Urhea Viron kansa

OrjaSuomalainen

" Yrjönyön kapina (viroksi Jüriöö ülestõus) oli virolaisten vuonna 1343 puhjennut kapina, jonka keskuksena oli tuolloin Tanskan hallinnassa ollut Harjumaa. Kapina kukistettiin tanskalaisten ja saksalaisten ritarien voimin. Kapina johti lopulta saksalaisen vallan vakiintumiseen suurimmassa osassa nykyistä Viroa. Yksi harvoista yrjönyön kapinan lähteistä on Liivinmaan nuorempi riimikronikka.

Kapinan syynä on pidetty Tanskan heikkoa otetta sen Viron-alueista, mikä taas johtui Tanskan sisäisistä ristiriidoista. Tallinnan piispalla ei ollut lainkaan maallista valtaa. Tanskan hallitsemien Harjumaan ja Virumaan vasallisto koostui pääasiassa saksalaisista, jotka olivat järjestäytyneet omaksi korporaatiokseen vuonna 1259. Tämä taas johti siihen, että saksalaiset alkoivat toteuttaa mielivaltaisuuksia virolaisia kohtaan. Kapinalla voidaan nähdä olleen myös useita muitakin taloudellisia, uskonnollisia ja poliittisia syitä.

"Sen jälkeen kysyi mestari neljältä virolaiselta kuninkaalta, jotka kantoivat kullattuja kannuksia ja kirjavia takkeja, miksi he olivat saksalaisia, nuoria ja vanhoja, niin armottomasti tappaneet ja lyöneet kuoliaaksi. Mihinkä yksi heistä vastasi heitä niin kauan piinatun ja vaivatun, etteivät he saattaneet sitä enää kauemmin kärsiä ja sietää."

Yrjönyön kapina puhkesi huhtikuussa 1343 yrjönpäivän eli huhtikuun 23. päivän vastaisena yönä. Harjumaalla kapinalliset surmasivat saksalaisia ja polttivat näiden omaisuutta. He myös polttivat Padisen linnoitusluostarin ja tappoivat 28 munkkia. Tämän jälkeen he piirittivät Tallinnan. Harjumaalta yrjönyön kapina levisi Läänemaalle, jossa kapinalliset piirittivät Haapsalun kaupungin.

Saksalaiset järjestivät toukokuussa neuvottelun Paiden ritarikuntalinnassa neljän virolaisten johtajan kanssa, joita kutsuttiin kuninkaiksi. Antamastaan turvaluvasta huolimatta saksalaiset surmasivat neuvotteluihin osallistuneet virolaiset. Tämän jälkeen tanskalaiset pyysivät ritarikunnan joukkoja etenemään Harjumaalle. Ritarikunnan joukot taistelivat kapinallisia vastaan lähellä Tallinnaa ja taistelu päättyi virolaisten tappioon.

Toukokuun puolivälissä ritarikunta oli ottanut Tallinnan haltuunsa sen jälkeen, kun Harju- ja Virumaan vasallit olivat pyytäneet näiden suojelusta. Kapinan ensimmäisen vaiheen jälkeen saksalaiset hallitsivat koko Pohjois-Viroa. Virolaiset olivat pyytäneet apua Turun ja Viipurin voudeilta, jotka saapuivat joukkoineen Tallinnaan kapinan kannalta liian myöhään 18. ja 19. toukokuuta. Koska kapinallisten vastarinta oli jo kukistettu, voudit lähtivät joukkoineen takaisin tehtyään sovinnon saksalaisten kanssa 21. toukokuuta.

