viimeksi kävi pyykillä ja hänellä on toiset tavat (ja likaisemmat vaatteet). Eli suuri syyspyykki siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Haiskoot nyt täällä. Tärkeämmät asiat menevät etusijalle, huominen kirjastossa käynti ja perjantaiaamun labra.
Olihan nuo aika humoristisia vastoinkäymisiä. Hyviä uutisia on kuitenkin enemmän, kuten erään läheisen jo ennalta onnistumiseen 99% varmuudella päätyvä työpaikkahaastattelu.
Hyviä vointeja kaikille elokuun vihoviimeiseinä päivinä!- aurora5
Lisäys: " Alin kanssa yritetään pitää ketjua elossa".
Korjaisin, että sinä a-mummu pidät ketjua elossa. Kukin tulkitsee tuon miten tahtoo. - Gilgamesh-
aurora5 kirjoitti:
Lisäys: " Alin kanssa yritetään pitää ketjua elossa".
Korjaisin, että sinä a-mummu pidät ketjua elossa. Kukin tulkitsee tuon miten tahtoo.Olen hiukan moderoinut alunperin kirjoittamaani, kun se jo kaksi kertaa sensuroitiin. Olen poistanut kaikki viitteet sellaisiin tahoihin, joita pidän huonon metsänhoidon ja energiapolitiikkamme arkkitehteinä. Kirjoitus siis alkaa lainauksella Ahdin blokista:
"Nyt hyvä kysymys on, milloin se alkaa ohjata puuta jo pois sellu- ja paperiteollisuudesta. Viime talvi osoitti, että puun saanti kaikkiin tarkoituksiin ei ole itsestäänselvyys, jos korjuuolosuhteet ovat liian märät. Viime syksyn sateet ja kylmä kevät olivat yhdistelmä, joka tyhjensi Vapon turvevarastot, energiapuuterminaalit ja pellettivarastot. Sama lienee muilla toimijoilla. Niukkuus puusta rajoitti myös metsäteollisuuden volyymeja."
Ahti kirjoittaa nyt täysin oikeita ja konkreettisia havaintoja sekä markkinan käyttäytymisennusteita. Olemme näissä fakta asioissa täysin samaa mieltä vaikka minä kuten aina olen kirjoittanut ajaisin turpeen energiakäytön hallitusti alas ja jättäisin puun energiakäytön vain metsäteollisuuden omaan absoluuttiseen jätteeseen ja kotiklapien ja puhtaan raivauspusikon ja kannoston polttoon paikallisesti rajoitetussa laitosmäärässä, joiden niidenkin koko pitäisi olla riittävän suuri kunnolliseen savukaasukäsittelyyn.
Metsäteollisuuden, suursahat ja sellutehtaat, vieressä kasvaneena olen sen tukija ja ollut sen omasta raaka-aineen laadusta ja riittävyydestä huolestunut jo pitkän aikaa (siis vuosikymmeniä) Metsä pitäisi mielestäni hoitaa sekä merkittävästi laadullisesti parempaa puuta tuottavaksi, että niin ettei tehdä maassiivisia päästöjä aiheuttavaa avohakkuuta ja metsäpohjan rikkomista mikä monien tuntematta onkin suuren suuri päästäjä eikä säästäjä.
Eli meidänkin hiilinielukykyämme on tilastoin “vääristelty” urakalla ja sen kuka tahansa, joka vaivautuu “ratsaille” ympäri maan metsäpohjaa, näkee suoraan ja erehtymättä silmillään. Kaikki on harvaa oksaista puupeltoa missä ei juurikaan paljoa hiilisisältöä ole. No on näytteeksi kyllä oikeitakin metsiä ja hienoja honkia kuten Harvialan suunnan metsät.
Itse aihe eli päästökauppa: Siitä olen aikaisemminkin kirjoittanut, että Euroopan Unionin päästökauppa on erityisen väärä ja se pitäisi kokonaan lakkauttaa ja korvata liiton antamilla yleisillä kokonaispäästörajoilla, ja jättää niihin pääseminen jokaisen valtion asiaksi. Määrätyt rajat ylittävistä päästöistä sitten selkeä sakko per päästötonni. Ei mitään kauppaa mikä poikkeuksetta vain vääristää todellisuutta ja antaa mahdollisuuden kaikenlaiselle kiertämiselle ja kaartamiselle.
Mitä sitten tulee siihen ilmaston ja yhteiskunnan kannalta rationaaliin energiapolitiikkaan, niin minun energiaymmärrykseni mukaan paletin valtaosa pitäisi olla ydinvoimaa sekä suurina reaktoriyksikköinä, että pienempinä kaupunkikelpoisina sulasuolareaktoreina tai moduulireaktoreina mihin bisnekseen olen ehdottanut selvässä tulevaisuuden energian tilauksessa Vaponkin ryhtyvän. Lisänä voidaan merkittävästi tehostaa biokaasun tuotantoa. Sekin Vapolle sopivaa ja maakaasun LNG ja putkiversioiden suurta lisäystä etenkin liikenteessä antamalla kaasuajoneuvo kannalle edes pientä porkkanaa.
Hallituksen kaavailemat 30% pakko biolisät liikennepolttoaineisiin ovat suoraan hullun hommaa mikä ei hyvää tiedä ilmastolle tai kansalaisille. Eivät ole hallituksen virkamiehet lukeneet US EPA omaa havaintoa miksi bioalkoholi onkin monella tavalla erityisen haitallista luonnolle, ilmastolle ja jopa taloudelle. Ilmeisesti ei kukaan hänen virkamiehistäkään. Kuljetaan hevosmiesten tyyliin lipat silmillä ja uskotaan oman lompakon täyttötilaan.
Olisin todella iloinen jos jonain päivänä heräisin ja kaikki biopolttoaine hölinät olisivat olleet painajaisunta ja maassa tuotettaisiin ilman tukia stabiilia, ja ilmaa pahemmin pilaamatonta energiaa ylijäämäisesti niin, että olisimme sähkön viejä, emmekä jatkuva noin 25% kokonaistarpeen tuoja. Ylimääräinen stabiili sähkö kun automaattisesti houkuttelisi maahan yrityksiä jotka ovat energiaintensiivisiä.
Kaikki tämä ymmärrys on puuttunut hallituksista koko ajan (pääosin koko ajan ) Jokainen pan-lukija tietää että jokaisella todella vakaalla ja hyvin menevällä valtiolla on energia ylimäärää aina vientiin asti. Meillä siihen voidaan päästä ainoastaan ottamalla suunta tulevaisuuteen, reaalitulevaisuuteen ja alkaa lisätä ydinvoimaa sen eri mahdollisuuksin
- Alkuperäinen-Rapu
Terve - hengissä ollaan!
Minä olen tänään ollut tuolla kaupungilla ja nyt olen kuitti! Sää oli kyllä oikein hyvä kaupungilla käyntiin. Pelkäsin vähän jos on ruuhkaa, kun ranskalaisia vieraita saadaan, mutta he tulevatkin vasta illalla. Julkiset kulkuneuvot olivat kyllä kaikkialla täynnä. Nuorennäköistä porukkaa olivat enimmäkseen. Opiskelijoita taisivat olla.
Cee on tainnut joutua jäämään Meikkuun ja amummu passaa herroja. Onhan sekin hauskaa - ainakin joskus. Omaansa, kenellä sellainen on ja amummulla, sekä Ceellä on, niin heitä tietysti ilokseen hemmottelee!
Auroralla ja minulla on vielä toiveita saada riuska ja vireä mies, jos meitä onnistaa niin kuin Ranskan presidentin puolisoa. Hänellähän on 25 vuotta nuorempi mies! Joten ei se vielä ole myöhäistä, että onni potkii! Meitäkin! Minä jo tapasin tänään yhdessä paikassa mukavan (ulkomaalaistaustaisen, niin ainakin luulen ulkonäönperusteella) miehen, joka oli lukevinaan juuri ostamaansa Iltalehteä ja antoi sen sitten minulle luettavaksi, se sivu auki, missä olivat nämä meille kyläilemään tulevat valtiovieraat. Sanoin, että "ehditkö jo itse sen lukea?" niin hän sanoi, että "lue sinä vaan, jos haluat", ja hän ottaa sen sitten mukaansa kotiin. Lukaisin sitä hieman, mutta siitä saimme keskustelun käyntiin. Sanoin hänellekin, että tässä voisi vielä olla mahdollisuuksia monille meillekin, kun katsoo tuota paria. Keskustelukaverini oli ehkä noin 65-vuotias, samaa ikää kuin Mackronin vaimo. Miestä nauratti, mutta hän oli kyllä varattu. Sormus sormessa. Avovaimosta hän jotain puhui, mutta kovasti minua vilkuili. No jotkut nuoremmatkin vielä joskus kyllä "vilkuilee."
Aurora, ota kortisoni kuuri suunkautta, niin polvi paranee. Minä aloitin eilen aamulla sen "hevoskuurin" niillä pillereillä ja yht'äkkiä huomasin, että kuukausia kestänyt polvikipu rupesi hellittämään jo muutaman tunnin kuluttua. Tänään sitä kipua ei enää tunnu yhtään, mutta yöunet se vei (siitä lääkäri ja apteekki kyllä varoittikin). Viime yönä en nukkunut yhtä minuuttiakaan ja sitä ei ole ennen minulle tapahtunut. Saa nähdä miten ensiyönä käy? Tämä on viikon kuuri. Valvonko koko viikon? Mutta kipu katosi polvesta!- aurora5
Enpä uskalla heti tuon rankan antibioottikuurin jälkeen ottaa kortisonia, vaikka se tekisi minusta notkean ja miehille kelpaavan. Antibiootin sivuvaikutus oli kummallisen karhea kitalaki, ihan kuin jotain kasvustoa olisi ruvennut sinne itämään.
Macronin vaimo Brigitte on hyvin vetävän näköinen. Mies taas on yleisranskalaisen näköinen, ei hullumpi hänkään.
Täälläkin on hyvännäköisiä, jos tykkää suomalaisesta maatiaisrodusta. Minä kyllä tykkään... - aurora5
Enpä uskalla heti tuon rankan antibioottikuurin jälkeen ottaa kortisonia, vaikka se tekisi minusta notkean ja miehille kelpaavan. Antibiootin sivuvaikutus oli kummallisen karhea kitalaki, ihan kuin jotain kasvustoa olisi ruvennut sinne itämään.
Macronin vaimo Brigitte on hyvin vetävän näköinen. Mies taas on yleisranskalaisen näköinen, ei hullumpi hänkään.
Täälläkin on hyvännäköisiä, jos tykkää suomalaisesta maatiaisrodusta. Minä kyllä tykkään... - Dr.Whoo
Jaa täällä? No juu, tarkistin peilistä, pitää paikkaansa..
- Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Enpä uskalla heti tuon rankan antibioottikuurin jälkeen ottaa kortisonia, vaikka se tekisi minusta notkean ja miehille kelpaavan. Antibiootin sivuvaikutus oli kummallisen karhea kitalaki, ihan kuin jotain kasvustoa olisi ruvennut sinne itämään.
Macronin vaimo Brigitte on hyvin vetävän näköinen. Mies taas on yleisranskalaisen näköinen, ei hullumpi hänkään.
Täälläkin on hyvännäköisiä, jos tykkää suomalaisesta maatiaisrodusta. Minä kyllä tykkään...Ei olekaan hyvä ottaa kortisonia kun olet juuri ollut antibioottikuurilla. En muistanut sitä, mutta tämä kyllä notkistaa koko kropan tosiaankin. Piikki niveleen on täsmähoitoa, mulla pillerit notkistaa lonkatkin samalla - ja vie ne yöunet!
Jos totta puhutaan, niin minäkin tykkään aivan vaan näistä ihka omista suomalaisista herroista. Ruotsalaiset kyllä ovat aina tykänneet pyöriä minun ympärillä, mutta vaikka he osaavat olla tosi fiksuja, niin kyllä minä sittenkin tykkään näistä oman maan miehistä! - aurora5
Ruotsalaisissa on mielestäni aina jotain samaa näköä. Nenä usein pieni nökö ja suun ympärillä ryppyjä, kai ainaisesta nauramisesta ja iloisesta olosta. Malliesimerkki, joskin suomalainen, Lasse Mårtenson. Myös venäläisissä on tiettyjä yhteisiä piirteitä, Putin malliesimerkki.
Nuorena matkustellessa minua ja miestäni luultiin usein hollantilaisiksi tai saksalaisiksi. Pariisissa jotkut huutelivat meille että go home.
Unkarissa taas oltiin niin sukulaisia, niin sukulaisia. Se kai johtui siitä, että itäblokkilaiset tekivät mielellään tuttavuutta saaadakseen kutsun ulkomaille. Kirjeitse saatu lupaus matkan ja ylläpidon maksamisesta takasi heille pääsyn hetkeksi pois rautaesiripun vankeudesta. Niin myös sille budapestiläismiehelle, joka vuolaasti kehui minua "unkarilaiseksi kaunottareksi".
Tänään oli muuten uutisissa taas Viipurin tulliselkkauksista. Nyt silmätikkuina ovat etniset turistit, ennen kelpasi pelkkä suomalaisuus syyksi kurmottamiseen. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Ruotsalaisissa on mielestäni aina jotain samaa näköä. Nenä usein pieni nökö ja suun ympärillä ryppyjä, kai ainaisesta nauramisesta ja iloisesta olosta. Malliesimerkki, joskin suomalainen, Lasse Mårtenson. Myös venäläisissä on tiettyjä yhteisiä piirteitä, Putin malliesimerkki.
Nuorena matkustellessa minua ja miestäni luultiin usein hollantilaisiksi tai saksalaisiksi. Pariisissa jotkut huutelivat meille että go home.
Unkarissa taas oltiin niin sukulaisia, niin sukulaisia. Se kai johtui siitä, että itäblokkilaiset tekivät mielellään tuttavuutta saaadakseen kutsun ulkomaille. Kirjeitse saatu lupaus matkan ja ylläpidon maksamisesta takasi heille pääsyn hetkeksi pois rautaesiripun vankeudesta. Niin myös sille budapestiläismiehelle, joka vuolaasti kehui minua "unkarilaiseksi kaunottareksi".
Tänään oli muuten uutisissa taas Viipurin tulliselkkauksista. Nyt silmätikkuina ovat etniset turistit, ennen kelpasi pelkkä suomalaisuus syyksi kurmottamiseen.Minun täytyy sanoa, että minä olen osunut kohtaamaan todella hyvännäköisiä ruotsalaisia miehiä. Tuo kielitaitoni ei ole kovin kummoinen, mutta englantia, jota "muistan" ja tunnistan sanoja paremmin kuin ruotsinkieltä, ovat kaikki ruvenneetkin heti puhumaan kanssani. Minä puhun sitäkin "viiveellä" sanoja miettien. Kaikki rapistuu "käytönpuutteessa", niin kielitaitokin!
Tuo "toismaalaiseksi" luuleminen, on minullekin hyvin tuttua. Jopa tuntemattomat suomalaisetkin, aivan täällä Suomessa, saattavat miettiä, että "mitähän kieltä minä puhun, uskaltaako tulla keskustelemaan", niin on monikin minulle itse sitten kertonut. Suomen kielen kohdalla ei puhuminen tuota minulle mitään ongelmia, mutta kirjoittaessa taitaa tulla aina mokiakin, mutta kunhan nyt kuitenkin saa asiansa jotenkin ymmärrettävästi tuotua julki - kun halu kirjoittaa on kova!
Nyt minä toivotan kaikille hyvää yötä ja minä menen sänkyyn Poldarkin kanssa! Mikä mies!
- edson
Hitto, kun täällä vielä kirjoittelisi zipzap, niin saataisi ihailla sensuelleja etelä- ja väliamerikkalaisia naisia
- Cee-Lila
Terveisiä Meikusta. Tulin äsken kotiin. Maanantainen varjoainekuvaus ja pallolaajennus ei mennyt minulle kuin Strösöössä, kuten ei mennyt viime vuonnakaan. Sain taas kaameat hematoomat, niin että olen mustansininen vasemmasta reidestä, nivusesta ja vatsan alaosasta. Ja sisäinen vuoto kudoksiin ei lakannut. Jouduttiin antamaan muutaman tunnin päästä trombiinipiikkejä, hiekkasäkki päälle ja sänkyyn pakettiin hievahtamatta. Ei saanut päätä nostaa tyynystä, ei kääntyä kyljelleen, ei koukistaa polvia, kyllä siinä takapuoli ja selkä puutuivat totaalisesti. Sama toistettiin tiistaina ja keskiviikkona. Tänään ultrassa todettiin että lopullisesti näytti menneen umpeen. Reisivaltimo saatiin avattua mutta nivustaive piti tukkia. Eli se kohta, mistä valtimoa alettiin sorkkia. Jalassa verenvirtaus hieman parani suonissa, mutta samalla todettiin, ettei minulla ole kantapäässä juurikaan enää suonia, missä veri edes pystyisi virtaamaan. Ja tekosuonia ei kuulemma voi laittaa, kun ei niitä ole kai edes keksitty. Joten hengissä ollaan, melkoisen romuna kuitenkin tämän uuden rääkin jälkeen.
Te olette täällä hauskoja kirjoitelleet, esim ihmisten ulkonäöstä. Pitääpä lukea kun ehdin. Sen muistan eilisissä jossain uutisissa toimittaja Jussi Kärjen ihmetelleen sitä, että joka kerta kun Brigitte Macroni mainitaan, muistetaan joka kerran sanoa että 65 vuotias. Ikään kuin oltaisiin vahingoniloisia, että onpa vanha vaimo noin nuorella presidentillä. Mutta kun se on toisin päin että pressalla on paljon nuorempi vaimo itseään, sitä ei mainita alvariinsa. - Ali-Baba
Hyvä, että olet hengissä yakaisin. Kyllähän aavisteltiinkin että ei hommat ihan suunnitelmien mukaan menneet kun et päässyt suunnitelman mukaan kotiutumaan
Ei muuta kuin elämästä taas kiinni niillä mitä on ja ketkutellaan eteenpäin - Cee-Lila
Komeista miehistä puheen ollen, Meikussa oli monta tosi upean näköistä mieslääkäriä, samoin monta naispuolista hoitajaa ihan kaunottaria. Löytyyhän noita komeuksia ja kauneuksia kaikista ammattiryhmistä tasapuolisesti.
Kauniita pressanvaimoja on ollut kautta aikain, muistan mm olikohan Vietnamin presidentin vaimo se todellinen kaunotar, itämainen ja eurooppalainen yhdistyneenä hänen geeneissään ja ulkonäössään. NImi ei nyt tule mieleen, vuosikymmen oli jotain 70-80-lukua.- Alkuperäinen-Rapu
Tervetuloa taas "kotiin Elämään" Cee-Lila!
Koettelemuksia jakelee live elämä meille kaikille, mutta täällä "Elämässä" voimme niistä koettelemuksista puhua käyttäen myös hieman "hurttia huumoriakin", koska ei ne vaikeudet siitä ainakaan sen pahemmiksi muutu, vaan helpottaa se hieman, kun joukolla surraan ja iloitaan pienistäkin voitoista!
Parane pian toivotuksin viikonlopun viettoon valmistautumista toivotellen!
- Cee-Lila
Kiitoksia tervetulotoivotuksista taas tänne meidän Elämään. En kyllä saanut unta siellä sairaalassa juuri ollenkaan, kun ei saanut edes asentoa vaihtaa. Jouduin jopa yhden viisisatasen Panacodin syömään, kun tuntui, että painun patjan läpi ja ristiselkää pakotti ankarasti. Samalla oli kamalaa, kun ei saanut nousta pissalle vessaan, sain alusastian, joka painoi lisää selkää mutta onnistuihan tuo. Viime yönäkin yritin saada unta kahdentoista aikaan ja kun olin ollut tunnin silmät kiinni, avasin uudelleen töllön ja katsoin härskiä piirrettyä Family Gay, siinä on aika roisia huumoria, oletteko ikinä katsoneet sitä. Yöhoitaja tuli jolle sanoin, en ole nukkunut yhtään, joten avasin taas töllön niin hän kysyi olenko koskaan syönyt uni- tai nukahtamislääkkeitä, vastasin kieltävästi. Hän kysyi mitä teen kotona kun en saa unesta kiinni, sanoin että makaan väkisin. Hän sitten lähti ja sanoi, että makaa sitten väkisin. Kuudelta hän tuli verenpainemittauksen tekemään ja sanoi, että hän kävi jo viideltä, mutta näki että nukuin niin hyvin, ettei raskinnut herättää. Eli kyllä minä joka yö muutaman tunnin nukuin. Kahtena edellisenä aamuna olin hereillä jo viideltä
- Dr.Whoo
Tsemppiä ynnä muuta hyvää toivotusta Ceelle.
Mutta kukas se oikeastaan oli/on tuo usein mainittu nimimerkki zipzap? En tiedä edes onko mies vai nainen.
Muistanko väärin, vai hänkö se useasti kirjoitti Venezuelaa ylistäviä kirjoituksia, ihaili (tai oli ihailevinaan) diktaattori Chávezia. Hän taisi asua siellä, oliko peräti jossain akateemisessa virassa?- Ali-Baba
ZipZap todellakin kirjoitti paljon Venezuelasta, mutta hän oli kotonaan Portugalin siirtomaissa kuten Angola josta eräs vaimoistaankin oli peräisin. Itse Portgalikaan ei ollut hänelle vieras.
Hän oli poliittisesti vasemmistoon suuntautunut. Siksi Chavez oli hänelle jonkinlainen "Sankari"
En tiedä mikä hänen varsinainen työnsä oli, on hyvinkin saattanut olla ulkoministeriön virkamiehiä ja siten joutunut Portugalin Empiiriin (Puhdas arvelu)
Hän oli myös erittäin perillä maailman ja Etelä american historiasta.
Joskus heitimme palstoillakin hupiportugalia ja keskustelimme Condor conspiraatiosta ja Hugo Panzerista.
Hänenkin portugalinsa oli itseasiassa jonkinlaista Pigdin portugalia. Tarkistutin aikoinaan hänen portugaliksi kirjoittamiaan kommentteja ihan oikealla portugalin osaajalla. Siis vaikutteet olivat maailman portugalista, mahdollisesti juuri Angolasta, Capo Verdeltä tai Braziliasta
Erittäin älykäs mies. Selvästi ns. intellektuelli. Hänen vanheneminen pois silloisilta HS keskusteluilta oli iso menetys kaikille meille jotka tykkäämme kirjoitella
Missä matkaakin! Shalom! - Cee-Lila
En tiedä, mistä maasta Zipzap oli kotoisin, mutta ainakin hän oli asunut lapsena Malmilla, ihan lähellä sitä paikkaa, missä minä asuin tädilläni. Oletan, että tapasi angolalaisen vaimonsa Portugalissa. Oli yhdessäkin kirjoituksessa juuri ollut anoppilassa vierailulla Angolassa. Ollut varmaan itsekin siellä vaihto-oppilaansa ja oli ihan suomalaista alkuperää. Pari tyttäristäänkin oli tullut Venezuelasta opiskelemaan Portugalin yliopistoon. Oli Chavezin ihailija. Minäkin ajattelin, että hän on joku diplomaatti. Toinen vaihtoehto, että oli joku luontotutkija, melko boheemi. Asui Hesarin keskustelupalsta-aikoina Venezuelassa. Kirjoitti paljon torikäynneistään ruokaostoksilla, tuntui tekevän usein ruuat perheelleen. Nykyään Venezuelassa ei ole juuri mitään, mitä ostaa. Siksi sieltä on valtava joukkopako esim Brasiliaan, sanottiin juuri uutisissa pari päivää sitten.
- Ali-Baba
Kyllä ZipZap oli 100% varmasti suomalainen, sillä hänen kielenläyttösä, vaikkakin se ihan lopussa muuttui "mongerrukseksi todennäköisesti terveydellisistä syistä,, oli sellaista mikä on mahdollista vain oppineelle suomalaiselle. Tosin oppineellekin suomalaiselle tulee monien kielten oppimisen jälkeen vaikutteita niistä niin että ne näkyvät esimerkiksi yhdyssanoissam sanajärjestyksessä ja ilmaisun tempossa
- Ali-Baba
Cee-Lila kirjoitti:
En tiedä, mistä maasta Zipzap oli kotoisin, mutta ainakin hän oli asunut lapsena Malmilla, ihan lähellä sitä paikkaa, missä minä asuin tädilläni. Oletan, että tapasi angolalaisen vaimonsa Portugalissa. Oli yhdessäkin kirjoituksessa juuri ollut anoppilassa vierailulla Angolassa. Ollut varmaan itsekin siellä vaihto-oppilaansa ja oli ihan suomalaista alkuperää. Pari tyttäristäänkin oli tullut Venezuelasta opiskelemaan Portugalin yliopistoon. Oli Chavezin ihailija. Minäkin ajattelin, että hän on joku diplomaatti. Toinen vaihtoehto, että oli joku luontotutkija, melko boheemi. Asui Hesarin keskustelupalsta-aikoina Venezuelassa. Kirjoitti paljon torikäynneistään ruokaostoksilla, tuntui tekevän usein ruuat perheelleen. Nykyään Venezuelassa ei ole juuri mitään, mitä ostaa. Siksi sieltä on valtava joukkopako esim Brasiliaan, sanottiin juuri uutisissa pari päivää sitten.
ps. Toivottavasti saat unta. Minä suosittelisin käyttämään nukahdus tai unilääkkeitä jos vaan lääkäri antaa. Kipulääkkeet parhaat ovat opiaatteja ja toimivat. Mutta luultavasti sinunkin verisuonilääkärit ovat kieltäneet ibuprofeenin tai profeenien käytön. Niiden kun tiedetään lisäävän pidemmässä käytössä tulppavaaraa. Samoin tekevät Cox estäjhät jotka varmaan tunnetkin. Minulle tuli stentin laiton jälkeen paperilla inuprofeenikieltp ja anticoagulantin käyttöpakko. Sen riivatun kalliin Eliquisin. Mutta sitä on popsittava mitä määrätään. Toki ajatella ja suhteistaa saa kyllä itsekin, mutta silloin pitäisi olla luettuna lääketietoa
Se Imovane nukahduslääke on hyvin turvallista ja erittäin paljon ikääntyneempien ihmisten käyttämä. Minulla sen ja kipulääkkeen yhteisvaikutus on toisiaan tukeva eli mui bien - Cee-Lila
Huomenta kaikille! Viime yönä nukuin hyvin. Menin sänkyyn jo vähän yli 22 tavoistani poiketen ja jo melkein heti nukahdin. Heräsin vasta klo 9. Minulta on kielletty ibuprofeenien käyttö ja Plavix/Clopidogrel sekä Primaspan määrätty pysyvästi käyttöön verenkierron parantamiseksi ja tukosten estoon. Verenpaineeseen ovat määränneet 3 lääkettä; kalsiumin estäjää, ATR-salpaajaa ja beetasalpaajaa. Sitten 1 kolesterolilääke, reumaan syön pienen annoksen kortisonia ja sulfasalatsiinia 2 x 500 mg päivässä. Jos särkee niin sitten parasetamolia ja tulehduksiin antibioottia. Viime vuonna söin muutaman kuukauden ajan Tramalia ja Lyricaa, tänä vuonna en ole niitä syönyt. Antibioottia meni viime vuonna monta satsia jalan leikkaushaavan parantumattomuuden takia, samoin hammaslääkäri ei uskaltanut edes hammaskiveä poistaa ilman antibioottisuojaa.
- Alkuperäinen-Rapu
ZipZap ja minä keskustelimme Hesarin Elämässä näistä "pitkistäpöydistä" (leikkimielellä) ja jossakin vaiheessa rakentelimme jonnekin saareen (en muista minne, se oli ZipZapin idea) todella pitkää, saarta ympäröivää pöytää, minne olisi väkeä mahtunut todella paljon ruokailemaan ja nauttimaan luonnosta.
Hän kirjoitteli tännekin joskus, ja minulla on joitakin linssipatareseptejä jossakin, joiden ohjeita hän lähetti minulle useitakin, kun ihmettelin kerran, että mitä linsseistä voi tehdä? Kokeilin niistä joitakin, mutta en oikein ole "linssiruoan" syöjä. On minulla kyllä kaapissa nytkin erivärisiä linssejä ja joskus laitankin niistä jotain.
Hän kirjoitteli silloin myös Hesariin, kun Venetzuelassa kuohui Chavezin sairastaessa. Puolusti presidenttiä kovasti Hesarin palstoilla.
Sen muistan myös, että heillä oli koiria, joiden kanssa juoksivat rannalla. Sitten he pitivät grillijuhlia nunnien kanssa. Kertoi aina mitä herkkuja krillasivat. Harmi että katosi elämän vilskeisiin sinne Venetzuelaan, tai minne sitten muuttikaan?
Kauniita unia! Minäkin sain hyvin nukuttua viime yönä, kun sitä edellisen valvoin koko yön ja sen valvomisen aiheutti juuri silloin aloittamani kortisoni "hevoskuuri." - edson
Hällä väliä vasemmistosuuntauksista tai muista yhteiskunnalisuuksista, tärkein anti oli et.amerikkalinen musiikki ja naisten sensuellisuus. Siis zipzapillla. Okei, myös tietty kansainvälisyys ja oppineisuus heijastui hänestä.
Sen muistan, kun sanoi mm. Hesarin käyttävän suoria lainauksia espanjalaisesta oikeistolehdestä, kun paste and copy artikkeleita Venezuelasta. Samoin moitti suomalaista media-antia muutenkin.
Saattaisin löytää joka yhden musiikkikappaleen, missä sensuelli elli vaeltaa viljapellolla ja laulaa nätisti ja on siis nätin näköinen lisäksi.- Cee-Lila
Minäkin muistan, että Zippiä rasitti Hesarin artikkelit Venezuelasta, missä vain mollattiin maata ja sen politiikkaa. Mutta en ole nähnyt kyllä muistakaan lehdistä, että maata kehuttaisiin. Maan politiikkaa pitäisi muuttaa, että siellä olisi kaupoissa edes ruokaa, sairaaloissa lääkkeitä jne. Rikollisuus on valtavaa ja saatat menettää henkesi vain siksi että sinulla on muutama kolikko taskussasi. Yhdessä dokumentissa nainen itki että hänen miehensä tapettiin kadulla muutaman kolikon takia, olisivat vain ryöstäneet, ei häntä olisi tarvinnut tappaa. Siksi olen ajatellut Zipin jopa kuolleen niissä olosuhteissa, koska hän tuntui olevan maassa niitä parempiosaisia. Nykyään sieltä pakenee jopa 5000 ihmistä päivässä, eiköhän se jo kerro mitä mieltä maan kansalaiset ovat Madurosta ja tavastaan hoitaa maan taloutta. Maahan on maailman rikkaimpia maita öljyvaroistaan, mutta kaikki menee korruptioon.
- edson
Cee-Lila kirjoitti:
Minäkin muistan, että Zippiä rasitti Hesarin artikkelit Venezuelasta, missä vain mollattiin maata ja sen politiikkaa. Mutta en ole nähnyt kyllä muistakaan lehdistä, että maata kehuttaisiin. Maan politiikkaa pitäisi muuttaa, että siellä olisi kaupoissa edes ruokaa, sairaaloissa lääkkeitä jne. Rikollisuus on valtavaa ja saatat menettää henkesi vain siksi että sinulla on muutama kolikko taskussasi. Yhdessä dokumentissa nainen itki että hänen miehensä tapettiin kadulla muutaman kolikon takia, olisivat vain ryöstäneet, ei häntä olisi tarvinnut tappaa. Siksi olen ajatellut Zipin jopa kuolleen niissä olosuhteissa, koska hän tuntui olevan maassa niitä parempiosaisia. Nykyään sieltä pakenee jopa 5000 ihmistä päivässä, eiköhän se jo kerro mitä mieltä maan kansalaiset ovat Madurosta ja tavastaan hoitaa maan taloutta. Maahan on maailman rikkaimpia maita öljyvaroistaan, mutta kaikki menee korruptioon.
Tietysti juu pitäisi muuttaa politiikkaa. Ja muuttuuhan se ajallaan, sen on pakko muuttua. Kerroin vain muistojani, miten zippi kirjoitti.
- Ali-Baba
Tässä malliksi yksi zip zap kirjoituksista v. 2012 näin vanhoja hytviä aikoja muistellessa:
"zip zap
21.4.2012 22:31
Mahtava juttu tuli läheltä, kun Brasilian kaupungissa Brasiliassa Brasilian kommunistinen puolue [PCdoB] ilmoitti tukevansa saumattomasti Chávezin uudelleen valintaa ensi keväänä, tai siis syksynä.
PCdoB on tukenut täällä omassa maassaan ja koko lat amerikassa rasismin vastaista taistelua: esimerkki kuinka kansanedustaja Manuela D´ávila pyrkii auttamaan afro-brasililaisia naisia julmassa rasismissa, joka vallitsee monissa todellisen e.arantesin kotimaan kaupungissa: http://www.youtube.com/watch?v=bj3VwzSyDpQ
Ja ennen kuin ystävämme weepeli ehdottaa tapin laittamista tynnöriin, niin kevähän tullen suomenfinlandiassa tappikysymys on oiva kun kyseessä on veneentappi kuin zipzappi.
Olen nimittäin kuullut, että Suomessa eräillä öykkäreilla onj opa kaksi veneentappia veneessään. Ja kysymyshän kuuluukin, että jos harrastaa veneentappeja, niin hankitaanko ensin tappi vai vene? Kuulemma Suomessa vannoutumeilla veneentappiharrastajilla ei ole venettä lainkaan."- edson
Tuota en muista nähneeni missään (Elämässäkö vai Hesarissa?), mutta rasismista zippi on oikeassa osittain. Osa suomalaisista on kuitenkin enemmän utelias kuin rasisti ja ei kyllä kovasti voida yleistää. Itse tunnistan rasistiksi itseni, sillä sitten vasta Suomi vapautuu, kun siniset, persut ja heidän taustapirunsa on lähetetty vuotavilla kumiveneillä huitsin aavalle merelle menoliput taskuissaan.
Samoin jotkut moottoripyöräjengit sopisi lopettaa sanan varsinaisessa hengessä, sillä he pilaavat motoristien hienon maineen. - Ali-Baba
Tuon googlasin ja kyllä se oli jo elämässä. Ihan niitä Hesarin jälkeisen elämän alkuja.
- edson
Ali-Baba kirjoitti:
Tuon googlasin ja kyllä se oli jo elämässä. Ihan niitä Hesarin jälkeisen elämän alkuja.
Okei, sitten löydän, sillä kuis ollakaan, tabletin kautta syystä tai toisesta löysin kaikki aikaisemmat Elämä tekstit ykkösestä eli Riitun aloituksesta lähtien. Toisaaltahan on niin, että en taida palata niihin vanhoihin teksteihin, vaan suuntaan etiäpäin. Jos en kaikka löydä, niin koordinaatit ja googlekartta avuksi navigaattorin lisäksi :)
Se olikin aika mysteeri nimittäin. Lueskelin mm. erään kanssa kirjoitetut faceviestitkin ja ihmettelin sitä, kuinka se on mahdollista, koska emme enää törmää facessa. No se syy on kait siinä, että asentamani messenger siihen tablettiin toi ne kirjoitukset esiin. - edson
Ali-Baba kirjoitti:
Tuon googlasin ja kyllä se oli jo elämässä. Ihan niitä Hesarin jälkeisen elämän alkuja.
Toisaalta Hesari piilotti eli poisti meidän "hienot" kommentit Hesarissa. Tekisi mieli miettiä niinkin, että olimme aika erikoinen joukko siellä ja emme kunnioittaneet Sanomien tarkoituksia ja olimme varmaan osa sitä Hesarin uudistustarvetta. Tuota se teettää se ennakkosensuuri
- Ali-Baba
Totta, Hesari toimi erittäin ilkeämielisesti poistaessaan kaiken eikä sallinut edes mahdollisuutta viestiä missä voisi kokoontua uudelleen. Siitä syystä varmaankon osa kirjoittajista joiden ajoittain näkee vielä HS kommenteissa kirjoittavan katosivat historian hämyyn.
Minäkin löysin tänne lopulta googlaamalla "calvadoa", mistä sitten jo alitettu Elämä ketju löytyi. Reksiterissä ei ole koska sen tein, mutta lie 2012 on aika lähellä totuutta.
Siellä oli muun muassa: Riitukka07, sittemmin Akentti ja P-Kustaa kirjoittelemassa. EA nimimerkki oli myös kovin tuottelias - Dr.Whoo
Ali-Baba kirjoitti:
Totta, Hesari toimi erittäin ilkeämielisesti poistaessaan kaiken eikä sallinut edes mahdollisuutta viestiä missä voisi kokoontua uudelleen. Siitä syystä varmaankon osa kirjoittajista joiden ajoittain näkee vielä HS kommenteissa kirjoittavan katosivat historian hämyyn.
Minäkin löysin tänne lopulta googlaamalla "calvadoa", mistä sitten jo alitettu Elämä ketju löytyi. Reksiterissä ei ole koska sen tein, mutta lie 2012 on aika lähellä totuutta.
Siellä oli muun muassa: Riitukka07, sittemmin Akentti ja P-Kustaa kirjoittelemassa. EA nimimerkki oli myös kovin tuotteliasP. Kustaan muistankin, sellainen mukava mies lounaisrannikolta..
Ja eikös toi Akentti alias Riitukka tullut aika paljon myöhäisemmässä vaiheessa S24:seen.
EA, Weepuli ja Kustaa tulivat (muiden muassa) siihen aikaan hyvin juttuun "äijähuumorin" ynnä muunkin kirjoittelun merkeissä. Siis jo ennen Alinkaan saapumista tälle saitille. - Cee-Lila
Ali-Baba kirjoitti:
Totta, Hesari toimi erittäin ilkeämielisesti poistaessaan kaiken eikä sallinut edes mahdollisuutta viestiä missä voisi kokoontua uudelleen. Siitä syystä varmaankon osa kirjoittajista joiden ajoittain näkee vielä HS kommenteissa kirjoittavan katosivat historian hämyyn.
Minäkin löysin tänne lopulta googlaamalla "calvadoa", mistä sitten jo alitettu Elämä ketju löytyi. Reksiterissä ei ole koska sen tein, mutta lie 2012 on aika lähellä totuutta.
Siellä oli muun muassa: Riitukka07, sittemmin Akentti ja P-Kustaa kirjoittelemassa. EA nimimerkki oli myös kovin tuotteliasTotta, Hesari poisti kaikki mahdollisuudet löytää enää kirjoituksia poistamalla googlaamalla ennen saadut jutut, nytkin kun googlaa calvados löytyy ainoastaan tietoa oikeasta calvadoksesta sieltä Ranskan Normandiasta. Moni muukin olisi saattanut löytää tänne, jos olisi jotain viestiä saanut antaa.
- Cee-Lila
edson kirjoitti:
Okei, sitten löydän, sillä kuis ollakaan, tabletin kautta syystä tai toisesta löysin kaikki aikaisemmat Elämä tekstit ykkösestä eli Riitun aloituksesta lähtien. Toisaaltahan on niin, että en taida palata niihin vanhoihin teksteihin, vaan suuntaan etiäpäin. Jos en kaikka löydä, niin koordinaatit ja googlekartta avuksi navigaattorin lisäksi :)
Se olikin aika mysteeri nimittäin. Lueskelin mm. erään kanssa kirjoitetut faceviestitkin ja ihmettelin sitä, kuinka se on mahdollista, koska emme enää törmää facessa. No se syy on kait siinä, että asentamani messenger siihen tablettiin toi ne kirjoitukset esiin.Täällä S24 Elämässä on löydettävissä kaikki juttumme, kuka jaksaa hakea. Niitä ei ole poistettu, toinen asia haluaako enää niitä pitkiä ketjuja alkaa lukemaan. Mutta tosiaan Hesari poisti ne kaikki aikaisemmat siellä kirjoittamamme Elämä-ketjut. Siellä aloin kirjoittaa olikohan 2005 ja täällä heti kohta kun Riitun aloituksen jostain näin. Muistini mukaan sinä Edson ehdotiti jo jotain muuta foorumia, mutta se ei mennyt läpi, itsekin olit sitä mieltä, en muista enää syytä.
- edson
Dr.Whoo kirjoitti:
P. Kustaan muistankin, sellainen mukava mies lounaisrannikolta..
Ja eikös toi Akentti alias Riitukka tullut aika paljon myöhäisemmässä vaiheessa S24:seen.
EA, Weepuli ja Kustaa tulivat (muiden muassa) siihen aikaan hyvin juttuun "äijähuumorin" ynnä muunkin kirjoittelun merkeissä. Siis jo ennen Alinkaan saapumista tälle saitille.Näin oli, että hjuumori kukoisti alkujaan ja kyl se vieläkin, kunhan vähän hioo.
- Cee-Lila
edson kirjoitti:
Okei, sitten löydän, sillä kuis ollakaan, tabletin kautta syystä tai toisesta löysin kaikki aikaisemmat Elämä tekstit ykkösestä eli Riitun aloituksesta lähtien. Toisaaltahan on niin, että en taida palata niihin vanhoihin teksteihin, vaan suuntaan etiäpäin. Jos en kaikka löydä, niin koordinaatit ja googlekartta avuksi navigaattorin lisäksi :)
Se olikin aika mysteeri nimittäin. Lueskelin mm. erään kanssa kirjoitetut faceviestitkin ja ihmettelin sitä, kuinka se on mahdollista, koska emme enää törmää facessa. No se syy on kait siinä, että asentamani messenger siihen tablettiin toi ne kirjoitukset esiin.Tuo on juuri kuulemma se Facen ominaisuus, sieltä ei häivy ikinä mitään. Siksi se on niin vaarallinen. Ja siksi en ole siellä ollut vielä tähän mennessä. Ehkä vähän ennen kuolemaani liityn, niin on kiva sieltä alimmasta kattilasta lukea sieltä, mitä tänne maan päälle kuuluu.
- edson
Ja tiedoksi kaikille urheilun ystäville, että maaottelun lähetysaika tänään on sopivan pituinen (18:00 - 22:00) ja iltamyöhällä tulee lisäksi koripalloa ja ykköseltä naisten futista. Ikävä kyllä nämä pallopelit ovat vain koosteita.
- Dr.Whoo
"Tässä malliksi yksi zip zap kirjoituksista v. 2012 näin vanhoja hytviä aikoja muistellessa:"
Kirjoittajien välisiä sympatioita tarkemmin tuntematta mietin olikos tuo Zipin tappijuttu "sisäpiiri" humooria vai piilokettuilua kalastajalle?
Missähän muuten lie koko kala-äijä?- Alkuperäinen-Rapu
"Missähän muuten lie koko kala-äijä?"
Tuo "kala-äijä" ja minä tulimme viimeisinä, mutta kuitenkin vain muutaman päivän jälkeen, kun Riitu tämän Hesarista pois potkitun Elämä-väen ketjun tänne siirsi.
"Kala-äijä" ei taida nyt tänne tulla ja minäkin kirjoittelen täällä näitä "yksinpuheluitani" - yhtä tyhjänkanssa, kun kukaan ei näitä minun kirjoituksiani taida juuri lueskella. Täällä on nyt muita kirjoittajia tullut, joita on mielenkiintoisampaa kuunnella, mutta jotka avoimesti osoittavat kyllä ne harvat ja valitut meidän!? Elämä-ketjussamme, kenen kanssa "paluumuuttajat" haluavat keskustella! On nykyisin taas hyvin tästäkin Elämästä "pois potkittu olo!"
Weepeli varmaan ei olisi myöskään "paluumuuttajien" suosikki, samoin en ole minäkään, joten taitaa olla minullakin tauonpaikka! Ai niin, vielä on kolmaskin "ei suosittu", - Aurora!
Sanotaan, että "sopu sijaa antaa", mutta ei se näytä aina pitävän paikkaansa, kun "koulukiusaus" saa vallan!
Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua! - Dr.Whoo
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
"Missähän muuten lie koko kala-äijä?"
Tuo "kala-äijä" ja minä tulimme viimeisinä, mutta kuitenkin vain muutaman päivän jälkeen, kun Riitu tämän Hesarista pois potkitun Elämä-väen ketjun tänne siirsi.
"Kala-äijä" ei taida nyt tänne tulla ja minäkin kirjoittelen täällä näitä "yksinpuheluitani" - yhtä tyhjänkanssa, kun kukaan ei näitä minun kirjoituksiani taida juuri lueskella. Täällä on nyt muita kirjoittajia tullut, joita on mielenkiintoisampaa kuunnella, mutta jotka avoimesti osoittavat kyllä ne harvat ja valitut meidän!? Elämä-ketjussamme, kenen kanssa "paluumuuttajat" haluavat keskustella! On nykyisin taas hyvin tästäkin Elämästä "pois potkittu olo!"
Weepeli varmaan ei olisi myöskään "paluumuuttajien" suosikki, samoin en ole minäkään, joten taitaa olla minullakin tauonpaikka! Ai niin, vielä on kolmaskin "ei suosittu", - Aurora!
