tiirailin jyrkin kulmakarvoin alakouluopettajaani joka kertoi että jotkut ihmiset kävelevät pallon alapinnalla ylösalaisin. Nätti rillipäinen naisope se oli mutta pidin sitä pimahtaneena.
Sitten ei siitä asiasta enempää puhuttukaan pitkiin aikoihin vaan keskityimme lukemiseen, laskentoon ja ympäristöoppiin.
Seuraavan kerran heräsimme kun töllöstä näytettiin uskomattoman hienoa kuvaa kun ukkeli hyppeli Kuussa! Se oli hienoa se! Olisimme lyöneet yläfemmoja mutta sitä ei ollut vielä silloin keksitty.
Kävimme elokuvissa kun rahaa olimme sattuneet saamaan. Ujosti pidin minäkin tyttöäni kädestä, reidelle tai tissille en sitä uskaltanut siirtää vaikka mieli olisi tehnyt. Leffojen aluissa oli aina upeita kuvia Maapallosta mahtavan musiikin säestämänä.
Vuodet kuluivat; tuli avioliittoja ja lapsia. Ne kasvoivat ja lensivät maailmalle.
Nyt oli aikaa tutustua kaikkeen siihen mihin ei ennen aikaa riittänyt.
Nyt olen flättäri.
Muistan vielä lapsuusaikojani jolloin
48
794
Vastaukset
- risukkius
Tavallinen tarina flättäriksi siirtymisestä mutta hauskasti kerrottuna.
- OtanOsaaaaa
Ikävää että opettajasi antoi sinulle väärää tietoa. Kyllähän kaikkien pitäisi tietää että avaruudessa ei varsinaisesti ole mitään ylös tai alas suuntaa, vaan ne riippuvat aina tarkastelupisteestä.
Sekin pitäisi tietää, että maan painovoima kohdistuu sen keskipisteeseen, eikä vain meistä nähden alanpäin. Siellä maapallon toisella puolella ollaan siis ihan yhtä oikeinpäin kuin täälläkin.
Se selittää kyllä miksi sinusta tuli flättäri. Kun ihan perusteetkin opetettiin väärin, niin ei varmaan ollut motivaatiota opiskella paljom muutakaan ja aloit etsimään helppoja selitylsiä hölmöistä salaliittoteorioista. Harmi vaan että monimutkainen universumi ei ole selitettävissä yksinkertaisesti, eikä ainakaan parilla Youtube-videolla.- Maapallonkaveri
Eli voisi sanoa maapallon olemisen Eurooppa ylöspäin kuvattuna rasistista natsi touhua, koska valkeat ovat sen näin piirtäneet ja määrittäneet. Toivottavasti asia korjataan ja maapallo ns käännetään toisinpäin, koska avaruudessa ei ole suuntaa ja taas mennään valkean heteromiehen ehdoilla. :/
Maapallonkaveri kirjoitti:
Eli voisi sanoa maapallon olemisen Eurooppa ylöspäin kuvattuna rasistista natsi touhua, koska valkeat ovat sen näin piirtäneet ja määrittäneet. Toivottavasti asia korjataan ja maapallo ns käännetään toisinpäin, koska avaruudessa ei ole suuntaa ja taas mennään valkean heteromiehen ehdoilla. :/
Tietysti tämä puoli ylöspäin, sillä emmekös me täällä Suomessa ole pää ylöspäin? Ja kuten opettajat kuulemma kertovat, Australiassa elävät pää alaspäin. Joten ei tosiaan ruveta keikauttamaan karttaa ja karttapalloa nurinpäin.
- käkikukkuukuusikossa
Painovoima on vain satusana ilman ensimmäistäkään todistetta sen olemassaolosta.
- YritäEdes
Olet täysin väärässä. Painovoimasta on kiistattomat todisteet. Painovoiman perimmäistä syytä ei ole vielä löydetty, mutta ilmiön olemassallo on täysin kiistaton fakta.
- YritäEdes
Missä ihmeen tynnyrissä olet elänyt, jos voit väittää ettei ole todisteita? Uskomatonta älyllistä laiskuutta.
- NaurettavaVäite
Ydinsäteily oli satusana ennenkuin asia todistettiin.
Silti säteilyä oli ja se sairastutti ja tappoi väkeä ennen ilmiön todistamista. - palloviski
Kukaan ei ole tainnut kysyä lättäpäiltä että miten he selittävät Kuun vetovoimasta johtuvan vuoroveden?