Kapinan toinen vaihe alkoi vuoden 1343 heinä-elokuun vaihteessa. Kapinan keskus oli jälleen Harjumaa. Tällä kertaa kapinallisten tavoitteena oli Harjumaan ja Saarenmaan välinen liitto. Ritarikunta sai apua kapinan kukistamiseen Preussista, josta saapunut Burchad von Dreileben johti vastaiskua kapinallisten kimppuun vuoden 1343 marraskuussa. Saarenmaalla virolaiset olivat piirittäneet ja pakottaneet Pöiden linnan antautumaan. Voitokkaan Harjumaan vastaiskun jälkeen seurasi hyökkäys Saarenmaalle jäiden yli vuoden 1344 helmikuussa. Saksalaiset kukistivat kapinan näin myös Saarenmaalla Kun Liettuan suuriruhtinaskunta hyökkäsi ritarikunnan hallitseman Baltian eteläosiin, virolaiset aloittivat uuden kapinan Saarenmaalla vuonna 1345. Kapina päättyi saksalaisten kanssa solmittuun rauhansopimukseen. Rangaistukseksi kapinoinnista virolaiset velvoitettiin rakentamaan Pöiden linnan tilalle uusi varustus nimeltä Soneburg eli Maasilinn.

Yrjönyön kapinan seurauksena Pohjois-Viron omistajasuhteet muuttuivat. Tanska oli kyllästynyt kaukaiseen hankalasti hallittavaan siirtokuntaansa, joka oli kapinan seurauksena päätynyt käytännössä ritarikunnan hallintaan. Tanskan kuningas Valdemar IV Atterdag myikin Harju- ja Virumaan Saksalaiselle ritarikunnalle 19 000 Kölnin kultarahan hintaan vuonna 1346. Hinta vastasi 4 443 kiloa hopeaa. Saksalaisen ritarikunnan suurmestari siirsi ostetun alueen Liivinmaan ritarikunnan alaisuuteen seuraavana vuonna, vaikka hän säilyttikin alueen yliherruuden itsellään. Kapinan jälkeen saksalaisten voidaan katsoa vakiinnuttaneen asemansa Baltiassa."

Virolaiset onnistuivat siis ajamaan paljon vahvemmat tanskalaiset pois maastaan toisin kuin suomalaiset jotka antautuivat ruotsalaisille välittömästi. Virolaisten kesyttämiseen tarvittiin saksalaisia yli-ihmisiä laumoittain ja suomalaiset kesytti oman aikansa kääpiövaltio muutamalla miehellä. Todella säälittävää siis.

33

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lykkäät-pötyä

      "Virolaiset onnistuivat siis ajamaan paljon vahvemmat tanskalaiset pois maastaan toisin kuin suomalaiset jotka antautuivat ruotsalaisille välittömästi. Virolaisten kesyttämiseen tarvittiin saksalaisia yli-ihmisiä laumoittain ja suomalaiset kesytti oman aikansa kääpiövaltio muutamalla miehellä. Todella säälittävää siis. "

      Mitään "Suomea" ei tuolloin ollut. Ruotsi liitti nykyisen Suomen alueen vähä vähältä itseensä parin sadan vuoden aikana lähinnä hallinnollisin toimin ja parin-kolmen asutusretken avulla.

      Viron yhteiskunta oli väestöllisesti ja hallinnollisesti kaukana Suomen edellä tuohon aikaan.

      Kuitenkin Ruotsi valtasi Tanskalta ensin Pohjois-Viron ja sitten sodissa koko Baltian.Saksalaiset tosin jäivät hallitsevaksi luokaksi 1900-luvulle asti.

      • ei.tyhjiökään

        "Mitään "Suomea" ei tuolloin ollut."

        Sitähän ei kirjoittaja väittänytkään. Millä termillä nykyisen Suomen alueella asuneita itämerensuomalaista kieltä puhuneita ihmisiä mielestäsi pitäisi kutsua, että se kelpaisi sinullekin? Puupäiksi vai mongooleiksi? Kummallekin olisi perusteensa heidän kulttuurissaan, josta jokin osa on periytynyt meillekin.