Sanotaan, että "sopu sijaa antaa", mutta ei se näytä aina pitävän paikkaansa, kun "koulukiusaus" saa vallan!
Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!Öh, kukas täällä on koulukiusannut ja ketä..pikaisesti lukien en huomannut mitään erikoista tässä ketjussa. Ja mitäs "muita" kirjoittajia meinaat?
Ja kuten huomaat, minäkin kaiken kiireen keskellä luin viestisi ja jopa vastaan siihen. - amummu
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
"Missähän muuten lie koko kala-äijä?"
Tuo "kala-äijä" ja minä tulimme viimeisinä, mutta kuitenkin vain muutaman päivän jälkeen, kun Riitu tämän Hesarista pois potkitun Elämä-väen ketjun tänne siirsi.
"Kala-äijä" ei taida nyt tänne tulla ja minäkin kirjoittelen täällä näitä "yksinpuheluitani" - yhtä tyhjänkanssa, kun kukaan ei näitä minun kirjoituksiani taida juuri lueskella. Täällä on nyt muita kirjoittajia tullut, joita on mielenkiintoisampaa kuunnella, mutta jotka avoimesti osoittavat kyllä ne harvat ja valitut meidän!? Elämä-ketjussamme, kenen kanssa "paluumuuttajat" haluavat keskustella! On nykyisin taas hyvin tästäkin Elämästä "pois potkittu olo!"
Weepeli varmaan ei olisi myöskään "paluumuuttajien" suosikki, samoin en ole minäkään, joten taitaa olla minullakin tauonpaikka! Ai niin, vielä on kolmaskin "ei suosittu", - Aurora!
Sanotaan, että "sopu sijaa antaa", mutta ei se näytä aina pitävän paikkaansa, kun "koulukiusaus" saa vallan!
Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!Äläs nyt, Rapunen, minä ainakin luen kirjoituksesi aina. Minulla itselläni on huono tapa jorista omia juttujani, joihin itse asiassa en edes odota kenenkään kommentoivan. Mutta se jorina on omalle mielelleni terveellistä, kun kirjoittamisesta tykkään, enkä läheisilleni ala kirjoitella; puhelimessa sentään välillä puhutaan.
Siippa on kai aika tyypillinen suomalaismies, joka kyllä pussaa muttei juuri puhu. No, en minäkään mikään puhuja ole, kuuntelija kylläkin. Mieluummin kirjoittelen, olen aina tehnyt niin. Likkana pidin päiväkirjaa ja nyt vanhempana kirjoitan itselleni, en päiväkirjaa mutta kaikenlaista muuta juttua. Niitä kirjoituksia ei kyllä kannattaisi jälkeenpäin lukea, pitäisi saman tien deletoida teksti, kun kirjoitusrupeaman lopettaa. Mutta tietsikan uumenissa jorinat ovat. Vielä. Jonain päivänä hävitän ne kaikki.
Olen joskus ihmetellyt, miten kirjailija suhtautuu julkaisemaansa kirjaan. Lukeeko hän sen vielä kerran, vai pistääkö uunilämpimän hengentuotteensa suoraan hyllyyn, edellisen viereen. Minä en lukisi omiani, jos kirjan aikaan saisin. Onneksi en saa. - aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
"Missähän muuten lie koko kala-äijä?"
Tuo "kala-äijä" ja minä tulimme viimeisinä, mutta kuitenkin vain muutaman päivän jälkeen, kun Riitu tämän Hesarista pois potkitun Elämä-väen ketjun tänne siirsi.
"Kala-äijä" ei taida nyt tänne tulla ja minäkin kirjoittelen täällä näitä "yksinpuheluitani" - yhtä tyhjänkanssa, kun kukaan ei näitä minun kirjoituksiani taida juuri lueskella. Täällä on nyt muita kirjoittajia tullut, joita on mielenkiintoisampaa kuunnella, mutta jotka avoimesti osoittavat kyllä ne harvat ja valitut meidän!? Elämä-ketjussamme, kenen kanssa "paluumuuttajat" haluavat keskustella! On nykyisin taas hyvin tästäkin Elämästä "pois potkittu olo!"
Weepeli varmaan ei olisi myöskään "paluumuuttajien" suosikki, samoin en ole minäkään, joten taitaa olla minullakin tauonpaikka! Ai niin, vielä on kolmaskin "ei suosittu", - Aurora!
Sanotaan, että "sopu sijaa antaa", mutta ei se näytä aina pitävän paikkaansa, kun "koulukiusaus" saa vallan!
Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!Kyllä minä ainakin luen Ravun jutut kuten kaikkien muidenkin. Rapu on yksi Elämän peruskirjoittajista ja sympaattinen sekä tasapuolinen muita kohtaan, mitä kaikista ei tosiaan voi sanoa. Esim. Alin kanssa olemme kylmissä väleissä aina ja ikuisesti. Mutta onneksi hulluksi haukkuminen ja noiduttelu on jäänyt pois. Eihän kaikista voi pitää, ei tosi- eikä virtuaalielämässä., Edsonista olen aina tykännyt, mutta meidät on erotettu tosistamme enkä aio tuppautua väliin. Mummun ja Ceen, samoin herra Huun kanssa olemme hyvinkin välilöissä, vai tulkitsenko väärin?
Ei kai se kalaäijä vielä ehdi verkoiltaan ja katiskoiltaan tänne joutavia puhumaan. Tulee kun ehtii. - Alkuperäinen-Rapu
Dr.Whoo kirjoitti:
Öh, kukas täällä on koulukiusannut ja ketä..pikaisesti lukien en huomannut mitään erikoista tässä ketjussa. Ja mitäs "muita" kirjoittajia meinaat?
Ja kuten huomaat, minäkin kaiken kiireen keskellä luin viestisi ja jopa vastaan siihen.En kyllä tarkoittanut sinua. Tiedän tyylisi, enkä sitä mitenkään "paheksukaan", mutta tiedät kyllä ketä tarkoitan noilla "muilla" - kerroinhan sen - "paluumuuttajat!"
Eikös "muuttajat" tuo tullessaan aina uusia tuulia? Vanhat, vähemmän heitä miellyttävät "väsytetään" tavalla tai toisella (hyvin hienovaraisellakin, jos taitoa ja kärsivällisyyttä on) pois seurasta, vaikka olisi tarkoitus ja antoisaakin, edelleenkin kaikkien saada sanoa, mitä "sydämellä" on.
Kiitos kun luit - Dr.Whoo! - Dr.Whoo
aurora5 kirjoitti:
Kyllä minä ainakin luen Ravun jutut kuten kaikkien muidenkin. Rapu on yksi Elämän peruskirjoittajista ja sympaattinen sekä tasapuolinen muita kohtaan, mitä kaikista ei tosiaan voi sanoa. Esim. Alin kanssa olemme kylmissä väleissä aina ja ikuisesti. Mutta onneksi hulluksi haukkuminen ja noiduttelu on jäänyt pois. Eihän kaikista voi pitää, ei tosi- eikä virtuaalielämässä., Edsonista olen aina tykännyt, mutta meidät on erotettu tosistamme enkä aio tuppautua väliin. Mummun ja Ceen, samoin herra Huun kanssa olemme hyvinkin välilöissä, vai tulkitsenko väärin?
Ei kai se kalaäijä vielä ehdi verkoiltaan ja katiskoiltaan tänne joutavia puhumaan. Tulee kun ehtii.Miehän oon välilöissä tasapuolisesti kaikkien kanssa.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kyllä minä ainakin luen Ravun jutut kuten kaikkien muidenkin. Rapu on yksi Elämän peruskirjoittajista ja sympaattinen sekä tasapuolinen muita kohtaan, mitä kaikista ei tosiaan voi sanoa. Esim. Alin kanssa olemme kylmissä väleissä aina ja ikuisesti. Mutta onneksi hulluksi haukkuminen ja noiduttelu on jäänyt pois. Eihän kaikista voi pitää, ei tosi- eikä virtuaalielämässä., Edsonista olen aina tykännyt, mutta meidät on erotettu tosistamme enkä aio tuppautua väliin. Mummun ja Ceen, samoin herra Huun kanssa olemme hyvinkin välilöissä, vai tulkitsenko väärin?
Ei kai se kalaäijä vielä ehdi verkoiltaan ja katiskoiltaan tänne joutavia puhumaan. Tulee kun ehtii.Sama täällä, minä luen aina kaikkien kirjoitukset, vaikka en niihin aina vastaisikaan. Ravun jutut Hesariinkin luen aina, kun löysin sinut sieltä uudelleen. Sinuthan hävitettiin sieltä aina välillä jostain syystä, kun taas muokkasivat sivujaan uuteen uskoon. Olen löytänyt sieltä uudelleen myös Ida-Amelien, Latinisti-Roitsila-Pupuleuan, Jaguarinin ja Ukkelon. Tämä siksi, että otin myös digin paperihesarin lisäksi parilla eurolla kuussa. Aurora ei taida Hesariin enää kirjoittaa. Vihjaise, jos kirjoitat. Dr Who taisi joku päivä siellä olla, en ole varma, oliko meidän Who? P Kustaan muistan sieltä hyvin. Minunkin nimmarini meni jollekin muulle. En ole kyllä kirjoituksiaan nähnyt sen koommin. Muistan, kun otin uudeksi nimmariksi Dos calva, niin Zipzap sanoi, että tarkoittaa kaksi kaljua, joten luovuin siitä, en muista oliko espanjaksi vai portugaliksi.
- Alkuperäinen-Rapu
amummu kirjoitti:
Äläs nyt, Rapunen, minä ainakin luen kirjoituksesi aina. Minulla itselläni on huono tapa jorista omia juttujani, joihin itse asiassa en edes odota kenenkään kommentoivan. Mutta se jorina on omalle mielelleni terveellistä, kun kirjoittamisesta tykkään, enkä läheisilleni ala kirjoitella; puhelimessa sentään välillä puhutaan.
Siippa on kai aika tyypillinen suomalaismies, joka kyllä pussaa muttei juuri puhu. No, en minäkään mikään puhuja ole, kuuntelija kylläkin. Mieluummin kirjoittelen, olen aina tehnyt niin. Likkana pidin päiväkirjaa ja nyt vanhempana kirjoitan itselleni, en päiväkirjaa mutta kaikenlaista muuta juttua. Niitä kirjoituksia ei kyllä kannattaisi jälkeenpäin lukea, pitäisi saman tien deletoida teksti, kun kirjoitusrupeaman lopettaa. Mutta tietsikan uumenissa jorinat ovat. Vielä. Jonain päivänä hävitän ne kaikki.
Olen joskus ihmetellyt, miten kirjailija suhtautuu julkaisemaansa kirjaan. Lukeeko hän sen vielä kerran, vai pistääkö uunilämpimän hengentuotteensa suoraan hyllyyn, edellisen viereen. Minä en lukisi omiani, jos kirjan aikaan saisin. Onneksi en saa.Tervehdys amummu!
Kirjoitin sinulle pitkän vastauksen kommenttiisi, mutta ei sitä kyllä täällä näy, vaikka lähti se matkaan. Yritän uudestaan nyt!
Uskon, että luet minunkin kommenttini, etkä sinä(kään), niin kuin en minä, eivät monet muutkaan tee "listoja" niistä, kenen kanssa he vain haluavat kirjoitella. Kaipailemme kyllä nimellä, jos jostakin ei ole kuulunut vähään aikaan mitään ja se tuntuu hyvältä, mutta sehän on aivan eri asia kuin "valikoiminen" ja kertominen kenen kanssa haluaa kirjoitella ja kenen ei!
Kerroin tuossa "kadonneessa" kirjoituksessani myös sen, että tämä Elämä-ketju on jatkumoa Hesarissa avaamalleni pitkään jatkuneelle "Minne katosi Elämänmaku?" otsikoimalleni ketjulle. Syyt tuohon otsikointiin olivat silloin minulla samanlaiset, kuin nyt tuo ylempänä oleva kirjoitukseni.Sen avasin silloin Hesarin "Elämän" loppuaikoina ja siinä oli jo jotain yli 2 000 kommenttia, kun se kirjoittelu siellä loppui ja Riitu jatkoi täällä uudella Elämä-ketjulla. Nimi - Elämä on ollut pysyvä ja elämän aiheet otsikossa antavat vain muutoksen tuulia, vaikka aiheethan Elämässä ovat vapaat!
No, jatketaan Elämää - välillä on hyviä ja välillä huonoja aikoja - mutta sellaista elämä todella onkin!
Hyvää viikonloppua! - amummu
aurora5 kirjoitti:
Kyllä minä ainakin luen Ravun jutut kuten kaikkien muidenkin. Rapu on yksi Elämän peruskirjoittajista ja sympaattinen sekä tasapuolinen muita kohtaan, mitä kaikista ei tosiaan voi sanoa. Esim. Alin kanssa olemme kylmissä väleissä aina ja ikuisesti. Mutta onneksi hulluksi haukkuminen ja noiduttelu on jäänyt pois. Eihän kaikista voi pitää, ei tosi- eikä virtuaalielämässä., Edsonista olen aina tykännyt, mutta meidät on erotettu tosistamme enkä aio tuppautua väliin. Mummun ja Ceen, samoin herra Huun kanssa olemme hyvinkin välilöissä, vai tulkitsenko väärin?
Ei kai se kalaäijä vielä ehdi verkoiltaan ja katiskoiltaan tänne joutavia puhumaan. Tulee kun ehtii.Et tulkitse väärin, ainakaan minun mielestäni. Minäkin uskon olevani välilöissä (melkein;) kaikkien kanssa.
Niinhän pitäisikin olla, että jos riitaa tulee, niin ne on asiat jotka riitelee, eivät ihmiset, mutta aina se vain ei suju niin. Sen huomasin esim. oman asoy:ni hallitustyössäkin. Kun asia-argumentit loppuvat, niin mennään henkilöön, joka ei ole samalla linjalla ja kehtaa sen sanoa. Ja se jos mikä ottaa pannuun niin, että hämäläiseltäkin meinaa mennä hermo. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Kyllä minä ainakin luen Ravun jutut kuten kaikkien muidenkin. Rapu on yksi Elämän peruskirjoittajista ja sympaattinen sekä tasapuolinen muita kohtaan, mitä kaikista ei tosiaan voi sanoa. Esim. Alin kanssa olemme kylmissä väleissä aina ja ikuisesti. Mutta onneksi hulluksi haukkuminen ja noiduttelu on jäänyt pois. Eihän kaikista voi pitää, ei tosi- eikä virtuaalielämässä., Edsonista olen aina tykännyt, mutta meidät on erotettu tosistamme enkä aio tuppautua väliin. Mummun ja Ceen, samoin herra Huun kanssa olemme hyvinkin välilöissä, vai tulkitsenko väärin?
Ei kai se kalaäijä vielä ehdi verkoiltaan ja katiskoiltaan tänne joutavia puhumaan. Tulee kun ehtii.Kiitos aurora ja hyvää viikonlopun aloitusta!
Aiotko mennä mökillesi? - amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Sama täällä, minä luen aina kaikkien kirjoitukset, vaikka en niihin aina vastaisikaan. Ravun jutut Hesariinkin luen aina, kun löysin sinut sieltä uudelleen. Sinuthan hävitettiin sieltä aina välillä jostain syystä, kun taas muokkasivat sivujaan uuteen uskoon. Olen löytänyt sieltä uudelleen myös Ida-Amelien, Latinisti-Roitsila-Pupuleuan, Jaguarinin ja Ukkelon. Tämä siksi, että otin myös digin paperihesarin lisäksi parilla eurolla kuussa. Aurora ei taida Hesariin enää kirjoittaa. Vihjaise, jos kirjoitat. Dr Who taisi joku päivä siellä olla, en ole varma, oliko meidän Who? P Kustaan muistan sieltä hyvin. Minunkin nimmarini meni jollekin muulle. En ole kyllä kirjoituksiaan nähnyt sen koommin. Muistan, kun otin uudeksi nimmariksi Dos calva, niin Zipzap sanoi, että tarkoittaa kaksi kaljua, joten luovuin siitä, en muista oliko espanjaksi vai portugaliksi.
Minä olen myös löytänyt HS:stä nuo mainitsemasi kirjoittajat ja luenkin välillä heidän kirjoituksiaan haulla. Rapusen kirjoitukset aina. Joskus harvoin kirjoitan itsekin, mutta se on todella harvoin, korkeintaan muutaman kerran vuodessa, tjms.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Sama täällä, minä luen aina kaikkien kirjoitukset, vaikka en niihin aina vastaisikaan. Ravun jutut Hesariinkin luen aina, kun löysin sinut sieltä uudelleen. Sinuthan hävitettiin sieltä aina välillä jostain syystä, kun taas muokkasivat sivujaan uuteen uskoon. Olen löytänyt sieltä uudelleen myös Ida-Amelien, Latinisti-Roitsila-Pupuleuan, Jaguarinin ja Ukkelon. Tämä siksi, että otin myös digin paperihesarin lisäksi parilla eurolla kuussa. Aurora ei taida Hesariin enää kirjoittaa. Vihjaise, jos kirjoitat. Dr Who taisi joku päivä siellä olla, en ole varma, oliko meidän Who? P Kustaan muistan sieltä hyvin. Minunkin nimmarini meni jollekin muulle. En ole kyllä kirjoituksiaan nähnyt sen koommin. Muistan, kun otin uudeksi nimmariksi Dos calva, niin Zipzap sanoi, että tarkoittaa kaksi kaljua, joten luovuin siitä, en muista oliko espanjaksi vai portugaliksi.
"Ravun jutut Hesariinkin luen aina, kun löysin sinut sieltä uudelleen. Sinuthan hävitettiin sieltä aina välillä"
Tuossa piti olla kun löysin hänet sieltä uudelleen. Ja "hänethän hävitettiin" sieltä aina välillä.
Tässähän vastasin Auroralle. Siksi ihan vääriä kohdistuksia, kielioppi on tänään hakusessa, olen siis vielä ihan sekaisin väsymyksestä tämän viikon kokemuksien jälkeen, olen huomannut. Vaikka nukuin hyvin viime yönä. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kyllä minä ainakin luen Ravun jutut kuten kaikkien muidenkin. Rapu on yksi Elämän peruskirjoittajista ja sympaattinen sekä tasapuolinen muita kohtaan, mitä kaikista ei tosiaan voi sanoa. Esim. Alin kanssa olemme kylmissä väleissä aina ja ikuisesti. Mutta onneksi hulluksi haukkuminen ja noiduttelu on jäänyt pois. Eihän kaikista voi pitää, ei tosi- eikä virtuaalielämässä., Edsonista olen aina tykännyt, mutta meidät on erotettu tosistamme enkä aio tuppautua väliin. Mummun ja Ceen, samoin herra Huun kanssa olemme hyvinkin välilöissä, vai tulkitsenko väärin?
Ei kai se kalaäijä vielä ehdi verkoiltaan ja katiskoiltaan tänne joutavia puhumaan. Tulee kun ehtii.Kalaäijähän (Weepeli) oli silloin alkuaikoinakin poissa koko kesän, alkaen jostain toukokuusta jäidenlähdöstä aina tuonne lokakuun lopulle ennen kuin palasi ketjuille takaisin. Nyt hänellä oli vielä se mökkiremontin teko. Viime vuonna kyllä kirjoitteli sieltä möksältään tänne, mutta nyt valitteli tämän ketjun pääsyvaikeudesta älyluurilla, vaikka piti helpottua pääsy, niin vaikeutui. Koskee varmaan vain tätä S24 saittia.
- aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kiitos aurora ja hyvää viikonlopun aloitusta!
Aiotko mennä mökillesi?Vastahan minä mökiltä tulin pyykkivuoren kanssa. Tyttärellä on suuri tapahtuma järjestettävänään: koko Suomesta tulee lajin harrastajia treenaamaan ja nauttimaan nuotioilloista meidän mettässä. Sää ei kyllä oikein suosi niitä kokoontumisajoja, on liian lämmintä karvapeitteisille ajureille.
En ole kirjoittanut Hesariin enkä pääse toistenkaan juttuja lukemaan. Vähän liikaa muutenkin roikun netissä kaikenmaailman palstoilla. Esim. seuraan asunto- ja huutokauppasivuja kiinnostuneena ja Facessa tulee pyörittyä.
Ostin Hotakaisen Räikkös-kirjan. Se on todella hyvä, vaikken mikään formulafani olekaan. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Vastahan minä mökiltä tulin pyykkivuoren kanssa. Tyttärellä on suuri tapahtuma järjestettävänään: koko Suomesta tulee lajin harrastajia treenaamaan ja nauttimaan nuotioilloista meidän mettässä. Sää ei kyllä oikein suosi niitä kokoontumisajoja, on liian lämmintä karvapeitteisille ajureille.
En ole kirjoittanut Hesariin enkä pääse toistenkaan juttuja lukemaan. Vähän liikaa muutenkin roikun netissä kaikenmaailman palstoilla. Esim. seuraan asunto- ja huutokauppasivuja kiinnostuneena ja Facessa tulee pyörittyä.
Ostin Hotakaisen Räikkös-kirjan. Se on todella hyvä, vaikken mikään formulafani olekaan.Asuntosivuja, kaukoidän streetfood-sivuja, kampaamosivuja, missä eräs loistokampaajamies loihtii upeita leikkauksia kaikenikäisten naisten hiuksiin olen viime aikoina seurannut, sekä sinkkuillallissivuja, missä olen huomannut, että monikaan ei löydä kumppania sieltä. On parempaa ajanvietettä minulle, kun U katsoo töllöstä leffoja, joista en itse välitä. Tosin U menee niin aikaisin nukkumaan, että minulla on koko ilta aikaa katsoa töllöä, viimeisimmät mielenkiintoisimmat ohjelmat olivat lähes puolenyön aikaan tulleet ohjelmat Syyrian pakolaisista. Australiassa heidät lähetettiin Naurusaarille pakolaisleirille. Vaikka iso osa pakolaisista oli hyvin koulutettua väkeä, töihin heitä ei laskettu Ausseihin. En tosin tiedä yhtään, onko Ausseissa työttömyyttä. Nyt kun olin taas Meikussa, oli röntgenosaston hoitajana nuori somalimies, joka osasi niin hyvin suomea, että oli varmaan syntynyt täällä. Mutta kun minulle piti UÄ:n jälkeen laittaa hiekkapussi nivuseen, haki jonkun, joka osasi laittaa sen, sanoi, ettei ole vielä kertaakaan laittanut sitä. Hoitaja löytyi, joka osasi ja opasti.
Eilen katsoin töllöstä sen uuden tietokilpailuohjelman, jossa oli 3 kilpailijaa ja besservisser, jona toimi Markus Leikola. Kilpailijat saivat kerättyä 7500 e, mutta besservisser voitti heidät ja jäivät lopulta ilman euroakaan. - Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Sama täällä, minä luen aina kaikkien kirjoitukset, vaikka en niihin aina vastaisikaan. Ravun jutut Hesariinkin luen aina, kun löysin sinut sieltä uudelleen. Sinuthan hävitettiin sieltä aina välillä jostain syystä, kun taas muokkasivat sivujaan uuteen uskoon. Olen löytänyt sieltä uudelleen myös Ida-Amelien, Latinisti-Roitsila-Pupuleuan, Jaguarinin ja Ukkelon. Tämä siksi, että otin myös digin paperihesarin lisäksi parilla eurolla kuussa. Aurora ei taida Hesariin enää kirjoittaa. Vihjaise, jos kirjoitat. Dr Who taisi joku päivä siellä olla, en ole varma, oliko meidän Who? P Kustaan muistan sieltä hyvin. Minunkin nimmarini meni jollekin muulle. En ole kyllä kirjoituksiaan nähnyt sen koommin. Muistan, kun otin uudeksi nimmariksi Dos calva, niin Zipzap sanoi, että tarkoittaa kaksi kaljua, joten luovuin siitä, en muista oliko espanjaksi vai portugaliksi.
Enpä ole koskaan kirjoittanut hesariin tällä nimmarilla, silloin tällöin harvakseltaan eräällä toisella jota en viitsi tässä sanoa.
- amummu
Minäkin muistan ZipZapin. Hävisi sitten johonkin ykskaks. Ehkä olot maassa kävivät liian surkeiksi. Muuttikohan Portugaliin. Sain vaikutelman, että hän olisi ollut historian tutkija ja/tai opettaja. En tiedä, mistä semmoinen tuli päähäni. Kerran hän kirjoituksessaan kertoi juuri silloin olevansa yhdellä Cap Verden saarista. Olikohan käymässä (vaimonsa) sukulaisten luona. Muistan tuon maininnan siksi, että itse olin juuri noina aikoina suunnittelemassa työmatkaa Cap Verdelle., ja meinasin Z:lta kysyäkin jotain. Harmikseni kokoukseni kuitenkin siirrettiin pidettäväksi Montrealiin, enkä päässyt näkemään po. saarivaltiota.
Onpa sinulla, Cee, ollut taas vastuksia hoitojesi kanssa. Sitkeästi vain olet taistellut niiden kanssa. Kiva kun olet taas mukana "Jalon jengissä".
Minä yritän nyt toipua mökkikeikasta, millä olisi pitänyt olla askelmittari jalassa. Sen verran tuli steppailua sisätilojen ja rannan oleskelutilojen välillä, että varmaan löisin, jos en nyt maailmanennätystä, niin ainakin oman ennätykseni - en kylläkään tiedä mikä se on. Mittari on minulla ollut jo monta vuotta yöpöydän laatikossa, mutta en ole ottanut sitä käyttöön. Tänään ei onneksi tarvitse lähteä kettislenkille.
Eilen kotiuduin iltapäivällä yksikseni, kun siippa ja vieraamme (on, muuten, tämmöisen vanhan vaimonkin mielestä vetävän näköinen kuuskymppinen, ei puhdas engelsmanni, italialaista verta kuulemma;) menivät TAYSiin moikkaamaan entisiä ja nykyisiä asiakkaitaan. Kotiin tultuani ja tavarat purettuani läksin melkein samoilta istumilta katsomaan isolta valkokankaalta Kaufmannin konserttia. Olipa taas nautintoa koko rahan edestä! Ehkä olisi ollut vielä enemmänkin (minulle), jos olisi laulanut enempi oopperaa, mutta kyllä ne italialaiset muutkin, etupäässä rakkauslaulut aivan upeasti soivat. Että osaakin mies hallita äänensä!
Eilen, juuri ennen konserttiin lähtöäni poika soitti työmatkaltaan, että lapset tarvitsisivat yöpaikkaa. Äitinsä oli juuttunut jonnekin ja isä siis reisussa. Ex-miniä ei pysty sen vertaa nöyrtymään, että ottaisi meihin itse yhteyttä. Hän oli tekstannut asian pojallemme, joka taas työtilanteessaan ei heti pystynyt asiaa hoitamaan, vaan vasta työpäivänsä jälkeen teki sen. Onneksi siippa oli jo tulossa kotiin päin, ja "kerkisi hätiin" hakemaan lapset ja ruokkimaan heitä. Minä illalla sitten keitin vain aamupuurot valmiiksi, että oli syötävää aamuksi ennen kouluun lähtöä. Vähän sentään kerkisin kuunnella lasten kuulumisia ennen nukkumaan menoa. Nyt sitten tänään olenkin vain lukenut sanomalehtiä viikon varrelta, paperilta ja netistä (yäk), nautiskellut rauhassa aamukahvista ja nyt tästä koneen näpyttelystä. Tuntuu, että on jo illansuu lähenemässä kun olen ollut hereillä jo seitsemästä saakka - minulle, myöhäisherännäiselle erikoista.
Mukavaa viikonlopun aloittelua. - Ali-Baba
Tässähän yritettiin mukavia muistella entisestä paremmasta ajasta josta Zip Zap oli vain originelleimpia muistettavia.
Ketäs muisteltaisi seuraavaksi ystävällisessä mielessä? V. Puistoa joka katosi Andalusian yöhön, HHRiitua?
Niille jotka patologisesti yrittävät saada riitaa aikaiseksi emme mitään voi. Kirjoitelkoon omiaan jos siitä tyydytyksen saavat. Ainahan on tehty selväksi että nämä julkiset ketjut ovat kaikille vapaita. Ainoastaan Allersin tekoäly päättää mitä ei saa kirjoittaa.
Pääasiassa täällä kirjoitetaan yleisellä tasolla eikä viestin sitä selkeästi ilmaisematta jollekin henkilölle.
Minä esimerkiksi osoitan kirjoituksia suoraan Edsonille ja Dr.Whoolle kun kirjoitamme teknisistä,, "innovaatio"asioista, matkailusta, energiasta, luonnosuojelusta jne. Kaikki aiheita jotka eivät ole yleiskiinnostavia
Mutta nyt on kaappi tai oikeammin kaapit täynnä uutta letkumuonaa, lääkkeitä ja terveysjuomia mitkä letkusta läpi menee
Kukka hyllyilleni ilmestyi myös julmasti chilissä oleva ruukkuchili. Näyttää oleven istutettu hevoisenpaskaan!- aurora5
Kun mainitsit riidanhaastajat, niin sinua pahempi sitä lajia oli vain Hampurin Riitu, joka sai raivokohtauksen aina jos kirjoitin jotain tänne "hänen ketjuunsa". Siksi vetäytyimme Inkerin kanssa toisen ketjuun... juuri siihen jonka sinä muutamia vaiheita myöhemmin omit itsellesi ja herraseurallesi. Vähän ikävää muistutella mitään noin huonomuistiselle kuin tämä Ali-sulttaani.
Vaikka olenkin kiinnostunut luonnonsuojelusta, en halua kirjoittaa siitä samalle ketjulle kuin sinä, tulisin kuitenkin jyrätyksi taholtasi "patologisesti väärässä olevana". - Cee-Lila
Muistan Raimo Puiston erittäin hyvin. Hän oli pienyrittäjä Tuusulasta, asui Kellokoskella, Oli kokenut konkurssin. Vitsaili, että hänellä on ollut 8 anoppia, kun kaikki avoliitotkin otetaan huomioon. Hänellä oli kolme tytärtä, jotka asuivat ympäri maailmaa. Yksi heistä on Susanna Puisto, jenkeissä asuva costume designer, vaatetti elokuvatähtiä roolivaatteisiinsa. Hänestä oli kerran töllössä peräti oma dokumentti. Muistan kun Raimo muutti jonnekin Espanjaan, lähti sinne omalla vanhalla Mazdallaan ja joutui kaiketi hätään, koska Durian yritti avata ketjussa hänelle avustustilin, jolloin Hesari lopetti sen alkuunsa. Yksi tyttäristä asui Barcelonassa muistaakseni ja kolmas Hollannissa. Raimolla oli yhdessä vaiheessa myös oma blogi, joka päättyi olikohan 2008, eli 10 v sitten. En muista Puiston nimmaria Hesarista, hän oli myös Tuusulan valtuuston jäsen yhdessä vaiheessa.Blogissaan hän kertoi monista vaikeuksistaan yrityksensä kanssa. Oli asunut jossain vaiheessa myös Bilbaossa, jolloin lapset olivat pieniä.
- Dr.Whoo
aurora5 kirjoitti:
Kun mainitsit riidanhaastajat, niin sinua pahempi sitä lajia oli vain Hampurin Riitu, joka sai raivokohtauksen aina jos kirjoitin jotain tänne "hänen ketjuunsa". Siksi vetäytyimme Inkerin kanssa toisen ketjuun... juuri siihen jonka sinä muutamia vaiheita myöhemmin omit itsellesi ja herraseurallesi. Vähän ikävää muistutella mitään noin huonomuistiselle kuin tämä Ali-sulttaani.
Vaikka olenkin kiinnostunut luonnonsuojelusta, en halua kirjoittaa siitä samalle ketjulle kuin sinä, tulisin kuitenkin jyrätyksi taholtasi "patologisesti väärässä olevana".Mie taas pidin Riitusta juuri siksi että oli kipakka luonne, joka uskalsi sanoa mistä kana pissii.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Muistan Raimo Puiston erittäin hyvin. Hän oli pienyrittäjä Tuusulasta, asui Kellokoskella, Oli kokenut konkurssin. Vitsaili, että hänellä on ollut 8 anoppia, kun kaikki avoliitotkin otetaan huomioon. Hänellä oli kolme tytärtä, jotka asuivat ympäri maailmaa. Yksi heistä on Susanna Puisto, jenkeissä asuva costume designer, vaatetti elokuvatähtiä roolivaatteisiinsa. Hänestä oli kerran töllössä peräti oma dokumentti. Muistan kun Raimo muutti jonnekin Espanjaan, lähti sinne omalla vanhalla Mazdallaan ja joutui kaiketi hätään, koska Durian yritti avata ketjussa hänelle avustustilin, jolloin Hesari lopetti sen alkuunsa. Yksi tyttäristä asui Barcelonassa muistaakseni ja kolmas Hollannissa. Raimolla oli yhdessä vaiheessa myös oma blogi, joka päättyi olikohan 2008, eli 10 v sitten. En muista Puiston nimmaria Hesarista, hän oli myös Tuusulan valtuuston jäsen yhdessä vaiheessa.Blogissaan hän kertoi monista vaikeuksistaan yrityksensä kanssa. Oli asunut jossain vaiheessa myös Bilbaossa, jolloin lapset olivat pieniä.
On siinä meillä hyvämuistinen kirjoittaja. Luokallani oppikoulussa oli Elina tai Helena Puisto, asui Caloniuksenkadulla. Liekö sen nimmarin sukulaisia?
Durian taas kertomansa mukaan asui lapsena samassa Mechelininkadun talossa kuin minä. Hesarissa oli tänään kuva kadun hirveistä myllerryksistä juuri kotimme kohdalta.
Durianilla oli tapa esittää vaikeita mysteerejä toisten ratkaistavaksi. - aurora5
Dr.Whoo kirjoitti:
Mie taas pidin Riitusta juuri siksi että oli kipakka luonne, joka uskalsi sanoa mistä kana pissii.
Joo, kyllä se kuseskeli hyvin meikäläisen varpaille.
- Dr.Whoo
aurora5 kirjoitti:
Joo, kyllä se kuseskeli hyvin meikäläisen varpaille.
Hyvä ettei silmään kussu...
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Muistan Raimo Puiston erittäin hyvin. Hän oli pienyrittäjä Tuusulasta, asui Kellokoskella, Oli kokenut konkurssin. Vitsaili, että hänellä on ollut 8 anoppia, kun kaikki avoliitotkin otetaan huomioon. Hänellä oli kolme tytärtä, jotka asuivat ympäri maailmaa. Yksi heistä on Susanna Puisto, jenkeissä asuva costume designer, vaatetti elokuvatähtiä roolivaatteisiinsa. Hänestä oli kerran töllössä peräti oma dokumentti. Muistan kun Raimo muutti jonnekin Espanjaan, lähti sinne omalla vanhalla Mazdallaan ja joutui kaiketi hätään, koska Durian yritti avata ketjussa hänelle avustustilin, jolloin Hesari lopetti sen alkuunsa. Yksi tyttäristä asui Barcelonassa muistaakseni ja kolmas Hollannissa. Raimolla oli yhdessä vaiheessa myös oma blogi, joka päättyi olikohan 2008, eli 10 v sitten. En muista Puiston nimmaria Hesarista, hän oli myös Tuusulan valtuuston jäsen yhdessä vaiheessa.Blogissaan hän kertoi monista vaikeuksistaan yrityksensä kanssa. Oli asunut jossain vaiheessa myös Bilbaossa, jolloin lapset olivat pieniä.
Nyt pajahti meikäläisen kalloon se Raimo Puiston Hesarin nimmari, hän oli Raipu. Eli etunimestä 3 kirjainta ja sukunimestä kaksi, molemmat siitä alusta.
- aurora5
Dr.Whoo kirjoitti:
Hyvä ettei silmään kussu...
Saattoi sen senkin tehdä. Joku arveli, että Riitu olisi ollut Tyyne.
- Dr.Whoo
aurora5 kirjoitti:
Saattoi sen senkin tehdä. Joku arveli, että Riitu olisi ollut Tyyne.
En usko että Riitusta olisi ollut Tyyneksi. Siusta ja miusta ehkä..mutta ei nyt sentään.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Saattoi sen senkin tehdä. Joku arveli, että Riitu olisi ollut Tyyne.
Tyynen persoonahan ei koskaan auennut. Joku arveli että Tyyne olisi ollut Zipzap. Zip esitti välillä myös naisen nimmarilla olevansa joku tutkija Afrikassa.
- Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Tyynen persoonahan ei koskaan auennut. Joku arveli että Tyyne olisi ollut Zipzap. Zip esitti välillä myös naisen nimmarilla olevansa joku tutkija Afrikassa.
Joo, kyllähän näitä sivupeersoonia saattaa olla monilla luovilla kirjoittajilla.
Tyynekin oli muistaakseni alussa paljon selkeämpi kirjoittaja kuin myöhemmin.
- Ali-Baba
No onhan sieltä irronnut "hyviä" muisteloita mahdollisesti edesmenneistä kirjoittajista. Riitunhan taoasin parikin kertaa Hampurin merimieskirkolla ja ihan hyvä tyyppi. Netissä vaan niin vähästä voidaan väärinymmärtää jos on ammattimainen väärinymmärtäjä,
Ceen muisti Raipusta oli hämmästyttävää. Toisaalta Raipu kyllä kirjoitteli hesarin elämissä niin paljon että siitä kyllä olisi muistijälki pitänyt jäädäkin
Nuori herra Whoo muistaa asioita joita en olisi jänen niin nuoreksi arvelleen muisrtavan. Ehkä hän onkin erään Macronin lailla "pikkuvanha"
Tyyne on minulle ihan mysteeri myös.
Tapiolan mummu sen sijaan edelleenkin kirjoittelee joskus teräviä kommentteja RoitsilaPupuleukana Hesariin, Kai Tolkkukin ajoittain esiintyy hesarissa vaikkei enää niin paljon kehu pihapuutansa ja turboahdettua menopeliään.
Tuleeko muita mieleen paitsi kaikkien muistama Wienissä poistunut savolainen Donizettin ihailijatar ja myös hyväkielinen kirjoittaja jonka osa oli kai tuntenut henkilökohtaisesti- Cee-Lila
Muistan myös hyvin Rapatöyryn muorin, joka talletti kaikki kirjoituksemme jälkipolville, kuten hän sanoi. Oli siis varsinainen historioitsija. Tulosti ja kansioi kaikenlaista. Toinen kirjoittaja oli Raparperi, joka oli hyvin luontohenkinen ja terveesti elävä, oliko peräti vegaani.
Raipun kirjoituksia luin myös hänen blogistaan. Samoin Janushkan ja Reissunaisen elämänvaiheet selvisivät sieltä. Tapasivat toisiaan nuo kolme. Sitten Raipu muutti Espanjaan ja Janushka ja Reissunainen erosivat. Rakkaus näköjään loppui. - Ali-Baba
No hetken pätki muistini kun en muistanut sen wieniläiskirjoittajan nimimerkkiä muuta kuin että Donizettiin se liittyi:
No hänhän oli Dr. Dulcamara - aurora5
"Jos on ammattimainen väärinymmärtäjä"
Jos tulee kuvaannollisesti kynnet ojossa naamalle, siinä ei ole mitään väärinymmärtämistä. Mutta voithan toki puolustaa tuttavaasi, kun on oikein kirkollakävijäkin.
- Cee-Lila
Tähän väliin laitan tämän musan, oletan että Aurora pitää, koska on jatsahtava kipale.
https://www.youtube.com/watch?v=Fc6izYdLhNE&list=RDFc6izYdLhNE&t=28
Olen huomannut että jazz on hänen musiikkimakuunsa sopivaa. Katsotaan, onnistuiko.- aurora5
https://youtu.be/gUG-WXS9G_I
Ihan kivaa tuollainen jatsahtava. Olen kuitenkin niin vanha, että pidän vähän räkäisemmästä. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
https://youtu.be/gUG-WXS9G_I
Ihan kivaa tuollainen jatsahtava. Olen kuitenkin niin vanha, että pidän vähän räkäisemmästä.Ihan kiva kipale. Minäkin pidän oikein räkäisestä bluesista myös. Kerran näin tv:ssä; kaksi vanhaa miestä soitti kadulla bluesia, Toinen lauloi, hampaita ei juuri suussaan ollut. Oli todella mukavaa kuultavaa, en vain tiedä, ketä olivat, että voisi hakea löytyykö tuubista.
- edson
aurora5 kirjoitti:
https://youtu.be/gUG-WXS9G_I
Ihan kivaa tuollainen jatsahtava. Olen kuitenkin niin vanha, että pidän vähän räkäisemmästä.Räkäinen ... etsin toista sanaa, vaikka räkäinenkin on hyvä ja sen rinnalla voisi ehkä käyttää karkeaa ja rosoista. Just sellanen musiikki ja laulu kuvastaa elämää ehkä paremmin ja jos laulussa on hyvät sanat, niin sit vielä paremmin on kohillaan.
- edson
Cee-Lila kirjoitti:
Ihan kiva kipale. Minäkin pidän oikein räkäisestä bluesista myös. Kerran näin tv:ssä; kaksi vanhaa miestä soitti kadulla bluesia, Toinen lauloi, hampaita ei juuri suussaan ollut. Oli todella mukavaa kuultavaa, en vain tiedä, ketä olivat, että voisi hakea löytyykö tuubista.
Ai ai, kun olisikin paikalla, missä saisi kuunnella sydämestä lähtevää katumusiikkia tai siis ilolla esitettyä vapaata musisointia. Kerran metrossa sellaista sain kuunnella.
Ja jos "luoja" suo, niin tulevaisuuden matkoilla, ehkä.
Toisesta asiasta. Eräässä pikkukaupungissa festivaaleilla yksi veivasi posetiivia ja hattu oli telineessä ja jokuhan aina siihen kolikon laittoi. Tulipa mieleen
Ensi reissulla otan veivattavan rammarini ja soitan kotomaan vanhoja levyjä pilkkijakkarallani. Stetson vieressä. Ja kun tässä ikäkin alkaa muuten komiaan pärstääni vaikuttamaan, niin luulenpa vaan, että on vain eduksi matkakolikoita keräillessä
- Cee-Lila
Sateista lauantaiaamupäivää. Nyt se syksy sitten alkoi. Toivottavasti pysyy kohtuullisen lämpimänä ja vähäsateisena.
- aurora5
Täällä meillä on sää, jollainen olisi minulle kelvannut koko kesän. Aurinko paistaa, 20 astetta lämmintä, sadetta ei ole tullut pariin päivään, ja silloinkin öisin pieninä kuuroina.
Pääskyt ovat lähteneet, västäräkkejä näkyy vielä. Valitettavasti yksi pikkulintu lojui kuolleena rapun edessä. Myös kuollut siili on pihanurtsilla tyhjiin nokittuna. Varikset piikkinahkaa siirtelevät sinne tänne. Tienristeyksessä on varoitusmerkki siilistä, mutta ei kai se tehoa ainakaan niihin yöllisiin kaahaajiin jotka ajavat rallia ABC-aseman ja keskustan väliä. - Dr.Whoo
Meilläkin asusteli runsaasti siilejä ennen täälläpäin, nyt ei muutamaan vuoteen ole näkynyt ainoatakaan. Liekö nuo ympäristön kissat syyllisiä, vaikka toisaalta hyvää työtä myyrien kanssa tekevätkin.
- edson
aurora5 kirjoitti:
Täällä meillä on sää, jollainen olisi minulle kelvannut koko kesän. Aurinko paistaa, 20 astetta lämmintä, sadetta ei ole tullut pariin päivään, ja silloinkin öisin pieninä kuuroina.
Pääskyt ovat lähteneet, västäräkkejä näkyy vielä. Valitettavasti yksi pikkulintu lojui kuolleena rapun edessä. Myös kuollut siili on pihanurtsilla tyhjiin nokittuna. Varikset piikkinahkaa siirtelevät sinne tänne. Tienristeyksessä on varoitusmerkki siilistä, mutta ei kai se tehoa ainakaan niihin yöllisiin kaahaajiin jotka ajavat rallia ABC-aseman ja keskustan väliä.Siilejä ei ole täälläkään päin
Eilen Herttikan rannasta lähti hirveä parvi ilmaan niitä hanhia ja kuulin, että joku minulle vieras mies rääkäisi, että noi pitäs hävittää, mihin minä rääkäisin, että eikö ne hanhiparvet kerro sinulle mitään.
- Cee-Lila
Minä en täällä rannikolla ole nähnyt siiliä aikoihin, sen sijaan citykaneja taikka rusakoita, en tiedä kummasta lajista on kyse. Joskus olen nähnyt ketun tuossa rantatiellä. Meriharakat ovat hauska näky, kun äiti opettaa poikasta noukkimaan matoja nurmikolta. Valkoposkihanhet käyvät silloin tällöin ja lokitkin välillä pesivät tuossa nurmikolla olevalla entisen Sasekan muistomerkillä, eli betonipylvään päässä, mihin on laitettu piikkejä lokkien pesimisen ehkäisemäksi. Tänä vuonna auttoi, viime vuonna ei.