- Litteänmaantotuus
palloviski kirjoitti:
Kukaan ei ole tainnut kysyä lättäpäiltä että miten he selittävät Kuun vetovoimasta johtuvan vuoroveden?
Vuoroveden aiheuttaa meren virtaukset ja luolastoissa ym tapahtuvat veden liikkeet sekä tuulet ja säänvaihtelut. Lämmin vesi onkylmää tiheämpää ja veden lämpötilavaihtelut aiheuttavat veden liikkumista litteänmaamme pinnalla.
- 81kgOnTellus
Tämä kertoo jotain "lättärien" aivoista. Heillä on huono koulumenestys. Asioista joita he eivät ymmärrä, he keksivät itse selityksen, tutkimatta asian todellista laitaa. Tähän selitykseen he sitten uskovat itsekin (sarjassamme "laivarauta kelluu"). Sen sijaan, että he etsisivät tietoa esim. Wikipediasta, on heille kammotus, koska se muistuttaa heitä koulusta. He katsovat enemmin saman henkisten tekemiä videoita YouTubesta.
Tilanne alkaa olemaan samanlainen kuin keskiajalla, jolloin empiirinen (katso Wikipediasta, jos et tiedä, YouTubessa tätä sanaa ei selitetä) tutkimus oli pannassa, ja kaikki tieto piti löytää raamatusta.
Mutta kuule, elä sinä vaan lätyllä, jos haluat. Suomessa kun on uskonvapaus. Me muut jatkamme elämäämme pallon päällä. - pikkulintupusikossa
Wikipedia on toki aika epäluotettava tiedonlähde.
En usko että siihen kirjoittelijoilla olisi mitenkään parempia tai suorastaan ylimaallista tietoa yhtään mistään kuten ei meillä muillakaan.Parempia kuin kenellä, kun ei kenelläkään?
Siis väität, että kukaan ei tiedä mitään? Aikamoista nihilismiä.- YritäEdes
Sinun voi olla vaikea uskoa sitä, mutta kaikki eivät ole yhtä laiskoja ja sivistymättömiä kuin sinä. Jotkut ihan oikeasti opiskelevat asioita, muualtakin kuin Wikipediasta tai Youtubesta. Kokeilisit sinäkin, tieto on valtaa ja sivistys sielun ravintoa.
- Kaulin
YritäEdes kirjoitti:
Sinun voi olla vaikea uskoa sitä, mutta kaikki eivät ole yhtä laiskoja ja sivistymättömiä kuin sinä. Jotkut ihan oikeasti opiskelevat asioita, muualtakin kuin Wikipediasta tai Youtubesta. Kokeilisit sinäkin, tieto on valtaa ja sivistys sielun ravintoa.
Wikipediasta löytyy lähteet joista voi asiat tarkistaa ja opiskella enemmän..kukaan ei opi mitään Youtubesta.
- KäkiPikkuLinturaukkaa
Hra Pähkäilijä pähkäili pähkinäpäissään että joku olisi väittänyt ettei joku tietäisi jostakin asiasta toista yksilöä enemmän. Kyllä tämä varmasti paikkansa pitää mutta....
En haluaisi vetää tähän rotuoppia mutta kauko- idän kansat ovat paljon älykkäämpiä kuin muut.
Yksilö ei lähtökohtaisesti tiedä ympäristöstään yhtään enempää kuin mihin hänen omat havaintovälineensä riittävät. Se ei ole paljon enkä lähtisi niillä todisteilla esittämään yhtään mitään.
Itsenäistä ajattelua voitaneen kutsua taasen filosofiaksi millä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Kirjoista saatava tieto on hyvin kyseenalaista; monasti sen sisältämä tieto voi olla vanhentunutta jo ennen kuin kirja on ilmestynyt markkinoille.
Fysiikka on mielestäni jalat- maassa olevista tieteenaloista parhain.
Se sanoo että vesi hakeutuu pienimmän vastuksen kautta ja asettuu aina vaakasuoraan.
Fysiikan lait siis haastavat pallomaateorian. Se on paljon se.Vaakasuora on tosin aina paikallinen asia. Jokaisella paikalla on siis oma vaakasuoransa, jollaista ei voi olla millään muulla paikalla. Joten vesikin lepää paikallisesti kaikissa mahdollisissa suunnissa.