      • HeikkoRuotsi

        Ei ollut mitään Viroakaan vaan kroniikassa puhutaan "neljästä virolaisesta kuninkaasta" Eiköhän Suomessakin tilanne ollut samakaltainen kuin Virossa eli Suomen alueet olivat paikallisten pikku kuninkaitten hallussa. Tilanne Ruotsissahan oli vain hetkeä aiemmin samankaltainen. Tanska oli Ruotsia aiemmin yhdistynyt yhden kuninkaan alle. Kalmarin unionin kauttahan myös Ruotsista tuli osa Tanskaa.


      • Lykkäät-pötyä

        Ruotsin vallan alkuaikoina nykyisen Suomen alueella asui esi-isiämme, joita yleisesti on sanottu suomalaisiksi, vaikka et sitä tiedäkään. He muodostivat melko pieniä yhteisöjä. Lähinnä oli
        kyseessä alkeellinen pitäjälaitos.
        Maakunnat syntyivät vasta 1500-luvulla ja niiden mukana vähitellen myöhemmin heimoina tunnetut kansanosat.

        Voit tietysti kutsua heitä puupäiksi tai mpongooleiksi, jos se on sinulle tärkeää.

        Muuten oikaisin vain avauksen valeita, mikä aina loukkaa kaltaisiasi idiootteja.


      • ei.tyhjiökään
        Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Ruotsin vallan alkuaikoina nykyisen Suomen alueella asui esi-isiämme, joita yleisesti on sanottu suomalaisiksi, vaikka et sitä tiedäkään. He muodostivat melko pieniä yhteisöjä. Lähinnä oli
        kyseessä alkeellinen pitäjälaitos.
        Maakunnat syntyivät vasta 1500-luvulla ja niiden mukana vähitellen myöhemmin heimoina tunnetut kansanosat.

        Voit tietysti kutsua heitä puupäiksi tai mpongooleiksi, jos se on sinulle tärkeää.

        Muuten oikaisin vain avauksen valeita, mikä aina loukkaa kaltaisiasi idiootteja.

        Mitä valeita? Avaaja puhui suomalaisista kuten sinäkin.

        Ja miksi haluat loukata idiootteja, jos he ovat minun kaltaisiani? Eikö se ole silkkaa hedelmätöntä ilkeyttä?


      • MuutetaanTermejä
        Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Ruotsin vallan alkuaikoina nykyisen Suomen alueella asui esi-isiämme, joita yleisesti on sanottu suomalaisiksi, vaikka et sitä tiedäkään. He muodostivat melko pieniä yhteisöjä. Lähinnä oli
        kyseessä alkeellinen pitäjälaitos.
        Maakunnat syntyivät vasta 1500-luvulla ja niiden mukana vähitellen myöhemmin heimoina tunnetut kansanosat.

        Voit tietysti kutsua heitä puupäiksi tai mpongooleiksi, jos se on sinulle tärkeää.

        Muuten oikaisin vain avauksen valeita, mikä aina loukkaa kaltaisiasi idiootteja.

        Euroopan kartta oli 1300-luvulla aika erillainen muuallakin kuin Suomessa. Tosiaan suomalaisia ei ollut joten oikea termi taitaisi olla itämeren-suomalainen kulttuuripiiri kuten skandinavian maista voisi puhua myös enemmänkin skandinaavisen kulttuuripiirin vaikutusalueesta kuin valtioista kuten ne nykyään käsitämme. Jos puhutaan itämeren-suomalaisesta kulttuuripiiristä niin silloin pitäisi myös puhua aika paljon isommasta alueesta kuin nykyisestä Suomesta.