- aurora5
Citykanit ovat matalajalkaisia, rusakot enemmän "oikeata" jänöä muistuttavia loikkijoita. Tämä on metsäjänisten valtakuntaa, ainakaan citykani "ei ole levinnyt näin pohjoiseen. Muista elikoista olen nähnyt vain merkkejä, karhunläjiä keskellä autotietä, ilveksen jälkiä hangessa, samoin ahman, joka täällä on tehnyt tuhojaan lammastarhoissa.
Mökillä kuulee korpin raauntaa, se on tosi iso lintu ja tuo mieleen Edgar Allan Poen kauhurunon. Siteeraan pätkiä ulkomuistista:
"Kerran kun mä keskiyöhön asti tutkin kirjaa, jossa polvet menneet seuloo salatietojaan,
kuului koputusta jostain, havahtuin ja pääni nostain - - - eihän ketään ollutkaan."
Korppi soluttautuu kuitenkin vasta rakastettunsa menettäneen miehen huoneeseen. Korppi ennustaa miehen kohtalon, josta tämä ei koskaan pääse irti, ei milloinkaan.
"Turhaan pyydän armahdusta, liikkumatta korppi musta istuu päällä veistoskuvan, hievahda ei paikaltaan. Unelmissaan vain se mailla hornan liikkuu irvokkailla, kun sen varjo aaveen lailla illoin kasvaa lattiaan.- - -korppi huus: ei milloinkaan. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Citykanit ovat matalajalkaisia, rusakot enemmän "oikeata" jänöä muistuttavia loikkijoita. Tämä on metsäjänisten valtakuntaa, ainakaan citykani "ei ole levinnyt näin pohjoiseen. Muista elikoista olen nähnyt vain merkkejä, karhunläjiä keskellä autotietä, ilveksen jälkiä hangessa, samoin ahman, joka täällä on tehnyt tuhojaan lammastarhoissa.
Mökillä kuulee korpin raauntaa, se on tosi iso lintu ja tuo mieleen Edgar Allan Poen kauhurunon. Siteeraan pätkiä ulkomuistista:
"Kerran kun mä keskiyöhön asti tutkin kirjaa, jossa polvet menneet seuloo salatietojaan,
kuului koputusta jostain, havahtuin ja pääni nostain - - - eihän ketään ollutkaan."
Korppi soluttautuu kuitenkin vasta rakastettunsa menettäneen miehen huoneeseen. Korppi ennustaa miehen kohtalon, josta tämä ei koskaan pääse irti, ei milloinkaan.
"Turhaan pyydän armahdusta, liikkumatta korppi musta istuu päällä veistoskuvan, hievahda ei paikaltaan. Unelmissaan vain se mailla hornan liikkuu irvokkailla, kun sen varjo aaveen lailla illoin kasvaa lattiaan.- - -korppi huus: ei milloinkaan.Huh millainen runo. Eikös korppi ole sellainen kuoleman lintu. Tietenkin pelkkää taikauskoa, kuten vaikka musta kissa menee tien yli ym vastaavia uskomuksia. Kauhufilmejä en uskalla katsoa. Triffidien kapinan kun katsoin leffateatterissa aikoinaan, pelkäsin sen jälkeen jokaista puuta ja pensasta, mitkä varjostivat sitä pihaa missä asuin Malmilla nuorena yhden vauvan äitinä ja jouduin iltaisin menemään alakertaan pesemään vauvanpyykkiä kun olin saanut pienen nukahtamaan, U oli silloin intissä Mikkelissä. Sinne alakerran saunaan piti mennä ulkokautta, Pelkäsin niin, että kerrankin näin, että joku puu tulee minua vastaan siellä alakerrassa olevasta oviaukosta. Sain melkein sydiksen. Odotin silloin tosin jo toista lasta, ehkä se aiheutti osan tuosta vilkkaasta mielikuvituksesta. Syöksyin oviaukon läpi, enkä törmännyt mihinkään.
- aurora5
https://youtu.be/ZLy2SzQg6Ow
Lauantain toivotuissa ei nyt ollut mitään hyvää, mutta yhdestä tsipaleesta tuli mieleen tämä.
Pelottavista paikoista muistan lapsuuteni kotitalon kellarin. Monet raput ensin maan sisään, sitten pitkä käytävä verkkokoppien ohi ja sieltä lopulta pyöräklitsukin löytyi.
Saunaa ei Mechelininkadun isossa talossa ollut. Lähellä oli kuitenkin yleinen sauna. Muistan miten kylmä se betoninen pesuhuone oli. Olihan kodissamme kylppäri, mutta lämmintä vettä säännösteltiin, olihan sota-aika.
- Cee-Lila
Hyvää sunnuntaipäivää. Johan alkoi aurinkokin paistaa. Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu Jouko Turkan ohjaustavoista. Siinä jää kyllä pyhäkouluasteelle Aku Louhimiehen näyttelijöiden kohtelu ja ohjaustavat. Turkan näyttelijät eivät silti nostaneet meteliä vaan kärsivät kiltisti. Ainoa, joka nosti metelin oli Lilli Suomalainen, joka ei kestänyt ja erosi koulusta. Muistan kun Turkkaa haastateltiin töllössä, niin hänellä oli kyllä ihan hullun kiilto silmissä.
- aurora5
Huikeimmat kohdat Turkka-jutussa oli "perseiden" vertailu ja kokelaitten pakottaminen konttausasentoon nuolemaan sokeria lattialta. Melkoinen tapa nostaa monituntisen rääkin aikana pudonnutta verensokeria!
Talossamme asui muuan sittemmin telkkarissakin esiintynyt näyttelijä. Muistan miten kamalaa vauhtia hän säntäsi juoksuun bussilta kohti teatterikoulua. Myöhästyminen olisi saattanut tietää vaikka mitä rangaistuksia. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Huikeimmat kohdat Turkka-jutussa oli "perseiden" vertailu ja kokelaitten pakottaminen konttausasentoon nuolemaan sokeria lattialta. Melkoinen tapa nostaa monituntisen rääkin aikana pudonnutta verensokeria!
Talossamme asui muuan sittemmin telkkarissakin esiintynyt näyttelijä. Muistan miten kamalaa vauhtia hän säntäsi juoksuun bussilta kohti teatterikoulua. Myöhästyminen olisi saattanut tietää vaikka mitä rangaistuksia.Kyllä Turkan metodit olivat aivan kauheita, siinä vaarannettiin jo näyttelijöiden terveyskin, kun nuoltiin sokeria lattialta. Juu ja perseet arvioitiin, oli sitten kyseessä nainen tai mies.
- amummu
Onpa aika pelottava tuo Poen runo. En ole koskaan selvittänyt, mihin lintuun sanonta "pahan ilman lintu" liittyy, liittyykö mihinkään, mutta korppi sopisi siihenkin rooliin. Äitini pelkäsi korppeja. Hänelle ne tarkoittivat kuolemaa. Viimeiset 15 vuotta hän asui paikassa, mikä oli synkän metsän reunassa, ja metsässä eleli korppeja. Kuolemaa äiti pelkäsikin kovasti, ja korpit voimistivat sitä pelkoa. Ei auttanut puhe. Minuakin äiti moitti, kun useimmiten kuljen mustissa vaatteissa. Minä vain viihdyn mustissa, enkä osaa väri mieltää kuoleman väriksi, niin kuin äitini teki.
Pelkoon ei välttämättä puhe autakaan. Minä olen myös kova pelkäämään kaikenlaisia asioita, kuten pimeää ja metsää. Siippa välillä yrittää saada minua selittämään itselleni, mitä niissä pelkään, mutta ei se vain onnistu. Nykyäänhän käsketään mennä metsään hakemaan sieltä mielen ja ruumiin terveyttä.
Metsään menosta onkin tullut lähes muoti-ilmiö. Olin ihan onnellinen, kun taannoin HS:ssa oli juttua miehestä, joka ei mene metsään. Mukavaa, että en ole ainoa. No, kyllä voin metsään mennä kaverin kanssa, yksin en koskaan, ja jos kyseessä on helppokulkuinen maasto. Mökillä saatan käydä sen lähellä poimimassa marjoja tai sieniä, jos niitä on, mutta pysyttelen näköetäisyydellä. Näkö- ja huutoetäisyydellä senkin takia, että metsä niissä maisemissa on paksun sammalen peittämää louhikkoa, missä helposti saa sääriluunsa poikki, jos astuu johonkin kivien väliseen onkaloon. Sen hankalampaa metsämaastoa en ole muualla kokenut.
Nyt äkkiä keräämään kaikki ylimääräinen tavara pois koiran korkeudelta. Poika soitti tuovansa sen vähäksi aikaa hoitoon, ja ensimmäisenä se tutkii, mitä kivaa löytäisi hampaisiinsa riepoteltavaksi. Silmälasit ovat sen lempitavara, ja niitä meillä piisaa joka lähtöön.
Hyvää pyhää!- aurora5
Minä olen aina kokenut metsän turvalliseksi, meidän mökillähän ei muuta olekaan kuin metsää.Jo lapsena menin kuusten juurelle itkemään surujani.
Tytär, hänkin varsinainen metsäläinen, kertoi jännästä kokemuksesta: kulkiessaan pitkin suuria erämaita kuvausretkillään hän osui erään autiotalon pihaan. Yhtäkkiä häneltä hävisi suuntavaisto. Jonkinlainen poissaolokohtaus meni pian ohi, mutta hän sanoi ymmärtävänsä mitä vanha kansa tarkoitti sillä, että ihminen, karja tai joku muu joutuu "metsänpeittoon". Tästä oudosta ilmiöstä on kansantarustossa runsaasti esimerkkejä. Metsänpeitto ei ole tavallista eksymistä, vaan siinä metsä ja metsänväki todella ottaa kulkijan valtaansa. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Minä olen aina kokenut metsän turvalliseksi, meidän mökillähän ei muuta olekaan kuin metsää.Jo lapsena menin kuusten juurelle itkemään surujani.
Tytär, hänkin varsinainen metsäläinen, kertoi jännästä kokemuksesta: kulkiessaan pitkin suuria erämaita kuvausretkillään hän osui erään autiotalon pihaan. Yhtäkkiä häneltä hävisi suuntavaisto. Jonkinlainen poissaolokohtaus meni pian ohi, mutta hän sanoi ymmärtävänsä mitä vanha kansa tarkoitti sillä, että ihminen, karja tai joku muu joutuu "metsänpeittoon". Tästä oudosta ilmiöstä on kansantarustossa runsaasti esimerkkejä. Metsänpeitto ei ole tavallista eksymistä, vaan siinä metsä ja metsänväki todella ottaa kulkijan valtaansa.Minulla on niin huono suuntavaisto, että jo senkin takia en uskalla mennä metsään yksin. Eksyn heti. En tiedä ilmansuunnista mitään, sitä osaa lukea metsäntuntijat jo sammaleista, puunkaarnoista ja muusta että missä on etelä tai pohjoinen. Tietävät suunnistaa sen mukaisesti.
- Cee-Lila
Musta, punainen ja valkoinen ovat minulla aina olleet lempivärejä. Käytän paljon muitakin värejä, kuten kirkkaan vihreää ja keltaista. Nuorena käytin paljon pastellivärejä, mitä tätini mies ihmetteli, kun ostin esim vaalean lilan kevättakin, kanariankeltaisen poplarin ja oranssin jakkupuvun. Äitini ompeli kirkkaanvihreän paitapuseromekon minulle, josta pidin todella paljon. Äitini ompeli minulle monia vaatteita, vein hänelle vain kankaan, hän tiesi mittani ja seuraavalla käynnillä kotona sain ne valmiina häneltä. Valitettavasti äitini kuoli ollessani 24 v, jo paljon sitä ennen hän ei enää pystynyt ompelemaan mitään.
Muistan, kun vierailin äitini luona 22-23- vuotiaana, minulla oli aina musta puku päällä, jolloin isäpuoleni paheksui, miksi minulla on aina mustaa päällä, mihin äitini tokaisi, että ymmärtäähän tuon, kun on toinen lapsi juuri hiljattain kuollut. Isäpuolen mielestä musta oli kuoleman väri ja lapsemme kuolemasta oli kulunut jo monta kuukautta, ainakin puoli vuotta. Olisi siis pitänyt olla jo valoisampaa päällä.
Rapu on myös sellainen mustiin pukeutuja, sen olen huomannut hänen kirjoituksistaan. Itse välttelen nykyään mustaa kasvojen lähellä, jollei mukana ole valkoista tai jotain muuta väriä.- Alkuperäinen-Rapu
Oikein muistit Cee. Minä olen ollut koko aikuisikäni mustiin pukeutuja. Tyylikkääksi on sanottu. Joskus aivan nuorena, ennen "aikuistumista" käytin kyllä värejä. Vapuksi piti aina saada joku uusi asu tai popliinitakki, että "kelpasi" lähteä kaupungille näyttäytymään uusissa, silloin vielä värikkäissä kevätvaatteissa. Kerran ostin oikein kauniin, polvipituisen, A-linjaisen vihreän kevät-takin. Sitten yksi hyvin kaunis takki, tai se oli ulsteri, oli liilan sireenin värinen. Oranssi housupuku oli myös (aivan kamala, kun nyt ajattelen sitä).
Sitten "aikuisena" rupesin käyttämään vain mustaa. Aivan näihin päiviin saakka, mutta nyt on muutosta tapahtumassa. Huomaan taas ostavani jo jotain "värillisiä" vaatteitakin. Viimeisin ostos on viininpunainen villatakki. Arkikäyttöön kylläkin.
Minäkin huomasin nuo juhlat, pienellä porukalla tosin, tuolla Käsmun-rannalla. Morsiamen näin, pitkässä valkoisessa mekossaan,mutta en nähnyt sulhasta hänen rinnallaan. Kolme miestä siellä oli mustissa housuissa ja valkoisissa paidoissa, mutta he olivat aina keskenään. Morsiamen kanssa oli kaksi naista. Morsianta kuvattiin yksin siellä veneessä. Ajattelin, että meniköhän avioliittoon itsensä kanssa?
Se taitaisi olla turvallisin valinta?
- Ali-Baba
Eipä pidä puuttua naisten vaatekeskusteluihin tai valintoihin, mutta itse aihe mielivärit on yleinen mielenkiinto.
Minä olen aina pitänyt lähes kaikista pastellisävyitä paitsi en juurikaan muusta vihreästä kuin se tyypillinen armeijanvihreä.
Mielivärini on kuitenkin punainen. englanniksi maroon red. Olisikohan purppuranpunainen suomeksi. Ei siis räikeä vaan ruskehtavan suuntaan. Sitten sellainen taivaan kesäsinistä astetta vaaleampi sininen. Tosin yksi Dubaissa teettämäni paita oli vaaleanpunainen ja sitä pidin sen katkeraan loppuun eli rikkoutumiseen asti päällä.
Mustissa olen liikkunut vain hautajaisissa, ja en niissäkään ole kovin montaa kertaa käynyt, kun olen aina ollut jossain kulkemattoman kaukana kun joku lähimmäisistä on kuollut.
Neon värit ovat minusta kaikki hirveitä.- Cee-Lila
Juu, ei se minunkaan nuoruuteni aikainen oranssajakkupuku suinkaan kiiltänyt pimeässä. Ei myöskään se vaaleankeltainen poplari. Hautajaisia minulla on riittänyt.
- Dr.Whoo
Mie luulen että mustaa väriä suositaan myös siksi, että se "hoikentaa". Sitäpaitsi se on aina tyylikästä. Eikä tule kuolemaan liittyviä assosiaatioita mustasta väristä ainkaan itselleni. Liekö jossain määrin ikäluokka kysymys? Miun ykkösvärini vaatteissa on ollut aina musta. Esim. ainut kelvollinen takki on musta nahkatakki.
Keltaisesta myös pidän erityisesti. Mieluusti ajelisin vaikkapa keltaisella autolla. Niitä vain on liikkeellä aika vähän.
- Cee-Lila
Äsken näin taas hääparin Kärmun rannalla. Eilen näin taas Jaakin ja XH:n pesällä. Joku kolmas toi ison kalan, jonka XH heti nappasi itselleen. Jaak jäi katsomaan kun lähti kala kynsissään pesältä. Toivottavasti ei pudottanut sitä matkalla.
- Cee-Lila
Käsmun tietenkin eikä Kärmun. Voihan nokka.
- Ali-Baba
Niillä Eestin "sääskillä" alkavat ja olla viimeiset päivät täällä. Katselin sitä aikaisemmin ja Jaak oli saanut kalan jossain 13.30 tietämissä, lentänyt metsään kalansa kanssa ja palannut sen syöneenä.
On se isä Ivo vaan hurja kalastaja ja porukkansa ruokkija.
Tosin tänä vuonna on ollut kyllä sääsken vuosi sillä vedet olivat Eestin joissakin niin alhaalla että kalat ovat meökein joutuneet ryömimään pohjamutia pitkin, joten ruokaa on ollut poikkeuksellisen helppo pyytää. Eka kerra taitaakin Irman joukkuetta lähteä täyspesällinen eli 3 valmiiksi kasvanutta maailmalle. Hyvä saavutus. Ansaitsevat kyllä vanhempien mitalin miekkojen kera.
Äläkä välitä pienestä lyöntivirheestä. Eihän täällä kukaan sivistynyt ihminen sellaiseen puutu.- aurora5
Eiköhän jokainen itse ratkaise, korjaako lyöntivirheensä vai ei.
- aurora5
Sinänsä Ceen korjaus oli aiheellinen. Emmehän me kaikki ole Viron linnunpesien eksperttejä. Paikkakunnan nimen on oltava oikein, jos vaikka me tietämättömät haluaisimme googlata pesän sijainnin.
- Dr.Whoo
Paitsi kirjoittaa, voi myös lukea väärin. Luin tuolta ylempää pikaisesti, että amummu pelkää piimää ja metsää. Mutta eihän se sitten niin ollutkaan.
Mie en pelkää oikeastaan mittään. En nyt ainakaan pimeää tai metsää, en edes piimää. Asunkin melekein mettässä. Piimää en kyllä juo, en kyllä maitoakaan.
Jos jotain pelkään, se liittyy terveyden menettämiseen. Esim. muistisairaus olisi pelottava juttu.- Ali-Muistihirmu
Muistatkos kuka voitti Monzan kisan vuonna 2018?
- Dr.Whoo
Ali-Muistihirmu kirjoitti:
Muistatkos kuka voitti Monzan kisan vuonna 2018?
Häh, en noin vanhoja muista..
- Cee-Lila
Muistisairaus on kyllä kamala sairaus. Tänään oli Hesarissa kertomus, missä mies kävelyttää isäänsä hoitokodin ulkopuolella metsässä ja isä ihmettelee kuka tuo häntä kuljettava mies on. Appi eli 96-vuotiaaksi, mutta muisti pysyi tallella koko ajan. Se, ettei pystynyt enää kävelemään oli rankkaa hänelle.
- Cee-Lila
Hyvää maanantai-iltapäivää. Syksy on alkanut lämpimissä merkeissä. Taitaa tulla intiaanikesä.
Intiaaneista puheenollen, osuin äsken livesivustolle, jossa seurattiin Amazonin alkuasukkaiden elämää. He olivat alasti, miehistä osalla oli tuppi siittimen päällä, osalla naisista pitivät vain kättä alapään kohdalla, osalla kangaskaitale. Rinnat paljaina. Miehet lähtivät metsälle, saivat apinan saaliksi, jonka leiriin tullessaan panivat tulelle kärventymään karvoineen päivineen. Tulen tekivät niin kuin ennen tehtiin. Koska ohjelmassa näytettiin välillä tämän ohjelman tekijää, oli länsimainen mies, antoi taatusti heille tulitikkuja. Miehet keräsivät myös jonkun pensaan lehtiä, joista pyörittivät jotain sätkiä, välillä tämä ohjelman tekijä antoi jokaiselle filtterisavukkeen, jota sitten ei näytetty, kun he polttivat sitä.
Ruuanlaitto oli ja melkoista katsottavaa. Jotain valkoista massaa pyöritettiin veden ja bambuliinan välissä, sen jälkeen paistettiin ohuita lettuja, jotka käärittiin rullalle. Olivat kuin isoja tortilloja. Kamalinta oli katsoa, kun naiset ottivat tätä valkoista puuron näköistä suuhunsa, purskuttivat sitä siellä aikansa ja sylkivät taas takaisin siihen astiaan. Minä olisin kieltäytynyt syömästä sitä.
Sen aiemmin metsästetyn apinan sisuskaluista saatuja lihakimpaleita ym kuivatettiin sitten naruilla. Välillä maalattiin itsensä punaväreillä, naamaan tehtiin kuvioita mustalla värillä, huomasin että heillä oli rikkinäinen peilikin käytössä, sidottiin koristenauhoja jalkoihin ja käsiin ja tanssittiin paikallista "rivitanssia".
Myös sen huomasin, että heillä oli käytössään jopa muovikippoja ja naisilla hiuksissaan muovisia kampoja ja klipsuttimia, joissa oli tekokukkia. Eli kuvausryhmä tuonut heille hiukan sivistyneen maailman tavaraa. Muuten siinä näytettiin, miten hioivat kivestäkin itselleen kivikirveen tai tekivät jousipyssyt ja nuolet puusta ja pensaiden oksista.
Kun aloin katsoa ohjelmaa, oli katselijoita yli kahdeksantuhatta, kun lopetin lähes tunnin kuluttua, oli katselijoita yli 16000. - edson
Muistisairaus
Minulla on kummallinen etiäinen tulevasta muistisairaudestani. Ensinnäkin, alkuasteella, kirjoitan muistiin lapuille, kuten Wallander. Sitten pitää vaan hokata olla hermostumatta, jos ei muista, mitä ne muistilaput koittavat kertoa. Voihan niihin laittaa vähän selityksiä, on ainakin tekemistä eikä tartte vanhetessaan hokea, että kun ei ole tekemistä. Duuniin en ainakaan mene sen takia, ettei ole muuta tekemistä. Sen tein jo automaattisesti selväksi kauan sitten.
Sitten taas jos lähden yöpuvussa vaikkapa taapertamaan jotain tuttua ja turvallista kohti, niin koitan pysyä pystyssä, vaikka sillä ei liene mitään tekemistä matkan teon ja päämäärään pyrkimisen suhteen ja b. vaikken tiedostakaan juuri mitään ympärillä olevasta, niin luulen, että joku koppaa kopin. Huom.! hallituksen termi taatana tentään.
Luulenpa, että suurin taakka muistisairautta potevien liepeillä oleville koituu lähiomaisille ja sitten ehkä sille kaappaajalle eli kopin ottajalle. Tai hoitajille, mutta nehän ovat koulutettuja, toivottavasti. Ja niillä on kiire, etteivät ne ny sentään joka vanhuksen perään ehi.
Ja juuri lähiomaisille koitan jo hyvissä ajoin kertoa, että riläx, mä en enää tajuu silloin ja pitäkää kunnon bileet sit kun lähden, niin minä pidin faijan hautajaisissa proidin kanssa ja ne olivatkin harvinaisen hauskat hautajaiset. - amummu
Vielä noista pelkäämisistä. Omat pelkoni jaan kahteen kategoriaan: arkiset pelot ja nk. elämää suuremmat kysymykset, joihin mm. kuuluu myös minun päässäni vallitseva pelko muistisairaudesta, joka sekään ei ole niin vahva kuin pelko lapsenlasten selviytymisestä terveinä aikuisuuden tielle ilman enempiä, muita maahan lyöviä kokemuksia, mikä vanhempiensa ero heille on ollut ja on.
Väreistäkin vielä vähän. Tykkään väreistä, mutta esim. nyt muodissa olevat retrovärit kauhistuttavat. Retron olen kokenut, enkä sieltä kaipaa mitään muutakaan. Värejä ihailen toisten vaatteissa, mutta en tykkää niistä omissa vaatteissani. Ne "tulevat päälle". Onkohan minulla silmissä jotain vikaa;). Väreissä tunnen olevani riikinkukko. No, joskus tilapäisessä mielenhäiriössä kyllä sorrun jopa lilaan tai beigeen. Niin ja ostinhan kesällä 4,90€ maksaneen puseron, joka on kirjava, kukikas. Pari kertaa olen pitänyt, mutta ei ole minun vaatteeni. Mustassa tunnen olevani kotona. Mistä lie johtuu. Niin on ollut jo opiskeluajoista, ja silloin olin laiha kuin luukaakki, joten ei ainakaan läskien peittämisestä ollut kyse. Nyt en enää ole luukaakki, mutta ei niin hirveästi piilotettavaa vieläkään.
Tänään telkan MOT:ssa tulee asiaa talojen kuntotarkastuksista. Pitää katsoa. Poika ja miniä ovat ostattelemassa taloa, ja siihen tehdään tällä viikolla kuntotarkastus. Onneksi mukana heillä on omakin asiantuntija, jolla on osaaminen mutta ei vaadittavaa lisenssiä. Käsittämätöntä on se, että uudetkin talot voivat olla kosteusvaurioituneita heti jo valmistuttuaan. Tai, no, ei kai se mikään ihme ole kun katselee rakennustyömaita: villat ja muut materiaalit seisovat ulkona sateessa, vielä vesikatottomiin taloihin sataa suoraan sisälle, jne. Vasta ihan viime aikoina on meidänkin kylillä näkynyt muovikääreitä uudisrakennusten ympärillä suojaamassa kosteudelle alttiita rakennusmateriaaleja. Niitä muoveja ei kuitenkaan onneksi jätetä rakenteisiin, joihin ympätään muovia muutenkin ihan tarpeeksi.
Pitää tästä sonnustautua ihmisten ilmoille. On mentävä aputeekkiin ja ruokakauppaan. Minulla on vielä iso pussi omenoita, joka ajettelin leipasta piirakaksi, ja jauhot ovat lopussa.
Hyvää päivää! - Cee-Lila
Olen huomannut, että U:lla on hiukan huonompi lähimuisti kuin minulla. Jos eilen sanoin hänelle jotain ja samasta asiasta tulee tänään puhetta, hän ei muista yhtään, että olen eilen siitä mitään maininnut. Hänellä on siis valikoiva muisti.
Itsekin haluan hauskat hautajaiset, siellä on soitettava argentiinalaista tangoa ja flamencoa, ei virsiä ainakaan muistotilaisuudessa. Kappelissa voi tietenkin jotain hengellistä olla. Esim Albinonin adagio on hieno. Samoin se Kirkan jossa sanotaan, että koti tyhjäksi jää. Muistotilaisuudessa voi soittaa vaikka lopuksi, että minä lähden, sinä jäät, taikka sinä lähdet, minä jään. Tuure Kilpeläistä. Riippuu kumpi meistä ensin lähtee,- amummu
Olen muutaman vuoden sisään ollut kaksissa sellaisissa hautajaisissa, joita olen jäänyt ihmettelemään. Omasta mielestäni hautajaiset ovat tilaisuus, missä saattajat nimensä mukaan saattavat vainajan viimeiselle matkalleen ja saavat samalla tilaisuuden yhdessä toisten kanssa surra pois mennyttä, muistella häntä, puhua hänestä ja pitää just vaikka bileetkin, jos niin halutaan.
Mainitsemissani hautajaisissa/muistotilaisuudessa ei vainajia muisteltu, hiljaisuuden vallitessa toisissa syötiin lounas, toisissa juotiin vain kahvit. Toisessa siunaustilaisuudessa sentään erään yhdistyksen edustaja piti "siunaus"puheen. Toisissa ei krematoriossakaan kukaan SAANUT sanoa sanaakaan (kielto sisältyi hautajasikutsuun), käytiin vain arkulla, siellä hetki hiljaa ja sitten pois.Tässäkään muistotilaisuudessa kukaan, ei lapsensa, muut omaisensa, ystävänsä, työkaverinsa puhuneet vainajasta yhtään mitään, adressejakaan ei luettu. Musiikkia sentään krematoriossa oli, toisissa urkuri soitti juuri tuota Albinonia, ja toisissa soi CD:ltä pari pop-piisiä.
Tietysti mykätkin hautajaiset ovat ok, jos niin hyväksi nähdään, mutta minusta ainakin on mukava muiden kanssa muistella vainajaa ja kaikkea sitä, mitä hänen kanssaan on tehty, koettu, jne. Eli sanan mukaisesti muistotilaisuus.
PS. Sen lisäksi että miehillä on valikoiva muisti niin heillä on myös valikoiva kuulo;)) - Cee-Lila
amummu kirjoitti:
Olen muutaman vuoden sisään ollut kaksissa sellaisissa hautajaisissa, joita olen jäänyt ihmettelemään. Omasta mielestäni hautajaiset ovat tilaisuus, missä saattajat nimensä mukaan saattavat vainajan viimeiselle matkalleen ja saavat samalla tilaisuuden yhdessä toisten kanssa surra pois mennyttä, muistella häntä, puhua hänestä ja pitää just vaikka bileetkin, jos niin halutaan.
Mainitsemissani hautajaisissa/muistotilaisuudessa ei vainajia muisteltu, hiljaisuuden vallitessa toisissa syötiin lounas, toisissa juotiin vain kahvit. Toisessa siunaustilaisuudessa sentään erään yhdistyksen edustaja piti "siunaus"puheen. Toisissa ei krematoriossakaan kukaan SAANUT sanoa sanaakaan (kielto sisältyi hautajasikutsuun), käytiin vain arkulla, siellä hetki hiljaa ja sitten pois.Tässäkään muistotilaisuudessa kukaan, ei lapsensa, muut omaisensa, ystävänsä, työkaverinsa puhuneet vainajasta yhtään mitään, adressejakaan ei luettu. Musiikkia sentään krematoriossa oli, toisissa urkuri soitti juuri tuota Albinonia, ja toisissa soi CD:ltä pari pop-piisiä.
Tietysti mykätkin hautajaiset ovat ok, jos niin hyväksi nähdään, mutta minusta ainakin on mukava muiden kanssa muistella vainajaa ja kaikkea sitä, mitä hänen kanssaan on tehty, koettu, jne. Eli sanan mukaisesti muistotilaisuus.
PS. Sen lisäksi että miehillä on valikoiva muisti niin heillä on myös valikoiva kuulo;))Totta tuo, että minunkin mielestäni hautajaisten muistotilaisuus on sukulaisten tapaaminen, ei sen haudatun muistelutilaisuus, koska kukaan ei uskalla sanoa mitään. Totta on myös se, ettei moni pysty surultaan ilmaisemaan muistojaan vainajasta, vaan tyrskähtävät itkuun, jonka jälkeen puheesta ei tule mitään. Tällaisissa hautajaisissa olen ollut usein. Viime vuoden heinäkuussa olin äitini nuorimman sisaren hautajaisissa Mikkelissä, kun siellä tuli vapaa sana nousi pari ihmistä ylös, jotka kertoivat muisteloitaan tädistäni. Tätini lapsenlapsi oli toinen heistä ja lauloi jonkun laulun, säestäen itseään kitaralla. Sitten vainajan tytär tuli sinne eteen ja kertoi äitinsä elämäntarinan, ihmettelin, miten hän pystyi sen niin tyynesti kertomaan. Tämä tytär oli se, jota hoidin hänen ollessaan vauva kesälomani ajan, ollessani yläasteella oleva 13-v tyttö.
Kerran ollessamme U:n tädin hautajaisissa, tuli tämä kohta jossa sai nousta seisomaan ja kertoa muistoja hänestä, teki mieli nousta ylös ja muistella niitä kertoja, kun mekin olimme heillä heinätöissä heidän kahden poikansa kanssa, toisen pojan häät olivat juuri olleet ja sahtia oli jäljellä, joten kiulu oli saran päässä. Siitä aina otimme kulauksen ja nauroimme ja pidimme hauskaa, kunnes täti ilmestyi sinne pellolle, että johan tässä saa hävetä jo silmät päästänsä kun te täällä nauratte ja kikatatte, että naapuriin kuuluu. Meidän pojat olisivat nämä heinätyöt tehneet kahdestaan jo parissa tunnissa. Myöhemmin kerroin tämän asianosaisille, jolloin sanoivat, että olisit kertonut siellä, mutta ei minulla kantti riittänyt. Olisin vain itkeä tyrskinyt.
Minun enoni hautajaisissa leski piti huolen, että vainajaa muisteltiin. Kun kellään ei ollut muistikuvia, tai uskaltanut tuoda esiin, leski itse kertoi uusia muisteloita.
- Cee-Lila
https://www.youtube.com/watch?v=Fuv-rFCrThI
Tämä on se Kirkan ihana kipale, joka sopii kun on menettänyt rakkaansa. Kitaristi on aivan ihana myös tässä musiikissa, olisiko flamencokitaristi Ari Salin taikka Antero Jakoila, U:n inttikaveri.- Alkuperäinen-Rapu
Tuossa kappaleessa Kirka on osunut aivan asian ytimeen. En tiedä kenen tekemät sanat tuossa on, ei kai kuitenkaan Kirkan?
Mutta - tuolta se juuri tuntuu.
- aurora5
Minä en ole koskaan menettänyt ketään, joka ei olisi jo itse halunnut lähteä pois, iän, sairauden tai yksinkertaisesti elämään väsymisen takia. Monille hautajaisvieraille kuolema antaa vain loistavan tilaisuuden purkaa sentimentaalisia tunteitaan. Samalla tavalla monet herkkäitkuiset surevat jotain kaupungin kaadettua jalavaa ja kiikuttavat kynttilöitä tuntemattomien kolaripaikoille. Olen miettinyt, että kollektiivisessa surussa on jotain keinotekoista, mitähän semmoisessa itse asiassa surraan, omaa elämätöntä elämääkö?
Musiikiksi sopivat perinteiset virret urkujen säestyksellä. Toisaalta en ole ollutkaan nuoren ihmisen moderneissa hautajaisissa. Luojan kiitos siitä.- Cee-Lila
Tämän enoni pojan hautajaisissa olin kun hän kuoli 15-vuotiaana. Pojan äiti oli aivan lamaannuksissa, en muista niistä hautajaisista itsekään juuri mitään. Olin itsekin silloin niin nuori jo yhden lapsen ja toisen kuolleen lapsen äiti. Asuin tämän enoni kanssa samassa talossa Malmilla kuin missä itse asuin tätini luona, joka oli vanhin sisaruksista.
- amummu
Minä olen ollut kahden nuoren (mikä nyt on sitten nuori, mutta ainakin 2-kymppinen on sitä, nelikymppisenkin lasken vielä nuoreksi) ihmisen hautajaisissa, ja ainakin niissä tuo kollektiivinen suru, toisten tuen etsiminen oli aitoa, niin ymmärsin. Aidolta myös tuntui läheisten niistä saama, ainakin hetkellinen lohtu. En minäkään noita nuoria itse menettänyt, mutta heidän vanhempansa ja sisaruksensa ovat meille rakkaita ystäviä, joten menetys tavallaan koski myös meitä. Näiden nuorten hautajaiset olivat ihan perinteisiä. Aiemmassa viestissäni mainitsemani vainajat olivat jo suht iäkkäitä, toinen pitkään ja rankkaan sairastamiseen väsynyt ja valmis lähtemään, toinen taas ei hyväksynyt kuolemaa ollenkaan.
Sanotaan, että itku puhdistaa. Voihan hautajaiset tosiaan olla jollekin jonkilainen puhdistautumisriittikin, miksipä ei. - aurora5
Onhan niitä ammattimaisiakin surijoita ja heillä on Suomessa pitkät perinteet. Luulen, että itkijänaisten funktio oli juuri kirvottaa puhdistava itku hautajaisvieraista.
Olen minä ollut parin nuorenkin hautajaisissa. Kumpikin oli lähtenyt omasta, ei ehkä halustaan, vaan toimestaan. Toinen hyppäsi ikkunasta, toinen putosi katolta umpikännissä kiipeillessään. Sellaiset lähdöt ovat niin mielettömiä, että tällaisen kaukaisemman "sedän vaimon" reaktio oli lähinnä raivo: minkä tekivät mokomat veljekset vanhemmilleen. Vielä saman vuoden aikana. - amummu
"Meidänkin" toinen nuori läksi oman käden kautta. Vanhemmat eivät lopullista kuolinsyytä, jossa monta tekijää, tai terveydentilaa koskaan saaneet, pyynnöistä huolimatta. Lapsi oli täysi-ikäinen, eikä lain mukaan vanhemmilla ole oikeutta saada häntä koskevia tietoja. Jos lapsi olisi ollut naimisissa, niin puoliso olisi ne tiedot saanut. Raivo on siitäkin syntynyt, eikä vanhemmat pääse koskaan rauhaan.
Toinen tapaus taas oli syövän seurauksia. Onnetonta siinä oli, että potilas jossain vaiheessa kielsi sairautensa ja aloitti sen sijaan raivoisan liikunnan. Eikä kuitenkaan mennyt lääkäriin, kun henkiminen alkoi liikuntasuorituksissa tökkiä. Elämänsä sammuikin keuhkoemboliaan, joka olisi voitu hoitaa, jos potilas olisi suostunut menemään ajoissa lääkäriin. Siinäkin vanhemmilla kestämistä, etenkin kun ovat itse terveysalan ihmisiä. Lapsensa ei ollut heille puhunut mitään asiasta. Saivat tietää vasta jälkeenpäin leskeltä. Olisivat ehkä voineet neuvoa, jos olisivat tienneet asiasta. Nyt voisi vielä kahdella pienellä lapsella olla molemmat vanhemmat, jos tuota jos'ia ei olisi. - Surkeita kohtaloita. Omaisille vielä surkeampaa.
- Cee-Lila
"Asuin tämän enoni kanssa samassa talossa Malmilla kuin missä itse asuin tätini luona, joka oli vanhin sisaruksista."
Tähän korjaus: Olin asunut. En asunut siinä talossa enää ollessani jo yhden lapsen jne. äiti. - Ali-Baba
Olipa tummanpuhuvia juttuja aina eteentulevasta eli hautajaisista.
Moni halusi "kellojen kilkatusta" satokseen. Minun ajatukseni on, että helposti palavaan pahvilaatikkoon ja uuniin tuhkaksi, ei mitään tilaisuuksia lainkaan vaan tuhkat siskone vie Ruokolahden Ukonsalmen sillalle ja ripottaa "laittomasti" Vuokseen mistä ne toivon mukaan molekyyleinä laskeutuvat Vuoksea pitkin Viipurinlahteen ja sieltä kotiin mereen Suomenlahdella
Ehkä joku molekyyli matkustaa ankeriaan matkassa Sargassomerelle- Cee-Lila
HiH, U haluaisi, että hänen tuhkansa ammutaan tykillä taivaalle, mutta se ei tule onnistumaan. Minullekin riittää pahviloota tuhkaukseen ja ripottelu sinne Malmin muurin kupeelle ilman mitään kiviä ja haudan hoitoa jälkeenjääville.
Sinulla ja Edsonilla on nuo muusikkojälkeläiset, saatteko selville heidän avullaan, kuka on tuo soolokitaristi Kirkan kipaleessa, jonka linkitin tuossa hiukan ylempänä: Niin paljon se sattuu. Minulla ei ole sitä levyä itselläni, enkä ole saanut sitä selville wikistä enkä mistään. On varmaan joku studiomuusikko, eli ei Kirkan bändin jäsen. Siksi epäilen, että kyseessä on joko Ari Salin taikka Antero Jakoila. Ari Salin näkyy olevan paljonkin Tamperelaisen Taljankan kitaristi.
- Ali-Baba
Olen laittanut kyselyn eteenpäin. Vastaus tulee, jos tulee
Mie vaan- Cee-Lila
Kiitos.
- Dr.Whoo
Niin paljon se sattuu biisissä kitaraa soittaa Juha Björninen.
Sanat on Vexi Salmen, sävellys Kassu Halosen & Kristian (Kisu) Jernströmin. - Ali-Baba
Tässä vielä musikantin selvitys Dr. Whoon lisäksi:
"kesti vähän että löyty, mutta:
KIRKA
(Tuottajat: Kassu Halonen ja Kisu Jernström, äänitys: Jari Laasanen &
H. Sutinen / MTV-Studiot, Juha Laakso / Finnvox-Studiot, kuoro: Kim Lönnholm,
Kisu Jernström, Kassu Halonen)
Kirka, orkesteri (Kisu Jernström ja Kim Lönnholm - taustalaulu, Kassu
Halonen - kosketinsoittimet ja taustalaulu, Juha Björninen - kitara ja
komppiohjelmointi, Jari Laasanen - Emagic & Akai-ohjelmointi), kapellimestari
Kassu Halonen:
1. Niin paljon se sattuu (294)
(säv. Kassu Halonen (=Kalervo Halonen) / Kisu Jernström (=Kristian
Jernström) - san. Vexi Salmi (=Veikko Salmi) - sov. Kassu Halonen (=Kalervo
Halonen)) 4:02" - Cee-Lila
Voi, että olette ihania. Juha Björninen on siis tuo loistava kitaristi, Kaikki nuo muusikot ovat nimeltään tuttuja, Kassu Halonen, Kisu Jernström, Kim Lönnholm (Minä olen muistanut, aivan ihana laulu häneltä), Vexi Salmi, armoitettu sanoittaja. Veksi tekee siis näin haikeitakin sanoituksia, ei vain ralleja Irwinille, ym.
- Cee-Lila
Nyt huomasin, että Juha Björninen on soittanut myös Piirpauke-yhtyeessä, ihastuin tuon bändin Konevitsan kirkonkellot kappaleeseen niin, että ostin sen älppärin itselleni joskus milloin se ilmestyi, se on niin huikea se kitarasoolo siinä. Olen käynytkin Konevitsan luostrissa näinä Venäjän Karjala-matkoillamme. Minulla ei tosin ollut päähuivia mukanani, joten menin käymään sisällä vasta kun U:n serkku antoi oman liinansa minulle tultuaan sieltä. Kauheaa naisten alistamista, ei saa mennä kirkkoon ilman hiukset peittävää huivia. Miehet saivat olla paljain päin.
- Ali-Baba
Konevitsan kirkonkellot on todella mieliinpainuva kappale.
Pitääpä kaivaa se u-tubesta ja kuunnella pitkästä aikaa
- Cee-Lila
Hyvää tiistaipäivää. Taivas pilvessä, on melko pimeää sen takia, vaikka on jo keskipäivä.
Taas eilen koneeni sähköpostille tapahtui jotain. Kaikki lähetetyt viestit hävisivät. Kirjoitin sunnuntaina pitkän s-postin Australiaan, eilen sitä ei ollut, ei mitään niistä entisistäkään ja koko se kohta, jossa lukee että lähetetyt, sitäkään ei ole. Siinä on vain saapuneet, lähtevät ja roskaposti -rivit. Tämä virhe tapahtui viime vuonnakin, mutta kun kesällä korjautin koneeni, se lähetetyt saatiin palautettua. Jo on kumma, en minä itse olisi edes osannut hävittää niitä. Se s-postini on Mozilla-selaimessa. Ainakin sellainen kuvake siinä on. Se on meidän yhteinen pääsähköpostimme. No on minulla s-posteja myös hotmail-, gmail- ja outlookissa, niitä käytän harvemmin. - Cee-Lila
Viime yönä näin taas outoa unta. Meillä oli taas olevinaan iso asunto, jossa oli paljon erilaisia sohvaryhmiä, eli siis monta huonetta, ei tämä 60 neliön kaksio. Sitten meillä oli entinen työkaverini, joka oli hyvin väsynyt mies siinä unessa, joten sanoin, että ota tirsat meidän sohvilla, mikä parhaalta tuntuu. No tämä mies nukkui sitten meidän eri sohvilla, mutta ei saanut unta. Vaihteli eri sohviin paikkojaan, yhdenkin oli avannut ja nukkui pahasti siinä välikössä, että painaa selkää, Siirsi itseään ja veti täkin päänsä yli. Hassua oli että tämä työkaverini ei ollut koskaan meillä kylässä, mutta asuimme yhdessä vaiheessa lähellä toisiamme, samassa työpaikassa olimme ehkä 10 v, mutta eri osastoilla ja tämä henkilö meni naimisiin uuden puolisonsa kanssa vähän ennen kuin muutimme pois sieltä kaupunginosasta ja minä jäin eläkkeelle. Tämä mies oli juuri 60 täyttänyt tänä keväänä, kun toinen työkaverini lähetti tekstarin että S on kuollut äkisti ja että se hänen uusi vaimonsa oli kuollut noin 4 kk aiemmin syöpään. Sitten noin kuukauden kuluttua näin tämän miehen kuolinilmoituksen Hesarissa. Ja nyt viime yönä tämä mies oli unissani meillä jossain asunnossa, mitä en tunnistanut omakseni. Täytyy sanoa, että ikinä minulla ei ole ollut mitään tekemistä tämän miehen kanssa, muuten kuin työpaikan ja lähellä asumisen kautta. Hän oli aktiivinen fillaroitsija ja uusi vaimonsa myös. Nyt sitten kumpaakaan ei enää ole. Liian nuorina kuolivat.
- Cee-Lila
Muistista puheenollen, olen nyt parina päivänä muistellut, että millä osastolla olin viime marraskuussa Meikussa sen ihonsiirtoni jälkeen, olin siellä 7 päivää. Nyt olin 4 päivää viime viikolla osastolla 12, missä viime vuonnakin olin ennen Kaunialaan siirtoa. Silloisesta Meikun jaksosta olin ensin myös os 5:llä.