Lättäteoriassahan tämä paikallisuus on kunniassa. Jopa aurinko on kuulemma paikallinen eli jokaisella ihmisellä omansa. Muuten ei näet voi selittää auringon liikkeitä ja sijainteja.- SöppänäOot
Voi kuinka söpöä. Katsokaa kuinka se yrittää esittää fiksua :)
Voi sinua pientä höppänää. Hae vaikka kirjastosta ne peruskoulun fysiikan kirjat ja ala kertaamaan. Sitten kun pääset taviksen tasolle siinä, voit alkaa opiskelemaan kosmologiaa.
- hähähähähähäääääää
Hra Pähkäilijä tokaisi ennen kuulumattoman ajatelman:
- vesikin lepää paikallisesti kaikissa mahdollisissa suunnissa.
Tuo ylittää jopa naurettavuuksien rajat enkä usko että saat edes yhtä pallomaafanaatikkoa ajatuksesi taakse. Tuo lähentelee jo epätoivoa.- KäkiKuksiKuusikossa
Olin vähällä jättää tuon kommentoimatta mutta en silti malttanut.
Vesi asettuu aina vaakasuoraan; fysiikan lait eivät tunne muuta. Vesi ei taivu.
Ajattelijat voisivat tuumailla että Maapallo olisikin prisma ja siten Maan pallomuoto olisi perusteltavissa pallon muotoiseksi säilyttäen vedenpinnan tasaisuuksien vaatimukset.
Vedenjakajiakin tunnetaan mutta en ole niihin vielä perehtynyt.
Ajatus on hauska mutta taitaa taipua filosofian ja hulluuden rajamaille. - vesi.taipuu.aina
KäkiKuksiKuusikossa kirjoitti:
Olin vähällä jättää tuon kommentoimatta mutta en silti malttanut.
Vesi asettuu aina vaakasuoraan; fysiikan lait eivät tunne muuta. Vesi ei taivu.
Ajattelijat voisivat tuumailla että Maapallo olisikin prisma ja siten Maan pallomuoto olisi perusteltavissa pallon muotoiseksi säilyttäen vedenpinnan tasaisuuksien vaatimukset.
Vedenjakajiakin tunnetaan mutta en ole niihin vielä perehtynyt.
Ajatus on hauska mutta taitaa taipua filosofian ja hulluuden rajamaille."Vesi ei taivu"
Kouluaikainen fysiikan opettajasi itkisi jos kuulisi tuon komentin.
Kun seuraavan kerran otat kaapista lasin ja laitat siihen vettä kerrotko meille mitenkä suora se veden pinta on laidasta laitaan?
Tökkää sormesi veteen ja nosta ylös.
Kun otat sormen lasista ja siitä putoaa vesitippoja kerrotko meille mitenkä suoria vesitipan muodot on?
Mistä tää harha veden taipumattomuudesta on kotoisin? - Niipänuu
KäkiKuksiKuusikossa kirjoitti:
Olin vähällä jättää tuon kommentoimatta mutta en silti malttanut.
Vesi asettuu aina vaakasuoraan; fysiikan lait eivät tunne muuta. Vesi ei taivu.
Ajattelijat voisivat tuumailla että Maapallo olisikin prisma ja siten Maan pallomuoto olisi perusteltavissa pallon muotoiseksi säilyttäen vedenpinnan tasaisuuksien vaatimukset.
Vedenjakajiakin tunnetaan mutta en ole niihin vielä perehtynyt.
Ajatus on hauska mutta taitaa taipua filosofian ja hulluuden rajamaille.Mikä ei taivu? Vesimolekyyli? Gramma vettä? Litra? Onko sadepisara vaakasuora? Vesiputous? Hanasta tuleva vesi? Sateen jälkeen kastuneilla pinnoilla olevat pisarat?
Älä viisti kirjoitella fysiikan laeista näyttelemällä fiksua, kun et selvästi edes osaa fysiikkaa. - BLM
KäkiKuksiKuusikossa kirjoitti:
Olin vähällä jättää tuon kommentoimatta mutta en silti malttanut.
Vesi asettuu aina vaakasuoraan; fysiikan lait eivät tunne muuta. Vesi ei taivu.
Ajattelijat voisivat tuumailla että Maapallo olisikin prisma ja siten Maan pallomuoto olisi perusteltavissa pallon muotoiseksi säilyttäen vedenpinnan tasaisuuksien vaatimukset.