      • Anonyymi

        Kyllähän virolaiset jo v. 1217 taistelivat saksalaisia vastaan Sakalan Lembitun johdolla Matinpäivän taistelussa.
        Suomen kohdalla taas täytyy sanoa että koko Suomessa oli 1200-luvulla yhtä paljon asukkaita kuin Virossa paljon pienemmällä alueella.
        Suomi käsitteenä oli myös tunnettu. Alkuperäinen Suomi oli Varsinais-Suomessa ja sieltä väestö oli levittäytynyt 'Suomenlahtea' pitkin itään. Viipurin takana olevan lahdenpohjan nimi on 'Suomenvesi' (Somevesi). Nämä nimet on mainittu kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1323.
        Länsi-Suomi joutui katolisen kirkon alaisuuteen 1160. Valtaa piti saksalainen ritarikunta. Sitten Ruotsi valloitti koko Suomen 1241-1250. Tämän mahdollisti mongolien hyökkäys Eurooppaan. Tätä ennen oli Häme heikentynyt, koska sotaretki Karjalaan päättyi tuhoon ja 2000 miehen kuolemaan. Suomi oli ennen 1160-lukua yhtenäiskulttuuri jossa oli 900-luvulta vaikuttanut ortodoksinen uskonto. Lännen valloitus jakoi Suomen kahtia ja heikensi sitä.


    • 5654

      Noihin aikoihin Viron asukasluku oli suunnilleen kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
      Suomen asukasluku ylitti Viron asukasluvun vasta Isovihan jälkeen.
      Eivät tulleet mongolitkaan Suomeen, kun ei ollut paljon ryöstettävää.

      • ei.uskottavaa

        MIten se voi olla mahdollilsta? Hirveät ja barbaariset idän venäläislaumathan hävittivät koko Suomen Ison Vihan aikaan ja jo sata vuotta myöhemmin jouduttiin kokonaan maaorjuuttajien valtaan. Kuinka sellaisissa oloissa muka väkiluku kasvaa.


      • lykkäät-pötyä
        ei.uskottavaa kirjoitti:

        MIten se voi olla mahdollilsta? Hirveät ja barbaariset idän venäläislaumathan hävittivät koko Suomen Ison Vihan aikaan ja jo sata vuotta myöhemmin jouduttiin kokonaan maaorjuuttajien valtaan. Kuinka sellaisissa oloissa muka väkiluku kasvaa.

        Suomessa oli voimassa Ruotsin lait eikä maaorjuutta. Venäjä yritti toki venäläistää Suomen siinä onnistumatta.


      • BabyBoom1100

        Ruotsin asukasluku oli vissiin satakertainen noihin aikoihin?


      • Ruotsi-oli-pieni

        asukasluvultaan, mutta suuri valloitushalultaan. Miljoonan ruotsalaisen raja ylittyi vasta 1500-luvulla.


      • faktat-kuntoon

        Suomessa ja Virossa oli suunnilleen saman verran asukkaita rautakauden loputtua v. 1150 eli n. 50 000.
        Suomeen lasketaan kuuluvaksi Varsinais-Suomi, Kainuu ( Pohjanmaa), Häme ja Karjala ( pitää sisällään myöhemmän Savon).
        Virolaiset eli eestinkieliset on arvioitu Vironmaan ( estland) ja Liivinmaan alueelta.
        Suomalaiset ja virolaiset ymmärsivät toistensa puhetta keski-ajalla.
        Vielä 1500-luvun alussa suomalaisten ja virolaisten väkiluku oli yhtä suuri.
        "Suomi" nimi on ikivanha ja tarkoitti "Somenlahden" pohjoisrannalla olevaa maata. Käsite "Karjala" heimon nimenä tuli käyttöön vasta kun katolinen kirkko valloitti Lounais-suomen ja itämerensuomalaisten yhtenäisyys hajosi.
        Ruotsin yhteyteen Suomi joutui vasta 1250-luvulla. Tätä ennen mm. Hämäläiset olivat itsenäisiä ja tekivät Karjalaan 2000 miehen sotaretken v. 1228.
        Kaikki kunnia virolaisille heimoveljille jotka vastustivat pakkovaltaa. Nykyajan "saksalainen ritarikunta" on EU.


      • Lykkäät-pötyä

        "Tätä ennen mm. Hämäläiset olivat itsenäisiä ja tekivät Karjalaan 2000 miehen sotaretken v. 1228."

        Korkeintaan saattoi olla jonkinlainen heimon alkio. Sotajoukon vahvuuden voi jakaa 10:llä, niin ollaan lähempänä totuutta.
        Miksei sitten pantu hanttiin Birger Jaarlille?