Tänään se sitten pajahti päähäni, että olin marraskuussa koko 7 päivää päivystysosaston vuodeosastolla ja siellä vieruskaverini vaihtui jopa päivittäin, useimmat olivat miehiä. Oli meillä verhot välissä.
Tämä muistelo vain siitä syystä, että ajattelin, että perhana, alkaako lähimuistini pätkiä, ettei ole iskemässä Alzheimer taikka vastaava. No ei sentään, onneksi:-)) - amummu
Minä näin viime yönä unta, josta en päässyt eroon vaikka heräilin välillä. Unessa minun piti pitämäni synttärikutsut siipalleni, ja vieraita tuli pitkin päivää. Tarjoiluja en saanut valmiiksi, vaan kaikki oli kesken. Pöytäliinanakin oli sängystä kiskaistu peitto, kasassa keskellä pöytää. Kutsujen lopulla tarjottavakin loppui ja tuli kiire mennä kauppaan hakemaan lisää syötävää, joka oli pelkkää kalaa, jota sitten oli joka paikassa, pöydillä, jääkaapissa, kylpyhuoneessakin jumalattoman iso lautanen graavisiikaa. Lopulta osa vieraista oli mennyt ravintolaan. Minä kiukuttelin, kun minua ei pyydetty mukaan. Oli taas helpotus herätä moisesta stressistä.
Ehkä tuo uni johtui siitä, että eilen puhuin poikani kanssa tyttärensä synttärien järjestämisestä. Äiti ei halua niitä pitää, on vielä suutuksissaan vuosi sitten antamastaan lahjasta: kausikortista kuntonyrkkeilyyn, jota tyttö inhosi eikä sitten halunnut käydä kautta loppuun. Nyt äiti sanoo, että tyttö on hänelle velkaa koko kurssin hinnan ja äitinsäkin kurssin, koska äiti lähti sinne tyttären seuraksi. Tulevaksi synttäriksi äiti ei siitä syystä anna mitään lahjaa, eikä järjestä synttäreitäkään - ei kyllä järjestänyt viime vuonnakaan. Äiti sai lastensuojelussa moitteita täysin järjettömistä rangaistuksista, joita tyttärelleen jakaa, mutta ei ole nainen ottanut onkeensa vaan jatkaa tytön piinaamista. Tuo synttärilahja kuitenkin on pientä muiden rangaistusten rinnalla.
Kohta lähdemme ruokkimaan lapsia, tytöllä mainosten jakoilta ja pojalla liikuntailta, isä työmatkalla, joten ruoka-apu on tervetullutta.- Cee-Lila
Onneksi lapsenlapsillanne on sinut ja siippasi, muuten he olisivat aivan hätää kärsimässä. Rakastavat isovanhemmat ovat parasta maailmassa.
Itselläni ja U:lla ei ollut rakastavia isovanhempia, poikamme kahdella lapsella on, me. Pojanpoika jopa mainitsi teini-iässä papan eli U:n läheisemmäksi kuin oman isänsä. Ei isäkään mikään hirviö ollut, mutta entisen rakkauden aiheuttamat velat ja muut tuskat aiheuttivat, ettei ollut kunnon isä lapsilleen, jotka sai seuraavan rakkauden kanssa, nämä meidän rakkaat lapsenlapsemme. Vihkimys ei sitten rakkauden pysymiseen riittänyt, vaimo otti eron, koska poikamme ei rakastanut häntä 11 vuoden liiton jälkeen. Kyllä sen nainen tuntee.
Tämä on sitä nykyistä elämää. Uusioavo/aviopareja, missä setvittävää riittää. Pojallamme ja nykyisellään ei ole yhteisiä lapsia. Yhteensä niitä on 6. Kaikki lapset ovat jo niin isoja, ettei tarvitse kestää uuden puolison kersoja samassa asunnossa. Se on lapsille suurin koettelemus, kun eivät tule toimeen nämä uusiolapset. - aurora5
"Kausikortti kuntonyrkkeilyyn"
Onkohan tuo ihan tervettä? Kai lapsi itse tietää, mitä haluaa harrastaa. Mitähän tuossa on takana, kasvattaa tytölle itsepuolustustaitoja? Ketä vastaan? Tuntuu mutsi olevan lapsensa pahin vihollinen.
Hyvän kunnon kannalta mainosten jakaminen on takuulla parempaa liikuntaa kuin nyrkkeily. Jossain juuri kirjoitettiin, että pelkkä yhden erikoistaidon harrastus ei nuorelle riitä, jos muun ajan löhöö kännykän kanssa sohvalla. En tarkoita, etteköi pojantyttäresi liikkuisi muutenkin. - amummu
aurora5 kirjoitti:
"Kausikortti kuntonyrkkeilyyn"
Onkohan tuo ihan tervettä? Kai lapsi itse tietää, mitä haluaa harrastaa. Mitähän tuossa on takana, kasvattaa tytölle itsepuolustustaitoja? Ketä vastaan? Tuntuu mutsi olevan lapsensa pahin vihollinen.
Hyvän kunnon kannalta mainosten jakaminen on takuulla parempaa liikuntaa kuin nyrkkeily. Jossain juuri kirjoitettiin, että pelkkä yhden erikoistaidon harrastus ei nuorelle riitä, jos muun ajan löhöö kännykän kanssa sohvalla. En tarkoita, etteköi pojantyttäresi liikkuisi muutenkin.Jo sana nyrkkeily tekee kaiken siihen liittyvän liikunnan ainakin minun päässäni vastenmieliseksi. Tosin kuntolajina siinä kai hakataan enimmäkseen säkkiä eikä vastapuolen naamaa, mutta silti... Äiti (ja moni muukin) sanoo, että kuntonyrkkeily kasvattaa kuntoa. Tehoaa kyllä kuulemma ainakin jäykkäniskaisuuteen. Sitä ei tyttö ainakaan vielä ole.
"Meidän" tytön tapauksessa äiti halusi itse lajia harrastaa (koska uusi poikaystäväkin harrastaa), ja viettääkseen äiti-tytäraikaa oli po. lajivalinnan tehnyt, tyttö kun on usein pyytänyt, että haluaisi äidin kanssa tehdä jotain kivaa. Käsitys kivasta on äidillä (jolla vaikea liikunta-addiktio) hiukka eri kuin tytöllä.
Teimme, siippa ja minä, pari viikkoa sitten tytön kanssa koko hänen yhden illan työrupeamansa: pakkasimme materiaalit ja kuljimme hänen (ja kuljetuskärryn) kanssaan jakelukierroksen. Kävelyä ja portaissa juoksemista tuli useampi kilometri. Siinä vilahti koko iltatienoo. Käy todellakin liikunnasta. Ainakin me vanhat oltiin aika puhkinaisia retken jälkeen.
- Cee-Lila
Luin juuri, että Puavo aikoo osallistus ensi vuonna sekä eduskunta- että europarlamenttivaaleihin taas. Juuri tuli taas kesken sieltä tänne eduskuntaan sohlaamaan. Varmistaa taas sitten, että pääsee jompaan kumpaan. Aikoo päästä sillä uudella tekeillä olevalla seitsemän tähden liikkeellään ja pomppii taas edestakaisin kummasta saa paremman liksan ja hyödyn.
Soinikin harkitseen Brysseliin lähtöä, koska siniset eivät ole saaneet tuulta alleen vaan ovat kuivettuva puolue.- Ali-Baba
Jotenkin ymmärrän sekä Puavoa, että Timpaa. On vaikea luopua jos on kokenut itsensä korvaamattomaksi ja poikkeuksetta oikeassa olevaksi
- amummu
Nää uusiosuhteet on kyllä niin mutkaisia, että minä jättäisin suosiolla sellaiset väliin. Ei ole muuta kuin ongelmaa ongelman jälkeen. Lapset eivät tule keskenään toimeen, lapset ja uudet puoliskot eivät synkkaa, jne. Aina joku ei tykkää jostakusta. Miksi pitää aikuisten hakea heti uusia ongelmia, kun ei vanhoistakaan ole päästy. Joku sanoikin, että se on se vee ja koo, joka määrää aikuisten elämää. Siinä lapsetkin ovat vain lastu laineilla. Täysin samaa mieltä.
Tämä meidän ex-miniä on superäiti: aina tyttärensä kampittaja. Poika sen sijaan on äitinsä suosiossa. Tyttö on kaunis kuin enkeli, tekee kaiken viimeisen päälle, saa opettajilta vain kehuja (äiti sen sijaan haukkuu, joskokeesta ei tule kymppiä, jne). Äiti on narsisti, joka ei tytärtään hyväksy, poikahan ei voi kilpailla äitinsä kanssa, joten on äidille mieleen. Saa nähdä, mihin äidin jatkuva tyttärensä lynkkaaminen johtaa. Onneksi tyttö vielä käy terapiassa, ja toivommekin, että se pelastaa pahimmalta.
Kohta sudoku ja sen jälkeen unta palloon. Kauniita unia kaikille. - Cee-Lila
Hyvää keskiviikkopäivää. Taas on paljastunut iso asiakkaiden ja jopa työtekijöiden höynäytys, Kouluturvaa -lehden rahat eivät menneet koulurauhaan millään tavalla. Minäkin muistan tilanneeni muutama vuosi sitten muutaman numeron tuosta, eikä ollut ihan halpa. Nyt en ole pariin vuoteen tilannut yhtään mitään lehteä, en edes vastaa puhelimensoittoon, kun näen että numero ei ole tuttu.
- amummu
Minäkin olen höynäytettyjen joukossa. Tosin vain kahden lehden verran. Kuusi kymppiä kyllä niihinkin meni. Uskoin, että tekevät jotain nuorten hyväksi. Enää en usko mihinkään hyväntekeväisyyteen. Niissä tuntuu aina olevan harjoittajan omat lehmät ojassa, kohteet saavat hyvällä onnella jonkun rippusen, jos sitäkään.
Olen myös lopettanut tykkänään vieraisiin numeroihin vastaamiseen. Jos jollain on oikeata asiaa pistää minulle viestin, että vastaa eukko puhelimeesi. Ja todentotta, nuo vieraista numeroista soitot ovat lähes loppuneet. Kun sellainen tulee, pistän vain puhelun poikki. En jaksa kuunnella niitä lätinöitä aluksikaan. Tehoaa näköjään omatoiminenkin sulku. Onhan toki se numero, mihin voi ilmoittautua kieltämään kaiken puhelinmyynnin, mutta jos tämä hiljaisuus jatkuu, niin ei ole tarvetta siihen.
- amummu
Paavo parka, kovan onnen lapsi, luuli perunata omenaksi. Noinkohan siinä Puavolle taas käy, kun ei reppana ymmärrä omaa parastaan saati kansan. Jospa hän uskoo, että sitkeys palkitaan. Eikös Paavolle voitais antaa kansanedustajan eläke jo nyt korvaukseksi siitä, että lupaisi jäädä sivuun kaikista julkisista toimista.
Mutta, eilen satuin kuulemaan radiosta uutisen, että tutkimus osoittaa liian nukkumisen aiheuttavan terveysongelmia. Mihin hittoon sitä kohta voi uskoa. Tähän saakka on tolotettu tarpeeksi nukkumista terveysongelmien välttämiseksi, ja nyt sitten pitää välttää liikanukkumista samalla argumentilla. Kuka kertoo, mikä on liikaa, mikä liian vähän, mikä tarpeeksi.
Media on pullollaan erilaisia ohjeita terveyden edistämistarkoituksiin. Ohjeet vaihtelevat kehittelijöidensä mukaan. Välillä, itse asiassa usein, ne ovat toisensa torppaavia. Ei tavallinen taavi osaa enää laittaa niitä oikeaan järjestykseen, joten parasta on luottaa oman kroppansa tuntemuksiin.
Pitääkin tästä lähteä ostamaan B-vitamiinia, josta myös taannoin kuulin jotain uutta, että ei toimisikaan esim. hermoston hyväksi tjms. Hälläsvälis. Napsin niitä kuitenkin silloin tällöin kuurin selkäni avuksi, ja tuntuu, että auttavat. Vai ovatkohan plaseboja, jotka vallanneet mieleni; jossain (kuvantamis)tutkimuksessa on kuitenkin todettu, että lumehoito synnyttää aivoissa todellisia muutoksia aktivoiden samoja neurokemiallisia prosesseja kuin todellinen lääke.
Kepeätä keskiviikkoa!- Cee-Lila
Totta tuo lumelääkejuttu. Minä osallistuin vuosia sitten erään reumalääkärin johtamaan tutkimukseen uuden lääkkeen keksimisestä reuman hoitoon. Sain lääkäriltä lääkkeen tätä varten vuodeksi, siten, että puoli vuotta söin sitä uutta keksintöä ja sen jälkeen pelkkää samannäköistä lumetta. En tiennyt, kumpana vuoden puoliskona sitä lumetta sain. Samalla söin normaalisti minulle määrättyjä muita reumalääkkeitä. Tutkimuksia tehtiin usein. Lopulta vastasin kumpana vuodenaikana tunsin voivani paremmin. Tulos paljasti, olin voinut paremmin lumelääkkeen aikana. En tiedä, onko sen lääkärin keksintö käytössä vai ei, olinhan vain yksi hänen koekaniineistaan.
Uniasioista: olen virkeä vasta 8-9 tunnin yöunien jälkeen, vaikka välillä heräilisin. Työelämässä oli aikaiset heräämiset, jolloin en mennyt aikaisin nukkumaankaan, joten viikonlopuilla univajetta kuittailin. Seuraus, pökkelö olo ja päätä särki.
- Alkuperäinen-Rapu
Nyt olen käynyt pitkästä aikaa Malmin hautausmaalla ex-anopin ja apen haudalla. Tytär tuli päivystyksestä, yön valvottuaan ja leikkauksia tehtyään (unta pari tuntia), tänne luokseni. Laitoin hänelle hyvän aamiaisen ja sitten lähdimme Muhevaisen kautta haudoille. Oli siellä haudalla ennestään yksi kukkiva kukka, mutta nyt tytär istutti sinne sellaisia kukkia, mitkä voivat säilyä kauniina pakkasissakin. Nyt on tullut paljon erilaisi kylmää kestäviä kukkia valikoimiin. Kaunis siitä tuli. Sitten kävimme vielä Prismassa ja ostimme sieltä muun muassa salaatti pöydästä syötävää, niin että tytär pääsee kotiinsa mentyä menemään heti nukkumaan. Tulimme vielä tänne ja söimme lounaaksi nuo salaatit. Maistuivat kyllä.
Olisimme ostaneet Malmin torilta puolukoita (35 euroa laatikko), mutta ne olivat melko raakoja vielä. Täytyy odotella, en halunnut niin valjunvärisiä puolukoita.
Sain tyttäreltä punaviiniä pullon. Olin saanut sitä maistaa pojan luona ja se oli todella hyvää. Kun rupesin tutkimaan viinin nimeä, että voin ostaa sitä kotiin, niin tytär sanoi, että hän tuo sitä minulle - ja nyt toi. Hintaa en kysynyt, koska ei hän sitä olisi minulta veloittanut, mutta luulen, että ei ollut mitään halpaviiniä!
Hyvää iltapäivän jatkoa!- Cee-Lila
Oletan, että saamasi pullo ei ollut ns kyykkyviiniä. Se on vitsi, eli jos joudut kumartumaan Alkossa viinihyllyssä osataaksesi alimmalla hyllyllä olevaa merkkiä, se on kyykkyviiniä. Eli hinta siis 6-7 e/puteli. Suoraan seisoessasi ovat nenäsi edessä ne 10-13 euron pullot, niitä itsekin ostamme silloin kun viiniä juomme. Sitä kalliimpia emme myöskään osta. Riippuu myös tietenkin ihmisen pituudesta. Lauri Markkaselle se ylähyllykin on jo varmaan kyykistymisen aiheuttava.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Oletan, että saamasi pullo ei ollut ns kyykkyviiniä. Se on vitsi, eli jos joudut kumartumaan Alkossa viinihyllyssä osataaksesi alimmalla hyllyllä olevaa merkkiä, se on kyykkyviiniä. Eli hinta siis 6-7 e/puteli. Suoraan seisoessasi ovat nenäsi edessä ne 10-13 euron pullot, niitä itsekin ostamme silloin kun viiniä juomme. Sitä kalliimpia emme myöskään osta. Riippuu myös tietenkin ihmisen pituudesta. Lauri Markkaselle se ylähyllykin on jo varmaan kyykistymisen aiheuttava.
No ei ole "kyykkyviiniä." Sellaista neljä tähteä arvosteluissa saanut. Italialainen viini. Hyvin pehmoinen, "pyöreä" jälkimaku. Täytyy katsoa, joskon avaan sen viikonloppuna. Siinä on kyllä korkki korkki, joten en tiedä miten sen korkin saa siihen avatun pullon päälle, kun en yksin pysty sitä kerralla juomaan?
Yrittäjä on minunkin poikani ja miniäni, joten äiti & anoppi onnittelee yrittäjänpäivänä! Toivotaan että töitä riittää, vaikka golf jää sitten vähemmälle, kun töitä on tehtävä kiivaaseen tahtiin. - amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Oletan, että saamasi pullo ei ollut ns kyykkyviiniä. Se on vitsi, eli jos joudut kumartumaan Alkossa viinihyllyssä osataaksesi alimmalla hyllyllä olevaa merkkiä, se on kyykkyviiniä. Eli hinta siis 6-7 e/puteli. Suoraan seisoessasi ovat nenäsi edessä ne 10-13 euron pullot, niitä itsekin ostamme silloin kun viiniä juomme. Sitä kalliimpia emme myöskään osta. Riippuu myös tietenkin ihmisen pituudesta. Lauri Markkaselle se ylähyllykin on jo varmaan kyykistymisen aiheuttava.
Joskus maintsemani, meidän viiden koulukaverin porukassa on yksi eläkkeellä oleva labrahoitaja. Usein, kun menemme esim. Tallinnaan emme iltasella mene ravintolaan syömään, vaan ostamme maailmanparannusiltaamme, hotellihuoneessa nautittavaksi kaikenlaista pientä purtavaa ja tietysti viiniä palan painikkeeksi. Tuota labrahoitajaa ei pidä päästää viiniä valitsemaan. Häneltä on työssään mennyt makuaisti kokonaan, ja viinihyllyltä valitsee aina halvimmat viinit. Ja ne ovat tosi kauheita. Viimeksi oli löytänyt kolmen euron punkun. joka maistui pyytonille. Sitä emme me muut voineet juoda. Hän kyllä sitä ioisen lipitti; ei maistunut miltään. Kuten eivät hänen suussaan maistuneet paremmatkaan viinit.
Minusta punaviinin hinta kertoo kyllä aika paljon, kalliimpi on yleensä parempaakin. Valkkari sitten, taas minun mielestäni, on aika pitkälle makuasia. Halpakin valkkari, kunhan ei ole makea (minun suussani), voi olla oikein hyvää. Vastaavasti kallis valkoviini voi olla huono valinta, jos huono säkä käy. Itsekin ostan valkkarin melkein aina silmän korkeudelta. Joskus, kun on joku vähän tärkeämpi juttu edessä, ostan sieltä ylähyllyltä. Silloin laadukas chablis tai sauvignon blanc voi olla sellaista herkkua, että kieli menee. Tällä erää minun ei kuitenkaan tarvitse ojennella kättäni millekään Alkon hyllyn korkeudelle. Kevätalvella suoraan Italiasta tilaamiani valkkareita on vielä paljon jäljellä. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
No ei ole "kyykkyviiniä." Sellaista neljä tähteä arvosteluissa saanut. Italialainen viini. Hyvin pehmoinen, "pyöreä" jälkimaku. Täytyy katsoa, joskon avaan sen viikonloppuna. Siinä on kyllä korkki korkki, joten en tiedä miten sen korkin saa siihen avatun pullon päälle, kun en yksin pysty sitä kerralla juomaan?
Yrittäjä on minunkin poikani ja miniäni, joten äiti & anoppi onnittelee yrittäjänpäivänä! Toivotaan että töitä riittää, vaikka golf jää sitten vähemmälle, kun töitä on tehtävä kiivaaseen tahtiin.Meillä on sellainen setti, missä on painavat metalliset, kartion malliset pullonsulkijat, kartion alaosa on kumia, jonka saa painettua aika tiukkaan avatun viinipullon suulle.
Toisaalta, calvadospullossamme on myös korkkikorkki, jonka yläosa on muovinen ja leveä, sillä saa helposti uudelleen suljettua pullon, vaikka viinipullon, koska sen suun halkaisja on sopivan kokoinen niihinkin. Eri asia on sitten lasisen karahvin painavat lasikorkit, meillä sen karahvin korkki on liian iso viinipullolle. Toisaalta, karahveissa ei ole tarkoitettu säilyttää juomia, mikäli karahvi on kristallia, eli lyijylasia. Siitä saattaa erittyä juomaan lyijyä.
- Cee-Lila
Tänään on Yrittäjänpäivä, onnittelut siis Whoolle! Yrittäjien tilaisuuksia on ympäri Suomea, kaiketi se trumpetinsoittokin, joka kaikui äsken parkkipaikallemme kun U tuli juuri kotiin töistä oli jostain tilaisuudesta. U:kin on yrittäjä, hän yrittää päästä taas eläkkeelle, mutta aina vaan kutsutaan töihin. On TTT-mies. Ihan mukavaa. Pieni lisäansio ei pahaa tee, tosin verotus on ihan toista luokkaa kuin jos ei olisi lisäverokorttia. Maksaapahan silläkin meikäläisen sairaanhoitokuluja.
- Cee-Lila
Katsoin taas netistä japanilaista kokkausta ja heidän kobe-lihan valmistustaan. Liha on maailman kalleinta häränlihaa, Härät kasvavat Koben maakunnassa Japanissa, niitä ruokitaan hyvin ja niille soitetaan musiikkia ja harjataan tiuhaan. Siitä kasvaa hyvälihaista marmoroitua lihaa, jossa rasva ei ole vain ulkopinnassa, vaan tasaisesti lihan sisällä. Siksi se näyttää kuin oli metwurstia, ei niin tummaa kuitenkaan.
Pihvit olivat todella herkullisen näköisiä, paistavat ne vain mediumiksi, jopa raakana sushissa niitä syövät. Tuli ihan nälkä katsoessa. Meillä tein tänään vain nakkikastiketta. On kaukana gourmet-ruuasta.
Jenkeissäkin kuulemma kasvatetaan ja myydään kobe-lihana häränlihaa, mutta on vain kopio siitä, kuten vaikka jaloviina konjakista tai kuohuviini samppanjasta. Aitoa Kobe-lihaa saa siis vain Japanista Kobesta. Olenpahan taas vähän viisaampi. En ole ikinä syönyt tätä lihaa, joku rafla Suomessa sitä kuulemma valmistaa. Tilannut siis lihan alkuperämaasta, oletan. Ali on varmaa sitä syönytkin
jossain persiinalaisella torilla ollessaan.
Aussisukulainen kasvattaa härkiä mutta hänellä on vain 10-12 mullia kerrallaan kasvamassa. Lienee lukenut tämän kobe-lihan kasvatuksesta, koska soittavat elikoilleen klassista musiikkia.- Ali-Baba
Kyllähän melkein mitä vaan on tullut syötyä, mutta en kyllä m,uista olisiko juuri kobe pihviä lautaselle sattunut.
Ellen väärin muista niin se oli juuri tätä kobea tai jotain muuta vastaavaa jolle juotetaan oluttakin - Cee-Lila
Ali-Baba kirjoitti:
Kyllähän melkein mitä vaan on tullut syötyä, mutta en kyllä m,uista olisiko juuri kobe pihviä lautaselle sattunut.
Ellen väärin muista niin se oli juuri tätä kobea tai jotain muuta vastaavaa jolle juotetaan oluttakinNiin väitetään että juottavat näille härille oluttakin, soittavat niille musiikkia ja harjaavat ja silittelevät paljon.
- Cee-Lila
Torstaipäivää. Aurinko yrittää tulla esiin pilvien takaa. Olin juuri skypeyhteydessä suvun pienimpään, kyllä hän oli taas niin touhukas ja puhuu jo paljon ja ärrät ja ässät tulevat hyvin selvästi, esim sanassa persikka. Pääsee huomenna katsomaan jotain sirkusta vai oliko tivoli. Niitä telttoja on meidänkin läheisellä kentällä joka vuosi parin päivän ajan.
- Ali-Baba
Päivän lääkärikierrokset tuki tehtyä uudella terveysasenalla ja saman tien labrat. 7 tuubia verta eli kokonauinen testisarja D vitamiini mukaanlukien. CVirtsanäyteeni ei kelvannut vaikka oli oikein otettu, kun siihen uuteen lähetteeseen oli lisätty kokeita mitä varten näytettä pitää olla myös säiliöntäaineellisessa pullossa.
Lääkäri katyseli kelloaan usein ja valitteli että menee yliaikaa! Ja kun kommunikoiti minulta pikakirjoituksella huomautti myös siitä, jotenkin tutun tuntuisesti, että kirjoitin sanan Kreatiini väärällä alkukirjaimella, creatiini.
No tulipahan sekin reissu tehtyä ja nyt perä kohti uusia seikkailuja siedettävässä syksyn tuoksuisessa ilmassa- Ali.Baba
ps. Onneksi sama lääkäri ei näe tuossa yläpuolella tekemiäni kirjanvihreitä.
Nyt niitä tuli tavallistakin enemmän kun olin niin nälkäinen että näköä haittasi. Olin siis eilisillasta saakka ollut ilman letkumuonaakin niiden labrakokeiden jälkeen. Nyt on jo jotain ravintoa takaisin kierrossa. Muuten ei ole mikään heti maailmanpyörään olo vaan pikemminkin kummitusjunassa olo - amummu
Ali.Baba kirjoitti:
ps. Onneksi sama lääkäri ei näe tuossa yläpuolella tekemiäni kirjanvihreitä.
Nyt niitä tuli tavallistakin enemmän kun olin niin nälkäinen että näköä haittasi. Olin siis eilisillasta saakka ollut ilman letkumuonaakin niiden labrakokeiden jälkeen. Nyt on jo jotain ravintoa takaisin kierrossa. Muuten ei ole mikään heti maailmanpyörään olo vaan pikemminkin kummitusjunassa oloVähän kuullostaa tuo lääkärisi mölliltä. Vai, että yliaikaa! Lopettaisi sitten työnteon, ettei käy liian rankaksi. Olisiko valinnut väärän alan. Voisi pyrkiä vaikka parkki-Pirkoksi, ja jos oli mies niin parkki-Paavoksi, niin joutuisi vahtimaan kelloa työkseen, ei olisi se enää sivutoimi.
- Cee-Lila
Kokkolalainen ystäväni oli eilen ollut terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotolla ja sanoi, että he keskustelivat puolitoista tuntia. Kysyin, oliko siellä pitkä jono odottamassa pääsyä, ei ollut kuulemma ketään siellä käytävällä, kun tuli pois. Olen huomannut, että lääkäreillä on 15-30 min aikaa per potilas. Tällä oli siis potialsvajausta tällä hetkellä. Saatiin asiansa hyvin hoidettua ja hänen sairaushistoriansa ja kaikki lääkitykset käytiin läpi ja sai reseptit kaikkeen, mitä halusi. Tuo on sitä oikeata potilas/lääkärisuhdetta.
- amummu
Tänään oli tapahtuma, joka kummasti virkisti, vaikka olin sen suhteen aika skeptinen. Liityin senioriyhdistykseen ja tänään oli ensimmäinen tapaaminen. Kun aikoinaan jäin töistä, niin päätin, etten ryhdy mihinkään harrastukseen tai vastaavaan, mihin pitää mennä joka viikko tiettyyn kellonaikaan. Sain töissä noista määräajoista ja kellon mukaan juoksemisesta ihan tarpeekseni. Se päätös pitikin toista kymmentä vuotta
Ei tämäkään yhdistys kokoonnu kuin kerran kuussa -onneksi. Tietysti jotain oheistapahtumia, mutta en lähtenyt kuin yhteen mukaan: lounaskerhoon. Se kiertää syksyn mittaan tutustumassa lähiseudun ruokapaikkoihin. Mutta sekin tapahtuu vain kerran kuussa, joten kovin kiihkeätä ohjelmaa ei yhdistyksen puitteissakaan minulle tule. Ja se on hyvä.
Ilon aihe etenkin oli tänään tavata ihmisiä, joita viimeksi olen nähnyt kymmeniä vuosia sitten. Pääasiassa olivat poikiemme jalkapalloharrastuksen tiimoilla tavattuja. Ja heti luisti juttu heidän kanssaan. Toisen poikamme rippipappikin istui kahvipöydässä vieressäni ja muistutin, kuinka pisti pojan tiukille kuulustelussa, jonka järjesti ylimääräisesti, kun poika oli jalkapalloleirin takia joutunut olemaan poissa tunneilta. Muistan oikein hyvin, kun poika tuota kuulustelua varten teki vihkoonsa sivukaupalla kirjoituksia annetuista aiheista, ja oli kiukkuinen kuin ampiainen. Pääsi sitten ripille muiden kanssa.
Ulkona on ihan kesäinen päivä, lähes kuuma, kun tuolla raitilla kuljin. Pitkähihainen vaate oli ihan liikaa. Onneksi meteorologien mukaan sunnuntain aikana päästään normaaleihin lukemiin. Voi taas pistää kunnon takin päälleen ja pistää kesähepenet pyykkiin ja sen jälkeen kaapin perälle odottamaan ensi kesää. Se sopii minulle mainiosti. - Ali-Baba
En minä moksiskaan ollut sen lääkärin ajanmittauksesta. Oli muutenkin jo rutkasti myöhässä. Ehkä siitä johtui se kelloon katseleminen kun käytävällä oli vielä yksi potilas odottamassa.
Pääasia, että homma hoitui eli sain luvan vähentää verenpainelääkkeet lähes olemattomiin tekemäni painemittaussarjan perusteella ja labraan tosi laajat tutkimukset. Onhan se hyvä, että niitä tehdään, vaikkei niiden tuloksilla ole minulle juurikaan nykytilassa merkitystä.
Paljon enemmän ilahduttaa, että "mummot" viitsivät ja jaksavat kirjoitella
Se on kuitenkin sellaista kuudennen aistin sosiaalista elämää! - Cee-Lila
Se on sitten taas perjantai. Ja utuinen, meren yllä sankka sumu.
Taas on kuulemma ilmestynyt uusi lehti, jota rikolliset kauppaavat. Taas kouluaiheinen. No, ei ole pelkoa, että sen tilaisin. - Ali-baba
Haa, valtaan 300 kommentin, ellei joku tässä näpytellessä ehdi sitä tehdä.
Se oli tänään melkein 3 tuntia reissussa teke4mässä sitä sun tätä siellä sun täällä.
Ostin mm. keleen kalliita verensokeriliuskoja apoteekista kun ei jaksa vaiovautua halpoja itsehoidosta anelemaan ja ihan Koskelasta käydä hakemassa
Tuorepuristettuja mehuja Liitelistä ja piipahdin pikaisesti Eikkaakin kättelemässä ja tarjistamassa kunnon. Siellä se puhisi yksinään suuressa omakotitalossaan ja muisti heti minut nähdessään että pitääkin syödä ja alkoi kaivamaan sapuskojaan jääkaapista mikroon.
Pihalla oli penkit täysi melkoisen vanhoja ihmisiä ja kenelläkään ei näyttänyt olevan samanlaista tekemisen puute ongelmaa kuin minulla on.- Cee-Lila
Sait sen vallattua, 300 täynnä. Itsellänikään ei olisi tekemisen puutetta, mutta kun en jaksa/viitsi koko ajan touhuta, olen lukenut tänään aloittaen sen Raipun blogin uudelleen lukemisen ja sieltä 2006 alusta, 71 postausta. Luin sen jo silloin aikoinaan ajankohtaisena, mutta nyt 12 vuoden jälkeen uusintana. On hän ollut todella aktiivinen joka suuntaan, kirjoittanut moniin lehtiin, tehnyt aloittelevaa vaalityötä vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, käynyt aamu-uinneilla, ennen kuin jäät tulevat, ollut pienyrittäjä alkaen putkista hammastikkuihin, huomasin, että oli saanut Hesarin palstalla kiitokset mm Dr Dulcamaralta, Durianin mainitsi pariin kertaan, jolta saanut ehdotuksia, olivat siis yhteydessä muutenkin. RP:llä oli ystäviä ja tuttuja joka puolella maailmaa, myös siellä Kellokoskella asuessaan. Hauska juttu jäi mieleeni kun joku todella mustaihoinen Gambialainen, joka puhui täysin hyvää suomea kysyi Raipulta kahvilassa, miksi R:n englantilainen ystävä ei puhu suomea, R oli selittänyt, että suomenruotsalaiset ovat asuttaneet Suomea jo tuhat vuotta, englantilainen ystäväväni vasta 30 vuotta. R on todellinen maailmankansalainen. Toivottavasti elää ja voi hyvin ehkä siellä Losissa.
Sinäkin kirjoitit yhdessä vaiheessa jotain blogia, sitten hävitit sen.
- Ali-Baba
Tässä vähän näytettä miten ja ketkä kirjoittivat kutakuinkin 5 vuotta sitten. Jopa yllättävän valaisevaa ja mielenkiintoista kuten Raipun vanhat blogit: https://keskustelu.suomi24.fi/t/11914643/elamaa-l-loppuvuonna-2013
Tämä tuli vastaan kun hain goolesta Yves de Cormu blogspot- Cee-Lila
Voi kautta Teutateksen, löytyykö tuolta 500 kirjoituksen seasta se blogisi? Huomaan, että silloin kirjoitti vielä HHRiitu, ja Akentti aloitteli, Ea oli, A-mummu jne ja me kaikki muut. 500 on aika paljon luettavaksi Raipun blogin 71 kirjoituksen jälkeen. S24 ei poista vanhoja, joten ne löytyvät sieltä, toisin kun Hesari poisti kaikki.
- Ali-Baba
Kyllä vanhan blogini silloinen osoite: aavikonmatkailija.blogspot.com myös mainitaan siellä, mutta sitä ei enää ole kun poistin sen kokonaan. Sillä oli siloin sen verran asiaankuulumatonta "häiriköintiä", että sitä ei ollut motiivia jatkaa.
Kaikki kuvat minulla on luonnollisesti elektronisesti tallella, mutta tekstejä en tallentanut
Mutta Yves de Cormu esiintyi siellä ihan Dr. Dulcamaran inspiroimana.
Oi niitä aikoja - Cee-Lila
Ali-Baba kirjoitti:
Kyllä vanhan blogini silloinen osoite: aavikonmatkailija.blogspot.com myös mainitaan siellä, mutta sitä ei enää ole kun poistin sen kokonaan. Sillä oli siloin sen verran asiaankuulumatonta "häiriköintiä", että sitä ei ollut motiivia jatkaa.
Kaikki kuvat minulla on luonnollisesti elektronisesti tallella, mutta tekstejä en tallentanut
Mutta Yves de Cormu esiintyi siellä ihan Dr. Dulcamaran inspiroimana.
Oi niitä aikojaIlmankos en löytänyt blogiasi yves de cormu taikka muutakaan, koska olit ne poistanut. Sait siis Dulkkikselta sen Yrmeän körmyn mukaisesti nimeksesi Yves de Cormu. Minäkin sain häneltä nimekseni Josephine. Seikkailimme Välimerellä ja Aruballa. Oli ihan kivaa aikuisten satuilua. Mutta ei täällä S24:ssä tapahtunut, vaan Hesarin aikaan.
- Cee-Lila
Yritin äsken imuroida keittiötä, mutta ei helskutti, en jaksa. Selkä ja jalat väsyvät niin, että otettava pöydän reunasta kiinni ja lepuutettava itseä. Viime viikolla ollut selälläänmakuu painojen kera 4 päivää, on lamauttanut loputkin voimat lihaksistani (mistä sellaisista) ja rankaruodostani. Lisäksi hematooma-alueet eivät ole yhtään vaalennet eivätkä pienentyneet. Vasen reisi, peffa, lonkka, alavatsa ja reidestä jopa kiilamainen kaistale mustaa ylettyy ihan polvitaipeeseen asti takaosasta. Vuotanut siis varmaan kotiutuksen jälkeenkin. On paha itse sitä nähdä. En harrasta silfieiden ottoa peilien edessä. Ei ole edes sellaista kännykkää, millä ottaa. No, odottelen rauhassa, että vaalenevat ja häipyvät ajan kanssa, ehkä ennen joulua.
Ara on varmaan sienestämässä mökillään, kun on niin hyvät ilmat olleet. Nytkin meillä aurinko taas paistaa, sumut häipyneet. - Cee-Lila
Nyt jättää jo iän kaiken eduskunnassa ollut Mauri Pekkarinenkin poliittisen uransa eli ei asetu ensi vuoden vaaleihin ehdolle. Näinköhän silti pyrkii EU-parlamenttiin, tienaamaan enemmän liksaa kuin rivikansanedustajana Suomessa saa. Onkohan EU:ssa montakaan alle 70-vuotiasta edustajaa?
- Alkuperäinen-Rapu
Lauantaita toivottelen kaikille!
Sää on harmaa, tuuleton, mutta ei sadakaan. Tänään en lähde kauppoihin. Eilinen meni kaupungilla. Kävin Elisan myymälässä Aleksanterinkadulla vaihtamassa vanhan lankapuhelimeni uuteen Kotipuhelimeen. Elisa nostaa taas lankapuhelimen kuukausi hintaa lokakuun alusta lähes 25:teen euroon kuukaudessa, joten ei kannata enää pitää lankapuhelinta muutaman vakisoittajan takia.
Halusin kuitenkin luuripuhelimen, mikä on verkossa ja ostin sieltä myymälästä sellaisen Huawein. Näyttää aivan tavalliselta lankapuhelimelta, mutta kuukausimaksu on vain 4.99 euroa. Sain säilyttää siinä myös vanhan lankanumeroni, mikä on ollut minulla "koko ikäni." Puhelin maksoi 99 euroa, mutta kun kuukausi maksu lankaan verrattuna putosi 20 euroa kk, niin äkkiä koneen hinta on säästetty. Sain siellä erittäin hyvää palvelua nuorelta mieheltä. Iloisesti, ja auttaen minua laittamalla sen uuden koneen piuhat paikoilleen ja simkortin sisää käyttövalmiiksi, niin että laitan vain kotona töpselin seinään. Se "avataan" käyttöön 21.9. ja vanha lanka sulkeutuu ikiajoiksi!
Hän sai kyllä myytyä minulle myös 4G-superkaistan tähän tietokoneeseeni. Tässä on nyt vanhaan verrattuna puolet nopeampi "laajakaista" (100, jotain, kun ennen oli 50). Tarjoushinta tässä uudessa, joten kuukausihinta vain pari euroa kalliimpi vanhaan hintaan - mutta se hinta on vain vuodeksi. Voi olla että tarjous jatkuu senkin jälkeen.
Palvelu Elisalla oli kyllä kiireetöntä ja tuo minua palvellut nuorimies ansaitsee minulta palvelu arvosanaksi kympin ja vielä sen "papukaijamerkin" ylimääräiseksi. Hän sanoi, että jos sinulla on jotain kysyttävää vielä, niin tule vain käymään täällä.
Sen sijaan "palvelu" Nordeassa vain huononee edelleen. Kävin samalla reissulla Nordeassakin. Nostamassa käteistä ja siirtämässä toiselle tilille (millä on kortti myöskin) rahaa. Enpä osannut sanoa ovenpieli kyselijöille, että aikomukseni on myös siirtää rahaa toiselle tilille ja lähes tunnin odotuksen jälkeen kun pääsin "palveltavaksi", niin virkailija sanoi ettei voi siirtää toiselle tilille, kun en ole ilmoittanut sitä vuoronumeroa ottaessani, nyt voin vain nostaa käteistä. Sitten hän "armosta" teki kuitenkin tuon siirron, etten joutunut hakemaan uutta jonotusnumeroa sitä siirtoa varten. Kyllä nuo molemmat on ennen tehty samalla luukulla. Kuulemma noin "nopeutetaan" käteisennostoa! Tunnin odotus onkin tosi nopeaa palvelua! Äkkiä pitäisi päästä eroon "käteismankujista!"
Nyt tuli pitkä "palveluselostus" - ja seuraavaksi lähden alakertaan pilkkomaan kaalilaatikon aineksia, mitä aion haudutella uunissa pitkään ja hartaasti. Sitäpä syön sitten monta kertaa.
Hyvää ja raikasta lauantaita! - Alkuperäinen-Rapu
Tästä päivästä alkoi toimia tuo tietokoneen 4G-superkaista ja täytyy sanoa, että vikkelästi sivut kääntyvä!
Kaalilaatikko muhii uunissa. Oli siinä kyllä aikamoinen homma noissa esivalmisteluissa, mutta nyt ei sitten muuta, kuin odotan, että pääsen sillä herkuttelemaan. Se saa hautua uunissa monta tuntia, on siis vielä maltettava! - Cee-Lila
Meidän pitäisi tehdä tuo sama lankapuhelimellemme, koska sen peruskuukausimaksu on tuo 25 e ja emme soittele sillä mihinkään ja meille ei soiteta siihen kuin harvoin Ausseista ja lehtikauppiaat. Elisan osakkeista saa kyllä osinkoja joka vuosi jonkin verran, mutta olen laskenut, että kk-maksut tekevät niin paljon, että osinko tekee tulokseksi -0. Kerryttääkö osakkeen omistus silti sinulle osinkoja? A-mummu lopetti myös lankapuhelimensa, mutta ei myynyt osakkeitaan, hän tietää.
Elisan osakkeen arvo on hyvä, tänäänkin yli 37 e kappale, joten 150 x 37 = 5550 e, jos sen myy. Kun HPY muuttui Elisaksi, saimme 150 kpl yhdestä liittymästä. Apen liittymää kukaan perijä ei halunnut, joten myimme sen, silloin saimme siitä vähän alle 4900 e. Meni kaupaksi heti.
Kaalilaatikon teossa menee tosiaan valmisteluissa vaikka kuinka kauan, koska kaalin pilkonta on hidasta hommaa, kun ei ole sellaista kaallinpilkontakonetta, mitä olen nähnyt ravintoloiden keittiöissä. Lisäksi huuhtelen kaikki kaalisilput lävikössä osa kerrallaan. Jauheliha ja sipulit myös paistetaan erikseen ennen uuniin laittoa. Riisit vain sirottelen vuoan pohjalle sellaisenaan.
Nordean toiminta on jo ihan mahdotonta, että ovella heti sanottava montako asiaa on hoidettava. Jo on tarkalle virkailijoiden aika/per asiakas kellotettu. Tuo rahan siirto omalta tilille toiselle on tosi helppo ja nopea toimitus, jos on verkkopankkitunnukset.- Alkuperäinen-Rapu
Minäkin mietin kauan tätä lankapuhelin juttua, mutta tämä viimeisin kuukausimaksunkorotus sai minut sitten toimimaan. Oli saanut kuulemma monet muutkin, kertoi tuo mukava virkailija siellä myymälässä.
Minä myin osakkeeni jo silloin markka-aikaan, kun niiden hinta oli huipussaan. Sain muistaakseni jotain 30 000 markkaa niistä silloin. Numero säilyi silloinkin, joten eikös nuo osakkeetkin säily, vaikka ottaisit Kotipuhelimen? Nythän ei kuulemma Elisan myymälöissä enää myydä lankapuhelimia, eikä sitä voi enää muutossa siirtää. Silloin siitä viimeistään on luovuttava.
Tämä on aivan tavallisen lankapuhelimen näköinen (hienouksilla varustettu) ja ei tarvitse mitään muuta vastetessaan, kuin nostaa luurin, niin kuin lankapuhelimessakin ja alkaa puhumaan. Tuo kuukausimaksusäästö on niin suuri, että tuskinpa mitkään osingot ovat niin suuria. Vuodessa jo kuukausimaksu on 240 euroa halvempi nykyiseen.
Niin - Nordea! Huomasin viime kuun tiliotteesta, että sinne oli ilmestynyt Nordealta uusi, ylimääräinen kuukausimaksu (2 euroa) molemmille tileilleni: "Nordea Bank AB Suomen sivuliike! Ei selitetty tuota maksua mitenkään ja unohdin eilen kysyä siitä. Tuskinpa tuo virkailijakaan olisi siitä osannut sanoa mitään. Erikseen oli tietysti veloitettu nuo korttimaksut ja pari maksupalvelukuoressa lähettämääni pkl laskua.
Mitähä uutta seuraavalla kerralla?
- Cee-Lila
Nyt on ihan intiaanikesä. Partsilla 30, ulkonakin jotain hiukan yli 20.