Vedenjakajiakin tunnetaan mutta en ole niihin vielä perehtynyt.
Ajatus on hauska mutta taitaa taipua filosofian ja hulluuden rajamaille.Pistäpä letkuun vettä. Laita molemmat päät tukkoon. Taivuttele letkua. Kyllä se vesi taipuu sen letkun mukana. Niin, paitsi silloin kun se on turkasen jäässä.
Että KKK:n miehiä?
- IhanTiätämätön
Onko pisara vettä eri asia kuin meren pinta?
- Pyramidikummitus
Kovasti kiistellään siitä taipuuko merien pinnat väitetyt 8" maililla tai jotain kuten pitäisi. Vertailut vesilasissa olevaan vedenpintaan ovat jo epätoivoa.
Nähdäksen flättäreillä on paremmat todisteet siitä etteivät merien pinnat taivu.
Muistan myös elokuvien aluissa olleet mahtipontiset kuvat Maapallosta. Taitaa niitä olla vieläkin?
Kuitenkaan yhtään valokuvaa kokonaisesta Maapallosta ei ole mikä on hyvin merkillistä. - missä.on.kuvat
Pyramidikummitus kirjoitti:
Kovasti kiistellään siitä taipuuko merien pinnat väitetyt 8" maililla tai jotain kuten pitäisi. Vertailut vesilasissa olevaan vedenpintaan ovat jo epätoivoa.
Nähdäksen flättäreillä on paremmat todisteet siitä etteivät merien pinnat taivu.
Muistan myös elokuvien aluissa olleet mahtipontiset kuvat Maapallosta. Taitaa niitä olla vieläkin?
Kuitenkaan yhtään valokuvaa kokonaisesta Maapallosta ei ole mikä on hyvin merkillistä.Kuinka monta kuvaa on olemassa Maa-lätystä kokonaan?
Maa-pallosta on olemassa kuvia, joista Lätät kuutaa aina kuorossa "väärennös" jotenka sen suhteen keskustelu ei voi edetä.
- Per-kel
No mie tiirailin Superin hameen alle eka penkiltä ku katederilla jalkojja risti Bogyllä 60-luvulla :-*
- kirskutin
Juu.
Tässä on kuvia Maapallosta. Kuvat on otettu Kuusta ja satelliiteista:
https://www.youtube.com/watch?v=4p_0bnICtDc- flättäri
Aika tökeröjä ja pikaisesti photosoppaamalla duunattuja kuvia kun pohjois-amerikka näyttää täyttävän puolet maapallosta noissa kuvissa
- flättäri
Juuri tällaisiin epäloogisuuksiin pallopäät törmäävät kun yrittävät litteää maata sovitella pallon pinnalle. Tuon pallokuvan tekijän mielestä on ilmeisesti olemassa vain pohjoisamerikka ja merten pallonpuolisko?
Ei ihme, että porukkaa siirtyy kokoajan lisää flättäreiksi kun todisteet pallomaaasta on noin hataria ja pelkkiä tekaistuja kuvia pallomaasta samalla kun flättärit ovat esittäneet vakuuttavia todisteita maan litteyden puolesta. - palloviski
flättäri kirjoitti:
Aika tökeröjä ja pikaisesti photosoppaamalla duunattuja kuvia kun pohjois-amerikka näyttää täyttävän puolet maapallosta noissa kuvissa
Lättäpäillä ei ole alkeellistakaan hajua geometriasta. Jos kuva otetaan USA:n kohdalla ja suhteellisen läheltä niin tietysti se näyttää peittävän pallosta suurimman osan. Etsikää nyt jostain jalkapallo ja ottakaa venttiilin kohdalta kuva mahdollisimman läheltä. Venttiili näyttää paljon isommalta kuin mitä se on.
- kurjistuleius
Olen lukenut hra Palloviskiltä tolkullisiakin kirjoituksia.
Tämä ei ollut niitä.
Tässä monet kuvat on otettu venttiilin toiselta puolelta:
https://www.youtube.com/watch?v=juPZgzcJTyk - palloviski
Okei, joku harjoittelee Googlen käyttöä ja valikoi mitä uskoo. Mitä tuon pitäisi todistaa?
- karjistuliuskos
Hra Palloviski jatkaa tyhmäilyjään.