        "Kaikki kunnia virolaisille heimoveljille jotka vastustivat pakkovaltaa. Nykyajan "saksalainen ritarikunta" on EU."

        Vai niin. Miksi sitten mm. Viro ja muut Baltian maat ovat liittyneet siihen vapaehtoisesti?


    • sesiitäsittenki

      Ja sitten oltiinkin satoja vuosia saksalaisten maaorjina sontarievuissa.

      • Selkärankaa

        Suomalainen suostui vapaaehtoisesti moneksi sadaksi vuodeksi ruotsalaisen kartanonherran palvelijaksi. Ei tarvinnut osata sanoa kuin "ja herr" ja mennä polvilleen. Virolainen täytyi sentään pakottaa tähän.


      • Lykkäät-pötyä

        Suomalaiset pysyivät vapaina talonpoikina. Rälssiherroja vastustettiin tiukasti.
        Virolaiset alistettiin maaorjiksi ja vapautuivat nimellisesti vasta 1863. Todellinen vapaus koitti 1919.


      • sirk
        Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Suomalaiset pysyivät vapaina talonpoikina. Rälssiherroja vastustettiin tiukasti.
        Virolaiset alistettiin maaorjiksi ja vapautuivat nimellisesti vasta 1863. Todellinen vapaus koitti 1919.

        Jos sitä Pätsin porukan johtamaa diktatuuria voi vapaudeksi sanoa. Päts tukahdutti äärioikeiston samalla tavalla jolla vasuritkin olisivat haluneet sen täällä tukahduttaa. Lapuan Liikkeen suitsiminen oli pientä siihen verrattuna mitä Virossa tehtiin Vapaussotureille. Artur Sirk edustikin vapaata virolaista.


      • pärkele
        Selkärankaa kirjoitti:

        Suomalainen suostui vapaaehtoisesti moneksi sadaksi vuodeksi ruotsalaisen kartanonherran palvelijaksi. Ei tarvinnut osata sanoa kuin "ja herr" ja mennä polvilleen. Virolainen täytyi sentään pakottaa tähän.

        Laukoa ja muutamaa muuta lukuunottamatta kartanon isäntä kohteli alamaisiaan hyvin. Eikös paroni Mahnustakin kiinnostanut Pohjantähdessä pelkkä karjanhoito. Baltiansaksalaiset nekivät virolaiset hyödyllisen työvoiman sijaan lähinnä ihmissaastana.


      • Lykkäät-pötyä
        sirk kirjoitti:

        Jos sitä Pätsin porukan johtamaa diktatuuria voi vapaudeksi sanoa. Päts tukahdutti äärioikeiston samalla tavalla jolla vasuritkin olisivat haluneet sen täällä tukahduttaa. Lapuan Liikkeen suitsiminen oli pientä siihen verrattuna mitä Virossa tehtiin Vapaussotureille. Artur Sirk edustikin vapaata virolaista.

        Pätsin puolidiktatuuri oli varsin löysää. Puolueiden toimintaa ei hyväksytty, mutta muuten kansa eli varsin vapaasti. Pätdiä e juuri rakastettu, mutta siedettiin.


      • EiMeneLäpi
        Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Suomalaiset pysyivät vapaina talonpoikina. Rälssiherroja vastustettiin tiukasti.
        Virolaiset alistettiin maaorjiksi ja vapautuivat nimellisesti vasta 1863. Todellinen vapaus koitti 1919.

        1200-1300 luvun vapaat talonpojat, oliko muita satuja?


      • Lykkäät-pötyä

        Kuninkaat alkoivat jakaa rälssimaita vasta 1500-luvulla ja 1600-luvulla se paheni.

        Huomattava osa maatiloista säilyi. Niitä palautettiin reduktiossa talonpojille 1685.
        Lisäksi ratsutilat olivat pääasiassa talonpoikaisia .