Minulta rikkoutui eilen keittiön lattialle lasinen Pyrex-vuoka, jonka reunasta lähti teräviä sälöjä. Imuroin heti lattian, mutta auta armias, siellä oli vielä tänä aamuna terävä sälö, johon U teloi varpaansa. Verta tuli ihan kamalasti lattialle ja pariin mattoon. Huomasin, että laastarimme olivat aivan toivottomia, kuivuneita ja ties mitä, onneksi minulla on vielä paljon viime vuodelta jääneitä sideharsorullia ja isoja laastareita, jotka ovat liian isoja varpaaseen. Vuoto kuitenkin saatiin tyrehtymään ja nyt kävi jo kaupassa. Tilli unohtui ostaa, kun en muistanut laittaa lappuun. Ei silakkafileet maistu millekään ilman runsasta tilliä. Kävi uudelleen tuossa vielä vähän lähempänä olevassa kaupaas. - aurora5
Hyvät naiset a-mummu, Rapu ja Cee!
Taidan hypätä tästä Elämän kelkasta. Kenenkään ei ole enää tarvis arvailla, olenko sienessä vai missä. Ennen kaikkea säästyn vihamielisen "hauskoista" piikeistä, joita vähän väliä tulee naapuriketjusta.
Nautinnollista syksyä. Erikoisonnittelut letkumiehelle, joka vaivojensa keskellä on jaksanut uupumatta toteuttaa agendaansa yhden naisihmisen syrjäyttämiseksi.
Eri asia, kumpi meistä lopulta voittaa.- Dr.Whoo
Suosittelen pulloa belgialaista olutta. Se rentouttaa.
- Cee-Lila
No voi hyvä Aurora sentään, älä nyt missään nimessä jätä meitä. Mehän kuivumme täysin kokoon tämän ketjumme kanssa. Pliis! Eiköhän Akentti ja Websikin palaa tänne ennen jäitä. Tulee lisää kirjoittajia.
- Dr.Whoo
No köh, laskelmieni mukaan Aurora on lopettanut näillä palstoilla noin kymmenen kertaa.
- Alkuperäinen-Rapu
Hei aurora!
Minäkin olen monesti ajatellut noin taas viimeaikoina, mutta sitten ajattelen, että tämä on meidän Elämä-ketju, missä on yritetty olla ymmärtäväisiä, eikä ketään ole "tönitty" pahemmin Elämäläisten taholta, joten sitten olen taas päättänyt olla "kovakuorinen" kaikille (joidenkin taholta aistittavista) vaivihkaisille viittauksille siitä, että "kirjoituksiasi ei noteerata." Enkä tällä tarkoita Elämän-naiskirjoittajia!
Joten, aurora, meitä ei jotkut suvaitsemattomat hiillosta pois tästä meidän Elämästä.
Minua ei mikään muu "ärsytä" niin paljon, kuin "teeskentelevät hyvä veli poppoot!"
Hyvää yötä ja puolemme pidämme, mutta oikein keinoin! - Alkuperäinen-Rapu
Dr.Whoo kirjoitti:
No köh, laskelmieni mukaan Aurora on lopettanut näillä palstoilla noin kymmenen kertaa.
Mitä jos laskisit myös niiden loukkausten määrä ja törkeys, mitä aurora on saanut täällä kestää? Eiköhän nuo loukkaus-kommentit vie voiton kaikesta?
Ihmettelen, että aikuiset, vanhat miehet kehtaakin tuollaista kohdistettua vihaa kylvää!
Teille sanon, että "valvokaa yönne" ja laittakaa se "mietintämyssy" päähänne! - edson
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Hei aurora!
Minäkin olen monesti ajatellut noin taas viimeaikoina, mutta sitten ajattelen, että tämä on meidän Elämä-ketju, missä on yritetty olla ymmärtäväisiä, eikä ketään ole "tönitty" pahemmin Elämäläisten taholta, joten sitten olen taas päättänyt olla "kovakuorinen" kaikille (joidenkin taholta aistittavista) vaivihkaisille viittauksille siitä, että "kirjoituksiasi ei noteerata." Enkä tällä tarkoita Elämän-naiskirjoittajia!
Joten, aurora, meitä ei jotkut suvaitsemattomat hiillosta pois tästä meidän Elämästä.
Minua ei mikään muu "ärsytä" niin paljon, kuin "teeskentelevät hyvä veli poppoot!"
Hyvää yötä ja puolemme pidämme, mutta oikein keinoin!"Minua ei mikään muu "ärsytä" niin paljon, kuin "teeskentelevät hyvä veli poppoot!"
En enää tarkoin tiedä, millaisia kannanottoja teet hesarissa, mutta tuosta kommentista päätellen olet turhaan itkenyt sitä, kun menetit ne tähtesi hesarin kommenttiuudistuksessa.
Tuossa lausahduksessa paistaa ehkä myös oman suhteen karille meno. - Alkuperäinen-Rapu
edson kirjoitti:
"Minua ei mikään muu "ärsytä" niin paljon, kuin "teeskentelevät hyvä veli poppoot!"
En enää tarkoin tiedä, millaisia kannanottoja teet hesarissa, mutta tuosta kommentista päätellen olet turhaan itkenyt sitä, kun menetit ne tähtesi hesarin kommenttiuudistuksessa.
Tuossa lausahduksessa paistaa ehkä myös oman suhteen karille meno.Sunnuntaista keskipäivää, edson!
Sinä se jaksat nalkuttaa noista minun "menneistä" tähdistäni! Se asia silloin taisi olla sinulle "kovapala?" Me kaikki, joilla oli tähtiä, menetimme ne, enkä ole niitä miettinyt, mutta sinua ne vaivaa edelleen!
Samoin tuo "oman suhteen karille meno." Olen "muistavinani" ettei tuo sinunkaan "oma suhteesi" taida olla kovin kukoistava? Kuha nyt on? Meitä "suhteet karilla" on valtava joukko, joten jos merihätään joutuisimme, niin seuraa löytyisi, eikä aivan pieni "kari" riittäisi meitä majoittamaan!
Koeta nyt kuitenkin olla "mies", vaikka edes henkistä herrasmiestä sinusta ei taida löytyä? - Enää! - aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Sunnuntaista keskipäivää, edson!
Sinä se jaksat nalkuttaa noista minun "menneistä" tähdistäni! Se asia silloin taisi olla sinulle "kovapala?" Me kaikki, joilla oli tähtiä, menetimme ne, enkä ole niitä miettinyt, mutta sinua ne vaivaa edelleen!
Samoin tuo "oman suhteen karille meno." Olen "muistavinani" ettei tuo sinunkaan "oma suhteesi" taida olla kovin kukoistava? Kuha nyt on? Meitä "suhteet karilla" on valtava joukko, joten jos merihätään joutuisimme, niin seuraa löytyisi, eikä aivan pieni "kari" riittäisi meitä majoittamaan!
Koeta nyt kuitenkin olla "mies", vaikka edes henkistä herrasmiestä sinusta ei taida löytyä? - Enää!Rapu, olet tosi fiksu leidi, osasit vastata hävyttömyyteen ainoalla oikealla tavalla.
- Ali-Baba
Kun kävin pihalla puhumassa sen IPad puhesyntetisaattorin kanssa niin heti tuli kutsu talon aamukahvilakerhoon epäinhimilliseen noin klo 9 alkaen. Ilmaiset kahvit. Näytin ukoille mistä letkusta pitäisi kahvi kaataa ja ukot meinas että ei sieellä ole kahvia pakko juoda, vaan tulla mukaan muuten vaan. Taidan joku aamu pistäytyä puhelimeni kanssa ja tehdä uusia tuttavuuksia.
Täällä asuu hyvin paljon eläkeläisiä. Kivaa porukkaa. Ihan kuin täällä nettikeskusteluissakin. - Cee-Lila
Hyvää sunnuntaita, vaikkakin auringotonta, ainakin toistaiseksi. Ehkä pilvet repeävät iltapäivällä. Juuri sanottiin, että muuttolinnut eivät ole lähteneet suurin joukoin muuttomatkalle, koska on ollut niin lämmintä. Ja aamuiset sumut haittaavat niiden suunnistusta. Linnuilla ei siis ole sokkolentokelpuutusta, kuten lentäjillä.
- Dr.Whoo
Nykytiedon mukaan muuttolinnut suunnistavat maan magneettikentän mukaan, sekä myös auringon ja tähtien. Onpa linnuilta löydetty magneettista kudostakin.
Eli sumu ei estä "navigointia". Täälläpäin joka päivä useita kertoja ainaskin hanhiparvet ovat lentäneet tosta yli. Taitavat koota porukoita kasaan varsinaista lähtöä varten. - edson
Dr.Whoo kirjoitti:
Nykytiedon mukaan muuttolinnut suunnistavat maan magneettikentän mukaan, sekä myös auringon ja tähtien. Onpa linnuilta löydetty magneettista kudostakin.
Eli sumu ei estä "navigointia". Täälläpäin joka päivä useita kertoja ainaskin hanhiparvet ovat lentäneet tosta yli. Taitavat koota porukoita kasaan varsinaista lähtöä varten.Ovat monet ihmetelleet mm. kalatiiran lentomatkoja. Myös sitä, kuinka jotkut linnut löytävät melkein entisille pesimispaikoille. Eilennä tuli Avarassa luonnossa Pohjois-Amerikan luonnonpuistossa asustavasta kolibrista ja se muuttaa Etelä-Amerikkaan. Hitto, niiden siiveniskujen määrää
- Dr.Whoo
Joo, onhan meidänkin tontilla pesinyt jo monta vuotta sama sepelkyyhkypariskunta. Tänäkin keväänä yrittivät ryökäleet tehdä pesän ulkovajaan, pari pesää kannoin sieltä ulos. Sitten laitoin pressun sopivaan paikkaan estämään vajaan pääsyn. Siirtyivät sitten viimein puuhun asumaan.
On niilläkin siis ihmeellinen kyky löytää aina täsmälleen sama tontti pesintään. Talven viettävät missä lie etelän mailla. - Cee-Lila
Dr.Whoo kirjoitti:
Nykytiedon mukaan muuttolinnut suunnistavat maan magneettikentän mukaan, sekä myös auringon ja tähtien. Onpa linnuilta löydetty magneettista kudostakin.
Eli sumu ei estä "navigointia". Täälläpäin joka päivä useita kertoja ainaskin hanhiparvet ovat lentäneet tosta yli. Taitavat koota porukoita kasaan varsinaista lähtöä varten.Uskoin siis uutisenlukijaa töllöstä, että aamusumut haittaavat lintujen paluumuuttoa lämpimien ilmojen myötä, etteivät halua lähteä.
Se, että linnut löytävät entisille pesimispaikoille, on todistettu esim sääksien kohdalla. Löytävät jopa saman pesän. - Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Uskoin siis uutisenlukijaa töllöstä, että aamusumut haittaavat lintujen paluumuuttoa lämpimien ilmojen myötä, etteivät halua lähteä.
Se, että linnut löytävät entisille pesimispaikoille, on todistettu esim sääksien kohdalla. Löytävät jopa saman pesän.Juuri niin. Linnut ovat suunnistajina täysin omaa luokkaansa. Itse en löytäisi edes kotiin ilman navigaattoria.
- Dr.Whoo
Ps. olen kai ennenkin sanonut, että ihailen Ceen valoisaa elämänasennetta kaikista vastuksistaan huolimatta. Joka näkyy siinäkin, että hän ei lähde mukaan mihinkään täysin tarpeettomaan henkilökohtaiseen nakkeluun, vaan suhtautuu kaikkiin asiallisesti ja tasapuolisesti. Ottakaamme kaikki hänestä mallia siinä suhteessa.
Myönnän siis hänelle ensimmäisen luokan papukaijamerkin. - aurora5
Dr.Whoo kirjoitti:
Ps. olen kai ennenkin sanonut, että ihailen Ceen valoisaa elämänasennetta kaikista vastuksistaan huolimatta. Joka näkyy siinäkin, että hän ei lähde mukaan mihinkään täysin tarpeettomaan henkilökohtaiseen nakkeluun, vaan suhtautuu kaikkiin asiallisesti ja tasapuolisesti. Ottakaamme kaikki hänestä mallia siinä suhteessa.
Myönnän siis hänelle ensimmäisen luokan papukaijamerkin.Kukas nyt kaikkien suosikkityttöä haluaisi loukatakaan. Siinä missä Rapu on fiksu leidi,joka yrittää pitää huolta ketjun hyvästä hengestä, cee on kiltti pikkutyttö, joka osaa kääntää silmänsä ja korvansa ikävistä aiheista vaikka linnunpesiin.
- Cee-Lila
Dr.Whoo kirjoitti:
Ps. olen kai ennenkin sanonut, että ihailen Ceen valoisaa elämänasennetta kaikista vastuksistaan huolimatta. Joka näkyy siinäkin, että hän ei lähde mukaan mihinkään täysin tarpeettomaan henkilökohtaiseen nakkeluun, vaan suhtautuu kaikkiin asiallisesti ja tasapuolisesti. Ottakaamme kaikki hänestä mallia siinä suhteessa.
Myönnän siis hänelle ensimmäisen luokan papukaijamerkin.Hih! Tattis:-)) Onko papukaija ara, kea, kaka vai joku muu laji?
- Dr.Whoo
aurora5 kirjoitti:
Kukas nyt kaikkien suosikkityttöä haluaisi loukatakaan. Siinä missä Rapu on fiksu leidi,joka yrittää pitää huolta ketjun hyvästä hengestä, cee on kiltti pikkutyttö, joka osaa kääntää silmänsä ja korvansa ikävistä aiheista vaikka linnunpesiin.
No kah, lopettaja palasi, tervetuloa. Mitä hyvään henkeen tulee, taitaa olla aika suhteellinen käsite sekin. .
- Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Hih! Tattis:-)) Onko papukaija ara, kea, kaka vai joku muu laji?
Ara nyt voisi olla vähän epäilyttävä laji tässä yhteydessä, olkoon vaikka kakadu.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kukas nyt kaikkien suosikkityttöä haluaisi loukatakaan. Siinä missä Rapu on fiksu leidi,joka yrittää pitää huolta ketjun hyvästä hengestä, cee on kiltti pikkutyttö, joka osaa kääntää silmänsä ja korvansa ikävistä aiheista vaikka linnunpesiin.
Nyt olen kyllä hiukan loukkaantunut Auroralle, Minä en siis yritä pitää yllä hyvää henkeä täällä Elämässä. Kyllä minä olen monesti sinua puolustanut, mutta en halua sekaantua jokaiseen erimielisyyteen. Nytkään en ymmärrä miksi yhtäkkiä ilmoitit, ettet halua olla enää Elämässä, koska naapuriketjusta koko ajan piikitellään sinua. Kävin katsomassa, enkä löytänyt tällä hetkellä mitään niin hälyttävää, mistä olisit loukkaantunut. Sorry sokeuteni ja lapsellisuuteni.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Nyt olen kyllä hiukan loukkaantunut Auroralle, Minä en siis yritä pitää yllä hyvää henkeä täällä Elämässä. Kyllä minä olen monesti sinua puolustanut, mutta en halua sekaantua jokaiseen erimielisyyteen. Nytkään en ymmärrä miksi yhtäkkiä ilmoitit, ettet halua olla enää Elämässä, koska naapuriketjusta koko ajan piikitellään sinua. Kävin katsomassa, enkä löytänyt tällä hetkellä mitään niin hälyttävää, mistä olisit loukkaantunut. Sorry sokeuteni ja lapsellisuuteni.
Väännänpä rautalangasta. Et siis ole huomannut, että Ali tekee kiusallaan kirjoitusvirheitä ja on niillä ärsyttävinään "kielentarkastajia". Kehen luulisit kohdistuvan "haistakoot sultsinat".
Minulla on hyvä kielen ja kulttuurin taju ja näköjään Alillakin jonkinlainen. Monet hänen loukkauksensa menevät teiltä muilta yli hilseen. - aurora5
Dr.Whoo kirjoitti:
No kah, lopettaja palasi, tervetuloa. Mitä hyvään henkeen tulee, taitaa olla aika suhteellinen käsite sekin. .
Tulin kyttäämään mitä te minusta kirjoitatte, jonkinlaista jälkiseurantaa vaan.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Väännänpä rautalangasta. Et siis ole huomannut, että Ali tekee kiusallaan kirjoitusvirheitä ja on niillä ärsyttävinään "kielentarkastajia". Kehen luulisit kohdistuvan "haistakoot sultsinat".
Minulla on hyvä kielen ja kulttuurin taju ja näköjään Alillakin jonkinlainen. Monet hänen loukkauksensa menevät teiltä muilta yli hilseen."Minulla on hyvä kielen ja kulttuurin taju ja näköjään Alillakin jonkinlainen. Monet hänen loukkauksensa menevät teiltä muilta yli hilseen."
Koska ne menvät minulta yli hilseen, siksi olinkin yllättynyt. Mielestäni Edsonkin on joskus maininnut kielenvartijaksi jonkun muunkin kuin sinut, joten olen edelleen vailla hiuksenhalkomistajuntaa.
Alin kirjoitusvirheet ovat mielestäni pelkkää suurien sormien virhelyöntejä, en usko hänen niitä tehtailevan tahallaan juuri sinua varten. Sultsina on ihana karjalainen ruoka, jota olen syönyt nuorena naapurini tekeminä asuessani Malmilaisen omakotitalon yläkerrassa. En mitenkään yhdistänyt niitä sinuun, koska et ole alunperin karjalainen vaan vasta sinne muuttanut. Naapurini tekemä sultsina oli jonkinlainen ohut ruislettu, joka paistettiin suoraan hellan levyn päällä, sisään lusikoitiin paksua riisipuuroa, käärittiin rullalle ja laitettiin voisulaa päälle. Nam, pidin kovasti.
- edson
No ni, vanhana teeskentelevänä poppoon jäsenenä totean, että Ali on pitänyt viimeaikaisille kommenteillaan Elämää osin hengissä. Saa siitä kiitoksensa ylläolevissa kommenteissa yhtenä poppoon jäsenenä.
No onhan siis aitoja Elämäläisiä ja teeskenteleviä entisiä Elämäläisiä, jotka kaiken lisäksi sotkevat kohdistetulla vihalla kaiken.
Ei muuta kuin Ara tänne vaan heittämään kuulumisia silloin, kun on aikaa ja halua. Ihmettelen vähän, kun Cee taisi olla se, joka arveli sinun olevan marjassa tai sienessä, niin siitäkin hiukka otit itseesi.
Toisaalta ... mitäs nää jutut mulle enää kuuluu- Alkuperäinen-Rapu
Väärin, edson - Ali ei ole "pitänyt Elämää hengissä", kuten tuossa kommentissasi sanot, vaan Ali on yrittänyt "vallata" ketjun ja saada tämän Elämä.ketjun hengiltä! Riidan kylväjät eivät kyllä onnistu.
- edson
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Väärin, edson - Ali ei ole "pitänyt Elämää hengissä", kuten tuossa kommentissasi sanot, vaan Ali on yrittänyt "vallata" ketjun ja saada tämän Elämä.ketjun hengiltä! Riidan kylväjät eivät kyllä onnistu.
8.9.2018 20:23 luepa tuokin Alin teksti
ja jos esim. cee tai amummu on vastannut Alille jotain, rikkooko se Elämän perustamissääntöjä.
Eli kukahan nyt on väärässä? Toisaalta eipä juuri kiinnosta, sillä teeskentelevää poppoota kiinnostaa myös tekniikka, politiikka, yleiset asiat ja joitain myös sairaudet/terveydet.
- Cee-Lila
En ymmärrä Mikko Alatalon naamakuvaa tässä yhteydessä ilman mitään tekstiä. Tiedän että on laulaja, lauluntekijä, kansanedustaja, jonka teoista eduskunnassa ei ole mitään havaintoa. Muistan laulunsa "Rikoo on riskillä ruma".
- amummu
Mökiltä terveisiä. Tuli äkkinäinen lähtö. Meidän piti tulla ensi viikonlopulla, mutta lapsille tuli äitinsä kanssa jotain muuta menoa silloin, joten muutimme aikataulua. Sääkin luultavasti ensi viikonloppuna ei ehkä enää ole tämmöinen, kun nyt on ollut, tai niin ainakin metelookit uhkailevat. Nyt onkin tosiaan ollut aivan upeat kelit.
Minäkin tein melkein ihmeen. Olin lasten kanssa sienimetsässä, missä en kunnolla ole käynyt moneen vuoteen. Hienon saaliinkin saimme: kaksi ämpärillistä mustia torvisieniä. Niitä oli aikoinaan tässä mökin lähistöllä paljon, mutta hävisivät, kun metsäkone kävi kyntämässä. Katselin mökkipäiväkirjasta, jossa viimeinen merkintä torvisienistä on kuusi vuotta sitten. Joka syksy olen käynyt kuikuilemassa po. aluetta, josko niitä näkyisi, mutta ei. Eilen sitten ne melkein hyppäsivät silmille. Tänä iltana pistän ne kotona kuivumaan. Tiedossa siis monet herkut talven mittaan.
Sienestämisestä täällä onkin jotain sanottu tuolla ylempänäkin. Älä nyt Ara ihmeessä mihinkään häivy. Minusta on mukava lukea juttujasi sieltä uudesta kotikaupungistasi, mökiltäsi ja tyttäresi koiraharrastuksesta. Kyllähän meitä naisia välillä tölvitään aika rajustikin, mutta karavaani kulkee...
Nyt pitää lähteä hoitamaan viimeiset tiskit. Muu porukka - poikakin uuden naisystävänsä kanssa oli käymässä - lähti jo vähän aikaa sitten viemään lasten harrastusten takia. Minä olen tässä hieman hengähdellyt, ja nyt siis lähtöaskareisiin.
Rauhallista pyhäiltaa!- aurora5
Eihän minun täällä tarvitse kertoa tyttärestäni, hänestä on muutenkin juttuja joka paikassa, viimeksi hän on esiintynyt WWF:n videolla. Enempää en uskalla tästä julkisuudesta kertoa, täällä voi olla ihmisiä, jotka käyttävät sitäkin minua vastaan.
- amummu
Piti vielä noista Elisan osakkeista sanoa, että vanhalla lankapuhelimella ja Elisan osakkeilla ei ole mitään kytköstä, enää. Osakkeita voi käsitellä ihan samoin kuin mitä tahansa muitakin osakkeita, eli myydä ja ostaa. Puhelin ei siinä toimessa näyttele mitään osaa. Minä (HPY:n osake oli aikoinaan minun nimiini hankittu) lahjoitin osakkeet lapsenlapsille. Saavat 18-vuotta täytettyään tehdä niille mitä haluavat. Nythän ne tosiaan ovat aika hyvässä arvossa, mutta kukaan ei tiedä, miten niiden laita on muutamien vuosien päästä. Lankapuhelimesta luovuin "pitkin hampain" myös sen kalliin hinnan takia, ja kun sitä en enää käyttänyt kuin yhden tutun kanssa.
- Ali-Baba
Myös täällä Lassilan mäellä on poikkeuksellisen lämmintä. Hiukan kosteaa tosin,
Muuten ihan mukava ympäristö. Sienestys on minulta jäänyt, mutta kyllä sitä on aikoinaan tullut paljonkin harrastettua ja mikäs sen maukkaampaa kuin voissa paistettu tatinviipale ja jopa sellainen yllätysherkku kuin tuore ukonkuukunen viipaloituna.
Joudun harjoittelemaan puutarganhoitoa uusiksi sillä ostamani kukkakasvit eivät oikein näytä viihtyvän tällä metsäikkunallani. Ehkä siihen tulee liian vähän valoa tai sitten olen kastellut joko liikaa tai liian vähän.
No pitää hankkia kaktuksia ikkunalle. Niitähän on helppo käsitellä.- Dr.Whoo
Viimeksi kun käsittelin katkusta, sain piikin sormeeni. En suosittele menemään lähelle ilman paksuja hanskoja. Onko muuten mikään niin terävä kuin katkuksen piikki?
- edson
Dr.Whoo kirjoitti:
Viimeksi kun käsittelin katkusta, sain piikin sormeeni. En suosittele menemään lähelle ilman paksuja hanskoja. Onko muuten mikään niin terävä kuin katkuksen piikki?
Jos terottaa orapihlajan piikin ... hei, orjantappura on kans sellanen. Oon nähny kuvissa, että hiertää sellaisesta tehty seppele päänahan verille.
Juu ja kait se on terävä se tyrnipensaan piikkikin, kehittänyt vuosituhansissa suojaa marjavarkaita varten - Ali-baba
Tyrnissä on kyllä pirulliset piikit, on tullut niitäkin jossain Naantalin rannikolla kokeiltua.
Mutta yleisellä tasolla kaktuksen piikkiä terävämoi on vain kahden kaktuksen piikki. Vaikkei sekään lopulta kovin terävä ole. Tämä oli siis modernia filosofiaa mikä nojaa Kung Fu Tsen ajan filosofiaan.
Otin muuten juuri sunnuntain kiitokseksi yhden Rhummin tuorepuristetun saksalaisen omenamehun kanssa johdatettavaksi vatsaani!
KPL-JM tällä hetkellä 1:1
- edson
Muuten, just nyt tulee ylen radio suomesta haastattelu valjakkoajajasta :)
- edson
Kiinnitin huomiota sanaan niinku, mutta se oli aivan siis sivuseikka, muuten kieli oli hyvää suomenkieltä. Valjakkoajajan äiteestäkin jutellaan ohjelmassa ja haastattelu tehään 17 neliön kesämökissä, mikä sitten ehkä muodostuu tulevan talven vakiasunnoksi.
Kaksi asiaa. "Suden jäljet, karhut, ilvekset ... tulee hyvä mieli" "Pimeys on turvallista" - edson
edson kirjoitti:
Kiinnitin huomiota sanaan niinku, mutta se oli aivan siis sivuseikka, muuten kieli oli hyvää suomenkieltä. Valjakkoajajan äiteestäkin jutellaan ohjelmassa ja haastattelu tehään 17 neliön kesämökissä, mikä sitten ehkä muodostuu tulevan talven vakiasunnoksi.
Kaksi asiaa. "Suden jäljet, karhut, ilvekset ... tulee hyvä mieli" "Pimeys on turvallista"Lisäksi huomauttaisin Siru Päiviselle (haastattelija), että ei ko. suoalue Suomessa ole harvinaisuus. Mutta tämäkin on pikku juttu eikä tarkoita sitä, että kannattaisin soiden kuivaamisia.
Suo todella on ainutlaatuinen luonnon muodostelma ja valokuvaus on upeeta harrastetta. Vaikka en osaakan ammatimaista kuvausta. - Ali-baba
Valokuvaus onkin elämän dokumentointia. Se mitä Edson on kuvannut, minä olen räpsinyt tuhansittain maailman matkoilla on elämän kuvaamista ja dokumentointia.
Itseasiassa sääli etten voinut häiriköinnin vuoksi kuvablogiani jatkaa sillä siinä olisi ollut paljon tarjottavaa lisää sellaisille, joilla ei iole ollut samanlaista tilaisuutta matkailla. Samalla eräänlaista teollisuuden historiaa kuten Makatean viimein fosfaattilasti Uuteen Seelantiin ja kok saarifosfaatin/guano bisneksen kehitys ja kuolema. Nyt kaikki on vaan koneellani eikä ihmisten ihmeteltävänä.
No elämä muuttuu. Ihmetellään nyt yysiunta mustatorvisieni ja tattisatoa.
Mustatorvisienen pitäisi olla 4 tähden herkkua, mutta kohdalleni ei ole koskaan sattunut. Itse olen tunnistanut kaikki rouskut aina ja myös ollut rouskujen rouskuttamisen suuri ystävä.
Viimeksi ostin tosin suolattuja haaparouskuja Lappeenrannan torilta - edson
Ali-baba kirjoitti:
Valokuvaus onkin elämän dokumentointia. Se mitä Edson on kuvannut, minä olen räpsinyt tuhansittain maailman matkoilla on elämän kuvaamista ja dokumentointia.
Itseasiassa sääli etten voinut häiriköinnin vuoksi kuvablogiani jatkaa sillä siinä olisi ollut paljon tarjottavaa lisää sellaisille, joilla ei iole ollut samanlaista tilaisuutta matkailla. Samalla eräänlaista teollisuuden historiaa kuten Makatean viimein fosfaattilasti Uuteen Seelantiin ja kok saarifosfaatin/guano bisneksen kehitys ja kuolema. Nyt kaikki on vaan koneellani eikä ihmisten ihmeteltävänä.
No elämä muuttuu. Ihmetellään nyt yysiunta mustatorvisieni ja tattisatoa.
Mustatorvisienen pitäisi olla 4 tähden herkkua, mutta kohdalleni ei ole koskaan sattunut. Itse olen tunnistanut kaikki rouskut aina ja myös ollut rouskujen rouskuttamisen suuri ystävä.
Viimeksi ostin tosin suolattuja haaparouskuja Lappeenrannan toriltaRouskut ovat myös kumppanini herkkusieniä ja mikä ettei. Suolasieniä ja ruisleipää.
Luulenpa että oma halu videointiin ja valokuvaukseen saattaapi hiipua iän myötä, mutta onneks oon viel nuori ja koetan talvella opetella yhden videoleikkausohjelman käytön. Toistaiseksi myös se kuuluisa luoja on sallinut minun kulkea. Haluaisin tehdä näistä "matkoista" sellaisian pidempiä ja mieliin palauttavampia. Pikku kylien kyltit, sepustukset, kokemukset jne. videon muistiin.
En nyt muista Ali, onko sinua vedetty kölin alta. Häissä tapasin erään merikarhun, ollut rahtilaivoilla ja loput merimiehen elämästä ollut luotsina ja monelle varmaan tuntematontakin elämää tuo luotsin elämä. Näin minulle selvitettiin ja olin aika ihmeissäni. Hitto, kun en muista sukunimeä, sillä maailma voi olla ihmeellisen pieni. - Dr.Whoo
En taaskaan voi olla kehumatta tätä nykyajan ihmettä, eli älykännyä. Miunkin Honorissa on kaksoiskamera, toinen mustavalkoista kuvaa ja toinen värillistä kuvaa saman aikaisesti ottava, molemmat 12 megapikseliä. Tällä tekniikalla saadaan hämmästyttävän tarkkoja ja myös syväteräviä kuvia. Pitää olla melko kallis jäjestelmäkamera jotta kuvanlaatu olisi selvästi parempi. Toki ongelmana on sitten hyvin rajallinen optiikan polttoväli. Mutta kännykkäpä on aina mukana ja valmiina, tavallinen kamera tuskin on.
Lisäksi löytyy kohtuullinen videokuvaus hidastuksella, sekä yllättävän hyvä panoraama tekniikka. - Ali-Baba
Ei tässä sentään kölin alta ole vedetty mutta kaikenlaista kuravettä on joutunut ottamaan ensin Laivastossa kun seilattiin Matti Kurjella Gotlannin eteläkärjen ohi ja sai Håburg kasteen ja sitten tietenkin eka kertaa päiväntasaajaa ylittäessä Tyynellä merellä silloin aikoinaan.
Luotsin ammatti ei munulla koskaan käynyt mielessäni, mutta monilla opiskelukavereillani kävi, mutta he ovat kaikki jo ajat sitten eläkkeellä tai vaihtaneet maisemaa.. - Ali-Baba
Dr.Whoo kirjoitti:
En taaskaan voi olla kehumatta tätä nykyajan ihmettä, eli älykännyä. Miunkin Honorissa on kaksoiskamera, toinen mustavalkoista kuvaa ja toinen värillistä kuvaa saman aikaisesti ottava, molemmat 12 megapikseliä. Tällä tekniikalla saadaan hämmästyttävän tarkkoja ja myös syväteräviä kuvia. Pitää olla melko kallis jäjestelmäkamera jotta kuvanlaatu olisi selvästi parempi. Toki ongelmana on sitten hyvin rajallinen optiikan polttoväli. Mutta kännykkäpä on aina mukana ja valmiina, tavallinen kamera tuskin on.
Lisäksi löytyy kohtuullinen videokuvaus hidastuksella, sekä yllättävän hyvä panoraama tekniikka.Kyllä kännykkä varmaan on hyvä kuvauslaite ja aina mukana. Nykykännyköillä saa myös korkealaatuisia kuvia.
Minä tietysti vanhemman polven kuvaajana olen tottunut ottamaan kuvani ihan kameralla ja viimeiset pari vuosikymmentä e-kameralla. Kameraa olen käyttänyt pitkän zoomin takia kun paljon olen ottanut maisemakuvia pitkästä matkasta.
Tämä viimeisin lähes kännykän kokoinen muuten mutta esiin tulevalla objektiivilla on muistaakseni 10 x optinen zoom ja sitä edeltänessä Sonyssö mikä oli aika painava oli 12 x optinen zoom. Niillä jo "räpsijä" kuvaaja ottaa melko hyvin kaukokuviakin. Ei siis kuvia Kaukosta vaan kuvia kaukaa!
- amummu
Olipa hyvää matkaohjelmaa autossa kuunneltavaksi. Aurora, tyttäresi haastattelua oli tosi mukava kuunnella, olisin kuunnellut sitä pidempäänkin.
- aurora5
Joskus alkukeväästä tehty haastattelu ei ollut enää aivan ajan tasalla. Esim. työpaikka on vaihtunut hyvin ihmisläheiseen duuniin, jonne tosin on pitempi matka ja joka vaatii kokonaan uuden kielen opettelua.
Mutta mehän olemme kieli-ihmisiä, tämmöisiä kielenkorjaajia ja joidenkin mielestä pilkunviilaajia jopa.
Ohjelmaa oli leikelty jonkin verran, että sopi siihen puoleen tuntiin. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Joskus alkukeväästä tehty haastattelu ei ollut enää aivan ajan tasalla. Esim. työpaikka on vaihtunut hyvin ihmisläheiseen duuniin, jonne tosin on pitempi matka ja joka vaatii kokonaan uuden kielen opettelua.
Mutta mehän olemme kieli-ihmisiä, tämmöisiä kielenkorjaajia ja joidenkin mielestä pilkunviilaajia jopa.
Ohjelmaa oli leikelty jonkin verran, että sopi siihen puoleen tuntiin.Harmi kun en kuullut tuota tyttäresi haastattelua. Nyt huomasin, että sellainen on ollut radiossa. Tai "kuulin" sen täältä. Missähän minä olen ollut, kun en ollut kuulolla? Mukavaa, että uusi työpaikka hänelle löytyi noin pian entisen jälkeen.
"Ihmisläheisyyttä" tarvitaan monissa asiakaspalvelutehtävissä. Kun minä asioin Aleksanterinkadulla olevassa Elisan myymälässä perjantaina, niin siellä minua palveli nuorimies, joka huomasi passistani syntymäpaikkakuntani ja hän sanoi että "ai sinä olet kotoisin"paikastaX. Kertoi että hän on kotoisin Imatralta ja on asunut kuusi vuotta Helsingissä. Sain todella hyvää palvelua. Puhuimme Joensuusta ja Kimmelistä yöpymispaikkana.
Karjalasta kajahtaa... - aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Harmi kun en kuullut tuota tyttäresi haastattelua. Nyt huomasin, että sellainen on ollut radiossa. Tai "kuulin" sen täältä. Missähän minä olen ollut, kun en ollut kuulolla? Mukavaa, että uusi työpaikka hänelle löytyi noin pian entisen jälkeen.
"Ihmisläheisyyttä" tarvitaan monissa asiakaspalvelutehtävissä. Kun minä asioin Aleksanterinkadulla olevassa Elisan myymälässä perjantaina, niin siellä minua palveli nuorimies, joka huomasi passistani syntymäpaikkakuntani ja hän sanoi että "ai sinä olet kotoisin"paikastaX. Kertoi että hän on kotoisin Imatralta ja on asunut kuusi vuotta Helsingissä. Sain todella hyvää palvelua. Puhuimme Joensuusta ja Kimmelistä yöpymispaikkana.
Karjalasta kajahtaa...Hei Rapu, se haastattelu on kuunneltavissa Areenassa radion puolella. Sunnuntaivieras on ohjelman nimi.
Siinä uudessa osa-aikaisessa työssä vaaditaan tavallista enemmän palveluhalua, koska siinä ollaan tekemisissä vakavasti aistirajoitteisten kanssa. Mutta uskon, että tuollainen työ kasvattaa ja palkitsee tekijäänsä. Nykyään puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Hei Rapu, se haastattelu on kuunneltavissa Areenassa radion puolella. Sunnuntaivieras on ohjelman nimi.
Siinä uudessa osa-aikaisessa työssä vaaditaan tavallista enemmän palveluhalua, koska siinä ollaan tekemisissä vakavasti aistirajoitteisten kanssa. Mutta uskon, että tuollainen työ kasvattaa ja palkitsee tekijäänsä. Nykyään puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä.No hyvä! Täytyy kuunnella se sieltä. Kiitos aurora!
- Cee-Lila
Tuota karjalaisuutta ajatellen, muistan että Rapu on sieltä päin kotoisin, samoin Ali, joten en ole huomannut Alin vinoilleen Aralle, että haista sultsinat taikka vastaavaa, vaikka olen selannut näitä viimeisimpiä päiviä läpi molemmista ketjuista, joista Aran pitää vääntää sitä havaintoa minulle rautalangasta. Ara ja tyttärensä ovat vasta uuskarjalaisia. Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö Ali olisi noin sinulle sanonut jossain vaiheessa. En vain ole jokaista toinen toistensa naljailua ottanut omakseni, vaan yritän välttää löylyn lisäämistä ja siirryn vaikka maan muokkaukseen ja linnunpesiin.
- Ali-Baba
Kyllä minä olen tuollaisen huumoripläjäyksen yhdessäpitkässä asia kommentissani loppulauseena esittänyt että kun "en oikolukenut tekstiäni niin kieliopintarkastaja saa haistaa sultsinat "(karjalainen piirakka, hyväntuoksuinen)
Auroran kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä vaan se oli itseironiaa omista tekemistäni lukuisista lyöntivirheistä.
Minä en sille mahda mitään että joku lukee jokaisen kommenntini mikroskoopilla ja luulee niiden tarkoittavan itseään. - Ali-Baba
Tässä koko kommentti jotta jokainen näkee sen sitten omin silmin ja jokainenhan on tietoinen kuinka monta kertaa olen pyydellyt anteeksi ja valitellut kirjoitus ja lylntivirheitäni, jotka eniten kiusaavat minua itseäni, kun näen ne vasta niiden lähdettyä ja ilmaannuttua terävän mustavalkoisen tekstinä kirjoitusharmaaseen verrattuna. Tuossa jopa nimimerkki oli lyöty väärin!:
Aki-Baba
8.9.2018 13:40
Höyryä ei kolossa ole paitsi jos itse satunnaisesti höyryän ja se on tosi satunnaista. Edes tämä hankkiman retoreettori kevytpolkupyörä jokka ejelen muutamasti päivittäin ei minua höyryämään saa. Sen sijaan säät saisivat mielellään jatkua tällaisina ikuisesti.
Nyt ollaan mielestäni ihmiselle sopivimmalla lämpömarginaalilla, yöt 10-15 ja päivät -20C ja vähän lunta!
Sähköauto onkin ekologinen illuusio sillä sen teknisestä tavallaan ylivoimaisuudesta ottomoottoreihin verrattuna se kaatuu täydellä varmuudella massa välineenä siihen, että latauspaikkoja ei saada koskaan rakennettua kaupunkeihin kuin satunnaisiin paikkoihin, akkumateriaalin nopeaan loppuun jos ne vähänkin yleistyvät ja lopulta siihen että se sähkölisä vaatii oikean poliittisen ratkaisun eli päästöpuhtaan ydinvoiman lisäämisen kun satunnaisvoimista (tuuli ja aarinko) ei stabiiliin töpselissäoloon ole ja vesivoimaa ei voida lisätä. Metaani mitä kuten jo Edsolvent YLE jutussa viittasi aiheutta monissa jotenkin ihan virheellisiä pelkoja kuten nykyinen ydinvoimakin.
Metaaniahan pääsee julmetusti ilmaan kaikista pieruista, etenkin lehmien ja hevoisten. Samoin konerikotusta metsäpohjasta turve tai myös luonnontilasoista puhumattakaan nyt Siperian tundralta.
Parasta olisikin vaan kerätä kaikki metaani talteen ja käyttää se sekä liikenne, että voima ja lämmityksen tuotanto polttoaineena kun sitten se muuttuukin vaan vesihöyryksi ja hiilidioksidiksi jotka ilman pienhiukkasia ovatkin aika vaarattomia kasvihuonekaasuja itse metaaniin verrattuna.
Mutta luonnon kiertokulku on monimutkainen ja melko tuntematon suurjärjestelmä
Siitä huolimatta on takuuvarmaa näyttöä juurikin karjatalouden pahoista suurvaikutuksoista sekä vesistöihin että ilmastoon. Siis nimenomaan suuren nautakarjatalouden
Siinä mielessä olisi parempaa jos ihmiset todella söisivät enemmän porkkanoita. lanttua, perunoi ja kualia sekä harvemmin jänistä, lammasta, broilerikania ja kestävästi kalastettua kallaa. Tatei ei myöskään passaaa unohtaa suosituksista. Eivät Pierretä
Meillä tehdään turpeen ja metsänpolttamisesta tarkoituksella aivan väärää informaatiota sen ilmasto ja ympäristövaikutuksista kun niin paljon maan taloudesta on juurikin metsästä ja moneen "traktorin" omistajan turvesuostakin kinni. Silloin suljetaan silmat kaikelta suurelta metaani monilähdepäästöltä, polttojen pienhiukkas ja nokipäästöiltä sekä tuhoista luonnolle ja sen elämälle
Monet intressiomistajista eivät edes halua keskustella asioiden paremmasta hoidosta silloinkaan kun bisnekset vielä säilyisivät, mutta vastuiullisesti ja kestävästi toimivina
Ja tuli vahingossa sen verran tarinaa, etten jaksa oikolukea sitä sana sanalta, joten kieliopintarkastaja haistakoon sultsinan! - Cee-Lila
Tuossako se sinun sultsinasi oli. Noin pitkä kirjoitus, en mitenkään mieltänyt tuota loppukommenttiasi Araan. Ei Ara mielestäni ole kiinnittänyt huomiota ihmisten kirjoitusvirheisiin vaikka onkin kirjallisuusihminen. Meni ihan ohi silmieni tuo kirjoituksesi. Minun Kärmyni hän huomioi oman oikaisuni jälkeen ja ihan syystä, onhan paikannimi tärkeämpi sanoa oikein kuin joku ruokalaji. Vaikka olen huomannut, että googlekin kysyy monesti: tarkoititko tuota vai tuota.
- Dr.Whoo
Voihan sultsina, mie luulin että se on rusina.
- Ali-Baba
Älä nyt kuitenklaan vedä rusinaa kärsääsi!
- Dr.Whoo
Mie laitan ne suuhun, varsinkin lapsena olivat suurinta herkkua.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Tuossako se sinun sultsinasi oli. Noin pitkä kirjoitus, en mitenkään mieltänyt tuota loppukommenttiasi Araan. Ei Ara mielestäni ole kiinnittänyt huomiota ihmisten kirjoitusvirheisiin vaikka onkin kirjallisuusihminen. Meni ihan ohi silmieni tuo kirjoituksesi. Minun Kärmyni hän huomioi oman oikaisuni jälkeen ja ihan syystä, onhan paikannimi tärkeämpi sanoa oikein kuin joku ruokalaji. Vaikka olen huomannut, että googlekin kysyy monesti: tarkoititko tuota vai tuota.
"Ei Ara mielestäni ole kiinnittänyt huomiota ihmisten kirjoitusvirheisiin, vaikka onkin kirjallisuusihminen."
Mistä päättelet että kirjallisuusihmiset vakoilisivat toisten kirjoitusvirheitä? Toki tarkastaessaan työkseen tekstejä esim. lehdissä tai kustantajalla, mutta tuskin siviilissä.
Sovitaan, että mikään Alin teksti ei millään tavalla liity Araan eikä toisin päin, niin on paras. - amummu
Dr.Whoo kirjoitti:
Mie laitan ne suuhun, varsinkin lapsena olivat suurinta herkkua.
Yäk, kuka syö rusinoita! En ainakaan minä. En rusinasoppaa, en rusinapullaa, en rusinaista maksalootaa, en rusina-porkkanaraastetta, jne. Koulussa aikoinaan köksässä tehtiin raparperisoppaa ja siihenkin ängettiin rusinoita raudan saannin turvaamiseksi, tai jotain sinne päin. Rusina on ihan turha tavara. Paitsi turvaistuimessa istuvalle pikkulapselle. Pienen rusinalaatikon kanssa riittää pitkään napostelua. Koettu on.
- Dr.Whoo
Tsot tsot, rusinat on namia paitsi ei pullassa.
Sitä olen joskus tuuminut, että kun ne ovat oikeastaan kuivattuja rypäleitä, niin täytyy kyllä maailmassa kasvaa paljon rypäleitä että riittää rusinoihin sekä rypäleenä syötäväksi ja vielä viiniin. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
"Ei Ara mielestäni ole kiinnittänyt huomiota ihmisten kirjoitusvirheisiin, vaikka onkin kirjallisuusihminen."
Mistä päättelet että kirjallisuusihmiset vakoilisivat toisten kirjoitusvirheitä? Toki tarkastaessaan työkseen tekstejä esim. lehdissä tai kustantajalla, mutta tuskin siviilissä.