Linkkaamani kuvat todistavat että nuo NASAn meille toimittavat kuvat ovat väärennöksiä. - palloviski
Mikä niistä kuvista todistaa niin ja millä tavalla?
- hähähähähähääähääääääää
Kutsuin nimimerkki Palloviskiä aiemmin herraksi.
Nyt kutsun häntä jatkossa nuijaksi. - siinä_se-nähtiin
kurjistuleius kirjoitti:
Olen lukenut hra Palloviskiltä tolkullisiakin kirjoituksia.
Tämä ei ollut niitä.
Tässä monet kuvat on otettu venttiilin toiselta puolelta:
https://www.youtube.com/watch?v=juPZgzcJTykNo niin siinä se nähtiin maapallo on # SOIKEA # krÄäääähh
- sohvalla.on.mukavampaa
"Aika tökeröjä ja pikaisesti photosoppaamalla duunattuja kuvia kun pohjois-amerikka näyttää täyttävän puolet maapallosta noissa kuvissa" -flättäri
On tosi harmillista miten ihan perusasiat on flättäreillä hukassa. Tämänkin kokeen voi tehdä itse millä tahansa pyöreällä esineellä ja vaikkapa kännykän kameralla. Tai Nikon P900:lla jos on oikein hardcore flättäilijä.
Karttapallo kuvattu eri etäisyyksiltä.
https://imgur.com/a/14UtoLv
Herranjestas, mannerten koot muuttuu kuvausetäisyyden muuttuessa. Juuri näin käy, kun eri korkeuksilla olevat satelliitit ottavat maasta kuvia.ja kun sitten pallojen koot yhtäläistetään, jolloin näyttää, että kuvat olisi otettu yhtä etäältä.
Mulle ei näkynyt noi kuvat, mutta tiedän ilmiön ja se on kyllä ihan varteenotettava selitys.. kuitenkin muutama kysymys herää: Mikä on sitten oikea määrä näkymää, niin ettei siinä ole sitä perspektiiviharhaa? Varmaan luotatte time and date piste comiin? Sen mukaan myös kuusta kuvattu "blue marble" kärsii samasta perspektiiviongelmasta, vaikka se on väitetysti kuvattu niinkin kaukaa kuin keskimäärin 384 400 km päästä, eli moninkertaisesti kauempaa kuin satelliitit korkeimmillaan maasta.
- petelle.terkut
"Mikä on sitten oikea määrä näkymää, niin ettei siinä ole sitä perspektiiviharhaa?"
Kyse ei ole perspektiiviharhasta, vaan siitä, että kaukaa kuvatessa pyöreästä pallosta näkyy enemmän.
"blue marble kärsii samasta perspektiiviongelmasta"
Ei kärsi. Blue marble kuva on otettu kuusta maahan ja maa näyttää siinä juuri siltä, kuin paljain silminkin näyttäisi.
- TuliSelväks
Tässä näitä Maapallokuvia selitetään kansantajuisesti:
https://www.youtube.com/watch?v=NQMUpgHhDl4 - helper9000
http://sguisard.astrosurf.com/Pagim/From_pole_to_pole.html Siintä tähtien vanoja päiväntasaajalta. Näet kaksi "pistettä" joita tähdet kiertää (pohjois- ja etelänapa).
- iiiiiik
Hah hah, mitä paskaa......
- sohvalla.on.mukavampaa
Aika helppo ottaa samanlainen otos hitaalla valotuksella itse.
Miten voi litteän maan päällä olla sellainen tilanne, että päiväntasaajan eri puolilla näkyy erilainen tähtitaivas? - mystinenvoima
Kyseessä on taivaankuvun pyörimisestä väärennetty animaatio joka ei sovi palloteoriaan niin litteänmaan kuvun pyöriminen on yritetty lavastaa 2-ulotteiseksi väärennökseksi
- ruhahahahahahahaa
mystinenvoima kirjoitti:
Kyseessä on taivaankuvun pyörimisestä väärennetty animaatio joka ei sovi palloteoriaan niin litteänmaan kuvun pyöriminen on yritetty lavastaa 2-ulotteiseksi väärennökseksi
Odotan melkein hengitystä pidellen että esität oman aikavalotuksen jonka olet Päiväntasajalla kuvannut.
Kun jokainen halukas voi mennä toistamaan tuon kuvauksen ei sen väärentäminen ole millään tasolla mielekästä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1013522Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3091896Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 971582
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4141535Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21430Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431190MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar291034Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030