      • vaarallista.oli
        Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Pätsin puolidiktatuuri oli varsin löysää. Puolueiden toimintaa ei hyväksytty, mutta muuten kansa eli varsin vapaasti. Pätdiä e juuri rakastettu, mutta siedettiin.

        Yksi ukko päätti kaikesta Venäjän maaorjayhteiskunnan tavoin. Paasikivi muistutti mielipuoli Molotovia eduskunnan suuresta määräysvallasta 1939. Venäläiset tekivät tavallaan palveluksen pommittamalla Helsinkiä. Kekkoslovakiassa nähtiin minkälaisia orjamaisia taipuvaisia vellihousuja tyhmät suomalaiset olivat Sutelaa ja muutamaa muuta lukuunottamatta. Vielä tänäänkin orjakansan idiootit toistavat Venäjän turvallisuuden huomioimisen tärkeyttä. Venäjä ei välittäisi hittoakaan vaikka koko Suomi kuolisi Pietarin turvallisuuden nimissä.


      • Lykkäät-pötyä

        Idiootti: "Yksi ukko päätti kaikesta Venäjän maaorjayhteiskunnan tavoin."

        Päts oli melko suvaiytsevainen "diktaattori", ei mikään hirmuhallitsija.

        "Paasikivi muistutti mielipuoli Molotovia eduskunnan suuresta määräysvallasta 1939. "

        Entä sitten? Mikä vaikutus sillä oli?

        "Venäläiset tekivät tavallaan palveluksen pommittamalla Helsinkiä. "

        Kenelle?

        "Kekkoslovakiassa nähtiin minkälaisia orjamaisia taipuvaisia vellihousuja tyhmät suomalaiset olivat Sutelaa ja muutamaa muuta lukuunottamatta. "

        Suomalaiset tasapainoilivat taitavasti idän ja lännen välissä.Itsenäisyys säilyi.

        "Vielä tänäänkin orjakansan idiootit toistavat Venäjän turvallisuuden huomioimisen tärkeyttä. "

        Suomi on vankasti lännen leirissä. Venäjä on edelleen suurvalta ja rajanaapuri. Hyvät suhteet ovat tärkeät.

        "Venäjä ei välittäisi hittoakaan vaikka koko Suomi kuolisi Pietarin turvallisuuden nimissä."

        Aiotko aloittaa sodan? Valtuudet?


      • Anonyymi
        Selkärankaa kirjoitti:

        Suomalainen suostui vapaaehtoisesti moneksi sadaksi vuodeksi ruotsalaisen kartanonherran palvelijaksi. Ei tarvinnut osata sanoa kuin "ja herr" ja mennä polvilleen. Virolainen täytyi sentään pakottaa tähän.

        Hyvä ja niin totta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ja niin totta

        Ainakaan meidän seudulla ei ole koskaan ollut yhtään ruotsalaista kartanoa. Maaherra satojen kilometrien päässä lie joskus silloin ollut ruotsalainen ja veroista osa on mennyt Tukholman linnan raketukseen. Maaherroissa on ollut ruotsalaisia, ja ruotsinkielisiä suomalaisperäisiä.

        Virolaisilla on orjuus luonnossaan, kuten USA:n mustilla.


    • kummallista.jurputusta

      Outo on aloittajan tarve polkea suomalaisia "orjakansaksi" virolaisiin verrattaessa. Motiivi ei taida olla virolaisten urheuden ylistäminen, vaikka otsikosta voisi niin päätellä, vaan suomalaisten täysin perusteeton leimaaminen jonkinlaisiksi ruotsalaisten orjiksi.

      Outo asenne ???

      Todellisuudessahan Virossa oli oikeasti orjuutta mutta Suomessa ei, mikä taas sinänsä ei johdu kansanluonteen historiallisesta "orjamaisuudesta", jota aloittaja tuntuu mieluusti kaivelevan esille, vaan väestöllisten valtakeskittymien muodostumisesta eri tavoin Suomen ja Viron ympäristössä.