Sovitaan, että mikään Alin teksti ei millään tavalla liity Araan eikä toisin päin, niin on paras.Kyllä moni kirjallisuusihminen puuttuu jopa toimittajien kirjoitustapaan ja -virheisiin lehtien palstoilla. Siitä sen päättelin, ettei ole ihan omaa mutua.
- Ali-Baba
amummu kirjoitti:
Yäk, kuka syö rusinoita! En ainakaan minä. En rusinasoppaa, en rusinapullaa, en rusinaista maksalootaa, en rusina-porkkanaraastetta, jne. Koulussa aikoinaan köksässä tehtiin raparperisoppaa ja siihenkin ängettiin rusinoita raudan saannin turvaamiseksi, tai jotain sinne päin. Rusina on ihan turha tavara. Paitsi turvaistuimessa istuvalle pikkulapselle. Pienen rusinalaatikon kanssa riittää pitkään napostelua. Koettu on.
Oletko amummu koskaan pohtinut miksi karsastat rusinoita? Monet ihmiset selittämättömistä syistä karsastavat eri ruokia, yhdet rusinoita, toiset tatteja, maailman huippuherkkua, joku rosollia. Minä taas en alas ole ennen saanut aivoja sisältävää ruokaa kuten voissa paistettuja lampaanaivoja baghdadilaisessa ravintolassa, saksalaisten gelbwurstia tau Italialaisten aitoa raviolia..
Sitten esimerkiksi persialaisessa keittiössä ruoka ilman suurta rusinamäärää keitoksessa on lähes mahrottomuus. Sitä on muunmuassa täytteenä tarjotussa ruokariisissa melkein kolmasosa.
Minäkin tykkään rusinoista. Yksi menetetyistä makunautinnoista, mutta ymmärrän hyvin jos joku ei niitä haluakaan vaikka en ymmärrä miksi ei halua. Sitä vartenhan on juuri tarjolla eines maksalaatikkoakin joko rusinoilla tai ilman
Ruotsin vaaleja valvon vaikka valvoisin muutenkin. Huomenna ollaan taas yksi päivä enemmän selvitty hengissä. Kiitos Perkulesille. - aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Kyllä moni kirjallisuusihminen puuttuu jopa toimittajien kirjoitustapaan ja -virheisiin lehtien palstoilla. Siitä sen päättelin, ettei ole ihan omaa mutua.
Kirjoitustapaan puuttuminen on eri asia kuin kirotusvihreiden sorkkiminen. Jälkimmäiseen alentuvat vain pikkusieluiset. Ellei sitten ole kyse tahallisesta niuhottamisesta, jonka takana on jotain vallan muuta kuin sanavirheet. Kuka meistä "kirjaltajista" tietää...
Jos nyt sananen vielä lempiruuista. Juttelimme äsken lounaan äärellä tyttären kanssa, mikä se olisi se ruoka, jota jaksaisi syödä päivästä toiseen, jos ei muuta ole tarjolla. Tyttären valinta oli fetasalaatti tai omista rouskuista tehty sienisalaatti. Itse söisin kaurapuuroa/pensasmustikoita. - amummu
aurora5 kirjoitti:
Kirjoitustapaan puuttuminen on eri asia kuin kirotusvihreiden sorkkiminen. Jälkimmäiseen alentuvat vain pikkusieluiset. Ellei sitten ole kyse tahallisesta niuhottamisesta, jonka takana on jotain vallan muuta kuin sanavirheet. Kuka meistä "kirjaltajista" tietää...
Jos nyt sananen vielä lempiruuista. Juttelimme äsken lounaan äärellä tyttären kanssa, mikä se olisi se ruoka, jota jaksaisi syödä päivästä toiseen, jos ei muuta ole tarjolla. Tyttären valinta oli fetasalaatti tai omista rouskuista tehty sienisalaatti. Itse söisin kaurapuuroa/pensasmustikoita.Yksi parhaista radio-ohjelmista on Aristoteleen kantapää. Kuuntelen aina kun vain muistan, ja ovathan ohjelmat kuunneltavissa Areenassakin jälkeen päin. Viikon sitaatti on aiheuttanut tuntemuksia laidasta laitaan, ärsytyksestä hervottomaan nauruun. Kielemme on rikasta, se on tosiasia.
Lempiruoista minä joutuisin valitsemaan kahden välillä: (itse tehdyt) hernari tai kaalilaatikko. En oikein osa nimetä kumpi on parempi. Niitä todellakin voisin syödä vaikka joka päivä. Ehkä kaaliboxi jäisi kakkoseksi sen takia, että välttämätön puolukkasurvos saattaa loppua, ja se vähän heikentää nautintoa. - Ja kyllä, sienisalaattiin vaaditaan ehdottomasti rouskuja, jotka joitakin aikoja sitten olivat täysin kiellettyjä kaupasta ostettavissa sekasienisä. Nyt on sentään haapasienen ohella muitakin sieniä, jopa rouskua. Mustarousku, tuo pahamaineinen syövän alkujuuri!!, on kai kuitenkin vielä pannassa. Ja siitä sitä makua ja ytyä sienisalaattiin tulee.
- Cee-Lila
Minäkin pidän rusinoista. Maksis ilman rusinoita ei maistu miltään.
- amummu
Hyvää maanantaita!
En kovin kummoisestiole analysoinut rusinainhoani. Se ehkä johtuu rusinoiden suutuntumasta (aika hieno sana, muuten;), joka on inhan löllö kun rusina on kypsytetty.
Muistan lapsena kummien luona lomilla ollessani vanhemmat serkkutytöt ja sisareni, kummitädin keittämää rusinasoppaa lautaselle jakaessaan laskivat jokaisen lautaselle saman määrän rusinoita - silloin herkut olivat hyvin harvassa ja rusinasoppa oli niistä yksi, paitsi minulle. Silloin söin rusinat, varmaan siksi että muutkin tytöt niin tekivät, mutta en tykännyt niistä. Myöhemmin soppaan laitettiin luumujakin, ja ne olivatkin paljon parempia. Vieläkin tykkään kovasti juuri esim. luumukeitosta, luumusoseesta pullan ja torttujen täytteenä. Luumurahka kermavaahtokasalla koristettuna on tosi herkkua. Rusinarahkaa en voi edes kuvitella syöväni.
Ja niin taas alkoi uusi viikko. Huomenna on pojantyttären syntymäpäivä. Lapsilla on äidin viikko, mutta äiti on kieltäytynyt synttäreiden järjestämisestä. Isä haluaisi ne pitää huomeniltana, mutta äiti ei hyväksy sitä. Me viemme tytölle lahjan tänään, jotta saa sen huomenna kouluun mukaansa: uuden koulurepun. Reppu on juuri sellainen kuin hän on toivonut. Kasiluokkalaisella on aika paljon tavaraa kuskattavana tietsikan lisäksi, joten repun pitää vetää aika paljon ja kestää alituista kuskaamista, kun enää oppilailla ei ole omaa luokkaa, missä "asuvat", vaan kulkevat opettajien perässä luokasta toiseen tavaroidensa kanssa. Kaapit heillä kyllä on, mutta niitäkään ei kuulemma päivän mittaan aukoilla ja suljeta, vaan kaikki tavarat kuljetetaan mukana. Hulluksi on mennyt käytäntö. Ennen opettajat liikkuivat oppilaiden perässä, mutta nykyään on melkein kaikilla aineilla oma luokkansa, jossa sitten ao. opettaja oppilaitaan odottaa. Luulisi, että aika yleinen, kouluissa vallitseva levottomuus moisesta vaeltamisesta vain lisääntyy. Mutta näin ovat kouluviskaalit sen suunnitelleet.
Nyt lounaan kimppuun. Katsotaan, mitä mökiltä tuoduista tähteistä saan aikaan. - Cee-Lila
Löllöt rusinat rusina- ja sekametelisopassa eivät minuakaan miellytä, mutta maksislootaan antavat sopivan makulisän, sillä koko maksishan on itseasiassa suhtlöllöä. Porkkanaraasteessakin ovat hyviä sekä pähkinälajitelma rusinoiden kera on hyvä matkapurtava.
Peruna eri muodoissaan sopii suomalaiseen makuun, siihen ei kyllästy koskaan. Neljänviljanpuuroa voisilman kanssa pidän hyvänä, samoin feta antaa salaatille hyvän pikantin suolaisen maun. Jotain suolaista on aina salaatissa oltava, vaikka oliivia, ellei sitten ole pelkkä hedelmäinen salaatti kyseessä. Niihinkin hapokkuutta saa sitrushedelmillä.
Tein lauantaina perunamuusia ja silakkafileitä, söimme niitä jo kaksi päivää, vielä olisi täksikin päiväksi mutta minua jo tympii että tänäänkin olisi syötävä. Iso muusi ja 600 gr silakoita on liikaa meille kahdelle ja koska en ole pakastanut niitä, pakko kai syödä. En ole muuten ikinä pakastanut muusia sen jälkeen kun ensimmäinen lapsenlapsi oli pieni. Häntä varten pakastin pikkurasioihin, kun oli jo kiinteään ruokaan siirtymässä ja asuimme ihan lähekkäin. - Cee-Lila
Kuuntelin Auroran tyttären haastattelun aamupäivällä ja täytyy sanoa että hän on rohkea ihminen. Itse en uskaltaisi ajatellakaan asua yksin keskellä ei mitään edes paria yötä. Mutta koska hänellä on sellainen määrä koiria, uskaltaisin pari yötä nukkua siellä mökissä, mikäli otan pari huskyä sisälle seurakseni. Myöskään yöllä en menisi ulkovessaan ilman niiden turvaa.
Sisareni asuu Mikkelissä niin haja-asutusalueella, että lähimpiin naapureihin on 200-300 metriä. Näköetäisyyttä ei ole puuston ym takia. Hän uskaltaa asua siellä, koska hänellä on mies. Jos jäisi yksin, muuttaisi hänkin pois sieltä johonkin kerrostaloon. Ei hän jaksaisi enää niitä pihatöitä tehdä, mitä on kesällä nurmenleikkuussa, talvella lumitöissä ja yleensä omakotitalon hoidossa. Heillä on oma porakaivo pihalla, mistä vesi tulee pumpun avulla taloon, lämminvesiboileri, joka lämmittää veden, talo lämpiää sähköllä ja varaavalla takka/leivinuunilla. Eivät ole siis kunnallisessa vesihuollossa. Metsää myös omistavat jonkin verran. Sieltä saadaan talven puut varaavaan takkaan ja puulämmitteiseen saunaan. Ja uutta metsää ovat istuttaneet jo vuosia sitten.- aurora5
Meiltä puuttuu näköjään jokin pelkäämisgeeni, koska minä vuorollani vietän siinä pikkumökissä öitä ja päiviä ypöyksin, vain viisikiloinen pikkukoira "turvanani". Jos siellä jotain pahaa tapahtuisi, siinä ei miehen läsnäolo juurikaan auttaisi. Kuulin hurjan jutun rajavartijasta, jolle oli käynyt hyvin huonosti hänen siirryttyään susien vastustajasta susien suojelijoiden leiriin: jonain yönä joukko metsästäjiä oli tullut ja lahdannut miehen kaikki koirat.
Näillä syrjäseuduilla asuu mökeissään sitkeitä yksinäisiä leskinaisia ja -miehiä. Tuolla naapurivaaralla pärjäili sokea vanhus ysikymppiseksi jolloin vointi huononi niin, että hänet oli pakko viedä kaupunkiin hoitoon. Tuo nainen, tyttären lähin naapuri, oli kaiken lisäksi sokea.
- Ali-Baba
Terveisiä kolmen Koon kokouksesta Lähiön omakotitalossa.
Eikka ihan entisensä ihan samat kivut mitkä ovat vaivanneet tapaturmasta asti noin 30 vuotta sitten. Nyhän äijä on jo järjettömän vanha vaikka järjissään. Seuraavaksi kilahtaa 80 lasiin.
On kotihoito ja sairaanhoito pitänyt miehen hyvin matkassa.
Örjan muuten sama mutta alkaa jo näyttää jopa huvittavalta kun se parantumaton maksasyöpä ottaa aineet muualta vartalosta ja kerää ne suureksi palloksi vatsan kohdille
Eli siitä voisi mielikuvituksessa tehdä vaikutelman että siinä kulkkee jahdella riuulla puhuva Pilatespallo mistä kasvaa molemmin puolin kaksi ohutta oksaa. Örjanilla ei kuitenkaan ole kipuja
Harjoittelimme puhelaitettani. Sain sillä heiteltyä muutamia huulia. Minä nimittäin olen se lepraisin meidän porukasta eli huulet lentävät eniten.
Minullakaan ei hirveästi fyysisiä kipuja ole mutta lyllä puheen, hakuaistin ja nyt syömisen suun kautta eli makuelämysten puuttuminen omaa lastiansa ovat.
Juuri tuli Kelalta ilmoitus että vuosittainen lääkeomavastuunne on täynnä ja jos apteekki ei ole vielä huomioinut niin hakukaaveke Kelaan
Vai sellaisia rusinakokemuksia teillä on. Minulle ne ovat kyllä aina maittaneet missä muodossa tahansa. Ehkä vähiten punaviininä Noh ! Ihmisen pitää itsekunkin syödä sitä mikä maistuu ja mihin on varaa kyten Kim Jong Ilillä siihen Kobe pihviin kansan syödessä samaa ruohoa kuin Sonnit joista ne pihvit sitten tehdään! On se jotenkin väärin
Toisaalta jos olisin säilynyt priima terveenä niin erittäin todennäköisesti asustelisen jollain lämpimän valtameren rannalla tai saarella ja söisin hummeria ja Taro juurta ellei sitten välillä palmunlehtiin käärittyä pientä mustaa Polynesian sikaa nuotion alla mangojen ja paayojen kanssa hitaasti kypsäksu haudutettuna- Cee-Lila
Sinulla on tuo kolmen kopla, jonka kanssa tapaatte noin kerran viikossa, mikä on ihailtavaa. Suorastaan kadehdin sellaista elämää, että jollain on samat kamut alkaen jostain 16-vuotiaasta.
- amummu
Voi, että mainitsit hummerin! Vesi herahti kielelle. Työmatkoilta parhaita muistoja ovat lämpimän meren äärellä vietetyt merieläväillalliset ihanien ihmisten ja ihanien ruokien parissa. Hummeri ruoista ykkönen, kakkosena Portugalissa suoraan kalastusveneestä grillille nostetut sardiinit, jotka melkein veivät kielen mennessään. Oi, niitä aikoja!
- Cee-Lila
amummu kirjoitti:
Voi, että mainitsit hummerin! Vesi herahti kielelle. Työmatkoilta parhaita muistoja ovat lämpimän meren äärellä vietetyt merieläväillalliset ihanien ihmisten ja ihanien ruokien parissa. Hummeri ruoista ykkönen, kakkosena Portugalissa suoraan kalastusveneestä grillille nostetut sardiinit, jotka melkein veivät kielen mennessään. Oi, niitä aikoja!
Hummeri on varmaan ihan hyvää, kun ei tarvitse itse sitä valmistaa, eikä nähdä kokonaisena lautasellaan.
- Cee-Lila
Sisareni soitti äsken ja puhuimme tunnin. Hän oli nähnyt meidän nuoruudenaikaisia tuttuja, jotka muistivat minutkin ja kysyivät kuulumisiani. Muistelimme varhaisteini-iän kavereitammekin ja hauskaa riitti. Kaikki eivät ole enää kylläkään hengissä, mutta muistan heidät jotenkin, koska kävinhän kotiseudullani vähintään kerran kuussa ennen 20 ikävuotta. Koska muutin niin nuorena tänne, ei minulla ole entisiä koulukavereita täällä, joiden kanssa olisin yhteydessä. Täällä en ole enää pitänyt yhteyttä uusiin opiskelukavereihin, koska hekään eivät ole täällä. Olen siis yksin viihtyvä. En kaipaa koko ajan kavereita ympärilleni. Olisi täälläkin paljonkin kavereita, mutta kavahdan jatkuvaa seuraelämää. Olen varmaan hieman erakoituva tällä hetkellä. Kaikenlainen kiire loppui, kun lapsenlapsetkin muuttivat niin etäälle. Ensin pojanpoika ihastui e-pohjanmaalaiseen tyttöön, muutti sinne, jonkin ajan kuluttua sisar ja äitinsä muuttivat sinne lähelle.
Se on mukavaa, että minulla on yksi ja ainoa sisko, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, ollut aina. Veljeni kuoli 49-vuotiaana, joten hänen kanssaan en voi olla enää missään väleissä. - amummu
Meitä on kouluajoilta viisi likkaa - nyt siis jo mummoa - joiden kanssa ollaan pidetty yhteyttä koko ajan siitä kun koulusta pääsimme. Tapaamme muutaman kerran vuodessa, välillä jossain Hesan ravintolassa, välillä käymme Tallinnassa. Ja aina on yhtä hauskaa. Ison osan hauskuudesta muodostavat omat toilailumme.
Porukkamme on, toisin kuin Alin poppoo, vielä aika tervettä. Ne kaksi, jotka ovat olleet koko ikänsä liikuntahirmuja voivat kyllä huonoiten siinä mielessä, että eivät oikein enää pysty kävelemään eivätkä paljon seisoskelemaankaan. Kummallakin kintut lopussa, kuulemma juoksijan jalat, mitä se sitten tarkoittaakaan. Me kolme liikuntalaiskempaa sen sijaan porskutellaan aika terveinä, mitä nyt yksi nappaa kolesterolipilleriä, toinen diabetespilleriä ja kolmas beetasalpaajaa. Keski-ikä meillä on 70v. Välillä se tuntuu kamalalta, mutta onneksi tässä samassa veneessä on paljon muitakin, joten yksin ei tartte soutaa.- Cee-Lila
Minullakin kintut ovat ne lopussaolevat, systerillä teki tenän pumppu, mutta hän voi tällä hetkellä paljon paremmin kuin minä. Voinut itse asiassa jo monen vuoden ajan paremmin sen sydämen ohitusleikkauksensa jälkeen. Nytkin aloittaa taas kaikenmaailman jumpassakäynnit Itselläni jalan ohitusleikkaukset ja pallolaajennukset eivät ole tuoneet voimaa niihin yhtään.
- aurora5
Telkkarissa menee, ainakin niissä joita ikävyyksissäni katson, tanskalaisen miesten kalsarimainos, toisessa jopa karvaton uros vähän vilauttelee... Nyt kuitenkin näin kadulla hauskemman live version.
Mies kulkee pitkin askelin, yllään vain reiden yläosatkin paljastavat simmarit sekä vihreä, hohtokangasta oleva liivi. Olin koiran kanssa kävelyllä ja sain seurata ohiajavien autojen ikkunoista kurkistavien reaktioita, tullen itsekin hekottelutuulelle.
Anteeksi, että tuon huvitukseni näin asialle palstalle.- amummu
Oisit voinut vislata pojalle:). Niinhän miehetkin tekevät nuorille, hyvän näköisille naisille. Vai onko sekin jo mennyttä aikaa, ehkä nykyään käydäänkin suoraan asiaan ilman mitään esivalmisteluja.
- Ali-Baba
Amummu otti esiin erittäin mielenkiintoisen aspektin siitä miten "vokottelussa" ennen toimittaan, ja miten mahdollisesti toimitaan tänä päivänä.
Minäkin olen ajoittain pysähtynyt pohtimaan miten ihmeessä nykynyoret tapaavat sillä lailla toisensa. Kaikki nuret näyttävät koko ajan olevan naama kännykän ruudussa. Kävellessäänkin ja se on taatusti vähintäin toisessa kädessä koko ajan.
Mitenkä mahdollisesti toimivat luonnolliset sosiaaliset tapaamismahdollisuudet, kerhot, yleisharrastukset, tanssit, jopa kapangitkin
Mitä julkisista tilastoista voi päätellä niin esim PK seudulla on suurelta osin siirrytty sinkkutalouksiin, eroja on paljon, ja lapsia vähän. Jotain on siis pielessä eikä missään pienessä mittakaavassa vaan isossa mikä vaikuttaa yhteiskunnan laatuun ja selviämiseen. Vai olemmeko vain pudonneet junasta ja näin sen pitääkin olla? - aurora5
"miten nykynuoret tapaavat sillä lailla toisensa"
Näyttää Alin nuoruudesta blondin iskemisiin olevan pitkä aika kun pitää turvatua tilastoihin.
- aurora5
Täällä susirajalla köyhyys on niin tavallista, että huonosti tai puutteellisesti pukeutuneita henkilöitä ei pidetä mitenkään ihmeellisinä, korkeintaan hymyillään salaa autonlasin läpi.
Mutta kun oikein ajattelee, koko pitkän kesänhän olisi voinut kulkea tarkenemisen puolesta vaikka alasti. Tämä simmarimies oli vain päässyt sovinnaisuuden rajan yli. Jota minäkin tavoittelen kirpparirytkyissäni.
Mutta nyt Alilla on varmasti asiaa, ettei ajauduta hänen aiheistaan sivuteille. - Cee-Lila
Nuorena, 14-vuotiaana kun muutin Malmille, tutustuin heti moniin nuoriin. Esim U:nkin tapasin Malmin Elannon edessä ja heti aloimme jutella toistemme kanssa. U oli vuotta nuorempi ja oli vielä siinä vaiheessa minua lyhyempi, joten pidin häntä vain kaverina, kunnes täytin 18 ja huomasin, että hän oli kasvanut roimasti pituutta, sekä muuttunut niin aikuismaiseksi ja fiksuksi. Siitä se lähti vähitellen. Tutustuin moniin muihinkin, silloin se oli helppoa, ei ollut kännyköitä eikä muita vastaavia. Baari oli kokoontumispaikka ja silloin ei ollut oluita myynnissä, cocista juotiin ja jukeboxista soitettiin levyjä. Sitten aloin käydä tansseissa. Monilla oli prätkä ja sen kyydissä mentiin tukka putkella ilman kypäriä.
Nykynuoret tapaavat toisiaan kaikenmaailman tindereissä, whatsapeissa, facessa ym ja tietenkin kouluissa ja oppilaitoksissa. Meidänkin pojanpoika löysi tyttöystävänsä netistä, asui itse Vantaalla, tyttö Seinäjoella. Ovat naimisissa ja pienen tytön vanhemmat.
Sen olen huomannut, että jos ei heti parikymppisenä mene naimisiin, niin se jää ja jää. Muuttuu niin vaativaksikin, ettei kukaan täytä vaatimuksia. Toisaalta erotaankin todella herkästi. Nykyään puhuvat jo pitkästä liitosta, kun ollaan oltu yhdessä esim 12 v.
Muutama tuttunikin, jotka ovat olleet aviossa, eronneet ja ovat jo uudessa aviossa netistä löydetyn puolison kanssa. Monet löytävät puolison myös työpaikaltaan. Lähes jokainen heistä on jättänyt exänsä työpaikkaromanssin kautta.
Katson juuri ensimmäistä kertaa elämässäni ohjelmaa Maajussille morsian ja voi että on vaivaannuttavaa katsoa sitä. Tuollaisiakin ohjelmia tehdään, että jotkut löytävät itselleen puolison. Noistakaan ei pitkäaikaisia suhteita ole syntynyt, mitä olen lehdistä seurannut.- Ali-Baba
Sinä kuvaat tuossa juuri sitä nuoruutta ja sosiaalista elämää mikä meidän ikäisille oli ihan normi silloin joskus 50 lopulla-60 alussa ja jonkin verran vielä 60 lukua eteenpäin.
Mielenkiintoisia vuosia silloin. Rahaa ei juurikaan ollut mutta ei se menoa haitannut.
Työpaikka taitaa edelleenkin olla yksi suurimpia löytämisen paikkoja
Toisaalta se on aika luonnollinen tapaamispaikka vaikka samassa työpaikassa olemisessa on omat hankaluutensa - amummu
Erot tosiaan ovat lisääntyneet huimasti, ja yksi foorumi sen prosessin aloitukseen on nykyään työelämä. Niin kävi poikanikin ex-vaimolle. Muutamalle muullekin tuntemalleni pariskunnalle on käynyt sama "onni". Itse ajattelen, että jos jo varattuna pitäisi "sählätä" jonkun kanssa, niin se joku ei saisi ainakaan olla työkaveri. Mikään ei olisi sen epämukavampaa kuin joka päivä tavata sähläyskaverinsa. Yleensä semmoiset jutut eivät edes pysy piilossa. Joku ne keksii ja pistää jutun liikkeelle.
Eri asia ehkä on, jos sen puoliskonsa sitten löytää työkaverista. Silloin kai sähläämisten todennäköisyys (ainakin työpaikalla) pienenee, ellei jopa häviä kokonaan. Itse en kyllä haluaisi puolisoni kanssa olla samassa duunipaikassa - ei hetken rauhaa;)).
Meidän nuoruudessamme kaikki oli helpompaa?? Tavattiin toisia nuoria ihan oikeasti, eikä missään virtuaalimaailmassa. Silloin vielä seurusteltiin, pitkäänkin, eikä ihan parin kuukauden yhdessä olon jälkeen pistetty hynttyitä yhteen. Nykyään sekin on aika yleistä. Jo ihan nuortenkin keskuudessa. Erään ystävämme 15-vuotias poika pohti, "miten käy hänen parisuhteensa", jos lähtee kesällä kuukauden kielikurssille ulkomaille. Poika asui tyttöystävänsä luona, ja vanhemmista se oli melkein ok. Nuoret rulaa:) - Cee-Lila
Meidänkin poikamme ensimmäinen morsmaikku oli 15 v kun ihastuivat toisiinsa. Poikamme oli 18. Kun he kertoivat menevänsä kihloihin, sanoin ettei onnistu, tytön vanhemmat eivät varmaan suostu.Ällistyin kun suostuivat ja niin menivät kihloihin. Asuivat vuoroin morsmaikun kotona, vuoroin meillä. Sitten ostivat sen yhteisen asunnon ja loppui sekä rakkaus että asunnonmaksu, kun uusi rakkaus oli naispuolisella koko sen ajan. Onneksi eivät vihillä käyneet, ero on siten helpompi juridisesti, kun ei tarvitse sitä oikeudesta hakea, mutta yhteiset velat jäivät. Onneksi asuntopapereissa oli molempien nimet ostajana.
Tänään joku lääkäri kirjoitti hesarin mielipidesivulla siitä, että avioeron saanti pitäisi tehdä joustavammaksi. Hänelle lääkäripuoliso tekee kiusaa kun ei allekirjoita avioeron hakupaperia. Hänelle aiheuttaa uuden suhteen takia haittaa, että avioeron saanti venyy. On ensin puoli vuotta harkinta-aikaa, jonka jälkeen vahvistettava että ei peru sitä hakemusta jne. Minä olen aina luullut, että viime aikoina puolison ei tarvitse edes tietää sitä, että puoliso hakee eroa. Se vaan tulee varsinkin jos toinen on jo muuttanut pois yhteisestä asunnosta. ja todistaa sen. Ero napsahtaa kuin manulle illallinen.
No tuossa asiassa olen todella tietämätön, olenhan ollut saman U:n kanssa jo niin kauan, ei ole tarvinnut eroasioita miettiä. Vain kuolema meidät tulee erottamaan, ellei sitä Helsingin kaupunki jossain vaiheessa tee, että panee meidät eri vanhainkotiin.
- Ali-Baba
Minun vanhempi poikani taas seurusteli aika pitään parinkin neitokaisen kanssa ennenkuin lopulta meni Saksassa työkaverin kanssa naimisiin. Vaihtoivat kuitenkin eri työpaikkaan varsin nopeasti.
Avioliitto on nyt kestänyt jo pitkään yli kriittisen 12 vuotta eikä tiedossani ole hajoamisen merkkejä. Ehkä otti oppia siitä kun isänsä erosi 12 vuoden avioliiton jälkeen.
Nuorempi joka alkaa olla jo "vanhus" hänkin, ei taas koskaan ole mennyt naimisiin. Tyttöystäviä oli, mutta musikantin "ura" vei voiton.
Kaverin tyttären asioista tiedän sen verran että hänen tyttären tyttärensä 16 vuotiaana ja asui tiiviisti kotonaan poikaystävänsä kanssa ja molemmat nyt lähdössä opiskelemaan. Se on kai sitä nykyaikaa. Saa nähdä mihin sellainen päättyy, kun vähänkin aikuistuvat! Voipihan se hyvällä onnella onnistuakin.
Mutta tässä iässähän me katsomme asioita tavallaan historiallisessa perspektiivissä ja tavallaan jo noiden asioiden yläpuolelta
Kurkkulääkäriltä sain juuri tekstiviestin tomografian tulkinnasta että leuka ei ole luutunut, mutta itse syövästä ei ole jälkeäkään ja että plastiikkakirurgin kanssa on neuvottelut meneillään miten turpaa voitaisiin korjata niin että se titaanilevy saataisiin peittoon ja pois aiheuttamasta ylimääräista limaa ja sylkeä. Tosin ei sillä nyt niin suurta väliä ole, se olisi vain pieni mukavuuslisä.
Puhe ei palaa ja syömisenkin kanssa on erittäin epävarmaa. No jotta jotain positiivistä keksisi niin ei ainakaan paino nouse tällä letkumuonituksella- Cee-Lila
Voi että, hyvä ettei syövästä näy merkkiäkään mutta muut haitat jäävät. Meillä vanhoillahan luut eivät juuri uudistu, Tai uudistuvat niin hitaasti, ettei sitä jaksa odottaa. Itselläni ei mustelmat häviä mitenkään, edelleen olen ihan musta tuolta tietyistä paikoista, mitkä syntyivät siitä parin reiän teosta tuonne nivuseen. Oletan, että marraskuun lopulla olevaan kontrolliin ovat hävinneet. Toivottavasti se avattu suoni on pysynyt auki.
Ai sinullakin se 12 vuotta on ollut ratkaiseva tekijä avioliiton keston kohdalla. Pojallammekin se oli. Nykyinen avoliitto on kestänyt 14 v. - edson
Voihan nenä, että puhe sitten loppunut. En tiedä, kuinka koet puheen tärkeyden ja jos ja kun voi muilla tavoilla kommunikoida, niin riittääkö se. Maailmahan on täynnä pölöttäjiä. Jos ei valtavaa operaatiota ole sen syljen ja liman ylimäärän hävittämisessä, niin pienetkin mukavuuslisät lisäävät kait kuitenki ... no ainakin mukavuutta.
Valmis laskutehtävä. 7 x 7 = 49 ja siis kolme vuotta seuraavaan vaikeaan vuoteen. Tää liittyy ihmissuhteisiin. - Ali-Baba
Enemmän minä murehdin sitä suun kautta syömisen ongelmaa. sillä olinhan jo tottunut vähemmän "pölöttämään" sitten sen ensimmäisen leikkauksen 2004 jälkeen. Siksi oli niin pienet puhelinlaskutkin kun en silloinkaan sillä äänellä puhunut puhelimeen, mutta se toimi pääosin varsin hyvin kasvokkain keskustelussa.
näihin on vain vähän vaihtoehtoja. On joko sopeuduttava tai sitten "lähdettävä"
Tuossa laskutehtävässä on liian vähän aineksia ratkaistavaksi :) - edson
Ali-Baba kirjoitti:
Enemmän minä murehdin sitä suun kautta syömisen ongelmaa. sillä olinhan jo tottunut vähemmän "pölöttämään" sitten sen ensimmäisen leikkauksen 2004 jälkeen. Siksi oli niin pienet puhelinlaskutkin kun en silloinkaan sillä äänellä puhunut puhelimeen, mutta se toimi pääosin varsin hyvin kasvokkain keskustelussa.
näihin on vain vähän vaihtoehtoja. On joko sopeuduttava tai sitten "lähdettävä"
Tuossa laskutehtävässä on liian vähän aineksia ratkaistavaksi :)Sitten lähetään, kun aika tulee. Sitä ennen ... kyl mä oon jäävi sillä lailla jollain lailla sanomaan, että sopeudutaan, kun ei ole ollut sellaisessa tilanteessa. Tippa linssiin on pari kertaa tullut. Luulen kuitenkin, että se on jotenkin useimmille sisään rakennettu se sopeutumisvaihtoehto, jopa minunlaisille sopeutumattomille. Ja kyllä uusin tekniikka on hyvä apuri ja mielenkiinnon kohdekin sopeutumisille.
Toi oli typerä laskutehtävä. Aloin kuitenkin miettiä tulevaa muutamaa vuotta, ennen kuin tämä viimoinen seitsenvuotiskausi on päättynyt. Eli jos kokeilen, siis vuonna 2021. Olen puoli vuotta kadoksissa päärynä, banaani, luumu ... puiden alla varjossa ja jos sitten vuosi 22 on vaikea, niin pitää se valmis laskukaava paikkansa. Ainakin siis viimeiseltä seitsenvuotiskaudelta. - edson
edson kirjoitti:
Sitten lähetään, kun aika tulee. Sitä ennen ... kyl mä oon jäävi sillä lailla jollain lailla sanomaan, että sopeudutaan, kun ei ole ollut sellaisessa tilanteessa. Tippa linssiin on pari kertaa tullut. Luulen kuitenkin, että se on jotenkin useimmille sisään rakennettu se sopeutumisvaihtoehto, jopa minunlaisille sopeutumattomille. Ja kyllä uusin tekniikka on hyvä apuri ja mielenkiinnon kohdekin sopeutumisille.
Toi oli typerä laskutehtävä. Aloin kuitenkin miettiä tulevaa muutamaa vuotta, ennen kuin tämä viimoinen seitsenvuotiskausi on päättynyt. Eli jos kokeilen, siis vuonna 2021. Olen puoli vuotta kadoksissa päärynä, banaani, luumu ... puiden alla varjossa ja jos sitten vuosi 22 on vaikea, niin pitää se valmis laskukaava paikkansa. Ainakin siis viimeiseltä seitsenvuotiskaudelta.Täytyy tarkentaa vuotta 22. Siis "olisit pysynyt" tai hämmästynyt ilme, että joko nyt tulit ovat vaihtoehtoja sen kanssa että minusta on kummallista palata kesäiseen Suomeen. Ja onhan tässä näitä muitakin mahdollisuuksia.
Ota ny tästä sitten selvää ja jos nyt eläisi vaan päivän kerrallaan.
- Cee-Lila
Huomasin Ravun jutun tuolta Hesarista, liittyy Ajattaren lopettamiseen Forumissa. Itsekin olen sieltä jonkun takin joskus ostanut, hyvin kesti. Rapu oli ostanut eläessään jopa kolme minkkiturkkia, minä en yhtäkään (ehkä olisin ostanut, jos varat olisivat riittäneet). Oli minulla yhdessä vaiheessa upea punakettuhattu. Yleensä en käytä hattuja ollenkaan, korkeintaan huppua pidin yhdessä vaiheessa, jonka reunassa oli karva. Mutta muistan, kun kerran vuoden olikohan 1992 lopulla menimme hotelli Palaceen U:n kanssa iltajuhliin firmani järjestäminä, ostin iltapuvun, mutta lainasin yhdeltä ystävältäni minkkiturkin ja sain todella upeata palvelua hotellin portieereilta. Enhän kehdannut vetää pukuni päälle omaa pitkää toppistani.
Myöhemminhän alkoivat ne kettutyttöjen tempaukset, jolloin yksikin työkaverini, joka kulki töihin metrossa minkkiturkissaan kovalla pakkasella sai kauheata palautetta samassa vaunussa olevilta parilta tytöltä, jotka huusivat kovalla äänellä häntä murhaajaksi ja sylkivät päälle. Toinen työkaverini omisti myös monta turkkia, mutta hän ajoi omalla autollaan töihin, ei joutunut silmätikuksi julkisissa.- edson
Ajanmies on jo ajat sitten lopettanut. Ei edes turkishatut pitäneet pinnalla Fennian vieressä sijainnutta liikettä.
- Cee-Lila
edson kirjoitti:
Ajanmies on jo ajat sitten lopettanut. Ei edes turkishatut pitäneet pinnalla Fennian vieressä sijainnutta liikettä.
Niin, Ajanmies oli vastaava miesten vaateliike. Muistan myös Pukevan kappakeskuksen, siellä asioin useinkin. Nykyään monet vaateliikkeet ovat lopettaneet, kun on netin kautta tullut valtava määrä uusia vaateliikkeitä, jotka myyvät todella halvalla, mutta ne ovat todella kertakäyttövaatteita. Hyvä että kestävät yhtään pesua kun jo saumat ratkeavat, niitä kun ei ole päätelty mitenkään. Yhdestäkin puvustani vedin langanpätkästä niin koko helma aukesi koko matkalta.
- edson
Cee-Lila kirjoitti:
Niin, Ajanmies oli vastaava miesten vaateliike. Muistan myös Pukevan kappakeskuksen, siellä asioin useinkin. Nykyään monet vaateliikkeet ovat lopettaneet, kun on netin kautta tullut valtava määrä uusia vaateliikkeitä, jotka myyvät todella halvalla, mutta ne ovat todella kertakäyttövaatteita. Hyvä että kestävät yhtään pesua kun jo saumat ratkeavat, niitä kun ei ole päätelty mitenkään. Yhdestäkin puvustani vedin langanpätkästä niin koko helma aukesi koko matkalta.
Suunnilleen Pukevaa vastapäätä ilmestyi Kaisaniemenkadulle nuoremmille suunnattu pukeutumispuoti. En muista nimeä.
Kuinkahan paljon muka säästävät jotkut, kun menevät ensin kivijalkakauppaan sovittamaan ja sitten tilaavat netistä. Aluspöksyjä ja sukkia saattaisin netistä tilata, muuta vaatetusta en.
- amummu
Tässä yhtä läheistä ja muutamaa vähän kauempana olevaa, hiljakkoin hajonnutta perhettä seurattuani, niin totean, että aikuisten itsekkyydelle ei rajaa löydy. Sanovat, että ero on kahden asia. ei takuulla ole. Etenkään jos kuviossa on lapsia. Kahden aikuisen liitossa minun mielestäni ei kummia eroprosesseja tarvittaisi, seiskööt vaikka nurkassa päällään loppuelämänsä. Mutta kun lapsia on, niin joku "koirakoulu" vanhemmille pitäisi järjestää, että huomaisivat muutkin kuin itsensä.
Poikamme kävi terapeutilla pahimmassa eroprosessin vaiheessa aika tiuhaankin, ja käy edelleen silloin tällöin puhumassa "suunsa puhtaaksi". Myös meidät vanhemmat pyydettiin terapian alussa "puhutteluun", että terapeutti saisi poikamme hoitoon tarvittavaa taustatietoa. Tuossa puhuttelussa hänkin murehti monien pienten lasten vanhempien puutteellista kykyä ymmärtää/hyväksyä perhe-elämän vaatimuksia ja luonnetta. Etenkin naiset helposti kyllästyvät siinä vaiheessa kun auvo ja suuret tunteet tasoittuvat, ja alkaa perherutiini. Sitä ei haluta hyväksyä ja lähdetään taas hakemaan uutta tunteiden myllerrystä saatesanoilla "minulla on oikeus onneen". Lapsilla ei ole samaa oikeutta.
Kaipa me vanhat avioparit ollaankin aika fossiileja, kun saman tyypin kanssa jaksamme olla vuosikymmenestä toiseen. Meillekin tulee parin vuoden päästä puoli vuosisataa täyteen. Mahtuuhan siihen ajanjaksoon ihan vaikka mitä, hyvää ja huonoa, auvoa ja apeutta, mutta se on elämää. Joku runo, vai olikohan Veikko Lavin laulu puhuu onnen pipanoista. Ja niitähän ne ovat. Sitäpaitsi, kuka on sanonut ja missä lukee, että ihmisen tulee olla onnellinen.
Kysyy eräs, joka aamulla heräs. - Cee-Lila
Nyt meillä meni taivas pimeäksi ja alkoi sataa oikein kunnolla. Näinköhän se luvattu myrsky jo alkaa?
- Cee-Lila
Aurinko paistaa taas. Huomasin, että parvekkellamme oleva tulilatva on alkanut uudelleen kukkia.
Nettivaateostoista tuli mieleeni vielä, että olen monien vuosien ajan tilannut vaatteita AGS-firmasta, joka on Espoossa, mutta vaatteet tulevat Saksasta. Olen tilannut lähinnä puseroita ja bleisereitä. Ovat laadukkaita. U:lle tulee eräästä toisesta firmasta bambusukkia, aina neljä paria paketissa olikohan 3 kk:n välein. Hän pitää niistä kovasti. - amummu
Ajattaren lopetus tuo todella monta entistä kauppaa mieleen, kuten juuri Ajanmiehen, Pukevan, Kuusisen, Lollon, Skohan (olikohan ekoja urheilukauppoja, en muista, mutta monena vuonna sen ohi vei koulumatkani), Kirjokankaan ja mitä kaikkea niitä olikaan. Ajattaressa minäkin kävin vielä viime vuonna, tosin en löytänyt sieltä mitään, mallit olivat jo niin nuorisoa kosiskelevia - tai ehkä minä oikeasti olen jo vanha:). Useamman takin minäkin sieltä kerkisin vuosien mittaan ostaa. Siellä oli malleja aikuiselle naiselle. Stockalla ja Sokoksessakin nuorempana kävin vaateostoksilla, mutta en enää aikoihin. Nuorille olen kyllä jotain lahjaksi sopivaa niistä löytänyt, mutta en enää itselleni.
Nykyään en vaatteita juuri ostele, netistä en ollenkaan ja hyvin vähän mistään muualtakaan. En tarvitse mitään. Kolme vuotta sitten siivosin hirveän määrän vaatetta remontin tieltä, mutta olisi niitä pois vietäviä vieläkin. Ne vain ovat edelleen hyviä ja ajattomia, mutta käyn niin harvoin missään, mihin pitäisi pukeutua muutoin kuin kotivermeisiin, joten yksi setti vähän parempia kuteita riittäisi oikein hyvin. Jospa sitten seuraavassa elämässä. Syystakki ehkä pitää kuitenkin jonkinlainen uusi hankkia. Koiran kanssa luuhatessa on vanha jo sen verran kulahtanut, että sillä ei oikein enää muualle viitsi mennä. Toivottavasti tulisikin pian kylmää, niin voisin siirtyä suoraan untuvatakkiin! Silloin en tarvitsisi välikauteen mitään.
Tänään jouduin taas uuden "koneen" syövereihin. Asennutimme vihdoin kämpäämme hälyjärjestelmän, ja sen käyttö puhelimella ja tietsikalla pitää opetella. Oven pielessä olevan lootan käyttö on jo hanskassa, mutta systeemin muut säädöt ja asetukset on firman ladattavassa ohjelmistossa. "Oppia ikä kaikki", tai "vierivä kivi ei sammaloidu", siinä kai vanhan eukon sloganit.
Mukavaa, Alibabbarainen, että edes jossain kohdassa sait positiivista palautetta terveydestäsi. Rankalta silti kuulostaa tuo sinun jokapäiväinen elämäsi noiden vaivojen takia. Tsemppiä niihin taas toivottelen.- Cee-Lila
Miksi tarvitsitte kotiinne sen hälytysjärjestelmän? Onko siellä varkaita liikkeellä kun olette esim itse mökillä? Asuttehan sentään rivarissa, ei yksittäisessä talossa huutoetäisyyden päässä.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Miksi tarvitsitte kotiinne sen hälytysjärjestelmän? Onko siellä varkaita liikkeellä kun olette esim itse mökillä? Asuttehan sentään rivarissa, ei yksittäisessä talossa huutoetäisyyden päässä.
No siksi sen tietysti asensittekin, että jos mökkinne pihalla liikkuu joku, se hälyttää kotiinne. Paljastaako se järjestelmä, liikkuuko siellä joku eläin vain mahdollinen voro?
- amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Miksi tarvitsitte kotiinne sen hälytysjärjestelmän? Onko siellä varkaita liikkeellä kun olette esim itse mökillä? Asuttehan sentään rivarissa, ei yksittäisessä talossa huutoetäisyyden päässä.
Asuntoalueellamme jopa joillakin pihoilla on välillä pyöriskellyt epämääräisiä tyyppejä. Asukkaat ilmoittivat poliisillekin, joka kertoi, että parikin baltiasta peräisin olevaa murtoporukkaa on liikkunut "asioillaan". Jonkin matkan päässä meiltä on murtauduttu sisäänkin asuntoihin.
Meidän kämppämme sijaitsee siten, että pihan puolella huoneistoa on vain puita ja viljapeltoa, ei talon taloa. Peltotielle, kantomatkan päähän voi ajaa kuorma-auton ja lastata sen lavalle vaikka koko huushollimme ilman että kukaan näkee. Viereisen asunnon ja meidän välillä, samoin talon toisella puolella, seuraavan rivin välissä on korkea aita, jonka yli ei näe, jos meidän asunnon ympärillä joku touhuaa.
Vähän laitteisto rauhoittaa esim. mökillä oloa. Kun meillä on kolme ulko-ovea, niin joskus on jompikumpi pihaovista jäänyt auki, kun kotoa olemme lähteneet, niin siitäkin sitten saamme ilmoituksen puhelimeen, jos niin on käynyt. Eihän meillä mitään kovin arvokasta vietävää ole, mutta sen verran kyllä että vahinkoa aiheutuisi jos ne pöllittäisiin. Pianoa ehkä eivät lähtisi viemään:)). Ja minä suunnittelen vähentäväni omia mökkireissujani päivien taas pimentyessä - en tykkää siellä pimeässä käkkiä, mutta siippa tykkää - joten mukavampi on tällä yksin öitseä, kun vehkeet valvovat. - Cee-Lila
amummu kirjoitti:
Asuntoalueellamme jopa joillakin pihoilla on välillä pyöriskellyt epämääräisiä tyyppejä. Asukkaat ilmoittivat poliisillekin, joka kertoi, että parikin baltiasta peräisin olevaa murtoporukkaa on liikkunut "asioillaan". Jonkin matkan päässä meiltä on murtauduttu sisäänkin asuntoihin.
Meidän kämppämme sijaitsee siten, että pihan puolella huoneistoa on vain puita ja viljapeltoa, ei talon taloa. Peltotielle, kantomatkan päähän voi ajaa kuorma-auton ja lastata sen lavalle vaikka koko huushollimme ilman että kukaan näkee. Viereisen asunnon ja meidän välillä, samoin talon toisella puolella, seuraavan rivin välissä on korkea aita, jonka yli ei näe, jos meidän asunnon ympärillä joku touhuaa.
Vähän laitteisto rauhoittaa esim. mökillä oloa. Kun meillä on kolme ulko-ovea, niin joskus on jompikumpi pihaovista jäänyt auki, kun kotoa olemme lähteneet, niin siitäkin sitten saamme ilmoituksen puhelimeen, jos niin on käynyt. Eihän meillä mitään kovin arvokasta vietävää ole, mutta sen verran kyllä että vahinkoa aiheutuisi jos ne pöllittäisiin. Pianoa ehkä eivät lähtisi viemään:)). Ja minä suunnittelen vähentäväni omia mökkireissujani päivien taas pimentyessä - en tykkää siellä pimeässä käkkiä, mutta siippa tykkää - joten mukavampi on tällä yksin öitseä, kun vehkeet valvovat.Olen lukenut epämääräisistä tyypeistä niin asuntoalueilla kuin kesämökeilläkin, useimmat tekijät löytyvät ulkomailta tulleista voroista, jotka tyhjentävät asuntoja ja mökkejä. Pianoja eivät ole vieneet, vaan helposti mukaanotettavaa, kuten tabletteja, ei siis niitä pöytäliinoja, koruja, littutelkkuja, jotka eivät ole seinään pultattuja, hopeata, kultaa ym pientä.
Muistan kun vuosia sitten luin lehdestä, että erään uutistenlukijan koti oli tyhjennetty jopa kaikista huonekaluistakin, kun he olivat matkalla jenkeissä poikansa luona, joka oli kuuluisa jääkiekkoilija silloin, naapuritkin kai luulivat, että olivat muutamassa pois. Naapuritkaan eivät monesti tunne toisiaan hyvin, että eivät hälytyskellot soi.
Kauhuleffoissakin aina joku hiipii asuntoon jostain takaovesta, taikka auki olevasta ikkunasta, kun on alakerta kyseessä, en uskaltaisi olla siellä yksin. - amummu
Cee-Lila kirjoitti:
No siksi sen tietysti asensittekin, että jos mökkinne pihalla liikkuu joku, se hälyttää kotiinne. Paljastaako se järjestelmä, liikkuuko siellä joku eläin vain mahdollinen voro?
Tässä kotiimme asennetussa systeemissä ei ole ulkona liiketunnistinta, sisällä sen sijaan on, kameran lisäksi. Eli pihalla voi tallustaa vaikka hirvi, niinrauhassa saa sitä tehdä. Sisälle sen sijaan jos paukkaa, niin heti alkaa kamera kuvata.
Hoitokettis ei systeemiä häiritse, on sen verran pienikokoinen ja pääasiassa!! pysyttelee matalalla, lattialla tai sohvallakin. Kepeästi kyllä hyppää vaikka ruokapöydälle, jos sille päälle sattuu, jolloin kamera sen kuvaisi (jos on päällä), mutta kuvasta joka menee vartiointikeskukseen näkisivät kuka/mikä siellä hyppii.
Tosiasiassa jos kettis meillä on hoidossa, niin yksinään jää ihan poikkeustapauksessa, ja silloinkin vain hetkeksi esim. kaupassa käynnin ajaksi. Tännehän se tulee olemaan meidän kanssa, ei yksin.
- aurora5
Minun partsini on niin alhaalla että notkeampi varas pääsisi helposti asuntooni. Mutta miksi pelätä, kun ei ole mitään varastettavaa, ellei vanhaa läppäriä, epämuodikasta puhelinta ja muutaman satasen telkkua oteta huomioon. Murtautujan aikeita voi estää myös se, että pidän yökaudet valoja päällä, koska en saa unta. Mökki taas on niin kinkkisellä paikalla monen kivisen mutkan takana, että vieras ei sinne löydä ja matalamman auton pohja kolhiintuu. Kutsututkin vieraat täytyy hakea kilometrin päästä.
Edellisellä mökkiseudullani riesana olivat veneitse liikkuvat varkaat. Asumattoman pikkulammen rannalla ei sitäkään vaaraa ole, suksikoot ensin suossa, jos mielivät vesille päästä.- amummu
Meidänkin mökki on semmoisen mutkan takan, ettei sinne kukaan osaa ajaa ilman neuvoja. Mökki on vanha eikä sisällä ole muuta kuin vanhoja kamppeita, ellei nyt uutta pölynimuria lasketa:). Ilmalämpöpumppu kuitenkin voisi olla vorojakin kiinnostava, jos kovin etelästä tulevat.
Kyllä se asentajamme tietysti, myydäkseen lisää firmansa palveluita kysyi emmekö mökillekin systeemiä tarvitsisi, mutta emme ryhtyneet. Jos joku astiamme, liinavaatteet, sohvat ja littutelkun sieltä veisi, niin ehkä veisi tarpeeseensa. Toisen sohvankaan vienti ei niin kovasti enää kolauttaisi, kun lapset eivät siihen enää mahdu nukkumaan. Sitä paitsi jonkun matkan päässä meistä on todella hienoja, uusiakin mökkejä, joten niistä voi roikale saada työlleen palkkaakin. - Alkuperäinen-Rapu
Tervehdys aurora!
Lopetin juuri nyt tuon Sunnuntaivieras-jutun kuuntelun Areenasta. En ole ehtinyt tätä ennen, vaikka mielessä oli alinomaa.
Vaatii todellista rohkeutta ja rakkautta maaseutua kohtaan, noin suuri muutos kaupungista maalle ja sielläkin vielä noin "yksityiseen" tilaan asua ja elää. Hieno ja mielenkiintoinen juttu - ja elämäntapa. Onnea tulevaisuuteen myös.
Nyt minulta karkaa hommat, joten alas on mentävä, että edes jotain ehdin tehdä. Hyvää viikonlopun alkupuolta! - aurora5
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys aurora!
Lopetin juuri nyt tuon Sunnuntaivieras-jutun kuuntelun Areenasta. En ole ehtinyt tätä ennen, vaikka mielessä oli alinomaa.
Vaatii todellista rohkeutta ja rakkautta maaseutua kohtaan, noin suuri muutos kaupungista maalle ja sielläkin vielä noin "yksityiseen" tilaan asua ja elää. Hieno ja mielenkiintoinen juttu - ja elämäntapa. Onnea tulevaisuuteen myös.
Nyt minulta karkaa hommat, joten alas on mentävä, että edes jotain ehdin tehdä. Hyvää viikonlopun alkupuolta!Kiitos, Rapu. Yksi vanha koulutoverini soitti haastattelun ollessa vielä kesken ja sanoi, että tyttären ääni kuulosti iloiselta. Hän onkin erakkoelämästään huolimatta valoisa ihminen. Ja niinhän pitää ollakin noissa oloissa. Pessimisti ei pärjäisi ollenkaan.
Toivottavasti tavataan tuolla alempana, otetaan oma asemamme haltuun!
- Cee-Lila
Nyt se uusi myrän lonkero taisi tulla, kun alkoi yhtäkkiä taas sataa roimasti ja taivas pimeni.
Noista mökeistä ja asunnoista, meilläkin partsi on toisessa kerroksessa ja on lasitettu, ettei ole helppo sellaisella koukkusysteemillä kiivetä, ilman että lasit särkyisivät aiheuttaen kauhean ryminän. Alakerran asukkaalla on aidattu patio ja iso Lassie kotonaan, joten kaipa se haukkuisi jos joku heidän tonttinsa kautta yrittäisi meille. Meillä oli helteillä aina parvekkeen ovi auki yöt. Sekä kadun puoleinen, että pihanpuoleinen alaovi on aina lukittu. - Ali-Baba
Täällä "sisämaan" mäelläkin kuului hiljattain ukkosen ääniä. Eestiläisen mäyrän pesälläkin on lehdet lepattaneet viuhuvassa tuulessa, mutta Mäyräherraa oi ole nähty.
Ei näitä voroja juurikaan kannata pelätä muuta kuin silloin jos on jostain syystä asunto tyhjillään tai arvokas mökki tyhjillään. Niitä ne valvovat ja niillä taitaa olla ihan merkinantosysteemejä milloin joku asunto on ryöstettävässä tilassa.
Erikseen ovat ne ovelta ovelle "ryöstäjät" tai kaupustelijat jotka eivät kai hirveästi edellisistä eroa. Yksinäinen vanhus on niille helppo uhri. Tosin jos avaan oven niin oudolla kyselijällä menee jauhot suuhun ja unohtaa miksi tuli ovelle. Ei että olisin niin ruma vaan niin iso ja jos ei ole paitaa päällä niin näkyy kaikki letkut ja Frankenstein liitokset.
Paidat ovat miehille tärkeitä. Minun paidakseni muodostui aikoinaan ei kova kauluspaita vaan ns. Hawaijipaita ja niitä on ollut silkkisiä, Batiikkia ja hyvinkin värikkäitä. Jäljelle olen jättänyt hillitympiä. Laitoinhan kerran kuviakin sen sesongin räätälisaaliista International Cityn räätäliltäni Dubaissa. Molemmat hänen tekemänsä kevyttakit ovat jäljellä ja vaihtosää, eli juuri tällainen sää käytössä sen vähän minkä ulos lähtee autolle jen matkan vartisille piipahduksille.
Työelämässä minun paitani olivat tunnettuja ja kaikkien hyväksymiä. Lopussahan ei kurkun takia edes kauluspaita ollut mikään hyvä vaihtoehto mutta on kyllä kuvia Dubain Merritistä Laivakauppiaiden kongressista missä oli kraka kaulaan väännettävä. On vieläkin 3 skragaa olemassa hätätilan varalta ja niistä luonnollisesti yksi on musta. Ettei vaan olisi kaapissa mustat housut ja musta takkikin.
Luulen ettei tässä enää oikein ole hautajaisiin lähtijäksi. Ei ainakaan kantajaksi. Varmimmin kannettavaksi, ja luojan kiitos kantajille, vain tuhkakupissa.
M;inä opiskelin Suomessa silloisella opistotasolla ja siellä kyllä opettajamme pukeutuivat aina virkatyylikkäästi. Puku ja solmio matsaavissa väreissä. Lontoossa taas opettajat olivat erityisakatemian aina tyylikkäitä korkeiden virkamiestöiden jälkeen opetukseen siirtyneitä. Esimerkiksi sotia edeltäneen Puolan valtionvarainministeri ja muita korkeita virkamiehiä opetti oikeastaan puolalaisia pakolaisia varten alun perin perustetussa The London School of Foreign Tradessa intensiivikursseja. Oppilaina oli jo yliopistosta tai ammattiopistoista valmistuneita.
Minun kurssillani mikä oli 6 kk pituudeltaan aloitti 35 joista 13 vain sai läpäisevän paperin. Joukossa kaikki 5 suomalaista. 3 läpäisi parhain arvosanoin eli distinctionilla ja ihan hirmumuistini avulla mutta muuten ansiotta minä olin yksi noista kolmesta
Siitä ei sitten jatkunutkaan byrokraatin elämä vaan Captain Cookin elämä eli matkalla maailman ympäri. Edelleenkin suurin harmini on, että olen tehnyt sitä matkaa omassa joukkuussani enkä sitä blogiyritystä lukuunottamatta ole saanut maisemia ja näkymiä niiltä matkoilta laajemmalle yleisölle jaettua. Vain harvoille koko matkasta. Yksi niistä harvoista on siellä Naantalissa ja hänkin jo laskun puolella.. Matkalla tuli niiden aikojen merimieskirkot lähielämineen tutuksi, niinkuin monta yhteisöä siellä täällä. Esimerkiksi Indonesian Batamin saaren länsimaisten yhteisö.. Jopa Keralalainen Varkallan kaupungista kotoisin olevien vierastyöntekijöiden yhteisö.
No tulihan taas koputeltua kiippari parhaaseen kirjoitusaikaani. Tähän aikaan kaikki tuntuu hyvältä. Paineet ovat hyvät, olen ottanut hetkeä aikaisemmin ilta ja unetuslääkkeeni ja joukossa muutama viiva oxyä - Cee-Lila
Tuosta muutama viiva oxyä, tuli mieleeni juuri katsomani ohjelma Kolumbian huumeviljelmistä. Siellä on todella kova taistelu kokan viljelmiä vastaan, yhtäkkiä tuli poliisit ja sotilaat helikoptereilla ym vehkeillä ja tuhosivat heidän viljelmänsä. Kyseessä olivat pienviljelijät, eivät ne suuret tekijät. Nämä menettivät tulonsa ja valtio ei korvannut heille sitä mitenkään. Kahvistakin tienaavat paljon vähemmän ja siitä saa vain yhden sadon vuodessa. Kokasta saa 2 tai 3 satoa. Rikollisuus on kovaa ja menetät henkesi vaikka yhdestä grammasta. Huh.
Nyt hyvää yötä. - Ali-Baba
Moten Gurken auf alle,
Huoneessa vilisee näin aamulla kun aurinko paistaa tällä hetkellä kirkkaasti noiden ikkuna ohi kasvavien puiden ja niiden lehtien lomasta.
Siinä on jopa niin suuri Pihlaja, että kasvaa kuudennen kerroksen tasalle nja täydessä lehvässä tässä 5 kerroksen kohdalla.
Ihanat naiste ja Ylönen Ylessä mainostavat hirvikärpäsiä.
Samalla paljastetaan totuuksia viljelijöiden tienesteistä mikä ei ollutkaan katastrofi eikä kriisi vaan viljelijät saavat jonkinverran pienemmästä sadosta niin paljon korkeampaa hintaa että keskimäärin satotulo onkin hyvän kesän tasolla. Siis taas oli ennakkoon hirveä haloo kauheasta maanviljelyksen katastrofista ja lisätuki tarpeesta.
Nyt ilmaisu oli asiantuntijalta että en mene vannomaan että se hyvä olisi! Ottakaapa siitä koppi.
Sen verran mitä kävin itse ajelemassa Sipåoon viljelmiä visuaalisesti arvioimassa niin eihän siellä todellakaan mitään katastrofia pelloilla näkynyt- edson
Koppi otettu.
Viljelijät kuulemma myyvät satonsa etukäteen. Ainakin osa viljelijöistä. MTK:n joku sanoi, että laskelmia voi tehdä, kuten ohjelmassa teki haastateltava. Juu ja en tiedä, meneekö sitä lisätukea vaikka huonoon nurmisatoon. Nämä ovat minulle hiukka, eikä niin hiukkakaan, avaruustieteellisiä juttuja, mutta sen tiedän, että suatanat aukkohakkuulla puhdistivat yhden sienipaikkamme. Yksi kuvottavan näköinen kelo oli jätetty ja pari mäntyä. - Cee-Lila
edson kirjoitti:
Koppi otettu.
Viljelijät kuulemma myyvät satonsa etukäteen. Ainakin osa viljelijöistä. MTK:n joku sanoi, että laskelmia voi tehdä, kuten ohjelmassa teki haastateltava. Juu ja en tiedä, meneekö sitä lisätukea vaikka huonoon nurmisatoon. Nämä ovat minulle hiukka, eikä niin hiukkakaan, avaruustieteellisiä juttuja, mutta sen tiedän, että suatanat aukkohakkuulla puhdistivat yhden sienipaikkamme. Yksi kuvottavan näköinen kelo oli jätetty ja pari mäntyä.Olisikohan se kelo ollut jonkun elukan koti ja männyt jätettiin siementämään uutta metsää? Tuon yhden ja kahden puun jättäminen avohakkuuaukioille näkyy olevan fakta. Olen sen havainnut automatkoillamme esmees Mikkeliin.
- amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Olisikohan se kelo ollut jonkun elukan koti ja männyt jätettiin siementämään uutta metsää? Tuon yhden ja kahden puun jättäminen avohakkuuaukioille näkyy olevan fakta. Olen sen havainnut automatkoillamme esmees Mikkeliin.
Tietääkseni on niin, että se joka puut kaataa, on velvollinen viemään kaikki kaatamansa rungot pois, eikä kelon kuskaaminen ei ole kannattavaa kaatajalle, kun siitä ei mitään hyötyä ole. Siemenpuut ovat sitten toinen juttu.
- Ali-Baba
edson kirjoitti:
Koppi otettu.
Viljelijät kuulemma myyvät satonsa etukäteen. Ainakin osa viljelijöistä. MTK:n joku sanoi, että laskelmia voi tehdä, kuten ohjelmassa teki haastateltava. Juu ja en tiedä, meneekö sitä lisätukea vaikka huonoon nurmisatoon. Nämä ovat minulle hiukka, eikä niin hiukkakaan, avaruustieteellisiä juttuja, mutta sen tiedän, että suatanat aukkohakkuulla puhdistivat yhden sienipaikkamme. Yksi kuvottavan näköinen kelo oli jätetty ja pari mäntyä.Ner ovat ne avohakkuut kyllä hirvittävän näköisi ja niistä itseasiassa vapautuu hirveesti metaania mikä on 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Siitä ei vaan virallinen metsä Suomi sanallakaan mainits. Se yksi tai kaksi kuollutta puuta jätetään pystyyn kun niitä ei saa sahalle tai sellukattilaan hyötyaineeksi ja sitten saadaan tilastoihin että ei ollakaan tehty avohakkuuta vaan on jätetty harvennuksen jälkeen siemenpuut! iiiha hiiha!
Vihreistä vaan ei ole luontomme ja metsiemme asuojelijaksi kun he eivät kykene tekemään rationaaleja komprpmisseja kun teollisuudenkin pitäisi elää, elättääkseen esimerkiksi meidät ja vihreät.
Teollisuuden käytäntöihin voidaan tehdä muutoksia vain asiatiedon ja asiallisten esitysten pohjalta.
Tosin metsänomistuksemme on aivan liian pirstoutunutta jotta asiallista ja ammattimaista vyöhyke ja jakso metsänhoitoa saataisiin tehokkaasti toteutettua muissa kuin valtion metsissä. Niitä taas valvoo valtion rahantarve joten hevillä ei aukkohakkuista päästä järkevään ja jopa metsäteollisuutta itseäänkin hyödyttävään tulokseen.
Palasin juuri noin 3 tunnin ulos.. anteeksi ulkoilumatkajta. Ja nyt ryypiskelemään kunj sai pollen parkkiin. Aluksi ryypiskelen kaffea - Cee-Lila
Ali-Baba kirjoitti:
Ner ovat ne avohakkuut kyllä hirvittävän näköisi ja niistä itseasiassa vapautuu hirveesti metaania mikä on 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Siitä ei vaan virallinen metsä Suomi sanallakaan mainits. Se yksi tai kaksi kuollutta puuta jätetään pystyyn kun niitä ei saa sahalle tai sellukattilaan hyötyaineeksi ja sitten saadaan tilastoihin että ei ollakaan tehty avohakkuuta vaan on jätetty harvennuksen jälkeen siemenpuut! iiiha hiiha!
Vihreistä vaan ei ole luontomme ja metsiemme asuojelijaksi kun he eivät kykene tekemään rationaaleja komprpmisseja kun teollisuudenkin pitäisi elää, elättääkseen esimerkiksi meidät ja vihreät.
Teollisuuden käytäntöihin voidaan tehdä muutoksia vain asiatiedon ja asiallisten esitysten pohjalta.
Tosin metsänomistuksemme on aivan liian pirstoutunutta jotta asiallista ja ammattimaista vyöhyke ja jakso metsänhoitoa saataisiin tehokkaasti toteutettua muissa kuin valtion metsissä. Niitä taas valvoo valtion rahantarve joten hevillä ei aukkohakkuista päästä järkevään ja jopa metsäteollisuutta itseäänkin hyödyttävään tulokseen.
Palasin juuri noin 3 tunnin ulos.. anteeksi ulkoilumatkajta. Ja nyt ryypiskelemään kunj sai pollen parkkiin. Aluksi ryypiskelen kaffeaSitäkös tuo on? Kelot ovat siis täysin kannattamattomia puita? Kai niistä hyviä sytykkeitä saa takkaan taikka kesämökin rakennuspuuksi. Olen kuullut sellaisistakin kuin kelohonkamökeistä. Olenkohan unta nähnyt.
- Ali-Baba
No et ole unta nähnyt, mutta yksittäinen pystyyn kuollut puu ei ole kannattavaa kuljettaa mihinkään. Ne entisaikojen kelomökitkin ovat lähinna museotavaraa ja korvattu hirsimökeillä
Kyllähän se kelo eli pystyyn kuollut puu varmasti palaa, mutta se palvelee tehokkaammin "luonnonsuojelu" muka näytteenä! ;) - aurora5
edson kirjoitti:
Koppi otettu.
Viljelijät kuulemma myyvät satonsa etukäteen. Ainakin osa viljelijöistä. MTK:n joku sanoi, että laskelmia voi tehdä, kuten ohjelmassa teki haastateltava. Juu ja en tiedä, meneekö sitä lisätukea vaikka huonoon nurmisatoon. Nämä ovat minulle hiukka, eikä niin hiukkakaan, avaruustieteellisiä juttuja, mutta sen tiedän, että suatanat aukkohakkuulla puhdistivat yhden sienipaikkamme. Yksi kuvottavan näköinen kelo oli jätetty ja pari mäntyä.Meillä on onneksi sienipaikat omalla maalla, johon ne suatanat eivät voi koskea. Edellisellä mökillä koko marja- ja sienimetsä hakattiin alas eikä edes uutta istutettu tilalle. Pihlajaa ja vattua sinne nousi louhikon keskelle. Täällä onneksi tuntuvat tekevät aika paljon jo harvennushakkuita, joka ei niin pilaa maastoa eikä maisemaa.
- Cee-Lila
Hyvää aamupäivää. Aurinko paistaa ja parvekkeella on yli 30. Illalla satoi välillä oikein rankasti ja ukkosti.
Ei ole meillä Sipoon sukulaisssa yhtään maanviljelijää, mutta siellähän niitä kyllä asuu. Yksikin viljelijä on laittanut pellon laitaan sellaisen kojun, missä on esim mansikoita tuokkosissa, vieressä rahalipas, mihin saa maksaa. Kaippa ihmiset ovat olleet rehellisiä ja aina ottamansa maksaneet, koska eivät ole tätä systeemiä pois ottaneet. 5 euroa aina se satsi. - Cee-Lila
Kyllä tuosta lasitetusta noin 7 neliön parvekkeesta on paljon iloa, saa runsaasti jatkoa kesäiselle tunnelmalle ja lämmölle. Nytkin kun aurinko paistaa enää toiseen päähän, on mittarissa vielä 28. Ja talvella ei tarvitse luoda lumia. Meillä on siellä topatut rottinkisohva ja pari tuolia, joissa löhöillään vaikka talvipakkasilla toppikset päällä. Pöytä, jonka päälle U aina nostaa jalkansa tyynyn päälle ja katsoo merelle. Iso tekokahvipuu antaa näkösuojaa, puinen säleverho seinällä estää kaikua, toisella seinällä ristikkomainen puusermi, jonka voi kääntää eri asentoihin, estää myös betoniseinien kaikua, yksi kohta on panssarilasia, intialaismallinen lyhty valaisee seinätelineessä, alaosassa lasien edessä voi olla vaikka rivi kynttilöitä taikka pikkulyhtyjä. On sellainen pienen huoneen kokoinen, upotettu malli, oikeanpuoleiseen naapuriin ei ole näkömahdollisuutta, vasemmanpuoleiseen sellaisen 50 cm leveän ikkunan verran koko partsin/asunnon korkeuden verran. Sitä meillä peittää se kahvipuu. Kesällä mahtuisi parisänky, jos sohva ja pöytä poistettaisiin. Lattialla säänkestävä kokolattiamatto, poislukien aivan lasien edustat, joihin hankimme kivilaatat, ne kun kastuvat jos sataa vaakasuoraan. Eihän parveke mikään umpio ole. Eli ilma kiertää muutenhan lasit olisivat aina huurussa eikä näkisi mitään.
- amummu
Kodikkaan oloinen on tuo partsinne. Sehän todella on yksi lisähuone. Terassi, joka meidän kämpässä on ei ihan huoneeksi muutu, mutta hyvä lisä on kesäolemiseen sekin. Paitsi tänä kesänä oli ovi usein kiinni, jotta kuuma ilma pysyisi ulkopuoella, kun sisällä viilennettiin. Myös iltaisin oli ovi pidettävä kiinni, mutta siihen olivat syynä naapureiden katit, joista kaksi änkesi sisälle heti kun ovi avattiin. Tuossa ne terassilla makoilivat ja ikäänkuin odottivat sisälle pääsyä. Välillä niitä hängimme menemään, muutaman kerran "viskelin" niitä aidankin yli omalle tontilleen. Vaan eivät pysyneet siellä kuin hetken.
AIkoinaan Kuopiossa asuessamme asuntomme oli nk. luhtihuoneisto, johon kuului 22m2 parveke. Siihen mahtui keposasti pyykinkuivausnurkka, oleskelutila ja kesällä pari nukkumapaikkaakin. Lasituksia ei silloin ollut keksitty, joten yksi seinä siinä oli auki. Tiheällä puusäleiköllä ja siinä kiipeävillä kasveilla teimme näkösuojan osalle parveketta. Sen taakse sai jemmattua hyvin pyykit ja patjatkin, kun ulkonukkumakeli oli. Ja olihan niitä. Sattui eka kesä siellä olemaan hyvin helteinen. - Cee-Lila
Meidän talomme pihalla tai kadulla en ole ikinä nähnyt kissaa, jokusen olen nähnyt kaulapannassa emäntänsä ulkoiluttamana. Jokusen jäniksen olen nähnyt pihalla lasten liukumäen alla että kadunpuoleisella nurmikolla kun riiteli variksien kanssa ja pari kertaa ketunkin tuolla rantatiellä.
- Cee-Lila
Olen saanut taas moitteita Auroralta tuolla naapuriketjussa. Hän suree, että Rapu on syrjäytetty täältä Elämästä. Nyt kysyn sinulta Rapu, olenko minä syyllinen siihen. Itse en enää uskalla kysellä nimeltä kenenkään perään, jos on ollut monta päivää poissa, koska sain Auroralta vastauksen, että minun ei tarvitse kysellä onko hän sienessä vai missä. Siksi en ole sinultakaan kysellyt. Minusta se on ihmeellistä, että toisaalta täällä valitetaan, että kukaan ei vastaa milloin kenellekin, vaan jorisemme vaan omia juttujamme. Tunnemme siis syrjäytetyksi itsemme. Toisaalta kiellämme nimeltä mainitsemasta toisiamme, ettei synny suosimistunnetta. Aika ristiriitaista. Luovi sitten siinä välimaastossa.
Kertokaa minulle kaikki vielä täällä olevat, miten tulee kirjoittaa, että kaikki tuntevat olevansa tervetulleita ja huomioituja sillä tavalla kun kukin haluaa. Kukin olemme kuitenkin eri persoonia.
Eri asia, mikäli olemme jo kokoonkuivunut yhteisö, joilla ei ole mitään sanottavaa enää toisilleen, olen valmis lopettamaan,- aurora5
Hyvä kommentti, Cee. Joukon mustana lampaana vastasin sinulle äsken toisaalla. Mutta tuostahan tässä sotkussa on kysymys. Lainaan lausettasi: "miten tulee kirjoittaa, että kaikki tuntevat olevansa tervetulleita ja huomioituja".
Minä en tunne. Noin kolmen taholta tunnen olevani siedetty ja yhden taholta vihattu. Muuten en osaa selittää, että näin pienessä joukossa yksi tai kaksi tehdään yhden taholta näkymättömiksi. Onkohan sillä yhdellä huono omatunto?
Puran suruani sinuun, koska tunnut inhimilliseltä. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Hyvä kommentti, Cee. Joukon mustana lampaana vastasin sinulle äsken toisaalla. Mutta tuostahan tässä sotkussa on kysymys. Lainaan lausettasi: "miten tulee kirjoittaa, että kaikki tuntevat olevansa tervetulleita ja huomioituja".
Minä en tunne. Noin kolmen taholta tunnen olevani siedetty ja yhden taholta vihattu. Muuten en osaa selittää, että näin pienessä joukossa yksi tai kaksi tehdään yhden taholta näkymättömiksi. Onkohan sillä yhdellä huono omatunto?
Puran suruani sinuun, koska tunnut inhimilliseltä.Voi Aurora, minulle tuli ihan itku silmään viimeisestä lauseestasi. Pitää pyyhkiä kyyneleet, että näen kuvaruudun.
Minä yritän aina olla tasapuolinen kaikille, mutta monesti jorisen vain omiani. En osaa myöskään olla tuomitseva jotain toista kohtaan, ja alkaa ojentaa häntä, tosin olen sitäkin tehnyt näillä palstoilla joskus. En ole opettaja taikka psykologi, joka antaa ohjeita ihmisten käyttäytymiselle taikka netissä kirjoittelulle. Yritän opetella sitä. - Alkuperäinen-Rapu
Hei Cee-Lila!
Sinä esität minulle kysymyksen ja minä vastaan. Kävin lukaisemassa tuolla toisessa ketjussa sinun ja auroran kommentit toisillenne.
Minä kirjoittelin vielä 8.9. täällä pitkiä juttujani, kertoillen vain erilaisia sen päivän tapahtumia. Tapani mukaan. En saanut minkäänlaista merkkiäkään siitä, että ne olivat jotakin kiinnostaneet "palaneen puupennin" vertaa, mutta sitten kun tämä "elämään" siirtynyt "uusi/vanha" kirjoittaja kertoo mitä tahansa, niin monien kiinnostus vastata hänelle herää. Kyllä aurora on aivan oikeassa siinä, että "Elämä-ketjuun" on tullut meitä kahta kirjoittajaa kohtaan "tyhjää ilmaa", mutta olen sanonut jossakin tuolla jo aiemmin, ettei syynä syrjintöihin ole kukaan naiskirjoittajistamme. Ei kaikkeen tarvitse vastata, mutta sen kylmän viiman, mikä joistakin "miehisistä" kommenteista huokuu, se tuntuu kaiken kesähelteen keskelläkin, ja kun vielä minut ja aurora mainitaan nimeltä selvästi epätoivottuina kirjoittajina, niin ei jää mitään epäselvää. Enkä taaskaan tarkoita sinua Cee, enkä amummua. Muita naisiahan ei auroran ja minun lisäkseni juuri nyt täällä olekaan kirjoittelemassa.
Ei se pahastuta ketään, en ainakaan usko, jos nimellä kysellään jotakin kirjoittajaa, joka ei ole ollut ketjussa kirjoittamassa vähään aikaan. Sehän on luonnollista ja pätee aivan live-elämässäkin. Jos jostakin tutusta ei kuulu, niin huoli herää ja sitä ryhtyy kyselemään.
Kirjoitin muuten tänään tuonne ylemmäksi auroralle kommentin, kun tänään aamupäivällä vihdoin ehdin kuunnella tuon viimesunnuntaisen Sunnuntaivieraan haastattelun. Hieno juttu! - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Hei Cee-Lila!
Sinä esität minulle kysymyksen ja minä vastaan. Kävin lukaisemassa tuolla toisessa ketjussa sinun ja auroran kommentit toisillenne.
Minä kirjoittelin vielä 8.9. täällä pitkiä juttujani, kertoillen vain erilaisia sen päivän tapahtumia. Tapani mukaan. En saanut minkäänlaista merkkiäkään siitä, että ne olivat jotakin kiinnostaneet "palaneen puupennin" vertaa, mutta sitten kun tämä "elämään" siirtynyt "uusi/vanha" kirjoittaja kertoo mitä tahansa, niin monien kiinnostus vastata hänelle herää. Kyllä aurora on aivan oikeassa siinä, että "Elämä-ketjuun" on tullut meitä kahta kirjoittajaa kohtaan "tyhjää ilmaa", mutta olen sanonut jossakin tuolla jo aiemmin, ettei syynä syrjintöihin ole kukaan naiskirjoittajistamme. Ei kaikkeen tarvitse vastata, mutta sen kylmän viiman, mikä joistakin "miehisistä" kommenteista huokuu, se tuntuu kaiken kesähelteen keskelläkin, ja kun vielä minut ja aurora mainitaan nimeltä selvästi epätoivottuina kirjoittajina, niin ei jää mitään epäselvää. Enkä taaskaan tarkoita sinua Cee, enkä amummua. Muita naisiahan ei auroran ja minun lisäkseni juuri nyt täällä olekaan kirjoittelemassa.
Ei se pahastuta ketään, en ainakaan usko, jos nimellä kysellään jotakin kirjoittajaa, joka ei ole ollut ketjussa kirjoittamassa vähään aikaan. Sehän on luonnollista ja pätee aivan live-elämässäkin. Jos jostakin tutusta ei kuulu, niin huoli herää ja sitä ryhtyy kyselemään.
Kirjoitin muuten tänään tuonne ylemmäksi auroralle kommentin, kun tänään aamupäivällä vihdoin ehdin kuunnella tuon viimesunnuntaisen Sunnuntaivieraan haastattelun. Hieno juttu!Kiitos Rapu vastauksestasi!
En voi kuitenkaan estää ketään kirjoittamasta tänne, Joten en voi sanoa Alille että mene omaan ketjuusi. Vaikka Whoo yritti saada, että kaikki kirjoittaisimme samassa ketjussa, ei näytä onnistuvan. - aurora5
Et tietenkään voi estää. Ravun kanssa toivomme vain, että meidätkin nähdään. Emme kaipaa mitään erikoiskohtelua, mutta ettei juttujen "kohdistus"vain pariin kirjoittajaan olisi niin räikeää. Joku voisi vaikka kysäistä meiltäkin jotain, muuten kuin pilkaten.
Onhan tämä vaatimus kaikkia somen sääntöjä vastaan. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Kiitos Rapu vastauksestasi!
En voi kuitenkaan estää ketään kirjoittamasta tänne, Joten en voi sanoa Alille että mene omaan ketjuusi. Vaikka Whoo yritti saada, että kaikki kirjoittaisimme samassa ketjussa, ei näytä onnistuvan.Enhän minä ole mitään sellaista sanonutkaan, ettei Ali, tai kuka muu tahansa saa tänne kirjoitella, mutta jos katselet tätäkin ketjua, niin kyllä on ollut aika yksipuolista keskustelua. Vertaa tätä esimerkiksi siihen yhteen vanhaan ketjuun, minkä linkin edson oli laittanut tuonne ylemmäksi. Siinä keskustelu on vilkasta, ja välitöntä. Ei pahantahtoista näykkimistä. Nythän on ollut aivan selvästi liikkeellä sellainen "eriyttämiskampanja!"
Emme todellakaan kaipaa, aurora ja minä, mitään erityiskohtelua, vaan aivan reilua keskustelua, sen tiimoilta mitä nyt kullekin tapahtuu, tai juolahtaa mieleen, mutta ilman syrjimis tarkoitusta, että saisi jonkun pois ketjusta. Ei se ole ainakaan "Elämän" tarkoitus, vaan jatkuvuus.
Tämän kerron tässä tuntematta mitään kaunoja ketään kohtaan. En yleensä harrasta sellaisia tuntemuksia - ainakaan jatkuvasti. Sellaiset tunteet eivät tee hyvää kenellekään.
- aurora5
Onko kukaan ajatellut, että turhaa täällä on pitää kahta ketjua, kun useimmat kuitenkin kirjoittavat molempiin? Whookin olisi tyytyväinen, hänestähän kaikkien pitäisi keskustella kaikkien kanssa.
Aloitukset voitaisi tehdä aakkosjärjestyksessä.- edson
Who tykkää myös siitä, että ketjun pituus ei venyisi ja se taas puolustaa kahta ketjua. Muistan alkuajoilta, että ketju oli jo parissa päivässä 200 kommentin mittainen.
Yks juttu. Miksi vaivautua siitä, että ei saa vaikkapa omiin kirjoituksiin vastineita jatkuvasti. - aurora5
edson kirjoitti:
Who tykkää myös siitä, että ketjun pituus ei venyisi ja se taas puolustaa kahta ketjua. Muistan alkuajoilta, että ketju oli jo parissa päivässä 200 kommentin mittainen.
Yks juttu. Miksi vaivautua siitä, että ei saa vaikkapa omiin kirjoituksiin vastineita jatkuvasti.Nythän sinä kirjoitit minulle vastineen, vieläpä melko asiallisen. Kiitos siitä.
Vastakysymys: Miksi vaivautua yleensä kirjoittamaan, jos on toisille pelkkää ilmaa.
Jaa-a, nyt nelipyörä kohti terkkaria ja fysioterapeuttia. Ehkä hän keksii polvelleni jonkun parannuskonstin. - edson
edson kirjoitti:
Who tykkää myös siitä, että ketjun pituus ei venyisi ja se taas puolustaa kahta ketjua. Muistan alkuajoilta, että ketju oli jo parissa päivässä 200 kommentin mittainen.
Yks juttu. Miksi vaivautua siitä, että ei saa vaikkapa omiin kirjoituksiin vastineita jatkuvasti.Nythän on niin, että ainakin minä vastaan kenelle tykkään vastata enkä itke, jos en saa vastakommentteja. Mää tykkään vaan vastata teeskenteleville hyville veljille.
- edson
aurora5 kirjoitti:
Nythän sinä kirjoitit minulle vastineen, vieläpä melko asiallisen. Kiitos siitä.
Vastakysymys: Miksi vaivautua yleensä kirjoittamaan, jos on toisille pelkkää ilmaa.
Jaa-a, nyt nelipyörä kohti terkkaria ja fysioterapeuttia. Ehkä hän keksii polvelleni jonkun parannuskonstin."Vastakysymys: Miksi vaivautua yleensä kirjoittamaan, jos on toisille pelkkää ilmaa."
No no. Kyllä sinäkin ja rapu olette toisillenne kommentoineet jatkuvasti. Samoin ceen kanssa ja amummun kanssa juttu teillä lentää. Pitäisikö minun välttämättä sinne tunkeutua, tykkään tällä hetkellä vääntää teeskentelevien hyvien veljien kanssa.
- Cee-Lila
Huomenta kaikille, vaikka kello on melkein 11. Vielä ei aurinko paista, ainakaan täällä rannikolla, kaippa se vielä tänään paistaa.
Hauska nimi tuolla Aran kulkuneuvolla, nelipyörä. Edsonilla on nelipyöräkoti, Sinun nelipyöräsi on ilman seiniä ja kattoa.
Minun polvelleni ei edes yritetä tehdä mitään.- Ali-Baba
Edsonin nelipyöräkoti on vielä nelipyörä Diesel koti :)
Kyllä ne lääkärit yrittävät tehdä sen minkä "osaavat", mutta ilmeisesti polvesi on heille liian vaikea työ. Yrittävät kuitenkin pitää suonia auki. Onhan se hoitoa sekin.
Eikä sitä polvea siis edelleenkään hoideta poistamalla tulehdusnesteitä tai mahdollisesti kortisoni pistoksilla, jos ne nyt auttaisivat. En kyllä ole varma mikä auttaisi tai miten reumaperäisiä ongelmia pitäisi hoitaa - edson
Ali-Baba kirjoitti:
Edsonin nelipyöräkoti on vielä nelipyörä Diesel koti :)
Kyllä ne lääkärit yrittävät tehdä sen minkä "osaavat", mutta ilmeisesti polvesi on heille liian vaikea työ. Yrittävät kuitenkin pitää suonia auki. Onhan se hoitoa sekin.
Eikä sitä polvea siis edelleenkään hoideta poistamalla tulehdusnesteitä tai mahdollisesti kortisoni pistoksilla, jos ne nyt auttaisivat. En kyllä ole varma mikä auttaisi tai miten reumaperäisiä ongelmia pitäisi hoitaa"Edsonin nelipyöräkoti on vielä nelipyörä Diesel koti :)"
En tiedä kustannuksia, mitä teettäisi, jos olisi nelipyörä ureadiesel koti. Täytyy kysyä veljiltä vihreissä. Muutenkin olen kysellyt mm. Soininvaaralta ja Touko Aallolta, että milläs tulivat polkupyörämatkoiltaan kotiinsa. Ei ne pirut vastaa. - edson
edson kirjoitti:
"Edsonin nelipyöräkoti on vielä nelipyörä Diesel koti :)"
En tiedä kustannuksia, mitä teettäisi, jos olisi nelipyörä ureadiesel koti. Täytyy kysyä veljiltä vihreissä. Muutenkin olen kysellyt mm. Soininvaaralta ja Touko Aallolta, että milläs tulivat polkupyörämatkoiltaan kotiinsa. Ei ne pirut vastaa.No taitaa olla vihreillä edessään ehkä puh.johtajan vaihto, joten en kysy enää, ettei tule paineita. Onkohan Sipilältäkin kysytty liikaa? Noi ainakin porskuttaa noi konkarit, niillä on poliitikkogeenit jo syntyessään. Ja sit siellä jossain satakunnassakin itketään, kun kokenut korkeimman hallinto-oikeuden tuomion saanut poistuu näyttämöltä. Joopa.
- Cee-Lila
edson kirjoitti:
No taitaa olla vihreillä edessään ehkä puh.johtajan vaihto, joten en kysy enää, ettei tule paineita. Onkohan Sipilältäkin kysytty liikaa? Noi ainakin porskuttaa noi konkarit, niillä on poliitikkogeenit jo syntyessään. Ja sit siellä jossain satakunnassakin itketään, kun kokenut korkeimman hallinto-oikeuden tuomion saanut poistuu näyttämöltä. Joopa.
Taisi Touko Aallolle suosion lasku aiheuttaa uupumuksen, liekö sama Sipilällä. Sipilällä tosin vain 2 päivää sairauslomaa, Aallolle kai määräämätön aika. Ei kahdessa päivässä mielenmasennusta paranneta. Fillarilla ajokin on todella vaarallista, varsinkin pimeällä.
- Ali-Baba
"Eikä sitä polvea"
Piti lukea: Eikö.....- Cee-Lila
Kysyin siltä verisuonikirurgilta, voiko polven verisuonen tukos johtua siitä turvotuksesta, vastasi että ei. Tällä kertaa tukosta ei löytynyt polvitaipeesta vaan reidestä. Näin itsekin monitorista, kuinka suonta avattiin noin 2-3 sentin matkalta, paikka oli noin reiden keskivaiheilla.
- Cee-Lila
Miten sinulla Rapu se sormen paraneminen on edistynyt? Onko se jo täysin kivuton. Sanoit jossain vaiheessa, ettei ole juurikaan luutunut ja sinut pidetään edelleen Meikun kontrolleissa.
A-mummu taitaa olla meistä tervein. Ainakin jaksaa ulkoiluttaa sitä raisua kettistä.
Katsoin eilen omia tietojani omakannasta, niin viimeisen operaation jälkeen Hb:ni laski ollen 95 ja parin päivän päästä se oli 104. Ei silti kuulemma tarvetta rautalääkitykseen. CRP eli tulehdusarvo oli 37, ei se minulla yleensä ikinä ole alle 10, mitä pidetään normaalina. Sen nivustaipeen varjoainekuvauksen ja pallolaajennussondin aiheuttamaan reikään jouduttiin ruiskuttamaan ekana päivänä 3, toisena 2 ja kolmantena päivänä 1 ruiskullinen trombiinia vuodon lopettamiseski, niin nyt minulla on tunne, että sinne ruiskutettiin sementtiä. Niin kovalta nivustaive tuntuu. Ei sitä särje, jos sitä ei painele.- Alkuperäinen-Rapu
Meillä meni kirjoitukset Cee-Lila
vähän ristikkäin, mutta kun olen tässä koneella, niin tämä kirjoittaminenhan meiltä käy, joten jatkan. Kyllä se pikkurilli sitten luutui, joten sain pitää sormeni. On se sekin joskus hieman kipeäkin, mutta tämä saman käden etusormi on nyt se todella kipuileva. Siihen on kerran pistetty kortisonia ja se kyllä auttoi, mutta en nyt haluaisi piikityttää.
Kauan sitten, kun minulle tehtiin ne sydänleikkaukset, niin myös minulle tehtiin angiografiat sekä oikean käden kyynärtaipeesta, että vasemmasta nivustaipeesta. Tuo käden taive jäi jotenkin kovaksi. Kyllä siitä saa otettua verikokeita, mutta mieluummin otatan vasemmasta kädestä.
Jokohan aurora on palannut nelipyöräajoltaan? Toivottavasti polvi sai jotakin apua. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Meillä meni kirjoitukset Cee-Lila
vähän ristikkäin, mutta kun olen tässä koneella, niin tämä kirjoittaminenhan meiltä käy, joten jatkan. Kyllä se pikkurilli sitten luutui, joten sain pitää sormeni. On se sekin joskus hieman kipeäkin, mutta tämä saman käden etusormi on nyt se todella kipuileva. Siihen on kerran pistetty kortisonia ja se kyllä auttoi, mutta en nyt haluaisi piikityttää.
Kauan sitten, kun minulle tehtiin ne sydänleikkaukset, niin myös minulle tehtiin angiografiat sekä oikean käden kyynärtaipeesta, että vasemmasta nivustaipeesta. Tuo käden taive jäi jotenkin kovaksi. Kyllä siitä saa otettua verikokeita, mutta mieluummin otatan vasemmasta kädestä.
Jokohan aurora on palannut nelipyöräajoltaan? Toivottavasti polvi sai jotakin apua.Nuo angiografiathan olivat sen toimenpiteen nimet. Viime vuonnakin se tehtiin minulle ja mustelmat olivat vielä isommat kuin tänä vuonna tehdyn jälkeen. Olen siis kuin hemofiilia sairastaisin kun kaikki veret pakenevat kudoksiin ja lihaksiin. Viime vuoden ohitusleikkaukset, kaksi peräkkäin tosin aiheuttivat sen suurimman verenhukan.
Luin juuri, että normaalisti aiheuttaa vain pienen muutaman päivän mustelman.
- Alkuperäinen-Rapu
Minäpä reissasin tänäänkin ties miten monipyöräisellä bussilla? Malmille ja Malmilta kotiin. Eikä edes tullut kalliiksi, kun pääsin siirrolla kotiinkin vielä, käytyäni ensin monessa kaupassa.
Joillekin "vapaamatkustajille" tuokin minusta jo melko halpa kyyti, tuli vieläkin halvemmaksi, kun kolme nuorta aikuista (kaksi tummaihoista naista ja yksi pitkäpartainen vaalea nuori mies), lapsi vaunuissa ja todella iso koira, nousivat keskiovista sisälle bussiin, eikä yksikään heistä käynyt maksamassa. Ihmettelin kun kuljettaja ei reagoinut mitenkään tuon porukan vapaaseen matkustamiseen.
Minuun "iski" joku vääryydenoikaisuajatus, ja rupesin tuijottamaan tuota porukkaa. Mies istui kohdallani käytävän toisella puolella. Hän huomasi "tuijotukseni" ja sanoi: "mitä?" Vastasin hänelle, että tuolla bussin edessä on maksuautomaatti, sitä kautta tullaan sisään. Hän mutisi jotain, että "kolmas" maksoi. Vastasin hänelle, että etuovista ei tullut ketään sisään, te tulitte koko porukka keskiovista! Ei se siihen sanonut mitään, enkä minäkään jatkanut, mutta joku raja sentään pitäisi olla tuolla vapaamatkustamisellakin!
Enhän minä yleensä tartu toisten asioihin noin, mutta kun itse pidän huolen siitä, että en pummilla ajele ja veroni maksan, niin nyt sitten avasin suuni. Olikohan minulla jotenkin huono päivä? Jos olikin, niin ei ole enää mitään paineita. Sainhan kirjoittaa tämän vielä tännekin ja ehkä joku jopa sen lukeekin, mutta ei tämä "vaadi" mitään vastauksia. Kunhan edes joskus joku vaikka vain "ynähtää" jotain minullekin, toivottavasti ei aina moittien, vaan ihan tavallisella tavalla, niin olen tyytyväinen.
Minun polveni ja pohkeeni ovat nyt kipuilematta. Se suun kautta nautittu tehokortisonikuuri oli niihin tehokas, mutta tuo oikeankäden etusormi on edelleen kipeä. Se vaatisi varmaankin sen täsmäpiikin niveleen. - amummu
Älkää nyt nyt hyvät naiset mihinkään täältä lähtekö! Mitäs jää jäljelle? Onhan tämä porukka jo muutenkin aika pieni, joten yhdenkin poistuminen tuntuu isosti.
Ymmärrän turhautumisen siihen, että tuntee olevansa joillekin ilmaa. Eihän niin saisi olla. Jos minun pitäisi valita, niin ennemmin kuitenkin itse olisin ilmaa ja jorisisin omiani kuin olisin hirveiden solvauksien kohde, mistä minulla on vuosien kokemus. Sellainen ei turhauta, vaan enimmäkseen säälittää. Pari kertaa kyllä harkitsin langoilta lennähtämistäkin, mutta yhden takia en halunnut hukata muiden hyvää seuraa.
Tykkään lukea kirjoituksianne jokapäiväisestä elämästänne, joka meillä kaikilla on erilainen, ja sehän se rikkaus onkin. Lisäksi tykkään itse kirjoittamisesta. Tosin, kuten aiemmin sanoin, liian usein ja liian pitkästi jorisen omista asioistani, en aina osaa minäkään keskustella.
Pilvistä ja koleaa on, ei kettislenkkiä tiedossa, kun koira on lomapaikassaan kauempana böndellä. Kauppaan on lähdettävä hankkimaan huomisten ruokien aineksia. Lähden itse huomenna käymään junalla eestaasTampereella serkkutapaamisessa. Lapset tulevat meille jo iltapäivällä yökyläilyä varten, ja jotta siippa kerkiää touhuta heidän kanssa jotain kivaa, niin laitan sapuskat heille valmiiksi. Illaksi taas jo tulenkin takaisin.
Mukavaa viikonloppua!- edson
Maailman paras anoppi taas äänessä: "Sellainen ei turhauta, vaan enimmäkseen säälittää. "
Mua taas säälittää sellaset tyypit, jotka liki tappavat niinkutyypit, ovat kärmeissään koko nuorisosta, kaikki kuulemma kulkevat känny silmillään jne. ja puhuvat just niinku kaikki olisivat just niinku sellaisia ja aikoinaan jopa vähätteli sen miesopen toimintaa, joka raivoissaan poisti luokasta pojan tönäisemällä häntä portaikkoon. Ja hitto, näitä säälittäviä juttuja olisi paljonkin.
Etköhän kohta laita tekstii, että sainpa liikkeelle ... Anna tulla vaan, täältä pesee. Olet ilmaa, jota en hengitä. - Cee-Lila
edson kirjoitti:
Maailman paras anoppi taas äänessä: "Sellainen ei turhauta, vaan enimmäkseen säälittää. "
Mua taas säälittää sellaset tyypit, jotka liki tappavat niinkutyypit, ovat kärmeissään koko nuorisosta, kaikki kuulemma kulkevat känny silmillään jne. ja puhuvat just niinku kaikki olisivat just niinku sellaisia ja aikoinaan jopa vähätteli sen miesopen toimintaa, joka raivoissaan poisti luokasta pojan tönäisemällä häntä portaikkoon. Ja hitto, näitä säälittäviä juttuja olisi paljonkin.
Etköhän kohta laita tekstii, että sainpa liikkeelle ... Anna tulla vaan, täältä pesee. Olet ilmaa, jota en hengitä.Älä nyt Edson pillastu. Ei A-mummu tuolla mitään pahaa tarkoita. Olit kyllä tosi törkeä hänelle monesti eri ketjuilla. Vastoin kaikkia tämänkin saitin ohjeita. Voisitko jo unohtaa ne entiset. Eletään nyt tätä päivää, vailla menneisyyttä.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Älä nyt Edson pillastu. Ei A-mummu tuolla mitään pahaa tarkoita. Olit kyllä tosi törkeä hänelle monesti eri ketjuilla. Vastoin kaikkia tämänkin saitin ohjeita. Voisitko jo unohtaa ne entiset. Eletään nyt tätä päivää, vailla menneisyyttä.
Hyvä Cee-Lila!
"...täältä pesee..." tuo on pikkupoikien uhoamista, ei mitään muuta edsonilta.
Minäkin mietin mielessäni, kuinka edson edes kehtaa enää uhota, kun se, mitä hän syyti amummulle ja weepelille, oli aivan uskomattoman törkeää. Hienosti amummu sen kuittasi.
Vielä noista minun sormistani. Minullakin on tuo oikeankäden etusormen keskinivel turvoksissa ja kamalan kipeä. Kyllä siitä reumakin on tutkittu, mutta ei se sitäkään ollut ja sitten päädyttiin siihen tulokseen, että se on munuaisperäisen kihdin aiheuttamaa nivelen kulumista. Sen takia on se Apurin lääkitya. Apurin on loppu apteekeista, eivätkä osaa sanoa oikein koska sitä taas saa.
Minä sain myös "naurukohtauksen" noista auroran ta:n neuvoista, mitä tulee tehdä, jos kuskaa lantakuormaa! - edson
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Hyvä Cee-Lila!
"...täältä pesee..." tuo on pikkupoikien uhoamista, ei mitään muuta edsonilta.
Minäkin mietin mielessäni, kuinka edson edes kehtaa enää uhota, kun se, mitä hän syyti amummulle ja weepelille, oli aivan uskomattoman törkeää. Hienosti amummu sen kuittasi.
Vielä noista minun sormistani. Minullakin on tuo oikeankäden etusormen keskinivel turvoksissa ja kamalan kipeä. Kyllä siitä reumakin on tutkittu, mutta ei se sitäkään ollut ja sitten päädyttiin siihen tulokseen, että se on munuaisperäisen kihdin aiheuttamaa nivelen kulumista. Sen takia on se Apurin lääkitya. Apurin on loppu apteekeista, eivätkä osaa sanoa oikein koska sitä taas saa.
Minä sain myös "naurukohtauksen" noista auroran ta:n neuvoista, mitä tulee tehdä, jos kuskaa lantakuormaa!Menkääs ny amummu ja sinä itseenne ja tarkistakaa omia kirjoituksianne. Ensin , huom. ensin rapu viittasi "teeskenteleviin hyviin veljiin". Sitten amummu veti säälijuttunsa ja sinä vielä vastineessasi weepelin mukaan, siis kalastajan, joka ei kait vähään aikaan täällä ole ollut. Tuleehan teittin ketjusta aika kiva, kun otetaan vielä mukaan muitakin vanhoja kirjoittajia.
Lisäksi oikein huudat ceelle !!! hyvä Cee. En tiedä, nostaako tuo huudahdus ceen itsetuntoa, voi olla. Ehkä ceellä ei ole niin kovia kokemuksia petettynä naisena tai parhaana anoppina olosta, ettei hänen tarvitse.. tai no, jätän tämän ihan ceen tuntemuksiksi.
- Cee-Lila
Olet sinä Rapu rohkea, kun uskallat avata suusi bussissa noin isolle joukolle. Kyllä se sääntö on, että yksi aikuinen saa matkustaa jos on lapsi vaunuissa mukana. Ihmettelen, ettei kuski sanonut mitään. Ehkä ei uskaltanut. Moni kuski on pahoinpideltykin sen takia, että alkaa heittää ulos maksamattomia asiakkaita.
Sinulla on siis oikean käden etusormikin kipeä. Minulla oikean käden etusormi oli se, joka ekaksi leikattiin, ns puhdistusleikkaus tehtiin, koska se oli jatkuvasti turvoksissa pip-nivelestä, eli siitä keskinivelestä. Sain siihen sitten fysikaalista hoitoakin 10 kertaa, mutta ei se nivel enää taipunut. Sormeni etunivel taipuu. Kynä pysyy hyvin kädessä. Tietokoneella 10-sormijärjestelmän käyttö on minulle mahdoton. Minultahan on puhdistusleikattu reuman takia lopulta kaikki sormet oikeasta kädestä, samoin ranne jäykistetty. U:n mielestä kirjoitan silti hyvin nopeasti näillä näppäimillä. Työuranikin onnistui hyvin kynällä ja tietokoneella. Enhän ollut onneksi millään konekirjoittajan vakanssilla. Maksuliikennettä hoidettiin molemmilla. Onneksi olen eläkkeellä sieltä, sekin ammattini jäi tietotekniikan alle, siis katosi. Teinhän sitä 24 vuotta. Muut työni alkoivat jo 14 vuotiaana, niistä ei eläkettä kertynyt, vaikka verot minulta otettiin kuten muiltakin.
Nyt ne maksuasiat hoidetaan vain tietokoneilla, laskut menevät osastoilta toiselle, numero-, asialliset tarkastajat ja kaikki vuorollaan saavat ne vain näytöille. Minä hain vielä allekirjoituksia eri pomoilta tekemiini kirjanpidollisiin tileihin ym tarpeellisiin kohtiin , nyt nekin tapahtuvat sähköisesti. Tiliöintimappi oli raamattuni. Opin ulkoa ne pitkät litaniat, miltä tililtä mikäkin asia vietiin, kuten matkalaskujen päivärahat, matkakulut, muut kulut matkalta, hotellimaksut, oman auton käyttö, jne. Sitten erikseen eri tavaroiden ostot firmalle, joko koulutuskäyttöön, konttoritarvikkeisiin, ym mitä ikinä firmalla on. - aurora5
Terkkuja terkkarista
Se fyssa tuntui pitävän polveani melko vaarattomana tapauksena. Raajassa on ilmeisesti jonkinasteinen tulehdus, joten tulehdussolujen häätö on tarpeen. Se tapahtuu niin, että jalka jännitetään suoraksi (ja vapautetaan) kolmenkymmenen kerran sarjoissa kolmasti päivässä. Apuna yksinkertainen kuminauha, jollainen minulla on ennestään kotona olkavamman kuntoutuksen perua. Tämän pitäisi siis poistaa tulehdussoluja. Uskon hyvinkin, koska saman fyssaherran neuvoilla olkapääni parani hämmästyttävän nopeasti.
Toiseksi hän neuvoi reisilihaksen vahvistamista. Reittä pitää puristella melko kovakouraisesti kuin lihafileetä pehmittäisi. Samalla se lisää sormivoimia. Jotkut kuulemma käyttävät piirakkapulikkaakin apuna, arvaahan sen tällä piirakkaseudulla.
Lisäksi sain lainaksi polvituen, jonka saa kiskotuksi jalkaan ilman tuskan irvistyksiä. Entisen tukeni sivuluiden sijaan tässä on remmit jotka pitävät tuen paikoillaan. Ohjeissa käskettiin palauttaa side puhtaana. Kysyessäni minäkö sen pesen, hän sanoi ohjeen olevan sitä varten, jos joku tulee vastaanotolle suoraan lantakuorman teosta. Emme nauraneet kuin hillitysti.
Hyvää viikonlopun alkua!- Cee-Lila
Minäkin nauroin hillitysti, koska olen yksin kotona. Olisin voinut kyllä nauraa ihan ääneen juuri siksi. Tosi hauskaa tuo piirakkaseutu ja lantakuorma.
Siis tulehdusta poistaa, jos jaksaa venytellä kuminauhan avulla peräti 90 kertaa päivän aikana. Minulla se ei nyt kyllä onnistu, ennen kuin saan nämä mustelmat vasemmasta jalastani ja kovettuneen nivusen pehmenemään, ehkä tuonne marraskuun lopulle, jolloin minulla on Meikussa tarkastus.
- Cee-Lila
Sain taas sähköpostia Ruotsin verovirastosta. Taas minut sotketaan johonkin toiseen. En asu Ruotsissa enkä ole ikinä asunutkaan.
- amummu
Minutkin oli sotkettu lääkärikeskuksen tiedostoissa johonkin toiseen. Oli laitettu käynti ja konsultointia, joihin ainakaan itse en ole osallistunut. Pyysin selvitystä. Vielä en ole saanut. Outoa, että omakannassa ei niitä kuitenkaan ollut. En tiedä, ovatko ehkä tulossa, tulevat aina paljon jälkeenpäin sinne. - Kiitos Cee!!!
- Cee-Lila
Se kokkolalainen ystävänikin oli saanut jonkun toisen ihmisen verikokeiden tiedot omaan omakantaansa. Hän sai ne poistettua käytyään lääkärillä. Mutta se silmänrappeumatauti jäi, vaikka hänelle ei sitä ole diagnosoitu vielä tähän mennessä. Eipä ole tullut kutsua silmätutkimuksiin silti. Toivottavasti se oikea potilas on ne saanut.
- aurora5
Minuakin on luultu toiseksi potilaaksi. Makasin toissakesäisen tapaturman jälkeen puolipyörryksissä lanssin paareilla. Minulta udeltiin sotu, mutta mainittu nimi ei ollut oma nimeni. Syntymävuosi 1932 havahdutti minut. Hitto vieköön, vaikka takuulla näytin kurjalta, en sentään noin vanha ole.
Olisiko siinä ollut tilaisuus identiteetin vaihdokseen ja mitä etua se olisi tuonut tullessaan? Vanhainkotipaikan?
- Cee-Lila
Lähetin vastausviestin Ruotsiin, ettei ainakaan minun takiani vastaus viivästy siellä kyseessä olevan henkilön Thaimaan-matkalla olon takia. Kyse näkyy olevan suomalaishenkilön siirrosta johonkin palvelutaloon ja siellä pohditaan, kumman maan verotusta noudatetaan. Olen siis joku sossuviraston tai verotoimiston henkilö Ruotsissa. Tiedän että Suomessakin, kun henkilö pääsee vanhain/palvelutaloon, häneltä peritään eläke kokonaan ja jätetään noin 100 euroa kuukaudessa omiin menoihin. Eläkkeestäkin jonkinlainen vero menee, riippuu eläkkeen suuruudesta, saattaa olla tämän Ruotsissa asuvan naisen kohdalla juuri se sata euroa kuussa. Ruotsin kruunuissa summa on ihan eri luokkaa. Ulkomaan valuutat ovat ihan käsittämättömiä euroon verrattuna. Jos ostan puseron vaikka nuorten rättiliikkeestä, se makssa vaikka 19,90 e, SEK hinta on jo montasataa . Onneksi niissä on hinta monella valuutalla merkittynä, että tiedän mitä maksan.
- Cee-Lila
Olen huomannut, että tämä ketju lähenee uhkaavasti 500 rajaa. Auroralla oli hyvä ehdotus, että uuden avaa aina aakkosjärjestyksessä alusta oleva. Ei tarvitse pohtia, kuka avaa. Onko kannatusta. Jos saamme kaikki kahden ketjun jäsenet puhaltamaan yhteiseen nuotioon, saisimme hyvän poppoon, Ei kaikkien tarvitse olla kamuja keskenään, kuka vastaa kenellekin, ilman ihmeitä niistä tekniikkajutuistakin selvitään. Rakennetaan kaikki yhdessä vaikka taloa, eikä riidellä missä on kaapin paikka.
- aurora5
Kannatan. Ei tämä sekavammaksi voi mennä. Kunhan ketjun nimestä sovitaan. Minua eivät tekniikkajutut häiritse, itse kukin tässä eletään tekniikan ympäröimänä.
- Dr.Whoo
"Onko kukaan ajatellut, että turhaa täällä on pitää kahta ketjua, kun useimmat kuitenkin kirjoittavat molempiin? Whookin olisi tyytyväinen, hänestähän kaikkien pitäisi keskustella kaikkien kanssa."
Jaahas, kalabaliikkia näköjänsä on taasen ollut, en osallistu asiaan kuin kommentoimalla tuohon Auroran kirjoitukseen parilla sanalla. Siinä nähdäkseni kuitenkin tiivistyy pari keskeistä asiaa:
Yleisellä keskustelupalstalla ei todellakaan ole tarkoitus käydä kahdenvälistä tai valikoidulle porukalle tarkoitettua keskustelua. Sitä varten on feispuukit, watsapit ynnä muut. Joka sellaista yrittää täällä, on erehtynyt paikasta. That's it.
Toisaalta sitten ei voida edellyttää eikä olettaa että kaikki asiat kiinnostaa kaikkia. Tai että kaikki tulevat yhtä hyvin juttuun kaikkien kanssa. Kuinka monta kertaa esim. Rapu on vastannut minun kirjoituksiini, koskaan? Samaa voidaan kysyä toisinpäinkin, sen myönnän.
Ihmisten kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset, minä en esimerkiksi voisi kuvitella ottavani osaa keskusteluun sääksistä. Esim. autotekniikasta taasen naiset ovat harvemmin kiinnostuneet. Sehän on meille keskivertomiehille ikuisesti erityisen kiinnostava aihe, siksi mielellämme puhumme niistä. Mutta löytyy kyllä loputtomasti asioita jotka kiinnostavat kaikkia.
Myös tiettyä suorapuheisuutta peräänkuulutan. Ei ole kivaa kun puhutaan "tietyistä" kirjoittajista tms., sanokaa piru vieköön suoraan kenestä puhutaan ja mistä puhutaan.
Ravulta haluaisin vielä tarkennusta mitä ovat nämä "teeskentelevät hyvä veli poppoot!"? Miten vaikkapa minun "teeskentelyni" on ilmennyt? Minähän lienen (Edsonin ohella) suorapuheisin porukasta, sanon aina täsmälleen oman, muiden mielipiteistä täysin riippumattoman mielipiteeni. Se lienee tullut jo kaikille selväksi tähän mennessä?
ps. Ei ole takoitus aloittaa tätä henkilöiden välistä nokittelua uudelleen, mutta nää pari asiaa halusin vain sanoa. That's it.
ps2. Sataa ja on synkkää ja syksyistä.- edson
Sä olet kohtelias ja sivistynyt, minä taas laakasen juurikaan ajattelematta. Siinä ero ja täytyy kyllä sanoa, että olen katkaissut aika monta "suhdettakin" juuri tuolla tavallani. Siitä huolimatta en ole kait missään sanonut ihmisiä roskaksi, paljon muuta kylläkin. Ja tämä ihmetteli, että miksi sai potkut.
- Dr.Whoo
edson kirjoitti:
Sä olet kohtelias ja sivistynyt, minä taas laakasen juurikaan ajattelematta. Siinä ero ja täytyy kyllä sanoa, että olen katkaissut aika monta "suhdettakin" juuri tuolla tavallani. Siitä huolimatta en ole kait missään sanonut ihmisiä roskaksi, paljon muuta kylläkin. Ja tämä ihmetteli, että miksi sai potkut.
Tjaa, olisi oikeastaan tunnettava tarkemmin tämän "ihmisroskasta" puhujan mielipiteitä ja tapaa ilmaista itseään, ennenkuin lähtisin lopullista hirttotuomiota antamaan. Videopätkästä voisi päätellä myös, että kyseessä oli enemmänkin ajattelematon ironistinen huumoriksi tarkoitettu lipsahdus. Kovin tuttu juttu esim. itselleni.
Tosin en ole kiireiltäni ehtinyt seuraamaan tapauksen yksityiskohtia. - edson
Dr.Whoo kirjoitti:
Tjaa, olisi oikeastaan tunnettava tarkemmin tämän "ihmisroskasta" puhujan mielipiteitä ja tapaa ilmaista itseään, ennenkuin lähtisin lopullista hirttotuomiota antamaan. Videopätkästä voisi päätellä myös, että kyseessä oli enemmänkin ajattelematon ironistinen huumoriksi tarkoitettu lipsahdus. Kovin tuttu juttu esim. itselleni.
Tosin en ole kiireiltäni ehtinyt seuraamaan tapauksen yksityiskohtia.Täst ilmaisusta on kaksi naista kertonut minulle olennaisen, Maria Pettersson ja jälkiviisaiden Maryan Abdulkarim. Eli antaa kuvan lausujan ... no jostain. Olen siis samaa mieltä kuin nämä kaksi naista. Eilen asiaa koetettiin vääntää uudessa ohjelmassa Sannikka&Ukkola. Taisi tulla taas yksi ohjelma lisää, missä ajan puutteen vuoksi käsitellään asiat nopeasti ja sitten taas uuteen juttuun. Ja jäi vielä sellainen tunne, että ovat huolissaan sosiaalisen median tunkeutumisesta perinteisen median markkinoille, koska käsittelivät vain sosiaalisen median törkeyksiä. Esimerkiksi painottivat tämän valtuutetun anteeksipyyntöä. Eivät edes tienneet, että oli pyytänyt ensin anteeksi vain valtuutetuilta ja hetken päästä sitten yleisemmin. Hokasi, että hitto, pääsi lajemmillekin korville kuultavaksi. Sitten lisäksi kehuivat San/Uk raatilaiset, että olipa rohkea veto tulla kameroiden eteen. No eiköhän ole puh.johtajana käynyt läpi esiintymiset ja ehkä vielä jossain kurssitettu, kuin pitää käyttäytyä. En ole hirttämässä häntä, vaan suosittelen itse harkitsemasta ... anteeksi.
On kyllä whoo todella muutakin seurattavaa. Tietysti duuneissa, mutta muutenkin. - Alkuperäinen-Rapu
Lauantaita Dr.Whoo!
"Kuinka monta kertaa Rapu on vastannut minun kirjoituksiini, koskaan?
Samaa voidaan kysyä toisinpäinkin, sen myönnän."
No hyvä, että myönnät edes sen. Aivan varmasti se olen minä, joka olen vastannut sinulle useammin, kuin sinä minulle. Se on hyvin tehokas tapa aloittaa syrjintä, eikä se, jolle ei vastata, "uskalla" enää vastata yhtään mitään.
"Ravulta haluaisin vielä tarkennusta mitä ovat nämä "teeskentelevät" hyvä veli poppoot!"?"
Tuon kommenttini kirjoitin tosiaan johonkin sinun kommenttiisi, vaikka tuo koskee vain "osittain" sinua. Hyvä veli kerho teillä kolmella on ollut ja vielä nytkin "kehut" edsoninkin "suorapuheisuutta!" Minusta törkeyksien latelu joillekin toisille kirjoittajille ei ole mitään "oikeanlaista" suorapuheisuutta (en tarkoita tällä sinua, nyt on varmuuden vuoksi tarkennettava), vaan ilkeyttä ja alatyylistä solvaamista! Kaikissa kommenteissasi sinä olet kuitenkin aina antanut hyväksyntäsi noille herjoille (hyvä veli)! En tiedä oikein, "teeskenteletkö sinäkin" tuota suvaitsevuutta? Olen sitä hieman ihmetellyt, kun toisaalta olen kyllä ollut aistivinani sinut aivan "tolkun" ihmiseksi, mutta monesti on kyllä uskoni joutunut horjumaan.
Tämä tästä. Toivottavasti vastaukseni selkeytti tuota aiempaa kommenttiani? - Dr.Whoo
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Lauantaita Dr.Whoo!
"Kuinka monta kertaa Rapu on vastannut minun kirjoituksiini, koskaan?
Samaa voidaan kysyä toisinpäinkin, sen myönnän."
No hyvä, että myönnät edes sen. Aivan varmasti se olen minä, joka olen vastannut sinulle useammin, kuin sinä minulle. Se on hyvin tehokas tapa aloittaa syrjintä, eikä se, jolle ei vastata, "uskalla" enää vastata yhtään mitään.
"Ravulta haluaisin vielä tarkennusta mitä ovat nämä "teeskentelevät" hyvä veli poppoot!"?"
Tuon kommenttini kirjoitin tosiaan johonkin sinun kommenttiisi, vaikka tuo koskee vain "osittain" sinua. Hyvä veli kerho teillä kolmella on ollut ja vielä nytkin "kehut" edsoninkin "suorapuheisuutta!" Minusta törkeyksien latelu joillekin toisille kirjoittajille ei ole mitään "oikeanlaista" suorapuheisuutta (en tarkoita tällä sinua, nyt on varmuuden vuoksi tarkennettava), vaan ilkeyttä ja alatyylistä solvaamista! Kaikissa kommenteissasi sinä olet kuitenkin aina antanut hyväksyntäsi noille herjoille (hyvä veli)! En tiedä oikein, "teeskenteletkö sinäkin" tuota suvaitsevuutta? Olen sitä hieman ihmetellyt, kun toisaalta olen kyllä ollut aistivinani sinut aivan "tolkun" ihmiseksi, mutta monesti on kyllä uskoni joutunut horjumaan.
Tämä tästä. Toivottavasti vastaukseni selkeytti tuota aiempaa kommenttiani?Kahteen tai kolmeen kertaan olen "ojentanut" Edsonia kyseenalaisesta kielenkäytöstä. Vaikka on siis on melkolailla tapojeni vastaista puuttua sillä tavalla kenenkään sanomisiin. Sanoin silloin suunnilleen, että sananvapaus sallii paljon, mutta ei ole kellekkään kohtuullista jos yhden puheet toistuvasti "torpedoi" muiden mahdollisuuden asialliseen keskusteluun. Ei varmaan ollut täsmälleen näillä sanoilla, mutta viesti oli tämä. Edsonkin varmaan muistaa asian.
Toivottavasti vastaukseni selkeytti aikaisempaa kommenttiani.
- Cee-Lila
Lauantaiaamupäivää. Aurinko pysyttelee piilossa vielä. Eilenkin se alkoi iltapäivällä paistaa, eiköhän tänäänkin. Jatkan kun tulee jotain mieleen. Nyt on aivosolut vielä solmussa.
- edson
Ali, amummu, aurora ... tässä aakkosjärjestys. Mutta hei ali, muista että otsikossa pitää löytyä sana elämä :)
- Cee-Lila
Entäs Alkuperäinen Rapu, otetaanko nimmari A:sta vai R:stä?
- edson
Cee-Lila kirjoitti:
Entäs Alkuperäinen Rapu, otetaanko nimmari A:sta vai R:stä?
Sukunimestä suosittelisin, mutta menkööt sitten vaikka etunimen mukaan. Eli Alin jälkeen ... En tiedä, onko Ali etunimi. Ei hitto, täällähän on vähemmän sukunimiä ... esim. dr Whoo. Entä Cee-Lila? Kuin Pirkko-Liisa (-ko?) Kumpi on kutsumanimi?
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Entäs Alkuperäinen Rapu, otetaanko nimmari A:sta vai R:stä?
Cee-Lila, minä katson ainakin niin, että "nimesi" alkaa C-kirjaimella, ei L:llä. Sen tiedän, että minun "nimeni" alkaa A:lla, mutta kuten taas nähtiin, sivuun viskattiin! En tarkoita, että sinä Cee-Lila sen teit, vaan kysyit aivan oikein tuon nimeni perään?
En kyllä edes haluaisi olla aina se, joka avaa uuden ketjun. Näin kauan tämä Elämä ja uusien ketjujen avaaminen on sujunut aivan hyvin, vaikka joskus on tullut kaksikin ketjua avattua yhtäaikaa, mutta ei se ole johtanut pahemmin mihinkään suukopuun. On vain jätetty toinen käyttämättä, tai joskus käytetty jopa molempia Elämä-ketjujakin yhtäaikaa.
Tämä alkaa nyt tuntua jo siltä minustakin, että minun on aika sanoa, kiitos seurasta! Mukavaa on ollut, mutta nyt minulle ja ketjulle tulee liikaa kaikenlaisia kirjoitusohjeita ja avaamisjärjestyksiä, sekä muita "seurusteluun" liittyviä "ohjeita", joten vapaus kirjoitella on poissa.
Voi olla ja pahoin pelkään, että joku muukin, nyt vielä poissaoleva, voi hieman miettiä paluutaan ketjuun näiden muutosten jälkeen? - Cee-Lila
edson kirjoitti:
Sukunimestä suosittelisin, mutta menkööt sitten vaikka etunimen mukaan. Eli Alin jälkeen ... En tiedä, onko Ali etunimi. Ei hitto, täällähän on vähemmän sukunimiä ... esim. dr Whoo. Entä Cee-Lila? Kuin Pirkko-Liisa (-ko?) Kumpi on kutsumanimi?
Ceeksihän minua on kutsuttu. Calvadoshan minä olin vuosia, kunnes joku rekisteröi sen, siitä tuo C. Mainitun nimmarin juttuja ei ole koskaan silmiini osunut.
Ravulle sanon, että älä nyt hermostu. Sinä olit alunperin Rapu, mutta otit tuon sanan Alkuperäinen eteen, koska joku rekisteröi sen Ravun. Kävi kuten minulle.
Kyllä minunkin mielestäni "tietylle" kirjoittajalle saa edelleen vastata, ei vapaata kommentointia saa liikaa kahlita. Emmehän ole Hesarissa emmekä Iltiksessä, jossa vain lehti määrää mistä saa kirjoittaa. - Cee-Lila
edson kirjoitti:
Sukunimestä suosittelisin, mutta menkööt sitten vaikka etunimen mukaan. Eli Alin jälkeen ... En tiedä, onko Ali etunimi. Ei hitto, täällähän on vähemmän sukunimiä ... esim. dr Whoo. Entä Cee-Lila? Kuin Pirkko-Liisa (-ko?) Kumpi on kutsumanimi?
Alihan on Ali Baba eli Ali. Riippumatta lukuisista muista nimiversioistaan, alkaen Yrmeä Körmy, Yves de Cormu, Immo Hevoinen, sitten se yksi keskiajan kapteeni nyt on afasia päällä, ei muistu sen kapun nimi mieleen.
Aurorakin on nyt jo viides, kun ne aina böllitään häneltä, siitä muitakin versioita kuten Ara.
Pele Edson on ollut myös E Arantes jne.
Dr Whoo on ollut P Kustaa. Muuten isänisäni oli Kustaa, toisissa kirkonkirjoissa Gustav, samoin hänen isänsä. Kumpaakaan en ole ikinä nähnyt edes valokuvista. Molempien toinen nimi oli Wilhelm.
A-mummu taitaa olla ainut joka on säilyttänyt nimmarinsa ilman ryöstöjä.
Akentti oli alkuaan Riitu, Riitukka tai jotain sinne päin, mistä HHRiitu suutahti, siksi otti nimmarin Akentti 07.
Websi oli alunperinkin VP-54, Weepeli ja lukuisa versio niistä.
Saankohan taas vihat päälleni, kun vanhoja muistelen, jopa nimiä hokien. Mutta kuuluu kyllä asiaan tänään, otetaanko aakkoset avauksiin mukaan vai eikö ja onko meillä "sukunimiä" vai ei ja onko titteli etunimi kute dr? - Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Ceeksihän minua on kutsuttu. Calvadoshan minä olin vuosia, kunnes joku rekisteröi sen, siitä tuo C. Mainitun nimmarin juttuja ei ole koskaan silmiini osunut.
Ravulle sanon, että älä nyt hermostu. Sinä olit alunperin Rapu, mutta otit tuon sanan Alkuperäinen eteen, koska joku rekisteröi sen Ravun. Kävi kuten minulle.
Kyllä minunkin mielestäni "tietylle" kirjoittajalle saa edelleen vastata, ei vapaata kommentointia saa liikaa kahlita. Emmehän ole Hesarissa emmekä Iltiksessä, jossa vain lehti määrää mistä saa kirjoittaa.Kelle helvatan "tietylle" kirjoittalle?
- aurora5
On tuo aurinkoenergia ihmeellinen juttu. Ostin Tokmannilta aurinkopaneelilla varustetun kiven näköisen lampun ja laitoin parvekkeelle. Sinne paistaa vain osan päivää ja pari yötä kivi jököttikin pimeänä. Mutta viime yönä tulin kurkanneeksi partsille ja siellähän se hehkui kirkkaalla valolla. Kiven hinta oli jotain neljän euron luokkaa. Mökilläni toimii muutama polun viereen tökätty aurinkolamppu jo toista kesää ladaten itsensä yhä uudelleen. Huoltovapaata kauneutta pimeään, näin vanhan mainosnaisen sanoin.
Anteeksi Ravulle, jos olen joskus "antanut kirjoitusohjeita". Sarkastinen huumori ei aina ole edes kirjoittajan omissa näpeissä, vaan se on itsestään lataavaa sorttia kuin aurinkoenergia.- Alkuperäinen-Rapu
Aurora - en tarkoittanut sinua noilla kirjoitusohjeiden antamisella, vaan aivan Dr.Whoon tämän päivän kommentissa antamia ohjeita. Hänelle vastasinkin tuonne ylemmäksi.
Huomasin myös, että on avattu uusi Elämä-ketju, mutta sinne minä tiedän olevani "ei toivottu" kirjoittaja, joten tämä oli nyt tässä - ainakin tällä erää. Katsotaan, jos vielä joskus tavataan "Elämäässä"...?
Kiitos mielenkiintoisesta seurastasi, aurora - kuten kaikki muutkin joiden seurassa on vierähtänyt yli kymmenen vuotta - eikä (fraasilla sanoen) suotta! - Cee-Lila
Sisareni talon pihalla on myös noita aurinkolammpuja, jotka pimeällä syttyvät valaisemaan heidän kukkapenkkinsä reunuksia. Näyttää kauniilta. Heillä on myös liiketunnistin valo ulko-oven edessä, syttyy heti kun ovi avataan. Myös ohikulkevat elukat aiheuttavat sen syttymisen.
Meillä on olkkarin ikkunalla sellainen suolakivilamppu, antaa mukavaa himmeää valoa ja kuulemma puhdistaa ilmaa se suola, ei toimi aurinkopaneelilla vaan sisällä on pieni lamppu, joka on vaihettava, jos se kärähtää. Kävin kerran peräti suolakivilamppuja myyvässä liikkeessä keskustassa hankkiakseni uuden polttimon sinne, mutta olisi pitänyt ostaa kokonaan uusi suolakivimöhkäle. onneksi neuvoi, mistä niitä 7-11 vatin polttimoita sai ostaa. Olen kuullut, että suolakivellä vuorattu huone on hyväksi astmaatikoille. Olen nähnyt ohjelmiakin sellaisista. - Ali-Baba
Ainakin teoriassa suolakivestä pitäisi lampun avulla hörystyä ilmaan negatiivisesti latautuneita kloori ioneja eli klorideja, Cl-, Niiden tiedetään olevan hyvästä hengitysteille. Samasta syystä meri-ilma on hyvää terveydelle. Cl- eliminoi haitallisia vapaita radikaaleja, ellen ihan väärässä ole
Tervetuloa aakkosjärjestysavattuun uuteen ketjuun. Siellä on ensimmäisenä kommenttina aina voimassa olleet jokainen kirjoittaja on aina tervetullut joko vaihtamaan ajatuksia tai kirjoittamaan omiaan. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Aurora - en tarkoittanut sinua noilla kirjoitusohjeiden antamisella, vaan aivan Dr.Whoon tämän päivän kommentissa antamia ohjeita. Hänelle vastasinkin tuonne ylemmäksi.
Huomasin myös, että on avattu uusi Elämä-ketju, mutta sinne minä tiedän olevani "ei toivottu" kirjoittaja, joten tämä oli nyt tässä - ainakin tällä erää. Katsotaan, jos vielä joskus tavataan "Elämäässä"...?
Kiitos mielenkiintoisesta seurastasi, aurora - kuten kaikki muutkin joiden seurassa on vierähtänyt yli kymmenen vuotta - eikä (fraasilla sanoen) suotta!Miten olet huomannut olevasi "ei toivottu" uuteen Alin avaamaan elämään. Ei siellä ketään pois suljeta. Seuraava aakkosissa olet sinä, Et siis ole se eka avaaja aina, mitä tunnuit kavahtavan. Sitten A-mummu ja Aurora.
Älä nyt jätä meitä.
" jokainen kirjoittaja on aina tervetullut joko vaihtamaan ajatuksia tai kirjoittamaan omiaan".
näin siellä sanotaan. Ei pakoteta mihinkään. - Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Miten olet huomannut olevasi "ei toivottu" uuteen Alin avaamaan elämään. Ei siellä ketään pois suljeta. Seuraava aakkosissa olet sinä, Et siis ole se eka avaaja aina, mitä tunnuit kavahtavan. Sitten A-mummu ja Aurora.
Älä nyt jätä meitä.
" jokainen kirjoittaja on aina tervetullut joko vaihtamaan ajatuksia tai kirjoittamaan omiaan".
näin siellä sanotaan. Ei pakoteta mihinkään.Hei Cee!
Jokainenhan täällä tietää Alin mielipiteet minusta - tai niiden puuttumisen, joten "hiljaisuus" jonkun kirjoittajan kohdalla, on hyvin selvä mielipide siitä, ettei ole mikään "kovin toivottava" vierailija ketjussa?
Minä kyllä haluaisin tietää, aivan mielenkiinnosta, mikä on saanut Alin karvat noin pörhölleen minun suhteeni?
En ole taatusti koskaan loukannut häntä, vaan olen tuntenut myötätuntoa hänen koettelemustensa takia. "Uskalsin" sen jopa kertoakin silloin tuolla toisessa ketjussa. Hän kiitteli kaikki muut nimeltä myötätunnosta, mutta minä olin "olematon" silloinkin. En silti peru mitään sanomaani.
Tästä asiasta, jättää joku paitsioon, on ollut nyt puhetta työyhteisöissäkin. Kun joku, joka halutaan syrjäyttää, tulee vaikka kahvihuoneeseen ja yrittää ottaa osaa keskusteluun, niin työkaverit vaikenee. Kukaan ei vastaa ja pian muutetaan puheenaihetta, tai poistutaan huoneesta!
- Cee-Lila
"Kelle helvatan tietylle kirjoittajalle"? kysyy Who minulta.
No kai jollekin "tietylle" kirjoittajalle, vaikkapa sinulle saa vielä vastata, ettei tarvitse pelätä että muut ottavat nokkiinsa. Kai se olisi edelleen sallittua? Sorry jos taas ymmärsin jotain tiettyä ajatustasi väärin.- Dr.Whoo
Putosin jo kokonaan kärryiltä. Vaatis jo rautalankaa että ymmärtäisin mitä tarkoitat. Siis miksi juuri minulle (jonkun/kenen?) mielestä ei saisi vastata, ja miksi muut (ketkä?) ottaisivat siitä nokkiinsa?
- Cee-Lila
Dr.Whoo kirjoitti:
Putosin jo kokonaan kärryiltä. Vaatis jo rautalankaa että ymmärtäisin mitä tarkoitat. Siis miksi juuri minulle (jonkun/kenen?) mielestä ei saisi vastata, ja miksi muut (ketkä?) ottaisivat siitä nokkiinsa?
Nyt olet itse kokonaan ihan ulalla:-)))
Ota selvää. Vilkaise ohjeitasi, sieltä se juontaa. Jätetäänkö jo rautalankaa vääntämättä. - Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Nyt olet itse kokonaan ihan ulalla:-)))
Ota selvää. Vilkaise ohjeitasi, sieltä se juontaa. Jätetäänkö jo rautalankaa vääntämättä.Jaa mitä ohjeita? Siis onko huono homma esittää toivomus että nämä ketjut olisi kaikille avoimia?
- Cee-Lila
Dr.Whoo kirjoitti:
Jaa mitä ohjeita? Siis onko huono homma esittää toivomus että nämä ketjut olisi kaikille avoimia?
Ei se huono ohje ollut, mutta esim aiheutti jo liikaa paineita, mitä saa sanoa mitä ei. Esim Rapu piti sitä liian vaativana ja määräilevänä. Toivoa aina saa, eri asia toteutuuko kaikkien mielestä. Avoimuus oli kaikille se avainsana, liika sääntöjen latelu kuitenkin liikaa kahlitseva, kunhan pysytään tietyissä hyvän journalismin rajoissa.
- Dr.Whoo
Cee-Lila kirjoitti:
Ei se huono ohje ollut, mutta esim aiheutti jo liikaa paineita, mitä saa sanoa mitä ei. Esim Rapu piti sitä liian vaativana ja määräilevänä. Toivoa aina saa, eri asia toteutuuko kaikkien mielestä. Avoimuus oli kaikille se avainsana, liika sääntöjen latelu kuitenkin liikaa kahlitseva, kunhan pysytään tietyissä hyvän journalismin rajoissa.
Öö, siis sinä itse useaan kertaan ja Aurorakin jopa on esittänyt toivomuksen että kaikki voisivat kuitenkin samaan ketjuun kirjoittaa. Luulin että tätä pitäisi toivottavana moni muukin. Erehdyin siis.
Ja minähän se olen aina ollut ensimmäisenä vaatimassa että kukin sanoo ja puhuu mistä ja miten parhaaksi näkee, ehdottomasti ilman mitään ohjeistuksia aiheista puhumattakaan siitä miten kunkin tulisi keskustella. Missä kohtaa tuossa mainutussa kirjoituksessani esitän jotain muuta? Luepa se uudelleen ja kerro mitä sääntöjä siis olen ladellut?
- Cee-Lila
Kyllä, minä ja Aurora olemme olleet samaa mieltä siitä, että voisimme kirjoittaa kaikki samassa ketjussa. Mutta nyt se ei Ravulle tunnu sopivan. A-mummu ei nyt ole paikalla, on jossain matkoilla, mutta hän on myös tuolla rinnakaisessa ketjussa kirjoitellut.
Olen lukenut kirjoituksesi uudelleen ja en sitä nyt tähän kopioi enää. Jatketaan Alin avaamassa, tämä loppuu juuri 500 täynnä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768