    • Anonyymi

      Mikä? Baltiansaksalaisine juurineni olen juuri yhtä virolainen/mielestäni oikeammin eestiläinen kuin Karl Friedrich Rehbinderin SAKU olut. Tämä niin niin eestiläiseksi väitetty. Bullshit. Aina omiaan Itselle, se muiden tekemä.

      • Anonyymi

        Ihmisellä voi olla monenlaisia vajavaisuuksia, kuten saksalaisuus. Jos siihen vielä yhdistyy balttilaisuus, niin tuskinpa silloin elämää kestää ilman vahvaa olutta, koko ajan nautittuna.


    • Anonyymi

      Suomi ja Ruotsi olivat Ruotsia. Itäinen osa Ruotsia ei ollut koskaan mikään alusmaa.

    • Anonyymi

      "Virolaiset onnistuivat siis ajamaan paljon vahvemmat tanskalaiset pois maastaan toisin kuin suomalaiset jotka antautuivat ruotsalaisille välittömästi. "

      Nykyisen Suomen alue liitettiin silloiseen Ruotsiin kolmella asutus-ja käännytysretkellä ynnnä jatkuvalla hallintojärjestelmän rakentamisella.
      Mistään antautumisesta ei ollut kyse.

      Suomalaiset yhteisöt olivat järjestyneet vain löyhällä klaanitasolla,osittain ehkä heimoiksi,eivätkä kyenneet/halunneet järjestää yhteistä vastarintaa.

      "Virolaisten kesyttämiseen tarvittiin saksalaisia yli-ihmisiä laumoittain ja suomalaiset kesytti oman aikansa kääpiövaltio muutamalla miehellä. Todella säälittävää siis."

      Hölynpölyä.

      Saksalaiset ritarit olivat kokeneita taistelijoita virolaisiin talonpoikiin verrattuina.Heitä oli lukumääräisesti melko vähän.

      • Anonyymi

        Sakemannit olivat jo Rooman ajalla Euroopan tappelupukareita. Saksalaisia saa "kiittää" monestakin asiasta:
        - 1000 vuoden pimeästä keskiajasta sakemannien luhistettua Rooman valtakunnan
        - uskonsodista, joissa onneksi tappoivat pääosin toisiaan
        - noitavainoista
        - Yhdysvaltojen asuttamisesta ja siten loppujenkin maiden viemisestä intiaaneilta
        - Puolan toistuvasta jakamisesta, alistamisesta ja puolalaisten ajamisesta mailtaan
        - ensimmäisestä maailmansodasta
        - toisesta maailmansodasta ja sen seurauksena kommunistien vallan tuomisesta Keski-Eurooppaan
        - nykyisestä Euroopan energiakriisistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sakemannit olivat jo Rooman ajalla Euroopan tappelupukareita. Saksalaisia saa "kiittää" monestakin asiasta:
        - 1000 vuoden pimeästä keskiajasta sakemannien luhistettua Rooman valtakunnan
        - uskonsodista, joissa onneksi tappoivat pääosin toisiaan
        - noitavainoista
        - Yhdysvaltojen asuttamisesta ja siten loppujenkin maiden viemisestä intiaaneilta
        - Puolan toistuvasta jakamisesta, alistamisesta ja puolalaisten ajamisesta mailtaan
        - ensimmäisestä maailmansodasta
        - toisesta maailmansodasta ja sen seurauksena kommunistien vallan tuomisesta Keski-Eurooppaan
        - nykyisestä Euroopan energiakriisistä

        Saksalainen kielialue oli moniin valtioihin jakautumisesta huolimatta yleensä Euroopan kehityksen veturi
        - sotataidossa
        - hallinnon kehittämisessä
        -tekniikan edistämisessä
        - taiteissa
        - sivistyksessä sekä
        - kaupan ja muun yhteistyön aloilla.

        Nykyisin Saksa pitää pystyssä Euroopan Unionia,joka takaa maanosamme rauhan ja hyvinvoinnin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2648
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      204
      1682
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1232
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      67
      881
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe